Sinikka Mustakallio tasa-arvokonsultti, WoM Oy ONKO SUOMI TASA-ARVON MALLIMAA? Suomi sai kansainvälisen maineen tasa-arvon mallimaana, kun suomalaiset naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä naisina Euroopassa vuonna 1906. Naiset saivat Suomessa yhtä aikaa äänioikeuden kanssa myös oikeuden asettua ehdokkaiksi eduskuntavaaleissa ja maailman ensimmäiset naiskansanedustajat olivatkin suomalaisia. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 valittiin 19 naiskansanedustajaa eli noin 10 % naisia lainsäätäjiksi. Suomalaiset naiset saivat myös varhain oikeudet koulutukseen. Kun suomalainen kansakoulu perustettiin vuonna 1866, se avattiin yhtäläisesti tytöille ja pojille. Tytöt ja pojat saivat alusta alkaen samat mahdollisuudet perusopetukseen. Yliopisto-opiskelu avattiin naisille vuonna 1901 ja suomalaisissa oppikouluissa on ollut tyttöenemmistö jo 1950-luvulta lähtien. Vuonna 2005 korkeakouluissa aloittaneista opiskelijoista on 55 % naisia. Suomalaisten naisten koulutustaso on tänään korkea. Alle 60-vuotiaista suomalaisista naisilla on miehiä korkeampi koulutustaso. Suomalaiset naiset ovat myös aina tehneet työtä. Maatalousyhteiskunnassa naiset työskentelivät miesten rinnalla tasavertaisina työkumppaneina. Suomen teollistuessa naiset työskentelivät alusta alkaen myös teollisuustyössä. Suomessa ei ole ollut vahvaa perinnettä, että naiset jäisivät kotiäideiksi, vaan naisia on tarvittu työelämässä. Valtionhallinnon virkoihin naiset ovat päässeet miesten kanssa samoilla ehdoilla vuodesta 1926 lähtien ja hyvinvointivaltion kehittyessä 1960- luvulta lähtien, on naisten osuus ollut suuri kuntien hoiva- ja hyvinvointiammateissa. Suomalaisten naisten oikeuksien vuosilukuja: 1863 opettajaseminaari naisille ja miehille 1864 naimattomat naiset täysivaltaisiksi 1866 kansakoulu tytöille ja pojille 1901 naisille oikeus yliopisto-opiskeluun 1906 äänioikeus ja vaalikelpoisuus eduskuntavaaleissa 1917 kunnallinen äänioikeus 1926 naisille oikeus valtion virkoihin miesten kanssa samoilla ehdoilla
1926 ensimmäinen naisministeri 1929 aviomiehen edusmiesvalta (holhousvalta vaimoon) kumotaan ja aviopuolisoista yhdenvertaiset 1986 ratifioidaan YK:n yleissopimus naisten syrjinnän poistamisesta 1987 tasa-arvolaki 1988 naisille oikeus papin virkaan 1994 raiskaus avioliitossa säädetään rikokseksi 1995 tasa-arvolakia uudistetaan: sukupuolikiintiöt valtion ja kuntien toimikuntiin sekä tasaarvosuunnitelmat työpaikoilla 1995 YK:n 4. naisia koskeva maailmankonferenssi Hallituksen tasa-arvo-ohjelma 2004 2007 2005 tasa-arvolakia uudistetaan Kun katsotaan suomalaisten naisten osuutta politiikassa, koulutuksessa ja työelämässä, on vahvoja perusteita sanoa, että tasa-arvo on edennyt Suomessa pitkälle. Politiikkaa, koulutusta ja työelämää voidaankin sanoa suomalaisen tasa-arvon vahvoiksi alueiksi. Kuitenkin naisten ja miesten tasaarvossa on näilläkin alueilla vielä puutteita. Lisäksi meillä on tasa-arvokysymyksiä, joihin olemme heränneet myöhään ja vasta kansainvälisten vaatimusten vauhdittamana. Näitä on naisiin kohdistuva väkivalta, joka oli Suomessa pitkään vaiettu asia. Se tuli yleisen keskustelun ja tasaarvopolitiikan kohteeksi vasta 1990-luvulla. On myös alueita, joilla tasa-arvokehitys on mennyt huonompaan suuntaan viime vuosien aikana. Näitä ovat naisten kuvaaminen mainonnassa sekä pornografia, prostituutio ja naiskauppa. Suomessa tasa-arvon aktiivisen kehittämisen suurimpia esteitä on yleinen ajattelu, että naisten ja miesten tasa-arvo on jo saavutettu, eikä tasa-arvossa voi olla enää mitään ongelmia. Oletetaan, että tasa-arvo toteutuu itsestään ja luonnostaan, kun sukupuoleen ei kiinnitetä mitään huomiota. Tämä sukupuolineutraali ajattelu estää näkemästä asioita, joissa tasa-arvo ei ole toteutunut. Tasa-arvon toteuttaminen edellyttää, että sukupuolen merkitys nimenomaan tehdään näkyväksi. On otettava tietoisesti huomioon, että ihmiset ovat naisia ja miehiä. Asioita on arvioitava erikseen naisten ja miesten kannalta ja varmistuttava, että tasa-arvo toteutuu. Naiset politiikassa
Suomessa valittiin nainen presidentiksi ensimmäisen kerran vuonna 2000. Tammikuussa 2006 Tarja Halonen valittiin tähän tehtävään uudelleen seuraaviksi kuudeksi vuodeksi. Hallituksessa on 18 ministeriä, joista 8 on naisia. Eduskunnassa on naisia 37,5 %. Se on kansainvälisesti korkea osuus, mutta eihän sekään ole puolet. Tasa-arvoisessa demokratiassa naisia luulisi olevan jo puolet sadan vuoden kuluttua äänioikeuden saavuttamisesta. Varsinkin, kun naiset ovat poliittisesti aktiivisia ja äänestävät eduskuntavaaleissa miehiä aktiivisemmin. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa äänesti miehistä 68 % ja naisista 72 %. Lainsäädännön valmistelussa on keskeistä työ eduskunnan valiokunnissa. Näiden valiokuntien kuulemista asiantuntijoista on 90 % miehiä. Eduskunnan käyttämien asiantuntijoiden sukupuolijako on selvässä epäsuhteessa naiskansanedustajien osuuden kanssa. Naisten yli kolmasosan osuus kansanedustajista ei takaa vastaavaa vaikutusvaltaa. Suomessa naisten määrä oli pitkään suurempi eduskunnassa kuin kunnanvaltuustoissa. Vähitellen naisten määrä on kasvanut myös kuntatason päätöksenteossa ja tällä hetkellä kunnanvaltuustojen jäsenistä on 36 % naisia. Suomessa on huomattu, että kun päätöksentekijät valitaan vaaleilla, myös naiset tulevat valituksi. Kun on kyse toimielimistä, joihin ei valita vaaleilla, naiset syrjäytyvät selvästi helpommin. Siksi valtion ja kuntien asioita valmisteleviin komiteoihin tarvittiin sukupuolikiintiöitä, jotta naiset tulisivat valituiksi. Vuonna 1995 säädettiin tasa-arvolaissa, että valtion ja kuntien valmistelevissa komiteoissa tulee olla vähintään 40 % kumpaakin sukupuolta. Naiset ja koulutus Tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen on perusedellytys naisten ja miesten tasa-arvon toteutumiselle yhteiskunnassa. Suomalainen kokemus kuitenkin osoittaa, että pelkästään koulutus ei tuo tasa-arvoa. Suomalaiset naiset ovat hyvin koulutettuja, mutta naisten hyvä koulutus ei ole tuonut heille tasa-arvoista asemaa työelämässä. Koulutusalat ovat selvästi jakautuneet sukupuolen mukaan. Sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa on 80 % naisia ja tekniikan alalla 80 % miehiä. Tämä koulutuksen sukupuolijako heijastuu myös työelämän jakautumiseen nais- ja miesvaltaisiin aloihin. Kansainväliset koulututkimukset kertovat, että suomalaisilla tytöillä on koulussa hyvät oppimistulokset. Kouluarvosanoilla mitaten tytöt menestyvät koulussa poikia paremmin. Tämä on aiheuttanut vilkkaan keskustelun siitä, että koulu suosii kilttejä ja tunnollisia tyttöjä ja että on
kiinnitettävä huomiota poikien tasa-arvon parantamiseen kouluissa. Huomio on johtanut pyrkimyksiin kehittää poikapedagogiikkaa. Tämä osoittaa, miten asioita tulkitaan eri tavalla naisten ja miesten kohdalla. Kun esimerkiksi valtionhallinnossa naisia on pitkään ollut hyvin vähän johtavissa viroissa, ei ole noussut vastaavaa vilkasta keskustelua ja yleistä huolta siitä, että valtionhallinto suosii miehiä ja että on kehitettävä naisten asemaa hallinnossa. Kun taas naiset tai tytöt menestyvät jollain alalla, kuten koulutuksessa, se tulkitaankin niin, että heitä suositaan. Tasaarvon näkökulmasta kouluja tulisi kehittää mahdollisimman hyviksi molemmille, sekä tytöille että pojille. Tyttöjen hyvää koulumenestystä ei tulisi nähdä kielteisenä asiana. Tasa-arvo työelämässä Suomalaiset naiset osallistuvat aktiivisesti työelämään. On yleistä, että perheissä molemmat vanhemmat käyvät työssä. Suomalaisessa tasa-arvoajattelussa on nähty, että naisten taloudellinen itsenäisyys on tasa-arvon kulmakivi. Työelämässä on kuitenkin naisten ja miesten tasa-arvon kannalta useita ongelmia. Uusimman tasa-arvobarometrin (2004) mukaan suomalaisista naisista lähes puolet on kokenut haittaa sukupuolestaan työssä. Joka neljäs nainen on vastannut, että on kokenut sukupuolestaan haittaa palkkauksessa. Työelämä jakautuu nais- ja miesvaltaisiin aloihin. Samoin työpaikkojen sisällä on usein selvä jako nais- ja miesvaltaisiin ammatteihin ja tehtäviin. Naisten ja miesten palkkojen välillä on edelleen eroa. Suomessa sanotaan, että naisen euro on 80 senttiä, koska naisten palkat ovat keskimäärin 80 % miesten palkoista. Suuri osa sukupuolten palkkaerosta johtuu siitä, että naisvaltaisilla aloilla on matalampi palkkataso kuin miesvaltaisilla aloilla. Lisäksi on havaittu, että mitä korkeampi koulutus naisella on, sitä todennäköisemmin hänen palkkansa on alempi kuin miespuolisilla kollegoilla. Esimerkiksi naisjuristien palkka yksityisellä sektorilla on keskimäärin 76 % miesjuristien palkasta. Naisten urakehitys työssä on miehiä hitaampaa ja vain harvat naiset toimivat johtavissa viroissa julkisella sektorilla tai suurten yritysten johtajina. Monet naiset kohtaavat edelleen lasikaton urakehityksessään. Euroopan unionin komissio on kehottanut Suomea lisäämään naisten osuutta valtionhallinnon johtavissa viroissa, koska naisten osuus näissä viroissa on Suomessa EU-maiden alhaisin. Tasa-arvokysymys ovat myös ns. pätkätyöt. Nuorten koulutettujen naisten on miehiä vaikeampaa saada vakituista työtä. Alle 30 vuotiaista akateemisesti koulutetuista naisista lähes joka toinen
työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa, kun taas vastaavista miehistä joka viides. Määräaikaisia työsuhteita on erityisesti naisvaltaisissa ammateissa. Pätkätöitä tekevät varsinkin opettajat, lastentarhanopettajat ja sosiaalityöntekijät. Nuorten naisten työllistymistä vaikeuttaa edelleen työnantajien pelko, että he jäävät äitiyslomalle ja aiheuttavat kustannuksia. Tämän vuoksi tärkeäksi uudistukseksi onkin tullut vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten jakaminen tasaisemmin työnantajien kesken. Nyt vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset rasittavat yksipuolisesti naisten työnantajia. Naiset tekevät edelleen enemmän kotitöitä kuin miehet. Erityisesti kun lapset ovat pieniä, naiset käyttävät selvästi miehiä enemmän aikaa kotitöihin. Kun ajatellaan elämän kokonaisuutta, naisilla menee enemmän aikaa työhön ja jää vähemmän vapaa-aikaa. Naiset myös käyttävät 95 % ns. perhevapaista eli vapaista, joihin työntekijöillä on oikeus perhesyistä, esimerkiksi lasten hoitamista varten synnytyksen jälkeen tai lapsen sairastuessa. Vanhemmuuden vastuun tasapuolisempi jakaminen on edelleen tärkeä tasa-arvokysymys. Suomessa on otettu käyttöön tasa-arvosuunnitelmat keinona edistää tasa-arvoa työpaikoilla. Tasaarvolain mukaan tasa-arvosuunnitelma on pitänyt tehdä vuodesta 1995 lähtien kaikilla työpaikoilla, joilla on vähintään 30 työntekijää. Selvitysten mukaan tasa-arvosuunnitelma on tehty yksityisellä sektorilla noin joka kolmannella ja julkisella sektorilla joka toisella työpaikalla. Lain velvoitteen täyttämisessä on siis vielä parantamisen varaa. Tasa-arvolakia on uudistettu kesäkuun 2005 alusta. Lain uudistuksella tiukennettiin työnantajan velvoitetta tasa-arvosuunnitelman tekemiseen ja tasaarvosuunnitelmien sisällöstä säädettiin tarkemmin. Tasa-arvosuunnitelmissa tulee selvittää tilastojen avulla työpaikan tasa-arvotilannetta, mukaan lukien naisten ja miesten palkkoja sekä suunnitella käytännön toimenpiteitä naisten ja miesten tasa-arvon edistämiseksi. Toimenpiteet voivat koskea esimerkiksi erilaisten työtehtävien tasapuolisempaa jakautumista naisten ja miesten kesken, koulutusta, urakehitystä, palkkaerojen poistamista, seksuaalisen häirinnän estämistä sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Suomalaisista yrittäjistä on naisia noin kolmasosa. Naisten yritykset ovat useimmiten pieniä palvelualan yrityksiä. Naisyrittäjien elämäntilanne on erilainen kuin miehillä ja tuo erilaiset haasteet myös yrittäjänä toimimiseen. Naisyrittäjyys vaatii edelleen erityistä tukea.
Työelämää koskevassa päätöksenteossa naiset ovat yhä vähemmistönä. Työsuhteen ehdoista sovitaan työmarkkinajärjestöjen välisillä sopimuksilla. Näissä keskeisissä sopimusneuvotteluissa naisia on mukana hyvin vähän. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa vuosille 2004 2007 käsitellään naisten ja miesten tasa-arvoa monipuolisesti. Kuitenkin ohjelmasta puuttuu kysymys naisten köyhyydestä. Naisten ja yksinhuoltajien köyhyysriski on Suomessa muita väestöryhmiä suurempi ja tämä köyhyysriski on kasvanut 1990-luvulta lähtien. Yksinhuoltajista on 90 % naisia. Erityisesti alle kouluikäisten lasten yksinhuoltajatalouksien köyhyysriski on huomattavan korkea. Yksinhuoltajatalouksien tulot ovat kehittyneet muita väestöryhmiä huonommin. Pienillä eläkkeillä elävistä vanhuksista on myös enemmistö naisia. Naisiin kohdistuva väkivalta Naisiin kohdistuva väkivalta on maailman yleisin ihmisoikeusrikkomus. Suomessa se oli kuitenkin pitkään vaiettu asia. Asian esiin tuominen on vaatinut kansainväliseltä taholta tulevia vaatimuksia. Ensimmäisenä Suomea herätteli asiassa YK:n CEDAW-komitea eli komitea, joka valvoo YK:n naisten syrjinnän poistamista koskevan sopimuksen (CEDAW-sopimuksen) toteuttamista. Suomi ratifioi CEDAW-sopimuksen vuonna 1986. Kun Suomen hallitus oli antamassa ensimmäistä raporttiaan YK:lle tämän sopimuksen toteuttamisesta ja komitea kysyi tietoja naisiin kohdistuvasta väkivallasta Suomessa, ei hallitus pystynyt antamaan asiasta kunnollisia tietoja, koska niitä ei ollut koottu. Tämän jälkeen tasa-arvoasiain neuvottelukunta ryhtyi selvittämään asiaa ja työ naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi ja ehkäisemiseksi sai vauhtia. Tätä työtä edisti YK:n 4. naisiin kohdistuva maailmankonferenssi Pekingissä vuonna 1995 ja siellä hyväksytty Pekingin toimintaohjelma, joka vaatii hallituksilta toimintaa naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi. Pekingin konferenssin jälkeen tehtiin ensimmäinen kattava tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta Suomessa. Se kertoi, että tasa-arvoisena pidetyssä Suomessa joka viides nainen kokee lähisuhteissaan väkivaltaa tai sen uhkaa. Näin naisiin kohdistuva väkivalta tuli tasa-arvokysymysten työlistalle Suomessa, mutta yhä edelleen resurssit tähän työhön ovat liian pienet ja asia on jäänyt liikaa järjestöjen vastuulle. Tämä on yksi asia, jossa Suomea ei voida pitää mallimaana. Mainonta
Naisten kuvaaminen tiedotusvälineissä ja mainonnassa on muuttunut viime vuosina ulkonäkökeskeisemmäksi ja seksistisemmäksi. Naisia kuvataan mainoksissa, esimerkiksi alusvaatemainoksissa, yhä enemmän samankaltaisesti kuin naisia kuvataan pornografiassa. Kun mainokset näkyvät nykyisin kaikkialla, lehdissä, televisiossa ja kaduilla isoina kuvina, on kuvallinen ympäristö pornografisoitunut. Mainonnan pornografisoitunut kuvasto normalisoi ja edistää prostituutiota ja muuta seksibisnestä. Tiedotusvälineiden ja mainonnan naiskuva vaikuttaa naisiin kohdistuviin mielikuviin, odotuksiin ja suhtautumiseen yhteiskunnassa sekä muokkaa erityisesti nuorten tyttöjen identiteettiä. Varsinkin nuoriin tyttöihin vaikuttaa se, että vaatimukset naisten ulkonäön suhteen ovat tulleet voimakkaammiksi. Tämän seurauksena esimerkiksi nuorten tyttöjen syömishäiriöt ovat lisääntyneet. Nuoriin tyttöihin kohdistuu ristiriitaisia odotuksia, eikä siksi ole nykyisin helppoa olla nuori tyttö. Prostituutio ja naiskauppa Prostituutio ja naiskauppa ovat vakavia ihmisoikeusongelmia tämän päivän Suomessa. Prostituutio on lisääntynyt hälyttävästi 1990-luvun lopulla ja asenneilmapiiri on muuttunut myönteisemmäksi kaupallista seksiä kohtaan. Naiskauppa, paritus, prostituutio ja järjestäytynyt rikollisuus liittyvät läheisesti toisiinsa. Pääosa Suomessa toimivista prostituoiduista tulee maan ulkopuolelta ja prostituutiossa on kyse pääasiassa ammattimaisesta paritustoiminnasta. Pääosa prostituutiosta on järjestäytyneen rikollisuuden hallinnassa. Täysin itsenäisesti ja aidosti vapaaehtoisesti toimivat prostituoidut ovat harvinaisia. Naisjärjestöt ovat vaatineet, että on tunnustettava prostituution ja naiskaupan yhteys ja vaikutettava prostituution kysyntään Suomessa. Seksipalvelujen ostaminen tulisi siksi kriminalisoida. Tätä koskevaa lakiesitystä käsitellään parhaillaan eduskunnassa. Suomalaiset viranomaiset eivät ole olleet valmistautuneita toimimaan kansainvälistä prostituutiota ja naiskauppaa vastaan. Naiskaupasta on toistaiseksi liian vähän tietoa ja keskustelut perustuvat usein arvioihin ja oletuksiin, eivätkä tietoon. Tarvitaan enemmän tutkimusta, koulutusta, resursseja ja toimenpiteitä prostituution ja naiskaupan estämiseen sekä naiskaupan uhrien suojelemiseen ja auttamiseen. Kansainvälistynyt prostituutio ja naiskauppa vaativat myös kansainvälistä yhteistyötä.
Tasa-arvo ei toteudu itsestään Usein ajatellaan, että yhteiskunnat kehittyvät automaattisesti ja luonnostaan kohti täydellisempää tasa-arvoa naisten ja miesten välillä. Varsinkin Suomessa ajatellaan helposti, että sukupolvi sukupolvelta olemme lähempänä tasa-arvoa. Uskomme, että me olemme tasa-arvoisempia kuin isoäitimme ja äitimme ja meidän tyttäremme tulevat olemaan meitä tasa-arvoisempia. Näin toivomme, mutta asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Tasa-arvo on mennyt eteenpäin toisilla elämänaloilla, mutta samaan aikaan se on huonontunut toisilla aloilla. Kehitys on ollut tasa-arvon kannalta ristiriitaista. Naisten ja miesten tasa-arvo on mennyt viime vuosina huonompaan suuntaan ainakin seuraavissa asioissa: - naisia kuvataan tiedotusvälineissä ja erityisesti mainonnassa entistä seksistisemmin - naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei suhtauduta vakavana ihmisoikeuskysymyksenä - seksibisnes, pornografia, prostituutio ja naiskauppa ovat lisääntyneet. Naiset ovat saaneet Suomessa tasa-arvoiset oikeudet miesten kanssa ensin ja helpommin julkisella alueella: koulutuksessa, politiikassa ja työelämässä. Nämä ovat olleet suomalaisen tasa-arvon vahvoja alueita. Kehitys on ollut hitaampaa ja vaikeampaa kysymyksissä, jotka liittyvät yksityiselämään ja seksuaalisuuteen. Perheiden sisällä tapahtuvaa väkivaltaa naisia kohtaan pidettiin pitkään yksityisasiana, johon valtion ei tule puuttua. Raiskaus avioliitossa esimerkiksi säädettiin rikokseksi vasta vuonna 1994. Tuntuu, että mitä enemmän on kyse naisen oikeudesta omaan ruumiiseen ja seksuaalisuuteen, sitä vaikeampaa tasa-arvon toteuttaminen on. Sitä vaikeampaa on edes ajatella ja keskustella asioista tasa-arvokysymyksinä. Kun käsitellään julkisen alueen, politiikan ja työelämän kysymyksiä, on keskustelu paljon helpompaa ja hyväksytympää. Esimerkiksi työ naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi ja estämiseksi, on jäänyt Suomessakin aivan liikaa naisjärjestöjen vastuulle. Samoin kuin kysymys siitä, miten naisia kuvataan mainonnassa tai miten pornografian ja prostituution yleistyminen vaikuttavat yleiseen ilmapiiriin ja kaikkien naisten asemaan. Naisten oikeudet ovat kehittyneet kansainvälisestikin samassa järjestyksessä kuin Suomessa: ensin oikeudet julkisella alueella ja myöhemmin yksityisellä alueella. Ihmisoikeusajattelun alussa ihmisoikeuksilla tarkoitettiin julkisuudessa toimivan mieskansalaisen oikeuksia. Naiset tulivat vasta myöhemmin ihmisoikeuksien piiriin ja vasta myöhemmin ihmisoikeuksien on katsottu ulottuvan myös yksityiselle alueelle. Vasta 1990-luvulla YK:n viidennen naisia koskevan
maailmankonferenssin yhteydessä alettiin puhua naisten oikeudesta määrätä omasta seksuaalisuudestaan ihmisoikeutena ja viime vuosien kiivaimmat keskustelut YK-kokouksissa ovat kohdistuneet juuri naisten seksuaalioikeuksiin. Globalisaation haasteet Suomessa on oltu ylpeitä omasta suomalaisesta tasa-arvon mallista. Kuitenkin globalisoituneessa maailmassa kansallisten rajojen merkitys heikkenee sukupuolten tasa-arvonkin kannalta. Samankaltaiset talouden kehityssuunnat vaikuttavat kaikkialla ja ongelmat eri maissa samankaltaistuvat. Voidaanko enää puhuakaan erikseen suomalaisesta tasa-arvon mallista? Nykyisin näkyy yhtä selvemmin, että suomalaista tasa-arvoa ei voida kehittää erikseen ilman kansainvälistä yhteistyötä yli rajojen. Sukupuolten tasa-arvossakin eri maiden kehitys vaikuttaa entistä enemmän toisiinsa.