3.1.2011 Sivu 1/13 Drno: 2152/2008 Tilaaja: Liikelaitos Oulun Tilakeskus PL 30 90015 OULUN KAUPUNKI Hanke: SUUNNITTELUOHJELMA RAKENNE-, LVIA- JA SÄHKÖSUUNNITTELIJAN VALINTAA VARTEN 1. HANKKEEN NIMI JA PERUSTE Hankkeen nimi on. Hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 13.10.2008. Hankintailmoitus on tehty kansallisen kynnysarvon ylittävänä hankkeena. 2. HANKKEEN OSAPUOLET Tilaaja: Käyttäjä: Rakennuttajatehtävät: Liikelaitos Oulun Tilakeskus Oulun kaupunki, Opetustoimi Liikelaitos Oulun Tilakeskus ja rakennuttajakonsultti 3. KOHDETIEDOT, LAAJUUS JA SISÄLTÖ, LÄHTÖTIEDOT Myllytullin koulu sijaitsee Oulun kaupungissa Myllytullin kaupunginosassa, korttelissa 25. Koulun postiosoite on Isokatu 1, 90100 Oulu. Koulu koostuu kahdesta eri-ikäisestä rakennuksesta. Vanha osa on valmistunut vuonna 1901. Tyyliltään uusgoottilaisen rakennuksen suunnitteli silloinen lääninarkkitehti Johan Jacob Ahrenberg. Koulurakennusta on laajennettu arkkitehti Liisa Oikkosen suunnittelemalla lisäsiivellä, joka valmistui vuonna 1960. Vanha osa ja Åströmin puiston puolelle sijoittuva huoltopiha peruskorjattiin vuosina 1998-99. Etupuolen piha korjattiin ja pihaa ympäröivä tiiliaita rakennettiin vuonna 1990. Uudella osalla ei ole valmistumisajankohdan jälkeen tehty laajempia peruskorjauksia; se on rakenteiltaan, pinnoiltaan ja talotekniikaltaan kunnostuksen tarpeessa. Rakennuksen peruskorjauksesta on laadittu hankesuunnitelma vuonna 2008. Rakennuksen vaipan osalta peruskorjauksessa uusitaan mm. vesikate, ikkunat ja ovet. Rakennuksen sisäisten liikenneyhteyksien parantamiseksi rakennus varustetaan hissillä. Peruskorjaukseen sisältyy vähäisiä tilamuutoksia vanhalla osalla. Rakennuksen ulkopuolella on tarkoituksena kunnostaa salaojitus sekä etupiha, jonka peruskorjauksesta on aiemmin tehty viitesuunnitelmat. Suunni- Liikelaitos Oulun Tilakeskus PL 30, 90015 OULUN KAUPUNKI puh. 08-55842500, faksi 08-55842598 (Yrityksen sähköposti) (Internet-osoite)
4. TAVOITTEET JA BUDJETTI 5. KONSULTTIEN TEHTÄVÄT SUUNNITTELUOHJELMA Sivu 2/13 telmien mukaan pihan pintarakenne uusitaan ja pihan toimintoja jäsennellään selkeämmiksi. Piha-alueen viitesuunnitelmista on pyydetty Museoviraston lausunto alueen kaupunkiargeologisten arvojen perusteella. Rakennuksen bruttoala on noin 6800 m2, josta uusi osa on noin 4100 m2. Peruskorjauksen suunnittelu on tarkoitus käynnistää helmi-maaliskuussa 2011. Rakentaminen ajoittuu vuosille 2012-2013. Hankesuunnitelmaan sisältyy viitesuunnitelmat, joissa on mukana myös vanha osa. Pihan osalta hankesuunnitelmassa on mukana aiemmin tehdyistä pihan viitesuunnitelmista vaihtoehto 3. Uudesta osasta on tehty rakenneselvitys sekä asbestikartoitus. Tarkemmat tiedot kohteesta ja hankkeen tavoitteista on kuvattu liitteenä olevassa hankesuunnitelmassa, sen erillisliitteissä sekä muissa liiteasiakirjoissa. Tarjouksen tekijän edellytetään tutustuvan kaikkiin liitteenä oleviin asiakirjoihin ennen tarjouksen jättämistä. Laadittaviin uuden osan peruskorjaussuunnitelmiin sisällytetään myös vanha osa. Vanhalla osalla tehdään pienehköjä tilamuutoksia sekä tilojen käyttötarkoituksen muutoksia. Hankkeen toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet sekä kustannuspuite on esitetty hankesuunnitelmassa (pvm 30.5.2008). Suunnittelussa ja toteutuksessa tulee noudattaa hankesuunnitelmassa esitettyjä tavoitteita sekä kustannuspuitteita. Lisäksi suunnittelussa ja suunnittelun ohjauksessa tulee soveltaa Oulun Tilakeskuksen omia suunnitteluohjeita, jotka luovutetaan projektiorganisaatiolle suunnittelun alkaessa. Hankesuunnitelman mukainen arvonlisäveroton tavoitehinta-arvio (budjetti) on 4 993 000 euroa (ALV 0 %) ilman irtaimisto- ja taide-hankintakustannuksia. Käyttäjähallintokunnan kohteelle arvioima irtaimistomääräraha on 137 000 ja Taidemuseolle osoitettava taidehankintamääräraha 23 000. Tavoitehinta-arvion on laatinut Oulun Tilakeskus hankesuunnitelman tilaohjelman ja -viitesuunnitelman pohjalta. Hankkeen tavoitteissa ja toteutuksessa tulee huomioida ylläpitotaloudelliset, työsuojelulliset sekä kestävän kehityksen edellyttämät toimenpiteet mukaan lukien Oulun Tilakeskuksen suunnitteluvaiheessa esittämät energiansäästötavoitteet. Konsulttien tehtävät määritellään tässä suunnitteluohjelmassa ja rakennustietokortiston konsulttien tehtäväluetteloiden (RAP 95, Talonrakennustyön työmaavalvonnan tehtäväluettelo, PS 01, ARK 95, RAK 95, TATE 95 sekä ao. lisälehti) mukaisesti. Konsulttityöt jaetaan seuraaviin osa-alueisiin: arkkitehtisuunnittelu (toimii maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena pääsuunnittelijana), rakennesuunnittelu, LVIA- suunnittelu, sähkösuunnittelu. Konsulttien tehtävät ja toimivalta määritellään erikseen tarjouspyynnöissä ja sekä tilaajan ja konsultin välisissä sopimuksissa.
6. RAKENNE JA LVIAS-SUUNNITTELUN TEHTÄVÄT RAKENNESUUNNITTELUN TEHTÄVÄT RAK 95, RT 10-10577 SUUNNITTELUOHJELMA Sivu 3/13 3 LUONNOSSUUNNITTELU 3.0 Rakennussuunnittelun käynnistäminen 3.0.1 Suunnittelu- ja vastuurajojen tarkistaminen 3.0.2 Suunnitteluaikataulun laatiminen 3.0.3 Lähtötietojen tarkistaminen 3.0.4 Kohteen erityisvaatimusten täsmentäminen 3.0.5 Tilaajan ja käyttäjän tarpeiden täsmentäminen 3.0.6 Suunnittelutavoitteiden tarkistaminen 3.1 Ratkaisuvaihtoehtojen laatiminen 3.2 Ehdotuksen laatiminen(l1) 3.3 Luonnoksen laatiminen(l2) 4 TOTEUTUSSUUNITTELU 4.1 Toteutussuunnitelman laatiminen 4.1.1 Tulostussuunnitelman laatiminen 4.1.2 Rakennelaskelmien laatiminen 4.1.3 Perustusten suunnittelu 4.1.4 Runkorakenteiden suunnittelu 4.1.5 Ulkoseinärakenteiden suunnittelu 4.1.6 Vesikattorakenteiden suunnittelu 4.1.7 Täydentävien rakenteiden suunnittelu 4.1.8 Työselostusten laatiminen 4.2 Tuotantosuunnitelmien laatiminen 4.2.1 Suunnitelmien tarkistaminen 4.2.2 Reikäpiirustukset 4.2.3 Rakennesuunnitelmien täydentäminen 4.2.3.1 Perustusten suunnittelu: Sisältää salaojituksen ja perustusten kuivatussuunnitelmat 4.2.3.2 Runkorakenteiden suunnittelu 4.2.3 3 Ulkoseinärakenteiden suunnittelu 4.2.3.4 Vesikattorakenteiden suunnittelu 4.2.3.5 Täydentävien rakenteiden suunnittelu 4.2.4 Valmisosien suunnittelu 4.2.4.2 Teräsrakenteiden suunnittelu - vain urakkalaskentasuunnittelu sisältyy; 5 RAKENNUSAIKAISET TEHTÄVÄT Täydentävänä tehtävänä osallistuminen työmaakokouksiin ja virallisiin tarkastuksiin. 6 KÄYTTÖÖNOTTOON LIITYVÄT TEHTÄVÄT Täydentävänä tehtävänä arkistoaineiston luovutus (tilaajan ohjeet). 7 ERILLISTEHTÄVÄT Lisäksi seuraavat lisätehtävät ja täsmennykset: - reikäpiirustukset urakkalaskentaa varten: reikäpiirustukset laaditaan CADversioina, ao. suunnittelija merkitsee rakennesuunnittelijan kierrättämään CAD-pohjaan reikävarauksensa suunnitelmatietona, joka päivitetään suunnit-
Sivu 4/13 telijoiden toimesta työmaavaiheessa urakoitsijan toimittamien reikätietojen pohjalta samalla menetelmällä - täydentävien rakenteiden (4.1.7) varusteiden kiinnityksen rakenteellinen suunnittelu - reikäpiirustusten (4.2.2) installaatioiden keskinäinen yhteensovittaminen ja urakoitsijan tai valmisosa toimittajan laatimien laskelmien ja suunnitelmien yksityiskohtainen tarkastaminen ja hyväksyminen - huoltokirjan laadintaan osallistuminen - Suunnitelmat laaditaan ja arkistoidaan digitaalimuodossa (versio Acad R2004 tai uudempi,.dwg) tilaajan arkistointiohjetta. Suunnittelijoilta edellytetään valmiutta käyttää tilaajan kustantamaa projektipankkia. - Hankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin erikseen julkaisemia suunnitteluohjeita, jotka jaetaan suunnittelijoille ennen suunnittelutyön käynnistämistä. - Suunnittelijoille luovutetaan käyttöön kopiot rakennuksen nykytilaa vastaavista vanhoista piirustuksista ja olemassa olevista (säilyneistä) työselityksistä sekä niiden pohjalta laadittu historiaselvitys sekä teetetyt tutkimukset. Hankesuunnitteluvaiheessa laadittu AutoCad-muotoinen suunnittelumateriaali sekä skannatut piirustukset luovutetaan myös lähtötiedoksi. - Olemassa olevien vanhan rakennuksen suunnitelmatietojen muokkaaminen (cad-piirtäminen) luonnos- ja työpiirustusvaiheen tiedostoiksi ja yhteisesti suunnittelijoiden käyttämiksi suunnitelmapohjiksi sisältyy arkkitehdin toimeksiantoon. - Vanhan rakennuksen mittaustietoa ei pyritä kartoittamaan täydellisenä, joten kohtuullinen mittojen tarkistustyö perinteisin menetelmin (huonetasolla) työpiirustusvaiheessa sisältyy tehtävään. - Työmaalla ylläpidettävien tarkepiirustuksiin merkittyjen muutosten siirtäminen toteutussuunnitelma-asiakirjoihin sekä suunnitelmien täydentäminen ja muuttaminen urakoitsijan tekemien ja rakennuttajan hyväksymien muutosten mukaisesti. LVIA-SUUNNITTELUN TEHTÄVÄT: Tietojärjestelmäsuunnittelu (=TJÄ) jaetaan siten, että rakennusautomaatiosuunnittelu (=RAU) on yhdistetty LVI-suunnitteluun ja tele- ja turvasuunnittelu (=TEL) kuuluu sähkösuunnitteluun. TATE 95, RT 10-10579, ja TATE 95 Lisälehti RT 10-10701 2 HANKESUUNNITTELU 2.1 Lähtötietojen tarkistaminen ja täydentäminen 2.5 Taloteknisten suunnittelutavoitteiden määrittely (yhdessä rakennuttajan kanssa) 3 LUONNOSSUUNNITTELU 3.1 Luonnossuunnittelun käynnistäminen 3.2 Tontinkäyttö- ja massoitteluvaihtoehtojen vertailu talotekniikan osalta 3.3 Taloteknisten ehdotussuunnitelmien laatiminen 3.4 Eri suunnittelualojen ratkaisuvaihtoehtojen vertailu
Sivu 5/13 3.5 Taloteknisten ratkaisuvaihtoehtojen kustannusvertailu 3.6 Toteutettavien taloteknisten ratkaisujen valinta ja hyväksyttäminen 3.7 Eri suunnittelualojen toteutettavien ratkaisujen vertailu ja yhteensovittaminen 3.8 Luonnossuunnitelma-asiakirjojen laatiminen 3.9 Eri suunnittelualojen luonnossuunnitelmien vertailu ja yhteensovittaminen 3.10 Kustannus- ja ylläpitotavoitteiden tarkistaminen 3.11 Luonnossuunnitelman hyväksyttäminen 4 TOTEUTUSSUUNNITTELU 4.1 Toteutussuunnittelun lähtötietojen tarkentaminen 4.2 Toteutussuunnitelma-asiakirjojen laatiminen, TATE 95 lisälehti kohta 4.2 4.3 Eri suunnittelualojen toteutussuunnitelmien vertailu ja yhteensovittaminen 4.4 Toteutussuunnitelman hyväksyttäminen 5 RAKENNUSAIKAISET TEHTÄVÄT 5.1 Suunnitelmatietoihin perustuvan käyttö- ja huoltosuunnitelman laatiminen 5.2 Urakoitsijoiden toteutusehdotusten tarkastaminen 5.3 Osallistuminen rakennusaikaisten tehtävien suunnitteluun työmaalla 5.4 Yleiset talotekniset valvontatehtävät rakennusaikana - valvonta ei sisälly toimeksiantoon - lisäksi osallistuminen työmaakokouksiin 5.5 Laite- ja asennustapatarkastukset 5.6 Toimintakokeiden suunnittelu ja koordinointi 5.7 Vastaanottotarkastus 5.10 Käyttö- ja huoltosuunnitelman täydentäminen rakennusaikaisilla tiedoilla Lisätehtävät ks. TATE 95 Lisälehti 10-10701: 5.11 Talotekniikan tietojen tuottaminen huoltokirjaan 6 KÄYTTÖÖNOTTOON LIITTYVÄT TEHTÄVÄT 6.3 Takuutarkastukset (2 kpl, jälkitarkastuksineen) 7 ERILLISTEHTÄVÄT 7.2 Järjestelmäkohtainen kustannuslaskenta (L2-vaiheen kustannusarvio, roarvio) TATE 95 Lisälehti 10-10701: 7.26 Kiinteistön huoltokirjan kokoaminen, ks. myös 5.11 7.27 Vastaanottomenettelyyn kuuluvat järjestelmien toiminta-arvojen tarkistukset 7.31 Osallistuminen jälkitarkastuksiin 7.3 Energian tavoitekulutuksen laskenta 7.6 Pintavesisuunnitelman laatimiseen osallistuminen (sisältäen kaivot ja putkistot; pintavedenpoiston tasaussuunnittelu kuuluu rakennesuunnitteluun) 7.7 Hankinta-asiakirjojen laatiminen tarjoussivujen, yksikköhintaluettelojen laadinta sisältyy 7.11 Reikä- ja varaustietojen täsmentäminen urakoitsijoiden tiedoilla 7.15 Tarkepiirustusten laatiminen 7.19 Mallihuonesuunnittelu SÄHKÖSUUNNITTELUN TEHTÄVÄT: Tietojärjestelmäsuunnittelu (=TJÄ) jaetaan siten, että rakennusautomaatiosuunnittelu (=RAU) on
Sivu 6/13 yhdistetty LVI-suunnitteluun ja tele- ja turvasuunnittelu (=TEL) kuuluu sähkösuunnitteluun. TATE 95, RT 10-10579, ja TATE 95 Lisälehti RT 10-10701, taso 2 2 HANKESUUNNITTELU 2.1 Lähtötietojen tarkistaminen ja täydentäminen tarvittavin osin 2.5 Asetettujen taloteknisten suunnittelutavoitteiden tarkentaminen (yhdessä rakennuttajan kanssa) 3 LUONNOSSUUNNITTELU 3.1 Luonnossuunnittelun käynnistäminen 3.3 Taloteknisten ehdotussuunnitelmien laatiminen 3.4 Eri suunnittelualojen ratkaisuvaihtoehtojen vertailu 3.5 Taloteknisten ratkaisuvaihtoehtojen kustannusvertailu 3.6 Toteutettavien taloteknisten ratkaisujen valinta ja hyväksyttäminen 3.7 Eri suunnittelualojen toteutettavien ratkaisujen vertailu ja yhteensovittaminen 3.8 Luonnossuunnitelma-asiakirjojen laatiminen 3.9 Eri suunnittelualojen luonnossuunnitelmien vertailu ja yhteensovittaminen 3.10 Kustannus- ja ylläpitotavoitteiden tarkistaminen 3.11 Luonnossuunnitelman hyväksyttäminen 4 TOTEUTUSSUUNNITTELU 4.1 Toteutussuunnittelun lähtötietojen tarkentaminen 4.2 Toteutussuunnitelma-asiakirjojen laatiminen 4.3 Eri suunnittelualojen toteutussuunnitelmien vertailu ja yhteensovittaminen 4.4 Toteutussuunnitelman hyväksyttäminen 5 RAKENNUSAIKAISET TEHTÄVÄT 5.1 Suunnitelmatietoihin perustuvan käyttö- ja huoltosuunnitelman laatiminen 5.2 Urakoitsijoiden toteutusehdotusten tarkastaminen 5.3 Osallistuminen rakennusaikaisten tehtävien suunnitteluun työmaalla 5.4 Yleiset talotekniset valvontatehtävät rakennusaikana - Rakennuttajan valvonta ei sisälly tehtävään - Osallistuminen työmaapalavereihin. 5.5 Laite- ja asennustapatarkastukset 5.6 Toimintakokeiden suunnittelu ja koordinointi. 5.7 Vastaanottotarkastus 5.10 Käyttö- ja huoltosuunnitelman täydentäminen rakennusaikaisilla tiedoilla Lisätehtävät ks. TATE 95 Lisälehti 10-1070 taulukko 1:ssä noudatetaan toteutussuunnittelussa laajuutta 2 5.11 Talotekniikan tietojen tuottaminen huoltokirjaan 6 KÄYTTÖÖNOTTOON LIITTYVÄT TEHTÄVÄT 6.3 Takuutarkastukset (2 kpl, jälkitarkastuksineen) 7 ERILLISTEHTÄVÄT 7.11 Reikä- ja varaustietojen täsmentäminen urakoitsijoiden tiedoilla 7.15 Tarkepiirustusten laatiminen 7.19 Mallihuonesuunnittelu 7.2 Järjestelmäkohtainen kustannuslaskenta (L2-vaiheen kustannusarvio, ropohjainen) TATE 95 Lisälehti 10-10701: 7.26 Kiinteistön huoltokirjan kokoaminen
Sivu 7/13 vastuu kiinteistön huoltokirjan kokoamisesta yhdessä muiden suunnittelijoiden kanssa: kukin toimiala tuottaa tarvittavat tulosteet yhteisesti sovittavissa muodossa 7.27 Vastaanottomenettelyyn kuuluvat järjestelmien toiminta-arvojen tarkistukset 7.3 Energian tavoitekulutuksen laskenta 7.31 Osallistuminen jälkitarkastuksiin Suunnittelija huolehtii osaltaan siitä, etteivät hankkeen kokonaiskustannukset ylitä viitesuunnitelmaan perustuvaa investointipäätöksen mukaista tavoitekustannusta. Suunnitelmat laaditaan Autocad-sovelluksin kaikilta suunnittelualoilta. Suunnittelija toimittaa arkistoitavan suunnitteluaineiston ja huoltokirjan tilaajalle kuukauden sisällä rakennustyön vastaanottotarkastuksesta. Huoltokirjan laadinnassa noudatetaan Tilakeskuksen ohjeita. 7. AIKATAULU Tarjoajan edellytetään tutustuvan edellä mainittuihin tilaajan ohjeisiin, jotka löytyvät Tilakeskuksen internet sivuilta. Tarjoajan tulee huomioida tarjouksessaan ja tarjoushinnassaan ohjeiden mukaiset lisätehtävät. Toimeksiantoon sisältyy ohjeissa (huoltokirjaohje, dokumentointi-/arkistointitiohje) mainitut ao. suunnittelijan vastuulle kuuluvat tehtävät. Hankkeen suunnittelutyöt käynnistetään heti kun suunnittelijavalintapäätös on lainvoimainen. Suunnitelmien tulee olla valmiina vuoden 2011 loppuun mennessä urakkalaskentaa varten. Rakennustyöt aloitetaan kesäkuussa 2012 ja tilojen tulee olla kalustamista ja varustamista varten valmiina kesäkuun loppuun 2013 mennessä. Projekti päättyy, kun 2-vuotistakuutarkastuksessa havaitut virheet ja puutteet on hyväksytysti korjattu ja takuuajan vakuudet palautettu sekä projektin palautekeskustelutilaisuus pidetty. Rakennuttajatehtävistä vastaava laatii yhdessä suunnittelijoiden ja tilaajan edustajan kanssa suunnitteluvaihetta koskevan aikataulun. 8. RAHOITUS JA MAKSULIIKENNE Hanke rahoitetaan Oulun kaupungin budjettirahoituksena vuosille 2011-2013 varattavasta määrärahasta. Rahaliikenne tapahtuu Oulun Tilakeskuksen kautta. Laskujen maksuaika urakoiden osalta on YSE:stä poiketen 21 vrk. Oulun kaupunki siirtyy vuoden 2011 alusta vastaanottamaan pelkästään verkkolaskuja. Oulun kaupungilla on käytössään BasWaren IP Client laskujen käsittelyjärjestelmä. Rakennuttajatehtävistä vastaavan vastuullinen projektipäällikkö tarkastaa kaikki projektin laskut hyväksyttyjen maksuerätaulukoiden ja työsuoritusten mukaisesti, varustaen ne päivätyllä tarkastusmerkinnällään toimittaen ne sen jälkeen Oulun Tilakeskukselle.
Sivu 8/13 Tilakeskus hyväksyy konsulttien, urakoitsijoiden ja muiden hankkeeseen osallistuvien maksuerätaulukot ja niiden mukaiset laskut. Irtaimistohankintojen laskut käsittelee ja hyväksyy käyttäjät ja taidehankintakoskevat laskut taidemuseo. Kaikki tarjouksien perusteella tehdyt tilaukset joista ei tehdä sopimusta (esim. tutkimukset, erilliset suunnittelutilaukset, lisä- ja muutostyöt) tulee tehdä kirjallisena, tilaajan edustajan allekirjoituksella varustettuna. Tilaaja diaroi tilaukset, postittaa ne tilauksen toimittajalle sekä toimittaa jäljennökset tilauksesta muille asianosaisille. 9. HANKKEEN ORGANISAATIO JA MENETTELYTAVAT Tilaajana on Oulun Tilakeskus. Rakennuttajatehtäviä hoitaa tilaajan hankkima rakennuttajakonsultti. Tilaaja tekee päätökset suunnittelijoista, urakoitsijoista ja mahdollisista tilaajan erillishankintojen toimittajista. Esitykset irtaimistohankinnoista tekee käyttäjä. Päätökset tekee Oulun Logistiikka. Esitykset ja päätökset kuvataidehankinnoista tekee taidemuseon edustaja. Urakkamuotona on jaettu urakka, jossa rakennusurakoitsija toimii pääurakoitsijana. Urakat kilpailutetaan pääsääntöisesti kokonaishintaisina urakoina, jossa pääurakoitsijalle alistetaan sivu-urakoina mm. lvv-, iv-, sähkö-, rakennusautomaatiotöiden urakat. Hankkeeseen voi liittyä myös rakennuttajan hankintoja. Urakoitsijoiden kilpailuttamisesta vastaa rakennuttamistehtävistä vastaava. Urakoitsijoita kilpailutettaessa on huomioitava julkisia hankintoja ja urakoita koskevien lakien ja asetusten määräykset. Rakennustöiden osalta hankkeessa noudatetaan rakennustietokortin RT 16-10660 mukaisia Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998. Konsulttitöiden osalta noudatetaan konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja KSE 1995 ja tilaajan niihin tekemiä muutoksia (kts. kohta 14. sopimusasiakirjat). Hankkeen suunnitteluvaiheessa suunnitteluryhmään tulee ottaa mukaan tilaajan ja käyttäjän sekä työsuojelun edustajat. Ehdotussuunnitelmat (L1) hyväksytetään opetuslautakunnassa ja luonnossuunnitelmat (L2) hyväksytetään Oulun Tilakeskuksen johtokunnassa. Asiakirjojen valmistelu ja tarvittaessa niiden esittely eri kokouksissa kuuluu pääsuunnittelijan ja rakennuttamisesta vastaavan tehtäviin. Mikäli L2-vaiheen rakennusosa-arvio ylittää hankkeen indeksikorjatun tavoitehinta-arvion, pääsääntöisesti on suunnitelmia tarkistettava/muutettava. 10. SUUNNITTELUOHJEET JA TAVOITTEET Kohteen suunnitteluohjeet ja -tavoitteet ovat tarjouspyynnön liitteenä olevassa hankesuunnitelmassa. Suunnitteluohjeita ja tavoitteita tullaan täsmentämään aloituspalaverissa ja suunnittelukokouksissa.
Sivu 9/13 Ennen suunnittelutyön aloittamista järjestetään neuvottelu, jossa on mukana rakennusvalvonta, asemakaavoitus, rakennushankkeeseen ryhtyvä sekä pääsuunnittelija. Neuvottelussa käydään läpi tarkentaen asemakaavan ja rakennuspaikan reunaehdot sekä rakennuslakiin perustuvat pääsuunnittelijan velvollisuudet ja vastuut. Suunnitelmat laaditaan digitaaliseen muotoon ja arkistointi on tarkoitus toteuttaa CAD-pohjaisesti, noudatetaan tilaajan arkistointiohjetta. Suunnittelijoilta edellytetään valmiutta käyttää mahdollista tilaajan kustantamaa projektipankkia. Hankkeessa noudatetaan Oulun Tilakeskuksen suunnitteluohjeita, jotka jaetaan suunnittelijoille ennen suunnittelutyön käynnistämistä. 11. RAKENNUSTYÖN TURVALLISUUS 12. LAADUNVARMISTUS 13. HUOLTOKIRJAVELVOITTEET Suunnittelussa on otettava huomioon VNa 205/2009 ja RT 10-10625 asiakirjoissa suunnittelijoille rakennustyön työturvallisuudesta asetetut velvoitteet. Työturvallisuuskoordinaattorina toimii rakennuttajakonsultti. Suunnittelijoilta edellytetään hankekohtaisen laadunvarmistussuunnitelman laatimista ja noudattamista. Huoltokirjakoordinoijan tehtävät Oulun Tilakeskuksen ohjeen mukaan hoitaa erillinen huoltokirjakonsultti. Suunnittelijoiden tehtäviin kuuluvat Oulun Tilakeskuksen huoltokirjaohjeiden mukaiset suunnittelijoiden tehtävät, tehtäväluettelosta on ote tarjouspyynnön mukana. 14. SOPIMUSASIAKIRJAT Tehtävässä noudatetaan seuraavia asiakirjoja: a) konsulttisopimus b) tarjouspyyntöasiakirjat c) tarjous d) Konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot KSE 1995 (RT 13-10574) sekä Oulun Tilakeskuksen niihin tekemät muutokset sekä lisäykset. - lisäys kohtaan 3.2.2: Konsultti vastaa myös kolmannelle henkilölle aiheutuneista vahingoista, jotka johtuvat konsultin tekemistä virheistä tai laiminlyönneistä. - Muutos kohtaan 5.5.4: Mikäli on kysymys ohjelmallisista ja toiminnallisista tai viranomaismääräyksen muuttumisesta johtuvista lisä- ja muutostöistä, ei niistä suoriteta erikseen korvausta, mikäli niiden määrä on vähäinen. - muutos kohtaan 7.2: Korvausta viivästyksestä suoritetaan konsultille vain, jos viivästyminen on niin oleellinen, että konsultin on sen johdosta osittain tai kokonaan keskeytettävä työnsä. - muutos kohtaan 7.5: Sopijapuolista riippumattomista syistä aiheutuneen viivästyksen ja keskeytyksen johdosta ei suoriteta konsultille korvausta.
Sivu 10/13 Asiakirjojen keskinäinen pätevyysjärjestys on luettelon mukainen. 15. KONSULTTIPALKKIO JA VELOITUSPERUSTEIDEN TARKISTUS 16. ERITYISET KORVAUKSET JA KULUT Konsultin kanssa solmitaan kiinteähintainen kokonaispalkkiosopimus, johon sisältyvät kaikki tarjouspyyntöasiakirjojen mukaiset tehtävät. Tarjoushinta on kiinteähintainen ja sitova koko sopimuskauden. Kiinteähintainen kokonaispalkkio sisältää konsulttien osallistumisen normaaleihin suunnittelu-, selvitys- ja työmaakokouksiin sekä kaikki näistä aiheutuvien matkojen kustannukset ja matka-ajan kustannukset. Suunnittelukokouksia pidetään arvion mukaan keskimäärin 3-4 viikon välein suunnitteluvaiheessa ja työmaakokouksia n. 4 viikon välein rakentamisvaiheessa, lisäksi väli- ja takuutarkastukset, palautekokous, käyttöönottokokous, sekä muut tavanomaiset rakennushankkeisiin liittyvät kokoukset ja palaverit, esim. tarvittavat työmaavaiheen suunnittelupalaverit. Palkkio maksetaan työn etenemisen mukaisina maksuerinä erikseen sovittavan sopimukseen liitettävän maksuerätaulukon mukaisesti. Maksueristä viimeinen on Tilaajan ohjeiden mukaiset loppudokumentit ja huoltokirja-aineisto luovutettu ja tarkastettu on 5 % kokonaispalkkiosta. Maksuerätaulukko tulee toimittaa tilaajalle myös sähköisessä muodossa Excel-taulukkona. Tilaajalla on oikeus keskeyttää konsulttitehtävät sen eri vaiheissaan, jolloin palkkiota maksetaan vain siihen asti suoritetusta työstä. Tilaaja ei suorita konsultille KSE 1995 kohdissa 7.3 ja 7.5 tarkoitettua korvausta viivästymisestä tai keskeytyksestä. Siinä tapauksessa, että hanke keskeytetään, on tilaajalla oikeus katkaista sopimus, eikä konsultilla ole oikeutta saada muuta korvausta kuin tilaajan luvalla suoritetun työn määrää vastaava korvaus. Mikäli hankkeen toteutuminen jostain syystä siirtyisi päätöksenteon jälkeen myöhempään ajankohtaan, eikä toimeksiantoa ei keskeytetä, niin hankkeen siirtymisestä johtuvat mahdolliset vaikutukset palkkioon (esim. palkankorotukset) selvitetään tilaajan ja konsultin keskinäisin neuvotteluin. Toimeksiantoon kuuluvien tehtävien hoitamiseen vaadittavien matkojen osalta ei makseta erillistä korvausta vaan matkat tulee sisältyä kokonaispalkkioon. Toimeksiantoon kuulumattomien, erikseen etukäteen sovittujen kohdealueen ulkopuolisten työmatkojen (esim. excursiot) kustannukset korvataan kulloinkin voimassa olevan kaupungin noudattaman matkustussäännön mukaisesti. Matka-ajalta maksetaan tuntipalkkiota enintään kahdeksalta tunnilta vuorokaudessa. Kokonaispalkkio sisältää hankkeeseen kuuluvat normaalien kokouspöytäkirjojen yms. papereiden kopio- ja postituskulut. Suunnitelma-asiakirjojen kopioinnin ja postituksen maksaa Tilakeskus. Kopiointityöt teetetään Tilakeskuksen ilmoittamassa kopiolaitoksessa. Muita erityisiä korvauksia ja kuluja korvataan vain, mikäli asiasta on ennakolta erikseen sovittu.
Sivu 11/13 17. TARJOUS Tarjous tulee toimittaa suljetussa kuoressa tarjouspyyntökirjeessä mainittuun osoitteeseen annettuun määräaikaan mennessä. Tarjoushinta annetaan sekä arvonlisäverottomana että arvonlisäverollisena. Hintatietojen tulee sisältää mahdollisten lisätöiden laskutusperiaatteet. Tarjousmateriaalin tulee sisältää tarjouksen kelpoisuuden tarkistamista varten kaikki tarjouspyynnössä ja tässä suunnitteluohjelmassa vaadittavaksi esitetyt tiedot. Tarjousmateriaalin tulee sisältää tiedot yrityksestä, tiedot yhteiskuntavelvoitteiden suorittamisesta, teknisestä valmiudesta. Tarjouksessa tulee nimetä kaikki projektiin osallistuvat asiantuntijat sekä mahdolliset alikonsultit ja selvittää heidän koulutuksensa ja työkokemuksensa sekä tuntiveloitushinnat ja selvitys varamiesjärjestelyistä. Tarjousmateriaalissa tulee olla myös arvioitu tehtävien mukaan jäsennelty tiimin työsuunnitelma aikamenekkeineen (työmääräarvio). Tarkemmat vaatimukset annettavista tiedoista ilmenevät tämän suunnitteluohjelman kohdista: tarjous, tarjouksen kelpoisuusehdot. Hankkeeseen osallistuvia henkilöitä ei saa vaihtaa ilman tilaajan suostumusta. Tarjouksen tekijä vastaa alihankkijasta kuin omasta toiminnastaan. 18. TARJOUKSEN KELPOISUUSEHDOT Tarjouksen tulee olla voimassa kolme kuukautta tarjousajan päättymisen jälkeen. Alla on lueteltu yritykseltä ja esitettäviltä vastuuhenkilöiltä (konsulteilta) vaadittavat kelpoisuusehdot, jotka tarjouksessa tulee kaikilta osin täyttyä. YRITYS Oikeudellinen muoto Tarjoajan on oltava osake-, kommandiitti- tai avoin yhtiö tai vastaava ulkomainen oikeushenkilö. Yhteiskuntavelvoitteet ja vastuuvakuutus Tarjoajan yhteiskuntavelvoitteiden tulee olla hoidettu ja tarjoajalla tulee olla toiminnan vastuuvakuutus. Kelpoisuutensa osoittamiseksi tarjoajan on esitettävä verovelkatodistus ja todistus eläkevakuutusmaksuvelvoitteiden täyttämisestä sekä selvitys vastuuvakuutuksensa voimassaolosta. Todistukset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia. Tekniset valmiudet ja varamiesjärjestelmä Tarjoajalla on oltava käytössään riittävät tekniset valmiudet, joka tarkoittaa että yrityksellä on käytössään tietotekniset perusvalmiudet ja sähköpostijärjestelmät sekä jonkin tyyppinen projektin- ja kustannustenhallinta- sekä raportointijärjestelmä tai menetelmä. Kelpoisuutensa osoittamiseksi tarjoajan on esitettävä selvitys teknisestä valmiudestaan.
Sivu 12/13 Tarjoajalla tulee olla käytössä varamiesjärjestelmä, joka takaa hankkeen tavoitteenmukaisen ja laadullisen lopputuloksen aikaansaamisen mahdollisissa sairastumis- tms. häiriötilanteissa. Kelpoisuutensa osoittamiseksi tarjoajan on esitettävä selvitys varamiesjärjestelmästään ja minimissään projektipäällikön varamies tulee nimetä. TIIMI Projektin vetäjällä tarkoitetaan toimeksisaajan hankkeesta vastaavaa henkilöä, joka toimii hankkeen vastaavana suunnittelijana, sekä rakennuttajan yhteyshenkilönä osallistuen suunnittelu- ja työmaakokouksiin. Koulutus ja kokemus RAKENNESUUNNITTELIJA Rakennesuunnittelutehtävän vaativuus RakMK A2, A Perusvaatimus. Projektinvetäjällä on oltava vähintään rakennusinsinöörin koulutus rakennustekniikan opintosuunnalta (RAK). Projektinvetäjällä on oltava valmistumisen jälkeistä työkokemusta rakennesuunnittelutehtävissä vähintään 10 vuotta. Työkokemuksesta tulee olla vähintään 3 vuotta vastuullisissa suunnittelutehtävissä (projektinvetäjänä/vastaavana rakennesuunnittelijana) toimitilarakennushankkeiden peruskorjauksissa. Vaadimme selvityksen vähimmäisvaatimusten täyttymisestä. LVIA-SUUNNITTELIJA LVI-suunnittelutehtävän vaativuus RakMK A2, B Tavanomainen. Projektinvetäjällä on oltava vähintään teknikon tutkinto LVI-tekniikan opintosuunnalta. Projektinvetäjällä on oltava valmistumisen jälkeistä työkokemusta LVI-suunnittelutehtävissä vähintään 10 vuotta. Työkokemuksesta tulee olla vähintään 3 vuotta vastuullisissa suunnittelutehtävissä (projektinvetäjänä/vastaavana LVI-suunnittelijana) toimitilarakennushankkeiden peruskorjauksissa. Vaadimme selvityksen vähimmäisvaatimusten täyttymisestä. SÄHKÖSUUNNITTELIJA Projektinvetäjällä on oltava vähintään teknikon tutkinto sähkötekniikan opintosuunnalta. Projektinvetäjällä on oltava valmistumisen jälkeistä työkokemusta sähkösuunnittelutehtävissä vähintään 10 vuotta. Työkokemuksesta tulee olla vähintään 3 vuotta vastuullisissa suunnittelutehtävissä (projektinvetäjänä/vastaavana sähkösuunnittelijana) toimitilarakennushankkeissa. Vaadimme selvityksen vähimmäisvaatimusten täyttymisestä. Kelpoisuutensa arviointia varten tarjoajan on esitettävä selvitys koulutuksesta ja kokemuksesta suunnittelijana. Referensseistä tulee selkeästi ilmetä onko henkilö ollut hankkeessa vastaavana suunnittelijana. 19. TARJOUKSEN HYVÄKSYMISPERUSTEET Tarjous suljetaan pois vertailusta ja hylätään, mikäli kohdassa 18 mainitut tarjouksen kelpoisuusehdot eivät täyty. Tarjous voidaan hylätä, jos se ei ole tarjouspyynnön mukainen tai jos siinä on olennainen virhe. Tarjous hylätään myös jos se on saapunut tarjouksen antajasta johtuvasta syystä tarjousajan päättymisen jälkeen. Avaustilaisuuden jälkeen
Sivu 13/13 saapuneet tarjoukset palautetaan avaamattomina. Telefaksina tai sähköpostina annettua tarjousta ei hyväksytä. Tarjous voidaan hylätä myös jos on ilmeistä, että kyseistä työtä ei pystytä suorittamaan arvioituun työmenekkiin nähden ja tai tarjotulla kustannustasolla. Tilaaja pidättää oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. 20. TARJOUKSEN ARVIONTIPERUSTEET 21. TIEDOTTAMINEN Tarjouspyynnön mukaisista, tarjouksen kelpoisuusehdot täyttävistä ja muutoin hyväksyttävistä tarjouksista hyväksytään hinnaltaan halvin. 22. LISÄTIEDOT Projektin ulkoisesta tiedottamisesta vastaa Oulun Tilakeskus. Mikäli tarjousajan kuluessa ilmenee olennaisia, tarjoukseen mahdollisesti vaikuttavia asioita, tilaaja ilmoittaa niistä tarjouskilpailuun osallistuville viimeistään viisi vuorokautta ennen tarjousajan päättymistä. Oulun Tilakeskuksen edustajana hankkeessa toimii hallinnollisten asioiden osalta johtaja Jukka Heikkilä/ rakennuttajapäällikkö Jouni Rautiola ja teknisten asioiden osalta hankearkkitehti Kari Parkkinen, 044 703 2522, kari.parkkinen@ouka.fi. OULU 3.1.2011 Jouni Rautiola, rakennuttajapäällikkö Liikelaitos Oulun Tilakeskus