Ohjaukselliset interventiot yhteisöllisen toimijuuden rakentajana yliopistossa Korkeakoulututkimuksen symposium 20.8.2014 Jyväskylän yliopisto Sanna Vehviläinen, projektipäällikkö yliopistopedagogiikan kouluttaja, työnohjaaja (STOry) Campus Conexus, Tampereen yliopisto
Teesi Yliopisto-organisaatiota ei juuri koskaan kehitetä kokonaisilla kehittämissykleillä vaan lyhytjänteisillä ja katkoksellisilla, usein keskenään ristiriitaisilla toimenpiteillä, joita johdetaan eri toimijatahoilta Tällaisessa tilanteessa ohjauksellinen, kehittämisimpulsseja hyödyntävä räätälöity tukitoiminta voi edistää uudenlaista toimintaa yhteisössä riittävän hyvää toimintaa tai vieraantumiselta/uupumiselta suojaavaa asettumista tilanteeseen?
Taustaa: Campus Conexus ja TAYn koulutusuudistus Tampereen yliopiston mullistanut koulutusuudistus v. 2011 Siirtyminen tiedekunnista ja laitoksista 9 tieteenalayksikköön Siirtyminen laaja-alaisiin tutkintoihin ( 25 hakukohdetta) Siirtyminen osaamisperustaisiin opetussuunnitelmiin Lisäksi opintohallinnon keskittäminen, OTUKE-yksikön lakkauttaminen ja yliopistopedagogiikan siirtäminen osaksi Kasvatustieteiden yksikön toimintaa
Campus Conexus hankkeen (2009-2014, useita korkeakoulutoimijoita) tavoitteena on ollut rakentaa opiskelukykyä, yhteisöllisyyttä ja toimivia oppimisen, opetussuunnitelmatyön ja ohjauksen prosesseja korkeakouluihin Tampereen yliopistossa hanke hyppäsi liikkuvaan junaan muutoksen keskelle Fasilitointi ja räätälöity tuki, koulutus, kokeileminen ja kehittäminen Tutkimus ja dokumentointi Yliopistopedagogiikan rakentaminen yhteisöjä vahvistavaksi, dialogiseksi yhteistoiminnaksi
Mitä ovat ohjaukselliset interventiot? Ohjaus on yhteistoimintaa, jossa tuetaan ja edistetään ohjattavan yksilön, ryhmän tai yhteisön työ-, oppimis-, kasvu- tai ongelmanratkaisuprosesseja niin, että ohjattavan/ohjattavien toimijuus vahvistuu (Vehviläinen 2014) Ohjauksellisissa interventioissa toteutetaan koulutuksia, työpajoja, työnohjausta ja mentorointitoimintaa ohjauksen periaatteita soveltaen räätälöidysti ja joustavasti strategia huomioon ottaen
Toimijuuden määrittelyä Sisäinen motivaatio ja sen säilyttäminen pitkäkestoisessa yhteistoiminnassa ja sen säätelyssä (Pietarinen ym. 2008; Deci & Ryan 2008) Aktiivinen vaikuttaminen omaan oppimistoimintaan (Reeve & Tseng 2011) Vahvistuva osallisuus, tekijyys ja asianomistajuus erilaisissa käytännöissä (Wenger 1998; Young & Miller 2004; Säljö 2000; Dysthe ym. 2006; Hopwood 2010; Alanen ym. 2011) Aktiivinen, kriittinen vaikuttaminen osallisuudessa ja konkreettisissa olosuhteissa yhdessä muiden kanssa (Edwards 2005; Fenwick 2008; Jyrkämä 2008; Vähäsantanen ym. 2012; Lipponen & Kumpulainen 2011; Pyhältö & Keskinen 2012, Eteläpelto ym. 2013)
Alustavia tuloksia Työnohjauksellisesti painottuneet kollegiaaliset ryhmäinterventiot vahvistavat henkilökunnan subjektiivista (t. yksilöiden) toimijuutta (Vehviläinen & Halttunen 2012; Vehviläinen 2014a ja 2014b) Tukevat yksilöitä Jaksamisessa Ammatillisessa itsereflektiossa Ammatillisessa ongelmanratkaisussa Oman yhteisön ja toimintaympäristöjen tuntemuksessa Tukevat potentiaalisesti myös yhteisöjä t. yhteisöllisyyttä Harjoittamalla kunnioittavaa dialogia eriävien näkemysten kesken Tukemalla yksilöiden psykologista joustavuutta Verkottamalla opettajia
Mutta voivatko ohjausinterventiot vaikuttaa yhteisölliseen toimijuuteen? Jatkonäkökulmia: Yhteisöllisen toimijuuden elementtejä 1 Yhteinen toiminnan kohde hahmotetaan uudelleen 2 Luodaan uusia viestinnän ja yhteistyön rakenteita 3 Identiteettimuutoksen ituja: syntyy uusia ryhmäjäsenyyksiä ja verkottumisia (ks. Mårtensen 2014) 4 Uudella tavalla hahmottuneen tehtävän ympärille kootaan kokonaan uusia ryhmiä (Janson ym. 2004)
Aineistoa ohjauksellisista interventioista 2011-2013 yopeda jatkokurssi 15 op, lukuisia ohjauksellisia pilotteja (työpajoja, työnohjausryhmiä) Kurssipalautteita Reflektiopapereita Verkkolukupiirikeskusteluja Oppimispäiväkirjoja Kehittämistehtäviä Muistioita Tässä käytetty ohjausvastaavien kirjoittamia oppimispäiväkirjoja Ohjausvastaavien koulutuksesta ja Vertaisohjauksen kurssilta
Taustaa: mitä ovat ohjausvastaavat Koulutusuudistuksen yhteydessä 2011 uudistettiin ja selkiytettiin myös opintojen ohjauksen järjestelmää TAYssa, tämän yhteydessä ohjausvastaavien tehtävä yksiköihin ja tutkintoohjelmiin opintokoordinaattori tai opettaja joka tukee tutkinto-ohjelman pedagogista kehittämistä koordinoi ja tukee tutkinto-ohjelman HOPS-opettajien toimintaa ohjaa ja neuvoo opiskelijoita kuuluu tutkinto-ohjelman (tai tieteenalayksikön) opetussuunnitelmatyöryhmään. (OPETUSNEUVOSTON LINJAUS 10/2011) Ohjausvastaavat = rajanylittäjiä?
Tukea: Ohjausvastaavien koulutus 2 op (YOPEDA, CC, YOP) Opintopsykologin koordinoima ohjausvastaavien verkosto, säännölliset tapaamiset Oma intraryhmä ja blogi Campus Conexus pilottina Vertaisohjauksen kurssi 5 op sl 2013 Tehtävään liittyviä ristiriitoja: toteuttaja, lisäresurssi /työrukkanen, asiantuntija vai työyhteisön työskentelyn fasilitoija?? Entä kun on tehtävä mutta ei (arvo)valtaa? Miten ohjata prosessia yli rakenteiden, kun prosessilla ei ole omistajaa tai johtajaa?
Alustavia ulottuvuuksia yhteisöllisen toimijuuden muutosten tutkimiseen Orastavia mahdollisuuksia Mahdollisen vaikuttavuustutkimuksen tarttumapintoja? 12
1 Muutos siinä miten yhteinen toiminnan kohde t. työn tavoite hahmotetaan Esimerkki 1.1: ohjauksen kohteeksi hahmotetaan työ- ja oppimisprosessit ja niihin vaikuttaminen, ei vain niiden tulokset tai tuotokset Toinen keskeinen asia, joka kurssista jäi opiksi, oli eronteko siihen, ohjataanko prosessia vai tuotosta. Huomasin tähän mennessä ajatelleeni ohjausta liikaakin tuotoksen kannalta, vaikka itse ohjauksessa olenkin ajoittain painottanut hyvinkin vahvasti juuri prosessiin liittyviä asioita. Tämmöisen eronteon tiedostaminen auttaa kehittämään työtapoja edelleen.
( ) opin näkemään ohjauksen oppimisprosessia tukevana toimintana kun aikaisemmin olin ehkä mieltänyt sen enemmän neuvojen antamiseksi. ( ) Yhteisöön liittyvät kehittymistarpeet ovat oikeastaan samat. Huomasin ohjaussuunnitelmaa laadittaessa, että monet mieltävät ohjaamisen neuvomiseksi ja puhe oppimisprosessin tukemisesta oli heille uutta. 14
Minulle itselleni oli alkanut syntyä laajempi mielikuva ohjaamisesta siitä, että se nivoutuukin oikeastaan kaikkeen kommunikointiin opiskelijoiden kanssa, tervehtimisestä kirjallisiin ohjeistuksiin ja yritin viedä keskustelua tähän suuntaan. Mielestäni löysimmekin jo noudattamiemme käytänteiden lisäksi jotka nekin oli hyvä kirjata, koska ne eivät kuitenkaan olleet kaikkien tiedossa ja käytössä myös uusia kohtia, joissa ohjausta tarvitaan. 15
Esimerkki 1.2. Ohjaus on myös yhteisötason toimintaa Omassa oppimisprosessissani nivoutuivat syksyllä yhteen yliopistopedagogiikan jatkokurssin ohjausmoduuli ja ohjausvastaavakoulutus. Huomasin, että on hirveän vaikea erotella, missä olen mitäkin oppinut vaan nämä tukivat hyvin toisiaan. Merkittävimpiä oppimiskokemuksia oli oikeastaan kaksi. Ensiksikin, opin ajattelemaan ja tarkastelemaan ohjausta yhteisön toimintana; aikaisemmin olin mieltänyt sen pääosin yksilön toiminnaksi...
Seuraavaan tapaamiseen kokosin tutkintoohjelman koko henkilökunnan (pari vain ei päässyt paikalle), kun olin vihdoin ymmärtänyt, että itse keskustelu on yhtä tärkeä kuin sen seurauksena tehdyt päätökset, koska siinä samalla luodaan yhteinen ymmärrys asioista ja sitoutetaan kaikki näiden päätösten taakse. Keskustelu sujui jo helpommin, kun siirryimme pohtimaan ohjauksen konkreettisia muotoja.
Esimerkki 1.3: Ohjausvastaavan tehtävää koskeva jäsennys muuttuu 18
Itseäni on vertaisohjauksen toteuttamisessa auttanut ohjausvastaavan tehtävä. ( ) Muut tuntuvat pitävän ihan luontevana, että ohjausvastaavan työhön kuuluu organisoida ja ohjata erilaista toimintaa. Olen kokenut, että keskustelupaikkojen järjestäminen on myös vahvistanut omaa rooliani siten, että muut opettajat ja ohjaajat ovat aiempaa enemmän tulleet keskustelemaan kanssani, kun heillä on ollut jotain työhön liittyviä asioita tai ongelmia pohdittavanaan. Ehkä alussa ohjausvastaava miellettiin enemmän pelkästään opiskelijoiden ohjauksesta vastaavaksi henkilöksi mutta vähitellen on alettu huomata, että ohjausvastaava voi olla myös muiden ohjaajien tukena.
Tiivistetysti voidaan sanoa, että ( ) ryhmämme prosessin kohde on ensisijaisesti yhteinen ohjausdokumentti, toissijaisesti ymmärrys kollektiivin mahdollistamasta vertaistuesta. Tällöin kaikki ovat tasavertaisia toimijoita, joiden kohtaamiset fasilitoin. (ohjausvastaava kuvaa rooliaan ohjaussuunnitelman työstämisessä) 20
Vertaisohjaustilanteissa erityisesti kyky kuunnella ja löytää toisten puheesta se olennainen on mielestäni entisestään harjaantunut. ( ) Aiemmin olen tietoisesti harjaannuttanut näitä taitoja opiskelijoiden kanssa toimiessa, mutta nyt ensi kertaa olen pyrkinyt tähän myös kollegojen kanssa ohjauksesta keskustellessani. Yksinkertaistettuna sanoisin tämän olevan suoraa seurausta siitä, että olen oivaltanut tekeväni vertaisohjausta, en vain rupattelevani työasioista.
2 Yhteistyön ja viestinnän rakenteet Esimerkki 2.1 Ohjaussuunnitelma tutkintoohjelmien ja yksiköiden työkaluna ( ) (P)rosessi tuotos -jakoa voi käyttää myös [vertaisohjauksen] kurssin sivutuotteiden hahmottamiseen. Tuotoksena voisi ajatella sitä kohtuullisen toimivaa työyhteisöä, jonka kehittämisessä kurssin harjoituksilla oli oma osuutensa, samoin yksikön ohjaussuunnitelmaa, joka niinikään syntyi osin tämän kurssin kautta. Prosessinäkökulmasta puolestaan kurssi integroitui kauniisti muuhun työhön ja oli avuksi työtoverien keskinäisen vertaistuen ja yhteisöllisyyden kehittämisessä ja toisaalta ohjausvastaavana olon opettelussa.
Esimerkki 2.2 Opetuksesta tutut toiminnalliset menetelmät keinona vaikuttaa työyhteisön vuorovaikutukseen ja tavoitteellisuuteen Toinen [kehittymis]tavoitteeni liittyykin kollegaryhmän ohjaukseen. Vaikka minulla on vuosien kokemuksen tuomaa osaamista ohjaamisesta ja erilaisten toiminnallisten menetelmien käytöstä yksilö- ja ryhmäohjaamisessa lähinnä opiskelijoiden keskuudessa on minulla vielä haastetta kollegoiden parissa ohjausvastaavan tehtävässäni. Otan tavoitteekseni pyrkiä käyttämään vielä rohkeammin erilaisia toiminnallisia ryhmäohjauksen keinoja ja muita menetelmiä uudessa (uudelleen muodostuneessa) työyhteisössä tapahtuvan yhteistyön virittämiseksi. Tunnustelua tämä vielä vaatii, koska yhteisössä ovat vellomassa melko vahvanakin organisaatiomuutoksen erilaiset 23 prosessit
3 Identiteettimuutoksen ituja: muodostetaan uusia ryhmäjäsenyyksiä Esimerkki 3.1. Ohjausvastaavien ryhmä yksikössä jossa on useita tutkinto-ohjelmia ja ohjausvastaavia Ohjausvastaavien kollektiivin osalta kuluvan syksyn prosessi yksikön ohjaussuunnitelmadokumentin osalta on ( ) kääntymässä voiton puolelle, ja ilokseni olen kokenut, että olemme varsin hyvin löytäneet yhteisen sävelen yhteisen kohteen äärellä. Prosessin fasilitoijana olen kyennyt pitämään toimintaa yllä siten, etteivät muut ole kuormittuneet liikaa ja toisaalta jaettu ponnistuksemme ohjaussuunnitelman parissa on mitä ilmeisimmin positiivisesti heijastunut tutkinto-ohjelmien itsearviointityöhön. Ohjausvastaavan toimenkuva tuntuu kirkastuneen ja sellaista vaikutelmaa olen saanut muunkin henkilökunnan suunnalta, että tehtävällä on merkitys. Mikäli oma toimintani ohjausvastaavien vertaisryhmäohjaajana on auttanut tämän tavoitteen saavuttamisessa, eipä sen hienompaa.
4 Tehtäväkeskeisten ryhmien kokoaminen omassa työyhteisössä Esimerkki 4.1 Ohjausvastaavien kokoamat ryhmät joiden kesken valmistellaan ohjaussuunnitelmaa Alkaneen syksyn aikana vertaisohjaukseni kohde on yksikkömme ( ) ohjausvastaavien kollektiivi. Yksikössä on X tutkinto-ohjelmaa, joiden jokaisen oma ohjaussuunnitelma olisi tarkoitus koostaa samoihin kansiin yksikön yhteiseksi ohjaussuunnitelmadokumentiksi. Tällainen järjestely tuottaa riittävän liikkumavaran eri tutkinto-ohjelmien yksilöllisten piirteiden huomioimiseksi ja antaa kollektiivillemme mahdollisuuden ( ) hahmottaa, millaisia yhteisiä käytäntöjä yksikössä on, ja neuvotella siitä, mihin suuntaan niitä olisi tarve kehittää.
Loppupohdintaa Nämä ovat uuden toimintatavan ituja, jotka eivät ole välttämättä toteutuneet kaikkialla Toimintaympäristössä myös vaikeita ns. kaksoissidoksia! Jatkuvasti (ja monin eri tavoin) muuttuvassa toimintaympäristössä pelkät yksittäiset koulutustilaisuudet tai edes pitkäkestoisempi kurssimuotoinen koulutus eivät välttämättä riitä (ks. esim. Mårtenson 2014) Joustavalla, yhteisöjä lähelle tulevalla ohjauksellisella ja nopeasti reagoivalla toimintatavalla mahdollisuuksia myös vaikeissa muutostilanteissa
Lähteet Alanen, R., Huhta, A., Taalas, P., Tarnanen, M. & Ylönen, S. 2011. Toimijuus ja asiantuntijaksi kasvaminen monimediaisessa kielenopettamisessa. In E. Lehtinen, S. Aaltonen, M. Koskela, E. Nevasaari ja M. Skog-Södersved. (toim) AFinLan vuosikirja 2011. 23-39.AFinLan vuosikirja 69, Jyväskylä: AfFinLa. Dysthe, O, Samara, A. & Westrheim, K. (2006). Multivoiced supervision of Master s students: a case study of alternative supervision practices in higher education. Studies in Higher education 31,3: 299-318. Edwards, A. 2005. Relational Agency: Learning to be a resourceful practitioner. International Journal of Educational Research. 43: 168-182. Eteläpelto, A., Vähäsantanen, K., Hökkä, P. & Paloniemi, S. 2013. What is agency? Conceptualizing professional agency at work. Educational Research Review 10: 45-65. Fenwick, T. 2008. Understanding relations of individual collective learning in work: a review of research. Management Learning 39 (3): 227-243. Hopwood, N. 2010. Doctoral experience and learning from a sociocultural perspective. Studies in Higher Education 35 (7), 829-843. Janson, A., Howard, L. & Schoenberger-Orgad, M. 2004. The odyssey of PhD students becoming a community of practice. Business Communication Quarterly 67(2): 168-181 Jyrkämä, J. 2008. Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä hahmottelua teoreettis-metodiologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 4, 190-203. Lipponen, L. & Kumpulainen, K. 2011. Acting as accountable authors: Creating interactional spcaes for agency work in teacher education. Teaching and Teacher Education 27: 812-819 Märtenson, K. 2014. Influencing teaching and learning microcultures. Academic development in a research-intensive university. PhD thesis, Lund University
Pietarinen, J. Soini, T. Pyhältö, K. 2008. Pedagoginen hyvinvointi uutta ja tuttua koulun arjesta. Teoksessa Lappalainen, K., Kuittinen, M. & Meriläinen, M. (toim.). Pedagoginen hyvinvointi. Kasvatusalan tutkimuksia- Research in Educational Scences 41. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura. Pyhältö, K. & Keskinen, J. 2012. Doctoral student s sense of relational agency in their scholarloy communities. International Journal of Higher Education 1(2): 136-149. Reeve, J. & Tseng, C-M. 2011. Agency as a fourth aspect of students engagement during learning activities. Contemporary Educational Psychology 36: 257-267. Säljö, R. 2001. Oppimiskäytännöt. Sosiokulttuurinen näkökulma. WSOY Vehviläinen, S. & Halttunen, K. 2012. Kollegiaalinen ryhmätoiminta kohtaamispaikkana ja keskustelutilana: mahdollisuuksia ja jännitteitä. Esitelmä työryhmässä Ammatillinen kestävyysvaje ja rajojen ylitykset akateemisessa työssä, Työelämän tutkimuspäivät, Tampereen yliopisto 7.11.2012 Vehviläinen, S. tulossa a. Ohjaustyön opas yhteistyöllä kohti toimijuutta. Helsinki: Gaudeamus Vehviläinen, S. tulossa b. Työnohjaukselliset ryhmäinterventiot kohtaamispaikkana ja keskustelutilana: mahdollisuuksia ja riskejä. Teoksessa Heroja ym. (toim) Parempaa työelämää tekemässä. Tutkiva ote työnohjaukseen. Vähäsantanen, K. Hökkä, P. Eteläpelto, A. & Rasku-Puttonen, H. 2012. Opettajien ammatillinen identiteetti, toimijuus ja sitoutuminen väljä- ja tiukkakytkentäisessä koulutusorganisaatiossa. Aikuiskasvatus 2, 96-106. Wenger, E. 1998. Communities of practice. Learning, meaning, and identity. Cambridge: Cambridge University Press. Young, R. F. and Miller. E.R. (2004). Learning as changing participation: Discourse roles in ESLwriting conferences. Modern Language Journal, 88: 519 535.