1 Varhainen tuki O P A S Varhainen tuki Kohti hyviä käytäntöjä -opas VARHAINEN TUKI kohti hyviä käytäntöjä Helsingin sosiaalivirasto, Lapsiperheiden palvelut, Perhekeskustoiminta
Varhainen tuki 2 ISBN 978-952-223-316-5 ISSN 1796-5470 Toimittaja: Ulla Lindqvist, Lapaset Perheverkosto -hanke Ulkoasu: Vinjetti Ky Paino: Paintek Pihlajamäki Oy Helsingin kaupungin sosiaalivirasto, Oppaita ja työkirjoja 2008:7
3 Varhainen tuki Sisällys Esipuhe 4 Oppaan käyttötarkoitus 5 Kohti hyviä käytäntöjä 7 VARHAINEN TUKI Ilmiönä ja käsitteenä 11 Työntekijän toimintana 18 Työyhteisön toimintana 20 Alueellisena työnä 24 Virastotason työnä 27 TOIMINTAYKSIKKÖJEN VARHAINEN TUKI Varhaisen tuen arviointi 31 Leikkipuistojen varhaisen tuen työ 34 Lapsiperheiden varhaisen tuen ja kotipalvelun tiimin työ 41 Perhetalojen, perhepaikkojen ja perheryhmien varhaisen tuen työ 47 Lopuksi 52 Lähteet 53 Liitteet 55
Varhainen tuki 4 Esipuhe Kädessäsi on Varhainen tuki kohti hyviä käytäntöjä -opas, joka on tarkoitettu käytännön oppaaksi lapsiperheiden kanssa työtä tekeville. Opas pohjautuu Helsingin sosiaaliviraston monen vuoden kehittämistyölle. Varhaisen tuen kehittäminen käynnistyi tarpeesta tarkastella lapsiperheiden kanssa tehtävän työn toimintatapoja ja orientaatiota, jotta voitaisiin tukea lapsiperheitä tuen tarpeen varhaisessa vaiheessa, oikea-aikaisesti ja oikein kohdennetusti. Varhaisessa vaiheessa tarjottu laadukas tuki on vaikuttavaa ja tuloksekasta. Kun tukea tarjotaan silloin kun perheen pulmat ovat pieniä, voidaan hyödyntää laajasti perheen omia voimavaroja. Vanhempien omat voimavarat ja motivaatio ovat onnistumisen tärkeitä lähtökohtia. Tärkeä lähtökohta työlle on myös kaikkien lapsiperheiden kanssa työskentelevien yhteistyö lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Varhaisen tuen ajatuksena on, että lapsen hyvinvointi saavutetaan tukemalla vanhemmuutta ja perhettä. Tämä opas tekee näkyväksi varhaisen tuen työtä. Se ei ainoastaan kuvaa olemassa olevaa vaan luo pohjaa työn uudelle tarkastelulle ja kehittämiselle. Toivottavasti oppaassa tehtyjä jäsennyksiä voidaan hyödyntää käytännössä. Erityisesti toivomme, että tämä opas avaa uusia varhaisen tuen työn näkökulmia ja käynnistää aktiivista keskustelua. Kiitos kaikille varhaisen tuen kehittämistyöhön osallistuneille, työmuotoja kuvanneille, opasta kommentoineille sekä sen aktiiviselle toimituskunnalle. Helsingissä 1.12.2008 Sisko Lounatvuori perhekeskustoiminnan päällikkö sosiaalivirasto Helsingin kaupunki Ulla Lindqvist projektipäällikkö Lapaset Perheverkosto Helsingin kaupunki
5 Varhainen tuki Oppaan käyttötarkoitus Tämän oppaan tarkoituksena on tehdä näkyväksi lapsiperheille suunnattua varhaisen tuen työtä. Opas on tarkoitettu työntekijöille, esimiehille ja kaikille asiasta kiinnostuneille. Oppaassa kuvataan konkreettisesti varhaisen tuen tavoitteita, työmuotoja ja niiden arviointia. Sitä voidaan käyttää työyhteisössä tukemaan varhaisen tuen työn jäsentämistä. Tavoitteena on työntekijöiden ammatillisuuden vahvistuminen, jotta perheet saavat tukea mahdollisimman varhain. Painopiste on 0 8-vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä kanssa tehtävässä työssä, sillä näitä työmuotoja on Helsingin sosiaaliviraston perhekeskuksissa suunnitelmallisesti kerätty ja jäsennetty vuosina 2006 2008. Varhaisen tuen työtä tehdään 0 18-vuotiaiden lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä kanssa, ja sitä toteuttavat monet toimijat muun muassa sosiaali-, terveys-, varhaiskasvatus-, opetus- ja nuorisopalveluissa. Lapsen kehityksen ja kasvun turvaaminen on vanhempien tehtävä. Lapsen minuuden ja sosiaalisuuden kehityksessä on kaksi asiaa, jotka ovat tarpeellisia ja välttämättömiä. Ensinnäkin lapsi tarvitsee liiton toisen ihmisen kanssa, ihmisen joka sitoutuu jatkuvaan ja pysyvään suhteeseen hänen kanssaan. Toiseksi lapsi tarvitsee riittävästi huolenpitoa eli rakkautta. Ilman sitä hänelle ei kehity kykyä välittää itsestä, toisista ja yhteisistä asioista: hänelle ei kehity sosiaalista pääomaa. (Järventie 2001, 106.) Vanhemmuus on yhteiskunnassamme sellainen elämänmuutos, joka tarvitsee tuekseen niin perheen omia sosiaalisia verkostoja kuin palvelujärjestelmän. Vanhemmuuden tukemista on kehitetty lapsiperheiden palveluissa perustyössä ja kehittämishankkeissa. Lapsen ja lapsiperheen varhaisella tukemisella pyritään mahdollisimman varhain vastaamaan heidän tarpeisiinsa. Lapsen hyvinvointia uhkaavien riskitekijöiden tunnistamisella, varhaisella puuttumisella ja tukemisella tavoitellaan uudenlaista ja tehokkaampaa lähestymistapaa lapsesta syntyneen huolen kohtaamiseen ja lapsen auttamiseen. (Lindqvist 2008,108.) Vuonna 2008 voimaanastuneessa lastensuojelulaissa lastensuojelu käsitetään laajasti lasten suojeluksi, joka ei ole pelkästään sosiaaliviranomaisten asia vaan koskee muitakin viranomaisia ja kaikkia kansalaisia. Lastensuojelun painopiste on tarkoituksenmukaista siirtää ennaltaehkäisyyn, varhaiseen tukeen ja avohuoltoon. Tästä syystä laki velvoittaa kuntia valmistelemaan suunnitelman siitä, miten lasten ja nuorten hyvinvointia edistetään ja kuinka lastensuojelupalveluita järjestetään ja kehitetään. Helsingissä suunnitelma on nimetty Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaksi, ja siinä esitetään peruspalvelujen riittävää resurssointia, hallintokuntien yhteistä vastuuta ja toiminnan kehittämistä lasten, nuorten ja perheiden tarpeista käsin. Sosiaaliviraston perhekeskuksella on keskeinen tehtävä tarjota lapsiperheille heidän tarpeitaan vastaavaa varhaista tukea lasten ja nuorten kasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Yksi lähtökohta perhekeskustoiminnan varhaisen tuen työlle on Lapsen hyvän kasvun ja kehityksen riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden tunnistaminen -opas. Siinä tuodaan esiin, että lasten ja lapsiperheiden kanssa työtä tekevien yhteinen tavoite on sekä lapsen hyvän kasvun ja kehityksen turvaaminen että kaikenpuolisen hyvinvoinnin turvaaminen. Tämä Varhainen tuki kohti hyviä käytäntöjä -opas kuvaa niitä työmuotoja, joilla lapsen hyvinvointia suojaavia tekijöitä voidaan vahvistaa ja riskejä pienentää. Nämä oppaat täydentävät toinen toisiaan. Varhainen tuki kohti hyviä käytäntöjä -opas on suunniteltu niin, että sitä voidaan hyödyntää osa kerrallaan esimerkiksi työyhteisön opintopiirissä. Sen tavoitteena on innostava motivointi varhaisen tuen työhön. Oppaan laatijat suosittelevat koko kirjan lukemista, mutta oppaasta voi nauttia myös pala kerrallaan. Varhaisen tuen kokonaisuus onkin monen osan palapeli. Siihen kuuluvat osaltaan varhaisen tuen taustan ja käsitteen ymmärtäminen. Keskeisiä paloja ovat asiakkaat ja työntekijät sekä työyhteisöt ja niiden johtaminen. Varhaista tukea toteutetaan rakenteissa, alueellisena ja virastotason työnä. Tässä oppaassa varhaisen tuen perustyötä kuvataan leikkipuistoissa, lapsiperheiden varhaisen tuen ja kotipalvelun tiimissä sekä perhetaloissa, -paikoissa ja -ryhmissä. Yksi tärkeä pala on työn arviointi, jotta työ kehittyisi ja vastaisi asiakkaiden tarpeita. Innostu tästä palapelistä pala kerrallaan, luku kerrallaan.
Varhainen tuki 6 Tätä opasta työstettiin syksyllä 2008, ja sen pohjana on varhaisen tuen työmuodoista tehty kartoitus Helsingin kaupungin perhekeskuksissa. Oppaan laatimisen aikaan perhekeskuksissa oli vakiintumassa uusi organisaatiomalli, jossa työ jaettiin ehkäisevään työhön, varhaiseen tukeen ja lastensuojeluun. Tehtävänrakenteiden ja toimintamallien kehittämisen myötä esimerkiksi kotipalvelun tiimeistä päätettiin muodostaa lapsiperheiden varhaisen tuen ja kotipalvelun tiimejä vuoden 2008 alusta. Kotipalvelun tiimejä vahvistettiin 1-2 sosiaaliohjaajalla. Varhaisen tuen tiimien työ on oppaan laatimisen aikaan vielä muotoutumisvaiheessa, joten opasta on luettava tämä muutosajankohta huomioiden. Oppaan kokoamisesta on vastannut projektipäällikkö Ulla Lindqvist Lapaset Perheverkosto -hankkeesta ja sen toimituskuntaan ovat kuuluneet johtava ohjaaja Pirjo Koskinen (Perhepaikat Hermanni ja Betania), ohjaaja Anna Kähkönen (Leikkipuisto Lampi), johtava ohjaaja Paula Pesonen (Vartu-tiimi/Itä) sekä varhaisen tuen koordinaattorit Else Kruskopf, Eeva Monto ja Tuula Virtanen. Ilmiö Käsite Rakenteet Alueellinen työ Hyvät käytännöt Virastotason työ Työyhteisö Johtaminen Arviointi Työntekijä Perheryhmät Leikkipuistot Tulevaisuus Perhetalot ja -paikat Vartutiimit Asiakkaat
7 Varhainen tuki Kohti hyviä käytäntöjä Työmuodon tavoitteena on tukea maahanmuuttajaäitien kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Toiminnallisin menetelmin, kuten leipoen tai käsitöitä tehden ja suomea puhuen, totutetaan ryhmän jäseniä käyttämään suomen kieltä. Ryhmään otetaan 5 6 maahanmuuttajaäitiä. Siihen haetaan omalla lomakkeella, ja vaatimuksena on luku- ja kirjoitustaito. Puistonohjaaja tapaa hakijat ennen kurssia ja käy hakemukset läpi. Samalla puistonohjaaja saa hyvän kuvan, millainen on ryhmään hakevan kielitaito, tarpeet ja toiveet. Ryhmä kokoontuu puistossa vuoden ajan kerran viikossa, 1 1/2 tuntia kerrallaan. Ryhmän ajan lapsia valvoo ohjaaja toisesta puistosta. (Kotoutumiskurssi puistossa -työmuodon tiivistetty kuvaus.) Tämä opas perustuu vuosina 2006 2008 Helsingin kaupungin sosiaaliviraston perhekeskuksissa tehtyyn varhaisen tuen työmuotojen kartoitukseen ja kehittämisprosessiin, joissa työmuotoja kuvattiin ja arvioitiin. Kotoutumiskurssi puistossa on yksi, joskin tiivistetty, esimerkki työmuodon kuvauksesta. Varhaisen tuen työmuotojen kartoituksen tarkoituksena oli vastata kaupungin sosiaaliviraston lapsiperheiden vastuualueen tuloskorttitavoitteeseen varhaisen tuen työmuodot on kerätty vuoteen 2007 mennessä. Tuloskorttitavoitteen toteutumisesta vastasi Varhaisen tuen työmuodot -työryhmä, johon kuului muun muassa perhekeskustoiminnan johtoa, leikkipuistotoiminnan kehittämistyöryhmän jäseniä, varhaisen tuen koordinaattorit sekä lapsiperheiden vastuualueen kehittämiskonsultti. Varhaisen tuen työmuotojen kartoitus tehtiin vuodenvaihteessa 2006 2007. Kartoitus tehtiin hyödyntäen seuraavaa runkoa: 1. Työmuodon nimi 2. Mihin tarpeeseen työmuoto vastaa? 3. Kohderyhmä/kenelle, mille soveltuu? 4. Toiminnan toteuttajat 5. Toimintatapa: toiminnan kuvaus 6. Vaikuttavuuden arviointi Hyvät käytännöt Rungossa on hyödynnetty hyvien käytäntöjen kuvauksen mallia. Hyvien käytäntöjen -malli valittiin tukemaan työmuotojen kuvaamista, sillä tavoitteena oli löytää varhaisen tuen arjen käytäntöjä työntekijöiden kuvaamina. Hyvän käytännön tunnuspiirteet täyttää käytäntö, joka on koettu toimintaympäristössään toimivaksi ja arvioitu asiakkaalle hyvää tuottavaksi, joka on eettisesti hyväksyttävä ja kehittyy toimijoiden tavoitteellisella prosessilla. Lisäksi se perustuu mahdollisimman monipuoliseen tietoon vaikuttavuudesta ja kuvataan niin, että lukija pystyy arvioimaan, millaiseen tietoon käytännön toimivuus perustuu ja millainen tieto siitä puuttuu. Hyvä käytäntö tiivistetään riittävän selkeästi ja yksityiskohtaisesti mutta tarpeeksi yleistettävästi niin, että käytännön käyttöönotto on mahdollista. (Tunnuspiirteet. Sosiaaliportti/Hyvät käytännöt 2008.) Tämän oppaan tarkoituksena on viedä varhaisen tuen työtä kohti hyviä käytäntöjä. Oppaassa kuvataan varhaisen tuen käytäntöjä ja ehdotetaan niille arviointimenetelmiä, jotta jatkossa arvioinnin avulla voidaan todentaa ne hyviksi käytännöiksi. Hyvän käytännön kuvauksessa kuvataan tiivistetysti millaisen toiminnan yhteydessä tai millaisessa kehittämishankkeessa tai -ympäristössä hyvä käytäntö on tuotettu, millaisista toimijoista, rakenteellisista tekijöistä ja prosesseista käytäntö koostuu, millaisia tuloksia käytännön avulla on saavutettu sekä miten hyvän käytännön juurruttamissuunnitelma käytännön osalta on syntynyt (Koivisto 2005, 16). Hyvien käytäntöjen kuvaaminen edellyttää toiminnan kuvaamista ja vaikutusten arviointi.
Varhainen tuki 8 TIIVISTELMÄ Hyvä käytäntö on sosiaali- tai terveysalan käytäntö, joka on koettu toimintaympäristössään toimivaksi ja arvioitu asiakkaalle hyvää tuottavaksi on eettisesti hyväksyttävä perustuu mahdollisimman monipuoliseen tietoon vaikuttavuudesta ja/tai toimivuudesta kuvataan niin, että lukija pystyy arvioimaan, millaiseen tietoon käytännön toimivuus perustuu ja millainen tieto siitä puuttuu tiivistetään riittävän selkeästi ja yksityiskohtaisesti mutta tarpeeksi yleistettävästi niin, että käytännön käyttöönotto on mahdollista Varhaisen tuen työmuotojen jäsennystä ja arviointia Työmuotojen kuvauksista valmistui vuonna 2008 ammatillinen lisensiaatintutkimus Varhaisia tekoja, vertaistuen tiloja (Lindqvist 2008). Tutkimus on pohjana työmuotojen jäsennykselle. Varhaisen tuen työmuotojen kuvauksia kerättiin leikkipuistojen, kotipalvelun, sosiaalityön ja -ohjauksen, perhetalojen ja -ryhmien sekä kehittämishankkeiden työntekijöiltä kahdessa vaiheessa, ensin kartoituksella ja sitten työntekijöiden yhteisessä kehittämisprosessissa. Työntekijät kuvasivat kartoituksessa 393 työmuotoa, joista analyysin perusteella luotiin 7 pääluokkaa ja niiden sisälle 28 työmuotoluokkaa. Suoran asiakastyön työmuodoksi muotoutuivat perhekohtainen työ, ryhmämuotoinen työ, aluetyö, monikulttuurinen työ sekä palveluista tiedottaminen. Välillisen asiakastyön työmuodoiksi muotoutuivat moniammatillinen toiminta ja verkostotyö sekä varhaisen tuen työotteen vahvistaminen. (Lindqvist 2008, 108.)
9 Varhainen tuki Kehittämishankkeet Kotipalvelu Perhetalot perheryhmät Leikkipuistot Sosiaaliohjaus ja sosiaalityö Sosiaaliviraston taso kohdennettu tuki alueille Aluetaso alueellisten tarpeiden tunnistaminen ja toiminta aluetyö moniammatillinen toiminta verkostotyö ja kehittäminen alue- ja verkostotyö yhteistyö Työntekijäja työyhteisön taso kohtaaminen matalakynnyksisyys perhekohtainen työ kohtaaminen työskentely vauvaperheiden kanssa kohtaaminen avoin toiminta koululaisten iltapäivätoiminta vauvatyö ja alle 3-vuotiaiden perheet ryhmätoiminta ryhmätoiminta ryhmätoiminta ryhmätoiminta ryhmätoiminta palveluista tiedottaminen monikulttuurinen työ monikulttuurinen työ palveluista tiedottaminen Taulukko 1. Varhaisen tuen työmuodot sosiaaliviraston perhekeskuksen eri toiminnoissa (Lindqvist 2008, 84). Työmuotojen tulokset arvioitiin positiivisiksi ja ne paikantuivat laajasti lapsen hyvinvoinnin tekijöiden eri alueille ja liittyivät kunkin toiminnon perustehtävään. Työntekijöiden mukaan työmuodot olivat varsin vaikuttavia, sillä heidän arvionsa työmuotojen tuottamasta muutoksesta asiakkaan elämäntilanteeseen oli keskimääräisesti 8,31 (asteikolla 1 10). Vaikuttaviksi arvioidut varhaisen tuen työmuodot olivat perustehtävälähtöisiä. Yleisesti ottaen vaikuttavimmiksi arvioitiin perhekohtaiset ja ryhmämuotoiset työmuodot. Johtopäätöksenä tästä voi esittää, että varhaisen tuen työ arvioidaan vaikuttavaksi silloin, kun se on osa perustehtävää. (Lindqvist 2008, 109.) Kehittämisprosessin tuloksena varhainen tuki ei näyttäytynyt vain työntekijä- tai työyhteisötason varhaisena puuttumisena. Tuki toteutuu myös alue- ja virastotasolla (taulukko 1). Varhainen tuki ei ole vain yhden ammatin erityisosaamista, vaan se koskettaa monia lapsiperheiden kanssa työtä tekeviä. Alueellinen yhteistyö ja ryhmätoiminta ovat kaikkien toimintojen kuvaamaa yhteistä varhaisen tuen työtä. Alueellisen yhteistyön tehtäväksi kuvataan alueellisen kehityksen tunnistaminen, asiakaslähtöinen verkostotyö sekä tiedon välittäminen palveluista toimijoiden kesken. (Lindqvist 2008, 109.)
Varhainen tuki 10 VARHAINEN TUKI Tässä osassa tarkastellaan eri näkökulmista varhaisen tuen käsitettä ja toimintaa.
11 Varhainen tuki Ilmiönä ja käsitteenä Ilmiö positiivinen diskriminaatio lapsen hyvinvointia suojaavat ja riskeeraavat tekijät lapsen varhaiset vuodet perheen voimavarat asiakas, työntekijä ja johtaminen kehityksellinen, yhteiskunnallinen ja toiminnallinen näkökulma yksilö ja yhteisötaso - varhainen tuki - varhainen puuttuminen - varhainen tukeminen. Varhainen tuki on käsitteenä, toimintana ja työorientaationa haastava. Tämä johtuu osittain siitä, että sen tausta on monille tuntematon ja se on työmuotona ja ammatillisena asiantuntijuutena vielä nuori. Varhaisen puuttumisen ja tukemisen menetelmiä kehitetään koko ajan, samalla kehittyy koko toiminta. Varhaisen tuen työtä on tähän mennessä kuvattu lähinnä toiminnallisten kehittämisprojektien yhteydessä. Tässä oppaassa kuvataan sellaista varhaisten tuen työtä, jota tehdään leikkipuistojen, lapsiperheiden varhaisen tuen ja kotipalvelun tiimin sekä perhetalojen, -paikkojen ja - ryhmien perustyössä. Varhaisen tuen toiminnan laaja-alaisuutta ja monimuotoisuutta on tärkeää kuvata ja tuoda esiin, jotta toiminta konkretisoituisi ja kehittyisi. Työn hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja kuvaaminen mahdollistavat myös sen vaikutusten arvioinnin. Asiantuntijatieto lapsen hyvästä lisääntyy jatkuvasti. Lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteen merkityksestä lapsen tasapainoiselle kehitykselle on tällä hetkellä olemassa tutkittua tietoa, samoin lapsen kasvua uhkaavista riskitekijöistä. Samanaikaisesti kun tieto lapsen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä on lisääntynyt, myös yhteiskuntamme on ollut taloudellisessa ja sosiaalisessa muutoksessa. Nousu 1990-luvun alun lamasta ja 2000-luvun paremmat ajat ovat vaikuttaneet monella tavalla arvoihimme ja toimintaamme. Muutosten vaikutukset vanhemmuuteen ja näkemyksiin vanhemmuudesta ovat nähtävissä, ei ainoastaan lastensuojelun tilastoissa vaan myös lapsiperheiden palveluiden kehityksessä ja kehittämisessä. Varhaista puuttumista on kuvattu välimaaston työksi, joka paikannetaan useimmiten ennalta ehkäisevän ja korjaavan työn väliin (Tapola-Tuohikumpu 2005, 12 13). Käsitettä voidaan lähestyä positiivisen diskriminaation ajatuksen kautta. Sen mukaan yleisten etuuksien lisäksi tarvitaan kohdennettuja palveluja huonompiosaisten aseman parantamiseksi ja epätasa-arvon poistamiseksi. Positiivisen diskriminaation käsitteen esitti Richard Titmuss jo vuonna 1968. Käsitettä on vaikea suomentaa, mutta suorana käännöksenä se tarkoittaa positiivista syrjintää. Titmuss tarkoittaa sillä sitä, että huonommat lähtökohdat kompensoidaan antamalla ylimääräistä tukea. Kaikille tarkoitetut eli universaalit palvelut ovat tarpeen, jotta voidaan kehittää yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä kohdennettuja palveluja. (Titmuss 1976, 135.) Joidenkin näkemysten mukaan ennaltaehkäisevät ja kaikille tarkoitetut sosiaalipalvelut ovat viime aikoina painottuneet ilmenneiden ongelmien varhaiseen puuttumiseen. Hyvinvointipolitiikasta on siirrytty riskipolitiikkaan. Sen vahvistuminen sosiaalipalvelujen resurssien suuntaamisessa on nostanut varhaisen puuttumisen käsitteen ja työorientaation sosiaalityön keskeiseksi strategiaksi. Hyvinvointipolitiikkaan pohjautuvat ennaltaehkäisevät koko väestölle tarkoitetut palvelut ovat vaihtuneet varhaiseen puuttumiseen, mikä tähtää vain syntyneiden ongelmien aktiiviseen kontrollointiin. (Harrikari & Satka 2006, 1 4.) Tämä näkökulma hyvinvointiyhteiskunnan suhteen on synkempi kuin esimerkiksi Titmuksella (1976), joka näki positiivisen diskriminaation universaalien palveluiden täydentäjänä. Tässä oppaassa varhaisen puuttumisen ja tukemisen palvelut nähdään kaikille suunnattujen hyvinvointia lisäävien palvelujen jatkumona. Lapsen hyvinvointia suojaavat ja uhkaavat tekijät Varhaisen tuen työssä pyritään tunnistamaan lapsen hyvinvointia uhkaavia riskitekijöitä ja puuttumaan riskeihin
Varhainen tuki 12 ennen kuin ne muuttuvat suuriksi ongelmiksi. Sosiaalisten ongelmien tunnistaminen ja niihin vastaaminen sosiaalityön keinoin ovat sosiaalityön ydintä. Lapsen hyvinvointia uhkaavia riskitekijöitä on tutkittu monitieteisesti, ja niistä on olemassa runsaasti tietoa. Riskitekijöiden lisäksi on oleellista tarkastella myös hyvinvointia vahvistavia ja suojaavia tekijöitä sekä prosesseja, jotka vaikuttavat hyvinvoinnin ja kehitysriskien syntyyn. Esimerkiksi 2000-luvun alun lasten ja nuorten pahoinvointia koskevassa keskustelussa on tuotu voimakkaasti esiin vanhemmuuteen, päihteisiin ja syrjäytymiseen liittyviä vaikeuksia. Käsitys riskeistä on muuttunut yhä hienojakoisemmaksi, ja tutkimustietoa lapsista, perheistä, riskeistä ja suojaavista tekijöistä on kertynyt. (Törrönen & Vornanen 2004, 164.) Syrjäytymisen käsite liittyy riskitekijäkeskusteluun. Sillä tarkoitetaan vieraantumista valtakulttuurin yleisesti hyväksytyistä toimintatavoista tai jonkin vallitsevan elämänmuodon ihanteista. Syrjäytymisen ongelma syntyy, kun ihminen ajautuu ulos keskeisiltä yhteiskunnallisilta foorumeilta, kuten koulutuksesta, työstä, sosiaalisista suhteista, osallisuudesta ja vaikuttamisesta. (Pölkki 2001, 126.) Helsingin kaupungin moniammatillinen riskiolosuhdetyöryhmä on tuottanut oppaan lapsen hyvän kasvun ja kehityksen riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden tunnistamiseen. Oppaassa on tarkasteltu suojaavia tekijöitä ja riskitekijöitä lapsen kehitykseen liittyvinä tarpeina, vanhemmuutena sekä perhe- ja ympäristötekijöinä. Suojaava tekijä tarkoittaa joko yksilössä itsessään, lähisuhteissa tai ympäristössä olevaa ominaisuutta, joka vaikuttaa riskitekijältä suojaavasti. Riskitekijä on ominaisuus, olosuhde tai tapahtuma, joka tietyissä olosuhteissa lisää tietyn häiriön tai ongelman todennäköisyyttä. Yksittäinen riskitekijä lapsen tai perheen elämässä ei välttämättä tarkoita sitä, että lapsi on suuressa vaarassa joutua esimerkiksi lastensuojelun piiriin. Lapsen elämässä voi olla useitakin suojaavia tekijöitä, jotka riittävät antamaan tuen, jonka avulla lapsi kasvaa ja kehittyy hyvin sekä oppii toimimaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Jos riskitekijä lapsen elämässä on merkittävä (esimerkiksi lapseen kohdistuva väkivalta) tai riskitekijöitä on useita, lapsen tilanteeseen tulee aina puuttua, vaikka suojaavia tekijöitä olisi. (Lapsen hyvän kasvun jne. 2007, 7 8.) Lapsen kehitykselliset tarpeet on oppaassa jaettu lapsen terveyteen, tunne-elämän ja käyttäytymisen kehitykseen, perhe- ja sosiaalisiin suhteisiin, identiteettiin, oppimiseen, ymmärrykseen sosiaalisesta ympäristöstä sekä itsestä huolehtimisen taitoihin. Vanhemmuuteen vaikuttavat tekijät on jaettu vanhemman toimintakyvyn osa-alueisiin, kuten perushuolenpitoon, turvallisuuden varmistamiseen, emotionaaliseen lämpöön, oppimisen tukemiseen, ohjaukseen ja rajoihin sekä vakauteen ja jatkuvuuteen. Perheeseen ja ympäristöön liittyviä tekijöitä ovat perheen historia ja toimintakyky, perhe laajassa merkityksessä, asuminen, työllisyys, toimeentulo, perheen sosiaalinen integraatio sekä ympäristön resurssit. Oppaassa on tarkemmin kuvattu kunkin tekijän sisältö. (Lapsen hyvän kasvun jne. 2007, 8.) Seuraavassa kuviossa (Kuvio 1) esitetään lapsen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä lapsen ja lapsiperheen näkökulmasta. Esitetyt tekijät painottuvat hyvinvoinnin resurssitekijöihin. Ne ovat osa suojaavista tekijöistä ja riskitekijöistä. Resurssi ei muutu hyvinvoinniksi eikä resurssin puute pahoinvoinniksi kuin erityisissä olosuhteissa, ei koskaan automaattisesti. Kuvio pyrkii havainnollistamaan ilmiön kaksisuuntaista luonnetta: niin suojaavilla kuin uhkaavillakin tekijöillä voi yksittäisissä tapauksissa olla kaksisuuntaisia vaikutuksia. Monilla myönteisillä kehitystekijöillä voi olla ennalta odottamattomia negatiivisia vaikutuksia lapsen kehitykseen, esimerkiksi vanhempien kiintymys voi kääntyä lapsen ylisuojeluksi, joka estää hänen omaaloitteisuutensa kehittymistä normaalisti. Vastaavasti kehitystä uhkaavat tekijät saattavat joissakin tilanteissa muuttua yksilön kehitystä tukevaksi voimavaraksi. Kuten kuvio hyvin havainnollistaa, lasten hyvinvointia turvaavat ja uhkaavat tekijät liittyvät lapseen, vanhemmuuteen, perheeseen, sosiaaliseen verkostoon sekä viralliseen tuki- ja palvelujärjestelmään. Perheen sisäisillä voimavaroilla viitataan perheen historiaan, vanhempien ja lasten persoonallisuuteen sekä lapsi vanhempisuhteeseen. Ulkoinen puute vaikuttaa lapsen hyvinvointiin suorasti ja epäsuorasti. Esimerkiksi vanhempien työttömyys tai köyhyys aiheuttaa konkreettista materiaalista puutetta sekä painetta perheen sisällä. Palvelujärjestelmällä on merkittävä asema köyhyyden ja siitä aiheutuvien negatiivisten kokemusten lieventäjänä. (Forssén ym. 2002, 87 90.) Kodin ulkopuoliset sosiaaliset suhteet ja yhteisöt ovat merkityksellisiä lapsen sosiaalisen pääoman muodostumiselle. Koettu yhteisöllisyys, perheen sosiaaliset kontaktit ja perheenjäsenten keskinäinen vuorovaikutus tukevat perheiden ja lasten osallisuutta lähiyhteisöön. Sosiaalisen pääoman muodostumisen rajoittavia tekijöitä ovat muun
13 Varhainen tuki VIRALLINEN TALOUDELLINEN TUKI- JA PALVELUJÄRJESTELMÄ Sosiaaliturva, terveys-, päivähoito-, koulutus- ja sosiaalipalvelut PERHEEN TALOUDELLINEN, INHIMILLINEN JA SOSIAALINEN PÄÄOMA PERHEEN ULKOISET VOIMAVARAT - rakenne - materiaaliset resurssit - sosio-ekonominen asema PERHEEN SISÄISET VOIMAVARAT LAPSI - sukupuoli - persoonallisuus - luonteenpiirteet - kehityshistoria VANHEMMUUS - sukupuoli - persoonallisuus - roolit ja odotukset - kasvatus - historia SOSIAALINEN VERKOSTO - perheen sosiaalinen verkosto - lapsen vertaisryhmä LAPSEN HYVINVOINTI Kuvio 1. Lapsen hyvinvointia turvaavat ja uhkaavat tekijät. (Forssen, Laine & Tähtinen 2002, 87.) muassa sidosten heikkeneminen naapurustoon, lasten turvattomuus, negatiiviset toverisuhteet tai rajoittuneet resurssit. Lapselle vertaisryhmän ulkopuolelle jääminen voi olla kehityksen riskitekijä, jos lapsi torjutaan ryhmässä aktiivisesti, jos hän joutuu kokonaan syrjään, tulee kiusatuksi tai kiusaajaksi tai kokee itsensä yksinäiseksi. Suhteet aikuisiin toimivat suojaavina tekijöinä. Kuviossa kaksisuuntaiset nuolet kuvaavat eri tekijöiden ja lasten ja vanhempien vuorovaikutuksen moniulotteisuutta sekä myönteisten tai kielteisten tekijöiden ja prosessien kasautumistendenssiä. Forssén ym. (2002, 88, 91 97) tuovat esiin, että lasten hyvinvointia ja sen riskitekijöitä tulee tarkastella yhteiskunnallisten prosessien, eri ihmisryhmien sekä yksilön elämänkulun näkökulmasta. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta merkittävien riskien tunnistaminen on tärkeää, koska niiden avulla voidaan arvioida lapsen hyvinvointia. Toimijoiden kyky tunnistaa riskejä on ammatillista osaamista, ja sillä on aina merkittävä vaikutus lasten hyvinvointiin.
Varhainen tuki 14 Varhainen tuki meillä ja muualla Helsingissä on kahtena hankekautena vuodesta 2001 lähtien kehitetty varhaisen tuen toimintaa. Vuonna 2000 Helsingin sosiaalivirasto varasi määrärahan positiivisen diskriminaatiopolitiikan harjoittamiseen. Toiminnasta käytettiin tuolloin nimeä varhainen puuttuminen, ja sen tarkoituksena oli kohdistaa huomio syrjäytymisriskissä oleviin maahanmuuttajalapsiin (Lankinen 2001, 24). Kehittämishankkeiden kohderyhminä ovat olleet muutkin kuin maahanmuuttajalapset. Vuosien 2001 2004 positiivisen diskriminaation hankekokonaisuuden (18 hanketta) keskeisiksi kehittämisalueiksi kiteytyivät perhetyö, maahanmuuttajatyö sekä aluetyö. Varhaisen tuen ydinpiirteiksi nousivat esiin matala kynnys, mahdollistaminen ja välittäminen. (Tapola-Tuohikumpu 2005, 39, 50.) Varhaisen tuen hankkeiden kehittämisalueet uutena hankekautena 2005 2008 ovat olleet vauva- ja perhetyö, maahanmuuttajatyö sekä verkosto- ja kumppanuustyö. Hankkeita on ollut yhteensä 13, joista yhdessä sosiaalivirastoon palkattiin kolme alueellista varhaisen tuen koordinaattoria. Heidän tehtäviinsä kuului muun muassa alueellisten kehittämishankkeiden koordinointi ja perustyön varhaisen tuen työotteen vahvistaminen. Lisäksi vuonna 2008 yksi työntekijä konsultoi varhaisen tuen sosiaaliohjausta. Positiivisen diskriminaation hankkeita ja niiden tuloksia on tarkastelu asiakasnäkökulmasta. Maahanmuuttajaperheille hankkeen hyötyjä ovat olleet lasten ja vanhempien kielitaidon parantuminen, kulttuuriidentiteetin vahvistuminen ja vanhempien ja perheiden vertaistuen mahdollistuminen. He ovat hyötyneet myös hankkeen tieto- ja ohjauspalveluista. Perhetyön myötä vanhemmat ovat rohkaistuneet hakemaan tukea itselleen. Tukea ja apua sekä uusia matalan kynnyksen vanhemmuuden tukemisen toimintoja on ollut lähellä. Aluetyön tuloksena asukkaat ovat aktivoituneet ja verkostoituneet, toimintamahdollisuuksia on tullut tarjolle, osallisuus on vahvistunut ja vertaistuki mahdollistunut. (Halttunen- Sommardahl & Sauramäki 2006, 25 26.) Useissa Euroopan maissa early intervention (varhainen puuttuminen) -termi viittaa toisaalta varhaisessa vaiheessa tehtyyn puuttumiseen, toisaalta alle kolmevuotiaiden tukitoimiin (esim. Early Childhood Intrervention 2007, 4). Varhaisen tuen toiminnan tarpeina ovat lapsen Käsite hyvän kasvun edistäminen ja kehityksen riskitekijöiden vähentäminen. Yksilön elämänkulun näkökulmasta varhaisen tuen toiminnassa huomio kiinnittyy ensimmäisten ikävuosien tukemiseen. Lapsen varhaiset vuodet ovat merkittäviä suojaavien tekijöiden ja riskitekijöiden kannalta. Esimerkiksi Jukka Mäkelä (2003, 107) korostaa aivotutkimuksen tuloksia ja esittää, että lapsen aivot kehittyvät niiden kokemusten ohjaamina, joita tämä kohtaa. Jari Sinkkosen (2003, 100) mukaan äidin saaman sosiaalisen tuen riittämättömyys heikentää hänen mahdollisuuksiaan olla lapsen käytettävissä. Kansainvälisestä näkökulmasta käsitettä lähestyy Carl J. Dunst (2000). Hänen lähtökohtansa ovat early intervention ja family support (perheen tukeminen) eli perheen tukeminen varhaisen puuttumisen keinoin. Hän lähestyy varhaista puuttumista perhekeskeisistä periaatteista, joissa korostuvat perheen voimavarat ja resurssit sekä kumppanuus perheen kanssa. Hän tuo esiin tutkimustuloksia, jotka osoittavat, että on merkittävää, miten varhaisen puuttumisen interventio tehdään. Hänen mukaansa varhainen puuttuminen on tuen ja resurssien järjestämistä pienten lasten perheille. Tuki ja resurssit voivat tulla epäviralliselta (perhe, ystävät, sukulaiset yms.) tai viralliselta verkostolta, jotka molemmat sekä suorasti että epäsuorasti vaikuttavat lapsen, vanhemman ja perheen toimintakykyyn. (Dunst 2000, 96 99.) Helsingin sosiaaliviraston varhaisen tuen ohjausryhmä (2007) on määritellyt, että lapsiperheiden varhainen tuki on toimintaa, jolla pyritään tunnistamaan, ehkäisemään ja helpottamaan lasten, nuorten ja perheiden ongelmia mahdollisimman varhain heti huolen
15 Varhainen tuki havaitsemisen jälkeen. Määritelmä sisältää asiakkaan, työntekijän ja johtamisen näkökulman. (Varhaisen tuen ohjausryhmän muistio 2007.) Seuraava kuvio pyrkii jäsentämään varhaista tukea asiakkaan, työntekijän ja johtamisen näkökulmista. Johtaminen koskettaa työntekijöitä ja muun muassa mahdollistaa varhaisen tuen asiakas-työntekijäsuhteessa. Johtaminen on laaja-alaista ja vaikuttaa kokonaisuuteen. Asiakas Asiakkaat 3. askel MITÄ? (mamu-perhetyö-aluetyö) - Yksilöllinen tuki - Vertaistuki - Alueelliset toiminnot 2. askel MITEN? - Työote: aikaa kohdata asiakas, kuunnella / kuulla asiakasta - Asiakkaan subjektius; määrittää yhteistyötä ja sisältöä VARHAINEN TUKU Työntekijä Asiakkaan tarve ohjaa! 1. askel MISSÄ? Lähellä asiakasta, luonnollisessa ympäristössä, peruspalveluna, matala kynnys, ei-leimaava paikka. Johtaminen Kuvio 2. Varhaisen tuen portaat: asiakkaan tarpeen mukaan rakentuva toiminta (Gyekye ym. 2005.) Varhainen tuki asiakkaan kokemana toimintana merkitsee luottamuksellisen suhteen luomista asiakkaan ja työntekijän välille, jolloin puheeksi ottamisessa korostuvat dialogisuus, kumppanuus ja asiakkaan omien voimavarojen käyttöönoton tukeminen. Kohtaamisessa korostuvat eettisyys, ihmisen ymmärtäminen ja halu auttaa. Lisäksi tavoitteena on lapsen ja perheen elämänhallinnan ja voimavarojen säilyttäminen ja vahvistuminen sekä se, että varhainen tuki mahdollistuu asiakkaan arjessa (matala kynnys) ja että varhainen tuki toteutuu asiakkaan ehdoilla häntä kunnioittaen ja arvostaen. (Varhaisen tuen ohjausryhmän muistio 2007.) Varhaisen tuen toteutumisessa on olennaista, että toiminta muovautuu ja rakentuu asiakkaiden tarpeiden mukaan. Asiakkaan kannalta on tärkeää tarkastella, MIS- SÄ toiminta tapahtuu, MITEN sitä toteutetaan ja MITÄ toiminta on. Näin toteutuvalla toiminnalla asiakkaat kokevat olevansa oman elämänsä subjekteja aktiivisia osallisia, ei ongelman kautta määrittyviä auttamisen kohteita. Varhaisen tuen tavoitteena on lapsen hyvinvointi, joka saavutetaan tukemalla vanhemmuutta ja perhettä. Varhaisessa tuessa on haasteena pitää lapsi toiminnan keskiössä, kun työskennellään vanhemmuutta tukien. Vauvat ja pienet lapset saattavat jäädä aikuisten tarvitsevuuden jalkoihin. Sellaisen toiminnan, jossa tuetaan lapsen ja vanhemman yhteistä tekemistä, on havaittu tuottavan myös lapsen kannalta välitöntä hyvää. Yhteisellä toiminnalla vahvistetaan lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja tunnesidettä. Asiakkaista puhuttaessa on hyvä muistaa, että varhaisen tuen asiakkaita ovat sekä lapset että aikuiset. Vanhempien arvioita perheryhmän hyödyistä: Huomasi lapsen kasvun ja huomasi, mitä muutoksia se vaati äitinä. Opin viettämään enemmän aikaa lapseni kanssa.
Varhainen tuki 16 Varhainen puuttuminen työntekijöiden työtapana edellyttää kaikilta työntekijöiltä riittävää ammattitaitoa. Kaikissa toiminnoissa tulee määritellä se, mitä varhainen tuki omassa työssä on. Tavoitteena on asiakkaan kohtaaminen, kuuleminen, välittäjänä toimiminen, voimavaralähtöisyys, asiakaslähtöinen palveluihin ohjaus sekä riskien varhainen tunnistaminen. Työntekijällä on velvollisuus puuttua, ja hänen tulee hallita puheeksi ottamisen työtaidot. Huolen havainnut kokoaa moniammatillisen verkoston asiakkaan tarpeiden mukaan. Varhaisessa tuessa huomioidaan erityisesti lapsen ensimmäiset ikävuodet. Varhaisen tuen johtaminen on toimintaa, jossa määritellään eri toimijoiden perustehtävät ja roolit varhaisessa tuessa. Se on myös toimintaa, joka edellyttää pysyviä yhteistyörakenteita sekä yhteistä monihallinnollista toiminnan johtamista. (Varhaisen tuen ohjausryhmän muistio 2007.) Varhaisen tuen määritelmässä korostuvat varhainen tuki työntekijän orientaationa sekä ajatus tuen merkityksestä asiakkaalle. Näkemys varhaisen tuen johtamisesta sisältää ajatuksen monihallinnollisesta toiminnasta. Varhaiseen tukeen on monia lähestymistapoja, ja sitä voidaan tarkastella kehityksellisestä, yhteiskunnallisesta ja toiminnallisesta näkökulmasta. Varhaisessa tuessa on löydettävissä sekä yksilö- että yhteisötason toimintaa. Varhainen tuki vahvistaa lapsen hyvinvointia suojaavia tekijöitä ja heikentää riskitekijöitä. Tuki toteutuu ajallisesti varhain, joten erityisesti tuetaan vauva- ja pikkulapsiperheitä. Tuki toteutuu myös lapsen kasvun eri kehitysvaiheissa. Suojaavia tekijöitä vahvistetaan perhelähtöisellä ja ryhmämuotoisella työllä esimerkiksi ensi kertaa vanhemmaksi tulevien perhevalmennuksella, jossa vahvistetaan voimavaroja ja vanhemmuutta. Tuki toteutuu myös lapsiperheiden elinolosuhteiden ja asuinalueiden sosiaalisen kehityksen seuraamisessa, jolloin vahvistetaan toimintaympäristön voimavaroja ja heikennetään syrjäyttävää kehitystä. Tätä työtä tehdään muun muassa varhaisen tuen alueellisissa toimijatapaamisissa. Suojaavia tekijöitä vahvistetaan tukemalla sosiaalisia verkostoja ja luomalla lapsiperheille mahdollisuus keskinäiseen vertaistukeen ja -toimintaan. Tämä toteutuu esimerkiksi leikkipuistojen matalankynnyksen toiminnoissa. Varhainen puuttuminen toteutuu sekä yksilö- että yhteisötasolla. Yksilötasolla lapsen, vanhemman tai perheen toiminnan riskitekijöihin puututaan mahdollisimman varhain ja perheitä tuetaan esimerkiksi kohdennetuilla yksilö- tai ryhmätoiminnoilla tai palveluihin ohjauksella. Tätä toimintaa voidaan kutsua kohtaamiseksi varhaisen tuen asenteella. Yhteisötasolla lapsiperheiden Varhainen tuki ajallisesti varhainen kehityksellinen näkökulma sosiaalisen kehityksen seuraaminen yhteiskunnallinen näkökulma yksilötaso varhainen puuttuminen toiminnan näkökulma yhteisötaso varhainen tukeminen Kuvio 3. Varhaisen tuen elementit (Lindqvist 2008, 99.)
17 Varhainen tuki toimintaympäristöä uhkaaviin tekijöihin puututaan yhteistyössä kaikkien alueen toimijoiden, myös alueen asukkaiden, kanssa. Työssä hyödynnetään monentasoista tietoa sosiaalisesta kehityksestä. Varhaista puuttumista seuraa varhainen tukeminen. Varhainen tukeminen toteutuu muun muassa perheiden tarpeita vastaavien palveluiden tarjoamisessa ja kehittämisessä. Se voi olla esimerkiksi perheen aikuiselle tarjottavaa keskusteluapua tai ryhmämuotoista vertaisryhmätoimintaa. Joissakin tilanteissa palveluihin ohjauksella perheelle etsitään sopiva tukimuoto. Yhteisötason varhainen tuki sekä varhainen puuttuminen ja tukeminen ovat yhteisösosiaalityön näkökulmasta keskeisiä toimintoja. Yhteisösosiaalityössä on kysymys yksilöiden, perheiden ja ryhmien näkemisestä osana sosiaalisia verkostoja ja yhteisöjä. Varhaisen tuen toiminnassa näkyy ehkäisevä, kaikille suunnattujen palveluiden näkökulma ja kohdennettu, lapsen ja lapsiperheiden tarpeisiin puuttuva näkökulma. Seuraavassa esimerkissä kuvataan matalan kynnyksen palveluiden merkitystä palveluihin ohjaamisessa: Yleensä varsin pärjäävä äiti oli uupunut lasten sairastelun vuoksi. Äiti kertoi leikkipuistossa olevansa aivan loppu. Puistossa äidille näytettiin lapsiperheiden kotipalvelun esitettä, ja hän otti sinne yhteyttä. Pian nähtiinkin kotipalvelun perhetyöntekijä lasten kanssa puistossa. Muutaman viikon kuluessa äiti oli saanut voimavaransa takaisin ja palasi taas lasten kanssa mukaan leikkipuiston toimintaan. TIIVISTELMÄ Lapsen ja lapsiperheen varhaisella tukemisella pyritään mahdollisimman varhain vastaamaan perheen tarpeisiin. Lapsen hyvinvointia uhkaavien riskitekijöiden tunnistamisella, varhaisella puuttumisella ja tukemisella tavoitellaan uudenlaista ja tehokkaampaa lähestymistapaa lapsesta syntyneen huolen kohtaamiseen ja lapsen auttamiseen. Varhaisen tuen tavoitteena on lapsen ja perheen elämänhallinnan ja voimavarojen säilyttäminen ja vahvistuminen sekä se, että varhainen tuki mahdollistuu asiakkaan arjessa ja että varhainen tuki toteutuu asiakkaan ehdoilla häntä kunnioittaen ja arvostaen. Varhaisen tuen johtaminen koskettaa työntekijöitä ja muun muassa mahdollistaa varhaisen tuen asiakas-työntekijäsuhteessa. Varhainen tuki on sekä yksilö- että yhteisötason toimintaa. Yhteisöllinen näkökulma on myös tärkeä. Se on muun muassa sosiaalisten verkostojen vahvistamista ja vertaistuen mahdollistamista. Se on myös palveluiden kehittämistä ja elinolosuhteiden luomista sellaisiksi, että lapsen hyvinvointi lisääntyy ja vanhemmuudessa on mahdollisuus onnistua. Tavoitteena on siis lapsen hyvinvointi, joka saavutetaan tukemalla vanhemmuutta ja perhettä.
Varhainen tuki 18 Työntekijän toimintana Työntekijä KOHTAAMINEN, PUUTTUMINEN JA TUKEMINEN perusasenne: kunnioitus, nöyryys, aitous, empatia, hiljainen innokkuus vuorovaikutussuhteen muodostaminen ja tuen tarpeen kartoitus perustaidot: läsnäolo, aktiivinen kuuntelu, puhumaan kannustaminen, empatian osoittaminen huolen tunnistaminen arvostava asenne voimaannuttava eli hyvät asiat ja vahvuudet huomioiva lähestymistapa aito läsnäolo vuorovaikutusvastuu PALVELUIHIN OHJAUS tietoa alueen palveluista valmius etsiä apua yhdessä valmius ohjata ja saattaa palvelujen piiriin. Kohtaaminen Varhainen tukeminen konkretisoituu työntekijän ja asiakkaan kohtaamisessa. Toimiva yhteistyösuhde vanhemman kanssa vaatii työntekijältä tiettyjä perusasenteita ja taitoja. Hilton Davies (2006) on perehtynyt vanhempien tukemiseen ja jäsentänyt vuorovaikutussuhteen aloittamista. Kunnioitus on ehkä tärkein asenne. Se tarkoittaa niiden ihmisten arvostamista, joiden kanssa työskennellään, heidän pitämistään hyvin tärkeinä. Nöyryys on voimavara, joka vaatii avoimuutta ja realistista käsitystä itsestä, se vaatii sekä omien vahvuuksien että heikkouksien hyväksymistä. Aitous on muun muassa rehellisyyttä ja vilpittömyyttä. Se on sitä, että auttaja on aidosti kiinnostunut perheestä ja sen ongelmista ja että hän on täysin luotettava. Empatia liittyy auttajan yleiseen pyrkimykseen ymmärtää tilanne vanhempien näkökulmasta. Hiljainen innokkuus välittyy perheelle, kun auttaja on innostunut työstään. Se siirtyy helposti vanhempiin ja lapsiin ja edistää auttajan ja vanhempien välistä vuorovaikutussuhdetta. (Davies 2006, 56 61.) Kohtaamisen perustaidot ovat tarpeen kaikessa tukemisessa, erityisesti alussa, vuorovaikutussuhteen muodostamisessa ja tuen tarpeen kartoituksessa. Ehkä tärkein perustaito on olla täydellisesti läsnä vanhempien kanssa ja sen ilmaiseminen heille. Kaikki huomio kiinnitetään perheeseen, jotta olisi mahdollista havaita tarkasti, mitä vanhemmat sanovat tai antavat ymmärtää. Läsnäoloa viestitään katseella, ilmeillä, ryhdillä ja ruumiin asennolla, liikkeillä ja sanattomilla vihjeillä. Aktiivinen kuuntelu on avain tehokkaaseen viestintään. Aktiivisen kuuntelun avulla voi oppia vanhempien tarpeista, muodostaa tarkan kuvan tilanteesta ja siten edistää tukiprosessia. Jotta työntekijä voisi kuunnella, on vanhemmille annettava tilaisuus puhua. On tärkeää kannustaa vanhempia puhumaan ja antaa keskustelulle suunnan. Empatia on työntekijän oleellinen ominaisuus. Jotta siitä olisi apua vanhemmille, se tulee osoittaa selvästi. Tämä voidaan tehdä työntekijän koko olemuksen ja läsnäolon, kuuntelun ja puhumaan rohkaisemisen avulla. Suorempi keino on kuitenkin sanoa jotain, joka ilmaisee ymmärtämistä. (Davies 2006, 61 67.) Yhtenä lähestymistapana yhteistyösuhteeseen voidaan pitää vanhempien ja työntekijöiden kasvatuskumppanuutta. Sen ajatuksen mukaan lapsi ammentaa varhaisen kasvun ja kehityksen keskeisimmät rakennusaineksensa siitä kiintymyssuhteesta, joka lapsen ja vanhemman välille
19 Varhainen tuki rakentuu. Työntekijä kannattelee tätä suhdetta. (Kaskela & Kekkonen 2007, 5.) Tila ja tilanne, jossa asiakas kohdataan, vaikuttavat siihen. Kohtaamisessa vaihtelevat vuorovaikutussuhteen luominen, tuen tarpeen havainnointi, huolen tunnistaminen ja palveluihin ohjaus sekä osallistava kohtaaminen. Osallistavassa kohtaamisessa asiakas kohdataan voimavaraisena toimijana. Ohjaajat/henkilökunta viestittävät omalla käytöksellään, että kaikki ovat tervetulleita puistoon ja myös toimimaan täällä. Yhteinen toiminta lähtee liikkeelle jo pienistä asioista, ja se on hyvä alku. (Osallistava kohtaaminen avoimessa toiminnassa.) Kohtaaminen varhaisen tuen asenteella lähtee ammatillisuudesta. Ammattilainen näkee asiakkaan ja ottaa rohkeasti puheeksi sen mitä näkee. Vuorovaikutusvastuu on aina ammattilaisella, ja hänellä on oltava rohkeus ja ammattitaito kuulla asiakasta aktiivisesti sekä kyky tunnistaa oma rajansa auttajana. Asiat nostetaan esiin lapsen kautta. Lähestymistapa on voimaannuttava, myös hyvät ja onnistuvat asiat huomioidaan. merkittävä tekijä varhaisen tuen mahdollistumiseksi on työntekijän taidot kohdata asiakkaita: herkkyys ja kyky kuulla asiakkaan tarpeita sekä käydä vuoropuhelua kunnioittavassa ja voimavaraistavassa hengessä. (Kohtaamisen työtaidot.) Huolen ottaminen puheeksi on olennainen osa kunnioittavaa varhaista puuttumista. Omaan huoleen tarttuminen tarkoittaa sitä, että työntekijä ottaa puheeksi oman huolensa sen sijaan, että puhuisi lapsen tai perheen ongelmista. Ennakoinnit ovat puheeksiottamisen menetelmän ydintä. Ne ovat työntekijän tekemiä ajatuskokeita, joiden avulla hän tunnustelee mielessään puheeksioton seurauksia. Puheeksiottamisen tavoitteena on yhteistyön aikaansaaminen ja asioiden kehittyminen myönteiseen suuntaan. Tärkeää on tunnistaa lasten ja vanhempien ja heidän tilanteensa voimavarat. (Eriksson & Arnkil 2007, 7, 27 31.) Huolen ottaminen puheeksi lapsen ja vanhemman kanssa on olennainen osa varhaista tukemista. Se toteutetaan kunnioittavana keskusteluna, jossa yhtenä keskeisenä tehtävänä on saada aikaan työntekijän ja vanhempien liittouma lasta koskevan huolen käsittelemiseksi. (Huolen tunnistaminen ja puheeksiotto.) Monet työntekijät ovat hyödyntäneet Huolen vyöhykkeistöä, kun he ovat pohtineet jonkin yksittäisen perheen tilannetta. Huolen vyöhykkeistön avulla työntekijä voi jäsentää lapsen, nuoren ja hänen perheensä tilanteesta kokemaansa huolen astettaan, omien auttamismahdollisuuksiensa riittävyyttä sekä lisävoimavarojen (perheen läheiset, eri tahojen työntekijät) tarvetta. Myös lapset, nuoret ja vanhemmat voivat arvioida vyöhykkeistön avulla omaa huolen astettaan ja tukitarpeitaan. Vyöhykkeistö on apuväline tilanteen jäsentämiseksi ja avoimen yhteistyön kehittämiseksi perheiden kanssa. Se ei ole diagnosointiväline, vaan sen tarkoituksena on auttaa selkiyttämään perheiden kanssa tehtävää sekä työntekijöiden keskinäistä yhteistyötä. Se tarjoaa kaikille ymmärrettävän ja yhteisen käsitteen: oma huoli. (Eriksson & Arnkil 2007, 7.) Lapsen hyvän kasvun ja kehityksen ja riskitekijöiden tunnistaminen -oppaassa on toimintamalli, joka kertoo miten toimia, kun lapsesta herää huoli. Oletko huolissasi lapsesta -malli löytyy oppaan sivulta 18. Palveluihin ohjaus on varhaisessa tuessa tärkeää. Jos perheellä on tuen tarvetta, pyritään auttamaan. Jollei työntekijä itse osaa, etsitään yhdessä apua. Työntekijän on tärkeää tuntea oman alueensa ja koko kaupungin palvelut. Perhe ohjataan ja saatetaan ajoissa palvelujen piiriin. Jos palveluissa on jonoja, kannatellaan perhettä. Työntekijän täytyy olla herkkänä vastaamaan asiakkaiden senhetkisiin tarpeisiin. Hän arvioi, onko oma tuki riittävä vai onko tarkoituksenmukaista tarjota muita tukimuotoja. Säännöllinen yhteistyö muiden toimijoiden kanssa auttaa pitämään omat tiedot ajan tasalla. Lisätietoa: Davies, Hilton (2006) Miten tukea sairaan tai vammaisen lapsen vanhempia? Suomen sairaanhoitajaliitto ry. Eriksson, Esa & Arnkil, Tom Erik (2005) Huoli puheeksi. Opas varhaisista dialogeista. Stakes. Oppaita 60/2005. Kaskela, Marja & Kekkonen, Marjatta (2007) Kasvatuskumppanuus kannattelee lasta Opas varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Stakes. Oppaita 63/2007. Lapsen hyvän kasvun ja kehityksen riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden tunnistaminen. (2007) Helsingin sosiaalivirasto. Oppaita ja työkirjoja 2007:4.
Työyhteisö Varhainen tuki 20 Työyhteisön toimintana matalakynnyksisyys perhekohtainen työ ryhmämuotoinen työ palveluista tiedottaminen monikulttuurinen työ. Johtaminen Varhainen tuki ja johtaminen Työyhteisöjen käyttämät varhaisen tuen työmuodot pohjautuvat kunkin toiminnon perustehtävään. Tässä luvussa kuvataan yleisellä tasolla matalakynnyksisyyttä, perhekohtaista ja ryhmämuotoista työtä, palveluista tiedottamista, monikulttuurista työtä sekä varhaisen tuen johtamista. Esimerkiksi leikkipuistojen avoin, matalan kynnyksen toiminta tavoittaa hyvin perheitä, joilla on varhaisen tuen tarve. Vanhemmuuden tukeminen esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelussa ja perheryhmissä toteutuu sekä perhelähtöisenä että ryhmämuotoisena työnä. Kaikissa toiminnoissa palveluista tiedottaminen ja monikulttuurinen työ ovat keskeisiä työmuotoja. Matalakynnyksisyys Matala kynnys liittyy asiakkaiden ja palveluiden suhteisiin, asiakkaiden tavoittamiseen ja heidän tuen piiriin pääsemiseen. Matalan kynnyksen toiminnassa ei ole asiakkaaksi pääsyn kriteerejä, vaan asiakkaan on helppo ylittää kynnys ja rohkaistua tulemaan toimintaan mukaan. (Tapola-Tuohikumpu 2005, 52 53.) Avoin toiminta, joka on matalakynnyksistä ja kaikille avointa on mahdollista muun muassa leikkipuistoissa ja perhetaloissa/-paikoissa. Avoimessa toiminnassa toteutetut toimintatuokiot ja -ryhmät, juhlat ja tapahtumat madaltavat kynnystä osallistua muuhunkin toimintaan. Myös kohdennetuilla ryhmillä on osallistava rooli, sillä ne sitouttavat asiakkaat muuhunkin toimintaan. Perhekohtainen työ Työmuotoa, jossa toimitaan yksittäisen perheen kanssa, kutsutaan tässä perhekohtaiseksi työksi. Perhekohtaisella työllä tarkoitetaan myös yksittäisen perheenjäsenen kanssa työskentelyä (lapsi, aikuinen). Perhekohtainen työ eroaa usein käytetystä perhetyö-termistä jonkin verran. Lastensuojelulain perustelutekstin mukaan perhetyö on esimerkiksi perheen kotona tehtävää työtä, kuten perhetyöntekijän antamaa keskusteluapua tai tukea erilaisissa arjen toiminnoissa (Heino 2007, 44). Perhekohtaista työtä voidaan tehdä sekä perheen kotona että sen ulkopuolella. Kotipalvelun työntekijöiden perhekohtainen työ on lähinnä kotona tapahtuvaa perheiden kanssa työskentelyä. Leikkipuistot avoimen tilan kohtaamispaikkoina ovat perhekohtaisen työn kuvauksissa tuoneet esiin perheiden kohtaamista ja vuorovaikutussuhteen luomista perheiden kanssa. Ryhmämuotoinen työ Ryhmämuotoinen työ on erilaisten ryhmien toimintaa ja niiden ohjausta. Ryhmätoiminta on moninaista sisällöiltään ja menetelmiltään. Sosiaalisten verkostojen tukeminen erilaisten vertaisryhmien avulla on merkittävä varhaisen tuen työmuoto. Vertaisryhmät ja vertaistuki ovat toimintaa itsessään, mutta ne myös tukevat perheiden sosiaalisen verkoston rakentumista. Varhainen tuki ei toteudu vain työntekijöiden työnä vaan myös perheiden keskinäisenä tukena. Erilaiset ryhmätyömuodot sekä leikkipuistojen yhteisölliset tilat luovat erinomaisen mahdollisuuden perheiden osallistumiselle ja vertaistukiryhmien muodostumiselle. Lapsen kasvun ja kehityksen tueksi on tarjolla erilaisia ryhmätoiminnan muotoja pienten lasten kerhoista koululaisten iltapäivätoimintaan. Lapset huomioidaan myös useissa vanhemman ja lapsen yhdessäoloa ja vuorovaikutusta tukevissa ryhmissä. Monitoimijainen perhevalmennus ensisynnyttäjäperheille on hyvä esimerkki ryhmämuotoisesta toiminnasta, johon kaikki perhekeskuksen toimijat osallistuvat. Perhevalmennusryhmät kokoontuvat terveysasemilla ennen vauvan syntymää ja leikkipuistoissa vauvan syntymän jälkeen. Perhevalmennustapaamisiin