OULAISTEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016-2017 OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta 8.2.2017 TEKNINEN KESKUS
YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta ohjaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus mm. vuosittain järjestettävillä kehityskeskusteluilla sekä yksittäisiä kaavoja koskevilla viranomaisneuvotteluilla sekä antamalla lausuntonsa kaavaehdotuksista. Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jota eivät ole merkitykseltään vähäisiä (MRL 7 ). Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Oulaisten kaupungin kaavoitustilanne ja esitellään vireillä olevat ja vireille tulevat kaavoitushankkeet. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta. OULAISTEN KAUPUNGIN KAAVOITUSPALVELUIDEN YHTEYSHENKILÖT Tekninen johtaja Markku Ketonen, 044 4793250 Mittauspäällikkö Janne Tuomaala, 044 4793262 Kiinteistörekisterinhoitaja Kaija Mikkola, 044 4793264 Kartoittajat Esko Korkiakoski, 044-4793261 ja 044 4793266 Oulaisten kaupunki, Tekninen keskus, Revonkatu 1, 86300 Oulainen etunimi.sukunimi@oulainen.fi Oulaisten kaupungissa maankäytön suunnittelusta vastaa tekninen lautakunta. Lautakunnan puheenjohtaja on Heikki Pihlajaharju, 044 4793893. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista vuonna 2000. Päätöstä tarkistettiin 13.11.2008 tavoitteiden sisällön osalta. Muilta osin, kuten tavoitteiden oikeusperustan ja oikeusvaikutusten osalta, vuoden 2000 päätös jäi voimaan. Lisäksi valtioneuvosto on 22.12.2009 päättänyt, että Museoviraston laatima inventointi Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) korvaa valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa mainitun vuoden 1993 inventoinnin.
Ympäristöministeriö valmistelee valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistamista. Tavoitteena on, että valtioneuvosto päättää uudistetuista tavoitteista keväällä 2017. Uudistettavana on valtioneuvoston 30.11.2000 tekemä ja 13.11.2008 osittain tarkistama päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Uudistus tehdään yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa. Valmisteluun liittyy ympäristöarviointi sekä ympäristöselostuksen laatiminen. Viranomaistahoilla ja yleisöllä on mahdollisuus esittää mielipiteitä ja näkemyksiä valmistelun eri vaiheissa. Valmistelun aloittamisesta on tiedotettu 19.2.2016 kuulutuksella ja alustavalla työ- ja arviointisuunnitelmalla. Sidosryhmätilaisuudet VAT-uudistuksesta on pidetty 8.2.2016 ja 31.10.2016 sekä suoritettu Webrobolkysely 31.10 11.11.2016. Lisätietoja VAT-uudistuksesta ympäristöministeriön internetsivuilta osoitteesta www.ym.fi/vat-uudistus MAAKUNTAKAAVOITUS Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen on aloitettu syksyllä 2010. Kaavan tarkistaminen ja täydentäminen on katsottu tarpeelliseksi mm. jo toteutuneiden ja vireillä olevien lainmuutosten, tarkistettujen valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden, uuden maakuntasuunnitelman ja liiton muiden strategioiden toteuttamiseksi. Maakuntakaavan uudistamisen pääteemana on energia, joka on ilmastonmuutoksen hallinnan kannalta keskeinen alueidenkäytöllinen kysymys. Siihen sisältyy sekä energian tuotantoon että kulutukseen liittyvä alueidenkäytön yleispiirteinen ohjaus: mm. energian tuotantoalueet (maa- ja merituulivoima, turve, bioenergian tuotanto), energiansiirtoyhteydet sekä energiatehokas alue- ja yhdyskuntarakenne. Mikäli suunnitellaan yli kymmenen tuulimyllyn tuulipuistoa, on sen vaikutukset tutkittava maakuntakaavoituksen yhteydessä. Maakuntakaavan uudistaminen etenee kokonaisohjelman puitteissa vaiheittain mm. kaavan päivitysten kiireellisyyden ja selvitysten valmistumisasteen mukaisesti. 1. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa 2.12.2013 ja vahvistettu 23.11.2015. Maakuntakaavojen vahvistusmenettelystä luopumista koskeva maankäyttö- ja rakennuslain muutos on tullut voimaan 1.2.2016. Se muuttaa maakuntakaavaehdotuksen käsittelyä niin, että kaavaehdotuksesta on pyydettävä lausunnot ja järjestettävä viranomaisneuvottelu ennen kuin ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Maakuntahallitus päätti 11.4.2016 pyytää lausunnot Pohjois-Pohjanmaan 2. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta kunnilta, keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä sekä ministeriöltä. Lausuntojen ja viranomaisneuvottelun 30.5.2016 perusteella kaavaehdotukseen tehtiin tarkistuksia. Maakuntahallitus hyväksyi 22.8.2016 vastineet lausuntoihin ja päätti asettaa kaavaehdotuksen nähtäville. Toisen vaihemaakuntakaavan ehdotus oli nähtävillä 5.9 4.10.2016. Maakuntahallitus hyväksyi 14.11.2016 vastineet muistutuksiin ja esitti maakuntavaltuustolle ehdotuksen hyväksymistä. Maakuntavaltuusto hyväksyi 2. vaihemaakuntakaavan 7.12.2016. Päätös on saanut lainvoiman 2.2.2017.
2. vaihemaakuntakaavan teemoina, joiden osalta koko maakunnan alueidenkäyttöä käsitellään, ovat maaseudun asutusrakenne, kulttuuriympäristöt, virkistys- ja matkailualueet, seudulliset materiaalikeskus- ja jätteenkäsittelyalueet, seudulliset ampumaradat sekä puolustusvoimien alueet. Maakuntahallitus on 18.1.2016 päättänyt Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistamisen kolmannen vaiheen (3. vaihemaakuntakaava) vireille tulosta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen kaavoitustyön sisältöä ja vuorovaikutusta käsittelevä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on julkisesti nähtävillä 26.1. 26.2.2016. Maakuntahallitus hyväksyi 13.6.2016 vastineet lausuntoihin ja mielipiteisiin. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty 13.6.2016. Kolmannessa vaihemaakuntakaavassa teemoina, joiden osalta maakunnan alueidenkäyttöä käsitellään, ovat Pohjavesi- ja kiviainesalueet, mineraalipotentiaali- ja kaivosalueet, Oulun seudun liikenne ja maankäyttö, tuulivoima-alueiden tarkistukset, Vaalan ja Himangan kaavamerkintöjen tarkistukset sekä muut maakuntakaavamerkintöjen päivitykset. 3. vaihemaakuntakaavan tuulivoimaselvitys on tehty 3.5.2016. Maakuntakaavatyötä ohjaa maakuntahallitus, jossa käsitellään kaikki kaavan vaiheet ja niistä saatu palaute. Lisäksi maakuntakaavan keskeisiä kysymyksiä käsitellään kuntien edustajista koostuvassa maakuntakaavoituksen neuvotteluryhmässä. Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaava hyväksyttiin maakuntavaltuuston kokouksessa 22.2.2010 ja vahvistettiin ympäristöministeriössä 26.8.2010. KHO hylkäsi kaavasta tehdyt kaksi valitusta päätöksellään 21.9.2011 ja ydinvoimamaakuntakaava on tullut kuulutusten jälkeen voimaan. Oulaisten kaupunki kuuluu ydinvoimalahankkeen välittömään vaikutusalueeseen. Lisätietoja maakuntakaavoituksesta Pohjois-Pohjanmaan liiton internet-sivuilta osoitteesta www.pohjoispohjanmaa.fi. YLEISKAAVOITUS Yleiskaava ohjaa kaupungin maankäytön suunnittelua yleispiirteisesti ja pitkäjänteisesti. Se voi käsittää koko kunnan tai osan siitä, jolloin nimityksenä on osayleiskaava. Yleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Yleiskaavat ovat oikeusvaikutteisia ellei niistä toisin päätetä. Oulaisten kaupungissa ei ole laadittu koko kaupungin kattavaa yleiskaavaa. Keskustan osayleiskaava Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Oulaisten keskustan osayleiskaavan 20.3.2002. Yleiskaavassa on määräys, jonka mukaan muut kuin asemakaavoitetut alueet ovat suunnittelutarvealuetta 10 vuotta kaavan voimaantulosta. Osayleiskaavan tarkistamistyö aloitetaan vuonna 2017 uuden valtuustokauden alussa valmistelu- ja ohjelmointitöillä. Työhön on tarkoitus valita kaavakonsultti.
Piipsjärven-Lehtopään osayleiskaava Piipsjärvi - Lehtopään oikeusvaikutteinen osayleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 2.3.2011. Kaavamääräyksen mukaan sitä voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena MRL 72 :n mukaisesti. Määräys on voimassa 10 vuotta kerrallaan. Korkein hallinto-oikeus on 13.11.2014 antamallaan päätöksellä pitänyt voimassa Oulun hallinto-oikeuden päätöksen koskien osayleiskaavan hyväksymispäätöksen kumoamista kiinteistöjen 563-404-35-12 ja 563-404-35-13 osalta, joten näillä kiinteistöillä ei ole voimassa olevaa osayleiskaavaa. Muilta osin Piipsjärven-Lehtopään osayleiskaava on voimassa kokonaisuudessaan. Maaselänkankaan tuulipuistokaava Oulaisten kaupungissa on vireillä Maaselänkankaan tuulipuiston osayleiskaava. Kaupunki on tehnyt kaavoitussopimuksen WPD Finland Oy:n kanssa alueen kaavoituksesta. Kaavoituksessa konsulttina toimii Ramboll Finland Oy WPD Finland Oy:n toimeksiannosta. WPD Finland Oy on tehnyt maanvuokrasopimuksen alueen maanomistajan kanssa. Maaselänkankaalle on suunniteltu kahdeksaa tuulivoimalaa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi osayleiskaavaehdotuksen 8.10.2014 41. Kaupunginvaltuuston päätös ei ole saanut lainvoimaa, koska päätöksestä on jätetty 3 valitusta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Pohjois-Suomen hallintooikeus on päätöksellään 18.5.2016 hylännyt valitukset. Päätöksestä on valitettu korkeimpaan hallintooikeuteen. Kaupunginhallitus on 5.9.2016 antanut lausunnon korkeimmalle hallinto-oikeudelle valituksesta. Korkein hallinto-oikeus ei ole vielä käsitellyt asiaa. Pyhäjoen rantaosayleiskaava Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 11.11.2015 Pyhäjoen rantaosayleiskaavan. Päätös on saanut lainvoiman 17.12.2015. Kaava on laadittu oikeusvaikutteisena ja sitä voidaan käyttää rantavyöhykkeillä rakennusluvan myöntämisen perusteena MRL 72 :n mukaisesti. Osayleiskaava-alueiden sijainnit
Tuulivoimayhtiö Pohjola Oy:n tuulivoimapuistohanke Tuulivoimayhtiö Pohjola Oy on aloittanut hankeselvityksen tuulivoimapuistojen rakentamisesta. Alustavan suunnitelman mukaan tuulivoimalat sijoittuisivat pääosin Matkanivaan Haapaveden rajan tuntumaan. Yleiskaavoitusta ei ole aloitettu, koska tämä hanke on mahdollista saada vasta 3. vaiheen maakuntakaavaan, jossa päivitetään tuulivoimapuistojen tarpeita. Toimijalla on käynnissä hankkeen esiselvitystyö. Varsinaista kaavoitustyötä ei ole aloitettu. Tuulivoimayhtiö Pohjola Oy:n Tuulivoimapuistojen sijainti
Karahkan tuulivoimapuistohanke Greenpower Finland Oy ja VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy (VSB) suunnittelevat Karahkan alueelle tuulivoimahanketta. Tavoitteena on, että alueelle voitaisiin rakentaa 25-30 tuulivoimalayksikköä. Hankkeesta on 25.11.2016 laadittu alustava selvitys. Selvityksen mukaan alueella aloitetaan YVA-menettely (ympäristövaikutusten arviointi) sen jälkeen, kun on varmuus siitä, että projekti on mukana 3. vaihemaakuntakaavassa. Samanaikaisesti ympäristövaikutusten arvioinnin kanssa aloitetaan varsinainen kaavoitustyö. Oulaisten kaupunginvaltuusto on 14.12.2016 hyväksynyt kaupungin ja VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy:n välisen kaavoitussopimuksen Karahkan tuulivoimaosayleiskaavan laatimiseksi. Sopimus allekirjoitetaan alkuvuodesta 2017. Sopimuksen mukaan tuulivoimaosayleiskaavan laatii VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy:n toimeksiantona ja kustannuksella konsulttiyhtiö, joka tulee hyväksyttää kaupungilla ennen kaavoitustyön aloittamista. Karahkan tuulivoimaosayleiskaavan alustava rajaus ja sijainti
ASEMAKAAVOITUS Asemakaava on yksityiskohtainen maankäytön suunnitelma, jonka laatija on kaupunki. Asemakaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kuntien tulee laatia asemakaavoja kunnan kehityksen ja maankäytön ohjaustarpeen mukaan. Asemakaavojen ajanmukaisuutta on seurattava ja uusittava niitä kehitystarpeitten mukaisesti. Vuonna 2016 loppuun saatetut kaavoitushankkeet 1. Kaupunginvaltuusto on 22.3.2016 hyväksynyt 8. Kasarminmäen kaupunginosan ns. Vanhan sotilaspiirin alueen asemakaavan muutoksen. Kaavamuutos on lainvoimainen. Kaavakonsulttina kaavoitustyössä toimi Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy. Asemakaavan muutosalueen sijainti ja rajaus
2. Oulaisten kaupungin ja Takuuelementti Oy:n välillä allekirjoitetun 15. Kivisenkankaan kaupunginosan kortteleita 9 ja 22 sekä niiden välistä puistoaluetta koskevan tontinvuokrasopimuksen hyväksymisen yhteydessä on kaupunki tehnyt asemakaavan muuttamista koskevan päätöksen koskien vuokraaluetta. Kaupunginvaltuusto on 14.12.2016 hyväksynyt asemakaavan muutoksen. Kaavamuutos saa lainvoiman tammikuussa 2017. Asemakaavan muutosalueen rajaus
Vireillä olevat kaavoitushankkeet 3. Oulaistenkadun, Eliaksentien ja Matkanivantien välisen alueen asemakaavoitus on tarkoitus aloittaa vuoden 2017 aikana. Maanomistajille on tehty kysely kaavoitushalukkuudesta loppuvuonna 2013. Alueen maanomistajien kanssa tullaan laatimaan maankäyttösopimus. Tavoiteaikatauluna on, että kaavoitustyö alkaisi 2017 samaan aikaan keskustan osayleiskaavatyön yhteydessä. Kaava-alueesta on tarkoitus teettää kaavakonsultilta esitys kaavarungoksi. Kaavarungon perusteella käydään maanomistajien kanssa neuvottelut maankäyttösopimuksesta ennen varsinaisen kaavoitustyön aloitusta. Asemakaavan muutosalueen rajaus
4. MRL 71 d :n säädös asemakaavan oikeusvaikutuksista koskee suoraan rakennuslupien käsittelyä: Vähittäiskaupan suuryksikköä ei saa sijoittaa maakunta- tai yleiskaavan keskustatoiminnoille tarkoitetun alueen ulkopuolelle, ellei alue ole asemakaavassa erityisesti osoitettu tätä tarkoitusta varten. Siirtymäkauden aikana lupa tilaa vaativan kaupan yksikölle voidaan myöntää asemakaavan mukaisesti ilman erityismerkintää asemakaavassa. Siirtymäkauden jälkeen 15.4.2017 lupaa ei voi enää myöntää, ellei asemakaavassa ole erityismerkintää, joka sallii vähittäiskaupan suuryksikön. Edellä mainitusta johtuen on vuoden 2015 aikana on aloitettu ko. asemakaavojen ajantasaistaminen 1. Oulaksen ja 15. Kivisenkankaan kaupunginosien liiketonttien osalta. Asemakaavamuutostyötä on jatkettu vuoden 2016 aikana. Asemakaavan muutos on jaettu kahdeksi erilliseksi kaavaksi. Asemakaavan muutosehdotukset on asetettu julkisesti nähtäville 16.12.2016 18.1.2017 väliseksi ajaksi, jonka jälkeen ne menevät hyväksymismenettelyyn.
Kaavamuutosalueiden sijainnit Vireille tulevat kaavoitushankkeet 5. 15. (Kivisenkangas) kaupunginosassa on tarkoitus muuttaa asemakaavaa siten, että teollisuusalueen korttelit 10, 16, 21 ja 20 yhdistetään yhdeksi isommaksi teollisuuskortteliksi. Tarkoituksena on turvata teollisuustonttitarjonta myös enemmän tilaa vaativalle teollisuudelle. Kaavamuutosalueen sijainti
Muut maankäytön suunnitteluun liittyvät hankkeet 1. Piipsjärvi-Lehtopään osayleiskaavassa on kaupungin omistamalle maalle Haikosaareen osoitettu kymmenen uutta rakennuspaikkaa. Yleiskaavassa on lisäksi määrätty, että alueelle on laadittava tarkempi maankäyttösuunnitelma joka hyväksytään rakennuslupamenettelyn yhteydessä. Suunnitelman laatiminen jatkuu. Suunnittelualueen sijainti (suunnittelualue rajattu merkinnällä ms)
ASEMAKAAVAN LAADINNAN VAIHEET KAAVOITUSPÄÄTÖS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN LAATIMINEN VIREILLETULOSTA ILMOITTAMINEN JA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN Kirjallinen huomautus KAAVALUONNOSTEN LAATIMINEN VALMISTELUVAIHEEN KUULEMINEN Mielipiteen ilmaisu joko kirjallisesti tai suullisesti KAAVAEHDOTUKSEN LAATIMINEN KAAVAEHDOTUS JULKISESTI NÄHTÄVILLÄ Kirjallinen muistutus TEKNISEN LAUTAKUNNAN HYVÄKSYMINEN KAUPUNGINHALLITUKSEN HYVÄKSYMINEN KAUPUNGINVALTUUSTON HYVÄKSYMINEN Valitusoikeus VOIMAANTULO