SOSIAALIOHJAUS LASTENSUOJELUSSA

Transkriptio

1 SOSIAALIOHJAUS LASTENSUOJELUSSA Sosiaaliohjausta on monenlaista Annika Parviainen Anna Peltokorpi Metropolia ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Sofianlehdonkatu 5 Sosionomi, SS08K1 Lastensuojelu- ja nuorisotyö Ohjaaja: Hanna Sinkkanen

2 1 1 VARHAISEN TUEN SOSIAALIOHJAUS Työpajassamme varhaisen tuen sosiaaliohjauksesta kertoi varhaisen tuen sosiaaliohjaaja Teija Mattila. Lapsen hyvinvointia vahingoittavien tekijöiden tunnistamisella, varhaisella puuttumisella ja tukemisella on tavoitteena uudenlainen, tehokkaampi lähestymistapa lapsesta syntyneen huolen kohtaamiseen ja lapsen auttamiseen. Varhainen tuki ja asioihin puuttuminen koskee kaikkia viranomaisia ja kansalaisia (Lastensuojelulaki 2008). Lastensuojelussa painopiste on aina ennaltaehkäisyssä, varhaisessa tuessa ja avohuollossa. Varhaisen tuen sosiaaliohjaajalla on yhteistyökumppaneina muun muassa leikkipuistot, perhetalot, perheryhmät, sosiaalityö, sosiaaliasema, perheneuvola, kotipalvelu, sosiaaliohjaus, päivähoito, äitiys- ja lastenneuvola. Varhaisen tuen sosiaaliohjaus on vanhemmuuden tukemista, perheen auttamista arjessa, sekä lapsen hyvän kasvun ja kehityksen varmistamista. Varhaisen tuen sosiaaliohjausta tarvitaan silloin, kun vanhemmat ovat uupuneita, arki ei suju, perheeltä puuttuu tuki- ja lähiverkosto, elämäntilanteeseen tulee äkillinen muutos, taloudelliset asiat eivät pysy hallussa tai monikulttuurisissa kysymyksissä. Varhainen tuki on lyhytkestoista, yleensä noin kolme kuukautta kestävää. Varhaiseen tukeen kuuluu monia työmuotoja. Niitä ovat perheen tilanteen ja avun tarvitsemisen kartoittaminen, palveluohjaus ja palveluihin ohjaaminen, perhekohtainen asiakastyö, yhteiset arviointikäynnit yhteistyökumppaneiden kanssa, ryhmätyöskentely, sekä alue- ja verkostotyö. Työ painottuu asiakkaan kotona tehtävään työhön. Asiakkuus alkaa kun vanhemmat, lähiomainen tai yhteistyökumppani ottaa yhteyttä varhaisen tuen sosiaaliohjaajaan. Mattila oli myös pohtinut tulevaisuuteen liittyviä haasteita. Ensimmäiseksi asiaksi hän nosti itse käsitteen, varhainen tuki, ymmärtämisen. Haasteeksi hän koki rajapintaasiakkaat ja heidän kanssaan työskentelyn. Hän pohti myös varhaisen tuen vaikuttavuutta ja sitä, että se on hyvin uusi työmuoto. Hän oli nostanut esille myös vartun asiantuntijuuden, oikea-aikaisuuden tilanteisiin puututtaessa, sekä palvelumuodon saavutettavuuden. Mattilan puheenvuoro herätti melko paljon keskustelua. Vantaalla ja Espoossa ei vielä ollut olemassa varhaisen tuen sosiaaliohjaajaa, Espoossa kylläkin kehitteillä. Ihmiset kyselivät työajoista ja Mattila kertoi työn painottuvan iltapäivään, johtuen siitä, että asiakkaat käyvät töissä. Myös työn intensiteetistä ja jatkosuunnitelmista oltiin kiinnostunei-

3 2 ta. Työ on aluksi hyvinkin intensiivistä, tapaamisia 2-3- kertaa viikossa. Jatkosuunnitelmat tehdään asiakkaiden mukaan, heitä kehotetaan ottamaan yhteyttä, jos he kokevat sen tarpeelliseksi työsuhteen loppumisen jälkeen. Lopuksi Mattila painotti sitä, kuinka suuri tarve tämänlaisella työmuodolla on. 2 AVOHUOLLON SOSIAALIOHJAUS Toisena meille oli puhumassa Lauri Karjalainen avohuollon sosiaalityöstä. Hän itse työskentelee Helsingin kaupungilla Kaarelan toimipisteessä sosiaaliohjaajana. Lauri Karjalainen puhui siitä, kuinka sosiaaliohjaaja ja sosiaaliohjaus käsitteenä ovat hankalia, koska moni ymmärtää ne eri tavoilla. Kaarelassa sosiaaliohjaaja tekee 50 70% työajasta perhetyötä tai yksilökohtaista sosiaaliohjausta. Yhdellä sosiaaliohjaajalla on kerrallaan 6-9 perhettä. Tapaamisia on 2-8 kertaa kuukaudessa riippuen perheen tarpeesta. Asiakkuudet kestävät kahdesta kuukaudesta pariin vuoteen, keskimäärin yhden vuoden. Asiakkaaksi ohjaudutaan sosiaalityöntekijän lähetteen avulla. Eniten keskustelua herätti se, kenen tehtävä on tehdä lastensuojelutarpeen arviointi. Onko se sosiaalityöntekijän vai sosiaaliohjaajan tehtävä ja kenellä on vastuu silloin jos sosiaaliohjaaja tekee sen yksin. Työpajassa oli työntekijöitä eri kaupungeista ja oli hyvin monenlaista käytäntöä. Jotkut esimerkiksi kertoivat, että sosiaaliohjaaja tekee arvioinnin yksin ja sosiaalityöntekijä allekirjoittaa sen näkemättä lasta, kenestä selvitys on tehty. Lauri Karjalainen oli kuitenkin itse sitä mieltä, että sosiaaliohjaajalla on koulutuksessa annettu valmiuksia asiakkaan kohtaamiseen ja sitä myöten heillä olisi hänen mielestään edellytykset lastensuojelutarpeen arvioinnin tekemiseen. Tämä herätti myös jonkin verran kysymyksiä ja keskustelua. Lisäksi keskustelua herätti asiakasperheiden määrä. Helsingissä avohuollon sosiaaliohjaajalla on 6-9 perhettä kerrallaan. Vantaalla asiakasperheitä voi olla yli 30. Tästä keskusteltiin ja pohdittiin sitä, kuinka intensiivisesti työtä voi silloin tehdä jos asiakkaita on liikaa. Alueilla ja kaupungeissa oli eroja myös sosiaaliohjaajien työnkuvissa. Oli myös puhetta siitä, että vaikka sosiaaliohjaajan työnkuva olisi määritelty, niin kuitenkin siihen tulee muutoksia työpaikasta riippuen. 3 SIJAISHUOLLON AVOTYÖN ULOTTUVUUDET Jorma Saloriutta oli kertomassa meille sijaishuollon avotyöstä. Hän itse työskentelee Helsingin kaupungilla Pihkapuiston arviointi- ja vastaanottoyksikössä ja toimii siellä

4 3 avotiimissä avotyöntekijänä. Pihkapuistossa toimii 8 avotyöntekijää ja he toimivat aina pareittain. Tiimissä työskentelee sekä sosiaalialan että terveysalan ammattilaisia. Alueena heillä on koko Helsinki. Avotyön asiakkaat ovat tilanteessa, jossa kiireellistä sijoitusta on jo harkittu, mutta päätetään vielä kokeilla avotyötä. Joskus siitä on apua, toisinaan taas ei. Avotyön tiimin asiakkaat ovat vuotiaita. He tulevat asiakkaaksi esimerkiksi sosiaalityöntekijän lähetteellä, vastaanottoyksiköstä kotiutumisvaiheessa tai arviointiyksikön päihdearvion jälkeen. Avotyön pitäisi kuitenkin olla vapaaehtoista eli työtä ei aloiteta, jos koko perhe vastustaa sitä, mutta jos yksikin on halukas siihen, niin työskentely aloitetaan. Käyntejä on 1-5 kertaa viikossa ja työskentelyn pituus riippuu perheen tilanteesta. Tapaamisia voi olla perheen kotona tai sovitusti myös kaupungin tiloissa. Avotyöntekijä voi tavata perhettä yhdessä tai erikseen riippuen tilanteesta. Oleellisena osana työtä ovat myös erilaiset verkostotapaamiset. Työn tavoitteena on osastosijoitusten vähentäminen. Avotyössä hyödynnetään perheiden omia voimavaroja vähentämällä riskitekijöitä ja vahvistamalla suojaavia tekijöitä ja näin pyritään tavoitteen saavuttamiseen. Työmuotoina avotyössä ovat muun muassa ryhmätoiminta, palveluohjaus ja palvelutoiminta. Erityisesti avotyön puhelintuki on todettu hyväksi työmuodoksi ja avotyöntekijöiden jaksotyö-systeemin takia puhelintukeen on mahdollisuus viikon jokaisena päivänä. Asiakkuuden alussa tehdään alkuhaastattelu, jossa kartoitetaan kotitilanne, koulu ja päihdeasiat. Työskentelyn kestettyä 2-3 kuukautta tehdään väliarviointi ja lopetus tehdään silloin, kun tuntuu, että tilanne on riittävän hyvä ja että perhe pärjää ilman avotyötä. Avotyön loputtua voi kuitenkin ottaa yhteyttä, jos tuntuu, että tilanne perheessä pahenee uudelleen. Hyvinä puolina Jorma Saloriutta mainitsee kustannustehokkuuden. Avotyö on huomattavasti halvempaa kuin se, että lapsi jouduttaisiin sijoittamaan laitokseen. Lisäksi Saloriutta pitää hyvänä asiana asianomaisten osallisuutta. Koko perhe otetaan mukaan työhön ja keksitään yhdessä ratkaisuja, jotka auttavat koko perheen tilannetta 4 POHDINTA Työpaja oli todella mielenkiintoinen ja olimme tyytyväisiä, että pääsimme juuri kyseiseen työpajaan. Moni toivoi, että työpajassa olisi ollut enemmän sosiaalityöntekijöitä, että olisi saanut heidänkin kantaansa kuuluviin. Toivottiin myös, että enemmän tilai-

5 4 suuksia, jossa voisi keskustella lähipaikkakuntien työntekijöiden kanssa ja saada uusia ideoita ja yhdessä miettiä hyviä ja yhtenäisiä käytäntöjä. Tuli monta esimerkkiä siitä kuinka erilaiset työnkuvat sosiaaliohjaajilla on eri kaupungeissa. Esimerkiksi Espoossa sosiaaliohjaajan työnkuvaan on liitetty päätöksen tekoa. Vantaalla sosiaaliohjaajat tekevät henkilötutkintaa, joka oli muille aivan uusi juttu.