Työelämän tutkimuspäivät 5. 6.11.2015 Työryhmä: Tutkimuksellisen tiedon ja käytännön tiedon kohtaaminen Pertti Järvinen Tampereen yliopisto pj@sis.uta.fi Tohtoriksi oman työn ohessa Tämän työryhmän teema on Tutkimuksellisen tiedon ja käytännön tiedon kohtaaminen. Minusta työelämästä tuleva jatko-opiskelija on avainpaikalla teeman suhteen, sillä hän voi tuoda keskusteluun käytännön tietämystä, jos hän saa kertoa siitä tieteen foorumeilla esimerkiksi tutkimalla väitöskirjassaan oma työtään ja/tai työympäristöään. Jatko-opiskelija voi viedä tutkimustietoa käytäntöön, jos hän saa opetusta tai itsenäisesti hankkii tietoja uusimmista tieteen saavutuksista. Mutta on myös mahdollista, että jatko-opiskelija saa tai valitsee aiheen, joka pääosin edistää tiedettä. On siis olemassa mahdollisuuksia, mutta myös rajoituksia tutkimuksellisen tiedon ja käytännön tiedon kohtaamiseen. Haluan tässä tutkimuksessani selvittää niitä. 1. Käytännön ihmiset jatko-koulutuksessa Olen saanut mahdollisuuden ohjata tohtoriksi lähes 30 ammattilaista, jotka ovat tehneet väitöskirjan oman leipätyönsä ohessa olematta poissa töistä sen vuoksi juuri lainkaan. Yliopiston ulkopuolelta tulleet tohtoriopiskelijat olivat pääosin joko ammattikorkeakoulujen opettajia tai yrityksissä johtotehtävissä toimivia. Edellisiä motivoi ammattikorkeakoulun lupaama palkankorotus, jälkimmäisiä uudet haasteet. Tiettyä perää voi olla erään osanottajan kommentissa, kun hän sanoi, että yrityksissä enemmän arvostetaan todellisia tohtoreita kuin kunniatohtoreita. Jatkokoulutusseminaarini kokoontui vuodesta 1990 vuoteen 2011 kerran kuukaudessa. Silloin tarkasteltiin 1-2 tutkimussuunnitelmaa tai artikkelin luonnosta ja keskusteltiin 3 luettavaksi annetusta uudesta artikkelista. Keskustelu suunnitelmista ja artikkeleista oli vilkasta. Se jatkui myös seminaarin keskelle sijoitetun kahvituokion ajan. Muistan, miten eräs ammattikorkeakoulun opettaja kerran sanoi seminaarissa: Pertti tämä oli hyvä artikkeli ja opetin sen jo pari viikkoa sitten kurssillani. Eräs yritysten johtoryhmissä työskennellyt jatko-opiskelija kertoi saaneensa pari yritystä jaloilleen niiden oppien avulla, joita oli seminaarin yhteydessä saanut. Yrityksistä tulleet jatkoopiskelijat olivat aika suorasukaisia opettajaa kohtaan. Kerran eräskin huomautti: Pertti sinun näkemyksesi on kovin akateeminen me kerromme sinulle, millainen maailma nykyään on. Monen jatko-opiskelijan tutkimusaihe koski omaa työtä, ja työn aineistoa saattoi kerätä työn aikana. Eräs jatko-opiskelija joutui väitöskirjan tekemisen aikana kahdesti YT-neuvotteluihin, siis tilanteeseen, johon akateemisella tutkijalla ei ole pääsyä. 1.2 Kokemuksia tieteellisen artikkelin käytöstä jatko-opetuksessa Muutama vanha maisteri tuli 1990 luokseni ja halusi minut jatko-opintojensa ohjaajaksi. En heti innostunut, sillä olin ollut paljon mukana hallinnossa ja mm. Akatemian luonnontieteellisessä toimikunnassa. Tietoni eivät tieteellisessä mielessä olleet ajan tasalla. Eräs tapa päivittää niitä olisi lukeminen. Jatko-opiskelijoista suuri osa tuli Seinäjoelta, Imatralta, Naantalista, Porista, Kuusankoskelta jne. siis paikkakunnilta, joissa ei ollut tieteellistä kirjastoa. Jotta he pääsevät tieteen tekemisen syrjään kiinni, oli hyvä antaa heille 3 luettavan artikkelin kopiot kuukausittaisessa seminaarissa. Järjestelystä hyötyivät sekä jatko-opiskelijat että opettaja. Jos jatko-opiskelija halusi opintoviikkoja (0.6 ov per artikkeli), hän laati 3-5 sivun mittaisen tiivistelmän artikkelista. 1
Luulin alussa, että pärjäisin seminaarissa, kun artikkeleita käsitellään, vain lukemalla, mutta kävi harmikseni niin, että seminaarilaiset sanoivat: Ei Pertti, ei siinä artikkelissa tuollaista ollut. Siitä lähtien aloin tehdä opettajana tiivistelmän myös itse. Niitä on 25 vuoden aikana kertynyt yli 700 kpl. Viime vuosina olen voinut antaa uusille tulijoille tiivistelmistäni aika hyvän alkupotkun heidän väitöskirjatyöhönsä. Jokainen voi itse kokeilla ja huomata, että omalla oppimisella on eroa, perustuuko se vain artikkelin lukemiseen vai oletko laatinut artikkelin keskeisestä sanomasta myös tiivistelmän. Mitä tieteellisen artikkelin avulla voi opettaa? Vastaukseni on: Yllättävän paljon. Tietyn sisällön lisäksi voi opettaa rakennetta, tulosten laatua, motivointia käytännön ja tieteen kannalta. Samanlaista tutkimuslähestymistapaa, esim. teorian testaamista käyttäneet artikkelit ovat rakenteeltaan hyvin samanlaisia. Lisäksi kaikissa artikkeleissa on lähes samanrakenteiset Johdanto- ja Keskustelu-kohdat. Kun tarkastelee Keskustelu-kohtaa, voi kiinnittää huomiota, mitä tämä artikkeli antaa tieteelle ja käytännölle. Tieteelle artikkelin tulokset voivat olla uusia, antaa tukea aikaisemmille tuloksille tai ovat vastakkaisia aikaisemmille tuloksille. Lisäksi Keskustelu-kohdassa kuvataan juuri sen tutkimuksen rajoitukset, ja ne usein käännetään jatkotutkimusaiheiksi. Hyvien aikakauslehtien päätoimittajat eivät halua julkaista toistotutkimuksia, siis tutkimuksia, jotka antavat tukea jo aikaisemmin löydetyille tuloksille, vaan he toivovat uusia tuloksia. Miten sitten oman tutkimuksensa alussa voisi tietää, tuleeko uusia tuloksia? Vastaus on: Tekemällä hyvän kirjallisuuskatsauksen. Tämän vuosisadan alussa on ilmestynyt monta opasta kuinka suorittaa vaikuttava tai systemaattinen kirjallisuuskartoitus. Jos kyseinen kartoitus osoittaa, ettei aihetta vielä ole tutkittu, niin mahdollisuus uusiin tuloksiin on ilmeinen. Millaisia artikkeleita sitten pitäisi valita luettavaksi? Kun jokaisella jatko-opiskelijalla oli tutkimusmetodin valintaongelma, niin valitsin alussa artikkeleita, joissa käsiteltiin tutkimusmetodeja. Luettujen artikkelien innoittamana laadin vuonna 1994 Annikki Järvisen kanssa kirjasen Tutkimustyön metodeista. Seuraavana vuonna kirjaan tuli laatimamme tutkimuslähestymis-tapojen luokittelu, jonka avulla tutkijan on helppo valita tutkimusongelmaansa oikea lähestymistapa. Liisa von Hellens rohkaisi Australiasta käsin, että kirjasta pitäisi tehdä myös englanninkielinen versio. Kirja On research methods ilmestyi ensi kerran 1999. Sekä suomen- että englanninkieliset versiot ovat identtiset ja uusimmat ovat vuosilta 2011 (suomenkielinen) ja 2012 (englanninkielinen). Joitakin reaalimaailman ilmiötä kuvaavia artikkeleita valitsin luettavaksi sen mukaan, tutkiko joku jatko-opiskelijani kyseistä aihepiiriä ja oliko artikkelissa uusia jäsennyksiä, teorioita, malleja tai viitekehyksiä. Nyt joku voi huomauttaa, ettei kaikkea tarvitse muistaa, vaan melkein joka asian voi etsiä (googlettaa) verkosta. Väitän, ettei asia ole näin, vaan hyvät ajattelun välineet jokaisen tutkijan on opiskeltava itse. Niiden avulla hän voi tehdä osuvia hakuja Internetistä ja täsmentää tietojaan. Yli 25 vuoden kokemuksella voin sanoa, että lukemalla ja laatimalla tiivistelmän 3 artikkelista joka kuukausi opettaja voi pysyä kansainvälisessä tutkimuksessa ajan tasalla. Sivusta katsoen jatko-opiskelijani ovat oppineet nopeasti selvittämään, kuuluuko heidän tarkastelemansa artikkeli heidän aiheeseensa vai ei. Lisäksi he ovat oppineet tunnistamaan kirjallisesta lähteestä oleellisen. Entä ovatko he perustaneet väitöskirjansa vain seminaarissa luettuihin artikkeleihin? Kun olen katsellut tohtoreitteni lähdeluetteloja, olen päätynyt siihen, että väittelijäni väitöskirjassa on seminaarissamme luettuja artikkeleita keskimäärin 20 40 %, suurimmillaan 70 %. Tulosten perusteella voi sanoa, että tohtorini ovat tehneet omaakin työtä, mutta on seminaarissa luetuista artikkeleista ollut selvää apuakin. 2
2. Suunta käytännöstä tieteeseen Sanchez ja Heene (1997) esittävät, miten tutkijat ja johtajat voisivat tukea toisiaan strategia-tutkimuksessa. Tutkijat voivat yrittää kehitellä sellaisia yleisiä teorioita kompetenssien luonteesta, jotka voivat johtaa yrityksen hyvään suoriutumiseen erilaisissa kilpailutilanteissa. Johtajat taas kehittäisivät teorioita siitä, millaiset kompetenssit johtavat yrityksen hyvään suoriutumiseen yksittäisen yrityksen erityisessä kilpailuympäristössä. Sanchez ja Heene luonnehtivat tutkijoiden ja johtajien yhteispeliä Argyriksen ja Schönin (1978) termin double-loop-learning avulla. Toiminnan virheistä oppimista ja niiden korjaamista pidetään alemman tason oppimisena (PJ: ehkä single-loop-learning) ja yrityksen toimintanormeissa, -politiikoissa ja tavoitteissa havaittujen virheiden tunnistamista ja korjaamista pidetään strategisena oppimisena (PJ: ehkä double-looplearning). Tästä erottelusta Sanchez ja Heene johtavat näkemyksensä, että akateemiset tutkijat voisivat pyrkiä luomaan yleisiä teorioita ja johtajat taas omaa yritystään koskevia erityisiä teorioita. Tutkija voisi suhteuttaa johtajan teoriaa omaansa ja korjata omaansa kattamaan myös johtajan tarkastelema tapaus. Johtaja voisi testata tutkijan yleistä teoriaa ja täydentää sitä oman tapauksensa erityispiirteillä. Schneberger, Pollard ja Watson (2009) pohtivat teorian merkitystä tutkijoille ja käytännön ammattilasille. He esittävät prosessimallin teorian merkityksestä tutkimuksessa sekä teorioiden luokituksen suuriin ja pieniin teorioihin eli T- ja t- teorioihin. Technology Acceptance Model (TAM-malli, Davis, Bagozzi & Warshaw 1989) on esimerkkinä T-teorioista ja strateginen nelikenttä t-teorioista. He toivovat tutkijoiden ja käytännön ammattilaisten yhteistyötä tieteellisessä tutkimuksessa ja antavat kummallekin ryhmälle joukon ohjeita. He motivoivat lukijaa sillä, että tutkijoiden kuin myös käytännön asiantuntijoiden kannattaa tietää, mikä on teoria ja mihin sitä voidaan soveltaa. Kun käytännön asiantuntijat näyttävät tuntevan teoria-käsitteen huonommin kuin tutkijat, kirjoittajat painottavat artikkelissaan teorian merkitystä käytännön toimijoille. Lisäksi he tuovat tutkijoiden tietoon, että käytännön asiantuntijoille on työssä kasaantunut sellaista tietoa, josta voidaan käyttää nimitystä käytännön teoria ja jota voidaan hyödyntää myös akateemisessa tutkimuksessa. 2.1 Teorian rooli tutkimuksessa Schneberger ja muut (2009) viittaavat siihen, että on vaikea määritellä käsite teoria. Sutton ja Staw (1995) määrittelivät, mikä ei ole teoria. Vielä hankalampi on määritellä, milloin teoria on hyvä. Teoria voidaan suppeasti määritellä relaatioiksi käsitteiden välillä tiettyjen oletusten ja rajoitusten puitteissa. Teoria on tietyn reaalimaailman ilmiön yksinkertaistus. Teoria selittää, miksi tietyt reaalimaailman tapahtumat tapahtuvat ja mikä tapahtuma sattuu toista aikaisemmin (syy-seuraus-yhdistelmät). Teoria on voimassa tietyissä rajoissa, ja silloin puhutaan teorian yleistettävyydestä. Kirjoittajat määrittelevät teorian hyväksi, kun se on saanut useissa testauksissa tukea reaalimaailman datoista ja niitä koskevista tilastollisista analyyseista. Teoria on osa tieteellisen tutkimuksen ketjua: Teoria hypoteesi mittaukset analyysi johtopäätökset teoria... Ketjussa on deduktiivinen ja induktiivinen puoli. Deduktiivinen puoli kuvaa, miten teorian testausta varten teoriasta johdetaan hypoteesit, joita koetellaan reaalimaailmasta tehtyjen mittausten datoilla. Induktiivinen puoli lähtee datoista, joita analysoidaan. Analyysien tulosten perusteella tehdään johtopäätöksiä, saako teoria tukea, onko teoriaa korjattava vai onko teoria hylättävä. Myös käytännön toiminnasta voidaan kirjoittajien mukaan löytää samanlainen syklinen prosessi, jossa käytännön 3
asiantuntija aikaisemman kokemuksen ja koulutuksensa perusteella ennakoi, mitä hankkeessa tulee tapahtumaan. Toteutuksen yhteydessä tehdään havaintoja ja mittauksia, jolloin voidaan todeta ennakoinnin toteutumisen aste ja mahdollisesti korjata ennakoinnin perusteena olevaa ajattelumallia. Schneberger ja muut ja laativat teorioiden ulottuvuuden, jonka toinen pää (iso T-teoriat) painottaa tieteellistä täsmällisyyttä ja toinen (pikku t-teoriat) käytännön relevanssia. Schneberger ja muut ottavat yhden ainoan näkemyksen, mitä on tieteellinen tutkimus. (Schneberger ym. 2009.) 3. Tutkijan valinta Deetz (1996) kritisoi Burrellin ja Morganin (1979) kahta ulottuvuutta: subjektiivinen objektiivinen, säätely muutos, ja niistä muodostettua nelikenttää. Mainittu jaottelu on Deetzin mielestä luonut erilliset pelikentät ja keinotekoiset rajat, jotka kuitenkin ovat jossain määrin hämäriä. Erityisesti ensin mainittu erottelu on osoittautunut vanhanaikaiseksi. Hän tarjoaa uuden nelikentän, jonka ulottuvuuksina ovat paikallinen/esiinnouseva eliitti/ennalta-annettu ja yksimielisyys erimielisyys. Eliitti/ennalta-annettu ääripää painottaa sitä, että tutkija käyttää tiettyä tutkijayhteisön kieltä tutkimuksen suunnittelussa ja pitää tämän kielen vakiona tutkimuksen ajan. Tällainen tutkimus on teoriavetoinen ja korostaa käsitteiden huolellista määrittelyä ennen tutkimusprosessia. Muutokset käsitteistössä tapahtuvat tutkimusprosessin ulkopuolella. Tutkijan käyttämää käsitteistöä pidetään parempana ja ilmiötä edustavammin kuvaavana kuin normaali-ihmisten kieltä ja käsitteistöä. Tutkimuksessa tavoitellaan yleistyksiä paikallisten käsitysten sijasta. Tutkimusväitteet vapautetaan paikallisista ja ajallisista sidoksista. Tutkimus tuottaa rationaalista tietämystä, jota ei rajoita tutkijan tai tutkittavien omat uskomukset. Ohjeellinen tutkimusote painottaa objektiivisuutta ja arvovapautta. Kriittinen tutkimusote nopeasti tunnistaa arvoerot eri ryhmien välillä. Paikallinen/esiinnouseva ääripää kiinnittää huomiota tutkijoihin, jotka työskentelevät avoimen käsitteistön kanssa ja tuottavat tietämystä vähemmän ylevien väitteiden muodossa. Keskeistä heidän työlleen on sen tilannekohtainen luonne. Ongelman määritykset, tutkijan mielenkiinto ja tutkittavan ilmiön kuvaukset syntyvät vuorovaikutuksessa tutkijan ja tutkittavien kesken. Teoreettinen käsitteistö tulee tutkimukseen alussa tutkijan tuomana alustavana oletuksena, jota korjataan uusilla merkityksillä, muunnoksilla ja erotteluilla vuorovaikutukseen perustuen. Tietämys on luonteeltaan enemmän käsityksiä kuin totuuksia. Tietämys riippuu suuresti paikasta ja ajasta. Kumulatiivinen ymmärrys rakentuu kertomusten ja kuvausten varaan, ja niitä voidaan käyttää toisessa tutkimuskohteessa. Käsitteiden luonti ohjaa tutkimusta enemmän kuin käsitteiden soveltaminen. Tutkija on enemmän taitava yhteistyössä tietämyksen tuottamiseksi kuin asiantuntija havainnoija. Siksi osallistuva tutkimus on tälle tyypille keskeistä. Yksimielisyys-ääripää kiinnittää huomiota tutkimuksiin, joissa sekä tarkastellaan järjestystä että etsitään sitä. Kuvauksissa peilataan kokonaisuuksia ja suhteita, jotka esittävät tutkittua järjestystä luotettavasti ja todentuntuisesti. Olemassa olevia järjestyksiä pidetään luonnollisina ja ongelmattomina. Satunnaistapahtumat ja poikkeamat saavat vähän huomiota, sen sijaan kiinnitetään huomiota prosesseihin, jotka vähentävät poikkeamia, epävarmuutta ja eripuraa. Erimielisyys-ääripää kiinnittää huomiota tutkimuksiin, joissa tarkastellaan kamppailua, konfliktia ja jännitteitä normaaleina tiloina. Olemassa olevat järjestykset ilmaisevat, miten konfliktit on lakaistu maton alle, ja miten jotkut ihmiset dominoivat sekä miten heillä on monia erilaisia intressejä. Tutkimus selvittää, mitkä mekanismit ylläpitävät konflikteja ja jännitteitä. Tutkijalla on ikään kuin linssit, joilla hän yrittää nähdä sellaista, 4
mitä ei ole ennen nähty. Tutkija on aktiivinen ja näkyvä. Erimielisyys-tutkimuksissa tutkijan kyky nähdä konflikteja tuottavia olettamuksia, arvoja, sosiaalisia käytäntöjä ja rutiineja on tärkeämpi kuin tapa, jolla hän esittää tuloksensa. 4. Tuloksia Käytännön ihmiset voivat tutkia sellaistakin, johon akateemisilla ei ole pääsyä Käytännön ihmiset voivat tieteellistää omaa työtään ja kehitellä teorioita, jotka toimivat erityisissä tilanteissa Käytännön ihmisten tulee opiskella tutkimusta sen verran, että pystyvät lukemaan, valitsemaan ja koettelemaan tieteentekijöiden teorioita. Tieteentekijöiden kannattaa harrastaa itsearviointia pohtimalla, tavoittavatko heidän käsitteensä ja niiden väliset relaatiot, siis teoriansa todellisuuden vai kannattaisiko sittenkin käyttää paikallista kieltä, paikallisia käsitteitä (Edmondson & McManus 2007, Colquitt & Zapala-Phelan 2007, Järvinen 2011). Kirjallisuus Argyris C. & D. Schön (1978) Organizational learning: A theory of action perspective, Addison-Wesley, Reading. Burrell G. & Morgan G. (1979) Sociological paradigms and organisational analysis, Heinemann, London. Colquitt J.A. & Zapata-Phelan C. P. (2007) Trends in theory building and theory testing: A five-decade study of the Academy of Management Journal, Academy of Management Journal 50, No 6, 1281 1303. Davis F.D., Bagozzi R.P. & Warshaw P.R. (1989) User acceptance of computer technology: A comparison of two theoretical models, Management Science 35, No 8, 982 1003. Deetz S. (1996) Describing differences in approaches to organization science: Rethinking Burrell and Morgan and their legacy, Organization Science 7, No 2, 191 207. Edmondson A.C. & McManus S.E. (2007) Methodological fit in management field research, Academy of Management Review 32, No 4, 1155 1179. Järvinen P. (2011) A New Taxonomy for Developing and Testing Theories. Teoksessa Carugati Andrea & Rossignoli Cecilia (toim.) Emerging Themes in Information Systems and Organization Studies. Heidelberg: Physica-Verlag, 21 32. Sanchez R. & Heene A. (1997) Reinventing strategic management: New theory and practice for competence-based competition, European Management Journal 15, No 3, 303 317. Schneberger S., Pollard C. & Watson H. (2009) Theories: For academics and practitioners, Information Systems Management 26, No 1, 52 60. Sutton R.I. & Staw B.M. (1995) What theory is not, Administrative Science Quarterly 40. No 3, 371 384. 5