Aromikujan alue sijaitsee Vuosaaren keskustassa. Sijainti
Yleiskaava 2002:ssa alue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi. Aluetta reunustaa pohjoisessa Vuotie ja metroraide. Yleiskaava 2002
Valmisteilla olevassa yleiskaavassa alue on merkitty Liike- ja palvelukeskusta C1-alueeksi. Aluetta reunustaa pohjoisessa Vuotie ja metroraide. Alueen poikki kulkee polkupyöräbaana ja lännestä sen ohitse kulkee pikaraitiotie.
Alue sijaitsee kahdessa osassa Vuotien ja Bertha Pauligin kadun välisellä alueella. Samaan tonttikokonaisuuteen kuuluva ostoskeskus ulottuu Vuotien pohjoispuolelle. Lähiympäristö
Tontit 54180/9-11 sekä 54186/1-2 ovat hakijoiden omistuksessa (valkoinen pohjaväri). Tontit 54180/2 ja 6-7 sekä 54187/1 ovat kaupungin omistuksessa (vihreä ja harmaa pohjaväri). Maanomistus
Alue on kaavoitettu K- (liike- ja toimistorakennusten korttelialue), KTY- (liike- ja toimisto- ja ympäristöhäitiöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue), LP- (Yleinen pysäköintialue) ja LPA-1 (autopaikkojen korttelialue. Alueelle saa rakentaa pysäköintilaitoksen) -korttelialueiksi. Kaavatilanne
Alue on pääasiassa alavaa. Suurimmat korkeuserot sijoittuvat Vuotien reunaan ja Sokeritorille. Korkeusasemat
Alueen maaperä on pääosin savea ja hiekkaa. Alue on tärkeää pohjavesialuetta, jossa hulevedet tulee imeyttää maaperään. Helsingin maaperäkartta
Direktiivin mukaiset melutasosuureet L(den) neljän metrin laskentakorkeudella nykytilanteessa. Helsingin melutiedot 2012
1. Columbus ta Metrora Vuotie 2. Albatrossi Cirrus uli a ap atu k gin rth Be Muutosalueet ovat nykyisin joutomaata ja pysäköintialuetta. Vuotie ja metrorata rajaavat aluetta pohjoisessa. Alueesta länteen sijaitsee Palvelukeskus Albatrossi, Columbuksen kauppakeskus, metroasema ja maamerkkirakennus Cirrus. Alueen eteläpuolelle rakennettaan nk. kahvikortteleiden asuinrakennuksia. Idässä alue liittyy rakennettuun Aurinkolahden alueeseen. Ortokuva lähiympäristöstä ja kuvakulmat
1. Ilmakuva alueesta Valokuvia
2. Alue nähtynä Bertha Pauligin kadulta länteen Valokuvia
Porslahdentie Huoltoliikenne ohjataan keskitetysti Vuotieltä +14,0 Korkean rakentamisen sijoittaminen keskeisesti raideliikenteen ääreen tukee kävelykeskustan palveluita Metroasema +8.7 Kauppakeskus Columbus Tyynylaavantie +12,0 XIX II XIII Valkopaadentie +9,2 Vuotie XXXII 1 II XXV XIX III II 1 I +12,8 (2 pysäköintikerrosta) XXII II XV I 1 (2 pysäköintikerrosta) VIII III VIII VIII III VIII VIII III III Gustav Pauligin katu +9,5 2 (2 pysäköintikerrosta) I III VIII Korkeudeltaan ympäristöön sulautuva rakentaminen sijoittuu Bertha Pauligin kaudun varteen. +14,0 Sokeritori Bertha Pauligin katu Henkilöautoliikenne ohjataan pysäköintilaitokseen Bertha Pauligin kadulta Cirrus Kävelykeskusta laajenee kohti Aurinkolahtea ja Uutelaa tarjoten luontevan kulkuyhteyden julkisen liikenteen terminaaleille +9,8 Albatrossi Aurinkolahden puistotie Albatrossin laajennuksena toteutettava Sote-monipalvelukeskus kasvattaa terveys- ja hyvinvointipalveluiden tarjontaa Vuosaaressa Kulkureittien varsille sijoitetaan nykyiselle tarjonnalle vaihtoehtoista liike- ja toimitilaa 11.1.2016 LUONNOS KAUPUNKIRAKENNE VE A 1/2000