Jyväskylä 30.3.2017 asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan 1
Sidosyksikköhankinnat 2
Erillinen yksikkö > Hankintalakia ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään. Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Valtio on perinteisesti katsottu yhdeksi oikeushenkilöksi Kuntien sisäiset toimeksiannot niiden organisaatioon kuuluvilta osastoilta, laitoksilta ja virastoilta eivät ole hankintalain soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia Käytännössä sidosyksikkösääntelyllä on suurin merkitys kuntien, kaupunkien, kuntayhtymien ja valtion omistuksessa olevissa osakeyhtiöissä 3
Määräysvalta > Sidosyksikköhankintojen edellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa Hankintayksiköiden katsotaan yhdessä käyttävän määräysvaltaa sidosyksikköön, jos sidosyksikön toimielimet koostuvat kaikkien hankintayksiköiden edustajista ja hankintayksiköt voivat yhdessä käyttää ratkaisevaa päätösvaltaa sidosyksikön strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin. Lisäksi edellytyksenä on, että sidosyksikkö toimii määräysvaltaa käyttävien hankintayksiköiden etujen mukaisesti. Yksittäinen edustaja voi kuitenkin edustaa useita tai kaikkia määräysvaltaa käyttäviä hankintayksiköitä Sidosyksikössä ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa. 4
Ulosmyynti > Sidosyksikkö saa harjoittaa enintään 5 prosentin ja enintään 500 000 euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on. Prosenttiosuutta määritettäessä perusteena on käytettävä sopimuksen tekemistä edeltävien 3 vuoden keskimääräistä kokonaisliikevaihtoa tai muuta vastaavaa toimintaan perustuvaa määrää. 5
Ulosmyynti > Ulosmyynnin prosenttiosuus liikevaihdosta on 10 % ja 500 000 euron rajoitusta ei sovelleta, kun hankintayksikön määräysvallassa olevan yksikön liiketoimintaa vastaavaa markkinaehtoista toimintaa ei ole. Markkinaehtoista toimintaa ei katsota olevan, jos hankintayksikkö on julkaissut sen määräysvallassa olevan yksikön muille kuin määräysvaltaa käyttäville hankintayksiköille suunnitellusta myynnistä avoimuusilmoituksen, eikä hankintayksikkö saa ilmoituksessa määritellyssä määräajassa vastauksia yksikön liiketoimintaa vastaavasta markkinaehtoisesta toiminnasta. Vastausten tekemistä koskevan määräajan on oltava vähintään 14 vuorokautta avoimuusilmoituksen julkaisemisesta. 10 prosentin ulosmyyntirajaa sovelletaan edellytysten täyttyessä avoimuusilmoituksen kohteena olevaan yksikköön kolme vuotta avoimuusilmoituksessa asetetun vastausmääräajan päättymisestä. 6
Vähäinen ulosmyynti > Liikevaihtoa koskevaa prosentuaalista rajoitusta ei sovelleta silloin, kun muiden kuin määräysvaltaa yksikköön käyttävien hankintayksiköiden kanssa harjoitetun liiketoiminnan arvo on sopimuksen tekemistä edeltävien kolmen vuoden ajalta keskimäärin alle 100 000 euroa vuodessa. Ulosmyynti ei saa kuitenkaan ylittää myöskään EU:n hankintadirektiivissä säädettyä 20 %:n rajaa liikevaihdosta 7
Emo- ja sisarsidosyksikköhankinnat > Hankintalakia ei sovelleta tilanteisiin, joissa sidosyksikkö, joka on hankintayksikkö, tekee hankinnan siihen määräysvaltaa käyttävältä hankintayksiköltä, tai saman hankintayksikön määräysvallassa olevalta toiselta sidosyksiköltä. 8
Siirtymäsäännös Ulosmyyntiraja > Sosiaali- ja terveyspalvelujen sidosyksiköt 10 % 31.12.2021 asti > Muiden toimialojen sidosyksiköt 10 % 31.12.2018 asti > Jätehuollon sidosyksiköt 15 % 31.12.2017 asti 10 % 1.1.2018 31.12.2018 9
Hankintojen valvonta 10
Hankintojen valvonta Hallituksen esitys Kansalaisten oikeutetun edun mukaista veronmaksajina on kuitenkin, että hankintamenettelyt ovat asianmukaiset 11
Hankintojen valvonta > Kilpailu- ja kuluttajavirasto ( KKV ) valvoo hankintalain noudattamista > Jokainen, joka katsoo hankintayksikön menetelleen hankintalain vastaisesti, voi tehdä KKV:lle toimenpidepyynnön menettelyn lainmukaisuuden tutkimiseksi > KKV voi ottaa toimivaltaansa kuuluvan asian tutkittavakseen myös omasta aloitteestaan 12
Hankintojen valvonta > Ensisijaisesti valvonnan tarkoituksena olisi puuttua täysin lain säännöksistä piittaamatta tehtyihin suorahankintoihin, joista ei ole lainkaan ilmoitettu, sekä muihin merkittäviin suorahankintoihin rinnastettaviin menettelyltään karkeasti virheellisiin tai syrjiviin hankintoihin 13
Toimenpidepyyntö > Toimenpidepyyntö tulisi tehdä lähtökohtaisesti kirjallisesti, minkä lisäksi toimenpidepyynnön tekijän tulisi esittää näkemyksensä siitä, millä perusteella tämä pitää menettelyä virheellisenä ja mahdollisuuksien mukaan tieto arvostelun kohteena olevan menettelyn tai laiminlyönnin ajankohdasta 14
Seuraamukset Suorahankinnan kieltäminen > KKV voi kieltää päätöksellään hankintayksikköä panemasta hankintapäätöstä täytäntöön kokonaan tai osittain, jos se katsoo hankintayksikön tehneen suorahankinnan ilman tässä laissa säädettyä perustetta > Kieltoa ei voida määrätä, jos asiassa on jo tehty hankintasopimus > Kieltopäätöksestä voidaan valittaa markkinaoikeuteen 15
Seuraamukset Esitys markkinaoikeudelle > Jos hankintayksikkö on tehnyt EU-kynnysarvot ylittävän hankinnan tai kansalliset kynnysarvot ylittävän liitteessä E tarkoitetun palveluhankinnan (esim. sote-palvelut) tai käyttöoikeussopimuksen suorahankintana ilman hankintalaissa säädettyä perustetta ja jos asiassa on jo tehty hankintasopimus, KKV voi esittää markkinaoikeudelle Tehottomuusseuraamuksen määräämistä Seuraamusmaksun määräämistä Sopimuskauden lyhentämistä Hankintapäätöksen kumoamista > Esitys on tehtävä 6 kk kuluessa hankintasopimuksen tekemisestä > KKV:n selvittämistoimenpiteet katkaisevat vanhentumisajan kulumisen, jolloin se alkaa kulua uudelleen alusta 16
Seuraamukset Esitys markkinaoikeudelle > KKV ei voi tehdä esitystä, jos asia on jo valituksen vuoksi vireillä markkinaoikeudessa > KKV ei voi tehdä esitystä, jos hankintayksikkö on julkaissut hankinnasta hankintalain mukaisen suorahankintailmoituksen 17
Muut seuraamukset > Jos kyseessä ei ole hankintalain vastaisesti tehty suorahankinta, vaan hankinnassa on muulla tavoin menetelty hankintalain vastaisesti, KKV voi kiinnittää hankintayksikön huomiota hyvän hallinnon vaatimuksiin, saattaa hankintayksikön tietoon käsityksensä lain mukaisesta menettelystä tai antaa hankintayksikölle huomautuksen KKV:n ratkaisu ei ole valituskelpoinen päätös 18
Tietojenantovelvollisuus > Hankintayksikkö, tämän sopimuskumppani, hankintayksikössä määräysvaltaa käyttävä taho ja hankintamenettelyyn osallistunut elinkeinonharjoittaja on salassapitosäännösten estämättä velvollinen KKV:n kehotuksesta antamaan sille kaikki hankintamenettelyn lainmukaisuuden selvittämiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat Esim. kirjeenvaihto 19
Vaikutukset käytännössä > Julkisten hankintojen valvonta lisääntyy Uusi valvontaelin Toimenpidepyyntö ei edellytä asianosaisuutta Toimenpidepyynnössä ei ole oikeudenkäyntikuluriskiä 20
Uuden hankintalain mahdollisuudet 21
Puitejärjestely Alle kansallisen kynnysarvon jäävät tilaukset > Hallituksen esitys Eduskunnalle Koska kansallisten kynnysarvojen alittavat hankinnat eivät kuulu hankintalain soveltamisalaan, ei olisi myöskään tarkoituksenmukaista ulottaa puitejärjestelyjen sisäisten hankintojen tekemisen liittyviä toimintavelvoitteita näihin hankintoihin. Siten kansallisen kynnysarvon alittavat puitejärjestelyn sisäiset hankinnat voitaisiin tehdä vapaasti hankintayksikön valitsemalta puitejärjestelyyn otetulta toimittajalta. Näissä hankinnoissa ei olisi siten tarpeen järjestää kevennettyä kilpailutusta taikka noudattaa muutakaan puitejärjestelyn toimintavelvoitetta. Hankintayksiköiden tulisi kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, ettei puitejärjestelyn sisäisten hankintojen tekeminen johda tällöin hankinnan pilkkomiskiellon rikkomiseen. Tavara- ja palveluhankinnat alle 60.000 Rakennusurakat alle 150.000 22
Voimaantulo > 174 6 momentti: Ennen tämän lain voimaantuloa aloitettuihin lain voimaan tullessa vireillä oleviin hankintamenettelyihin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 23
Image here Mika Pohjonen Specialist Partner Puh: +358 9 2288 4454, gsm : +358 400 735 742 mika.pohjonen@hannessnellman.com Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy Eteläesplanadi 20 / PL 333 00131 Helsinki www.hannessnellman.com 24
KIITOS! 25