Sivistyslautakunta 5 28.01.2016 Kunnanhallitus 40 15.02.2016 Laki varhaiskasvatuslain muuttamisesta - oikeus 20 tunnin varhaiskasvatukseen viikossa sekä laki kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta 109/05.10.00/2016 SIVIS 5 Eduskunta hyväksyi 15.12.2015 lain, jolla varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b pykäliä muutetaan siten, että subjektiivista oikeutta var hais kasva tuk seen rajoitetaan osa-aikaiseksi. Laki tulee voimaan 1.8.2016. Laissa varhaiskasvatuksen muuttamisesta, todetaan, että jokaisella lap sel la on oikeus viikoittain 20 tunnin laajuiseen var hais kas va tukseen. Lapsella, jolla ei ole oikeutta laajempaan kuin 20 viikkotunnin var hais kas va tuk seen, ei ole oikeutta esiopetuksen lisäksi jär jes tet tävään osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Subjektiivista varhaiskasvatusta on järjestettävä kahdella tavalla, osa päi väi se nä ja osaviikkoisena. Osapäiväiväinen hoito tarkoittaa hoi don järjestämista viitenä päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan ja osaviikkoinen hoito tarkoittaa lapsen hoidon järjestämistä so vit tui na kolmena päivänä viikossa klo 8.00-16 välillä, niin, ettei tuntimäärä ylitä 20 tuntia viikossa. Lapsen päivähoitopaikka ei saa vaihtua il man vanhempien suostumusta muuttuneissa tilanteissa. Lapsella on oikeus myös pidempiaikaiseen tai kokopäiväiseen varhais kas va tuk seen, mikäli lapsen kehitys tai tuen tarve tai lap sen/perheen muut, esimerkiksi sosiaaliset olosuhteet sitä edellyttävät. Varhais kas va tuk sen katsotaan edistävän lasten tasa-arvoa en nal ta ehkäi se mäl lä mm. oppimisvaikeuksien syntymistä ja tasoittamalla ke hityk sel li sis tä ja sosiaalisista taustoista johtuvia eroja. Var hais kas vatuk sel la on myös ennaltaehkäisevä tehtävä tilanteissa, joissa vanhem mil la on vaara uupua erilaisissa perhetilanteissa. Vanhempien on kunnan päättämin määräajoin annettava kunnan viran omai sil le selvitys, miksi lapsi tarvitsee varhaiskasvatusta enemmän kuin 20 tuntia viikossa. Lisäksi kunta voi perustellusta syystä muu toin kin edellyttää mainitun selvityksen esittämistä. Samoin vanhem pien tai muiden huoltajien tulee ilmoittaa viipymättä var hais kasva tuk sen laajuuteen vaikuttavista syistä tai olennaisista muutoksista. Lapselle on taattava sama hoitopaikka myös perheen työ- ja muiden ti lan tei den muutoksissa, esimerkiksi silloin, kun työtön vanhempi työl lis tyy taikka hän lähtee työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin. Kokopäiväinen hoitopaikka säilyy ennallaan sellaisilla lapsilla, joiden mo lem mat vanhemmat ovat kokopäivätyössä tai opiskelevat ko kopäi väi ses ti tai toimivat yrittäjinä. Mikäli vanhemmat jäävät työt tö mik si,
on varhaiskasvatusta järjestettävä sen jälkeen kaksi kuukautta, pait si siinä tilanteessa, jos lapsen vanhempi tai muu huoltaja jää ko tiin hoitamaan perheessä asuvaa muuta lasta tai jää eläkkeelle. Lapsella on oikeus 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen myös osa-ai kai sen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään pal ve luun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan syyn vuok si. Kokopäivähoito voi kestää korkeintaan 10 tuntia päivässä ja osa päivä hoi to korkeintaan 5 tuntia päivässä. Isyysrahan saannin aikana ei varhaiskasvatusta ole järjestettävä. Kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea viimeistään neljä kuu kaut ta ennen tarpeen alkamista. Mikäli paikan tarve johtuu äkil lises tä työllistymisestä tai opiskelusta, tulee paikkaa hakea vii py mät tä, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen sen tarvetta. Muutettu varhaiskasvatuslaki mahdollistaa ennen 1.8. 2016 voi massa olleiden säännösten nojalla tehtyjen paikkapäätösten kuo moa misen ja uudelleen päättämisen, mikäli sellaiseen on tarvetta. Varhaiskasvatuslain muutokset koskevat myös yksityistä var haiskas va tus ta. Niille lapsille, jotka ovat yksityisessä var hais kas va tuk sessa ja joiden oikeus varhaiskasvatukseen on 20 tuntia viikossa, tullaan maksamaan elokuusta 2016 alkaen pienempää yksityisen hoidon tuen hoitorahaan kuukaudessa (63,93 ). Samoin pal ve lusete lin sääntökirjaa muutetaan tältä osin ja sellaisille lapsille, joilla ei ole oikeutta kuin 20 tunnin varhaiskasvatukseen, ei myöskään mak se ta täysimääräistä seteliä eikä palveluntuottaja voi ottaa heiltä suu rempaa hoitomaksua kuin sen, mikä kohdistuu 20 viik ko tuntiin.sääntökirja tuodaan lautakuntaan päätettäväksi kevään 2016 aika na. 20 viikkotunnin mukainen varhaiskasvatus on järjestettävä yhtä laaduk kaa na kuin pidempikin oikeus varhaiskasvatukseen. Var hais kasva tus lain 2 a :n mukaisten tavoitteiden on toteuduttava myös osapäi väi ses sä varhaiskasvatuksessa. Osapäiväistä tai osaviikkoista var hais kas va tus ta pidetään myös riittävänä vanhempia tukevana pal ve lu na ottaen huomioon, että pääasiallinen vastuu lasten ke hi tykses tä ja kasvatuksesta kuuluu lapsen vanhemmille tai muille huol tajil le. Laki kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta: Laissa lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta säädetään ta loudel li sis ta tuista, joilla tuetaan lapsen vanhempia tai huoltajia lapsen
hoi don järjestämisessä sekä työ- ja perhe-elämän yh teen so vit ta mises sa. Tämän lain nojalla maksettavat tuet ovat kotihoidon tuki, yk sityi sen hoidon tuki, joustava hoitoraha ja osittainen hoitoraha. Ko ti hoidon tukeen ja yksityisen hoidon tukeen kuuluvat hoitoraha ja tu lo sidon nai nen hoitolisä. Laissa tarkoitetun kotihoidon tuen ja yk si tyi sen hoidon tuen saamisen edellytyksenä on, että lapsen van hem mat tai muut huoltajat eivät valitse lapselle kunnan järjestämää var hais kasva tus ta ja että lapsi tosiasiallisesti asuu Suomessa. 20 tunnin varhaiskasvatusoikeutta vastaavasti yksityisen hoidon hoito ra han ja kotihoidon tukea säädetään niin, että myöskään niitä tu kia ei makseta täysimääräisenä, mikäli lapsella ei ole oikeutta laa jem paa varhaiskasvatukseen. Yksityisen hoidon tukena mak set tai siin pääsääntöisesti alempaa tukea ja vastaavasti lapsesta ei mak set tai si yksityisen hoidon tukea lainkaan tapauksissa, joissa oikeutta esi opetuk sen lisäksi järjestettävään varhaiskasvatukseen ei olisi. Hallituksen esitys varhaiskasvatuslain muuttamisesta HE 80/2015 on tämän pykälän liitteenä 5. Varhaiskasvatusoikeuden muutosten vaikutukset Nurmijärvellä: Nurmijärvellä on viimeisen kartoituksen mukaan noin 200 sellaista las ta, joiden vanhempi tai vanhemmat tai muut huoltajat ovat ko to na. Tällä hetkellä nämä lapset ovat pääosin kokopäiväisessä var haiskas va tuk ses sa. Sitä, kuinka moni näistä lapsista olisi oikeutettu laajem paan kuin 20 tunnin varhaiskasvatukseen viikossa, on vaikea selvit tää ennenkuin perheet antavat selvityksen hoidon laajemmasta tar pees taan. Suurin muutos on niillä lapsilla, joilla ei ole oikeutta esiope tuk sen jälkeiseen osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Heitä on ar viol ta 100 lasta. Nurmijärven varhaiskasvatuksessa valmistellaan kevään 2016 ai kana, millaisia vaihtoehtoja 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksessa tullaan lain mukaisesti järjestämään. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Taloudelliset vaikutukset tä män lainmuutoksen käyttöönotosta tulevat näkymään viiveellä, kos ka lapsilla on oikeus jatkaa samassa hoitopaikassa. Taloudellisia vai kutuk sia tulee kuitenkin olemaan joustavan siirtymisen myötä esi merkik si osapäiväryhmiin. Yritysvaikutusten arviointi: Esitys: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen val tuus tolle, että valtuusto hyväksyy, että Nurmijärvellä otetaan käyttöön varhais kas va tus lain muutokset subjektiivisen oikeuden rajoittamisen
osal ta. Tämä tarkoittaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden ra joit tamis ta osa-aikaiseksi 1.8.2016 alkaen, enintään 20 tuntiin viikossa niil tä lapsilta, joiden toinen tai molemmat vanhemmat tai muut huolta jat ovat kotona. Lisätietoja: Varhaiskasvatuspäällikkö Leena Laine, 0403172201 Asian käsittely: Keskustelun aikana Leni Pispala esitti Sanna Viljakaisen ja Mika Vallin kannattamana, että Nurmijärvellä ei oteta käyttöön var hais kas vatus lain muutoksia subjektiivisen päivähoito-oikeuden ra joit ta mi sen osalta, vaan päivähoito-oikeus pidetään kokopäiväisenä sub jek tii vise na oikeutena. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava esitys, pu heen joh taja määräsi suoritettavaksi seuraavan nimenhuutoäänestyksen. jaa= esittelijän esitys ei= Pispalan esitys äänestyksen tulos: jaa 6 ääntä: Korhonen, Aittakallio, Aronen, Jalava, Palonen, Vii tala-aal tio ei 4 ääntä: Nezir, Pispala, Valli, Viljakainen poissa 1: Suolaniemi Päätös: Sivistyslautakunta päätti äänin 6-4-1 (poissa) hyväksyä esityksen mu kai sen esityksen eli sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto hyväksyy, että Nurmijärvellä ote taan käyttöön varhaiskasvatuslain muutokset subjektiivisen oi keuden rajoittamisen osalta. Tämä tarkoittaa subjektiivisen päi vä hoito-oi keu den rajoittamista osa-aikaiseksi 1.8.2016 alkaen, enintään 20 tuntiin viikossa niiltä lapsilta, joiden toinen tai molemmat van hemmat tai muut huoltajat ovat kotona. Pispala ja Viljakainen jättivät asias ta eriävän mielipiteen (liite 20). Päätökseen kuuluu liite 5 ja 20. KH 40 Esitys: Kunnanhallitus esittää sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti valtuus ton hyväksyttäväksi, että Nurmijärvellä otetaan käyttöön var haiskas va tus lain muutokset subjektiivisen oikeuden rajoittamisen osal ta. Tämä tarkoittaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden ra joit ta mis ta osa-aikaiseksi 1.8.2016 alkaen, enintään 20 tuntiin viikossa niil tä lapsilta, joiden toinen tai molemmat vanhemmat tai muut huol ta jat ovat kotona.
Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Helminen mm. Sandelinin kannattamana esitti, että Nurmijärven kunta ei ota käyttöön varhaiskasvatuslain muutok sia subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisen osalta, vaan päi vä hoi to-oi keus pidetään kokopäiväisenä subjektiivisena oi keu tena. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, pu heen joh ta ja määräsi suoritettavaksi seuraavan nimen huu to ää nes tyk sen: Esittelijän esitys = jaa Helmisen esitys = ei Äänestyksen tulos: jaa 8 ääntä: Handolin, Manner, Schildt, Sivula, Tapiolinna, Toi vo nen, Vainio, Mäkelä ei 3 ääntä: Helminen, Meros, Sandelin. Päätös: Kunnanhallitus on äänestyksen tuloksena äänin 8 3 hyväksynyt esit te li jän esityksen. Helminen ja Sandelin jättivät päätökseen eriävän mielipiteen. Päätökseen kuuluu liite nro 3.