jonka mukaan jokainen liitto käyttää sisustussuunnittelussaan jotka katsotaan liittokohtaisesti Pohjosen kanssa on sovittu käytäväksi

Samankaltaiset tiedostot
Tarja Tuomi Sirkka Korhonen. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Esko Suikkanen avasi kokouksen.

Pöytäkirja-ote, Siikaniemen saha ja puutyöväen

Hyrynsalmen kunta, jäljempänä kunta. Laskutie 1, HYRYNSALMI. Kohde sijaitsee Hallan Sauna- nimisessä kiinteistössä.

Merkittiin tiedoksi lomatukihakemuksineen.

Majoituslautakunta. Vuonna Lautakunnalle tullut 6 kirjelmää Kuvernööriltä ^autaklumal1

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Yrityksellä on oikeus käyttää liketoimintaansa kunnan kanssa määriteltyä Hallan Saunan piha-aluetta.

L PÖYTÄKIRJAT ALOJEN RULLA 703 AL KU KUVANNUT OY

ESITYSLISTA 25/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA

Majoituslautakunta. jäsenet ja. Asiam lukn

-M Juhani Salama. (locu. cóz/re / Vastaus tiedusteluunne

Päätettiin myöntää vapaajäsenoikeudet allamainitulle liiton jäsenelle alkaen :

ARKISTO TYÖVÄEN KEMIAN TYÖNTEKIJÄIN LIITTO. RULLA 757 i KUVANNUT MONIKKO

S«"' Xif1976. METSÄTEOLLISUUDEN TYÖNANTAJALIITTO Helsinki, Liite n:o Suomen Maaseututyöväen Liitto HELSINKI

. KOKOUS TUOMITSI TULOPOLIITTISEN VIRKAMIEHEN KEIJO LIINA- MAAN JULKISTAMAN PALKKA JA VIRKAEHTOSOPIMUS ESITYKSEN,

Jaksolliset ja toistuvat suoritukset

1. Luvut 1, 10 on laitettu ympyrän kehälle. Osoita, että löytyy kolme vierekkäistä

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun asetuksen eräiden säännösten kumoamisesta

Rahastoonsiirtovelvoitteeseen, perustekorkoon ja vakuutusmaksukorkoon liittyvät laskentakaavat ja periaatteet

Työajan lyhennyspäivien pitämisajankohdasta sovittu. tekijä sairastuu ennen pitämisjankohtaa.

Aamukatsaus

on määritelty tarkemmin kohdassa 2.3 ja pi kohdassa 2.2.

Tietojen laskentahetki λ α per ,15 0,18 per ,15 0,18 per tai myöhempi 0,20 0,18

mukaisuudet nyt kuoppakorotuksilla oikaistaan«normaaleihin palkkamarkkinoihin siirryttäessä tällainen toimenpide Joka tapauksessa

Kertomus Sos.-dem. Naisten Keskusliiton toiminnasta vuodelta 1964

Hakemikaoen on liitettävä asiakirja. Jolla valitsijayhdistys on

Valtion hankintojen digitalisointi toteutusohjelma Työpaja ohjelmapäällikkö Seija Friman, VK

TSlltt hetkellä laakaovien valmistuksen ylikapasiteetti on yksivuoropohjalla laskien noin 35 % ja kaksivuoropohjalla t

Luento 6 Luotettavuus Koherentit järjestelmät

lll Seuraavasta kokouksesta ilmoitetaan jäsenille kirjeitse Yakuudeksit E. Vähätalo. f'

VIHDIN KUNTA TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS 1(5) PERUSTURVAKESKUS Perhehuolto

Uuden opettajan opas


KERTOMUS SOSIALIDEMOKRAATTISEN EDUSKUNTARYHMÄN

SU/Vakuutusmatemaattinen yksikkö (5)

asettamia ehtoja veroluonteisesta suhdannetasausjärjestelmästä. komitean mietintöön. Esityksessä on muutama ratkaisevan heikko kohta.

Rahastoonsiirtovelvoitteeseen ja perustekorkoon liittyvät laskentakaavat. Soveltaminen

Palkanlaskennan vuodenvaihdemuistio 2014

AMMATTIMAISTA KIINTEISTÖPALVELUA JO 50 VUODEN AJAN

3.5 Generoivat funktiot ja momentit

Työn tavoitteita. 1 Johdanto. 2 Ideaalikaasukäsite ja siihen liittyvät yhtälöt

itämät^ tavoitteet ja niitä^koskeva_kannanm^

(osoite) (puhelin) (sähköposti) Tukihenkilön / -henkilöiden puhelinnumerot (max. 3 kpl. Vuokralleottaja täyttää verkkosivuilla)

-18- Ottamoa kaytettaessa on veden tuhlausta valtettava. pidettavz kirjaa ja sailytettava tiedot.

10.5 Jaksolliset suoritukset

Yrityksen teoria ja sopimukset

Tchebycheff-menetelmä ja STEM

Työn tavoitteita. 1 Johdanto. 2 Ideaalikaasukäsite ja siihen liittyvät yhtälöt

Laskutus - ja perintäohje alkaen

HE 174/2009 vp. määräytyisivät 6 15-vuotiaiden määrän perusteella.

1ap/100. pv-1. p AK/s. p p-1. 1ap/100. pv-1. ai t20. pv-1. 1ap/100. sr t45. is-1. jä ai. pv-1 IV. p-1. 1ap/100. kaukolämpö AK-1 ju

Asennus- ja käyttöohjeet. Videoterminaali

Pöytfi(kir. Suomen Vaatettuityiuäl tein ]^iiton*^.y; to^uxuman okoiiksost

Uuden eläkelaitoslain vaikutus allokaatiovalintaan

Jaetut resurssit. Tosiaikajärjestelmät Luento 5: Resurssien hallinta ja prioriteetit. Mitä voi mennä pieleen? Resurssikilpailu ja estyminen

HUOLTO* TODISTUS. Moottorin numero. Tavarasäiliön. Paikkakunta. Toimituspäivä. ja varapyörän avaim. n:o. Omistaja, haltija. Sytyt, ja oven a vaim.

Puheenjohtaja: Talousvaliokunnan esitys hyväksyttäneen. Vahvistettiin.

velvollisuuksiensa rikkomisesta eli työrauhavelovitteen ja sen val- Päätettiin siirtää sihteeristölle asian valmistelua varten.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

EUROOPAN PARLAMENTTI

TULEVAISUUDEN KILPAILUKYKY VAATII OSAAVAT TEKIJÄNSÄ. Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry

Hyväksyttiin kokoukselle työjärjestys. 2. kokoulcsesta laadittu pöytäkirja.

SU/Vakuutusmatemaattinen yksikkö (6)

Epätäydelliset sopimukset

157 TYÖTTÖMYYS- VAKUUTUS- JÄRJESTELMÄN EMU- PUSKUROINTI

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN

Kynä-paperi -harjoitukset. Taina Lehtinen Taina I Lehtinen Helsingin yliopisto

Yrityksen teoria. Lari Hämäläinen S ysteemianalyysin. Laboratorio. Teknillinen korkeakoulu

Markov-prosessit (Jatkuva-aikaiset Markov-ketjut)

Suomen ja Ruotsin metsäteollisuuden kannattavuusvertailu v No. 47. Pekka Ylä-Anttila

Yleistä. Teräsrakenteiden liitokset. Liitos ja kiinnitys

Hyrynsalmen kunta, teknisten palvelujen neuvotteluhuone. Puheenjohtajaksi valittiin Raimo Kuvaja ja sihteeriksi Anja Heikkinen.

Mat /Mat Matematiikan peruskurssi C3/KP3-I Harjoitus 2, esimerkkiratkaisut

VIRKAMIESLIITTO TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA. T JÄNSTEMANNAFöRBUNDET r. y.

voittaa vastustus.. Puolueen kohdallahan on tilanne se, että me tarvitsemme näis

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. talta.

ijill li { N Piirijärjestö!ttÄin työllisyysodotukset kertomalla tavalla pääosin kielteiset. iilii

Työttömyyskassa Statian uudet säännöt hyväksyttiin Finanssivalvonnassa.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Tarkastellaan kuvan 8.1 (a) lineaarista nelitahoista elementtiä, jonka solmut sijaitsevat elementin kärkipisteissä ja niiden koordinaatit ovat ( xi

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

TYÖVÄENARKISTO SUOMEN SOSIALIDEMOKRAATTISEN PUOLUEEN PUOLUENEUVOSTON PÖYTÄKIRJA

JV,. Luettiin Ja hyväksyttiin pöytäkirja kuluvan maaliskuun 23 päivältä.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 3/11 1 (5)

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

ELÄKEKASSAN LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA ELÄKETURVAA VARTEN

r i m i v i = L i = vakio, (2)

Kansainvälisen konsernin verosuunnittelu ja tuloksenjärjestely

piftn muuttf^minen 9 5 f. Turun 1. etel. vaalipiirin Piiritoimikunnalta oli saapunut klrjel- Pövtälcir.loiQn

11, Jossa on otettu huomioon se, etta työntekijän työsuhteen ehdot saattavat määräytyä myös muiden kuin valtion yleisten työehtojen mu kaan.

Palvelun kuvaus. Dell EqualLogic -palvelimen etäkäyttöönotto. Palvelusopimuksen esittely

Kaupunkiympäristölautakunta Liite Mikkelin kaupunki. EU-hankintailmoitus Tarjouspyyntö Päiväys

-d;'$ d{ee lr a ;{*.v. ii{:i; rtl i} dr r/ r ) i a 4 a I p ;,.r.1 il s, Karttatuloste. Maanmittauslaitos. Page 1 of 1. Tulostettu

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Saatteeksi. Vantaalla vuoden 2000 syyskuussa. Hannu Kyttälä Tietopalvelupäällikkö

Konttorikonemekanikot ry, Helsinki Meritullinkatu 13 C 64 Helsinki 17. Teknisten ja Erikoisammattien Liitto Liittohallitus Helsinki

Transkriptio:

11 Ī'. ssustussuunnttelussa. Päätös pohjautuu lttojen* keskesen rakennustomkunnan estykseen, jonka mukaan jokanen ltto käyttää ssustussuunnttelussaan ne arkktehtpalvelut, jotka katsotaan lttokohtasest tarpeellseks. Laskutus tapahtuu arkktehtlton hyväksymen taksojen mukasest. Todettn, että ensmmäset neuvottelut arkkteht Pohjosen kanssa on sovttu käytäväks 18.02.-75 klo 13.30 lton tomstossa. l. Ryhmäneuvotteljoden lsäks valttn neuvotteljaks myös.esko Kotlanen. 3. Teryeysgalyelukeskuksen^j Todettn, että Työterveyslatos on lmottanut * '. t:! lopettavansa kaken polklnkka tomnnan v. 1976 alkuun mennessä. ; Työterveyslatoksen lmotuksen johdosta päätettn yksmelsest, että lton henklökuntaa koskevat terveyspalvelut pyrtään järjestämään ns. ympyrätalon terveyskeskukseen. "" l -!? M 1 f ^1-1.. l m n 4. tus _ työväen le htgä^ f l Yksmelsest päätettn osallstua SAK:n ja ammattlttojen yhteseen ns. tuk-lmo-

12 tukseen Työväenlehtpävänä. Lton osuudeks todettn 20 000 mk (kakskyrnmentätuhattamarkkaa). 5. PQyGDSTöQ-TQlSöDGystQ^r!5yDD G.B tgkset 1 Todettn mm., että Pöylnnemen rakennustomkunnassa on tehty alustava päätös talorakenne-elementten hankkmsesta Enso-Gutzet Oyn Parvasten tehtalta majotus- ja. talonmehen asuntorakennuksen sekä semnaarsaunan rakenteks. Edelleen todettn, että vedenpuhdstuslatos estetään hankttavaks Ves-Seppo-nmsetä alan erkoslkkeeltä lmajoelta. Rakennustomkunnan päätökset päätettn yksmelsest esttää lttotomkunnan vahvstettavaks ja samalla pyytää sopmuksa koskeva alekrjotusokeus. «6. UQyrybtt l9d-b DbDt9.PQy ldo (r D Yksmelsest päätettn ostaa Pöylnnemeen 200 ltran panehöyrykattla hntaan 6 465 mk (kuustuhattaneljäsataaahdeksankymmentävsmarkkaa). Asan käytännön hotamnen jätettn Vlho Hltusen tehtäväks.

13 7. tt J_ vat saannot Yksmelsest päätettn esttää lttotomkunnalle perustettavaks Pöylnnem ry.- nmnen yhdstys, jonka jäsenks ryhmen välsen neuvotteluestyksen mukasest tulsvat Pöylnnemen hototomkunnan jäsenet, el kullonkn PTLrn lttotomkunnan suhteellsuusperaatteella valttavat vs Pöylnnemen hototomkunnan jäsentä, jotka muodostasvat myös yhdstyksen halltuksen. l Yhdstyksen tarkotukseks hyväksyttn mahdollstaa kursskeskuksessa tomvan kahvlan M ja muun elnkenotomnnan hotamnen PTL:n antamen ohjetten mukaan. Edelleen päätettn esttää lttotomkunnalle, l' j». l r! hl että kummastakn ryhmästä valtaan yhdstykselle yks tlntarkastaja ja hänen varamehensä, 1.1 el käytännössä lton tlntarkastajat varamehneen. Samalla hyväksyttn yksmelsest estettäväks lttotomkunnalle myös Pöylnnem ryslle luonnostellut säännöt. (Lte 2.) Mkäl luonnoksessa havataan puutteellsuuksa ja kömmähdyksä, päätettn säännöt tarks-

: 14 taa uudestaan. B. 1? Neuvottelukunnan estyksestä päätettn yksmelsest, että henklöstöön kuuluvlle myönnetystä 250 markan henklökohtasesta > «1 pukurahasta pertään vastasuudessa ennakkoverolan mukanen vero. 9. Pyy llt9d-9 D lyty t9'r o-lt^ asat m Todettn, että ennakkoverolan mukasest on Puulton pesänselvtystomen yhteydessä jouduttu suorttamaan verotarkastajan huomautusten pohjalta Puulton henklöstölle suortetusta pukurahosta ja autovakuutukssta, sekä lehten valokuvsta aheutunena suo- h M 1 H. rtuksna 3 111 markkaa. Edelleen todettn, että helmkuun 20 pnä 1 1975 on sovttu pdettäväks Puulton pesänselvtysmesten vmenen kokous, jonka jälkeen jäljellä olevat varat ja omasuus srretään Puutyöväen Ltolle.. J Todettn myös, että veronpdätystapahtumsta on päätetty lähettää Helsngn ulkopuolella olevlle asanomaslle krje, jossa tapahtu-

15 ««f-" " H k\ l mal ja nstä vastaamnon todetaan. Puultor» '.pesänsblvtysmestbn estyksestä päätettn esttää yksmelsest Puutyöväen Lton lttotomkunnalle, että Puutyöväen Ltto hotas ja vastas jatkossa mahdollsest esntulevsta Puulton pesälle kuulunesta käytännön tomsta. 10. Vuoden 1974 t lentarkastus l ; Todettn, että v. 1974 tlentarkastus on suortettu.. Tlntarkastuslausunto päätettn yksmelsest esttää lttotomkunnalle ja lttotomkunnan tekemän päätöksen mukasest edelleen lttovaltuustolle. 1. 1» l! ) > ; -f v \ fv l 11. tukemnen l (., t» n'.. H Todettn, että tulo- ja menoarvoon on henklökunnan työajan ulkopuolseen vrkstys- ja koulutustomnnan tukemseen varattu 5 000 markkaa ( v stuhattamarkkaa ). Määrärahan käytöstä päätettn yksmelsest pyytää ykstyskohtanen käyttösuunntelma. v f < J r 1'. '-. n '

16 11 $ LTTOVALTUUSTON YLMÄÄRÄSEN KOKOUKSEN ESTYSLSTA V J aatos: Yksmelsest todettn, että estyslstalle tulevat sääntöjen mukasest van kokouskutsussa mantut asat. (Kokouskutsu lte 3.) j 12 $ LTTOTOMKUNNAN SEURAAVA KOKOUS Yksmelsest sovttn, että asaan palataan lttovaltuuston ylmääräsen kokouksen yhteydessä - Kokous päätty klo 12.30 ' > '.1 Mr 1 ( c Vakuudeks Esko Sukkanen Prkko Merluoto ' 11 )!. (j ; puheenjohtaja shteer Pöytäkrjan tarkastajat: Eno Salas Edvn Kenraal (S. l' ' y lu

PÖYTÄKRJA PUUTYÖVÄEN LTTO r.y. Shteerstön kokouksesta Aka: Pakka: Lasna: 1975-02-25, alkaen klo 13.00 PTL:n tomsto. Sltasaarenkatu 3-5 B Esko Sukkanen, puheenjohtaja Vljo Ronkanen Eno Salas h, lr Vlho Hltunen Vekko Pääkkönen Paavo Lagerroos Pekka Havernen Esko Kotlanen Vljo Lenonen, varajäsen Eeva Hakala, " Prkko Merluoto, kokouksen shteer M n f m * ^ 1 * ^ 1 $ KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen avauksen suortt Esko Sukkanen. puheenjohtaja 2 KOKOUKSEN LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Kokouksessa läsnäolevks todettn cuskcssa luetellut shteerstön jäsenet. Kokous tjodettn yksmelsest lallseks ja pästösvatäseks kästtelemään estyslstalle merktyt asat. l

-TT" 3 $ KOKOUSVRKALJAT Kokouksen puheenjohtajana tom Esko Sukkanen. Shteernä Prkko Merluoto ja pöytäkr-.,. t jan tarkastajna Eno Salas ja Paavo Lager- 4 S roos K V ^l- > 1 u: r J 'V? K ESTYSLSTA Estys päätettn jättää mnster Seja Karl Puheenjohtajan esttelemä estyslsta vahvstettn yksmelsest kokouksen työjärjestykseks. (Lte 1.) nj H 5 5 LMOTUS- JA VAHVSTUSASAT 1. t n * p tgmen^grhn^ lttyy h Sosaal- ja terveysmnsterölle päätettn yksmelsest tehdä ltteenä oleva estys nykystä maksuvalmmman korvaustomnnan turvaamseks Mekaansen Puualan Työttömyyskassassa sekä okeudenmukasempen korvausperusteden toteuttamseks. (Lte 2.)

kselle 25. helmkuuta 1975. Kassan edustajlks mnster Kärksen vastaanotolle valttn yksmelsest Esko Kotlanen, Eno Salas, Vlho Hltunen ja Paavo Lagerroos. l 2. s. ' ' ^ -o. Sogmus^ lton^ henk lösff^^^ hgtamseks^hakanem l jj lnt K. Hyväksyttn yksmelsest edellsessä shteerstön kokouksessa tehdyn päätöksen pohjalta laadttu sopmus lton henklöstön terveyspalvelujen hotamseks Hakanemen Terveyskeskuksessa. (Lte 3.)! h, \ *. ' f 6 5 KRJELMÄT 1. gsallstumseks^^ggetuska Mf' f!sdt!s (PB Dj D Kr l Yksmelsest päätettn ottaa selvää muden 1 r SAK:n jäsenlttojen asenteesta hankntakampanjaan. Shen ast asan kästtely jätettn pöydälle. 2. y D-j9yb!55b9b9y!s D-b DD D[p rtt 3:Y.fe <

f M Yksmelsest todettn krje saapuneeks.? - 3. PyytyQV D.tton^Etelä;Hä^ «9Dyrls9D- y *!) t9-pyyty9l D Yksmelsest todettn krje saapuneeks ja sen kästtely päätettn srtää torrtusneuvostolle. f;! 4. PyytY9y D.rtgn^Etelä:Hä^ Ny9rsojagstgn^klrje^10.02.1 sgtagaamsen^järjestämstä r } Yksmelsest päätettn jättää asaa kcskevan estyksen toteuttamsmahdollsuukssr, tjtkmnen nuorsoshteer Matt Tanskasen tuttl kttavaks. 5. Pyytyöy en_ltgn_etblä:h meen_p r D.D9 t D.t Q9 r D. j rj tämst^ välsen nastenvuoden merkessä lton rfse-?-.h senlle Yksmelsest todettn, ette ltols ole mahdollsuutta tehdyn estyksen toteutts^^lheks ottaen huomoon mm. ltolle jo hyv?ksytyr

.-! Vt 1975 koskevan tomntaohjelman laajuuden. 6. SAK:n_järjestögsastgn^kut^ Työväen1ehtgavan^jyh^ PgätSs: Todettn, että ltolle on saapunut neljä t,, -.1; kutsukortta ja nhn lttyen neljä pääsylppua Työväen Lehtpävän juhlatlasuuteen 1 01.03.-75 Kaupungnteattern. ' Kutsut päätettn yksmelsest jakaa ryhmen kesken suhteessa 2-1-2. 7. Sugmalas-Neuygstgltt^ 12-13.04.1975 ;! ; t Asan hotamnen jätettn yksmelsest f Paavo Lagerrooslle ja Vekko Pääkköselle. Lton jäsenkentän edustajks ystävyystapaa- ' ' mseen lttyvn lttoa koskevn tlasuuksn valttn yksmelsest Terttu Ptkänen t Lahdesta, Tauno Kannsto Hämeenlnnasta ja Matt konen Helsngstä sd.ryhmän edustajna, sekä Lam Häkknen Kotkasta ja Vljo Tanskanen Lahdesta kd.ryhmän edustajna.

n l t 7 NASJAOSTOTOMHENKLÖDEN KURSSN 0SAN0TTA3AMÄÄRÄN VAHVSTAMNEN n * ** * Paatos: Huhtkuun 19-20. pävnä 1975 lton tomntaohjelman mukaan järjestettävän nasjaos toto m henk 15 kurss n osanottajamäärä vahvstettn lton polttsten ryhmen keskesest sten, että 16 osanottajaa valtsee SOS.-dem.ryhmä ja 14 osanottajaa kd.ryhmä. valtsee lttoto! tl 8 $ ANSOMERKKANOMUKSET! Lton veteraanjäsenä koskevat ansomerkkanomukset päätettn esttää yksmelsest», 1 ' lttotom kunnan vahvstettavaks 4. olevan luettelon mukasest. l tteenä M. { 1; r: f»l! \ 9 TALOUSASAT Tb rt9^y.yuoden^1974^tl^ tarkastuslausunto : f. t ', (! 1 ' f! Ltteenä 5. oleva tlntarkastuskertomus ja tlntarkastuslausunto v. 1974 tlestä päätettn yksmelsest esttää

mkunnan ja edelleen lttovaltuuston kesteltäväks. V 10 $ f J \.T' PÖYLNNEMEN RAKENNUSTOMEN RAHOTTAMNEN Lttotomkunnalle päätettn yksmslssst esttää ltteenä 6. oleva estys Pöylnnenen rakennustomen rahotus- ja maksuvelvctteden turvaamseks ja suorttamseks. T "l. 4, 11 LTTOTOMKUNNAN KOKOUKSEN ESTYSLSTA!1 ) ;l Lttotomkunnan 26.03.1975 pdettävn kokouksen estyslsta annettn yksmelssst Prkko Merluodon laadttavaks shtesrstcn kokouksssa kästeltyjen asoden pohjalta. f. E! l t - Kokous päätty klo 14. u Vakuudeks Esko Sukkanen puheenjohtaja Prkko^Merluco shteer -A Pöytäkrjan tarkastajat: a JA Eno Salas Paavo Lagerrcc» H t "-- f 1

Sosaal* ja terveysmnsterö Nekaansen puuteollsuuden alalla valltsee menekkvakeuksen taka suur työttömyys. Tuskn monkaan yrtys, puusepän teollsuutta lukuunottamatta, teettää täysä työvkkoja. Huomattavan paljon on myös yrtyksä, jotka ovat lomauttaneet työväestöä määräajaks ta tostaseks. Tämä tlanne on saattanut llekaansen Puualan Työttömyyskassan suurn taloudellsn vakeuksn. Työttömyyskassalan 26 5:n mukaan vodaan hakemuksesta t suorttaa apurahaa etukäteen. Tämä ennakon määrä perustuu kutenkn edellsen vuoden vastaavan neljänneksen avustuksn ja tästäkn määrästä vodaan suorttaa f van kaks kolmannesta. Tosn lakn on varattu pokkeusmahdollsuus ja tätä mahdollsuutta ovat asanomaset vrkamehet kassamme osaltakn soveltaneet. Tästä huolmatta kassa on maksuvakeuksssa ja joutuu 1 <' "!

hankkmaan lyhytakasa korkeakorkosa lanoja turvatakseen maksuvalmutensa. Kuten tunnettua tapahtu vuoden 1974 akana elnkus* tannuksssa huomattavaa nousua. Nän ollen työttö- M myyskorvausten reaalarvo on huomattavast alentunut. Työttömyyskassalak edellyttää* korotusperusteeks A samaa määrää mllä ylenen ansotasondeks on kohonnut. Tämä nousu ol vuoden 1974 akana runsaat 21 %. Tällä perusteella on my5s akasemmn korotukset suortettu. Nän ollen työttömyysasan neuvottelukunnan estystä non 10 % korotuksesta e voda ptää tyydyttävänä. ( M 4 -a..' Nykysten karensssäännösten mukaan vden pävän karenss on hankttava vden perättäsen vkon» akana. Tämä sääntö on johtanut kohtuuttomuuksn, t Jota varmaankaan* e ole tarkotettu. Esmerkknä vos manta mm. sen, että lyhennettyä työvkkoa tekevä työntekjä. Jos hän sarastuu lomautuspävänä, menettää Jo hankkmansa karenssajan Ja hän e saa ( myöskään sopmukseen perustuvaa korvausta työnantajalta, koska työnantajan maksuvelvollsuus kohdstuu van työpävn. Sosaal- Ja terveysmnsterö on antanut ylesohjeet l maksettujen korvausten takasn pernnästä. Tämän ohjeen mukaan taloudellnen vastuu kakssa tapauksssa

lll lankeaa työttömyyskassallef vakka syy olskn muualla. Työttömyyskassolla, maksaessaan työttömyysavustuksa, e ole muuta mahdollsuutta kun luottaa kunkn hakjan t kohdalla työvomatomston lmotukseen. Kästtääksemme työvomatomston Jälkkäteen muuttama todstus e aheuttaa kassalle taloudellsta vastuuta sllon, sas kun kassa on maksanut korvaukset hyvässä uskossa luottaen työvomatomston vrallseen todstukseen. Sks takasnperntää koskevat ohjeet Ja nästä ohjesta aheutuva taloudellnen vastuu tuntuu kassojen osalta malta. kohtuutto- Edellä selostettuun vtaten estämme Sosaal- Ja H'!l» terveysmnsterölle kunnottaen: F.. - että se salls työttömyyskassalan 26 $:n 2 momentn tulkntaan enemmän väljyyttä Ja sten mahdollstas N nykystä suurempen ennakoden maksun Mekaansen Puu- / alan Työttömyyskassalle, «- että se ryhtys nopeast tomenptesn työttömyyskorvausten korottamseks ansotasondeksn kohoamsen määrällä. - että se valmstels Ja esttäs toteutettavaks % karensssäännösten muuttamsen nn, että kohtuuttomuukslta vältyttäsn. '

- ettf se ottas uudelleen harkttavaks takasnperntää koskevat ylesohjeet ja pyrks ratkasuun. Jossa työttömyyskassoja e asetettas nykyseen tlanteeseen. Helsnk, 1975-02-25 Kunnottaen MEKAANSEN PUUALAN TYÖTTÖMYYSKASSA 1, >. / Mu Esko Sukkanen ^ljo Ronkanen v 1, Ml

PllUTYÜVAfñN LTTO r.y. MYflNNETYT ANSOMERKT : ' M SNÄS SÄGARBETARFACKAVDELNNG Björkman Anders Lehojärv \ Yrjö r.f. r. l H tk^ Í '' < f >? r ', M t JYVÄSKYLÄN PUUTYÖNTEKJÄN AO.r.y. Hämälänen Juho Koljonen Kalle Järvnen Antt r V t' V [ s. V, PTL:n KOTKAN OSASTO r.y. lmola Valdemar Pekkarnen Vekko h LAHDEN TEHDASPUUTYÖVÄEN AO.r.y. Nummeln Eno Nemelä Pentt Vuoro Valo NURMEKSEN PUUTYÖVÄEN AO.r.y. Oksman Eno ORVEDEN PUUTYOLÄSTEN AO.r.y Entonen Leev Vehmas Erkk '. H 1' > < :l Í 'í ' PENTTLÄN PUUTYÖLÄSET Karttunen Erkk r.y 1, H'; : ;. Pronen Laur U REPOSAAREN SAHAASTEN AO.r.y. Nylund Veno Alark TAMPEREEN PUUSEPPEN AMMATTYHDSTYS Järvnen Yrjö r.y. ; t V., m : n MP n r t

o c. -í TORNAN PUUTYüLAlSET Manelus Jorma Lesknen Tovo Korhonen Pentt ry. VEDENÜJAN^ PUUTYÖVÄEN AO. 0 Kemppnen Armas Stenholm Kama. 1. U < V H ' 11. l; ^ ; Í

ÍÑ PÖYTÄKRJA PUUTYÖVÄEN LTDN r.y. Shteerstön kokouksesta Aka: 1975-03-10, alkaen klo 12.00 Pakka: Merhotelln Kompasserö Lasna: Esko Sukkanen, puheenjohtaja Eno Vljo Edvn Vlho Salas Ronkanen Kenraal Hltunen Sakar Tusa l rt. 1 Vekko Pääkkönen Pekka Havernen Esko Kotlanen Eeva Hakala, varajäsen Matt Tanskanen, varajäsenenä Sakar Tusan tlalla klo 13.00-13.50! h '. j. 11.1 u M' ". r &. Prkko Merluoto, kokouksen shteer r. t r > ; ; t. < 1 $ KOKOUKSEN AVAUS. Kokouksen avauksen suortt Esko Sukkanen. puheenjohtaja k, <! '» M 2 $ KOKOUKSEN LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Kokouksessa läsnäolevks todettn otskossa ' f:, Ü r t( luetellut shteerstön jäsenet. Kokous todet-

tn yksmelsest lallseks ja päätösvaltaseks kästtelemään estyslstalle merktyt asat. t':^ A,. - t r 3 $ KOKOUSVRKALJAT 1 J 1 h, Kokouksen puheenjohtajana tom Esko Sukkanen. Shteernä Prkko Merluoto ja pöytäkrjan tarkastajna Eno Salas ja Edvn Kenraal. 'M n f; ;! l - a 't^ ; 1 -n 4 $ *» 4 ( 1- l ESTYSLSTA» K Puheenjohtajan esttelemä estyslsta vahvstettn yksmelsest kokouksen työjärjestykseks. (Lte 1.) f] \ J! j 5 $ LMOTUS- JA VAHVSTUSASAT 14 l.» 1.?9 ll-j -teryeysmnsterg^ f t9d-y t y tehta nt^ K tyj D«työttömyysayustu kssta \ tl Todettn, että Sosaal- ja terveysmnsterön vakuutusosastolta 05.03.1975 saadun n. P vastauksen mukaan, e ole estettä työttömyysavustuksen maksamseen Metsälton Teollsuus Oy:n Metsä-Samaan tehtalta lokakuussa 1974 lomautetulle jäsenlle, jolle Lappeenrannan

työvomatomsto on lmottanut tarjonneensa 6 KRJELMÄT 1. työtä 21.10. ja 01.11.1974. Vastaus ltty Työttömyyskassan krjeeseen 02.12.1974. (Lte 2.) SAK;n_hallntg:gsastgn_kr^!59!5 D-?AK n_hantuksen_k^ t f ' ' j 9 - ^ 1D D -1 b l-1 y 9 9 91 ^ nasratkasuun_ja_shen ty b D_ byy yy -Db- t rb ty 99Q?y Todettn, että kakk tarkstusneuvottelujen tulokseen lttyvät asakrjat on posttettu lton osastolle. '; f ' Asa päätettn srtää lttotomkunnan kokouksen estyslstalle. 2. Rugyeden_Puutyöyäen_gsastgn^k^ lussa saavutettua neuvottelutulosta. Yksmelsest todettn krje saapuneeks.

3. Metsätegllsuuden^Työnan yy9 tgn_krje^03.03.1975^kg Schauman_Ab:n_Jyy skylän^t^ Todettn, että krjeen johdosta on jo ryhdytty lton taholta työrauhavelvotteen mukasn tomn, josta on myös lmotettu Metsäteollsuuden Työnantajaltolle. Asan mahdollnen jatkokästtely päätettn yksmelsest srtää lttotom kunnalle. 4. Päätös :!S j Q-QyD-TyQDtekjän_Sarask^ l?z5.kgsl5en_työnanta je raskassgjen_jäsenmaksuja. (Lte 3.) Asa päätettn yksmelsest jättää lton lakmes Kalev Höltän tutkttavaks ja ottaa uudelleen kästeltäväks hänen lausuntonsa jälkeen. 4 l f )!, ' \. ) 5. T y s!] 9 _?Z?? _ 19 by y _ 1?Z 5 _!s9? _ b9 59 z uskutsu. Vlho Hltunen estt, että ltto valtss kokoukseen kolme edustajaa, joks hän estt Esko Sukkasen, Vljo Ronkasen ja Eno Salaksen. Vljo Ronkasen estyksestä asan kästtely jätettn kokonasuudessaan pöydälle. t ) : 11' l ' ' f S» * 1.! : ' t s! :!< ' ; l

, 6.!59 b D-ttgjen_edustajen_^!5 -Q.:^2.07.1975^9dettäy vkolle? Lton edustajks valttn yksmelsest Elsa Anttonen Lahdesta, Seppo Korhonen Joutsenosta, Paavo Huovnen Oulusta ja Terttu Mettänen lton tomstosta. Edelleen päätettn, että ltto suorttaa osanottajlle pävärahan, matkakulut ja osanottomaksun. Asa päätettn merktä lttotomkunnan kokouksen estyslstalle lmotusasana. X 7. toq- Q?b9 b D-f y r t9d 17-23. elokuuta 1975. Asan kästtely jätettn yksmelsest ryhmerj' välseks neuvottelukysymykseks ja päätettn merktä lttotomkunnan kokouksen estyslstalle.

< 7 $ HENKLÖKUNTA-ASAT 1.? L1D _ J. D 9 - V b!s 1 D -1 y 9 Q B "T y Yksmelsest hyväksyttn lton ja Enso Vehkalan välllä allekrjotettu määräakanen työsopmus. (Lte 4.) y [ 2. lrl9d- ybt ytumnen_työak^ t9d - b^db l9 t9d-9s Hstum kgj5gys3.yro..._lugttamust 1 (' Yksmelsest todettn jo akasemmn hyväksytyks käytännöks, että luottamustehtäven vaatessa osallstumsta työakana esm. kokoustomn, sovtaan menetetty työaka M > ltolle ns. ssääntekomahdollsuudella. Asaan päätettn palata uudestaan mkäl» tehty tulknta antaa ahetta. a $ TALOUSASAT f 1. a) Enso-Gutzet Oy:n ja lton välllä allekrjotettu hankntasopmus majotusrakennusta ja semnaarsaunaa koskevana ja shen lttyvä 19 335 markan lsävelotus- ja hyvtyslasku.

Shteerstö hyväksy yksmelsest Pöylnne men rakennustomkunnan tomet rakennustavo tteden käynnstämseks Pöylnnemessä. Samalla hyväksyttn yksmelsest Enso-Gutzet Oy:n kanssa allekrjotettu majotusrakennusta ja semnaarsaunan rakennustötä koskeva hankntasopmus ja nhn lttyvä. t l!» 19 335 markkaa kästtävä lsävelotus- ja b) hyvtyslasku, joka aheutu rakenne- ja tomtustapa selosteen tarkennuksessa todetusta muutokssta. Pertunmaan kunnan rakennuslautakunnan kokouskulut 1! Shteerstö hyväksy yksmelsest myös < 1 f Pertunmaan kunnan rakennuslautakunnan ylmääräsestä kokouksesta muodostuven kokouskulujen suorttamsen lton tomesta perustuen Pöylnnemen rakennuskohteden edellyttämen 1 töden ja.rakennuslupaan lttyven avonna oleven kysymysten jouduttamseks. 2. VVO:n lsälana-anomus: Yksmelsest päätettn antaa Valtakunnallselle Vuokratalo-Dsuuskunnalle lsälanaa 1ttotomkunnan antamen valtuuksen pohjalta vuodelle 1975 neljää (4) lsäasuntoa varten.

: : ', >! > t. ) 8 t ' 1 ' Asuntojen hakjoden tarkstus ja järjestyskästtely päätettn antaa yksmelsest Onn Kuutsan ja Esko Kotlasen suortettavaks. ^! 9 f OKEUSAPUHAKEMUS < t. l f f' Todettn, että Suonenjoen osaston jäsen Pertt Kekkonen, jonka työnantaja on Oy J. Kutvonen Suonenjoella, on esttänyt okeusapuhakemuksen työtapaturmaan perustuvan vahngonkorvauksen saamseks. Yksmelsest myönnettn estettylokeusapu ja asan hotamnen srrettn lton lakmes Kalev Höltälle. 11 M " f 10 TYÖEHTOSOPMUSASAT 1. (r sten_neuygttelut Hasuud^ t j e 1; Yksmelsest päätettn kutsua lttotomkunnan seuraava kokous koolle maanantaks, 24. maalskuuta 1975. Kokoushuoneen varmstamnen Merhotelln jätettn tomston tehtäväks..!

m \ Hyväksytyn tomntasuunntelman mukasest päätettn yksmelsest järjestää pääluot- ^ r! 4 t. tamusmesten neuvottelutlasuus ajankohtas- ; 1 > < ; JJ ten työehtosopmuspolttsten asoden merkessä. Nnkään yksmelsest tlasuus päätettn ptää 23.03.-75 HTY:n talon juhlasalssa, alkaen klo 10.00. «t ( V (1.r! j 1-.1. f 11 MUUT ESLLE TULLEET ASAT 1. ( ' Todettn, että Rhmäen osaston jäsen lkka Härkönen on akonaan erotettu Puulton '.)l :.f: Rhmäen osastosta osaston rahavaroja koskeven väärnkäytösten johdosta, mutta Härkönen on sttemmn suorttanut aheuttamansa vahngot ja on anonut uudelleen lton jäsenyyttä. Edelleen todettn, että Härkönen on jo suorttanut jäsenmaksuja, jotka ltto on jättänyt palauttamatta vakke jäsenyysanomusta ole kästelty ekä vahvstettu. v: :! UH ' ' ' ; '1 ' t f 1 Asan kästtely päätettn yksmelsest jättää pöydälle tomston taholta suortettava lähempä tutkmuksa varten ja ottaa eslle vasta tutkmusten jälkeen uudelleen shteerstössä ja shteerstön estyksen pohjalta lttotomkunnassa..

10 Kokous päätty klo 14.50 'P ("1 '- Vakuudeks Esko Sukkanen Prkko Merluoto ' t \ puheenjohtaja shteer > T «.1 ; Pöytäkrjan tarkastajat: V fl c' \ Eno Salas Edvn Kenraa raal 1 ü», 11' " 11

( l! ' 1 flpy ) )» ^ vl n\ PÖYTÄKRJA lr; 1 ) PUUTYÖVÄEN LTTO r.y. Shteerstön kokouksesta. ; t J ' M.; J : " t Aka: Pakka: 1975-03-21, alkaen klo 10.30 PTL:n tomsto. Sltasaarenkatu 3-5 B -,1' :, ^ l Lasna: Esko Sukkanen, Vljo Ronkanen puheenjohtaja -?, - tl' t ) ), t ll ( Eno Vlho Salas Hltunen Vekko Paavo Pekka Pääkkönen Lagerroos Havernen Esko Kotlanen Eeva Hakala, varajäsen Prkko Merluoto, kokouksen shteer 1 $ '. KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen avauksen suortt puheenjohtaja Esko Sukkanen. 2 $ KOKOUKSEN LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Kokouksessa läsnäolevks todettn otskossa luetellut shteerstön jäsenet. Kokous todettn yksmelsest lallseks ja päätösvaltaseks kästtelemään estyslstalle merktyt asat.

3 $ KOKOUSVRKALJAT Kokouksen puheenjohtajana tom Esko Sukkanen, shteernä Prkko Merluoto ja pöytäkrjan tarkastajna Eno Salas ja Paavo Lagerroos. 4 $ ESTYSLSTA Puheenjohtajan esttelemä estyslsta vahvstettn yksmelsest kokouksen työjärjestykseks, sten, että kohdaks 13 merktty työehtosopmuksa koskeva asakohta päätettn kästellä ensmmäsenä asana. (Lte 1.} 5 $ TYÖEHTOSOPMUSASAT Palkkashteert Sakar Tusa ja Pekka Havernen selostvat sekä. Metsäteollsuuden Työnantajalton että Puueepänteollsuuden Lton kanssa käytyjä mekaansen puualan ja puusepänteollsuuden vomassaoleva työehtosopmuksa koskeneta tarkstusneuvotteluja ja nssä saavutettua neuvottelutulosta. (Sopmusaloja koskevat asakrjat ltteenä 2.) Saatujen selvtysten pohjalta shteerstö päätt yksmelsest esttää lttotomkunnalle, että saavutettu neuvottelutulos hyväksytään Ja lton

] nmenkrjottajat valtuutetaan sopmusten allekrjottamseen. «Samalla shteerstö päätt yksmelsest lmottaa Metsäteollsuuden Työnantajaltolle päätöksestä j', ja esttää, että em. sopmuksa koskevasta neuvottelutuloksesta annettasn sopjalttojen keskenen yhtenen tedote, mkäl PTL:n lttotomkunta f 1 neuvottelutuloksen hyväksyy. ^ Shteerstö hyväksy yksmelsest lttotomkunnalle estettäväks myös Työnantajan Ylesen f» :; 1 }, Ryhmän kanssa saavutetun neuvottelutuloksen venerakennusteollsuutta koskevan työehtosopmuksen 1'! f ] "4 f!. r t 11!, 1 ',! :ll ct1! «> tarkstamsesta. Samalla todettn, että Työnantajan Ylesen Ryhmän kanssa on velä avonna tultkku-, harja-, svelln-, vanu- ja lastulevyteollsuutta koskevan työehtosopmuksen tarkstamnen. Ylesen Ryhmän kanssa neuvoteltaven avonna oleven työehtosopmusten osalta pyydetään lttotomkunnalta shteerstölle valtuudet neuvottelujen loppuunsaattamseen. 6 $ LMOTUS- JA VAHVSTUSASAT 1. lty Q^lZ^.tekemän^gäätök^ Todettn, että SAK:n Halltuksen hyväksymät

m n ; ^tf f l m vappujuhlaohjeet on lton tomston taholta posttettu lton osastolle. Asa ja stä koskevat ltossa suortetut tomet päätettn yksmelsest saattaa lttotomkunnan tedoks lmotus- ja vahvstusasoden yhteydessä.»t-,,: ' l l-' '1 «f mk ^fer n \ 1! 1 ^'hm' 7 KRJELflÄT m K, t M f a)!5rj -Q5-Q3l?Z5_kästtäen_gs y9rtt T ta_tomsta_em.^o m Jj " ; ' f H. l ' ' M kl t ;ksj D - l5'r yty t39ah tumssa. 1 '. Krje päätettn yksmelsest merktä lttotomkunnan kokouksen estyslstalle. b) SAK:n valtuuston sääntömäärästä kokousta 30.05 1 975. Krje päätettn yksmelsest merktä lttotomkunnan kokouksen estyslstalle ja lttotomkunnalle päätettn nnkään yksmelsest esttää että se valtuuttas shteerstön tekemään SAK:n valtuuston sääntömääräselle kokoukselle mahdollsest tarpeellseks todettavat estykset.

11 ( 1 'f = '. j..1 6 $ JÄSENYYSASAT a). 6 y. Q y y 9 D. D y y t t ^ kgskeya^asa Vekko Pääkkönen e s t t e l Kaukaan P u u t y ö n t e k j ä n ammattosasto 1le o s o t e t u n vastausluonnoksen Ada Juvosen e r o t t a m s t a em. osaston jäsenyydestä koskevasta j ä s e n y y s a s a s t a.., L t r f - A ^ j! ' A 11 t,l l ;' 11 r s f ' ( Asaa koskeneen keskustelun p o h j a l t a puheenjohtaja t o t e s, että asa on keskeneränen p ä ä t e t t ä v ä k s s h t e e r s t ö n kokouksessa. Asa p ä ä t e t t n y k s m e l s e s t j ä t t ä ä edelleen ' pöydälle ja ryhmen v ä l s e k s neuvottelukysymyks e k s, k u t e n k n s t e n, e t t ä l t o n kannanmäärtt e l y tehdään l t t o t o m k u n n a n kokouksessa 24. maalskuuta 1975. b) b b? - U r b 9 D - D y y L t t o t o m k u n n a l l e p ä ä t e t t n y k s m e l s e s t e s t t ä ä, e t t ä Rhmäen Sahatyöväen ammattosaston jäsenenä olevan l k k a Härkösen j ä s e n y y t t ä koskevaan 1 f kyselyyn l ä h e t e t t ä s n s e u r a a v a n s s ä l t ö n e n vastaus : "Rhmäen Sahatyöväen a o. r. y. R h m ä k

Hyvät Tovert! Ammattosastonne on 03.03.1975 pävätyllä krjeellä kääntynyt lttotomkunnan puoleen lkka Härkösen jäsenyysasassa. Lttotomkunta on kästellyt asan ja toteaa ammattosastonne tomkunnan 25.04. 1974 tekemän päätöksen lkka Härkösen jäsenanomuksen hyväksymsestä sääntöjen vastaseks. lkka Härkönen on erotettu Rhmäen Sahatyöväen ao:sta vuonna 1972 osaston sllosten sääntöjen perusteella, hänen kavallettuaan osaston hänen hotoonsa uskoma varoja. Sekä sllosten että nykysten osaston sääntöjen mukaan e tällä perusteella erotettua jäsentä voda ottaa uudelleen jäseneks lman lttotomkunnan lupaa. Osastonne on kutenkn lman ennakkolupaa lttotomkunnalta hyväksynyt kokouksessaan 25.04.1974 lkka Härkösen jäsenanomuksen. Tämän päätöksen perusteella täytettyä perntäsopmusta e lttoon ole saapunut. Tästä huolmatta lkka Härköseltä on pertty jäsenmaksua 01.05.1974 lähten ja tltetty lton jäsenmaksujen koonttllle. Koska osastonne päätös lkka Härkösen hyväksymsestä jäseneks on sääntöjen vastanen, lttotomkunta on päättänyt palauttaa hänen 01.05.1974 jälkeen maksamansa jäsenmaksut. Okean summan palauttamseks tulee osaston selvttää palkkakonttorn kautta

paljonko lkka Härköseltä on pertty jäsenmaksua 01.05.1974 alkaen tähän pävään saakka. Lton kortstosta e tätä summaa saada selvlle avan vme vkkohn saakka ennen tltysten valmstumsta. Lttotomkunta e aseta estetä slle, että lkka Härkönen hyväksytään uudelleen lton jäseneks sten, että jäsenyys alkaa akasntaan sllon, kun tämä päätös on saatettu osastonne tetoon.!t 1^^ f» ; f. ; ' ' ;.1 ^r l ^ r l t Ammattyhd stystervesn. PUUTYÖVÄEN LTTO r.y. Esko Esko Sukkanen Sukkanen Vljo Vljo Ronkanen Ronkanen" f! 1 t ' nl!.f : c) Uudet osastot '! > 1. Leggl5a jan_ammatt osasto \ Lttotomkunnalle päätettn yksmelsest.0' l ;»; esttää, että lttotomkunta hyväksys lton jäsenyyteen Kajaann perustetun Lepokajan ammattosaston mkäl osaston perustamsasakrjat ovat f' saapuneet lttoon ja ovat asanmukasessa kunnossa.,? t 1 9 $ HENKLÖSTÖASAT a) - rt sängyt um n en Todettn, että puhelnvahteenhotaja Marja Räty

8 on rtsanoutunut lton palveluksesta 13.03.1975 ja että hänen työsuhteensa päättyy 27.03.1975. \ rtsanoutumnen päätettn yksmelsest merktä lttotomkunnan estyslstalle. Samalla päätettn yksmelsest, että Mqrja Rädylle hanktaan lton ktoksena läksjäskahvtlasuudessa ' r luovutettavaks kahdensadanmarkan lahjashekk ' Osuuspankk Yhtestuesta. b) tlalle j' 1 : t J Lttotomkunnalle päätettn esttää yksmelsest, että puhelnvahteen hotajaks palkattasn Marja Rädyn rtsanoutumsen johdosta uutena työntekjänä Paula Alce Boll 1 308 markan kuukauspalkalla ja kolmen kuukauden koeajalla. 10 $ TALOUSASAT a) 1 ty' b -9B ty b B 9Dganjaan Asan kästtely päätettn yksmelsest jättää edelleen pöydälle. b)

f.' H'1 - '. ;! ' 1;' ' ' jaottelu. '. v' ' ' ', :,V ' '' " ^ '' -' r Shteerstö hyväksy yksmelsest lton teknsen..kr ll,. : henklökunnan käyttöön myönnetyn määrärahan yhteensä '. ^ f " 5 000 markkaa käytettäväks ltteessä 3. estetyn ' f ' ' tedotteen mukasest. «' j' r-^ u:, > ' c) D G99rtgmsto_yes-Segon_k^ ^ f ' 'k -1 : ' mssggmu s Vlho Hltunen selost otskossa todettua rakentamssopmusta ja shen lttyvä asakrjoja, ' 1! ' jotka lton taholta allekrjotettn Pöylnnemen Rakennustomkunnan 18. maalskuuta 1975 pde- r f tyn kokouksen päätökseen perustuen po. kokouksen yhteydessä. 1 ( ; ' Samalla Vlho Hltunen selost rakennustomkunnan päätöksn perustuvat ja suortetut tomet jäljellä oleven rakennuskohdetomtuksen kokonas- ja osaurakkatarjousten saamseks. M l r ( '. l 1 tl f Shteerstö hyväksy yksmelsest Ves-Seppo Ky:n kanssa allekrjotetun sopmuksen Pöylnnemen jätevedenpuhdstus latoksen rakentamseks. Sama1la shteerstö päätt yksmelsest esttää lttotomkunnalle, että se vahvstas rakennustomkunnan päätöksen pohjalta suortetut tomet. > V, l» 1 1 '

10 11 $ JÄRJESTÖPOLTTSET ASAT a) 6 b9[3_9 tgn_nasjagstgn_ muodostama f' '! V asa Vekko Pääkkönen esttel ltteenä 4. olevan otskossa todettuun asaan lttyvän kannanmäärttelyluonnoksen. sqbqy dy ta;r >1 t,1 \ ] 1. l < : t Käydyssä keskustelussa todettn, ette asasta ole järjestöshteertason neuvottelussa päästy täysn yksmelseen kannanmäärtte lyyn. Shteerstön sd.ryhmän taholta todettn oltavan valmta saattamaan asa lttotomkunnan kästtelyyn ja päätökseen em, kannanmäärttelyestyksen pohjalta. 11«' ^ Vljo Ronkanen estt asan srtämstä edelleen. pöydälle ja lttotomkunnan ryhmen välseks neuvotteluasaks. Päätös : Asa päätettn yksmelsest merktä 24. maalskuuta 1975 pdettävän lttotomkunnan kokouksen estyslsta le. Kannanmäärttely luonnos todettn sd.ryhmän estykseks. b) "T D-t6 y9d-drj rj tön_g^ j D- D9!5 y

Vekko Pääkkönen esttel Savonlnnan Puutyöntekjän ammattosaston kyselyyn perustuvan vastausluonnoksen osaston valtsemen prjärjestöedustajen äänokeudesta Etelä-Savon Prjärjestön pr kokouksessa. Shteerstö päätt yksmelsest esttää lttotomkunnalle, että se vahvstas ltteenä 5. olevan vastausluonnoksen Savonlnnan Puutyöntekjän osaston edustajen äänvallasta Etelä-Savon 1 K : 'l! t» > ; U:!' k t- t) :; r }. ' fc : n 1 ' : H Ü!! 1 prjärjestön pr kokouksessa. M. V. ' f M ; ^»1 ) ' 12 $ LTON EDUSTAJA POHJOSMADEN RAKENNUS- JA PUUTYÖVÄEN FEDERATON NUORSOKURSSLLE 17-23. elokuuta 1975 Tanskassa 1 ' ': m ''f f l r d > 1 ' t! Todettn, että.kd.-ryhmän ehdokas kursslle on l Karl Stolberg Petarsaaren osastosta ja sd.-ryhmän ehdokas Kurt Byggmästar nnkään Petarsaaren» rl osastosta. J tt''' Valnta päätettn jättää lttotomkunnan ratkastavaks. 1 te 13 LTON EDUSTAJAT BTUn SÄÄNTÖMÄÄRÄSEEN EDUSTAJAKOKOUKSEEN TUKHOLMASSA 27-29. elokuuta 1975 Todettn, että ryhmen välllä on ratkasematon

12 \ l. <) ^ j: e r m e l s y y s s e k ä e d u s t a j e n m ä ä r ä s t ä e t t ä e d u s t a j s t a. f V p \ N. f!l»!! P ä ä t ö s : E d u s t a j e n v a l t s e m n e n p ä ä t e t t n j ä t t ä ä l t t o - t o m k u n n a n r a t k a s t a v a k s 2 4. m a a l s k u u t a 1 9 7 5 " ^ h, f p d e t t ä v ä s s ä k o k o u k s e s s a.. 1 1 4 $ ' rl? M- M M U U T E S L L E T U L L E E T A S A T e.] y B B n _ k r j e ^ 1 9. 0 3. 1 9 7 5 _ k g s k ^ l r? r b - p e t t ä v ä ä _ S O S 1 a a H s ^ t u o t a n t g a _ k o s k e v a a _ y a g k u y a.jr :«U r r \ P ä ä t ö s : T o d e t t n, e t t e l t o l l a o l e k y s e s t ä n ä y t t e l y ä k o s k e v a a v a l o k u v a - a n e s t o a. b ) S u g m e n _ E l n t a r y k e t y ö l ^ H 1! 5 y - b 9! 5 D - : Q y y! s y 9 9 l ^ l y k s e s s a ^ g l e y a _ t y g n t e k j g ^ l y j D - b y D D t ' r t - t S y y t y 9 y y s b y o t e n l t o n k a n s s a. P ä ä t ö s : S h t e e r s t ö t o t e s y k s m e l s e s t a s a a k o s k e v e n n e u v o t t e l u j e n k ä y n n s t ä m s e n t a r p e e l l s e k s. S E L s l l e p ä ä t e t t n n n k ä ä n y k s m e l s e s t l m o t - t a a, e t t ä l t t o o n o s a l t a a n v a l m s o s a l l s t u m a a n n e u v o t t e l u t l a s u u d e n j ä r j e s t ä m s e e n. T l a s u u d e n

13 l r kokoonkutsujan määrttelemnen todettn SAL:n asaks. Eläkekassa Tukea koskeva PTL:n kanta päätettn määrtellä myöhemmn. c) :n_koulutusjaostgn_kr!59 b D-Ty9 y9j 6 ly kurssan 97^ Todettn, että työsuojelukursseja järjestetään V. 1975 akana kakkaan vs. Ltolle annettu osanottokntö todettn yhdekstosta osanottajaks. s '. l u\ J.H Päätös Shteerstö vahvst yksmelsest ltolle annetun osanottokntön täyttämsen edellä todetulta pohjalta sten, että kuus osanottajaa valtaan sd.-ryhmästä ja vs kd.-ryhmästä. Pekka Haversen ja Onn Kuutsan tehtäväks annettn osanottajaehdokkaden valnta. Kursspävärahaks hyväksyttn yksmelsest 40 markkaa per pävä. ' t d) Lttgtgmkunnan^kgkguk^ Lttotomkunnan kokouksen estyslsta vahvstettn yksmelsest ltteenä 6. olevan estyksen mukasena. Kokous petty klo 12.35 Vakuudeks Esko Sukkanen rkko Merluoto Pöytäkrjan n tarkastajat: Eno Salas Paavo Lager

z///-/- J 1 V T! " n Puutyöväen Ltto r.y. t, -V n M Shteerstö Puutyöväen Lton teknnen henklökunta on kokouksessaan 6.2.75, päättänyt käyttää lttotomkunnan myöntämän määrärahan Mk, 3.000 seuraavast:. "s - 11 Vrkstäytymseen Joulujuhln Ylessvstävään krjallsuuteen 3.000-500' 1.500 Helsnk 18 p:nä maalskuuta 1975 Teknnen henklökunta l.; t - H

PUUTYÖVÄEN LTTO RY PTL Sltasaarenkatu 3 S B 00530 HELSNK» Puheln 717 488 HELSNK 26.3.1975 l L Ada Juvonen Lappeenranta HYVÄ TOVER t.11 Lttotomkunta on kästellyt valtukses Kaukaan Puutyöntekjän ammattosaston erottamspäätöksen johdosta. Kantanaan lttotomkunta * toteaa seuraavaa: l T ;».. Ammattosaston sääntöjen 9 $:ssä määrtellään jäsenen erottamsperusteet. Perusteta on sään töjen mukaan kahdenlasa. Ntä, jotka ehdottomast määräävät erottamsesta, 9 $:n 2 kohta, sekä osaston harkntavallassa olevat tapaukset 9 $:n 1 kohdan 3 momentt. Koska ammattosasto on käyttänyt päätöstä tehde sään harkntavaltansa alasta erottamsperustetta, lttotomkunta toteaa, ette sääntöjen suoranasta rkkomusta ole tapahtunut osaston tomesta. Tehty päätös e ole polttnen, koska se peraatepäätöksenä ptää ssällään kakk ne jäsenet, jolla on rästä yl 26 vkon ta ovat olleet alalta pos em. ajan.,111 Ammattosaston antaman selvtyksen mukaan tehty peraatepäätös on syntynyt yksmelsest. Kun kutenkn on,syntynyt epätetosuutta stä onko erottamnen ollut lmotusmenettelyltään M h ^n fd

l >m, - <. U, h W sääntöjen mukanen,lttotomkunta Kaukaan Puutyöntekjän^ammattosastoa maan asan uudelleen kästeltäväks kehottaa otta sekä huof moon ottamaan sääntöjen 9 $:n 5 ja 6 kohten määräykset 15 Ammattyhdstystervesn PUUTYÖVÄEN LTTO r.y; o 1 >.11 Esko Sukkanen puheenjohtaja VlQo Ronkanen puheenjohtaja -1 r c: M.M

Puutyöväen Lton lttotomkunta on kästellyt osastonne. nasjaoston «valntaa koskevan krjeen ja toteaa seuraavaa: Puutyöväen Ltossa on sovttu, että ammattosastot tomvat perustavassa kokouksessa hyväksyttyjen mallsääntöjen mukaan rppumatta stä/ onko ammattosasto' ehtnyt suorttaa sääntöjen muutoksen. Tämän johdosta on kakessa tomnnassa ' lähdettävä stä, että ammattosaston valntojen ja päätösten tulee tapahtua ko. sääntöjen mukasessa järjestyksessä. Koska osaston syyskokouksen ja myöhemmn osaston tomkunnan menettely ja tekemät ratkasut ovat rstrdassa lton vahvstetun nasjaoston ohjesäännön kanssa ja kun menettely on aheuttanut ankaraa arvostelua osaston nasjäsenten keskuu dessa sekä tyrehdyttänyt nasjaoston tomnnan, lttoto^mm \ L -. ' Osaston sääntöjen 6 :n 4 k kohdan mukaan syyskokous vahvstaa nas-, nuorso- ym. jaostojen tomhenklöden ja tomkunten valnnat. Ylesen käytännön mukaan kokoontuvat ammattosaston nasjäsenet ennen syyskokousta kokoukseen, jossa valtaan nasjaostojen ohjesäännön edellyttämät tomhenklöt. Nämä valnnat tuodaan osaston syyskokouksen vahvstettavaks. Syyskokouksella on okeus jonkn perustellun syyn johdosta srtää vahvstusokeus tomkunnalle. l"» Snä tapauksessa, että naset evät halua suorttaa valntojaan omassa kokouksessaan menetellään kuten nasjaostojen, ohjesäännössä määrtellään, el valnnat suorttaa syyskokous. Koska ammattosastonne nasjaosto ol 20.10.1975 ptämässään kokouksessa tehnyt yksmelsen estyksen jaoston kokoonpanoks, ols syyskokouksen tullut vahvstaa valnnat. Syyskokous on kutenkn lman perusteltua syytä ja puheenjohtajan huomomatta Ramo Haajasen tekemää kannatettua estystä srtänyt vahvstuksen tomkunnalle. Tomkunta on vahvstanut nasjaoston lukumäärän nasjaoston ohjesäännön määräämää jäsenmäärää penemmäks ja muuttanut nasjaoston tom kuntaa koskevat henklövalnnat. 'll J

"»J L 'H- 1 - f kunta on harknnut okeaks esttää osaston tomkunnalle ssäsen sovun palauttamseks, että tomkunta syyskokouksen antamn valtuuksn tarkstas kantaansa ja vahvstas nasjaoston 20.10.1974 yksmelsest tekemän estyk sen nasjaoston uudeks kokoonpanoks.. 'ft lh 'H 4 j- T V + t f'. rr a l ' 9 a. -r? j. h:. <j "o,.! r r

t ^ PUUTYÖVÄEN LTTO RY Sltasaarenkatu 3 5 B 00530 HFLSNK 53 Puheln 717 1 ' (-r HELSNK 20.03.1975,!! 'K t!l Savonlnnan Puutyöntekjän ao. r.y rl Hyvät tovert t vh PTLsn prjärjestöjen sääntöjen mukaan saavat osas-l tot valta prkokoukseen yhden edustajan jokasta ' alkavaa 100 jäsentään koht. Yhden osaston puolesta vovat edustajat käyttää korkentaan 1/5 prjärjestön kokouksessa olevasta äänvallasta. Tame sääntökohta tulee eslle nssä prjärjestössä, jossa on nn suur osasto, että sen valtsemac edustajat muodostavat yl 1/5 koko prjärjestön edustajamäärästä. E-Savon prjärjestössä tällanen osasto on Savonlnnan Puutyöntekjän ao. Kun Savonlnna on valnnut edustaja koko jäsenmääränsä perusteella vodaan äänvaltanen edustus myöntää van slle määrälle edustaja, joka e yltä sääntc-<^ jen 1/5 määräystä. Läsnäolo- ja puheokeus on kutenkn kaklla valtulla edustajlla. ' f:' f' - j - > H «kouksbssä mukana pelkällä läsnäolo- ja puheokeude- la.» Elle osaston syyskokouksessa, joka edustajat on valnnut, ole tehty asaa koskevaa päätöstä on Johdonmukasta, että äänvaltaa käyttäv/ät osaston ^ kokouksessa enten äänä saaneet edustajat ja vähten äänä saaneet osallstuvat kokoukseen läsnäoloja puheo keude1la. j.l" "f Epätetosuutta on syntynyt stä, ketkä valtusta edustajsta käyttävät äänvaltaa ja ketkä ovat ko- r- Ammattyhdstystervesn PUUTYÖVÄEN LTTO r.y. Paavo Lagerroos Vehko Pääkkönen p K m

Savonlnnaooa 1975-03-17 é '1 t n k ;. > Puutyöntekjän Ltto f p 1 ' Asa: Prjärjestö edustajan äänokeus Pyydänne Ltocsa kästeltäväks ja tulkttavaks Savonlnnan puutyöntekjän amattoss.sto n:o 4:Gtä valttujen prjärjestön edustajen äänokeutta Etelä-Savon prjärjestössä, j'. ' ) ' l ". Pyydänne lähettämään krjallsen vastauksen osast o l l e m e. Edth Lenonen Osastonshteer! 1 Osote: Venankatu 51 57200 Savonlnna 20 puh: 28849 Sflvonlfnnnn Pnnfyonekjâé t.

PC3YTÄKRJA PUUTVnVÄEN LTON r.y. Shteerstön kokouksesta 1 1 Aka: 1975-04-21, alkaen klo 10.00 Pa kka: PTL:n tomsto. Sltasaarenkatu 3-5 B, Helsnk t * Lasna: Esko Sukkanen, puheenjohtaja Eno Vljo Salas Ronkanen 1 1 Edvn Vlho Sakar Vekko Pekka Kenraal Hltunen Tusa Pääkkönen Havernen ' ' Esko Paavo Kotlanen Lagerroos. Prkko Merluoto, kokouksen shteer 1 $ t. KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen avauksen suortt puheenjohtaja Esko Sukkanen. t 2 $ KOKOUKSEN LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Kokouksessa läsnäolevks todettn otskossa t luetellut shteerstön jäsenet. Kokous todettn yksmelsest lallseks ja päätösvaltaseks kästtelemään estyslstalle merktyt asat.