M/17/T-45/1 A. Mla Aimo Mikkola Malmitutkimukset Kemin Rovaniemen liuskealueella kesällä 1945 Johdanto Sotatoimien syksyllä 1944 lopettaessa syväkairaukset Tervolan Vähäjoen rautamalmialueella, jatkettiin tutkimuksia kesällä 1945 laajemmalla alueella tarkoituksena ulottaa ne sekä koko Kemin-Rovaniemen liuskealueelle että todeta tunnetun Vähäjoen rautamalmin lopullinen laajuus. Liuskealue kuuluu vanhimpiin julkaistuihin geologisiin karttalehtiin ollen se V. Hackmanin julkaisema v. 1909. Kenttätyöt on suoritettu vv. 1899-1904. Tästä johtuen alueen geologinen kuva on vaillinainen. Varsinaista malminetsintää ei ko. alueella ole laajemmassa mittakaavassa koskaan suoritettu, joten Vähäjoen rautamalmin löytämisen jälkeen oli täysi syy kohdistaa suurempaa huomiota tähän alueeseen. Tutkimustyötä suunniteltaessa käytettiin pohjana V. Hackmanin julkaisemia Rovaniemen, Tornion ja Ylitornion karttalehtiä sekä niiden selityksiä. Sen lisäksi huomioitiin Geologisessa toimikunnassa olevat vanhat päiväkirjat, niihin liittyvät kartat sekä näytteet. Tutkimustyö voidaan jakaa kahteen eri vaiheeseen. Alkukesä käytettiin pääasiassa Tervolan Vähäjoen rautamalmin mahdolliseen jatkon toteamiseen sekä sen laajuuden lopulliseen määrittelemiseen. Samalla suoritettiin tällä alueella tarkat kallioperähavainnot geologisen kartan laatimista varten. Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa Vähäjokeen ja Konttijokeen, kaakossa
2 Kivaloihin, etelässä Runkausjokilinjaan ja luoteessa Kemijokeen. Toisena vaiheena voidaan pitää ns. Lapin kolmioon kohdistuneita tutkimuksia. Tätä aluetta rajoittavat Kemi- ja Tornionjoet sekä Aavasaksan-Rovaniemen välinen maantie, joka sattuu suurin piirtein liuskealueen pohjoisrajalle. Jo heti alkuun on sanottava, että tutkimukset tällä laajalla alueella olivat pääasiassa orientoivia, vain muutamia pienempiä alueita tutkittiin tarkemmin. Näistä voidaan mainita Merivaara ja Uomavaara Ylitorniolla, josta viimemainitusta ylioppilas 0. Vaasjoki on tehnyt erillisen selostuksen. Orientoivat tutkimukset tapahtuivat Kemijoen ja Torniojoen suunnissa sekä Lapin kolmion poikki. Tutkimustyötä on haitannut huomattavasti se, ettei käytettävissä ole ollut kunnollisia pohjakarttoja. Valtion maista on tosin Metsähallituksen julkaisemat taloudelliset kartat 1:40 000, mutta nekin ovat osittain hyvinkin epätarkkoja ja puutteellisia. Ainoa käyttökelpoinen kartta on Maanmittaushallituksen Suomen yleiskartta 1:300 000, mutta sekin on liian suurimittakaavainen käytettäväksi, topografisena karttana. Edellisten lisäksi on ollut tietysti paljon apua V. Hackmanin julkaisemista Rovaniemen, Tornion ja Ylitornion geologisista karttalehdistä. -Varsinaista tutkimustyötä on suoritettu kolmella eri tavalla, nim. tekemällä peruskalliohavaintoja ja -kartoitusta, suorittamalla lohkare-etsintöjä sekä magnetometraamalla häiriöalueita. Tutkimustöitä on suoritettu 3.6-28.9.45 välisenä aikana. Niitä on johtanut allekirjoittanut apulaisina ylioppilaat 0. Vaasjoki, P. Marttinen, V. Yletyinen ja P. Ervamaa. Paikallista työvoimaa on käytetty tarpeen mukaan. Tohtori Paavo Haapala on käynyt useamman kerran työmaalla tutustuen henkilökohtaisesti alueeseen ja antaen ohjeita.
3 Vähäjoen rautamalmin jatkotutkimukset Tutkimusten vaihe keväällä 1945 Geologisen toimikunnan vuoden 1944 lopulla antamasta selostuksesta käy ilmi tutkimusten vaihe syksyllä 1944, jolloin ne jouduttiin lopettamaan. Syväkairattu oli 10 reikää, magneettinen häiriöalue oli tarkkamagnetometrattu, mutta sitä ei oltu vielä rajoitettu, geologisia havaintoja oli tehty vain muutamia harvoja. Kevättalvella 1945 todettiin vielä useita eri indikaatioita nyt kuvattavalla alueella, joten oli täysi syy jatkaa tutkimuksia sekä geologiselta että geofysikaaliselta pohjalta. Tutkimustyön jatkaminen Kemijoen ja Kivalovaarojen välinen alue, johon Vähäjoen rautamalmi kuuluu, on hyvin matalaa ja soista. Vain kaakkoisrajan muodostavat Kivalot tekevät poikkeuksen kohoten muutamia kymmeniä metrejä ympäristöään korkeammalle. Kallioita on vähän näkyvissä, ja ovat ne useimmiten hyvin matalia, joten profiileja ei näe juuri lainkaan. Peruskalliotutkimus V.Hackman on karttalehtiselostuksessaan jakanut Kemin-Rovaniemen liuskealueen kalevalaisiin ja jatulisiin muodostumiin rinnastaen ne siten Karjalan liuskeisiin. Samalla kun
4 karjalaisen muodostuman uudempi tutkimus on muuttanut Hackmanin aikaista käsitystä, on myöskin Kemin-Rovaniemen alue joutunut uuteen valoon. Toistaiseksi siitä ei kumminkaan ole ilmestynyt muuta uutta tutkimusta kuin Hausenin v. 1936, joka sekään ei perustune erittäin laajoihin kenttätutkimuksiin. Sentakia on toistaiseksi syytä käyttää pohjana Hackmanin kivilajitutkimuksia. Kuluneen kesän aikana tehtyjen havaintojen pohjalla on piirretty alueesta geologinen kartta, joka perustuu vain kenttähavaintoihin (liite 8). Seuraavassa peruskallio-osa on tämän kartan selityksenä. Vanhat eruptiivit Sedimenttejä vanhempia eruptiivisia kiviä ovat Kivaloitten kaakkoispuolella oleva dioriitti, joka lähentelee paikoin gabroa sekä Runkausvaaran eteläpuolella oleva gneissiintynyt graniitti. Konttikivalon SE-kupeella on dioriitin kontakti liuskealueen kivien kanssa selvästi näkyvissä. Kontaktissa on ilmeisesti tapahtunut ylityöntyminen, sillä alapuolella oleva dioriitti on ruhjoitunut jonkun verran, jonka lisäksi siihen on tullut karkeata sarvivälkettä. Kvartsiitin ja dioriitin väliin on tunkeutunut hienorakeista emäksistä kiveä, joka kuuluu sedimenttejä nuorempiin eruptiiveihin. Kontaktin suunta on Konttikivalon S-syrjällä E-W, mutta kääntyy lähellä Ranuan rajaa SE-NW-suuntaiseksi. Sen kaateen määräämiseen ei ole mahdollisuuksia, mutta päällä olevan kvartsiitin liuskeisuus ja kerroksellisuus kaatuvat 45 N, mikä ilmeisesti on myöskin kontaktin kaade. - Tässä kontaktivyöhykkeessä on magneettisia indikaatioita Konttijärven E-päässä. Sen pituussuunta on sama kuin kontaktin suunta. Vedot ovat kohtalaisen pieniä suurimmat n. +15. Samanlaisia indikaatioita tavataan muuallakin pohjadioriitin ja sedimenttien välillä. Konttikivalosta länteen päin seuraava havaittu paikka on Ison-Kokkolammen pohjoisrannalla. Kivilaji on tässä gabromaista dioriittia, samanlaista kuin
5 Konttijärvelläkin. Vedot ovat samaa suuruusluokkaa, mutta kapeammalla alueella. Kolmas edellisiin verrattava paikka on Vaskikivalon etelärinteellä. Täälläkin on pohjakivilaji dioriittia ja vedot edellistä suuruusluokkaa. Magneettisia vetoja aiheuttavana mineraalina on magnetiitti, jota kivessä on pieninä rakeina. Runsaimmin sitä on Konttikivalon häiriöalueella. Siellä se esiintyy aika suurina hyvämuotoisina kiteinä. Myöskin rikkikiisua on hiukan kontaktivyöhykkeessä. Sedimentit Kvartsiitti Suoraan vanhan dioriitin päällä tai ohuitten nuorempien emäksisten eruptiivien erottamana on kvartsiitti ilman varsinaisia pohjamuodostumia. Se muodostaa tutkitulla alueella yhtenäisen patjan, joka kulkee itäosassa E-W-suuntaisena, mutta kääntyy Palokivalolla suuntaan N 30-45 E. Kaade itäosassa on jokseenkin loiva, n. 45 N. Toinen huomattava kvartsiittivyöhyke on tutkitun alueen pohjoiskulmassa Vammavaaralla. Laadultaan kivilaji on täysin klastillista; paikoin serisiittiä ja kiillettä sisältävää, mutta yleensä vähän metamorfoitunutta. Väri vaihtelee puhtaan valkoisesta punertavaan tai vihertävään. - Ylemmissä horisonteissa on vielä muutamia pieniä kvartsiittimuodostumia. Kaikki ne ovat ohuina välikerrostumina fylliitissä. Myllyojan koillispuolella olevassa puhkeamassa Vähäjoen asutusalueella on kvartsiitti vuorokerrostumana dolomiitin kanssa. Nämä ylemmät horisontit ovat jokseenkin pystyssä. Kerroksellisuuden kulku N 50 W ja kaade pysty tai jyrkkä vaihdellen molemmille puolin.
6 Vähä-Runkausjoen Ukonkönkäässä liittyy kvartsiittiin -konglomeraatti, jonka mukulat ovat pääasiassa kvartsiittia ja dolomiittia sekä pienemmässä määrässä fylliittiä; siis liuskemuodostuman omia kivilajeja. Sellaisia mukuloita, jotka voisivat olla peräisin sedimenttejä vanhemmista kivilajeista, ei kenttähavaintojen perusteella voi varmasti sanoa olevan. Sen sijaan on kyllä Vähävaarassa tavattavissa samanlaisessa konglomeraatissa aika runsaasti suuria maasälpärakeita, jotka eivät ole peräisin liuskemuodostuman omista kivistä. Joka tapauksessa on ilmeistä, että kysymyksessä on intermediäärinen konglomeraatti. - Kivilaji on hyvin selvästi kerroksellista. Karkeissa kerroksissa ovat mukulat lähes pään kokoisia, hienoimmat kerrokset ovat kvartsiittia. Kerroksellisuuden suunta N 50 E ja kaade 80 NW. - Samanlaista konglomeraattia tavataan useamman m 3 :n suuruisina lukuisina järkäleinä Myllyojan varressa Louhirakalla, mutta emäkalliota ei sieltä löydy. Geologisen toimikunnan selostuksessa v. 1944 mainittua magnetiittipitoista kvartsiittia ei nyt tutkitulla alueella tavattu lainkaan, ei edes lohkareina. Tällä alueella kvartsiitti osoittautui aivan steriiliksi sekä malmimineraaleihin että magneettisiin anomalioihin nähden. Fylliitti. Laajimmalle levinneenä tutkitulla alueella on fylliitti. Yleinen tyyppi on tumman harmaata ja hyvin tiivistä sisältäen kvartsia ja biotiittia. Koko tutkitulla alueella erottaa fylliittiä kvartsiitista metabasiittipatja. Kivi on useimmiten hienokerrallista. Siinä voidaan nähdä paikoin aivan ilmeistä virtakerroksellisuuttakin. Mutta toisaalta taasen on vahvempia homogeenisia patjoja, jotka poikkeavat tyypiltään kerroksellisesta fylliitistä. On otaksuttavaa, että fylliittiä on
7 kahta eri alkuperää; toinen on selvä vesisedimentti, mutta toista voi pitää kenttähavaintojen perusteella vulkaanista alkuperää olevana. Kevättalvella 1945 havaitut magneettiset anomaliat sattuvat useimmat fylliittiin. Suoritetut tutkimukset osoittivat, että indikaatiot, jotka paikoin voivat olla aika voimakkaitakin, johtuvat magnetiittipitoisuudesta. Näistä indikaatioista tulee myöhemmin puhe geofysikaalisten tutkimusten yhteydessä. Tässä mainittakoon vain magnetiitin esiintymistavasta. Useimmiten magnetiitti on tasaisena pirotteena, jolloin rakeet ovat jokseenkin harvassa kauniina oktaedreina ja kuutioina. Vain Vähäjoen pohjoispuolella Könkään kosken kohdalla fylliitissä olevat magnetiittirakeet ovat venyneet liuskeisuuden suuntaan menettäen muotonsa. Magnetiittikiteet seuraavat jotakuinkin tarkasti kerroksellisuutta, joten ne ovat ilmeisesti sedimenttistä alkuperää. Rikastuminen on tapahtunut sedimentaation aikana. Tätä seikkaa valaisevat tarkemmin vielä magneettiset kartat, joista myöhemmin. Eräissä tummissa ilmeisesti hiilipitoisissa fylliiteissä on myöskin rikkikiisua. Dolomiitti. Fylliitin kanssa vuorokerrostuneena esiintyy dolomiittia. Se muodostaa kaksi kulun suuntaista patjaa fylliittihorisonttiin. Sen lisäksi on useampia pienempiä dolomiittialueita, mutta kaikki fylliitissä, paitsi Myllyojan NE-puolella, josta on ollut puhe jo kvartsiitin yhteydessä. Dolomiitissa on usein ohuita fylliittivälikerroksia kuten esimerkiksi Vähäjoen rautamalmin eteläpuolella Isolehdossa. Sama ilmiö tavataan monessa muussakin paikassa. - Dolomiitti on laadultaan hyvin vaihtelevaa. Puhtaimmat muodot ovat kermanvärisiä, tiiviitä ja jokseenkin homogeenisia. Tummimmat muodot ovat siniharmaita, mutta nekin niin hienorakeisia, että värin
8 aiheuttajaa ei paljain silmin voi havaita. Kvartsiitin kanssa vuorokerrostuneissa dolomiiteissa on runsaasti kvartsia. Niitä voikin nimittää kvartsidolomiiteiksi. - Dolomiitille luonteenomainen piirre eräissä kohdissa on breksioituminen, jota on kahta eri tyyppiä. Toinen liittyy välittömästi rautamalmiin, ja on siitä tarkemmin sen yhteydessä. Vähävaaran E-päässä Hakasalon pihassa esiintyy toisenlaista breksioitumista. Murskaleet ovat korkeintaan 2-3 cm läpimitaten, usein teräväsärmäisiä, laadultaan vaaleata dolomiittia; iskos fylliittistä ainesta. Tämä breksia on syntynyt yksinomaan puristuksen vaikutuksesta ilman mainittavia liikuntoja. Karsi Dolomiitin ja fylliitin vuorokerrostumiin liittyy läheisesti metasomaattisia muutoksia niin suuressa määrässä, että voidaan puhua erikseen karsikivistä. Kaikkein helpoimmin muuttuvia ovat olleet dolomiitissa olevat välikerrokset, jotka alkuaan ovat olleet merkelisedimenttejä. Tällaisia kerroksia tavataan vieläkin muuttumattomina toisaalta dolomiitissa, toisaalta fylliitissä. Karsiutuneet kerrokset ovat useimmiten pelkkää sädekiveä, aktinoliittia. Sen lisäksi usein vielä karbonaattia, jolloin primäärinen kerrallisuus on havaittavissa. Kun metasomaattiset liuokset ovat tunkeutuneet dolomiitin rakoihin, on syntynyt talkkia, tremoliittia ja kalsiittia, joka ohuina rakotäytteinä lävistää emäkiveä. - Karsiutumiseen liittyy boudinoge-ilmiö. Erittäin selvä tapaus on n. 0,5 km Vähäjoen sillasta etelään tien vieressä itäpuolella. Aktinoliittikarressa oleva dolomiittikerros on katkeillut n. 20 cm:n pituiseksi linsseiksi, joita kiertää kvartsireunus. - Karsiutumista on tapahtunut dolomiittipatjojen reunavyöhykkeissä sekä ylä- että alapuolella.
9 Rautamalmi Vähäjoen rautamalmi sijaitsee asutusalueen lounaispäässä. Sen suuruudesta on jo ennen mainitussa Geologisen toimikunnan selostuksessa annettu tiedot, jotka eivät sanottavasti ole muuttuneet. Vain yksi laajahko vetoalue tulee lisää sijaiten ennen tunnetuista lounaissuuntaan lähellä Runkausjoen rantaa (liite 1, alue R). Vedot tällä alueella ovat yhtä epäsäännöllisiä kuin aikaisemminkin tunnetuilla alueilla, joten käsitystä malmin esiintymistavasta se ei muuta lainkaan. Alueella ei ole myöskään paljastumia, joten sen laatuakaan ei voitu todeta. Geologisesti malmi sijaitsee alemmassa fylliittihorisontissa olevassa dolomiittikerroksessa. Laadultaan se on karsimalmi, joka liittyy breksiavyöhykkeeseen. Luonteeltaan malmi on breksiamaista. Jo porasydämiä tarkastaessa näkyy tämä piirre. Fragmentit ovat niissä magnetiitin impregnoimaa dolomiittia ja amfibolikartta, iskos dolomiittiamfiboliliusketta. Sama seikka ilmenee malmialueella tavattavista malmipuhkeamistakin. Aktinoliittiperusmassassa on venyneitä, alkuaan dolomiittisia fragmentteja, joiden pituussuunta on sama kuin alueen liuskeisuuden suunta eli N 30 0 E. Nyt nämä fragmentit ovat hienorakeisen magnetiitin impregnoimia. Sen lisäksi niissä on jonkin verran tremoliittia ja talkkia. Myöskin sädekivi-perusmassa on magnetiitin impregnoimaa. -Kiimamaan puhkeaman länsipuolella on breksiavyöhyke, jossa kivilaji on hyvin liuskeista. Fragmentit ovat pääosaltaan dolomiittia. Ne ovat litistyneet tai paikoin venyneet aivan sauvamaisiksi. Myöskin fylliittifragmentteja on. Välimassa on kloriitti-sädekiviliusketta. Breksiapuhkeamissa ei tavata juuri sanottavasti malmimineraaleja, paitsi hiukan rikkikiisua. Syväkairaustulokset osoittavat kumminkin malmin olevan juuri breksiatyyppiä. Verrattaessa geologista ja magneettista karttaa toisiinsa (liitteet 1 ja 8) havaitaan magneettisten vetojen hyvin tarkasti seuraavan breksian suuntaa, ainoastaan alue R näyttää
10 jäävän sen ulkopuolelle. On ilmeistä, että malmimineraalien rikastuminen liittyy juuri breksioitumiseen. Emäksiset intrusiot Tähän ryhmään kuuluu erilaatuisia kiviä, jotka kaikki ovat iältään nuorempia kuin sedimenttikivet ja ovat keskenään samanikäisiä. V. Hackman on nimittänyt niitä yhteisesti metabasiiteiksi. Ne esiintyvät suurena yhtenäisenä kerrosjuonena kvartsiitin ja fylliitin välissä sekä ylemmissä horisonteissa fylliitin ja dolomiitin välillä. Mineraalikokoomukseltaan Vähäjoen metabasiitit vastaavat peridotiitteja - dioriitteja. Synnyltään ne kuuluvat joko syväkiviin, juonikiviin tai pintakiviin, mutta ovat metamorfoituneet osittain vihreäliuskeiksi saakka. Selvimpiä pintakiviä ovat Narkauskummun S-puolella oleva pillowlaavapaljastuma sekä maasälpäporfyriitit, joita tavataan useammassa eri paikassa. Hajarakeet ovat sekä punaista että vaaleata maasälpää. Edellisten lisäksi on runsaasti erilaisia mantelikiviä. - Eräät fylliitit ovat laadultaan sellaisia, että niitä voi pitää alkuperältään tuhkapatjoina. - Tämän ryhmän kivet ovat jokseenkin vapaita magnetiitista. Yksikään havaituista anomalia-alueista ei satu näihin kiviin. Tosin synnyltään pinnallisissa vihreäliuskeissa saattaa olla magnetiittirakeita, mutta eivät ne aiheuta indikaatioita. Sen sijaan kiisuja on runsaammin; pääasiassa rikkikiisua, magneettikiisua ja lisäksi paikoin kuparikiisua. Esiintymistavaltaan ovat ne rakojen täytteinä tai manteleina, joten niiden perusteella ei voi odottaa suurempia löytöjä.
11 "Postkalevalainen graniitti" Hackmanin "postkalevalaista graniittia" on alueen SE-kulmalla Korkeakivalon kupeella. Laadultaan se on aika karkearakeista punaista mikrokliinigraniittia. Runkausvaaran S-puolella tämä graniitti on aiheuttanut migmatiittiutumista vanhempaan harmaaseen graniittiin. Stratigrafia ja tektoniikka Tutkittu Vähäjoen alue kuuluu Kemin-Rovaniemen liuskealueeseen sedimenttien pohjaosaan. Jonkinlaisena stratigrafisena sarjana voidaan esittää seuraavaa. Pohjalla heti vanhan peruskallion päällä on kvartsiitti. Kaikki normaaliset pohjamuodostumat puuttuvat. Rakenne viittaa siihen, että kysymyksessä on ylisiirroskontakti. Kvartsiittipatjan paksuus on n. 0.5-1.0 km. Kvartsiitin päällä on fylliittikerros, joka on huomattavasti paksumpi kuin kvartsiitti. Näiden väliin on tunkeutunut yhtenäinen metabasiittipatja. Fylliitissä on vahva dolomiittinen välikerros, jossa Vähäjoen rautamalmi sijaitsee. Dolomiitissa on sen lisäksi vuorokerroksellisuutta fylliitin kanssa. Koilliseen kapenevan fylliitin päällä on dolomiittikerros, jossa vuorottelua kvartsiitin kanssa Kemijoen Narkauskoskessa. Sitten seuraa fylliitti- ja dolomiittikerrokset, kunnes Vammavaaralla on huomattavan laaja kvartsiittivyöhyke. Näistä ylemmistä horisonteista ei ole pohjahavaintoja, joten varmuudella ei voi sanoa, ovatko ne normaalissa asennossa. Sen sijaan vielä alemmassa fylliittikerroksessa on pohja varmuudella eteläpuolella. Kerroksellisuuden kulku on E-osassa pohjapuolella, jokseenkin E-W, mutta kääntyy lännempänä suuntaan N 30-50 E. Kaade on pohjaosissa n. 30-50 N. Alemmassa fylliittivyöhykkeessä kääntyy kerroksellisuus
12 Vähävaaran kohdalla N 30-50 E-suunnasta N 30-50 W-suuntaan. Kaade näissä ylemmissä horisonteissa on pysty tai jyrkkä kummallekin puolelle. Pohjoiset kaateet ovat paljon yleisemmät. Liuskeisuuden kulku on suurin piirtein NE-SW-suuntaan. Poikkeuksena tästä suunnasta on Vähäjoen malmiin liittyvä breksia, jonka liuskeisuus on N 10 W ja kaade jokseenkin pysty. Kaade on pohjaosissa jokseenkin loiva NW-suuntaan, mutta ylemmissä horisonteissa se on pysty tai kaatuu hyvin jyrkästi. - Poimuakseli kaatuu yleensä aika jyrkästi W tai SW:een. Poikkeavia suuntiakin on havaittu, jolloin akselikaade on joko SE- tai NW-suuntiin. Nämä ovat kumminkin poikkeuksia. Geofysikaaliset tutkimukset Kevättalvella 1945 havaittuja indikaatioita tutkittiin tarkemmin kesän kuluessa magnetometraamalla ne käsivaramittauksella. Alueitten havaittiin olevan hyvin rajoitettuja ja vetojen yleensä pieniä. Jokaisesta tällaisesta hakumagnetometratusta alueesta on piirretty vetokartta (liitteet 2-7). Vertaamalla näitä geologiseen karttaan (liite 8) havaitaan, että vedot sattuvat poikkeuksetta fylliittivyöhykkeelle. Häiriöalueitten pituussuunta on sama kuin kerroksellisuuden suunta. Jo fylliitin yhteydessä on mainittu, että indikaatiot aiheuttaa fylliitissä oleva heikko magnetiittipitoisuus. Magneettisista havainnoista saatu kuva tukee vielä sitä, että magnetiitti on rikastunut sedimentatiossa.
13 Luonteeltaan toisenlainen on tarkkamagnetometrattu alue Runkausjoki (liite 1, alue R), joka liittyy Vähäjoen malmiin sen länsipuolella. Alueella ei ole puhkeamia, mutta häiriömaksimien muoto ja keskinäinen sijainti ovat samanlaiset kuin muuallakin malmialueella, joten on ilmeistä, että malmi laadullisestikin on samaa. Runkausjoen alue ei nyt suoritettujen tutkimusten perusteella millään tavalla muuta käsitystä Vähäjoen malmista. Edellisten lisäksi magneettisia mittauksia on suoritettu kaikilla retkillä häiriöalueitten etsimismielessä, mutta nyt kuvatulta alueelta ei uusia löydetty. Lohkaretutkimukset Tutkitulla alueella on runsaasti lohkareita. Mitään uusia tyyppejä ei niissä kumminkaan ilmennyt. Muutamissa metabasiittilohkareissa on jonkun verran kiisuja. Mutta kun peruskalliohavainnot ovat selvästi osoittaneet, että kiisut esiintyvät joko rakojen täytteenä tai manteleina, ei näittenkään lohkareitten perusteella voi otaksua esiintyvän uutta tyyppiä.
14 Saavutetut tulokset Vähäjoen alueella kesällä 1945 suoritetut tutkimukset eivät muuttaneet sanottavasti käsitystä rautamalmista. Sen alueellinen laajuus voidaan määritellä nyt jotensakin tarkasti. Noin 1 x 3 km suuruisella alueella, jota rajoittavat Runkausjoki, valtionmaan raja, asutustilojen Katajan ja Saran länsirajat sekä Kanervan pohjoisraja, on kaikkiaan 11 eri vetomaksimia. Keskenään nämä muodostavat jotensakin selvän vyöhykkeen, jonka suunta on sama kuin breksian; ainoastaan Runkausjoen alue poikkeaa siitä. Mutta magneettisten mittausten perusteella näyttää siltä, että eri maksimit eivät liity välittömästi toisiinsa. Jokainen niistä on oma itsenäinen pieni malmionsa. Koko malmikenttä on sen takia hajanainen. Malmin laadusta on Geologisen toimikunnan raportissa 1944 annettu tarkka selostus. Viimekesäiset tutkimukset eivät koskeneetkaan sitä puolta, joten siltä taholta ei ole mitään uutta. Tähänastisten havaintojen perusteella voidaan sanoa, että Vähäjoen rautamalmi on laaja, mutta heikkoprosenttinen ja epäyhtenäinen. Suoritettujen tutkimusten perusteella sille ei ole odotettavissa jatkoa. Tällaisena sen käyttömahdollisuudet ovat pienet ja kannattamattomat. Lapin kolmion tutkimukset Kesän kuluessa suoritettiin ns. Lapin kolmiossa useampia eri suuntiin kohdistuneita tutkimuksia. Kaikki nämä tutkimukset tarkoittivat yleiskuvan saamista Kemin-Rovaniemen liuskealueesta. Siitä syystä ne eivät olleet niin yksityiskohtaisia kuin Vähäjoen tutkimus. Mikäli mielenkiintoista havaittiin, tutkittiin se tarkemmin. Tällaisia alueita ovat Merivaara Ylitornion
15 Lohijärvellä, Vallitun saari ja Laurila Kemijoen suussa sekä Uomavaaran alue Ylitorniolla, josta ylioppilas 0. Vaasjoki on tehnyt erillisen selostuksen. Edellisten lisäksi mainittakoon vielä lohkaretutkimukset Jaatilan-Pisavaaran, Kemijoen ja Torniojoen suunnissa. Merivaara J.N. Soikeron (Silvenius) päiväkirjassa on maininta Merivaarasta, josta olisi viime vuosisadalla louhittu malmia. Tämä maininta aiheutti retken Merivaaralle, josta löytyikin Soikeron mainitsemat kuopat. Vaara sijaitsee Merijärven itärannalla, josta se kohoaa n. 50-60 m laskien taasen vastaisella puolella olevalle suolle. Vaaran rinteillä kasvaa komea kuusikko, mutta laki on paljasta rakkaa. Mainitut montut, joita oli kaksi, ovat vaaran kaakkoisrinteellä. Geologisesti Merivaara kuuluu Hackmanin kartalla gneissin ja kiilleliuskeitten alueeseen. Vaaran huippu onkin kiillegneissiä tai kiilleliusketta, jossa on melkein puhtaita kvartsiittikerroksia. Liuskeisuuden suunta N 80 E ja kaade n. 40 S. N. 300 m:n matkalla eteläsuuntaan vaihettuu gneissi puhtaaksi kvartsiitiksi. Tässä kvartsiitissa on musta hiilipitoinen liuske, jossa paikoin on grafiittia. Mustassa liuskeessa on ylemmän montun kohdalla aika runsaasti magneettikiisua, joka näyttää impregnatiomaiselta. Mineraalikokoomuskin on hiukan toinen kuin ympäristön liuskeessa. Se sisältää nim. amfibolia. Länteenpäin kulun suunnassa muuttuu magneettikiisupitoinen liuske n. 10 m:n matkalla tavalliseksi hiililiuskeeksi, jossa kiisua on vain hyvin vähän kerrospinnoilla. Itäsuuntaan kiisupitoisuus vähenee sanalla tavalla. Toisessa montussa, joka on n.?0 m päässä edellisestä, on jokseenkin pelkkää hiililiusketta. Liuskeessa on
16 n. + 5 - +10 magneettisia vetoja 100x50 m alalla. - Analysoitaessa osoittautui magneettikiisuimpregnatio sisältävän Ni 0.06 %, Cu 0.0 %, Ag 1.2 g/ton., Au 0.0 g/ton. Mielenkiintoisempi kuin edellinen on n. 25 m monttu n:o 1:n alapuolelta löytynyt lohkare, joka on karkeata magneetti- ja rikkikiisua. Ainoana silikaattina on siinä tummanharmaata suonikvartsia. Lohkare oli n. 30 x 50 cm, mutta aivan läpeensä rapautunut. Tyyppi on aivan erilainen kuin magneettikiisupitoisessa liuskeessa. Mutta sen sijainti ja se, että tumma suonikvartsi on aivan samanlaista kuin ympäröivässä kvartsiitissa, viittaavat paikalliseen lohkareeseen. Tätä seikkaa tukee vielä se, että mainitunlaisia lohkareita ei alueella tavattu useampia. - Kiisulohkare sisältää Cu 0.03 %, Ni 0.31 Ag 0.0 g/ton. ja Au 0.0 g/ton. Lautiosaari - Laurila Aiheen tämän alueen tarkempaan tutkimiseen antoi yksityisten suorittama valtausvaraus Vallitunsaaressa sekä. Pohjolan Voiman rakennustyömaa samassa saaressa, mistä syystä oli tuoreita paljastumia näkyvissä. Valtausvarauksen oli aiheuttanut heikko kiisupitoisuus Vallitunsaaressa. Alue kuuluu liuskealueen pohjamuodostumaan. Kivilajit ovat kvartsiittia- ja metabasiittia, joka vm. on tunkeutunut pohjan ja kvartsiitin rakoon. Malmimineraaleina on rikkija kuparikiisua. Ne esiintyvät metabasiitissa. Tyyppi on sama kuin muuallakin. Kiisut ovat rakomuodostumia tai pieniä sulkeumia, joten niillä nykyisen kokemuksen mukaan ei ole huomattavampaa jatkuvaisuutta odotettavissa.
17 Kemi- ja Torniojokien suunnat Kemijoen suunnassa tutkittiin sekä maantiet että joenuoma. Mitään mielenkiintoisia lohkareita ei tavattu. Kallioperähavainnot osoittivat, että Tervolan kirkolta etelään tavataan sama fylliitti-dolomiitti-horisontti, jossa Vähäjoen, rautamalmi sijaitsee. Mutta mitään merkkiä magneettipitoisuudesta ei tässä leikkauksessa havaita. Kivilaji koko Kemijoen alajuoksulla on pääasiassa fylliittiä, jossa muutamia metabasiittikerrosjuonia. Taivalkosken alapuolella on hyvin kaunis kerrallinen kvartsiittikonglomeraatti, jossa pallot kvartsiittia ja iskos fylliittiä. Sedimenttimuodostuman pohjakvartsiittia tavataan Laurilassa ja Lautiosaaressa. Torniojoen alajuoksulla on vanhempia syväkiviä. Jokivartta ylöspäin Kukkolan kosken korkeudella tavataan kerrallista fylliittiä. Ylitornion eteläosassa on samantyyppistä hiililiusketta kuin Uomavaarassa ja Merivaarassa: Pohjoisempana tavataan gneissejä ja graniitteja. -Lohkareista ei tavattu malmimineraaleja sanottavasti. Pisavaaran alue Ylioppilas 0. Vaasjoki suoritti ajalla 25.7. - 27.7.45 retken Pisavaaran maastoon lohkaretutkimusten ja kallioperähavaintojen tekoa varten. Retki alkoi Louesta, josta edelleen kävellen Kätkäjärven kylään. Kätkäjärveltä jatkui reitti poikki Pisavaaran Jaatilan Pisan asutusalueelle, josta edelleen kävellen Jaatilan asemalle.
18 Välillä Loue-Kätkäjärvi nousee maasto jatkuvasti päätyen lopulta Kätkävaaran tasoon. Hiljalleen kohoava maasto on metsäpeitteistä ja siellä täällä ylempänä saattaa esiintyä kalliopaljastumia, jotka ovat perustan kvartsiittia. Moreenipeitteen päällä esiintyvät lohkareet ilmentävät näillä seuduilla yleensä esiintyviä kivilajeja, kuitenkin siten, että runsaimmin on kvartsiittija dolomiittilohkareita. Malmipitoisuutta ei lohkareissa havaittu. Välillä Kätkäjärvi - Pisan asutusalue kulki reitti poikki Pisavaaran suuntautuen ensinnä Vähäloman länsipäähän. Pitkin tätä kanjonimaista'rotkomuodostumaa, joka halkaisee Pisavaaran kahtia suunnilleen suunnassa W-E, kuljettiin noin kilometrin verran, paikkaan, jossa rotkon katkaisee korkea irtomaalajiharjanne. Rotkon seinämissä, jotka jäävät harjanteen yläpuolelle, on tässä paikassa Pisavaaran kvartsiittiperusta komeasti paljastuneena. Kivilaji on selvästi kerroksellista, rakenne klastinen. Kulku W-E, yhtyen kerroksellisuuteen. Kaade 60 N. - Täältä jatkui retki Kuusilaelle. Kvartsiitin liuskeisuus kääntyi vähitellen pohjoiseen niin että Kuusilaella se on N 60 E. Kaade edelleen 60 N. Kuusilaelta laskeuduttiin vaaran eteläreunalle, jota myöten retki jatkui koilliseen luonnonsuojeluvartijan asuntoa kohti. Pisavaaran kankaan pohjoispäässä Sorvajoesta n. 1/2 km etelään kvartsiitin liuskeisuuden kulku N - S, kaade loiva 20 W. - Noin kilometri edellisestä paikasta pohjoiseen, lähellä luonnonsuojeluvartijan asuntoa liuskeisuuden kulku jälleen N 60 E, kaade 60 N: Malmiaiheita ei Pisavaaran vyöhykkeeltä tavattu. Välillä Pisan asutusalue - Jaatila seurattiin asutusalueelle johtavaa tietä ja suoritettiin lohkaretutkimuksia sen suunnassa. N. 3 1/2 km Jaatilasta olevan Leivejoen asutusalueen rajasta 300 m pohjoiseen tien' varressa isoja (1/2 1 1/2 m 3 ) sarvivälkegneissilohkareita, joiden pinnalla kalvomaisina impregnatioina esiintyi hiukan kupari- ja rikki- tai magneettikiisuja. Lohkareet
19 eivät koostaan huolimatta olleet aivan paikallisia koska kiintokallioperusta lähistöllä osoittautui olevan metabasiittia. Paikalla suoritetut magnetometraukset eivät antaneet tuloksia. Koko retken ajan suoritettiin havaintoja magnetometrillä mutta mitään positiivisia tuloksia ei tässä suhteessa ollut. Samoin suoritetut lohkaretutkimukset osoittavat malmiaiheiden puutteen ekskuroidulla alueella. Mainitut Jaatilan tien varresta löydetyt kiisupitoiset sarvivälkegneissilohkareet lienevät todennäköisesti peräisin pohjoisemmilta postkalevaisen graniitin ja liuskealueen kontaktivyöhykkeeltä. Yhteenveto Edellä on jo mainittu, että Kemin-Rovaniemen liuskealueen tutkimisen aiheuttanut Vähäjoen rautamalmi on osoittautunut niin pieneksi, että se tuskin aiheuttaa jatkotutkimuksia. Sen sijaan jo kesän 1945 havainnot osoittivat selvästi, että liuskealue kokonaisuudessaan on mielenkiintoinen malmigeologiselta kannalta. Lähinnä tällöin ovat huomion kohteina rajavyöhykkeet. Pohjakontaktissa voi odottaa huomattavampiakin malmikonsentratioita kuin esim. Konttikivalolla ja Vallitunsaaressa. Liuskealueen pohjoisosassa ovat emäksiset intrusiot lupaavimpia. Edellisten lisäksi on alueen itä- ja länsiosa vielä kokonaan käymättä. Lopputuloksena voidaan sanoa, että kesän 1945 tutkimukset antoivat hyvän pohjan, jolta tutkimuksia voidaan jatkaa. Helsingissä, 27 päivänä marraskuuta 1945. Aimo Mikkola