Etelä-Hämeen luonto 11 Etelä-Hämeen luonto 2011 LÄ -H Ä M E E N Karri Jutila Ahvenistonjärven suursimpukat N NO IIR LUO I Ry ET E Heli Jutila Rengon Rautavuoren niittytapahtumaa jo toistakymmentä vuotta P NSUOJELU Kari Kolsi Tsernobyl - maailman pahin onnettomuus
Etelä-Hämeen luonto 2011 Julkaisija: Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri ry. Heli Jutila & Pirjo Virtanen Matti johtaa s. 2 Heli Jutila Rengon Rautavuoren niittytapahtumaa jo toistakymmentä vuotta s. 4 Karri Jutila Unciger Hämeenlinnan ruutukaava-alueella! s.13 Karri Jutila Ahvenistonjärven suursimpukat s. 14 Karri Jutila Yöelämässä kuhisee s. 18 Raimo Rosenius Kulttuurimuistojen luontopolku Janakkalassa s. 20 Kari Kolsi Tsernobyl - maailman pahin onnettomuus & Karri Jutila Jälkikirjoitus s. 22 Heikki Niinimäki Heinolassa jyrätään s. 26 Antero Suoranta Alli Brander im memoriam s. 29 Soma Jutila Tiedonanto s. 30 Paikallisyhdistykset s. 31 Karri Jutila Hiljaa hyvää s. 32... Toimitaja: Karri Jutila Taitto: Juha Ilkka Kannen kuva: Kanervatöpökatti (Metrioptera brachyptera), Karri Jutila Paino: Jaarli Oy, Janakkala 2011 Painettu uusiopapeille ISSN 1798-4904 Matti johtaa Etelä- Hämeen luonnonsuojelupiirin puheenjohtajana Matti A. Laurila on toista vuottaan. Matti tuntee luontoa monipuolisesti ja on työskennellyt sekä elänyt sen parissa kaiken ikää. Monista tehtävistään Matti on saanut ystäviä ja tuttuja. Hänen asiantuntemuksensa ja hyväntuulisuutensa on ratkaissut jo monta pulmaa ja niin käy yhä edelleen. Olet Laurila, mistä olet syntyjäsi? -Olen kotoisin Hollolasta, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni. Opiskelin Helsingissä ja sen jälkeen toimin 20 vuotta biologian ja maantiedon opettajana Lappeenrannassa. 47-vuotiaana palasin Hollolaan yläasteen biologian ja maantiedon opettajaksi. Miten innostuit luonnosta? -Olen pienviljelijän poika. Meitä oli kahdeksan lasta talossa, syntyneet vuosina 1931 48. Talossamme oli hevonen, neljä lehmää, sata kanaa, sikoja ja viitisenkymmentä marjapensasta. Viljelyalaa oli viisi hehtaaria. Se oli varsin ekologinen kasvuympäristö. Luontoasioihin minua innosti 13-vuotiaana sisareni entinen mies, tohtori Tapio Rintanen, joka tiesi valtavasti luonnosta. Keräsin 120 kasvin kokoelman ja sain kasviopista kympin. Kasvikokoelmasta ovat erityisesti jääneet mieleen ukontulikukka ja leskenlehti. Kissankäpälä ja ketoneilikka olivat niihin aikoihin tavallisia ja pelloilla oli runsaasti kirppoja. Vuonna 1965 menin oppikoulun jälkeen Helsinkiin opiskelemaan kasvi-, eläin-, maan- ja perinnöllisyystiedettä sekä kemiaa.
Etelä-Hämeen luonto 2011 KARRI JUTILA Tutkielman tein Tiirismaan kasviyhdyskunnista. Laadin ruutuanalyysejä 273 kasvillisuusruudulta ja aineistoon kertyi 553 lajia. Heinätähtimö (Stellaria graminea) on kasveista erityinen suosikkini, ja varjoisissa paikoissa metsätähti (Trientalis europaea). Nykyään kiinnostaa myös tähtitaivas, johon olen perehtynyt jonkin verran. Monet vuodet olit biologian ja maantiedon lehtorina. Mikä oli opetustyössä parasta? -Opetustyö oli mukavaa. Järjestin usein polkupyöräretkiä luontoon. Lappeenrannassa oli varsin vähän luontokerhotoimintaa, mutta Hollolaan palattuani aloin vetää ympäristöyhdistyksen luontoretkiä. Retkien vetäminen jatkuu nyt eläkepäivillä, ja viime vuosina yhdistyksemme osallistui Suomen luonnonsuojeluliiton hallinnoimaan Löydä luonto läheltäsi hankkeeseen. Matti Laurilaa nähdään sekä rakentamassa että luonnossa samoilemassa. Sinua arvostetaan myös luonnonsuojeluliiton jäsenenä. Mihin vastuutehtäviin olet yhdistyksissä tullut? -Olen mukana luonnonsuojeluliiton liittovaltuustossa sekä puheenjohtajana Hollolan ympäristöyhdistyksessä ja nyt myös luonnonsuojelupiirissä. Muutaman vuoden olen ajanut kansallisen kaupunkipuiston hanketta Tiirismaalle. Maakuntakaavassa alue on pääosin merkitty virkistys- ja retkeilyalueiksi, ja mukana on myös Natura 2000- ja luonnonsuojelualueita. Nyt rakentaminen kuitenkin uhkaa sitä: Messilän matkailukeskuksella on mammuttimaiset laajenemissuunnitelmat. Puolet alueesta on yksityisessä omistuksessa. Tiirismaa on luontonsa puolesta omaleimainen alue. Sen peruskallio on kaksi miljardia vuotta vanhaa kvartsiittia samanlaista kiveä, joista muodostuvat Koli ja Lauhanvuori. Ensimmäinen Salpausselkä kohoaa 80 metriä ympäröiviä vesistöjä korkeammalle. Tiirismaalla on kiviröykkiöitä, jotka mahdollisesti ovat muinaishautoja. Esimerkiksi Hollolan keskiaikainen kirkko näkyy sinne sekä useita televisiotorneja. Ranskalainen tutkimusryhmä on joskus tehnyt Tiirismaalla Maapallon pyöreyteen liittyviä mittauksia. Hannu Ormio löysi Tiirismaalta 2006 Suomen toistaiseksi ainoat isosulkukotilot (Macrogastra ventricosa). Alueen kasviharvinaisuuksiin kuuluvat keto- ja ahonoidanlukko (Botrychium lunaria & multifidum), pyökki (Fagus silvatica), saarni (Fraxinus excelsior) sekä tuoksumatara (Galium odoratum). Nyt Tiirismaan laki on aidattua aluetta. Sinne voisi rakentaa uuden maisematornin. Luontoretkillä ihmiset ovat kannattaneet Tiirismaan kaupunkipuistohanketta ja piirillä onkin suunnitelmissa järjestää seminaari Tiirismaan tiimoilta. Luonnonsuojeluliitto on viime vuosina järjestänyt useita jäsenhankintatempauksia. Mitä ovat Matin neuvot jotta jäsenmäärä saataisiin kasvuun? -Henkilökohtaisen vaikuttamisen koen tärkeänä. Yksi hyvä keino on kerätä retkillä osallistujien nimet ja yhteystiedot sekä tarjota jäsenyyttä ja tietoa uusista tapahtumista. Toivotamme terveyttä ja viihtyisiä vuosia. Haluatko lausua toivomuksesi? -Toimintaideologiani on: Jätetään Maapallo lapsille paremmassa kunnossa. HELI JUTILA & PIRJO VIRTANEN 3
Etelä-Hämeen luonto 2011 HELI JUTILA HELI JUTILA Rengon Rautavuoren niittytapahtumaa jo toistakymmentä vuotta Maisemallisesti merkittävä Rengon Rautavuoren etelärinteen tuore heinäniitty on ollut Renkoviikkojen niittytapahtuman näyttämönä jo vuosia. Niittytapahtuma vuosien saatossa Yksi kesäämme jo yli kymmenen vuoden ajan kuulunut kesätapahtuma on Renkoviikkojen Rautavuoren niittytapahtuma. Aikanaan Sirpa Pietikäinen pyysi minua tapahtumaan itse osallistuttuaan siihen useana vuonna. Tehtäväni oli toimia asiantuntijana niityllä, mikä minulle hyvin sopikin, sillä olin perehtynyt perinneympäristöihin sekä väitöskirjatyössäni merenrantaniityillä että Satakunnan perinnemaisemia 1990-luvun alussa tutkiessani. Alkuvuosina koostin niittytapahtumaa ja Renkoviikkoja varten niittykansion, joka oli nähtävillä Rengon kunnantalolla. Niittytapahtuman vetovastuu kuului pitkään Rengon 4H-yhdistykselle, josta sitä ansiokkaasti hoiteli Sirkka Saukkola. Nuotiopuista ja tulesta on pitkään vastannut Timo Ylitalo, renkolainen luontoharrastaja. Ketokaunokki Alkuvuosina Pekka Lunnikivi oli eläinpuolen asiantuntijana ja hänen jättäydyttyään pois mieheni Karri Jutila astui sijaan. Tyttäremme Soma Jutila on ollut koko ikänsä mukana ja ainakin kerran vetänytkin kasvien tunnistusta päiväkotiryhmälle kesällä 2009. Niittytapahtuman tarkoituksena on ollut levittää tietoa niityistä ja laajemminkin perinnebiotoopeista ja niiden kasvillisuudesta ja eläimistöstä. Alusta lähtien niittyä on hoidettu, mutta itse tapahtuman ohjelmaan niittäminen ei ole aina kuulunut. Aiemmin niityn hoidosta vastasi 4H- yhdistys ja nuorten lisäksi niittyä niitti myös paikallinen maanviljelijä tilauksesta. Pekka Lunnikiven ideoimana vuoden 1997 paikkeilla päätettiin perustaa koeala, jolta kuorittiin ruokamulta pois. Ajatuksena lienee ollut, että rehevöityvän niityn hoidossa menetelmää voitaisiin jotenkin hyödyntää. Nyt on nähtävissä, että kuorituille aloille tuntuvat juurtuvan paremmin puiden taimet kuin niittykasvit. Maan omistaja
eli seurakunta istutti osalle mäen päällystää rauduskoivua jo 1990-luvulla, ja nykyisin paikalla kasvaa useiden metrien korkuinen koivikko. Niittytapahtuman teemat ovat vaihdelleet vuodesta toiseen ja niistä on Renko-viikkojen ilmoittelun yhteydessä tiedotettu. Paikalle on useimpina vuosina saatu tiedotusvälineiden edustajia ja näyttäviä juttuja on syntynyt. Niittyluonnon monimuotoisuus, pihakedon perustaminen ja niityn hoito ovat olleet tilaisuuden teemana (Puukila 2009). Joskus teemana oli Rapalammen rantakasvillisuus niityn heinäsirkkojen lisäksi. Tuo vuosi on jäänyt mieleen rankasta vesisateesta, joita niitäkin on sattunut useita. Useampia kuitenkin ovat olleet lämpimät ja helteiset päivät. Aikaisemmin 4H-kerholaiset laativat muun ohjelman lisäksi luontopolun, jota saattoi niityllä kiertää. Muutamana vuonna niityllä on vietetty kukkamissikisat, joissa on äänestetty kauneimmasta niittykasvista. Kesällä 2011 voittajaksi selviytyi mäkitervakko. Niittytapahtuman osallistujamäärät ovat vaihdelleet vuosien saatossa säiden mukaan muutamasta rankkasateeseen uskaltautuneesta henkilöstä noin neljäänkymmeneen osallistujaan. Päivähoitoryhmä on muutaman kerran osallistunut tilaisuuteen. Moni niittytapahtuman osallistuja on vakiokävijä, joka sanoo odottavansa tilaisuutta saadakseen oppia uutta ja päästäkseen paistamaan makkaraa ja tikkupullaa sekä juodakseen nokipannukahvit. Tunnelmallisen tapahtuman historiaan mahtuu dramatiikkaakin: Vuonna 2005 mieshenkilö sai vuorelle kavuttuaan sydänkohtauksen ja ambulanssi tuli paikalle etelän kautta. Karri Jutilan, Pekka Lunnikiven ja Sirkka Saukkolan nopea elvytystoiminta pelasti miehen. Rautavuoren niityn maaperä ja maisema Rautavuori on osa Renkajoen suuntaista harjujaksoa ja maaperä on harjuhiekkaa. Paasivaaran tutkimuksen maaperäanalyysien mukaan niityn maa on multavaa ja varsin hapanta (ph 4,9) hiekkamoreenia, jonka johtoluku oli melko alhainen (0,7 ms/cm). Niityn fosforiluku oli kesällä 2003 9,1 ja kesällä 2007 4,9 mg/l kuivamaata. Kalsium- (390 mg/l) ja magnesiumpitoisuudet (33 mg/l) olivat alhaiset, kaliumpitoisuus vähän korkeampi (130 mg/l) ja nitraattityppipitoisuus (11,4 mg/l) korkeahko. Tuoremaasta mitatun liukoisen ja kokonaistypen määrä sen sijaan oli hämäläisten niittyjen keskimääräisen tason alapuolella. Orgaanisen hiilen pitoisuus oli 3,47 %. (Paasivaara 2008). MTT:n selvityksen mukaan Rautavuoren niityn maa (näyte kesältä 2001) on runsasmultaista hiekkaa, joka oli varsin hapanta (ph 5,22). Johtoluku jäi Paasivaaran tutkimuksen arvoja alhaisemmaksi (0,34 ms/cm). Fosforiluku (4,2 mg/l), kalsium- (384 mg/l), kalium- (105 mg/l) ja magnesiumpitoisuudet (46 mg/l) sekä orgaaninen hiilipitoisuus (3,64 %) olivat samalla tasolla Paasivaaran tutkimuksen kanssa. Humuspitoisuus oli 6,3 %. (Jylhänkangas & Esala 2002) Rautavuoren niityltä on kaunis näköala etelään Renkajoen viljelymaisemaan ja taustalla kohoaviin metsämäkiin. Rautavuoren Oinaalan harjujakso reunustaa Renkajoen kulttuurimaisema-aluetta, joka on seudullinen geologian ja maiseman suojelukohde (Hirvonen 2006). Rautavuoren niityn kasvillisuus ja eläimistö Olen tutkinut Rautavuoren niityn kasvillisuutta vuodesta 1997 lähtien. Niityn lajisto on useimmilla käyntikerroilla kirjattu kokonaisuutena. Lisäksi kuorimiskoealan kasvillisuutta on selvitetty neljällä neliömetrin ruudulla sekä koko kuorimisalalla (5 m x 5 m). Rautavuoren niittyä voidaan luonnehtia pääosiltaan tuoreeksi heinäniityksi. Mäen päällä on tuoretta ja kuivaa pienruohoniittyä. Niittyä reunustavat ylärinteellä komeat maisemamännyt ja katajat. Laajimmalle on vuoden 2010 havaintojen perusteella levinnyt nurmirölli- (Agrostis capillaris), timotei- (Phleum pratense), punanata- (Festuca rubra) ja nurmitädykevaltainen (Veronica chamaedrys) niittykasvillisuus. Eteläosassa ja alhaalla rinteessä on rehevöitynyttä niittyä, jota
Etelä-Hämeen luonto 2011 vallitsevat koiranputki (Anthriscus sylvestris), timotei, nurminata (Festuca pratensis), punanata ja paimenmatara (Galium album). Rinteen yläosassa on edustavinta kasvillisuutta, jossa vallitsevat puna-apila (Trifolium pratense), päivänkakkara (Leucanthemum vulgare), ketokaunokki (Centaurea scabiosa), hopeahanhikki (Potentilla argentea ssp. argentea ja niukempana ssp. impolita) ja kissankello (Campanula rotundifolia). Luonnehtijalajeja ovat mäkitervakko (Lychnis viscaria), siankärsämö (Achillea millefolium), harakankello (Campanula patula), ruusuruoho (Knautia arvensis), ahomansikka (Fragaria vesca), hiirenkeltanot (Pilosella) ja suolaheinät (Rumex acetosa ja R. acetosella). Huomionarvoisia lajeja ovat myös saksan- hanhikki (Potentilla thuringiaca), idänukonpalko (Bunias orientalis), pikkulaukku (Rhinanthus minor), kelta- ja jänönapila (Trifolium aureum & T. arvense), kevättädyke (Veronica verna), nurmikohokki (Silene vulgaris), peurankello (Campanula glomerata), karvaskallioinen (Erigeron acer), pukinjuuri (Pimpinella saxifraga), purtojuuri (Succisa pratensis), ahojäkkärä (Gnaphalium sylvaticum), särmäkuisma (Hypericum maculatum) sekä rehuvirnan alalaji (Vicia sativa ssp. nigra). Kaikkia lajeja ei joka vuosi luonnollisestikaan ole tavattu. Risteymäsyntyistä piennarmataraakin (Galium x pomeranicum) on merkitty niityltä. Valtalajit ovat vaihdelleet jonkin verran vuosittain kuvastaen paitsi kesän etenemistä ja kukassa olevaa lajistoa HELI JUTILA Mäkitervakko
käyntikerralla, myös kosteusolojen ym. tekijöiden vaikutusta kasvillisuuteen. Kasvillisuus ei suinkaan ole stabiili vaan vaihtelua on vuosittain. Niityn putkilokasvien kokonaislajimäärä on noin sata riippuen siitä kuinka tiukasti pysytään itse niityllä ja kuinka paljon mukaan otetaan reunametsien lajistoa. Vuonna 2005 kirjattiin 110 lajia. Kautta aikojen on kirjattu 147 lajia (liite 1). Susanna Paasivaaran opinnäytetyön mukaan lajimäärä tutkituilla neliömetreillä (n=25) oli keskimäärin 16,25 (v. 2003) ja 18,25 (v. 2007). Kaikkiaan 100 m2 alalla lajeja tavattiin 34 kpl. Shannonin diversiteetti-indeksiksi saatiin 2,3 (Paasivaara 2008). Rautavuoren niityllä ei ole tavattu uhanalaisia putkilokasvilajeja. Paikallisesti arvokkaan niityn arvoa lisää sen suuri koko (n. 2 ha), ja sitä vähentää sen nurmiviljely 1960-luvulla, mikä näkyy kasvillisuuskuvioiden sekoittumattomuudessa ja typpilajien kuten voikukan (Taraxacum officinale) ja valkoapilan (Trifolium repens) runsaudessa. Ahomansikka hedelmöi niityllä runsaana ja monelle talkoolaisellekin mansikka on maistunut. Läheisessä pappilan Patterinmäessä on lisää edustavaa niittylajistoa lähietäisyydellä, mikä on eliölajiston leviämisen ja eläinten ruoan hankinnan kannalta positiivista ja lisää kohteiden arvoa. Patterinmäen lajistoon kuuluvat mm. pölkkyruoho (Arabis glabra), ketokaunokki, nurmikohokki, peuran- ja kurjenkello (Campanula persicifolia), mäkitervakko ja kalliokielo (Polygonatum odoratum). Niityn monimuotoiseen ja runsaaseen hyönteislajistoon kuuluvat heinäsirkat kuten niitty- (Omocestus viridulus), nurmi- (Chorthippus parallelus), keto- (C. brunneus) ja ahoheinäsirkka (C. biguttulus) sekä kultaheinäsirkka (Chrysochraon dispar), hepokatit kuten heinätöpökatti (Metrioptera roeselii) ja perhoset kuten kultasiivet, sinisiivet (Polyommatinae) ja lanttuperhoset (Pieris napi). Loistokultasiipeä (Lycaena virgaurae) esiintyy yleisenä. Lisäksi niityltä tavataan harvinaistunutta ketokultasiipeä (Lycaena hippothoe). Matarakiitäjän (Hyles gallii) toukkia löytyy usein tilaisuudessa. Hämähäkeistä haaviin säännönmukaisesti tarttuu rapuhämähäkkejä (Xysticidae). 8 Rautavuoren niityn linnusto on pitkälti ympäröivistä alueista riippuvaista. Rautavuorelta on merkitty seuraavat lintulajit: Accipiter nisus... varpushaukka Carduelis chloris... viherpeippo C. spinus... vihervarpunen Columba palumbus... sepelkyyhky Corvus corone... varis Dendrocopos major... käpytikka Hirundo rustica... haarapääsky Larus canus... kalalokki Parus caeruleus... sinitiainen P. cristatus... töyhtötiainen P. montanus... hömötiainen Passer montanus... pikkuvarpunen Phylloscopus collybita... tiltaltti Ph. trochilus... pajulintu Pica pica... harakka Sylvia atricapilla... mustapääkerttu S. borin... lehtokerttu Turdus pilaris... räkättirastas Niityn hoito Niittyalueen hoidon päätavoitteena on niittylajiston ja avoimen maisemakuvan säilyttäminen. Vuosittainen niitto ja niittojätteen poiskorjaus on tarpeen suurimmassa osassa aluetta ja rehevimmissä alaosassa voisi ajoittain niittää parikin kertaa kesässä. Hoitamattomana aikana niittyä on pitänyt avoimena lähinnä kuivuus, johon maalaji ja rinteen voimakas eteläsuuntautuneisuus lienevät vaikuttaneet. Puiden leviäminen niitylle tulisi estää ja jo jalansijan saaneet puut tulisi poistaa. Niityn yläosassa on kokeiltu aarin alalla maanpinnan kuorimista. Puiden taimet tuntuvat erityisesti hyötyneen käsittelystä. Niitty sopii hyvin hoito- ja seurantakohteeksi. Rautavuoren niitylle pystytettiin tiedotustaulu vuonna 2001. Niitystä ja myös Rautavuoren metsistä sekä Rapalammista kertova taulu saikin olla paikallaan useita vuosia kunnes, se ilkivallan seurauksena tuhottiin vuonna 2008. Uusi tauluesite laadittiin osana Matkalla maisemaan - hanketta kesällä 2010, jossa kohdetta myös kahtena vuonna niitettiin niittytapahtuman yhteydessä. Taulu asetettiin paikalleen keväällä 2011.
Etelä-Hämeen luonto 2011 Rengon 4H-yhdistyksen sulauduttua Hämeenlinnan 4H-yhdistykseen Rautavuoren niittytapahtumaa ei enää pidetty riittävän tuottoisana kohteena ja tilaisuuden järjestelyvastuu siirtyi Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirille. Siirtoa helpotti huomattavasti Sirkka Saukkolan ja Timo Ylitalon säilyminen järjestelijäkaartissa Jutilan perheen ohella. Myös Matkalla maisemaan hanke tarjosi sykäyksen ja mahdollisuuden niittyjen hoidon aloittamiseen luonnonsuojeluliitossa. Sopimukset maanomistajan kanssa olivat olemassa perintönä 4H:n ja Rengon seurakunnan välisestä sopimisesta, ja nyt sopimus on neuvoteltu uudelleen Hämeenlinnan seurakunnan kanssa. Niittytapahtuman alkuperäinen sisältö on ollut tiedotuksellinen. Niiton lisääminen ohjelmaan on toistaiseksi tapahtunut vähittäin. Niityn suuri ala on kuitenkin niin laaja, että niityn ylläpito edellyttää myös konevoimaa ja tapahtumassa tapahtuva niitto on vain sen lisänä. Jos niityn hoito jää vain talkoiden ja miestyövoiman varaan, on vaara, että vähäiselle aktiivijoukolla niittyä ei pystytä hoitamaan riittävästi ja sen arvot vähenevät. Jatkossa tuleekin miettiä, miten hoito tulevaisuudessa tapahtuu. Toistaiseksi seurakunta on järjestänyt kohteen niiton. Ehkä apuja olisi saatavissa myös Hämeen virkistysalueyhdistyksestä, sillä Hämeen virkistysalueyhdistyksen Ilvesreitti merkittiin talvella 2010 kulkemaan niityn kautta. Matkalla maisemaan hanke Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirissä vuonna 2009-2010. Hankkeeseen kuuluivat seuraavat tilaisuudet: Luonnonkukkapäivänä 14.6.2009 järjestettiin Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen kasvikerhon ja piirin yhteistyönä retki Rantareittiä Varikonniemestä rautatiesillan luo ja takaisin. Mukana oli 24 henkeä. Rengon Rautavuoren koko perheen niittytapahtuma 2009-2010 22.7.2009 klo 10-13: niittytapahtumassa teemana oli Pihakedon perustaminen ja niittyjen hoito. Vetäjinä toimivat Heli, Soma & Karri Jutila. Paikalla noin 20 henkilöä. 20.7.2010 klo 10-13: Teemana oli Perinnemaisemien monimuotoisuus. Vetäjinä toimivat Heli & Karri Jutila. Osallistujia kertyi noin 40 henkilöä. Hämeen Sanomat, Viikko-Häme ja Radio Häme tekivät tilaisuudesta jutun. Perinnemaisemaretki Lammille Ahomansikka-hankkeen kohteille 2.8.2010. Vetäjinä Kaija Helle & Heli Jutila. Läsnä 18 henkeä. Janakkalan luonnonystävät hoitivat Laurinmäkeä 2009-2010. Ruusujen repimistalkoot Hattulan Jänismäessä 3.6.2010 Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen toimesta. Mukana oli 6 henkeä. Hämeen Sanomien toimittaja teki jutun tilaisuudesta. Niittyjen ja uhanalaisten lajien hoitoa toteutettiin pääosin ostopalveluna Ahomansikka-hankkeelta. Piiri osallistui kohteiden hoidon suunnitteluun. Tuuloksen Koiviston entisellä metsälaitumella poistettiin puustoa hämeenkylmänkukan esiintymisalueella v. 2010. Janakkalassa hoidettiin Kokkilan niittyä (v. 2009-2010) ja Hakoisten linnavuoren ketoja (v. 2010) sekä näillä esiintyviä päivännoutokohteita Hämeenlinnassa hoidettiin Hakovuoren vanakelttoesiintymää ja linna- Ketonoidanlukko Juha ilkka vuoren maisemaa laajemminkin pääosin ostopalveluna Ahomansikka-hankkeelta. Piiri osallistui ohjaukseen ja seurantaan. Hankkeeseen kuului em. lisäksi perinnemaisemien inventointia ja hoidon suunnittelua mm. Hauhon Hakkalan tilalla, Hauhon Kokkilan niityllä, Mustilan kedolla (ketonoidanlukot), Hattulan Jänismäessä, Havuharjussa ja Merven myllyniityllä. Lisäksi Heinolan suunnalla on kartoitettu joitain kohteita. Heli Jutila 9
Rengon Rautavuoren niityn kasvistoa usealta vuodelta. Viimeisen sarakkeen numerot kertovat lajien runsauden asteikolla 1 7 (1= erittäin harvinainen 7= erittäin runsas). Lajit joita ei havaittu 20.7.2010 ovat aiemminkin olleet niityllä harvinaisia eli lähinnä luokassa 1. 20.7.2010. Heli Jutila. Achillea millefolium... siankärsämö 5 Achillea ptarmica... ojakärsämö 1 Aegopodium podagraria... vuohenputki 2 Agrostis capillaris... nurmirölli 7 Alchemilla monticola... laidunpoimulehti 2 Alchemilla vulgaris... piennarpoimulehti 1 Alnus incana... harmaaleppä 1 Alopecurus pratensis... nurmipuntarpää Anemone nemorosa... valkovuokko 1 Angelica sylvestris... karhunputki Anthriscus sylvestris... koiranputki 4 Artemisia vulgaris... pujo 2 Betula pendula... rauduskoivu 2 Betula pubescens... hieskoivu 2 Bunias orientalis... idänukonpalko Calamagrostis arundinacea... metsäkastikka Calamagrostis epigejos... hietakastikka 1 Campanula glomerata... peurankello 2 Campanula patula... harakankello 3 Campanula persicifolia... kurjenkello Campanula rotundifolia... kissankello 3 Capsella bursa-pastoris... lutukka Carex digitata... sormisara 1 Carex ovalis... jänönsara 2 Carex pallescens... kalvassara 1 Centaurea scabiosa... ketokaunokki 5 Cerastium fontanum... nurmihärkki 2 Cirsium arvense... pelto-ohdake 1 Cirsium helenioides... huopaohdake 1 Convallaria majalis... kielo 2 Crataegus... orapihlaja Dactylis glomerata... koiranheinä 5 Deschampsia cespitosa... nurmilauha 3 Deschampsia flexuosa... metsälauha 3 Dianthus deltoides... ketoneilikka Dryopteris carthusiana... metsäalvejuuri Elymus repens... juolavehnä 2 Epilobium adenocaulon... amerikanhorsma Epilobium angustifolium... maitohorsma 3 Equisetum arvense... peltokorte 1 Erigeron acer... karvaskallioinen 2 Festuca ovina... lampaannata 2 Festuca pratensis... nurminata 5 Festuca rubra... punanata 5 Filipendula ulmaria... mesiangervo Fragaria vesca... ahomansikka 5 Galeopsis bifida... peltopillike Galium album... paimenmatara 6 Galium boreale... ahomatara 2 Galium uliginosum... luhtamatara Galium x pomeranicum... piennarmatara 2 Geranium sylvaticum... metsäkurjenpolvi 1 Geum rivale... ojakellukka Gnaphalium sylvaticum... ahojäkkärä 3 Gnaphalium uliginosum... savijäkkärä Hepatica nobilis... sinivuokko 1 Hieracium umbellatum... sarjakeltano 4 Hypericum maculatum... särmäkuisma 4 Juncus bufonius... konnanvihvilä Juniperus communis... kataja 2 Knautia arvensis... ruusuruoho 4 Lapsana communis... linnunkaali Lathyrus pratensis... niittynurmikka Leontodon autumnalis... syysmaitiainen 5 Leucanthemum vulgare... päivänkakkara 5 Lolium perenne... englanninraiheinä Luzula multiflora... nurmipiippo 2 Luzula pilosa... kevätpiippo 2 Lychnis viscaria... mäkitervakko 4 Maianthemum bifolium... oravanmarja Melampyrum pratense... kangasmaitikka 2 Melampyrum sylvaticum... metsämaitikka 2 Mentha arvensis... rantaminttu Myosotis arvensis... peltolemmikki Oxalis acetosella... käenkaali 1 Phleum pratense... timotei 5 Picea abies... kuusi 1 Pilosella cymosa... viuhkokeltano 4 Pilosella lactucella... korvakeltano 1 Pilosella officinarum... huopakeltano 2 Pimpinella saxifraga... ahopukinjuuri 4 Pinus sylvestris... mänty 2 Plantago major... piharatamo 2 Poa annua... kylänurmikka 1 Poa pratensis... peltonurmikka 3 Poa subcaerulea... matalanurmikka Polygonatum odoratum... kalliokielo Polygonum aviculare... pihatatar Populus tremula... haapa Potentilla argentea ssp. argentea... ketohopeahanhikki 3 Potentilla argentea ssp. impolita... pystyhopeahanhikki 1 Potentilla thuringiaca... saksanhanhikki 2 Prunella vulgaris... niittyhumala 3 Prunus padus... tuomi 1 Pteridium aquilinum... sananjalka Pyrola rotundifolia... isotalvikki Ranunculus acris... niittyleinikki 4 Ranunculus repens... rönsyleinikki 1 Rhamnus frangula... korpipaatasama 1 Rhinanthus minor... pikkulaukku Ribes spicatum... pohjanpunaherukka Rosa majalis... metsäruusu Rubus idaeus... vadelma 2 Rubus saxatilis... lillukka 2 Rumex acetosa... niittysuolaheinä 3 Rumex acetosella... ahosuolaheinä 4 Rumex crispus... poimuhierakka 10
Etelä-Hämeen luonto 2011 Sagina procumbens... rentohaarikko Salix caprea... raita 1 Salix phylicifolia... kiiltopaju 1 Sambucus racemosa... terttuselja 1 Schleranthus annuus... viherjäsenruoho Silene vulgaris... nurmikohokki 2 Solidago virgaurea... kultapiisku 3 Sorbus aucuparia... pihlaja 2 Stellaria graminea... heinätähtimö 3 Stellaria media... pihatähtimö Succisa pratensis... purtojuuri Tanacetum vulgare... pietaryrtti 1 Taraxacum ssp.... voikukka 3 Trientalis europaea... metsätähti Trifolium arvense... jänönapila Trifolium aureum... kelta-apila 2 Trifolium medium... metsäapila 3 Trifolium pratense... puna-apila 5 Trifolium repens... valkoapila 4 Tripleurospermum inodorum... peltosaunio Tussilago farfara... leskenlehti Urtica dioica... nokkonen 3 Vaccinium myrtillus... mustikka 2 Vaccinium vitis-idaea... puolukka 2 Valeriana officinalis... rohtovirmajuuri Valeriana sambucifolia... lehtovirmajuuri Veronica chamaedrys... nurmitädyke 5 Veronica officinalis... rohtotädyke 3 Veronica serpyllifolia... orvontädyke Veronica verna... kevättädyke Vicia cracca... hiirenvirna 4 Vicia sepium... aitovirna Viola arvensis... pelto-orvokki Viola canina... aho-orvokki Viola palustris... suo-orvokki Viola riviniana... metsäorvokki 2 Rautavuoren rinteiden lehdot Rautavuoren rinteiden metsät ovat pääasiassa tuoretta sinivuokko-käenkaalityypin (Hepatica nobilis Oxalis acetosella) lehtoa, mutta myös lehtomaista kangasta ja kosteaa saniaislehtoa löytyy. Sekametsäisten, paikoin kuusien tai lehtipuiden vallitsemien, melko järeiden metsien puulajistoon kuuluvat mm. vaahtera (Acer platanoides), metsälehmus (Tilia cordata), pähkinäpensas (Corylus avellana), lehtokuusama (Lonicera xylosteum) ja koiranheisi (Viburnum opulus). Kenttäkerroksen lajiston lehtomaisuudesta kertovat mm. sinivuokko, lehtoarho (Moehringia trinervia) ja lehto-orvokki (Viola mirabilis) (Jutila & Harju 2004) sekä kevätlinnunherne (Lathyrus vernus), lehtotähtimö (Stellaria nemorum), puna-ailakki (Silene dioica), soreahiirenporras (Athyrium filixfemina), iso- ja kivikkoalvejuuri (Dryopteris expansa, D. filix-mas), lehtokorte (Equisetum pratense) ja koiranvehnä (Elymus caninus). Alueen kosteikot Rautavuoren Rapalammen suuntaan laskeva havupuuvaltainen rinne on erittäin jyrkkä, ja muuttuu alempana hieskoivuvaltaiseksi rannaksi. Lounaisrannalla kasvaa suuri haapa (Populus Juha ilkka Harakankello tremula), joka olisi sopiva liito-oravan (Pteromys volans) pesäpuuksi. Lammen pohjois- ja kaakkoispäissä tulo- ja lähtöojan varrella on laakeaa rantaa. Rapalammi on rehevä ja syvä (16,5 m) pieni humuspitoinen ja veden laadultaan tyydyttävä harjunlievejärvi, jonka rannoilla viihtyvät mm. mesiangervo (Filipendula ulmaria), vehka (Calla palustris), rentukka (Caltha palustris), järvikorte (Equisetum fluviatile), ranta-alpi (Lysimachia vulgaris), terttualpi (L. thyrsiflora), rantakukka (Lythrum salicaria), raate (Menyanthes trifoliata) ja liereäsara (Carex diandra). Kellulehtisistä tavataan lummetta (Nymphaea candida) ja ulpukkaa (Nuphar lutea). Vesimassaa vallitsee vesirutto 11
(Elodea canadensis), ja rehevyydestä kertoo myös pikkulimaska (Lemna minor). (Jutila 2008). Renkajokivarressa, Rautavuoren tuntumassa onkosteaa rantalehtoa ja kosteita suurruohoniittyjä sekä ainakin yksi laajempi saravaltainen, luh- tainen rantaniitty. Näiden kosteikkojen lajistoon kuuluvat mm. tummarusokki (Bidens tripartita), käenkukka (Lychnis flos-cuculi), luhtalitukka (Cardamine pratensis), rantaluikka (Eleocharis palustris) ja luhtalemmikki (Myosotis scorpioides). kirja l l i s u u s KARRI JUTILA Hirvonen A 2006: Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma. Hämeen ympäristökeskuksen raportteja 2. 45 s. + 8 liitettä. Jutila H 2008: Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuonna 2008. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 19. 28 sivua ja 3 liitettä (53 s.). Jutila H & Harju H 2004: Rengon luonto-opas. Ympäristöosaston julkaisuja 26. Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöosasto, NAPA-projekti. 44 s. Jylhänkangas T & Esala M 2002: Niittykasvien kasvupaikkavaatimukset maaperän suhteen. MTT:n selvityksiä 3. 58 s. + 6 liitettä. Paasivaara S 2008: Kanta-Hämeen tuoreiden ja kuivien niittyjen kasvillisuuden monimuotoisuuteen ja putkilokasvilajiston koostumukseen vaikuttavat tekijät. Pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Systemaattis ekologinen kasvitiede. 92 s. + 11 liitettä. Puukila T 2009: Pihaketo tuo luonnon kukkaloiston takapihalle. Maaseudun Tulevaisuus 27.7.2009. s.11. Ketokaunokki lähikuvassa. 12
Etelä-Hämeen luonto 2011 KARRI JUTILA Unciger Hämeenlinnan ruutukaava-alueella! Syyskuun 2009 toisena päivänä aluesihteerille ilmoitettiin hämmästyttävästä toukkaesiintymästä Hämeenlinnan Soraharjunkadulla. Rivitalon pihassa oli sadoittain toukkia pyrkimässä sisään kellarin rappusia pitkin. KARRI JUTILA Asukkaan kuvauksen perusteella eläimestä tuli mieleen tuhatjalkainen, mutta se, että niitä tosiaan olisi sadoittain, viittasi jonkin hyönteistoukan joukkokuoriutumiseen. Saapuessani paikalle oli eläimiä enää kymmenkunta. Ne tosiaankin olivat kaksoisjalkaisia, ja erityisesti niitä oli kellariin johtavien rappusten äärellä olevan maton alla. Kumimatto lepäsi pihasorastuksella. Koska olin taannoin hankkinut itselleni tuhatjalkaistenmääritysoppaan, (Ruotsalaisessa Fältnyckeln-sarjassa ilmestynyt Mångfotingar ) otin muutaman yksilön mikroskopointia varten. Yleensä pihoista löytyvät kaksoisjalkaiset ovat lajia Ommatoiulus sabulosus, mutta nämä hieman pienemmät veijarit paljastuivatkin Unciger foetiduksiksi. Levinneisyyskartalla on lajista Suomessa vain yksi esiintymispiste, sekin Etelä-Hämeestä. Uhanalaiseksi ei lajia ole kuitenkaan arvioitu. Tuhatjalkaiset vain ovat yksi monista sangen niukalti harrastetuista eliöryhmistä ja mainio esimerkki siitä, että kotipihankin lähiluonnosta saattaa tehdä huomattavia luonnontieteellisiä löytöjä. Uncigerien joukkoesiintymä johtui mahdollisesti siitä, että Uncigeräiti oli muninut kaksoisjalkaisille tyypilliseen kosteaan elinympäristöön kynnysmaton alle, ja kun jälkikasvu lähti sieltä liikkeelle, kuviteltiin toukkien olevan pyrkimässä rappusia pitkin sisälle. Syksyllä 2009 minulle tuli toinenkin yhteydenotto tuhatjalkaisesiintymästä Riihimäellä ja Hämeen Sanomat uutisoi Ommatoiuluksen joukkoesiintymästä Etelä-Hämeessä. 13
KARRI JUTILA Ahvenistonjärven suursimpukat Hämeenlinnan Ahvenistonjärvi on usealla tapaa mielenkiintoinen luonnontieteellinen tutkimuskohde. Ensinnäkin se on umpijärvi, eli siihen ei laske eikä siitä johda eteenpäin virtaavia vesiä. Toisekseen, lähes koko järvi on 1964 lähtien kuulunut luonnonsuojelualueeseen, jolla kalastus on kielletty. Kolmanneksi järven alue on erittäin runsaassa käytössä oleva virkistysalue: eteläpäässä sijaitseva uimaranta on kaupungin suosituin. Ahvenistonjärvi Ahvenistonjärvi on suureen harjusuppaan muodostunut järvi. Se kuroutui itsenäiseksi altaaksi Ancylusjärvestä noin 8 300 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Järven luoteispäädystä virrannut lasku-uoma umpeutui vedenpinnan laskun Järvisimpukka Ahvenistonjärven pohjassa. KARRI JUTILA 14
Etelä-Hämeen luonto 2011 myötä 1900-luvulla. Tämä vedenpinnan lasku on aiheutunut Hämeenlinnan kaupungin pohjavedenotosta. Keskeisestä sijainnista (2,5 km Kauppatorilta) huolimatta järvestä ei juuri ole tehty biologisia selvityksiä. Veden laatua on seurattu usean vuosikymmenen ajan. Järven nykyinen pinta sijaitsee 88,7 metriä merenpinnan tason yläpuolella. Rannat ovat harjualueelle tyypillisiä suhteellisen jyrkkiä kivikkorantoja. Kaakkoispääty uimaranta - on matalampaa hiekkapohjaa. Koillispäähän, josta on aikoinaan lähtenyt lasku-uoma, on kertynyt lepänlehtikarikkeen luonnehtima liejupohja. Järven länsirannalla on Muurahaissaaren eteläpuolella suohon rajautuva lahdelma, jonka pohja on turvepitoista liejua. Muurahaissaaren länsipuolella oleva suoalue on noin sata vuotta sitten ollut järven lahtena, mutta pohjaveden pinnan laskettua soistunut umpeen. Järven suurin syvyys on noin 30 metriä. Syvänne sijaitsee Muurahaissaaren itäpuolella. Ympäristöviranomaiset ovat mitanneet Ahvenistonjärven veden ominaisuuksia 1960-luvulta lähtien. Ahvenistonjärvessä on kahdenlaista vettä: Näkyvä pintaosa 12-15 metrin syvyyteen asti on kirkasta ja erittäin niukkaravinteista näkösyvyys on yleensä hyvinkin neljä metriä. Tämän alapuolella on harppauskerros, ja syvemmällä vesi on hyvin sameaa ja hapetonta. Suomalaisten järvien keskisyvyys on seitsemän metriä, ja tavallisesti niissä tapahtuu lämpötilojen keväällä ja syksyllä muuttuessa vesimassan täyskierto. Ahvenistonjärven tyyppisissä kapeissa ja syvissä harjujärvissä näin ei kuitenkaan käy, vaan kerrostuneisuus säilyy ympäri vuoden. Alusvedessä on erittäin suuri määrä mm. liuenneita kasviravinteita, fosforia ja typpeä. Ainoat menestyvät eliöt tässä pohjakerroksessa ovat bakteerit, joiden aineenvaihdunnan johdosta alusvesi haisee. Esimerkiksi tyypillisesti pohjalla elävät hankajalkaisäyriäiset löytyvät keskeltä vesipatsasta tuossa 12-15 metrin syvyydessä, valepohjan päältä. Ahvenistonjärven syvänteissä on metrin paksuinen liejukerros, joka on syntynyt vuosituhansien kuluessa karikkeen valuessa alas supan jyrkiltä rinteiltä. Tutkimus Ahvenistonjärven simpukkatutkimus tehtiin vapaasukeltamalla rannoilla ympäri järven ja keräämällä vähintään sata simpukkaa verkkopussiin mittauksia varten. Simpukoista mitattiin millimetrin tarkkuudella pituus, leveys ja paksuus, sekä laskettiin ikä kuoren kasvurenkaista. Iänmäärityksessä epätarkkuutta aiheuttaa se, että yli viisivuotiaina järvisimpukoiden kasvu hidastuu ja kasvurenkaat sijoittuvat niin lähekkäin että tarkka iänmääritys on vaikea. Kaikki simpukat vapautettiin mittauksen jälkeen vahingoittumattomina pyydystyspaikoille. Sukellukset suoritettiin 4., 9. & 12.8.2010. Tutkimuksen suorittamiseen ja rauhoitusmääräyksistä näin poikkeamiseen oli saatu kirjallinen lupa Hämeen ympäristökeskukselta. Lajisto Etelä-Hämeen luonnonmaantieteellisellä alueella esiintyy kaikkia seitsemää suursimpukkalajiamme. Kaksi uhanalaista lajia, raakku (Margaritana margaritifera) ja vuollejokisimpukka (Unio crassus) elävät vain virtaavissa vesissä. Muut lajit, järvisimpukat Anodonta cygnaea & Pseudanodonta complanata sekä jokisimpukat U. pictorum & U. tumidus ovat tavallisia sekä virtaavissa että seisovissa vesissä Etelä-Hämeessä. Suuri osa Ahvenistonjärven rannoista on liian kivikkoisia suursimpukoille: simpukat vaativat elinympäristöltään ainakin jossakin määrin soraa tai hienojakoisempaa maalajia kaivautuakseen aloilleen. Simpukoita löytyi uimarannan ohella erityisesti rantasaunasta luoteeseen johtavalta soransekaiselta kivikkorannalta sekä muutama yksilö luoteispäädyn karikepohjalta. Kaikki Ahvenistonjärvestä mitatut simpukat olivat Anodonta-järvisimpukoita. Jakauma oli seuraava: Anodonta cygnaea anatina... 84 % A. cygnaea cellensis... 16 % Tässä kohdin on syytä todeta, että kaikilla suursimpukoillamme elinympäristö vaikuttaa huo- 15
Anodonta kutee loppukesällä. Toukat elävät emon kiduksissa talven yli ja vapautuvat keväällä veteen. Tämän jälkeen ne takertuvat kalojen pintaan ja elävät kesäkaudet pintaloisina. Loppukesällä toukat tiputtautuvat pohjaan ja alkavat elää simpukoina. Alkuvuosina simpukan kasvu on nopeata, 1-3 cm/vuosi. Ahvenistonjärvessä simpukoiden kasvu on ripeätä nelivuotiaaksi saakka, jonka jälkeen kasvu huomattavasti hidastuu. Pienin Ahvenistonjärvestä löydetty yksilö oli 5,9 KARRI JUTILA mattavissa määriin yksilöiden ulkonäköön. Erityisen hankalaa on Anodonta-lajien määritys, joilla esiintyy kaikkien käytettyjen lajituntomerkkien osalta huomattavaa päällekkäisyyttä. Anodonta-lajeista on erotettu useita alalajeja, ja 1950-luvulle saakka nykytieteen erottelema pikkujärvisimpukka (A. anatina) katsottiin isojärvisimpukan (A. cygnaea) alalajiksi. 1970-luvulla pikkujärvisimpukka tunnettiin nimellä A. piscinalis, kun taas anatina luettiin tuolloin A. cygnaean alalajiksi. Monivuotisen, tuhansia mitattuja simpukoita käsittävän maastokokemuksen perusteella tämän kirjoittaja on vakuuttunut siitä, että Anodonta-järvisimpukkamme eivät ole erillisiä lajeja. Anodonta cygnaea f. cellensis. Anodonta cygnaea f. anatina. Cygnaean tunnusmerkkeinä pidetyt puolikuunmuoto, ylä- ja alareunan yhdensuuntaisuus ja kookkaat kasvurenkaat ovat havaittavissa lähinnä vain kookkaimmilla yksilöillä, ja kyseessä on isojärvisimpukan muoto A. cygnaea forma cellensis. Pikkujärvisimpukkana tunnettu eläin on saman lajin muoto A. cygnaea f. anatina. Valokuvassa suursimpukoita Muurahaissaaren eteläpuolelta: vasemmalla ylhäällä cellensis-tyyppisiä yksilöitä, oikeassa pystyrivissä anatina-tyyppisiä. 16 Simpukat mitattavina Ahvenistonjärven laiturilla. Oikealla cellensis-tyyppisiä, vasemmassa rivissä anatinatyyppisiä.
Etelä-Hämeen luonto 2011 cm mittainen, suurin 8,8-senttinen yksilö. Vanhin löydetty simpukka oli 11-vuotias. Muotojen keskiarvomitat olivat: laji pituus cm korkeus cm paksuus cm ikä v Anodonta 6,8 3,9 2,5 5 cygnaea anatina A. c. cellensis 6,9 4,0 2,5 4 Cellensis kasvaa keskimäärin nopeammin kuin anatina, mutta kuolee nuorempana. Ahvenistonjärven simpukat elävät aavistuksen verran syvemmällä kuin yleensä. Tavallisesti suursimpukat viihtyvät järvissä noin 0,5 3 metrin syvyydessä, mutta Ahvenistonjärven simpukoista enemmistö elää yli metrin syvyydessä. Tämä johtuu erityisesti uimarannan alueella pohjan jokapäiväisestä häirinnästä kesäkaudella. Koska simpukat viihtyvät syvässä vedessä, ihmiset aniharvoin niitä häiritsevät, eivätkä esimerkiksi lapset keräile niitä (mikä paikallisten suojelumääräysten mukaan on kiellettyä). Yleisestikin ottaen simpukat viettävät huomattavan turvallista elämää, luontaisia saalistajia ovat lähinnä piisami, saukko ja minkki, joista ainakaan kahta ensin mainittua ei Ahvenistonjärvellä tavata. Simpukat kuolevat yleensä vanhoina loisiin, tauteihin, sinilevämyrkytyksiin, talvisiin happikatoihin ja kuoren vanhimman osan, navan puhki kulumiseen. Myrkyllisiä sinileväkukintoja ei Ahvenistonjärvellä ole todettu. Etelähämäläisissä järvissä anatina elää tavallisesti yli kymmenvuotiaaksi: todennäköinen selitys Ahvenistonjärven harvaan kantaan ja sen alhaiseen elinikään lienee järven niukkaravinteisuus. Järven vesieliöstö on vesistöyhteyden naapurivesiin katkettua satakunta vuotta sitten alkanut elää hyvin eristettyä elämää. Muita vesieliöitä Järvellä snorklatessa luonnontutkijan huomio kiinnittyi muihinkin makroskooppisiin eläimiin: erityisen tunnusmerkillistä Ahvenistonjärvelle ovat kookkaiksi kasvavat kalat särki (Rutilus rutilus), ahven (Perca fluviatilis) ja hauki (Esox lucius). Kalanpoikaset esiintyivät rauhallisilla rannoilla, mutta nimenomaan kookkaat kalat olivat tottuneet ihmisten läsnäoloon. Isot särjet ja ahvenet viihtyivät laitureitten luona. Tunnusomaista järvelle on myös päällysveden alhaisesta ravinnetasosta johtuva uposkasvien niukkuus. Vesien syyskesällä viiletessä jokin sinilevälaji kukkii niukkana. Länsirannan soravaltaisissa paikoissa esiintyi harvakseltaan jokirapua (Astacus fluviatilis), joka on Etelä-Hämeessä käynyt huomattavan harvinaiseksi täpläravun vallatessa vesistöjä. Ahvenistonjärven tila On esitetty mielipiteitä, että Ahvenistonjärvessä tulisi tehdä hoitokalastus, koska järven kalakanta on vääristynyt. Tällä on viitattu isokokoisten haukien määrään järvessä. Tilanne on kuitenkin päinvastoin seurausta pitkään jatkuneesta luonnollisesta kehityksestä kalastuspaineen ja muun ihmisen vaikutuksen puuttuessa. Toinen huolenaihe on ollut sukeltajien merkille panema samea alusvesi. Tämäkin on syntynyt luontaisessa kehityksessä, sillä valuma-alueella ei ole sijainnut viljelyksiä, teollisuutta eikä yhdyskuntia. Ruoppauksia tai alusveden ilmastuksia ei pidä tehdä, jotta luontainen kerrostuneisuus säilyy: jos alusveden ravinteita pääsisi pinnalle, seuraisi nopea rehevöityminen. Ahvenistonjärvi on vuosikymmeniä jatkunut hieno esimerkki luonnonsuojelun ja ahkeran virkistyskäytön rauhanomaisesta päällekkäiselosta samalla alueella. kirjallisuutta: Greengalgh M & Ovenden D 2007: Freshwater life. Collins, Hong Kong. 256 s. Grönlund E & Simola H 2009: Paleoekologiaa Hämeen linnan liepeiltä. Arx Tavastica 13, s. 30-55. Hämeenlinna. Jutila H & K 2009: Hauhon suursimpukoista ja vähän kasveistakin. Hämeenlinnan seudun luonto 8, s. 54-63. Hämeenlinna. 17
KARRI JUTILA Yöelämässä kuhisee Lepakkobongausviikonloppuna 29.-31.7.2011 yöeläintieteilijä Karri S. Jutila ja tutkamies Jyri F. Reinikka bongasivat lepakkokohteita Etelä-Hämeessä. KARRI JUTILA Vesisiippa Tuuloksen Sairalanjoen siltarummussa. 18
Etelä-Hämeen luonto 2011 Tarkastuksen kohteena oli useita paikkoja, joista on saatu valituksiakin eläimellisestä yöelämästä. Ilta oli lämmin ja hyönteisiä (kuten yöperhosia ja hyttysiä) runsaasti liikkeellä. Kierros alkoi Jutilan kotipihalta Akkijärveltä, jossa Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen Pettersson D200 mallinen lepakkotutka kello 22.50 tavoitti mahdollisen viiksisiippalajin (Myotis brandtii/mystacinus). Loppukesän lehtokurppakin (Scolopax rusticola) sipisi ohitse. Kello 23.27 pysähdyimme kehrääjätyypin kangasmetsässä Poutunkankaalla. Muuta ei kuulunut kuin hyttysiä. Tuuloksen valaistulla kylänraitilla olimme 23.38. Juhannusviikolla paikalla oli ollut liikehdintää, mutta nyt hiljaista, vain pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni) erottui tutkassa. Antti Sipilä on kylästä todentanut korvayökköjen (Plecotus auritus) päiväpiilon, mutta saalistavia eläimiä emme tälläkään erää tavanneet. Yökön tutkaäänen kantamaksi mainitaan alle viisi metriä, kun se esimerkiksi pohjanlepakolla on yli 20. Poliisiauto partioi raitilla ja kyläläiset saivat nukkua rauhassa. Kylän kirkolla ja ympäröivällä hautuumaalla yövysti kello 23.59 mahdollinen viiksisiippalaji (42 khz) ja pari pohjanlepakkoa (35 khz) niin rauhallisesti nakuttaen, että vainajat eivät kääntyilleet haudoissa. Yöperhoset sen sijaan välttivät oikaisemista kirkkopihan kautta. Sairialanjoelta kantautui metakka kauas onneksi vain ultraääninä. Kulmakunnan vesisiippajengi oli kokoontunut 30-siipisenä viettämään nyyttikestejä veden ylle. Vesiperhoset olivat kauhuissaan. Kesäkuussa parvi esiintyy 20-30 -päisenä. Jutila kahlasi matalan joen keskelle lepakoita valokuvaamaan. Kuvausmenetelmänä oli sarjatulella sata otosta, jotta muutamaan ruutuun osuu lepakko. Oli elämyksellistä seistä keskellä virtaa lepakoiden vilistäessä ohitse lähietäisyydeltä, ja viihdyimme maisemassa 00.40 asti. Kello 1.10 Kopsjoelle saavuttaessa oli taivas vetäytynyt pilveen. Rehevällä järvenrannalla kuulimme pari pohjanlepakkoa. Viimeisenä tarkastuslistalla oli Hauhon Mustialan viljavan vainion keskellä sijaitseva maalaistaloympäristö kello 1.23. Puutarhaa, josta 21.6. tunnistettiin Suomen ensimmäinen kyläpöllönen (Otus scops), vartioi pohjanlepakko, ja tutkimusryhmä teki tieteellisen havainnon: ultraäänitutka paljasti keski-ikäisille käyttäjilleen ennenkuulumattoman yöllisen heavykonsertin heinätöpökatit (Metrioptera roselii) sirittivät ultraääniä. Äänet kuuluivat voimakkaimmillaan 15 kilohertsissä, mutta ylsivät 30:een asti. Ihmisen kuuloalue saattaa nuoremmilla ulottua 20 kilohertsiin. Korkeassa heinikossa lymyäviä suorasiipiä vastaan yksinäinen nahkasiipi oli voimaton. Pienoistutkimuksemme paljasti lepakoista mielenkiintoisen kansanhermollisesti hyödyllisen piirteen: Paikassa, jossa oli runsaasti lepakoita (Sairialanjoki) ei esiintynyt hyttysongelmaa toisin kuin lepakkoautiolla (Poutunkangas). Lopputulemana voidaan todeta, että tämä esiselvitys toimi hyvänä lähtökohtana tuleville hankkeille. Jutila aikoo palata maisemiin äänitallentimen ja Reinikka järjestelmäkameran kera. Etelä-Hämeessä kiinnostus lepakoita kohtaan on viime vuosina lisääntynyt, ja tässä yleisöretket ovat toimineet huomattavina kiihdyttiminä. Hämeenlinnan luonnonsuojeluyhdistyksellä on tätä nykyä käytössään kaksi lepakkotutkaa ja Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistyksellä yksi. Kuluvana vuonna vietettiin Suomen luonnonsuojeluliitossa lepakko-teemavuotta, ja työryhmämme rohkaisee kansaa innostumaan sankoin joukoin lepakoista jälleen ensi keväänä. Karaistunut pohjanlepakko lähtee liikkeelle vapun tienoissa. Lisää tietoa löytyy Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen sivuilta: www.lepakko.org vanhat sivut, joilla hyvät ohjeet lepakoitten tunnistamiseen ja ongelmallisista kotilepakoista eroon pääsemiseksi. www.lepakko.fi uudet sivut, joilla havaintoarkisto sekä keskustelupalsta. 19
RAIMO ROSENIUS Kulttuurimuistojen luontopolku Janakkalassa Kulttuurimuistojen ja kulttuurivaikutteisen kasvillisuuden keskellä kulkeva luontopolku Janakkalaan valmistui ympäristövuonna 1980. Polku otettiin käyttöön 10.8.1980 Ympäristövuoden Janakkala-juhlassa Laurinmäen museoalueella. Polku oli ensimmäinen merkitty luontopolku Janakkalan historiassa. Vuonna 1975 perustetulla Janakkalan Luonto ja Ympäristö -yhdistyksellä oli merkittävä osuus luontopolun syntyyn. Ensimmäisen oppaan luontopolusta teki yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Sauvo Henttonen. Opasta on myöhemmin täydentänyt ja uudistanut Terttu Haapanen. Kulttuurimuistojen luontopolku lähtee Laurinmäen museoalueelta ja johtaa Määkynmäelle ensimmäisen maailmansodan juoksuhauta-alueelle sekä komealle näköalapaikalle. Polulta avartuvat näkymät Kernaalanjärvelle ja Tervakoskelle sekä Kuotolanmäkeen ja Hakoisten linnavuorelle. Viimeksimainitut muodostivat aikoinaan yhtenäisen suuren saaren, jota Kernaalanjärvi ympäröi. Määkynmäeltä polku johtaa rinnettä alas Räikälän entisen tilan alueelle. Räikälän tila Räikälän tilasta on mainintoja jo vuodelta 1539, jolloin sen sanotaan olleen perinnöllinen verotalo. Räikälässä toimi kestikievari ja majatalo 1778-1917. Perinteitä alueella jatkoi Laurin kievari, joka tuhoutui tulipalossa. Nykyisessä pihapiirissä on jäljellä vielä talon kivijalka. Räikälän entisen pihapiirin reunassa on vanha mänty, joka rauhoitettiin luonnonsuojelulain nojalla 1960- luvulla. Tiettävästi puu on Janakkalan paksuin - rauhoitettaessa sen ympärysmitta oli 306 cm. Puun iästä ei ole virallista tietoa. Puun vanhuudesta kertoo kuitenkin kaarnan muuttuminen kilpilevyiseksi. Kasvu on alkanut ilmeisesti 1700-luvulla, ehkä jopa aikaisemminkin. Samaan aikaan rauhoitettiin Janakkalassa kymmenkunta muutakin arvokasta puuta. Alueella sijaitsee rautakautinen kalmisto sekä rautakautinen röykkiö ja uhrikiviä. Uhrikivet tunnistaa niissä olevista uhrikuopista. Alueelle olevaa muinaisniittyä on Janakkalan Luonto ja Ympäristö hoitanut talkoilla jo useita vuosia. Yhdistys on tehnyt alkuvuodesta 2009 sopimuksen Janakkalan kunnan ympäristöpalvelujen kanssa Laurinmäen-Määkynmäen luontopolun hoitamisesta. Yhdistys hoi- 20
Etelä-Hämeen luonto 2011 taa myös alueelle ripustettujen linnunpönttöjen vuosittaisen tarkastuksen ja puhdistuksen. Janakkalan kunnan ympäristöpalvelujen toimesta tulee luontopolulle uudet opastustaulut ja uudistettu alueen opasvihko. Uudistetussa oppaassa kerrotaan alueen kasveista, linnusta ja historiasta. Laurinmäen museoalue Alue perustettin museoksi 1964, jolloin Janakkala-seuran toimesta sinne tuotiin ja kunnostettiin eri puolilta kuntaa peräisin olevia 1880-luvun lopulla rakennettuja, hyvin säilyneitä rakennuksia. Rakennukset sijoitettiin entisaikojen suomalaisen mallin mukaan ympäröimään pihapiiriä ja kaivoa. Museon lähipiiriin on sijoitettu taiteilija Armas Hutrin laatima torpparien muistomerkki, joka pystytettiin 1969. Lähellä on myös Kurkilähde, joka rakennettiin kaivomaiseksi 1915 venäläisen sotaväen toi- mesta alueella tehtyjen varustustöiden yhteydessä. Lähteen vesi tulee samasta pohjavesivarastosta kuin alempana maantien vieressä olevalle Pyhän Laurin lähteelle. Paikalla on entisöityjä taisteluhautoja, jotka olivat tosikäytössä kansalaissodan aikana, jolloin punakaarti taisteli Tampereelle eteneviä saksalaisjoukkoja vastaan. Aikaisempia tapahtumia Museoalueen vaalimista ja kehittämistä varten perustettiin 1964 Laurinmäen Kilta Janakkala-seuran alaosastoksi. Vuonna 1968 otettiin Convallaria-kerho Janakkala-seuran luonnosuojelujaostoksi. Janakkala-juhlassa Laurinmäen museoalueella 8.8.1956 suoritettiin luonnosuojeluyhdistyksen kunniakirjojen jako. Luonnonsuojeluvuoden juhlaa vietettiin Laurinmäellä 9.8.1970. Juhlan järjestäjinä toimivat Laurimäen Kilta ja Convallaria-kerho. Polku löytyy Suomen muinaispolut verkkosivulta: www.muinaispolut.fi/polut1.html Kurkilähde. KARRI JUTILA 21
KARI KOLSI Tsernobyl maailman pahin onnettomuus Tsernobyl on pieni kaupunki Ukrainassa. Se on maaseutupaikka, mutta ei kovinkaan syrjäinen edes länsimaiselta kannalta katsoen. Sinne on Moskovasta matkaa noin 00 kilometriä etäisyys on suunnilleen sama kuin Helsingistä Ouluun tai Hampurista Müncheniin. Tsernobyl on myös yhtä likellä omaa lähintä suurkaupunkiaan Kiovaa kuin vaikkapa Kotka Helsinkiä, matkaa ei ole enempää kuin 0 kilometriä. Ydinvoimaloiden suunnittelijat eivät valinneetkaan tuntematonta Tsernobyliä se vuoksi että se olisi ollut syrjäinen. Päinvastoin he kiinnostuivat Tsernobylistä nimenomaan siksi että paikka oli hyödyllisen lähellä isoja kaupunkeja ja teollisuuslaitoksia nehän juuri tarvitsevat sähköä. Neuvostoliiton alueella rakennettiin yli 0 ydinvoimalaa, väkirikkaassa Ukrainassa niitä on kymmenen. Voimaloista suurin oli Tsernobyl. Tsernobyl oli Neuvostoliiton mittapuiden mukaan sievä vaikkakin pölyinen kaupunki, täynnä kuohkeassa punertavassa maaperässä kasvavia puita ja lehteviä puistoja. Tuona keväänä saattoi siellä täällä nähdä muuttomatkalta palanneen kattohaikaran seisomassa talven jäljiltä kunnostetun pesänsä vieressä nokkaansa naksuttaen. Tsernobylissä on jokisatama, jonne lotjat kiinnittyvät. Pripjatjoki on siinä kohdin suunnilleen yhtä leveä kuin Thames Lontoossa. Joessa saattoi kalastaa ja pienissä järvissä uida. Voimala itse oli jonkinlainen matkailunähtävyys, sitä katseltiin ympäröivän aidan takaa. Se rakennettiin eräille kaikkein kauneimmista kohdista kilometriä hitaasti virtaavan Pripjatin yläjuoksuun lähelle paikkaa, jossa ennen oli samanniminen pieni kylä. 0 kilometrin säteellä voimalasta oli kaikkiaan yli sata asuttua tilaa ja kylää, samoin kuin kaksi pikkukaupunkia Pripjat ja Tsernobyl. Lähiympäristössä asui ja työskenteli lähes sata
Etelä-Hämeen luonto 2011 tuhatta ihmistä. He viljelivät pellavaa, perunaa, maissia, rapsia, soijapapua ja juurikkaita. Useimmat asukkaista olivat nuoria ja perheet kasvoivat Pripjatin väestön keski-ikä oli vain 27 vuotta. Paikan virallinen nimi oli Tsernobylin atomivoima-asema. Tsernobylin pääinsinööri Nikolai Fomin vakuutti maailmalle että hänen voimalansa on täysin turvallinen sekä ihmisille että ympäristölle. Toisin kuitenkin kävi. Perjantaina 25. huhtikuuta sää oli keväinen. Hedelmätarhat olivat juuri puhkeamassa väriloistoon, vaaleanvihreä lehvästö, sinipunaiset syreeninkukat, kirsikka- ja omenapuiden valkeat kukinnot olivat kauneimmillaan. Monet voimalatyöntekijät olivat kauniin ilman houkuttelemina lähteneet kaupungista kalastamaan, haukia narraamaan ja satakieliä kuuntelemaan. Tsernobylin voimalan palopäällikkö, 35-vuotias majuri Leonid Teljatnikov vietti hänkin vapaapäivää. Hän oli kotonaan kuuden kilometrin päässä, ja hänen oli määrä palata työpaikalle vasta sunnuntaina. Samaan aikaan myös nelosreaktoria oltiin käytännössä pysäyttämässä vuotuista polttoaineen vaihtoa ja huoltoa varten. Yövuorossa oli, kuten tavallista, vähemmän henkilökuntaa kuin päiväl- Jälkikirjoitus lä. Se ehkä hidasti reagointia onnettomuuteen, olisipa se ollut minkälainen tahansa mutta todennäköisesti se myös säästi paljon ihmishenkiä. Kuten väestönsuojelun asiantuntijat ydinaseiden aikakaudella jo pitkään ovat oivaltaneet, paras tapa selviytyä laskeumasta on olla kotona neljän seinän sisällä, vuoteessa keskellä yötä. Nelosreaktorissa oli työvuorossa alle 150 miestä perjantai-iltana 25. huhtikuuta. Kukaan ei heistä unohtaisi mitä tapahtui, eivätkä monet yövuorossa olleet miehet enää nähneet seuraavan kevään päiviä. He kaikki kuolivat melko pian. Nelosreaktori oli lujatekoisen betonirakennuksen sisällä, osittain maan alla, eikä pelkkä rakennus sen takia antanut oikeaa kuvaa sen koosta. Reaktorihalli ylsi 90 metrin korkeuteen, ja sen läpimitta oli 13 metriä. Polttoainesauvoissa oli lähes 200 tonnia uraania tapahtumahetkellä. Ydinreaktorissa syntyy lämmön lisäksi myös säteilyä ja siksi ihmisten on pysyttävä siitä riittävän etäällä. Tsernobylin nelosreaktorin yövuorossa kuului vaimeita ääniä, kuten paikalla olleet myöhemmin kuvailivat. Kuului vuotavan höyryn kovaa sihinää. Kello 1.23 turbiinihallin katon ylle yötaivaalle ilmaantui tulipallo. Tsernobylin reaktori oli juuri räjähtänyt. Karri Jutila AUKEAMAN KUVAT: KARRI JUTILA Kari Kolsi piti tämän esitelmän Vääksyssä 1987. Vuonna 1972 hän oli itse ollut rakentamassa atomivoimalaa Loviisaan. Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuudessa ambulanssinkuljettajana toiminut Andres Illak kertoi samassa tilaisuudessa tapahtuneesta ja näytti videon. Kun ensimmäinen vesisade Tsernobylin viikonlopun jälkeen alkoi Suomessa, olin geologian opintoretkellä. Viikonlopun sää oli ollut nätti, ja aniharvalla eurajokefoliohatut päähän! Matkalla manalaan. 23
laisessa kalliolouhoksessa seisseellä opiskelijalla oli sateenvarjoa kun sade alkoi. Linja-automatkan jatkuessa huomasin jo sairastuneeni kuumeeseen. Seuraavan viikon makasin vuoteenomana opiskelijaasunnollani. Muutaman päivän kuluttua piti kuitenkin lähteä ruokakauppaan. Kuumetokkurassa olin ajaa polkupyörällä liikenteen alle, kun en tutussa risteyksessä muistanut liikennevaloja. Vähältä piti, ettei Tsernobyl telonut minua. Tuohon asti olin aina sairastanut nuhakuumeen (harmillisesti) joululoman aikaan, mutta 1986 jälkeen minulle tuli vuosien ajan kevätsairastuminen. Usea lintuharrastajatuttu sai myös kevätflunssan. Kesäkuussa 2011 vierailin ihmiskunnan hulvattomimmassa rakennushankkeessa, Eurajoen Onkalossa: ydinjätteen kätkentäpaikan on määrä kestää satatuhatta vuotta. Luolaston seinillä kasvoi mutantteja? 24 Ydinjäteluolan imagoroskikset. Huomatkaa galaktinen yleiskieli, jota kylteissä on käytetty jotta jokainen elämänmuoto ymmärtäisi.
Etelä-Hämeen luonto 2011 AUKEAMAN KUVAT: KARRI JUTILA Polttoainetta pommeihin. Olkiluotoon on vuodesta 2005 alkaen rakennettu kolmatta reaktoria, ja kesäkuuhun 2011 mennessä myös neljännen perustustyöt oli aloitettu. Olin mukana kansainvälisessä ryhmässä, jossa oli suomalaisten ohella ruotsalaisia, saksalaisia ja virolaisia. Ulkomaalaiset vieraamme olivat äimistyneitä atomitekniikan viherpesusta. 25
HEIKKI NIINIMÄKI Heinolassa jyrätään KARRI JUTILA Kevään nokiroihu Huhtikuun 16. päivänä 2011 tuuli lipui Nastolan Jursalasta kohti luodetta, Lahteen. Hokkaranlenkin varrella mies mitä ilmeisimmin poltti kumia, likaantuneita öljyjä tai muovia. Viuhuvat keltapunaiset liekit kieppuivat kierteenä kahdenkin metrin korkeuteen. Siitä virtaus jatkui tulimyrskyimun tavoin nousevina sankkoina pöllähdyksinä ja savupatsaana jopa 30 metriin taivaan tuuliin. Valokuvasimme. Kuva lähetettiin sekä poliisille, Lahden seudun ympäristöpalveluun että Luonnonsuojelija-lehteen. Nuotio oli hulppea, sinänsä kaava-alueen ulkopuolella, mutta poltettava vaikutti lähinnä öljyperäisiltä ongelmajätteiltä. Ne kuuluisivat Ekokemille ja siellä hyvin kuumassa uunissa maksullisesti tuhottaviksi ilman nokipäästöjä. Kysyin useaan kertaan poliisilta, mitä neuvoja he ovat antaneet naftaperäisten jätteiden käsittelystä, tuleeko sakko poltosta, mihin ne olisi pitänyt kuljettaa eikä itse polttaa. Sijais-ympäristötarkastaja kertoi, että isäntä väitti polttavansa vain oksia. Puhuiko isäntä totta viranomaiselle? Poliisin vastaus Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirille, jota edustan hallituksen jäsenenä, oli toimenpide suoritettu. Moniselitteinen vastaus. Ihastuttava puisto Heinolan Ruukintien ja Vuoksentien risteykseen moni pysähtyy ihastelemaan - tai vihastelemaan. Miks Herran tähden on muhkea harmaaleppä kaadettu, kaikki rungot poikki? Lähellä on terveitä koivuja ja tuomia raastettu kuin savotalla. Sotaako täällä käydään? Tämänhän piti olla puisto! Tästäkö Sinitaipaleen tuhoaminen on aloitettu? Taustalta näkyy ruskeata, lienevätkö puistoosaston istuttamia kukoistavia ruskoliljoja vai ruusuja... 26 ei, hyvät ystävät, vaan risukasa. Tuotako matkailijat tulevat ylistämään? Lehtokotilon kuorikin löytyi viikko sitten, että siis se tuli! Tervetuloa puutarhatuholainen Sinilähteellekin. Lähellä ovat myös puutarhapalsamiryteiköt. Ne piti viranomaistenkin käskystä estää ja poistaa. Täällä puiden tilalle valmistetaan tilaa tuholaislajeille. Kuka näin käski tehdä? Vastaus... tuleeko? Muuttuuko
Etelä-Hämeen luonto 2011 tyyli? Luonnonsuojeluyhdistys haluaa vastuuvirkamiehet vuosikokoukseen esitelmöimään. Onko kukaan katsonut Lahden puistonhoitotaitoja - opintomatka olisi puoli tuntia vain! Sinisilmää silmille Hetkinen, nyt alkavat kellot päässä soida. Mitä hiivattia! Ai, että Heinolan Sinitaipaleen maaperä on normaalia ja lujaa rakennettavaksi. Että siis metsässä on mellastanut pieni hyökkäysvaunu ja se kuului Geotek-yhtiölle? Sen työntekijältä unohtui pensaikkoon lahoamaton, muovinen pahvipakkaus: välipalajuoma; sen saa Geotekin roskaaja hakea minulta, koska on tarkoitus, että hienossa metsässä kävijä, vieraskaan, ei saa sitä roskata. Heidän piti syväkairata, millaista maa on. Että lähes joka tontti tutkittiin ja vaikka kahdeksankerroksisen kerrostalon kestää. Haloo!! Toisenkin kerran haloo... hei! Kuka sinisilmäinen uskoo sellaista. Kokeilin tienreunusmerkkikepillä kairauksen syvyyttä Se pysähtyi 70 senttiin. Syväkairausko??? Tällaisesta maksetaan? Uskotaanko, että maapohja on normaalia rakentamiselle. Heinolassa epänormaali on normaalia, ja kantavaa. Katinpapanat! Silkkaa lilluvaa litisevää hapetonta sinertävänharmaata kevyttä savea. Sen nimi on siltti. Jos siihen rakennetaan, niin se on ajan hermolla olevaa ja muodikasta hyväuskoisuutta: kevytrakentamista ja luomua, esimerkiksi olkimaja - muut luhistuvat vetelään. No, ainakin vesi tulee sisään ilman vesijohtoa, vaan sinne jää. Tämä on Kylmänojankadun jatke. Nimi onkin siis Mutaojankatu vai Löllötie? Kyllä Sinitaipaleella saa kulkea pitkät välit, kun etsii seuraavaa maaperän porausreikää. Kaikissa on harmaata kevytsavea parin koiran kasan verran, siis vain puolisen metriä. Että sellaisesta kaupunki maksaa yhtiölle. Nousin muka rakentamiskelpoisesta Sinitaipaleen lammesta lapiolla kaivamaan: mutaa ja lälliä. Että kerrostalo: tällaisia katuja ja riisipeltopihoja Heinolan upeat rantamaat olisivat täynnään. Nykyäänkin on neuvostoliittotyyppisiä päällysteitä ja rikkaruohoja nimenomaan harjun rantapuolen entisillä savipelloilla. Asvaltoituja lähteensilmiä ja mutarantoja. Niitä poliitikot haluavat lisää, että voisi sanoa: ei voi mitään, routaa on Suomessa ja pakkokos oli ostaa, katsokaa raporttia: normaalia, häh - ja olankohautus. Luonnon puolustustukseksi laitoimme adressin verkkoon. Sinitaipale -hömpsötys on lopetettava tähän paikkaan. Kiitos allekirjoittajille ja kannanottajille! Tulkaa kävelyretkille iltaisin! Monimuoto jatkuu Kuudes sukupuuttoaalto huolestuttaa ihmisiä. Päivitellään, kuinka todennäköistä on että sademetsien hävitys tuhoaa ihmisellekin hyödyllisiä tuntemattomia eliölajeja: sukupuuttoaalto voi viedä esimerkiksi lääketieteelle korvaamattomia perintötekijöitä. Toiset ovat toiveikkaita: onhan ennenkin ollut maailmanlaajuisia ilmastokatastrofeja ja kallioperän mullistuksia, jotka näkyvät kivikerrosten eliötähteiden vaihtumisena uusiksi lajeiksi. Lohdutetaan myös, että eiköhän nykyisestäkin luonnon rankasta köyhdyttämisestä seuraa uusi lajien synnyn kukoistus - ja taas ovat varoittajat liikkeellä: näin nopeaa elinolojen huononemista ei ole ennen sittenkään ollut. Meneillään oleva kuudes aalto on todella paha. 1970- luvulla peloteltiin Sahel-ilmiöllä: seitsemän kuivaa vuotta ja Afrikan savannien raivaus laajensivat hiekka-aavikoita ripeästi. Saheliin totuttiin ja Yhdysvalloissa kiisteltiin, kykeneekö ihminen sittenkään vaikuttamaan koko maapallon ilmakehään. Ilmastonmuutosta puoltavat päätelmät saivat yhä enemmän todisteita tuekseen ja ollaan vuodessa 2010. Paukkupakkasta ja toisaalta päivät pääksytysten hellettä heinäkuu läpeensä. Suomen luonnon tilaa mietiskelevä kulkija näkee ympärillään vaivihkaa syntyneitä muutoksia: liikenteen, ostosparatiisit, kakkosasunnot... Kuumia kuivia kesiä ja kummallisia talvia muistuu iäkkäitten mieliin jo lukuisia. Eikös aavikkopaholainen nakerra jo kotimaammekin luontoa, onko se hypännyt Saharan laidalta tänne? Matkailumainosten kuvissa on kaljuiksi kaluttuja entisiä kuivametsiä Välimeren uimarantojen taustassa. Matkailuun houkutellaan rantanäkymien rantaleijonien ja merenneitojen kuvilla, jotta luonnon kulumiseen ei kiinnitettäisi huomiota. Suomeakin esitellään mieluummin golfviheriöillä kuin kuivia paahteisia kesäkallioita näyttämällä. Ikuinen optimisti keksii sen, että maiseman raivaus paljastaa neitseellistä maata uusille elämän muodoille. Vuosi vuodelta uudet vieraslajit sopeutuvat nykyiseen ilmastoomme. Metsästä vapautuneille hakkuuaukioille syntyy uutta: kannotkaan eivät vie tilaa amerikanhorsmilta tai jättipalsamilta. Töyräiden vadelmia, kesäkukkia ja jopa aroilmastolle luontaisesti soveliaita marunoita nääntyy ruskeiksi muumioiksi. Kun helteen loputtua viimein sataa, niin eloon jääneistä ruohonvarren leposilmuista versoo uusia vihantia haaroja jopa kukkimaankin. Seuraavana keväänä paahteen polttamasta pölyisestä maasta itää lyhytikäisiä rikkaruohoja tai arokasveja. On kevättädykettä, ruotsinpitkäpalkoa, hietalemmikkiä, ukonpalkoa, harmiota ja monta muuta. 27
Suomen ensimmäiset jättipalsamit keksittiin 50 vuotta sitten Suomenlahden saarelta, jossa oli pitkä syksy. Niinpä se talvehti siellä. Nykyään palsamia on sisämaan hallaisia paikkoja myöten. Liekö siitä syntymässä tai jo syntynyt rotu, jolla on pakkasen kestävyyttä? Uusi geeni tai muu perinnöllinen muutos, jolla voi valloittaa Suomea. Palsami on kotoisin Himalajan karskeista oloista kuten voitokas jättiputkikin. Siis perinnöllistä monimuotoisuutta. Poliitikko, jolla on tulevaisuustoiveikkuutta, esittelee niitä todisteina, että ihmisen muuttama avara luonto on uuden lajinkehitysaallon avulla kehittämässä Suomeenkin toisenlaisen eliökunnan. Monipuolistuuko ja valikoituuko jäämään eloon uudenlainen kasvi- ja eläinkunta? Eikö siis huolta huomisesta? Sitä lukija saa mietiskellä ja verrata avoimiksi raastettuja kotimaan maisemia luonnontilaiseen viileänkosteaan ikikuusikkoon. Hyväksyttävä paahde Syyttävä sormi sojottaa bumerangina kohti puhujaa ja hänen kavereitaan: Ihmiset aiheuttavat ilmaston äärevöitymismuutoksen. Metsän avohakkuu laskee maahan Auringon kuivattavaa säteilyä. Sunnuntaiaamupäivän television luontosarjan mukaan: Toiset ovat vielä äärimmäisempiä kuin toiset. Satojen, miljoonien vuosien hitaassa vauhdissa luonto itse itseään muuttaa ja korjautuu toimivaksi ravintoverkoksi sen kuuluisan luonnonvalinnan ja evoluution avulla. Näistä ilman ihmistä syntyneistä monimuotoisuuksista nyt muutama sananen lukijalle. Suomen louhikoiden ja kalliomäkien näköalahuippujen rutisevan kuiva jäkälikkö on luonnon omaa sopeutumista kasvupohjan ehtoihin. Lähes joka kesä on useitakin oikein lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Mukanasi ilmankosteusmittari, se tavallinen halpa hiushygrometri ja yhtä huokea ulkolämpömittari, voit mitata, millaiset pienoisilmasto-olot jäkäläkallioilla ovatkaan. Hillitse himosi saavuttaa ennätyksiä kuin urheilukilpailuissa. Älä mittaa suoranaisen auringon porotuksen lukemia, vaan varjosta anturit jäkälien sekaan tai muuhun varjoon ainakin osittain. Jos helteistä poutasäätä on jatkunut edes muutaman päivän, saat maamme vallitsevasta havumetsävyöhykkeestä poikkeavia paikallisilmastolukemia. Kädelläkin tunnustelemalla ja haurasta jäkälikköä säästäen pääset taigan kaakkoispuoleisen luonnon lämpötiloihin ja kuivuuteen. Metsän latvusten yläpuolisilla ja kalliosaarten iltapäiväauringon ilahduttamilla rinteillä on arojen ja preerioiden olot. Myös välimerenilmaston talvisade-kesäkuivailmastojen lukemiin päästään. Havumetsävyöhykkeen ekstratsonaaliset, vallitsevan vyöhykkeen ulkopuoliset mittarilukemat kestävät Pohjolassa kuitenkin vain muutaman päivän tai enimmillään sanokaamme kuukauden. Venäjän ja Kreikan oikeilla kuivakesäilmaston alueilla paahde ja kuivuus piinaa pidempään ja valikoituukin jäkälien lisäksi janoa ja kuumuutta vielä paremmin kestävät eliölajit. Voit nousta veneestä lounaanpuoleisille kivikkorannoille ja etsiä Suomen harvalukuisia paahdeympäristöeliöitä. Tallustele männikön jäkäläkakkujen lomitse sammalen tai rupijäkälän päällä jättämättä kenkäjalanjälkiäsi. Lampaannataa, kastikkaa, kalliokohokkia, maksaruohoja, sianpuolukkaa, vaaleaatulikukkaa, tervakukkaa ja palleroporonjäkälää kasvaa pienoisella suomalaisarolla luonnostaan. Iltapäiväaurinko helottaa ja saa tuulettomalla säällä untuvan tai siemenhaituvan nousemaan jäkälikön lämpimään ilmaan ylöspäin kuin savu nuotiosta. Ilma laskeutuu haituvia hissuksiin pudotellen taustan viileämpään metsään takaisin alas. Nousu on konvektion matala- ja laskeutuminen sen korkeapainetta, kuperkeikkaa. Taivaalla poutapilvikakkaroita! Lomamökkien suosimien paahderantojen vastapainona on selän takana ylämäen jälkeen alamäki koilliselle rannalle tai metsäiseen laaksoon, korpeen. Varjorinteen viileydessä kasvaa kuusia, mustikoita, variksenmarjoja. Sulka-, kerros- tai seinäsammalen kostea patja pullistelee kalliohyllyjen reunojen yli. Ilmankosteus- ja lämpömittari ilmaisevat, että varjorannassa ja -rinteellä ollaan kuin Kainuun - Peräpohjolan paksusammalkuusikossa. Lumi viivyttelee vappuunkin asti. Kotosalla havahdut Tyynenmeren miekkavalasfilmistä näkemään sumujen ja sateiden kostuttamia havumetsärantoja. Oksilla roikkuu sekä naavaa että sammalriekaleita ilman, että ihminen olisi niitä riipinyt partatupsuiksi. On sammaleisia kalliorantoja myös iltapäiväauringon puolella, koska aina on märkää. Myös Norjan ja Brittein saarten rannikon tasaisen viileät rinteet joka ilmansuuntaan elättävät merellisiä eliöyhdyskuntia. Suomessa ollaan sisempänä Euraasian mantereessa, joten meillä on aron makua jo taigan paahderinteillä. Ennallistettavilla perinnekedoillamme on arojen kukkalajejakin! 28
EtElä-HämEEn luonto 2011 ANTERO SUORANTA Alli Brander im memoriam Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja ja monen muun työn tunnollinen hoitaja, kotiseutuneuvos Alli Brander menehtyi sairaskohtaukseen..00 Forssan sairaalassa. Hän oli syntynyt..9 Ypäjällä. Hänen pitkä työrupeamansa yhdistyksessämme alkoi vuonna 97, jolloin hän liittyi LHLY:n jäseneksi. Seuraavana vuonna hänet valittiin yhdistyksen sihteeriksi ja toimi kesti vuoteen 99. Varapuheenjohtajana hän toimi 9 99. Puheenjohtajaksi hänet valittiin miehensä, professori Torild Branderin kuoleman jälkeen vuonna 99. Näiden toimien lisäksi hän toimi kymmeniä vuosia Forssan Luonnonhistoriallisen Museon johtajana, LHLY:n rahastonhoitajana sekä Lounais-Hämeen Luonnon päätoimittajana ja toimitussihteerinä. Alli Brander osallistui aktiivisesti myös yhdistyksen tutkimustoimintaan. Erityisesti Jokioisten alueen hyönteiset ja kasvit olivat hänen kiinnostuksensa kohteena. 90-luvulla hän teki tuon ajan oloissa hyvin laajan satunnaiskasvitutkimuksen, jossa paljastui mm. Suomelle ja Lounais-Hämeelle uutta kasvilajia. Tutkimustulokset on julkaistu pääosin Lounais-Hämeen Luonnon numeroissa (jotka nyt löytyvät pdf-muotoisina myös verkosta osoitteessa http://www.lounaisluonto.net > Julkaisut). Hänen kirjallinen tuotantonsakin yksin juuri omassa julkaisussamme käsittää yli 00 kirjoi- tusta. 90 0 luvuilla hän kirjoitti aktiivisesti myös sanomalehdissä paitsi luonnontieteellisiä myös nuorisoja kotiseututyöhön liittyviä artikkeleita. Kotiseututyö oli luonnonsuojelun ohella hänen suuri intohimonsa. Tästä työstä konkreettisena tuloksena on Jokioisten Pappilamuseo, jota hän vaali ja hoiti vuodesta 99. Pappilamuseon perusesineistö on suurimmalta osin hänen ja hänen miehensä lahjoituksia. Ansioistaan Alli Brander sai monenlaisia huomionosoituksia. Vuonna 9 hänelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan lk:n mitali (SVR R ), Suomen Luonnonsuojeluliiton kultainen ansiomerkki v. 000, Martti Ahtisaari mitali v. 998 ja Hämeen Heimoliiton hopeinen mitali v. 00, vain joitakin mainitakseni. Kotiseutuneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 988. Yhdistys menetti paljon Alli Branderin kuoleman myötä. Kokonainen aikakausi päättyy. Hänen toiveensa oli kuitenkin, että jäljelle jäävät keskeytyksettä jatkavat hänen ja miehensä viitoittamalla tiellä. LHLY:n kirjanpitokirjan välissä, Alli Branderin viimeiseksi jääneen sivun kohdalla oli hänen käsin kirjoittamansa lappu: Koti on uusi siellä, Luojan suuressa salissa, ikiauringon ilossa, tähtitarhojen takana. 9
Tiedonanto, Soma Jutila Syyskokous Lammilla 24.11.2011 Luonnonsuojelupiirin syyskokous järjestetään torstaina 24.11. klo 18-21 Lammin biologisella asemalla (Pääjärventie 320, Hämeenlinna). Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset syyskokousasiat ja kuullaan Suomen Luonnonsuojeluliiton metsäasiantuntija Sini Eräjään esitelmä. Iltapalatarjoilu. Tervetuloa! Yhteyshenkilö Karri Jutila (p. 050-5768 953). 30
Etelä-Hämeen luonto 2011 Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen piirin paikallisyhdistykset Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri ry. puheenjohtaja: Matti Laurila aluesihteeri: Karri Jutila osoite: Hämeenkatu 2A6 as 2, 13200 HÄMEENLINNA puhelin: 050-5768 953 sähköposti: etela.hame@pp.inet.fi kotisivu: www.sll.fi/etela-hame Piirin paikallisyhdistykset Asikkalan luonnonystävät ry. puheenjohtaja: Tuula Wikström osoite: Kiiskintie 172, 17200 VÄÄKSY puhelin: 045-1108 705 sähköposti: tuula.wikstrom@luukku.com kotisivu: www.sll.fi/etela-hame/asikkala Hollolan ympäristöyhdistys ry. puheenjohtaja: Matti Laurila osoite: Kirmolantie 3, 15860 HOLLOLA puhelin: 040-5953 147, 03 7806 264 sähköposti: matti.laurila@gmail.com kotisivu: www.sll.fi/etela-hame/hollola Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys ry. (Hattula, Hauho, Hämeenlinna, Kalvola, Renko) puheenjohtaja: Sirpa Rautiainen osoite: Kullervontie 3 B 9, 13500 HÄMEENLINNA puhelin: 03-6380 808 sähköposti: sirpa.rautiainen@aina.net kotisivu: www.sll.fi/yhdistykset/hameenlinna Itä-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys ry. (Hartola, Heinola, Sysmä) puheenjohtaja: Paavo Posti osoite: Sosiaalikeskus, Rauhankatu 3-5, 18100 HEINOLA puhelin: 050-3223 087 sähköposti: paavo.posti@heinola.fi Janakkalan luonto ja ympäristö ry. puheenjohtaja: Ari Lehtinen puhelin: 0400-599 623 kotisivu: www.sll.fi/etela-hame/janakkala Keski-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys ry. (Hämeenkoski, Lammi, Tuulos) puheenjohtaja: Jukka Ruuhijärvi osoite: Ylänteentie 400, 16900 LAMMI puhelin: 0400-219 613 sähköposti: jukka.ruuhijarvi@aina.net Kärkölän luonnonystävät ry. puheenjohtaja: Matti Valo osoite: Töölöntullinkatu 7 A 24, 00250 HELSINKI puhelin: 050-5250 938 sähköposti: matti.valo@vtt.fi Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys ry. (Forssa, Humppila, Jokioinen, Somero, Tammela, Ypäjä, Urjala) puheenjohtaja: Simo Veistola osoite: Pl 46, 30101 FORSSA puhelin: 03-4354 949 sähköposti: flhm@surffi.net kotisivu: www.lounaisluonto.net Nastolan luonnonsuojelu ry. puheenjohtaja: Aino Kulonen osoite: Villähteentie 301, 15540 VILLÄHDE sähköposti: aino.kulonen@helsinki.fi Padasjoen luonnonystävät ry. puheenjohtaja: Seija Karevaara osoite: Arrakoskentie 59, 17530 ARRAKOSKI puhelin: 03-5563 163, 0400-733 118 sähköposti: seija.karevaara@vero.fi Salpausselän luonnonystävät ry. (Lahti) puheenjohtaja: Martti Vikberg osoite: Nastolantie 13, 15160 LAHTI sihteeri: Heli Rehn, sähköposti: heli.rehn@phnet.fi Kotisivu: http://www.sll.fi/etela-hame/salpausselka 31
KARRI JUTILA Hiljaa hyvää Hiljan päivää seuranneena lauantaina 2010 järjesti Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri retken Lammin Evolla mahdollisimman etäälle liikenteen melusta. Kävelykierroksen Haarajärven ympäri veti Keski-Hämeen luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Ruuhijärvi. Poikkeuksellisen kuivan kesäkauden jäljiltä järvien vedenpinnat olivat laskeneet useita desimetrejä ja sienistä runsaana esiintyi lähinnä lampaankääpää. Retkueen kiertäessä reittiä aluesihteeri jäi Sorsakolun laavulle virittelemään nuotiota. Tuli syttyi helposti omatekoisella sytykkeellä: kananmunakennoon sulatetuilla vanhoilla kynttilöillä. Jonkin aikaa oli sitten aikaa hiljentyä Sorsajärven laavulla ja todeta, että liikenteen ääniä ei tosiaankaan kuulunut. Männyt ja rantalepät havisivat tuulessa, Sorsajärvestä Savijärveen laskeva puro solisi ja tiaiset tiitittivät. Kun tovin tarkkaili ympäristöä pikku kunnakselta, vilahti nuotiopaikan reunalla siirtolohkareen juuressa myyrä. Sitten matkasi ylitseni puitten latvuksissa orava, joka oli niin määrätietoisesti kuljettamassa jotakin saalista kätköpaikkaan, ettei keskeyttänyt matkaansa kun matkin oravan ääntä. Toisesta suunnasta kuului jonkin pikkunisäkkään vikinää ja menin katsomaan. Suureksi yllätykseksi viheltäjä ei ollutkaan nisäkäs, vaan sammalikossa kävelevä sammakko! Olin lukenut että sammakko rääkyy sydäntäsärkevästi äärimmäisen uhan alla, mutta tämä vihelteli muuten vaan kulkeissaan. Hämmästyttävä havainto. Kun vaeltajat saapuivat laavulle, tyttäreni vielä huomasi purossa kivenkolossa ravun. Luonnonsuojelupiiri tarjosi osallistujille nuotiolla luomumakkaraa, geeniruntelemattomia maissintähkiä ja nokipannukahvia. Pannukahvi valitettavasti ei ollut reilua kauppaa, sillä Kanta-Hämeessä ei ollut myynnissä tämänlaatuista hyödykettä, mutta sokeri ja maito olivat luomua. Kolmen litran pannusta riitti jälkeemme laavulle tulleelle toisellekin seurueelle, jotka kokivat näin sangen miellyttävän yllätyksen. Osallistujia Hiljan vaelluksella oli yhdeksän henkilöä. Hiljainen retkivinkki: menkää metsään ja istukaa aloilla puoli tuntia kun muita ihmisiä ei ole lähistöllä. Mitä eläimiä tulee näkyviin? KARRI JUTILA 32