MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 Liite 5, 9 1 MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA Johdanto Vuonna 1986 tuli voimaan laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta. Sen tarkoituksena on lain 1 :n mukaan estää sukupuoleen perustuvaa syrjintää ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain 5 :ssä todetaan, että viranomaisten ja oppilaitosten on huolehdittava siitä, että naisilla ja miehillä on samat mahdollisuudet koulutukseen ja ammatilliseen kehitykseen sekä että opetus, tutkimus ja oppiaineisto tukevat tasa-arvolain tarkoituksen toteumista. Työnantajalla eli Mikkelin ammattikorkeakoululla on lain 6 :n mukaan seuraavat velvollisuudet: sen tulee toimia niin, että avoinna oleviin tehtäviin hakeutuisi sekä naisia että miehiä. sen tulee edistää naisten ja miesten tasapuolista sijoittumista erilaisiin tehtäviin sekä luoda heille yhtäläiset mahdollisuudet uralla etenemiseen. sen tulee edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa työehdoissa, erityisesti palkkauksessa. sen tulee kehittää työoloja sellaisiksi, että ne soveltuvat sekä naisille että miehille. sen tulee helpottaa naisten ja miesten osalta työelämän ja perheen yhteensovittamista kiinnittämällä huomiota etenkin työjärjestelyihin. sen tulee toimia siten, että ennakolta ehkäistään sukupuoleen perustuva syrjintä. Vuonna 2005 lain 6a ja 6b :iin lisättiin työnantajalle velvoite vuosittain laatia tasaarvosuunnitelma. Suunnitelma voidaan sisällyttää henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tai työsuojelun toimintaohjelmaan. Suunnitelma tulee laatia yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa. Paikallisesti voidaan sopia, että suunnitelma tarkastetaan kerran kolmessa vuodessa. Oppilaitoksissa suunnitelman laatimiseen tulee osallistua myös opiskelijoiden edustaja. Suunnitelman tulee sisältää ainakin seuraavat asiat: Selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta ja sen osana erittely naisten ja miesten sijoittumisesta eri tehtäviin sekä kartoitus naisten ja miesten tehtävien luokituksesta, palkoista ja palkkaeroista. Käynnistettäväksi tai toteutettavaksi suunnitellut tarpeelliset toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi ja palkkauksellisen tasa-arvon saavuttamiseksi. Arvio tasa-arvosuunnitelmaan sisältyneiden aikaisempien toimenpiteiden toteuttamisesta ja niiden tuloksista.

2 2 Oppilaitoksissa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että tasa-arvo toteutuu opiskelijavalinnoissa, opetusta järjestettäessä ja opintosuorituksia arvioitaessa sekä toimenpiteisiin, joilla pyritään seksuaalisen häirinnän ja sukupuolen perusteella tapahtuvan häirinnän ehkäisemiseen ja poistamiseen. Tämä suunnitelma käsittelee vain naisten ja miesten välistä tasa-arvoa tasa-arvolain vaatimassa laajuudessa. Suunnitelmaan ei sisälly laajempaa esteettömyyden ja tasavertaisuuden selvitystä. Tasa-arvosuunnitelman tarkoitus Tasa-arvosuunnitelman tarkoituksena on antaa keinoja ja välineitä edistää tasa-arvon toteumista Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Tasa-arvoisessa työ- ja opiskeluyhteisössä kaikilla on mahdollisuus työskennellä ilman syrjintää sukupuolen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Ammattikorkeakoulu tukee kaikkien yhdenvertaisia mahdollisuuksia tehdä työtään ja tulla palkituksi siitä. Se kannustaa mahdollisimman erilaisten ihmisten rekrytoimista, jotta työ- ja opiskelijayhteisöt muodostuisivat monipuolisiksi, innovatiivisiksi ja suvaitsevaisiksi. Työpaikkakiusaaminen ja häirintä Sukupuoleen perustuva häirintä ja ahdistelu on kiellettyä. Työpaikkakiusaamiseen ja sukupuoliseen häirintään suhtaudutaan vakavasti. Laitosten ja yksiköiden johtajat vastaavat siitä, että henkilökunta tietää kaikenlaisen häirinnän, ahdistelun ja syrjivän käyttäytymisen olevan kiellettyä. Opiskelijavastaavat vastaavat siitä, että opiskelijat tietävät kaikenlaisen häirinnän, ahdistelun ja syrjivän käyttäytymisen olevan kiellettyä. Tasa-arvotyön organisointi Tasa-arvon edistäminen on jokaisen ammattikorkeakoulussa toimivan velvollisuus. Erityisesti ammattikorkeakoulun johdolla on vastuu tasa-arvon edistämisestä ja toteuttamisesta. Tasa-arvoinen kohtelu konkretisoituu henkilöstön johtamisessa ja rekrytoinnissa sekä työntekijöiden työolojen, palkkauksen ja uran kehittymisessä. Soveltuvin osin tämä koskee myös opiskelijoita. Tasa-arvosuunnitelman laatiminen ja sen toteutumisen seuraaminen on johtoryhmän vastuulla. Työ tapahtuu yhteistyössä Mikkelin ammattikorkeakoulun yhteistoimintaryhmän kanssa. Tasa-arvosuunnitelman hyväksyy ammattikorkeakoulun hallitus, joka myös vuosittain seuraa tasa-arvon toteutumista.

3 3 Tasa-arvosuunnitelma päivitetään kahden vuoden välein ja sitä seurataan vuosittain. Mikkelin ammattikorkeakoulun tasa-arvosuunnitelman on valmistellut työryhmä, johon on kuulunut työnantajan ja työntekijöiden edustaja. Suunnitelmaa on käsitelty MAMOKin hallituksessa , yhteistoimintaryhmässä sekä johtoryhmässä Ammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt suunnitelman kokouksessaan Tasa-arvotilanne Mikkelin ammattikorkeakoulussa Tasa-arvo lähtee yhteisön arvoista ja asenteista. Mikkelin ammattikorkeakoulu haluaa viitoittaa tietä tasa-arvoiseen, toisiaan kunnioittavaan ja toisistaan välittämisen kulttuuriin. Mikkelin ammattikorkeakoulussa pyrkimys tasa-arvoon, muun lisäksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon, otetaan huomioon kaikessa strategisessa ja operatiivisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Tasa-arvotilannetta ja sen kehittymistä, erityisesti sukupuolten välistä tasa-arvoa, seurataan vuosittain joillakin keskeisillä mittareilla. Opiskelijoiden tasa-arvoa kuvaavat mittarit: Taulukko 1. Naisten osuus prosentteina koulutusaloittain Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja kaikissa Suomen ammattikorkeakouluissa yhteensä vuonna Nuoret Aikuiset Koulutusala MAMK % naisia Koko maa % naisia MAMK % naisia Koko maa % naisia Humanistinen ja kasvatusala 73,5 80,9 68,6 69,3 Kulttuuriala 85,2 67,1 88,6 74,1 60,4 65,2 78,3 78,1 Luonnontieteiden ala 25,6 29,4-52,8 Tekniikan ja liikenteen ala 16,2 15,7 15,1 17,1 Luonnonvara- ja ympäristöala 26,5 50,1 23,6 47,3 Sosiaali-, terveys-, ja liikunta-ala 86,3 88,6 90,3 89,8 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 83,7 79,9 87,6 85 Koulutusalat yhteensä 51 52,7 65,5 61,4 Arvio tasa-arvon toteutumisesta ja kehittämissuositus: Naisten ja miesten osuus eri koulutusaloilla on Mikkelissä pitkälti samalla tavalla epätasapainossa kuin koko Suomessa. Tekniikan ja liikenteen koulutusala on hyvin miesvaltainen, kun taas sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala, kulttuuriala ja matkailu-, ravitsemus- ja talousala ovat hyvin naisvaltaisia. Humanistinen ja kasvatusala näyttää Mikkelissä olevan tasaarvoisempi kuin Suomessa keskimäärin. Luonnonvara- ja ympäristöalan miesvaltaisuus Mikkelin ammattikorkeakoulussa selittynee sillä, että koulun ainut koulutusohjelma tältä koulutusalalta on metsätalousinsinöörikoulutus.

4 4 Vaikka kaikista opiskelijoista noin puolet ovatkin naisia, voisi tavoitteeksi ottaa lisätä miespuolisten hakijoiden osuutta naisvaltaisilla koulutusaloilla ja päinvastoin. Taulukko 2. Keskeyttäneiden osuus opiskelijoista koulutusaloittain ja sukupuolittainen vuonna 2005 Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Koulutusala Keskeyttäneiden miesten osuus miesopiskelijoista % Keskeyttäneiden naisten osuus naisopiskelijoista % Humanistinen ja kasvatusala 23,2 3,6 Kulttuuriala 2,3 8,4 8,5 7,2 Luonnontieteiden ala 12,8 3,9 Tekniikan ja liikenteen ala 13,2 14,9 Luonnonvara- ja ympäristöala 5,4 6,9 Sosiaali-, terveys-, ja liikunta-ala 7,3 11 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 16,2 11,9 Taulukko 3. Keskeyttäneiden osuus opiskelijoista koulutusaloittain ja sukupuolittainen vuonna 2006 Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Koulutusala Keskeyttäneiden miesten osuus miesopiskelijoista % Keskeyttäneiden naisten osuus naisopiskelijoista % Humanistinen ja kasvatusala 18,6 3,2 Kulttuuriala 4 7,4 6,5 5,5 Luonnontieteiden ala 11,1 8,5 Tekniikan ja liikenteen ala 10,2 11,7 Luonnonvara- ja ympäristöala 6,2 3,4 Sosiaali-, terveys-, ja liikunta-ala 5,2 5,9 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 15,7 9 Taulukko 4. Yliaikaisten opiskelijoiden osuus opiskelijoista, pois lukien poissaolevaksi ilmoittautuneet, koulutusaloittain ja sukupuolittain vuonna 2005 Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Koulutusala Yliaikaisten miesten osuus miesopiskelijoista % Yliaikaisten naisten osuus naisopiskelijoista % Humanistinen ja kasvatusala 21,2 7,1 Kulttuuriala 5,3 4,4 1,7 1,1 Luonnontieteiden ala 5,8 6,6 Tekniikan ja liikenteen ala 3,5 5,1 Luonnonvara- ja ympäristöala 9,7 8,8 Sosiaali-, terveys-, ja liikunta-ala 2,2 0,6 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 4,8 5,3

5 5 Arvio tasa-arvon toteutumisesta ja kehittämissuositus: Sekä keskeyttämisprosenteissa että yliaikaisissa opiskelijoissa näyttää olevan vaihtelua sekä koulutusalojen välillä että naisten ja miesten välillä koulutusalojen sisällä. Tasaarvonäkökulmasta mielenkiintoista on nimenomaan erot naisten ja miesten välillä saman koulutusalan sisällä, ja jatkossa olisikin pyrittävä selvittämään mistä sukupuolten väliset erot johtuvat, jotta voitaisiin kohdennetusti vähentää keskeyttämistä ja parantaa opiskelun edistymistä. Luottamuselinten ja henkilökunnan tasa-arvoa kuvaavat mittarit: Alla olevissa taulukoissa on esitetty opettajakunnan sukupuolijakaumaa sekä palkkaeroja tehtäväryhmittäin. Taulukko 5. Naisten osuus päätoimisista opettajista vuonna 2006 Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja kaikissa Suomen ammattikorkeakouluissa yhteensä. Koulutusala MAMK % naisia Koko maa % naisia Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Luonnontieteiden ala 0 41 Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys-, ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Koulutusalat yhteensä Mikkelin ammattikorkeakoulun opettajakunta näyttää olevan jonkun verran naisvaltaisempi kuin Suomen ammattikorkeakouluissa keskimäärin, pois lukien tekniikan ja liikenteen ala, joka Mikkelissä on erittäin miesvaltainen.

6 6 Tärkeä tasa-arvoa kuvaava mittari on naisten ja miesten mahdolliset palkkaerot kun he ovat samantyyppisissä työtehtävissä. Taulukossa kuusi on verrattu tehtävänimikkeittäin naisten ja miesten keskimääräistä kuukausipalkkaa marraskuussa Taulukko 6. Naisten ja miesten keskimääräinen kuukausipalkka tehtävänimikkeittäin marraskuussa Suluissa on ilmoitettu vuoden 2005 luvut. Tehtävänimike Naiset Keskimääräinen N palkka Johtaja 4705,56 (4614,52) 14 (15) Yliopettaja ( -) 2 Tekniikka ja liikenne (0) Yliopettaja (4092,94) 4 Hallinto ja kauppa (3) Yliopettaja 3743,37 (3048,97) 10 Muut koulutusalat (10) Lehtori (3770,99) 4 Tekniikka ja liikenne (6) Lehtori 3386,09 (3292,43) 8 Hallinto ja kauppa (11) Lehtori 3323,05 (3032,22) 48 Muut koulutusalat (51) Päätoiminen tuntiopettaja (3062,04) 2 (2) Tekniikka ja liikenne Päätoiminen tuntiopettaja Hallinto ja kauppa Päätoiminen tuntiopettaja Muut koulutusalat (3195,10) 2 (2) 2963,40 (3007,35) 13 (12) Miehet Eron suuruus % Keskimääräinen N naisten palkasta palkka 5035,66 (4947,73) 15 (14) +7,01 (+7,2) 4740,94 (4216,5) 7 (14) ( -) (3073,03) 0 (1) ( -25) (3461,08) 3 (2) (+13,5) 4289,89 (3786,30) 18 (26) (+0,4) (3352,39) 4 (6) (+1,8) 3479,48 (3037,01) 9 (12) +4,70 (+0,2) 3657,18 (3603,21) 6 (5) (+17,7) (3277,17) 1 (5) (+2,6) (3019,71) 1 (4) (+0,4) Suunnittelija (2630,54) ,40 (2333,93) 6 (8) (-11,3) (11) Insinööri (2659,00) ,64 (2655,83) 14 (15) (-0,1) (1) Teknikko (2139,17) 2 (2081,59) 3 (3) (-0,3) (1) Tukihenkilö/assistentti 2062,02 (1771,98) ,10 (1901,57) 11 (17) -5,42 (+7,3) (10) Päällikkö 3033,43 (2825,51) ,38 (2902,72) 18 (18) +2,50 (+2,7) (19) Asiantuntija 2442,60 (2620,11) ,44 (2771,97) 18 (22) +18,25 (+5,8) (10) Koordinaattori 2776,12 (2549,33) 6 (2606,53) 1 (2) (+2,2) (8) Sihteeri 1965,62 (1825,88) 55 (1811,13) 2 (1) (-0,8) (57) Vahtimestari (1690,82) ,39 (1693,26) 7 (7) (+0,1) (1) Muut 2453, ,43 6-1,20

7 7 Jos ryhmässä on vähemmän kuin 6 henkilöä, palkojen keskiarvoa ei ole merkitty. Ryhmään kuuluvien henkilöiden määrä on ilmoitettu sarakkeessa N. Suluissa on ilmoitettu vuoden 2005 luvut. Arvio tasa-arvon toteutumisesta sekä kehittämissuositus: Suuremmassa osassa ryhmiä miesten keskimääräinen palkka on jonkin verran naisten palkkaa korkeampi mutta toisaalta naistenkin palkat ovat joissakin tapauksissa huomattavasti korkeammat, esim. naispuoliset koulutussuunnittelijat saavat korkeampaa palkkaa kuin miespuoliset ATK-suunnittelijat.. On kuitenkin muistettava että taulukossa esitetyt ryhmät ovat hyvin pieniä, minkä takia erot, olivatpa ne miesten tai naisten eduksi, voivat selittyä työkokemuksen pituudella, sehän nostaa automaattisesti palkkaa. Jatkossa olisi selvitettävä löytyykö palkkaeroille muitakin syitä. Tasa-arvonäkökulmasta olisi kuitenkin jatkossa kiinnitettävä erityistä huomiota niihin palkkoihin tai niihin palkanosiin, joissa työnantaja itse voi määritellä palkkatason. On varmistuttava siitä, että palkan perusteena olevaan pisteytykseen tai arviointiin ei vaikuta henkilön sukupuoli. Lisäksi pitkällä tähtäimellä voisi tasa-arvon kannalta olla erityisesti eduksi saada lisää naispuolisia työntekijöitä miesvaltaisille aloille ja päinvastoin. Taulukko seitsemään on kerätty tietoa sukupuolijakaumasta erilaisissa toimielimissä ja tiimeissä. Samaan taulukkoon on otettu sekä luottamuselimiä, henkilökuntatiimejä että opiskelijaelimiä, koska toiminnan kannalta näiden täydellinen erottelu ei tuntunut järkevältä. Taulukko 7. Naisten osuus eri toimielimissä ja tiimeissä vuonna 2006 Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Toimielin / tiimi Henkilömäärä yhteensä Naisten lukumäärä Naisten osuus % Yhtymähallitus*) ,5 Ammattikorkeakouluhallitus*) Tarkastuslautakunta*) ,0 Opintotukilautakunta*) ,0 Tutkintolautakunta*) ,3 Yhteistoimintaryhmä ,5 Johtoryhmä Koulutustiimi Aikuiskoulutustiimi ,7 Kansainvälisten asioiden tiimi ,3 Palvelutiimi ,3 Tutkimus- ja kehitystyötiimi ,0 Laatu- ja arviointitiimi ,3 Julkaisutoimikunta Kirjaston neuvottelukunta ,9 MAMOK-edustajisto ,0 MAMOK- hallitus

8 8 *) Toimielinten kohdalla henkilömäärään on laskettu vain varsinaiset jäsenet, joilla on päätösvaltaa. Muiden tiimien osalta on laskettu mukaan kaikki henkilöt, jotka osallistuvat kokouksiin. Arvio tasa-arvon toteutumisesta sekä kehittämissuositus: Toimielimissä lain tasa-arvovaatimus toteutuu. Koska ammattikorkeakoulun opettajista yli 60 prosenttia on naisia, on luonnollista, että myös erilaisissa tiimeissä on selvä naisenemmistö. Toisaalta yli 80 prosentin naisenemmistö on ehkä turhankin korkea ja jatkossa voisi pyrkiä lisäämään miesten osuutta ainakin joissakin tiimeissä. Tasa-arvon toteutumisen seuranta ja arviointi Jatkossa tasa-arvon toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittain toimintakertomuksen laatimisen yhteydessä, jolloin tasa-arvoa kuvaavat taulukot päivitetään. Arvioinnin tarkoituksena on mm tunnistaa mahdolliset epäkohdat, jotka vaativat toimenpiteitä sekä arvioida tehtyjen toimenpiteiden tuloksellisuutta. Kehittämissuositus: Tasa-arvosuunnitelman pohjalta voidaan jo nyt käynnistää erillisiä hankkeita joilla pyritään edelleen lisäämään tasa-arvoisuutta. Tämän lisäksi on kuitenkin tarpeen tehdä joitakin syvällisempiä tutkimuksia, joissa esim. haastattelututkimuksin selvitetään perusteellisemmin henkilökunnan ja opiskelijoiden käsitystä tasa-arvon toteutumisesta Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Työ sopisi hyvin mm. opinnäytetyöksi ja siihen voitaisiin lisätä laajempi näkökulma kuin vain sukupuolten välinen tasa-arvo. Lähteet Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) AMKOTA-tiedostot Mikkelin ammattikorkeakoulun laatukäsikirja

Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta

Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta STTK:n luottamusmies 2015 -seminaarin työpaja to 7.5.2015 klo 13.15-13.55 Anja Lahermaa, lakimies, STTK Tasa-arvolain muutokset

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA

OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Mikkelin ammattikorkeakoulu Hyväksytty johtoryhmässä 26.4.2011/7.6.2011 Hyväksytty amk-hallituksessa 14.6.2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 TASA-ARVOTYÖN KEHITTÄMISKOHTEITA...

Lisätiedot

TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E. Selvitys. Käynnistys. Seuranta. Suunnittelu. Toteutus

TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E. Selvitys. Käynnistys. Seuranta. Suunnittelu. Toteutus TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E S S I Seuranta Käynnistys Selvitys Suunnittelu Toteutus ao/amää/kalvot2004/tasa-arvolaki 2005 uusi 1 1. Tasa-arvosuunnitelman laatiminen

Lisätiedot

Työnantajan velvollisuus edistää tasa arvoa

Työnantajan velvollisuus edistää tasa arvoa Työnantajan velvollisuus edistää tasa-arvoa Anja Lahermaa, lakimies, STTK 17.4.2015 1 Työnantajan velvollisuus edistää tasa arvoa (tasa arvol 6, 15.4.2005/232) Kaikki työnantajat edistettävä sukupuolten

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin tasa-arvosuunnitelma. * Yhteisty ötoimikunta 29.11.2006 * Yhteisty ötoimikunta 17.01.2007 * Kaupunginhallitus 05.02.

Uudenkaupungin kaupungin tasa-arvosuunnitelma. * Yhteisty ötoimikunta 29.11.2006 * Yhteisty ötoimikunta 17.01.2007 * Kaupunginhallitus 05.02. 1 Uudenkaupungin kaupungin tasa-arvosuunnitelma * Yhteisty ötoimikunta 29.11.2006 * Yhteisty ötoimikunta 17.01.2007 * Kaupunginhallitus 05.02.2007 1 Johdanto Tasa-arvosuunnitelman laatiminen perustuu lakiin

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kouvolassa, toukokuussa 2008. Tasa-arvotyöryhmä: Tuomas Riikonen, Kouvolan Lyseon lukio (pj.

KOUVOLAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kouvolassa, toukokuussa 2008. Tasa-arvotyöryhmä: Tuomas Riikonen, Kouvolan Lyseon lukio (pj. KOUVOLAN KAUPUNKI Sivistystoimen toimiala Lukiokoulutus KOUVOLAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Kouvolassa, toukokuussa 2008 Tasa-arvotyöryhmä: Kouvolan kaupunki, opettajajäsenet: Tuomas Riikonen,

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2017

PYHÄRANNAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2017 YTT Liite 2 PYHÄRANNAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2017 Yleistä Uudistettu laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (tasa-arvolaki) tuli voimaan kesäkuun 1 päivänä 2005. Lain merkittävimpiä

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma 2017-2019 1. JOHDANTO 3 2. TASA-ARVOSELVITYS 4 Tasa-arvoisuuden kokeminen 7 Koulutus 7 3. PERIAATTEET JA TOIMENPITEET TASA-ARVON EDISTÄMISEKSI 7 Henkilöstön rekrytointi 7 Tasa-arvoisen

Lisätiedot

1.6. voimaan tulevat tasa-arvolain muutokset asettavat vuosittain laadittavalle tasaarvosuunnitelmalle

1.6. voimaan tulevat tasa-arvolain muutokset asettavat vuosittain laadittavalle tasaarvosuunnitelmalle Tasa-arvosuunnittelu Jokaisella vähintään 30-työntekijää säännöllisesti työllistävällä työnantajalla tulee olla tasaarvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelmaa päivitetään vuosittain Suunnitelman voi sisällyttää

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kunnanvaltuusto 61/2012

SISÄLLYS. Kunnanvaltuusto 61/2012 PELKOSENNIEMEN KUNNAN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2013 2015 2 SISÄLLYS Kunnanvaltuusto 61/2012 HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA... 3 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSELVITYS...

Lisätiedot

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Tasa-arvosuunnitelma Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 1.2. 7a Tavoitteena tasa-arvoinen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Tasa-arvolaki velvoittaa oppilaitoksia tekemään

Lisätiedot

HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Tasa-arvosuunnittelun perusteet ja työvaiheet LAPIN KESÄYLIOPISTO NIINHÄN SEN PITÄISI MENNÄ. JA NIIN SE MYÖS USEIN MENEEKIN VALITETTAVASTI. Työssä ja kaikessa

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN TASA-ARVOSUUNNITELMA

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN TASA-ARVOSUUNNITELMA HYVINKÄÄN KAUPUNGIN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2008 2 1. TASA-ARVON EDISTÄMISVELVOITE Tasa-arvolaki tuli voimaan 1.1.1987 (Laki naisten ja miesten välisestä tasaarvosta 8.8.1986/609). Lain tavoitteena on estää

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 15.4.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma Raahen lukion tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on laadittu yhteistyössä

Lisätiedot

Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa

Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa Jukka Maarianvaara Tasa-arvovaltuutettu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusseminaari, Vaasan yliopisto 12.4.2018 Miten tasa-arvo voi Suomessa? Tasa-arvon paradoksi

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelu 1

Tasa-arvosuunnittelu 1 Tasa-arvosuunnittelu 1 Kurssin tarkoituksena on antaa perustiedot tasaarvosuunnitteluun Miksi tehdään, mitä tehdään ja miten tehdään? Tasa-arvosuunnitelma - Näin se onnistuu (julkaisu 2007) 2 Naiset ja

Lisätiedot

Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio. Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen

Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio. Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Opetusministeriön asettama työryhmä segregaation purkamiseksi Kokous 18.12.2009 Matematiikan valinnaiset kurssit

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014

SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014 SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014 2 1 JOHDANTO 2 TASA-ARVOSELVITYS 2.1 Erittely naisten ja miesten sijoittumisesta eri tehtäviin 2.2 Palkkakartoitus 2.3 Tasa-arvokysely ja tasa-arvokoulutus

Lisätiedot

VALKEALAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVO-SUUNNITELMA

VALKEALAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVO-SUUNNITELMA VALKEALAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVO-SUUNNITELMA 2016-2018 Tasa-arvosuunnitelmassa kerrotaan asiaan liittyvä lainsäädäntö sekä kuvataan koulun tapaa toimia tasa-arvoon liittyvissä asioissa Juha Malinen

Lisätiedot

OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA

OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA-ARVOSUUNNITELMA Tavoitteet: Ymmärtää tasa-arvosuunnitelman tarkoitus ja rakenne. Tutustua tasa-arvosuunnitelman laatimisprosessiin. Sisältö: Tasa-arvosuunnittelun

Lisätiedot

ELIMÄEN LUKION TOIMINNALLINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Hyväksytty Elimäen lukion tasa-arvotyöryhmässä

ELIMÄEN LUKION TOIMINNALLINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Hyväksytty Elimäen lukion tasa-arvotyöryhmässä 1 ELIMÄEN LUKION TOIMINNALLINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Hyväksytty Elimäen lukion tasa-arvotyöryhmässä 12.10.2011 SISÄLLYS 1. Johdanto 2 2. Lukion tehtävät tasa-arvolain mukaan 3 3. Tasa-arvon toteutumisen

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA

MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA Tasa-arvolain 1.6.2005 voimaan tullut uudistus velvoittaa kaikkia vähintään 30 työntekijää työllistäviä työpaikkoja laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Mustasaaren

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Rovaniemen ammattikorkeakoulun tasa-arvosuunnitelma 2012

Rovaniemen ammattikorkeakoulun tasa-arvosuunnitelma 2012 Rovaniemen ammattikorkeakoulun tasa-arvosuunnitelma 2012 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Tasa-arvosuunnittelun lähtökohdat 3 3. Tavoitteet ja toimenpiteet tasa-arvon toteuttamiseksi 4 4. Tasa-arvosuunnitelman

Lisätiedot

Palkkakartoitus. Tarja Arkio, asiantuntija, Akava. Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a )

Palkkakartoitus. Tarja Arkio, asiantuntija, Akava. Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a ) Palkkakartoitus Tarja Arkio, asiantuntija, Akava Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a ) Jos työnantajan palvelussuhteessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

EURAN LUKION TASA-ARVOSUUNNITELMA

EURAN LUKION TASA-ARVOSUUNNITELMA EURAN LUKION TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällys 1. Johdanto 2. Tasa-arvoon liittyvä lainsäädäntö 3. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet 4. Euran lukion opetussuunnitelma 5. Opiskelijoiden valinnat 6. Opetuksen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017

KONTIOLAHDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 KONTIOLAHDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 Kvalt. 8.12.2014 x SISÄLTÖ 1. TASA-ARVOSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS... 3 1.1 Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet... 3 1.2 Lainsäädännön edellytykset...

Lisätiedot

Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 2 3. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12. Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017 Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.2015 / 18 1 Tasa-arvosuunnitelma vuosille 2016-2017 Tasa-arvotilanteen selvitys

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelun. miksi, mitä, miten?

Tasa-arvosuunnittelun. miksi, mitä, miten? Tasa-arvosuunnittelun miksi, mitä, miten? Helsinki 2005 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1807-7 (nid. ) ISBN 952-00-1808-5 (PDF) Yliopistopaino Helsinki 2005 1 Tasa-arvosuunnittelun hyödyt työpaikoilla Kesäkuun

Lisätiedot

Lakisääteisen palkkakartoituksen toteuttaminen

Lakisääteisen palkkakartoituksen toteuttaminen Lakisääteisen palkkakartoituksen toteuttaminen Lapin letka hanke Hotel Santa Claus, Rovaniemi 30.5.2012 Anja Nummijärvi Palkkakartoitus lakisääteisenä velvoitteena täsmentää/toteuttaa perustuslaissa säädettyä

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009. Yliasiamiespäivä 16.10.2007

Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009. Yliasiamiespäivä 16.10.2007 Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009 Yliasiamiespäivä 16.10.2007 Tasa-arvosuunnitelman rakenne Tasa-arvotilanteen nykytila Henkilöstön rakenne Palkkakartoitus Työn ja perheen yhteensovittaminen Koulutus ja itsensä

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf TOIMINNALLINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Yhteistyötoimikunta 19.09.2017 Kunnanhallitus 16.10.2017 1. JOHDANTO 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman taustaa Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014

Lisätiedot

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341 Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA 2011 2013 Kh 21.12.2010 / 341 1(6) SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tasa-arvon nykytilan selvitys 2.1. Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön lukumäärä 2.2. Naisten ja miesten

Lisätiedot

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa

Lisätiedot

OHJEET TASA-ARVO- SUUNNITELMAN TEKEMISEEN

OHJEET TASA-ARVO- SUUNNITELMAN TEKEMISEEN Miten kehittää henkilöstön hyvinvointia ja edistää sukupuolten tasa-arvoa? OHJEET TASA-ARVO- SUUNNITELMAN TEKEMISEEN 1) KOKOA RYHMÄ 2) SELVITÄ NAISET JA MIEHET NUMEROINA 3) TEE PALKKAKARTOITUS 4) KERÄÄ

Lisätiedot

3. TAVOITTEET JA TOIMENPITEET 3.1. Tavoitteet. s Toimenpiteet... s TASA-ARVOSUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTA s.

3. TAVOITTEET JA TOIMENPITEET 3.1. Tavoitteet. s Toimenpiteet... s TASA-ARVOSUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTA s. B 11 LIITE päivitetty 27.3.2014 TASA-ARVOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1.1. Lainsäädäntötausta s. 2 1.2. Hallinto- ja toimielinten kiintiöperiaate. s. 3 1.3.Toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi

Lisätiedot

LÄPÄISY TEHOSTUU Osaamisen is en ja si ja v si is v ty is ksen ty parha r aksi a

LÄPÄISY TEHOSTUU Osaamisen is en ja si ja v si is v ty is ksen ty parha r aksi a LÄPÄISY TEHOSTUU Ajatusta alkuun Kukaan ei kysy, mitä mulle kuuluu Suomessa keskeyttämistä on käsitelty voittopuolisesti yksilön ongelmallisuutena koulujärjestelmän ongelmana näkemisen sijaan. A-M. Souto

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

PUNKALAITUMEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 1 Yht.tmk 15.3.2007 4 PUNKALAITUMEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 2 1. JOHDANTO sivu 3 2. TAVOITTEET JA ARVOT TYÖPAIKKOJEN TASA-ARVON JA sivu 3 YHDENVERTAISUUDEN

Lisätiedot

Tasa-arvolaki työelämässä

Tasa-arvolaki työelämässä Tasa-arvolaki työelämässä Mahdollisuus vai taakka? Koulutus työelämän asiantuntijoille 23.4.2015 TASA-ARVOLAKI 2 23.4.2015 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) Tarkoitus: estää sukupuoleen

Lisätiedot

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Ammattikorkeakoulu Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 1.Yhteystiedot Ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2016 2019 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä vastaa

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen

Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen Yhteistyökomitea 3 16.03.2017 Kunnanhallitus 177 12.06.2017 Kunnanvaltuusto 65 21.06.2017 Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen 2017-2018 Ytk 16.03.2017 3 Tasa-arvosuunnitelma

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 YT-tmk 28.11.2016 XX Henkjaos 28.11.2016 XX Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo-

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma Jalasjärven kunta Kunnanhallitus 12.8.2013 1 JALASJÄRVEN KUNTA TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. Johdanto Työpaikkojen tasa-arvotyön sisältöä määrittää tasa-arvolaki. Tasa-arvolain mukaan jokaisella

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Nuorisoasiainkeskus monenlaista toimintaa nuorille Helsingissä Noin 90 nuorisotaloa

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 15 22 19 19 30 63 % 99 % -14 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 15 22 19 19 30 63 % 99 % -14 % 8 % 1 Yrkeshögskolan Novia määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK

Lisätiedot

CASE SALLA. Lakisääteisen tasa-arvosuunnitelman päivittäminen

CASE SALLA. Lakisääteisen tasa-arvosuunnitelman päivittäminen CASE SALLA Lakisääteisen tasa-arvosuunnitelman päivittäminen Tiedoksi Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (8.8.1986/609) edellyttää, että kaikkien säännöllisesti yli 30 henkeä työllistävien

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNI- TELMA

EVIJÄRVEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNI- TELMA EVIJÄRVEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNI- TELMA 2016-2018 Kunnanhallitus hyväksynyt 13.6.2016 Kunnanvaltuusto hyväksynyt 21.6.2016 Sisällysluettelo Evijärven kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma...

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Määrällinen seuranta 2012 2013 Syksyn työseminaari, Turku 6. 7.11.2013 Mia Honkanen, OPH MÄÄRÄLLINEN SEURANTA LUKUVUONNA 2012-2013 Koulutuksen järjestäjiä 55, mikä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma. Missä mennään helmikuussa 2014

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma. Missä mennään helmikuussa 2014 Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään helmikuussa 2014 Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Ohjelman tavoitteena on vähentää koulutuksen

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot.

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 1 Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA. Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala

AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA. Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala KYSELYN TAUSTATIEDOT Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa

Lisätiedot

Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä

Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä Palkkatasa-arvon edistäminen samapalkkaisuusohjelmassa Outi Viitamaa-Tervonen, sosiaali- ja terveysministeriö Ansaitset enemmän! UNI Naiset Finland 1.9.2012 Naisten ja miesten välinen palkkaero on Suomessa

Lisätiedot

Keskusteluja tasa-arvosta ja tasa-arvolaista oppilaitoksissa

Keskusteluja tasa-arvosta ja tasa-arvolaista oppilaitoksissa Keskusteluja tasa-arvosta ja tasa-arvolaista oppilaitoksissa Tarkoitus: Keskustelun tavoitteena on selkiyttää tasa-arvolain ymmärtämistä sekä sitä, kuinka itse voi vaikuttaa lain toteutumiseen. Tarkoituksena

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Tervolan kunta. Tasa-arvosuunnitelma. Henkilöstötoimikunta Kunnanhallitus

Tervolan kunta. Tasa-arvosuunnitelma. Henkilöstötoimikunta Kunnanhallitus Tervolan kunta Tasa-arvosuunnitelma 2017 Henkilöstötoimikunta 17.11.2016 37 Kunnanhallitus 28.11.2016 330 1 Sisällys Tervolan kunnan tasa-arvosuunnitelma v. 2017... 2 1. Saatteeksi... 2 2. Tervolan kunta

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2016-2018

MYRSKYLÄN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2016-2018 MYRSKYLÄN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2016-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 1.1 Tasa-arvosuunnitelman tarkoitus... 2 1.2 Tasa-arvotyön organisointi... 3 1.3 tasa-arvon edistämiseksi... 3 2. TASA-ARVOTYÖN

Lisätiedot

Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa

Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa TIEDOTE 1 (5) Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa Työpaikoilla naiset valikoituvat harvemmin esimiestehtäviin ja sellaisiin työnkuviin, jotka mahdollistavat etenemisen

Lisätiedot

Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay

Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero Sisällys Mitä sukupuolten palkkaero tarkoittaa? Miksi sukupuolten palkkaerot säilyvät? Mitä EU tekee? Miksi asia on tärkeä? Sukupuolten palkkaero vaikuttaa

Lisätiedot

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2017-2020 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä

Lisätiedot

Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa?

Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa? Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa? Mikä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja tasa-arvovaltuutetun toimisto Pojat ovat

Lisätiedot

Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2010

Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2010 Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2010 OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PL 380 00531 HELSINKI Yhteystiedot Faksi 040 348 7766 Koulutuksen

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

LÄPÄISY TEHOSTUU Osaamisen is en ja si ja v si is v ty is ksen ty parha r aksi a

LÄPÄISY TEHOSTUU Osaamisen is en ja si ja v si is v ty is ksen ty parha r aksi a LÄPÄISY TEHOSTUU Määrällisen seurannan toteutus Läpäisyä ja keskeyttämistä koskevan määrällisen seurannan kehittäminen on osa läpäisyn tehostamisohjelmaa ( 2011 2015) Tarkoituksena on ollut tuottaa ajantasaista

Lisätiedot

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi LAPIN LUKIOT, AMMATILLISET OPPILAITOKSET JA KANSANOPISTOT, JOISSA AMMATILLISTA KOULUTUSTA LUKUVUONNA 2011-2012 Utsjoki Inari Enontekiö Lukioita 23 Kittilä Ammatillisia oppilaitoksia tai niiden sivuopetuspisteitä

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 131 159 163 151 130 125 % 99 % 3 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 131 159 163 151 130 125 % 99 % 3 % 8 % 1 Turun ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista.

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista. ALAVIESKAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. Tavoitteet Kunnanvaltuusto 26.9.2006 19 Tavoitteena on tasa-arvoinen, yhteistyökykyinen ja kehittyvä sekä hyvää tulosta tekevä työyhteisö, jossa tasa-arvo on osa

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2015 2017 Hyväksytty hallintojaostossa 17.8.2015. 2 (6) 1. Johdanto Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma

LIMINGAN KUNTA. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma LIMINGAN KUNTA Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2015 2019 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. OIKEUDELLINEN PERUSTA... 3 2.1. Tasa-arvolaki... 3 2.2. Yhdenvertaisuuslaki... 4 3. JOHDON JA ORGANISAATION

Lisätiedot

Yhteistyötoimikunta liite nro 1 Kunnanhallitus liite nro 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhteistyötoimikunta liite nro 1 Kunnanhallitus liite nro 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1 Yhteistyötoimikunta 14.3.2016 12 liite nro 1 Kunnanhallitus 29.3.2016 43 liite nro 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016-2017 2 Sisällys: 1. Tasa-arvosuunnitelma 1.1. Tasa-arvon edistämisestä

Lisätiedot

LOMAKE 3. Ennakkotieto, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain nojalla myönnettävää järjestämislupaa varten

LOMAKE 3. Ennakkotieto, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain nojalla myönnettävää järjestämislupaa varten LOMAKE 3. Ennakkotieto, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain nojalla myönnettävää järjestämislupaa varten Hakijan perustiedot Virallinen nimi Y-tunnus Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelu ja palkkakartoitukset kunta-alalla vuonna KT:n selvityksiä

Tasa-arvosuunnittelu ja palkkakartoitukset kunta-alalla vuonna KT:n selvityksiä Tasa-arvosuunnittelu ja palkkakartoitukset kunta-alalla vuonna 2012 KT:n selvityksiä www.kuntatyonantajat.fi Tasa-arvosuunnitelman tulee sisältää palkkakartoitus Kaikki sellaiset työnantajat, joiden palveluksessa

Lisätiedot

Peräpohjolan Opiston tasa-arvosuunnitelma

Peräpohjolan Opiston tasa-arvosuunnitelma Peräpohjolan Opiston tasa-arvosuunnitelma 22.5.2012 1 Sisällys Johdanto... 2 Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet... 3 Taustatietoja... 4 Tasa-arvokysely keväällä 2011... 6 Peräpohjolan Opiston opetussuunnitelmat...

Lisätiedot

Anjalankosken lukion toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma

Anjalankosken lukion toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma Anjalankosken lukion toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma 2011-2014 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Lukion tehtävät tasa-arvolain mukaan... 3 3. Tasa-arvon toteutumisen seuranta ja arviointi... 4

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2010

Ammatillinen koulutus 2010 Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat 3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän

Lisätiedot

1. TASA-ARVO SUUNNITELMA

1. TASA-ARVO SUUNNITELMA 1 Liite 1: Tasa-arvo suunnitelma 1. TASA-ARVO SUUNNITELMA Sisällys 1. Tasa-arvo suunnitelma... 1 1.1. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet... 1 1.2. Erkko-lukion henkilömäärät... 2 2. Tasa-arvoon liittyvä

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

KARIJOEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA KARIJOEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus hyväksynyt 02.06.2017 1 1. JOHDANTO Karijoen kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma pohjautuu: lakiin naisten ja miesten

Lisätiedot

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 lisätietoja antavat - laatu- ja suunnittelujohtaja Marjo-Riitta Järvinen, Lahden ammattikorkeakoulu - kehittämispäällikkö Sari Mikkola,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Ilmajoen kunta ILMAJOEN KUNNAN TASA- ARVOSUUNNITELMA 2015-2017

Ilmajoen kunta ILMAJOEN KUNNAN TASA- ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 Ilmajoen kunta ILMAJOEN KUNNAN TASA- ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 SISÄLTÖ 1. TASA-ARVOSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS... 3 1.1 Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet...3 1.2 Lainsäädännön edellytykset... 3 2.

Lisätiedot

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ Koulutus työelämän asiantuntijoille 14.4.2015 Hallitussihteeri Projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Terhi Tullkki 15.4.2015 Suomen

Lisätiedot

Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli

Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli Segregaation lieventäminen kouluissa ja oppilaitoksissa keskustelutilaisuus 21.1.2010 Heli Kuusi Esityksen kuviot perustuvat Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo

Lisätiedot

Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa. Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä Sanna Laiho

Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa. Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä Sanna Laiho Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä 2.11.2017 Sanna Laiho Agendalla Ammatillisen koulutuksen näkökulma Siirtyminen ja eroaminen: määritelmiä Havaittuja

Lisätiedot

OPISKELIJASTA YRITTÄJÄKSI. Ydintuloksia selvityksestä Opiskelijayrittäjyys suomalaisissa korkeakouluissa lukuvuonna 2014 2015

OPISKELIJASTA YRITTÄJÄKSI. Ydintuloksia selvityksestä Opiskelijayrittäjyys suomalaisissa korkeakouluissa lukuvuonna 2014 2015 OPISKELIJASTA YRITTÄJÄKSI Ydintuloksia selvityksestä Opiskelijayrittäjyys suomalaisissa korkeakouluissa lukuvuonna 2014 2015 OPISKELIJASTA ON YRITTÄJÄKSI Suomalaisnuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 45 82 80 69 60 133 % 99 % -2 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 45 82 80 69 60 133 % 99 % -2 % 8 % 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

Yksi univormu, monta erilaista suomalaista.

Yksi univormu, monta erilaista suomalaista. Yksi univormu, monta erilaista suomalaista. Tarvitsemme toisiamme. www.mil.fi Itsenäisyyttä puolustaen, tasa-arvoisesti toimien. Puolustusvoimien tehtävänä on paitsi maamme alueiden valvonta ja alueellisen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2015 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakoulututkinnot Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen määrä jatkoi kasvuaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2014 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot