Tampere 2017 - Tampereen kaupungin toimintamallin uudistaminen Eläkeläisvaltuusto 16.11.2016 1
Tampereen nykyinen toimintamalli Tilaaja tuottajamalli Kuntalainen Asiakaslähtöinen prosessiajattelu Pormestarimalli 2
Yhteinen Tampere näköalojen kaupunki kaupunkistrategian toteutus Toimintaympäristö haastaa uudistumaan (kunnan uusi rooli, kuntatalous, teknologinen kehitys...) Kokemukset ja arviot nykyisestä toimintamallista 3
Toimintamallin uudistuksen tavoitteet (KV 15.6.2015) Asiakaslähtöisyyden vahvistaminen Kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien ja kumppanuusajattelun vahvistaminen Johtamisen selkeyttäminen ja kehittäminen Toiminnan taloudellisuuden, tuottavuuden ja vaikuttavuuden lisääminen 4
Toimintamallin uudistamista koskevia linjauksia (KV) Poliittista johtamista vahvistetaan pormestarimallia kehittämällä. Kaupungin sisäisessä toiminnassa luovutaan nykyisestä tilaajan ja tuottajan erottelusta ja tilalle kehitetään uusi nykyisen mallin hyviä puolia hyödyntävä johtamisjärjestelmä. Kaupungin uudistetun toimintamallin lähtökohtana ovat kaupungin perustehtävät eli hyvinvoinnin ja elinvoiman vahvistaminen sekä kaupunkirakenteen ja -ympäristön kehittäminen. Kaupungin palvelut organisoidaan kolmelle palvelualueelle (hyvinvoinnin palvelualue, elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue, kaupunkiympäristön palvelualue) 5
Yhteinen Tampere näköalojen kaupunki kaupunkistrategian toteutus Toimintaympäristö haastaa uudistumaan (kunnan uusi rooli, kuntatalous, teknologinen kehitys...) Kokemukset ja arviot nykyisestä toimintamallista Tampere 2017 Tampereen kaupungin uusi toimintamalli Henkilöstö kehittäjänä Kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri Mahdollistava johtaminen Asukas, yritys ja yhteisö keskiössä Vahva yhteisöllisyys Pormestarimalli ja selkeä johtaminen 6
Näillä rintamilla uudistamisessa edetään Poliittisen johtamisen kehittäminen Palvelualueiden toiminnan organisointi Konserniohjauksen kehittäminen Hallintosääntötyö Uuden johtamismallin kehittäminen Toimintatapojen muutos (johtamis- ja kehittämiskulttuuri) Sote- ja maakuntauudistukseen valmistautuminen Uuden kaupunkistrategian valmistelu 7
Toimintamallin uudistuksen aikataulu Palvelualueiden johtajat aloittavat 1.6.2016, palvelualueiden toiminta käynnistyy Kaupunkiorganisaatio (pl. pol. toimiel.) uudessa toimintamallissa 1.1.2017 alkaen Toimintamallin arviointi kv 15.6. kv 14.12. Konserniohjausyksiköt aloittavat Kv 19.12. hallintosäännön hyväksyminen Uudet poliittiset toimielimet 1.6.2017 2014 2015 2016 2017 Toimintaympäristön muutokset Tavoitteet, linjaukset Toimintatapojen muutos (johtamis- ja kehittämiskulttuuri) Palvelualueiden toiminnan organisointi ja hallintosääntötyö Toimintatapojen muutos (johtamis- ja kehittämiskulttuuri) Sote- ja maakuntauudistukseen valmistautuminen 8
Tampereen kaupungin organisaatioluonnos 1.6.2017 Kaupunginvaltuusto Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta PORMESTARI Kaupunginhallitus Tarkastustoimikunta Sisäinen tarkastus Kaupunginhallituksen konsernijaosto Sosiaali- ja terveyslautakunta Sivistys- ja kulttuurilautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunta Asunto- ja kiinteistölautakunta Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Alueellinen jätehuoltolautakunta APO APO APO Konsernijohtaja Konserniohjaus HALLINTO (sis. konsernipalveluyksikkö) HENKILÖSTÖ - KEHITTÄMINEN - STRATEGIA TALOUS OMISTAJAOHJAUS - VIESTINTÄ Johtaja HYVINVOINNIN PALVELUALUE Johtaja ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUE Johtaja KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Tampereen Voimia Liikelaitos Johtokunta Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Johtokunta Sara Hildenin taidemuseo Tampereen Infra Liikelaitos Johtokunta Tampereen Vesi Liikelaitos Johtokunta Tampereen kaupunkiliikenne Liikelaitos Johtokunta Pirkanmaan pelastuslaitos Johtokunta Yhdyskuntalautakunta Neuvottelukunta TYTÄRYHTIÖT JA -YHTEISÖT 9
Hyvinvoinnin palvelualueen rakenne uudessa toimintamallissa (2017-2018) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sivistys- ja kulttuurilautakunta APO Johtaja Taru Kuosmanen Esikuntatoiminnot Sairaala- ja kuntoutuspalvelut Sairaalajohtaja Arto Ranta Avo- ja asumispalvelut Avopalvelujohtaja Anniina Tirronen Kasvatus- ja opetuspalvelut Kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä Kulttuuri- ja vapaaaikapalvelut Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lauri Savisaari Palveluyksiköt Leikkaustoiminnan palvelulinja Neurologian palvelulinja Sisätautien palvelulinja Yleislääketieteen ja geriatrian palvelulinja Palveluyksiköt Ikäihmisten palvelulinja Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja Psykososiaalisen tuen palvelulinja Vastaanottotoiminnan palvelulinja Palveluyksiköt Kasvatuksen ja opetuksen tiimi Kaakko Kasvatuksen ja opetuksen tiimi Keskusta Kasvatuksen ja opetuksen tiimi Etelä Kasvatuksen ja opetuksen tiimi Koillinen Kasvatuksen ja opetuksen tiimi Länsi Pedagogiset palvelut Palveluyksiköt Kirjasto ja kansalaisopisto Kulttuuri ja taide Liikunta ja nuoriso Sara Hildénin taidemuseo
Kaupunkiympäristön palvelualueen rakenne uudessa toimintamallissa Yhdyskuntalautakunta Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta APO Johtaja Mikko Nurminen Esikuntatoiminnot Alueellinen jätehuoltolautakunta Kaupunkiympäristön suunnittelu Joukkoliikenne Kaupunkiympäristön Rakennuttaminen ja ylläpito Kestävä kaupunki Kehitysohjelmat RAITIOTIE Ohjelmajohtaja Suunnittelujohtaja Taru Hurme Joukkoliikennejohtaja Mika Periviita Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen Ympäristöjohtaja Kaisu Anttonen Maankäyttö, Liikenne, Viheralueet ja muut yleiset alueet Rakennusvalvonta, Kaupunkimittaus Joukkoliikenne Rakennuttaminen, Toteutussuunnittelu Yleisten alueiden ylläpito ja valvonta (kadut, satamat, puistot), Pysäköinninvalvonta, Ympäristöpolitiikka Ympäristön suojelu Ympäristöterveydenhuolto Jätehuolto
Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen rakenne uudessa toimintamallissa Elinvoima- ja osaamislautakunta Asunto- ja kiinteistölautakunta APO Johtaja Teppo Rantanen Esikuntatoiminnot SMART CITY OHJELMA Toisen asteen koulutus Työllisyydenhoito Elinkeinotoimi ja yhteiskuntasuhteet Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka Kehitysohjelmat Toisen asteen koulutuksen johtaja Jorma Suonio Lukiokoulutus Ammatillinen koulutus Palvelukeskuksen johtaja Mika Itänen Työllisyydenhoidon palvelut Työllisyyskokeilu Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja (valitaan myöh.) Elinkeinopalvelut Yhteiskuntasuhteet ja edunvalvonta Kansainväliset asiat Kaupunkimarkkinointi Korkeakouluyhteistyö Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm Maapolitiikka Kiinteistötoimi Asuntopolitiikka Tilaomaisuuden hallinta Hankejohtaja Tero Tenhunen KESKUSTAN KEHITTÄMIS- OHJELMA HIEDANRANTA
Ei riitä että johtoryhmässä innostutaan, muutokseen tarvitaan koko henkilöstö Yksinkertaisuus ja selkeys ovat ohjenuoria kaikkeen, mitä yrityksessä tehdään Hyvään ihmisten johtamiseen kuuluvat ainakin viisi perusasiaa: Rakenteita tärkeämpää on toimintatapojen uudistaminen luottamuksen rakentaminen, positiivinen asenne, kiinnostus ihmisten kehittämiseen, kyky nähdä olennainen, aikaansaamisen halu Ratkaisevaa on se, miten arvot saadaan elämään ja kulttuuri kehittymään Matti Alahuhta: Johtajuus Kirkas suunta ja ihmisten voima (2015) 13
Uusi kumppanuus-ja kehittämiskulttuuri Vahvistamme kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen roolia palveluiden yhteiskehittäjänä ja palveluiden toteuttajana Vahvistamme kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen osallistumista ja edistämme sitoutumista kaupunkiyhteisöön. Lisäämme koko kaupunkiyhteisön kykyä hyvinvoinnin ja elinvoiman synnyttämiseen. Johtamismallimme perustuu asukkaiden ja yhteisöjen tarpeisiin, kunnan perustehtäviin ja niiden pohjalta asetettuihin strategisiin tavoitteisiin Kehitämme johtamistapaa, jossa korostuu tilan antaminen henkilöstön osaamiselle. Olennaista on selkeiden ja vaativien tavoitteiden asettaminen yhdessä henkilöstön kanssa, henkilöstön vapaus ja lupa ratkoa ongelmia ja löytää keinot toimia asiakkaan kannalta parhaalla tavalla. Parannamme asiakaspalvelutilanteiden laatua Kehitämme palveluprosesseja asiakasnäkökulmasta Vahvistamme organisaation kykyä kehittää, omaksua ja hyödyntää uutta teknologiaa sekä palvelu- ja hallintoinnovaatioita yhdessä kumppanien kanssa. Lisäämme organisaation joustavuutta muutoksiin. 14
Kiitos! strategiacontroller Lotta Perämaa etunimi.sukunimi@tampere.fi lisäinfoa: Tampereen kaupunki > talous ja strategia > toimintamalli