70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista kilpailukykyä, työllisyyttä ja hyvinvointia. Tavoitteisiin pyritään muun muassa tukemalla toimia, joilla voidaan kansallisesti ja alueellisesti menestyksekkäästi vastata kiristyvään kansalliseen ja kansainväliseen kilpailuun, ennakoida ja reagoida joustavasti maailmantalouden muutoksiin, luoda houkuttelevia yritys-, osaamis-, työ- ja asuinympäristöjä sekä tasoittaa alueiden välisiä kehittyneisyyseroja. Strategiassa on otettu huomioon Eurooppa-neuvostossa hyväksytyt koheesiopolitiikan strategiset suuntaviivat, aiempien ohjelmakausien kokemukset ja hyvät käytännöt sekä toimintaympäristön haasteet. Rakennerahastostrategiaa toteutetaan toimenpideohjelmilla, jotka ovat samalla keskeisiä alue-, yritys- ja työllisyyspolitiikan toteuttamisen välineitä. Vuonna 2008 toteutetaan Manner-Suomessa viittä EU:n osarahoittamaa alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -ohjelmaa kaudelle 2007 2013 sekä yhdeksää EU:n alueellisen yhteistyön ohjelmaa ja kolmea Euroopan naapuruuden ja kumppanuuden välineestä (ENPI) rahoitettavaa ohjelmaa. Ohjelmien tavoitteena on tuottaa lisäarvoa kansalliseen alue-, elinkeino- ja työllisyyspolitiikkaan. Ohjelmat kytkeytyvät tiiviisti Lissabonin strategian kansalliseen toimeenpanoon yrittäjyyden, osaamisen, innovaatiotoiminnan, työllisyyden edistämisen ja työvoiman kehittämisen kautta. Rakennerahastoneuvottelukunta sovittaa yhteen eri rahastojen toimia ja rakennerahastotoiminnan kytkeytymistä kansallisiin toimenpiteisiin sekä seuraa rakennerahasto-ohjelmien tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. EU:n alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta toteuttavien alueellisten toimenpideohjelmien 2007 2013 Euroopan aluekehitysrahaston ja vastaavan valtion rahoituksen jakautuminen eri hallinnonalojen käyttöön perustuu maakunnan yhteistyöasiakirjoihin ja maakuntaohjelmien toteuttamissuunnitelmiin. Hallinnonaloittainen jakauma talousarvioon valmistellaan ministeriöiden välisenä yhteistyönä maakunnan yhteistyöasiakirjojen perusteella. Manner- Suomen ESR-ohjelma 2007 2013 jakautuu valtakunnalliseen osioon ja neljään alueelliseen osioon. Valtakunnallisen osion ESR- ja vastaavan valtion rahoituksen jakauma on laadittu valtioneuvoston 1 päivänä helmikuuta 2007 päättämän hallinnonaloittaisen jaon perusteella. Alueellisten osioiden rahoitusosuuden määrittelyssä otetaan huomioon maakuntien yhteistyöasiakirjat. Ohjelmakautta 2007 2013 koskevat EU:n ohjelmien Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan sosiaalirahaston sekä niitä vastaavat valtion rahoitusosuudet on keskitetty työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan momenteille 32.70.64 ja 65. Valtioneuvoston päätöksen perusteella ministeriö jakaa varat (myöntämisvaltuudet) välittävien toimielinten käytettäväksi. Rakennerahasto-ohjelmien rahoitusta varaudutaan käyttämään EU:n lainsäädännön puitteissa tarpeellisessa määrin äkillisten rakennemuutostilanteiden tarpeisiin. Ohjelmakauden 2000 2006 osalta rakennerahastovarat on kokonaisuudessaan budjetoitu työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan momentille 32.70.61 ja valtion rahoitusosuus kunkin ohjelman toimeenpanoon osallistuvan ministeriön pääluokkaan yhdelle momentille (62). Vuosi 2008 on ohjelmakauden 2000 2006 rakennerahasto-ohjelmien viimeinen toimintavuosi. Tavoitteena on ohjelmakauden kehittämistoimien loppuunsaattaminen ja ohjelmien sulkeminen. EU:lta saatavat tulot molempien ohjelmakausien osalta budjetoidaan momentille 12.32.70. Tuottavuus- ja keskittämistoimenpiteiden vaikutuksesta rakennerahasto-ohjelmien hallinnointi kevenee. Toimenpiteistä aiheutuva htv-määrän vähennys rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanossa on yhteensä 190 htv vuonna 2011. Vuonna 2008 on tarkoitus toteuttaa 43 htv:n vähennys. 61. (26.98.61 ja 34.05.61) Euroopan aluekehitysrahaston ja sosiaalirahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ohjelmakaudella 2000 2006 (arviomääräraha) Momentille myönnetään 191 532 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien EU:n ohjelmakauden 2000 2006 tavoite 1- ja 2 -ohjelmia toteuttavien hankkeiden EU-rahoitusosuuden maksamiseen, 2) Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien EU:n ohjelmakauden 2000 2006 tavoite 1-, 2- ja 3 -ohjelmien Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1
sekä yhteisöaloiteohjelma Equalia toteuttavien hankkeiden EU-rahoitusosuuden maksamiseen sekä 3) edellä mainittujen ohjelmien toteutukseen liittyvän teknisen avun sekä ohjelmien toteuttamisen kannalta välttämättömien kulutusmenojen maksamiseen. Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin määrärahasta 6 867 000 euroa Kainuun maakuntaan. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Valtuus Mikäli vuoden 2007 myöntämisvaltuutta on jäänyt momenteilla 26.98.61 ja 34.05.61 käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2008. S e l v i t y s o s a : Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Myöntämisvaltuuksien käytöstä valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa) 2008 Vuosien 2000 2006 sitoumukset 184,665 184,665 Kainuu 6,867 6,867 191,532 191,532 Valtuuden ja määrärahan käyttö ohjelmakaudella eri ohjelmiin (milj. euroa) Ohjelma Ohjelmakauden 2000 2006 rahoituskehys valtuutena Määräraha v. 2008 EAKR Tavoite 1, Itä-Suomi 328,922 31,806 josta Kainuu 11,876 4,000 Tavoite 1, Pohjois-Suomi 169,719 15,473 Tavoite 2, Etelä-Suomi 179,898 17,192 Tavoite 2, Länsi-Suomi 227,507 21,490 906,046 85,961 ESR Tavoite 1, Itä-Suomi 189,102 22,057 josta Kainuu - 2,867 Tavoite 1, Pohjois-Suomi 90,733 10,583 Tavoite 2, Etelä-Suomi 48,177 5,619 Tavoite 2, Länsi-Suomi 69,657 8,125 Tavoite 3 433,854 50,605 Equal 73,577 8,582 905,100 105,571 EAKR ja ESR yhteensä 1 811,146 191,532 Ohjelmakauden 2000 2006 tavoite 1- ja 2 -ohjelmien ydinindikaattorien tavoitteet sekä toteutuma (31.12.2006), Euroopan aluekehitysrahastolla rahoitettavat toimenpidekokonaisuudet: TAVOITE Uudet työpaikat Säilytetyt työpaikat Uudet yritykset Itä-Suomi 18 800 19 000 1 700 Pohjois-Suomi 8 800 11 200 950 Etelä-Suomi 13 150 16 330 4 310 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2
Länsi-Suomi 28 260 16 230 8 140 69 010 62 760 15 100 TOTEUTUMA Itä-Suomi 19 335 12 861 2 526 Pohjois-Suomi 7 932 7 726 959 Etelä-Suomi 11 294 10 141 1 474 Länsi-Suomi 19 883 20 469 2 773 58 444 51 197 7 732 Euroopan sosiaalirahaston rahoituksella tavoite 1- ja 2 -ohjelmien ydinindikaattorien tavoitteet sekä toteutumat (31.12.2006) ovat seuraavat: TAVOITE Uudet työpaikat Säilytetyt työpaikat Uudet yritykset Itä-Suomi 4 220 9 000 1 205 Pohjois-Suomi 1 600 3 930 145 Etelä-Suomi 1 850 3 670 690 Länsi-Suomi 6 720 3 770 1 860 14 390 20 370 3 900 TOTEUTUMA Itä-Suomi 4 340 8 251 2 106 Pohjois-Suomi 1 868 4 032 561 Etelä-Suomi 2 225 3 569 823 Länsi-Suomi 4 265 10 672 1 717 12 698 26 524 5 207 Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavassa tavoite 3 - ohjelmassa on tavoitteeksi asetettu 523 700 henkilön osallistuminen toimenpiteisiin. Toimenpiteissä oli aloittanut 31.12.2006 mennessä 472 989 henkilöä eli 90,3 % tavoitteesta. Uusia yrityksiä ohjelmassa on syntynyt 8 134 ja uusia työpaikkoja luotu 18 726 kappaletta. Näille ei ole kuitenkaan asetettu tavoitteita koko ohjelman tasolla. Tavoitteet ja toteutuma koskevat yhteisesti momenttien 32.70.61, 32.70.62 ja muissa pääluokissa olevien valtion vastinrahojen rahoitusosuuksia. Tulot on merkitty momentille 12.32.70 ja valtion rahoitusosuus momenteille 28.01.62, 29.01.62, 30.10.62, 31.99.62, 32.70.62, 33.03.62 ja 35.10.62. 2008 talousarvio 191 532 000 2007 II lisätalousarvio 2007 talousarvio 249 918 000 2006 tilinpäätös 251 157 798 62. (26.98.62, 32.30.62 ja 34.05.62) EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus työ- ja elinkeinoministeriön osalta ohjelmakaudella 2000 2006 (arviomääräraha) Momentille myönnetään 122 678 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden 2000 2006 Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien, tavoite 1-, 2- ja 3 -ohjelmien sekä yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen, 2) edellä mainittujen ohjelmien toteutukseen liittyvän teknisen avun sekä ohjelmien toteuttamisen kannalta välttämättömien kulutusmenojen maksamiseen, 3) neuvoston asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 39 (varainhoitoa koskevat oikaisut) ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan 24 (tuen vähentäminen, pidättäminen ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen sekä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3
4) EU:n ohjelmakauden 1995 1999 sitoumusten maksamiseen. Vuonna 2008 osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta peritään rahoitusosuus, joka on noin kuudesosa niistä erilliskustannuksista, joita palvelujen tuottamisesta aiheutuu. Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin määrärahasta 3 738 000 euroa Kainuun maakuntaan. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Valtuus Mikäli vuoden 2007 myöntämisvaltuutta on jäänyt momenteilla 26.98.62, 32.30.62 ja 34.05.62 käyttämättä, saa Myöntämisvaltuuksien käytöstä valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa) käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2008. S e l v i t y s o s a : Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Rahoituksella toteutetaan pk-yritysten koulutus- ja kehittämispalveluja, joihin osallistuvilta perittävinä rahoitusosuuksina arvioidaan momentille 12.32.10 kertyvän 1 500 000 euroa. Kainuun osalta momentille 12.32.99 arvioidaan kertyvän 20 000 euroa. Kohtien 3) ja 4) mukaisiin menoihin määrärahaa arvioidaan käytettävän yhteensä 1 000 000 euroa. 2008 Vuosien 2000 2006 sitoumukset 118,940 118,940 Kainuu 1) 3,738 3,738 122,678 122,678 Valtuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin (milj. euroa) Ohjelma Ohjelmakauden 2000 2006 rahoituskehys valtuutena Määräraha v. 2008 2) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) Tavoite 1 422,686 43,732 josta Kainuu 9,176 3,000 Tavoite 2 416,754 41,690 Yhteisöaloitteet 137,180 5,233 976,620 90,655 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Tavoite 1 227,627 6,548 josta Kainuu - 0,738 Tavoite 2 143,152 4,838 Tavoite 3 557,473 16,250 Yhteisöaloitteet 68,354 1,507 996,606 29,143 EAKR + ESR YHTEENSÄ 1 973,226 119,798 2008 talousarvio 122 678 000 2007 II lisätalousarvio 2007 talousarvio 179 914 000 2006 tilinpäätös 186 004 333 64. (26.98.64 ja 34.05.64) EU:n rakennerahastojen rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ohjelmakaudella 2007 2013 (arviomääräraha) Momentille myönnetään 112 116 000 euroa. 1) Arviomääräraha sisältää Kainuun hallintokokeiluun liittyvän työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan palautumakorotuksen 120 000 euroa. 2) Vuoden 2008 arviomäärärahaluvusta puuttuu palautumakorotus 2 880 000 euroa, josta kohdentuu 120 000 euroa Kainuun maakuntaan. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4
Määrärahaa saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden 2007 2013 alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta toteuttavien Euroopan aluekehitysrahastosta osarahoitettavien toimenpideohjelmien hankkeiden EU -rahoitusosuuden maksamiseen, 2) EU:n ohjelmakauden 2007 2013 Manner-Suomen ESR -ohjelmaa toteuttavien hankkeiden EU -rahoitusosuuden maksamiseen, 3) edellä mainittujen ohjelmien toteutukseen liittyvän teknisen avun sekä ohjelmien toteuttamisen kannalta välttämättömien kulutusmenojen maksamiseen, 4) yhdessä momentin 32.70.65 kanssa Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään 105 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen. Palkattava enimmäishenkilötyövuosimäärä on sekä ohjelmakauden 2007 2013 että momenteilta 32.70.61, 32.70.62 ja muiden hallinnonalojen valtion rahoitusosuusmomenteilta rahoitettavan ohjelmakauden 2000 2006 yhteismäärä sekä 5) yhdessä momentin 32.70.65 kanssa Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään 365 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen. Palkattava enimmäishenkilötyövuosimäärä on sekä ohjelmakauden 2007 2013 että momenteilta 32.70.61, 30.70.62 ja opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön vastaavilta valtion rahoitusosuusmomenteilta rahoitettavan ohjelmakauden 2000 2006 yhteismäärä. Momentin myöntämisvaltuudesta 425 000 euroa varataan teknisenä apuna valtiovarainministeriölle EU:n rakennerahastojen tarkastustoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä yhdessä momentilla 32.70.65 olevan valtion rahoitusosuuden kanssa yhteensä enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen. Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 12 352 000 euroa ja määrärahasta 6 938 000 euroa Kainuun maakuntaan. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Valtuus Vuonna 2008 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 240 456 000 eurolla. Mikäli vuoden 2007 myöntämisvaltuutta on jäänyt momenteilla 26.98.64 ja 34.05.64 käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2008. S e l v i t y s o s a : Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Rahoituksen käytössä sovelletaan kunkin hallinnonalan rahoittamassa toiminnassa sovellettavia kansallisia ja EU:n säännöksiä ja rahoitus kohdennetaan kullakin hallinnonalalla mainittujen säännösten ja rakennerahasto-ohjelmien puitteissa asianomaisen ministeriön määrittelemällä tavalla. Maksettavien kustannusten tukikelpoisuus tulee lisäksi olla kansallisten ja Euroopan unionin säännösten mukaisesti tarkastettu. Teknisen avun toimeenpanemisesta päätetään Euroopan yhteisöjen rakennerahastosäännöksissä ja kansallisissa rakennerahastosäännöksissä säädetyssä menettelyssä. Myöntämisvaltuuden käytöstä valtiolle aiheutuvat menot, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR) yhteensä (milj. euroa) 2008 2009 2010 2011 Vuoden 2007 sitoumukset 55,195 97,697 56,380-209,272 Vuoden 2008 sitoumukset 49,983 59,304 86,880 31,937 228,104 105,178 157,001 143,260 31,937 437,376 Kainuu Vuoden 2007 sitoumukset 3,838 5,764 2,776-12,378 Vuoden 2008 sitoumukset 3,100 3,273 4,312 1,667 12,352 6,938 9,037 7,088 1,667 24,730 Valtuudet yhteensä 112,116 166,038 150,348 33,604 462,106 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5
Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR) (milj. euroa) Ohjelma Ohjelmakauden 2007 2013 rahoituskehys valtuutena Budjetoitu valtuutta v. 2007 talousarvio Myöntämis-valtuus v. 2008 Budjetoitu määrärahaa v. 2007 talousarvio Määräraha v. 2008 Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) Itä-Suomi 365,564 65,394 61,328 6,539 35,950 josta Kainuu 47,654 8,500 8,019 0,850 5,500 Pohjois-Suomi 311,273 41,870 42,707 4,187 24,238 Etelä-Suomi 138,063 18,571 18,943 2,144 10,307 Länsi-Suomi 159,376 21,438 21,867 1,857 12,428 974,276 147,273 144,845 14,727 82,923 josta ohjelmareservi 48,714 6,840 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Manner-Suomi osio 217,826 29,300 29,958 2,930 10,333 Alueellinen osio 397,613 69,705 65,653 6,971 18,860 Itä-Suomi 179,787 40,404 35,693 4,040 8,528 josta Kainuu 23,372 5,252 4,333 0,525 1,438 Pohjois-Suomi 69,106 9,296 9,505 0,930 3,278 Etelä-Suomi 69,032 9,286 9,495 0,929 3,274 Länsi-Suomi 79,688 10,719 10,960 1,072 3,780 615,439 99,005 95,611 9,901 29,193 josta ohjelmareservi 30,772 4,548 EAKR ja ESR yhteensä 1 589,715 246,278 240,456 24,628 112,116 Myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen hallinnonaloittain, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) (milj. euroa) 3) OPM 3,504 7,531 0,872 3,219 15,126 MMM 0,212 0,150-0,064 0,426 LVM 2,424 1,050 - - 3,474 TEM 41,000 26,588 10,229 15,596 93,413 STM 0,236 0,400 - - 0,636 YM 1,911 3,145 0,815 1,020 6,891 Kainuu 8,019 - - - 8,019 57,306 38,864 11,916 19,899 127,985 Myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen hallinnonaloittain, Euroopan sosiaalirahasto (ESR) (milj. euroa) 4) osio 3) Ei sisällä teknistä apua, 4,689 milj. euroa, ohjelmareserviä, 6,840 milj. euroa, eikä Etelä-Suomen EAKR-ohjelman teemahankkeiden rahoitusta, 5,322 milj. euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6
OPM 11,772 3,114 3,111 3,591 9,817 31,405 TEM 19,948 5,277 5,271 6,086 16,634 53,216 STM 0,981 0,260 0,260 0,299 0,818 2,618 josta Kainuu 4,333 - - - - 4,333 32,701 8,651 8,642 9,976 27,269 87,239 Tarkoituksena on, että ohjelmareservin määrä olisi vähintään 5 % kunkin rakennerahasto-ohjelman rahoituksesta. Tavoitteena on helpottaa eri maakuntien, niiden yritysten ja muiden toimijoiden yhteistyötä sekä tukea alueiden mahdollisuuksia kohdentaa varainhoitovuoden kuluessa ohjelmien rahoitusta mahdollisesti nopeastikin muuttuvia tarpeita vastaavasti. Ohjelmareservin jakautuminen, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR) (milj. euroa) osio EAKR 2,665 2,135 0,947 1,093-6,840 ESR 1,559 0,474 0,474 0,547 1,494 4,548 4,224 2,609 1,421 1,640 1,494 11,388 Teknisen avun jakautuminen, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR) (milj. euroa) osio EAKR 1,357 1,708 0,758 0,875-4,698 ESR 1,433 0,380 0,379 0,437 1,195 3,824 2,790 2,088 1,137 1,312 1,195 8,522 Euroopan aluekehitysrahastosta osarahoitettavien alueellinen kilpailukyky ja työllisyys toimenpideohjelmien päätavoitteet ohjelmakaudelle 2007 2013: TAVOITE Uudet yritykset Uudet työpaikat, josta t&k-työpaikat Lissabonin strategian mukaiset hankkeet (%) Itä-Suomi 2 020 13 230 800 86 Pohjois-Suomi 1 500 11 000 1 000 76 Etelä-Suomi 920 4 200 290 82 Länsi-Suomi 2 000 9 800 150 80 6 440 38 230 2 240 81 Euroopan sosiaalirahastosta osarahoitettavan Manner- Suomen ESR -toimenpideohjelman päätavoitteet ohjelmakaudelle 2007 2013: 4) Ei sisällä teknistä apua, 3,824 milj. euroa, eikä ohjelmareserviä, 4,548 milj. euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7
TAVOITE Aloittaneet henkilöt Uudet yritykset Uudet työpaikat Manner-Suomi 450 000 7 000 12 000 Tavoitteet koskevat yhteisesti momentin 32.70.64 ja 32.70.65 määrärahoja. Tulot on merkitty momentille 12.32.70 ja valtion rahoitusosuus momentille 32.70.65. 2008 talousarvio 112 116 000 2007 talousarvio 24 628 000 65. (26.98.65 ja 34.05.65) Valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ohjelmakaudella 2007 2013 (arviomääräraha) Momentille myönnetään 89 043 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden 2007 2013 alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta toteuttavien toimenpideohjelmien Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien hankkeiden sekä Euroopan alueellinen yhteistyö - tavoitteen (tavoite 3) ja Euroopan naapuruus- ja kumppanuusinstrumentin rajayhteistyöosion (ENPI CBC) valtion rahoitusosuuden maksamiseen, 2) Euroopan sosiaalirahastosta ohjelmakauden 2007 2013 alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoitetta toteuttavan Manner-Suomen ESR -toimenpideohjelman valtion rahoitusosuuden maksamiseen sekä 3) edellä mainittujen ohjelmien toteutukseen liittyvän teknisen avun sekä ohjelmien toteuttamisen kannalta välttämättömien kulutusmenojen maksamiseen. Momentin myöntämisvaltuudesta 425 000 euroa varataan teknisenä apuna valtiovarainministeriölle EU:n rakennerahastojen tarkastustoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen. Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 8 230 000 euroa ja määrärahasta 4 172 000 euroa Kainuun maakuntaan. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Valtuus Vuonna 2008 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 209 794 000 eurolla. Mikäli vuoden 2007 myöntämisvaltuutta on jäänyt momenteilla 26.98.65 ja 34.05.65 käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2008. S e l v i t y s o s a : Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Rahoituksen käytössä sovelletaan kunkin hallinnonalan rahoittamassa toiminnassa sovellettavia kansallisia ja EU:n säännöksiä ja rahoitus kohdennetaan kullakin hallinnonalalla mainittujen säännösten ja rakennerahasto-ohjelmien puitteissa asianomaisen ministeriön määrittelemällä tavalla. Maksettavien kustannusten tukikelpoisuus tulee lisäksi olla kansallisten ja Euroopan unionin säännösten mukaisesti tarkastettu. Teknisen avun toimeenpanemisesta päätetään Euroopan yhteisöjen rakennerahastosäännöksissä ja kansallisissa rakennerahastosäännöksissä säädetyssä menettelyssä. Myöntämisvaltuuden käytöstä valtiolle aiheutuvat menot, Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) vastaavat valtion rahoitusosuudet yhteensä (milj. euroa) 2008 2009 2010 2011 Vuoden 2007 sitoumukset 44,922 78,630 45,175-168,727 Vuoden 2008 sitoumukset 39,949 52,542 79,424 29,649 201,564 84,871 131,172 124,599 29,649 370,291 Kainuu Vuoden 2007 sitoumukset 1,329 2,575 1,649-5,553 Vuoden 2008 sitoumukset 2,843 2,254 2,095 1,038 8,230 4,172 4,829 3,744 1,038 13,783 Valtuudet yhteensä 89,043 136,001 128,343 30,687 384,074 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8
Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) vastaavat valtion rahoitusosuudet yhteensä (milj. euroa) Ohjelma Ohjelmakauden 2007 2013 rahoituskehys valtuutena Budjetoitu valtuutta v. 2007 talousarvio Myöntämisvaltuus v. 2008 Budjetoitu määrärahaa v. 2007 talousarvio Määräraha v. 2008 EAKR Itä-Suomi 305,612 35,390 42,174 3,113 22,161 josta Kainuu 39,839 4,023 6,088 0,402 3,529 Pohjois-Suomi 238,435 30,572 34,214 3,040 17,725 Etelä-Suomi 135,544 17,732 19,097 2,021 10,210 Länsi-Suomi 162,656 21,379 22,817 2,333 12,618 Tavoite 3 ja ENPI CBC 74,729 9,625 10,088 0,963 5,410 916,976 114,698 128,390 11,470 68,124 josta ohjelmareservi 45,849 6,115 ESR Manner-Suomi osio 245,054 31,858 32,622 3,203 8,488 Alueellinen osio 353,980 47,610 47,782 4,761 12,431 Itä-Suomi 134,840 19,121 17,716 1,912 4,812 josta Kainuu 17,529 2,479 2,142 0,248 0,643 Pohjois-Suomi 51,830 6,737 7,111 0,674 1,823 Etelä-Suomi 77,661 10,097 10,655 1,010 2,690 Länsi-Suomi 89,649 11,655 12,300 1,165 3,106 599,034 79,468 81,404 7,964 20,919 josta ohjelmareservi 29,952 3,929 EAKR ja ESR yhteensä 1 516,010 194,166 209,794 19,434 89,043 Myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen hallinnonaloittain, Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR) vastaava valtion rahoitusosuus (milj. euroa) 5) Tavoite 3 ja ENPI CBC VM - - - - 0,098 0,098 OPM 2,197 5,804 0,799 2,956 1,174 12,930 MMM 0,058 0,120-0,042 0,196 0,416 LVM 1,811 0,552 - - 0,783 3,146 TEM 27,847 21,600 10,626 16,977 5,376 82,426 STM 0,153 0,302 - - 0,098 0,553 YM 0,859 2,418 0,696 0,826 1,859 6,658 Kainuu 6,088 - - - - 6,088 39,013 30,796 12,121 20,801 9,584 112,315 5) Ei sisällä teknistä apua, 4,698 milj. euroa, ohjelmareserviä, 6,115 milj. euroa, eikä Etelä-Suomen EAKR-ohjelman teemahankkeiden rahoitusta, 5,262 milj. euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9
Myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen hallinnonaloittain, Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) vastaava valtion rahoitusosuus (milj. euroa) 6) osio OPM 5,594 2,295 3,508 4,050 11,069 26,516 TEM 9,479 3,890 5,943 6,861 18,754 44,928 STM 0,465 0,190 0,292 0,337 0,922 2,207 josta Kainuu 2,142 - - - - 2,142 15,539 6,375 9,743 11,248 30,746 73,651 Ohjelmareservin jakautuminen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusta vastaava valtion rahoitusosuus (milj. euroa) ESR, EAKR:n Tavoite 3 ja ENPI CBC EAKR 1,804 1,711 0,955 1,141 0,504 6,115 ESR 0,744 0,356 0,533 0,615 1,681 3,929 2,548 2,067 1,488 1,756 2,185 10,044 Teknisen avun jakautuminen, Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) vastaava valtion rahoitusosuus (milj. euroa) osio EAKR 1,357 1,708 0,758 0,875-4,698 ESR 1,433 0,380 0,379 0,437 1,195 3,824 2,790 2,088 1,137 1,312 1,195 8,522 Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen (tavoite 3) ja Eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen ohjelmissa (ENPI CBC) tuetaan raja-alueiden ja laajempien yhteistyöalueiden integroitumista sekä laajempien verkostojen syntymistä. Lisäämällä yhteistyötä ja edistämällä kokemusten vaihtoa ja hyvien käytäntöjen leviämistä Euroopan alueellinen yhteistyö ja Eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen (ENPI CBC) - ohjelmat vaikuttavat alueiden, erityisesti raja-alueiden kilpailukykyyn ja taloudelliseen kehitykseen, sekä parantavat raja-alueiden ja rajat ylittävien työmarkkinoiden toimivuutta. Ohjelmia toteutetaan yhteistyössä usean muun maan kanssa. Näiden ohjelmien EU-varat eivät sisälly valtion talousarvioon. Tarkoituksena on, että ohjelmareservin määrä olisi vähintään 5 % kunkin rakennerahasto-ohjelman rahoituksesta. Tavoitteena on helpottaa eri maakuntien, niiden yritysten ja muiden toimijoiden yhteistyötä sekä tukea alueiden mahdollisuuksia kohdentaa varainhoitovuoden kuluessa ohjelmien rahoitusta mahdollisesti nopeastikin muuttuvia tarpeita vastaavasti. 2008 talousarvio 89 043 000 2007 talousarvio 20 214 000 6) Ei sisällä teknistä apua, 3,824 milj. euroa, eikä ohjelmareserviä, 3,929 milj. euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10