Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa ESR-hanke 2011-2013 Osaamisen ennakointi on jatkuva päivittyvä prosessi, joka kulkee käsi kädessä organisaation vision ja strategian kanssa. Hanke-esittely Kevät 2012
Sisältö Miksi osaamisen ennakointi on tärkeää kuntatyönantajille Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa ESR-hankkeen esittely Tavoitteet ja toiminta Osaamisen ennakointi kytketään hankkeessa osaamisen johtamiseen Mistä lähteä liikkeelle osaamisen ennakoinnissa Ennakoijan muistilista Hankkeen rahoittajat Projektihenkilöstön yhteystiedot 2
Miksi osaamisen ennakointi on tärkeää kuntatyönantajille? (1/2) Kunta-alalla tapahtuneet ja tapahtuvat monitahoiset muutokset rakenteissa, palveluissa ja toimintaprosesseissa Osaamiskäsitysten ja johtamiskäsitysten muutos Yksilöosaamisten tarkastelusta organisaation ja yhteisön osaamisen tarkasteluun Hierarkkisesta johtamisesta palvelevaan johtamiseen Tarvitaan keskustelua siitä, millaista osaamista kuntapalveluissa tarvitaan tulevaisuudessa Tarvitaan toimintatapoja, joiden avulla osaamisen ennakointi saadaan osaksi henkilöstöjohtamisen prosesseja Hankkeessa lähtökohtana ajattelu, jossa on sallittua ylittää olemassa olevat tutkinto-, ammatti- ja toimialarakenteet mitkä ovat tulevaisuuden osaamistarpeet? 3
Miksi osaamisen ennakointi on tärkeää kuntatyönantajille? (2/2) Kunta-alalla on käynnissä useita yhtäaikaisia muutoksia: Kunta-alan henkilöstöstä siirtyy eläkkeelle yli 63% (= 322 000 henkilöä) vuoteen 2030 mennessä Palvelutuotanto monimuotoistuu Kilpailu osaavasta työvoimasta Niukentuvat resurssit ja priorisoinnin tarpeet Väestön keskittyminen kasvukeskuksiin Työn tekemisen muutokset: esim. työskentely rajapinnoilla (ylittäen toimialat, sektorit, palvelumuodot), tarpeet sekä työn että henkilöstön joustamiselle Tällä hetkellä kuntatyössä ammattirakenteiden pohjalla kelpoisuusvaatimukset, tutkintorakenteet, professiot Millaista uutta osaamista ja mahdollisesti uusia osaamisyhdistelmiä tarvitaan tulevaisuudessa? Työelämän yleiset muutokset vaikuttavat myös kuntaorganisaatioissa: Työurien pidentämisen tavoitteet Tuottavuuden ja tuloksellisuuden tavoitteet Työhyvinvoinnin edistämisen tavoitteet 4
Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa -hanke 1.3.2011-31.12.2013 Kohderyhmät ja toimijat 1. Kunnat, kuntayhtymät sekä kuntaomisteiset yhtiöt ja yhteisöt 2. Maakuntaliitot 3. Koulutuksen järjestäjät Kohderyhmän organisaatiot tekevät strategisia ratkaisuja mm. kuntaalan henkilöstöpolitiikassa, alueellisessa ennakoinnissa sekä koulutuksen suunnittelussa ja toimeenpanossa. 5
Tavoitteet 1. Kehitetään ja pilotoidaan osaamisen ennakointimalli/-malleja tulevaisuusajattelun pohjalta kunta-alan organisaatioiden käyttöön 2. Ennakointinäkökulma liitetään kiinteäksi osaksi strategista henkilöstösuunnittelua kunta-alan organisaatioissa 3. Kunta-alan osaamistarpeet saadaan näkyviksi sekä alueellisessa että valtakunnallisessa koulutussuunnittelussa (sekä nuoriso- että aikuiskoulutus) 4. Tuotetaan pitkän aikavälin ennakointitietoa kunta-alalla tarvittavasta osaamisesta pilottien avulla 6
Osaamisen ennakointimalleja kehitetään ja testataan alueellisissa piloteissa (1/2) Hanke toimii kolmella tasolla: 1) organisaatiotaso, 2) aluetaso ja 3) valtakunnan taso Organisaatiotasolla kehitetään ja testataan osaamisen ennakointimalli palvelemaan kuntaorganisaatioiden tulevaisuuden henkilöstöjohtamista ja -suunnittelua. Aluetasolla kuntaorganisaatiot ja kunta-alan osaamistarpeiden ennakointi kytketään alueelliseen ennakointitoimintaan ja alueelliseen koulutussuunnitteluun. Valtakunnan tasolla kehitetään toimintamallia, jonka avulla kunta-alan osaamistarpeista saadaan luotettavaa tietoa valtakunnalliseen koulutussuunnitteluun. 7
Osaamisen ennakointimalleja kehitetään ja testataan alueellisissa piloteissa (2/2) Kehittämistyö käynnistettiin keväällä 2011 neljässä alueellisessa pilotissa: Keski-Suomessa Pohjois-Suomessa Päijät-Hämeessä (Päijät-Hämeen pilotissa on lisäksi satelliittina mukana Kaarinan ja Paimion kaupungit) Pääkaupunkiseudulla Jokaisella alueellisella pilotilla on oma ennakointiteema (ks. seuraava dia) Yhteensä piloteissa on mukana 15 kunta-alan organisaatiota 8
PILOTTI TEEMA OSALLISTUVAT ORGANISAATIOT vo = vetovastuullinen organisaatio Keski-Suomi Kunta- ja palvelurakenteiden muutosten synnyttämät uudet osaamistarpeet Keski-Suomen liitto (vo) Jyväskylän kaupunki Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Pohjois-Suomi Koulutusorganisaatioiden tukipalveluhenkilöstön osaamisen ennakointi Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (vo) Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Lapin liitto Päijät-Häme & Varsinais-Suomi Osaamisen ennakointi hyvinvointipalveluissa Päijät-Hämeen koulutuskonserni (vo) Hollolan kunta Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymä Päijät-Hämeen ennakointiverkosto Kaarinan kaupunki (satelliittina) Paimion kaupunki (satelliittina) Pääkaupunkiseutu Osaamisen johtaminen osana julkisrahoitteisten organisaatioiden strategiatyötä Metropolia ammattikorkeakoulu (vo) Helsingin kaupunki Vantaan kaupunki 9
Kooste eri tasojen kehittämistavoitteista Mitä tehdään Kehittämistavoite Organisaatiotaso Sisäinen toimintamalli osaamisen ennakoinnille, osaksi strategista henkilöstösuunnittelua Yleistetty osaamisen ennakointimalli kunta-alan organisaatioiden käyttöön Aluetaso Kunta-alan organisaatioiden osallistuminen alueelliseen ennakointiin Kunta-alan organisaatiot mukana alueellisessa ennakoinnissa, kunta-alan osaamistarpeet tiedossa alueella Valtakunnallinen taso Pitkän aikavälin ennakointitietoa kunta-alalla tarvittavasta osaamisesta Kunta-alan osaamistarpeet viedään systemaattisesti valtakunnalliseen koulutussuunnitteluun 10
Tässä hankkeessa osaamisen ennakointi kytketään osaamisen johtamiseen Osaamisen johtaminen on suunnitelmallista johtamistyötä, jonka tarkoituksena on turvata kunnan tai kuntayhtymän tavoitteiden ja päämäärien edellyttämä osaaminen nyt ja tulevaisuudessa. Organisaatiossa on erilaisia osaamisia: Ydinosaaminen Dynaaminen osaaminen (kehittyvä, muuttuva ja hiipuva osaaminen) Poistuva osaaminen (organisaation sisällä siirtyvä, toiseen organisaatioon poistuva sekä eläköitymisen myötä poistuva osaaminen) Nämä eri tavoin käyttäytyvät osaamiset vaativat erilaisia osaamisen ennakoinnin prosesseja ja menetelmiä Lähteet: Viitala 2005; Siikaniemi, Saikkonen ja Härkönen 2010 11
Mistä lähteä liikkeelle? (1/2) Osaamisen ennakointi käynnistyy vastaamalla kysymyksiin: Mikä on organisaation perustehtävä? Mitkä ovat asiakkaiden tarpeet? Mitä osaamista meillä on? Mitkä ovat toimintamme kriittiset menestystekijät? Mitä ennakointia meillä jo tehdään? Millaisissa ennakointiverkostoissa (alueelliset, valtakunnalliset) olemme mukana? Missä pitäisi olla mukana jotta voimme vaikuttaa toimialamme/organisaatiomme tulevaisuuteen? Miten osaamistarpeet toimialallamme/organisaatiossamme muuttuvat tulevaisuudessa? Mikä korostuu? Mikä vähenee? 12
Mistä lähteä liikkeelle? (2/2) Pohdi Mitkä eri tekijät vaikuttavat toimialamme/organisaatiomme tulevaisuuteen? Mistä saamme tietoa tulevaisuuden näkymistä? Huom! Kokeile ensin pienimuotoisesti Osaamistarpeet muuttuvat toimintaympäristön muuttuessa osaamisen ennakointi ei ole kertarykäisy vaan jatkuvaa toimintaa Hyödynnä omassa organisaatiossa olevaa tietoa ja osaamista toiminnan kehittämisessä Kannusta luovuuteen Verkostoidu sekä oman organisaation sisällä että alueella ennakointi on yhteisen tulevaisuuden rakentamista, tarvitset kumppaneita 13
Ennakoijan muistilista Ennakointityön tueksi tarvitaan tietoa niin menneestä, nykytilasta kuin tulevastakin. Aineistonhankintavaiheessa on syytä pohtia, millaista määrällistä tai laadullista aineistoa tarvitaan ja voidaanko jotain tuottaa myös itse. Oli kyseessä sitten määrälliset tai laadulliset menetelmät, ennakoijan on hyvä pitää mielessä seuraavat vinkit: Tutustu historiaan Tutkiskele ihmistä Etsi uskomuksia, oletuksia ja tunnetason kiintymyksiä Tunne tutkimasi ilmiö Seuraa teknologian kehittymistä Perehdy väestötieteeseen (demografiaan) Sisäistä skenaarioajattelu Epäile suoria linjoja Tutustu kompleksisuusteoriaan, kaaosteoriaan ja systeemiteorioihin Älä erehdy luulemaan omia asenteitasi ja yksipuolisuuttasi tulevaisuuden trendeiksi Lähde: Ennakoinnin sähköinen tietopalvelu ENSTI (Opetushallitus) 14
Kun ennakoidaan, huolehditaan siitä että Ollaan hereillä ja skannataan toimintaympäristön muutoksia Kaikilla on lupa tuoda esille uusia näkemyksiä Käytössä on relevanttia määrällistä (tilastot) ja laadullista ennakointitietoa Jokaisen työtä ohjaa ennakoiva työote Ennakointi sidotaan esim. vuosikelloon Ennakointiin liittyvää tietoa olemassa olevia tilastoja selvityksiä sekä heikkoja signaaleja käsitellään yhdessä sovituilla foorumeilla Kaikki saavat valmennusta ennakoinnista Ennakoinnin koordinointi on nimetyn henkilön/henkilöiden vastuulla Henkilöstösuunnittelu, taloussuunnittelu ja strategia kulkevat käsi kädessä 15
POHDITTAVAA Asiakasnäkökulma ennakoinnissa miten toteutetaan? Luottamushenkilöiden osallistuminen tulevaisuuden tekemiseen ja ennakointiin kunta-alan organisaatioissa? kehitetään foorumeja, joilla vuoropuhelu tapahtuu 16
Hankkeen rahoittajat 17
Lisätietoja Projektipäällikkö Sirpa Sivonen p. 050 571 8001, 09 771 2365 Projektikoordinaattori Leena Lehtinen p. 050 312 0226, 09 771 2146 etunimi.sukunimi@kuntatyonantajat.fi www.osaamisenennakointi.fi 18