MOTO-KERHO 5-6-VUOTIAILLE LAPSILLE

MOTO-KERHO 5-6-VUOTIAILLE LAPSILLE Tietoa ja ideoita ryhmänohjaajalle LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Fysioterapian koulutusohjelma Opinnäytetyö Syksy 2007 Anu Ravanne Anna-Kaisa Saariaho

Mistä on pienet tytöt tehty? Mistä on pienet tytöt tehty? Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä ja kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty. Mistä on pienet pojat tehty? Mistä on pienet pojat tehty? Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista, sammakoista, koiran häntätupsukoista. Niistä on pienet pojat tehty.

Lahden ammattikorkeakoulu Fysioterapian koulutusohjelma RAVANNE, ANU & SAARIAHO, ANNA-KAISA: Moto-kerho 5-6-vuotiaille lapsille. Tietoa ja ideoita ryhmänohjaajalle. Fysioterapian opinnäytetyö 59 sivua, 18 liitesivua Syksy 2007 TIIVISTELMÄ Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on suunnitella motorisesti kömpelöiden lasten liikuntakerho, Moto-kerho, 5-6-vuotiaille. Kerhon ohjaajille koottiin teoriatietoa ja harjoitteita sisältävä perehdytyspaketti, jonka avulla he voivat lähteä kerhoa toteuttamaan. Teoriaosuus sisältää tietoa lapsen motorisesta kehityksestä, kehityksellisistä koordinaatiohäiriöistä, motoriikan arvioinnista sekä kömpelön lapsen ohjaamisesta. Kerho-osuus antaa ohjeita kerhon käytännön toteutukseen ja ideoita kerhosuunnitelmien sisältöön. Moto-kerhon tavoitteena on tukea motoriikkaa ja vahvistaa puutteellisia osaalueita sekä antaa lapselle monipuolisia ja positiivisia kokemuksia liikunnasta. Kerhossa toteutettavan ryhmämuotoisen harjoittelun avulla pyritään luomaan kehityksellisesti haasteellinen oppimisympäristö, jossa huomioidaan lapsen yksilölliset taidot. Yhteistyökumppanina toimii Oppimiskeskus Optiimi, jossa kerhoa on tarkoitus lähteä toteuttamaan syksyllä 2008. Kerhon ohjaajina toimivat Oppimiskeskus Optiimissa työharjoittelussa olevat fysioterapiaopiskelijat. Menetelmänä on käytetty sosiaali- ja terveysalan tuotteistamisprosessia, jonka vaiheita työ mukailee. Prosessin tuloksena syntyy uusi tuote, jonka käytännön toimivuutta ja tavoitteiden toteutumista päästään arvioimaan kerhon toteutuessa. Avainsanat: lapset, motorinen kehitys, kehitykselliset koordinaatiohäiriöt, kömpelyys

Lahti University of Applied Sciences Faculty of Social and Health Care Degree Programme in Physiotherapy RAVANNE, ANU & SAARIAHO, ANNA-KAISA: Moto-club for 5-6-year-old children. Information and ideas for group leader. Bachelor s Thesis in Physiotherapy 59 Pages, 18 Appendices Autumn 2007 ABSTRACT The purpose of this scholarly thesis is to develop an exercise group, Moto-club for 5-6-year-old children with motor clumsiness. Theoretical information and examples of exercises were collected as an orientation package for group leaders. This orientation package helps the group leaders to organize the Moto-club. The theoretical part of the thesis includes information about child`s motor development, developmental coordination disorders, evaluating motor function and instructing a clumsy child. Moto-club part deals with organizing the club in practise and gives ideas about contents of the classes. The aim of the Moto-group is to support motor skills and to strengthen the weak areas giving children versatile and positive experiences of exercise. The goal of the group-based training is to create a learning environment, where child`s individual skills are taken into consideration. The cooperative partner of this scholarly thesis is the learning centre Oppimiskeskus Optiimi, where this group is decided to be put into practice in Autumn 2008. The leaders of this group will be physiotherapist students, who are doing their practical training in Oppimiskeskus Optiimi. This scholarly thesis is based on research and development phases in social and healthcare. As a result of this process there will be a new product, which will be evaluated when the Moto-club begins. Keywords: children, motor development, developmental coordination disorder, DCD, motor learning, clumsiness

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITE 3 3 YHTEISTYÖKUMPPANI 4 4 OPINNÄYTETYÖPROSESSI 5 4.1 Kehittämistarpeen tunnistaminen 5 4.2 Ideointi 6 4.3 Tuotteen luonnostelu 6 4.4 Tuotteen kehittely 7 4.5 Tuotteen viimeistely 7 5 MOTORINEN KEHITYS 9 5.1 Neurologinen tausta 10 5.2 Karkeamotoriikka 11 5.2.1 Fyysisen kunnon osatekijät 13 5.2.2 Tasapainotaidot 13 5.2.3 Liikkumistaidot 14 5.2.4 Käsittelytaidot 15 5.3 Hienomotoriikka 16 5.4 Havaintomotorinen kehitys 17 6. KEHITYKSELLISET KOORDINAATIOHÄIRIÖT 19 6.1 Yleisyys 19 6.2 Tausta ja synty 20 6.3 Ilmeneminen 22 6.4 Kehityksellisen koordinaatiohäiriön sekundaariongelmat 23 7 MOTORISEN KÖMPELYYDEN ARVIOINTI 25 7.1 Motoriikan testaus 25 7.1.1 Testauksen suorittaminen ja tulosten tulkinta 26 7.1.2 Käytössä olevia testistöjä 27 7.1.3 APM -testistö 28 7.2 Ohjeita laadulliseen arviointiin 30 8 MOTORIIKAN TUKEMINEN HARJOITTELULLA 31 8.1 Prosessisuuntautunut lähestymistapa 31

8.2 Tehtäväsuuntautunut lähestymistapa 32 8.3 Motorinen oppiminen kuntoutuksen perustana 34 9 MOTORISESTI KÖMPELÖN LAPSEN OHJAAMINEN 36 9.1 Ohjeiden antaminen 37 9.2 Ohjaustyylit 38 9.3 Palautteen antaminen 40 10 MOTO-KERHO 42 10.1 Toteuttamiseen tarvittavat resurssit 43 10.2 Lasten valinta Moto-kerhoon 45 10.4 Lasten arviointi ja palautteen antaminen 46 10.4 Lukukauden suunnitteleminen 47 10.5 Liikuntatuokion suunnitteleminen 48 11 POHDINTA 50 11.1 Opinnäytetyöprosessi 50 11.2 Työn eettisyys 51 11.3 Oma oppiminen 52 11.4 Kehittämisehdotukset ja johtopäätökset 53 LÄHTEET 54 LIITTEET 60

1 JOHDANTO Liikkuminen on lapselle luontainen tapa ilmaista itseään. Päiväkotien ja koulujen pihoilla juostaan, hypitään, tasapainoillaan ja kiivetään. Usein joukosta erottuu kuitenkin yksilöitä, jotka välttelevät tällaisia liikkumistilanteita. He usein vetäytyvät muiden joukosta ja saattavat olla levottomia ja pelokkaita motoriikkaa vaativissa tehtävissä. Tällöin saattaa kyseessä olla motorinen kömpelyys, joka on varsin yleistä lasten keskuudessa. Oikeanlaisella kuntoutuksella ja tuella motorisesti kömpelö lapsi voi saavuttaa ikäryhmälleen asetetut motoriset taidot. Lapsen kehitys on kokonaisvaltainen tapahtuma, joka sisältää motorisen, kognitiivisen ja psykososiaalisen kehityksen. Ympäristö ja perimä vaikuttavat lapsen kehityksen kulkuun (Cantell & Sääkslahti 2001, 11). Liikkeiden perusteet saavutetaan varhaislapsuudessa, jonka jälkeen taidot automatisoituvat ja tarkentuvat (Karvonen, Siren-Tiusanen & Vuorinen 2003, 44). Esikouluikäinen lapsi on kiinnostunut uusista lajeista, joita hän kokeilee erilaisissa ympäristöissä ja eri välineillä hyödyntäen aikaisemmin opittuja motorisia perustaitoja (Bailey & Doherty 2003, 35). Motorinen kömpelyys saattaa tulla esiin päivittäisissä toimissa ja erityisesti motorista koordinaatiota vaativissa tehtävissä. Nämä ongelmat voivat ilmetä esimerkiksi kävelemään opettelemisen hitautena tai esineiden pudottelemisena. (Ahonen 2005, 270.) Tässä opinnäytetyössä käsitellään motorista kömpelyyttä, joka ei johdu neurologisesta sairaudesta tai fyysisestä vammasta. Motorisen kehityksen ongelmista käytetään useita eri nimikkeitä, koska niille ei ole löydetty vielä yksittäistä aiheuttajaa ja sen ilmeneminen lapsilla on hyvin erilaista (Kurz 2003, 27). Tässä opinnäytetyössä kuvataan lapsilla esiintyviä motorisia ongelmia nimikkeillä motorinen kömpelyys ja kehitykselliset koordinaatiohäiriöt. Motorinen kömpelyys saattaa jäädä pysyväksi ongelmaksi, jos siihen ei puututa kuntoutuksella (Ahonen, Cantell & Rintala 2002, 143). Liikunnan avulla voidaan

2 vaikuttaa lapsen motoriikkaan. Samalla voidaan tukea myös kognitiivista ja sosiaalista kehitystä. (Bailey & Doherty 2003, 33.) On tutkittu, että motorisesti kömpelöt lapset hyötyvät erityisesti ryhmämuotoisesta kuntoutuksesta, jossa huomioidaan lapsen yksilölliset taidot ja kyvyt (Cantell & Sääkslahti 2001, 25; Soini 2002, 16). Opinnäytetyön tarkoituksena on suunnitella liikuntakerho motorisesti kömpelöille 5-6-vuotiaille lapsille. Aihe on ongelman yleisyyden vuoksi ajankohtainen ja tärkeä. Lahden kaupungilla ei tällä hetkellä ole toiminnassa vastaavanlaista liikuntakerhoa, joten kysyntää tällaiselle kerholle on. Kyseinen ikäryhmä valittiin, koska viimeistään tässä iässä olisi hyvä puuttua motorisen kehityksen viivästymiin. Opinnäytetyö sisältää suunnitelman Moto-kerhosta, jota on tarkoitus lähteä toteuttamaan yhteistyökumppani Oppimiskeskus Optiimin toimesta syksyllä 2008. Moto-kerhossa painotetaan erityisesti karkeamotoristen ja havaintomotoristen taitojen opettelua lasten yksilölliset tarpeet huomioiden. Ohjaajina toimivat Oppimiskeskus Optiimissa harjoittelussa olevat fysioterapiaopiskelijat. Opinnäytetyö tarjoaa Moto-kerhon ohjaajille tietoa motorisesta kehityksestä, motorisesta kömpelyydestä, motoriikan arvioinnista ja ohjaamisen perusteista sekä ideoita kerhon toteuttamiseksi. Työn loppuun on koottu liitteeksi esimerkkiharjoituksia.

3 2 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITE Opinnäytetyön tarkoituksena on suunnitella motorisesti kömpelöiden lasten liikuntakerho Moto-kerho. Kerhossa pyritään harjoittelulla vahvistamaan ja tukemaan lasten motoriikkaa sekä kognitiivista ja sosiaalista kehitystä. Kerho on suunnattu 5-6-vuotiaille lahtelaisille lapsille. Moto-kerhon ohjaajille koottiin perehdytyspaketti kerhon toteutusta varten. Tätä varten selvitettiin kirjallisuuden ja tutkimusten avulla muun muassa lapsen motorista kehitystä ja oppimista, motorista kömpelyyttä ja siihen vaikuttamista harjoittelulla sekä kömpelön lapsen ohjaamisen perusteita. Opinnäytetyö antaa ideoita kerhokertojen sisällön suunnitteluun ja toteutukseen. Työhön on koottu harjoitteita neljästä motoriikan keskeisestä osa-alueesta: tasapainotaidot, liikkumistaidot, käsittelytaidot ja havaintomotoriset taidot. Työ toteutetaan tuotteistamisprosessin vaiheita mukaillen yhteistyössä Oppimiskeskus Optiimin kanssa. Työ on suunnattu OPK Optiimissa työharjoittelussa oleville fysioterapiaopiskelijoille, jotka voivat hyödyntää sen sisältöä tehdessään tuntisuunnitelmia ja ohjatessaan Moto-kerhoa.

4 3 YHTEISTYÖKUMPPANI Oppimiskeskus Optiimi sijaitsee Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalanlaitoksen yhteydessä ja toimii fysioterapian, hoitotyön ja sosiaalialan opiskelijoiden työharjoittelupaikkana. Lisäksi siellä voi suorittaa vapaavalintaisia opintoja ja osa opetuksesta on integroitu OPK Optiimin kanssa. Oppimiskeskus Optiimi tarjoaa myös opinnäytetyöaiheita. Oppimiskeskus Optiimi tuottaa monipuolisia terveyttä ja hyvinvointia edistäviä palveluja sekä niihin liittyvää kehitystoimintaa moniammatillisesti. OPK Optiimi tarjoaa asiakkailleen palveluja ohjattuna opiskelijatyönä. Näitä palveluita ovat esimerkiksi ergonomiakartoitukset, työkuntoisuustestit, terveysliikuntaryhmät ja iltapäiväkerho. Oppimiskeskus Optiimin asiakkaita ovat muun muassa yksilöt, yritykset, yhdistykset ja kunnat. Opiskelijoiden työharjoittelun ohjaajina toimivat kaksi fysioterapeuttia (AMK) ja kaksi sairaanhoitajaa (AMK). OPK Optiimi pyrkii tukemaan opiskelijan oppimista ja työ tapahtuu opiskelijalähtöisesti. Työ on moniammatillista ja eri alojen opiskelijat toimivat yhteistyössä keskenään. OPK Optiimi toimii harjoittelupaikkana myös kansainvälisille opiskelijoille. Oppimiskeskus Optiimi haluaa laajentaa jatkossa toimintaa lasten puolella, jonka vuoksi Moto-kerho-hankkeelle on perusteltu tarve.

5 4 OPINNÄYTETYÖPROSESSI Tässä opinnäytetyössä on käytetty menetelmänä sosiaali- ja terveysalan tuotteistamisprosessia, jonka vaiheiden mukaan työ etenee. Sosiaali- ja terveysalalla tuoteryhmät voidaan jakaa tavaroihin ja palveluihin sekä näiden yhdistelmiin. Tuotteen tulee olla selkeästi rajattavissa, hinnoiteltavissa ja sisältö täsmennettävissä. Sisällön tulee olla tavoitteiden mukainen ja kohderyhmän erityispiirteet huomioiva. (Jämsä & Manninen 2000, 13-14.) Tuotteiden suunnittelu ja kehittäminen muodostuu tuotekehityksen viiden perusvaiheen kautta. Nämä vaiheet ovat kehittämistarpeen tunnistaminen, ideointi, tuotteen luonnostelu, tuotteen kehittely ja tuotteen viimeistely. Vaiheesta toiseen siirtyminen ei edellytä edellisen vaiheen päättymistä. (Jämsä & Manninen 2000, 28.) 4.1 Kehittämistarpeen tunnistaminen Uutta tuotetta kehittäessä on alussa tunnistettava ongelma ja siitä aiheutuva kehittämistarve. Tätä varten kerätään arviointitietoa nykyisistä palveluista. Keskeistä on selvittää ongelman laajuus: keitä asiakasryhmiä ongelma koskettaa ja kuinka yleinen se on. (Jämsä & Manninen 2000, 31.) Opinnäytetyöprosessi lähti käyntiin fysioterapian lehtorin ideasta suunnitella motorisesti kömpelöille lapsille tarkoitettu liikuntakerho. Oppimiskeskus Optiimi kiinnostui aiheesta palvelun tuottajana. Lähdimme työstämään aihetta tuotteistamisen ensimmäisen vaiheen mukaan. Aluksi selvitimme lähteiden avulla, kuinka yleinen ongelma motorinen kömpelyys on. Tämän lisäksi keräsimme tietoa Lahden kaupungin tarjoamista nykyisistä vastaavista palveluista haastattelemalla Lahden terveyskeskuksen lasten fysioterapeuttia. Tällä hetkellä Lahden kaupungilla ei ole tarjota motorisesti kömpelöille lapsille suunnattua liikuntaryhmää ja näille lapsille suunnatusta liikuntaryhmästä olisi kysyntää (Välimäki 2007).

6 4.2 Ideointi Ideointiprosessi käynnistyy, kun varmuus kehittämistarpeesta on saatu. Tässä vaiheessa haetaan erilaisia ratkaisuja tuotteen toteuttamiseksi. Ideoinnilla pyritään löytämään ratkaisu paikallisiin ja organisaatiokohtaisiin ongelmiin, jotka sillä hetkellä ovat ajankohtaisia. Keinoina ratkaisujen löytämiseksi voidaan käyttää luovan toiminnan ja ongelmanratkaisun menetelmiä. Pohdinnan ja arvioinnin tuloksena syntyy tuotekonsepti, joka määrittelee, minkälainen palvelu on tarkoitus suunnitella ja toteuttaa, sekä miten se eroaa vanhasta toiminnasta. (Jämsä & Manninen 2000, 35-36, 40.) Ideavaiheessa mietimme yhdessä yhteistyökumppanin kanssa erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja tuotteen toteuttamiseksi. Osallistuimme toukokuussa 2007 OPK Optiimin kokoukseen, jossa esittelimme aiheen ja teimme suullisen sopimuksen yhteistyökumppanin kanssa. Käytimme hyväksi muiden fysioterapiaopiskelijoiden ideoita, joita saimme opinnäytetyötapaamisten yhteydessä. Tässä vaiheessa myös hahmottelimme opinnäytetyön sisältöä tuotteistamisprosessin kautta ja pohdimme millainen valmis tuote on. Pyrimme selkeyttämään itsellemme opinnäytetyön rakennetta käsitekarttojen avulla sekä löytämään ratkaisuja sisältöä koskeviin kysymyksiin. 4.3 Tuotteen luonnostelu Luonnosteluvaiheeseen päästään, kun päätös tuotteen suunnittelusta ja valmistamisesta on tehty. Tässä vaiheessa huomioidaan, mitkä eri tekijät ja näkökohdat ohjaavat tuotteen suunnittelua ja valmistamista. Tuotteen laatu varmistetaan huomioimalla tuotetta koskevat eri osa-alueet: tuotteen asiasisältö, palvelujen tuottaja, rahoitusvaihtoehdot, asiantuntijatieto, arvot ja periaatteet, toimintaympäristö, säädökset ja ohjeet, sidosryhmät ja asiakasprofiili. (Jämsä & Manninen 2000, 43.) Tässä vaiheessa teimme lopullisen päätöksen tuotteesta, joka on suunnitelma kerhosta sekä tieto- ja ideapaketti Moto-kerhon ohjaajille. Määrittelimme kohderyhmän ja rajasimme ideavaiheessa tulleita ehdotuksia. Aloimme luonnostella tuotet-

7 ta lukemalla teoriatietoa aiheesta. Kootessamme teoreettista viitekehystä käytimme aineistonkeruumenetelminä kirjallisuutta, elektronisia tietokantoja ja haastattelua. Elektronisista tietokannoista hyödynsimme PubMedia, Terveysporttia ja Ebscoa, mistä haimme tietoa sekä englannin- että suomenkielisillä hakusanoilla. 4.4 Tuotteen kehittely Kehittelyvaihe etenee luonnosteluvaiheessa valittujen ratkaisuvaihtoehtojen, rajausten ja asiantuntijayhteistyön mukaisesti. Tuotteen asiasisältöä jäsennellään ja tosiasiat pyritään kertomaan mahdollisimman täsmällisesti, ymmärrettävästi ja vastaanottajan tiedontarve huomioiden. (Jämsä & Manninen 2000, 54-56.) Keväällä 2007 tehty suullinen sopimus vahvistettiin syksyllä 2007 kirjallisesti Oppimiskeskus Optiimin kanssa. Hankesopimus löytyy työn lopusta liitteenä (Liite 3). Tällöin sovimme yhdessä OPK Optiimin kanssa monistus- ja kansituskustannuksista. Kehittelyvaiheessa kokosimme työmme lopullisen viitekehyksen, joka prosessin aikana täsmentyi ja jäsentyi useaan otteeseen. 4.5 Tuotteen viimeistely Tuotteen viimeistelyvaihe käynnistyy eri vaiheissa tehtyjen versioiden jälkeen. Viimeistely sisältää yleensä tuotteen yksityiskohtien hiomista. Tuotteesta kerätään palautetta, joka on tarpeen hankkia sellaisilta tuotteen loppukäyttäjiltä, jotka eivät tunne kehiteltävää tuotetta ennestään. Lisäksi tuotetta markkinoidaan prosessin viimeisessä vaiheessa. (Jämsä & Manninen 2000, 80-81.) Ennen tuotteen valmistumista keräsimme arviointia ja palautetta työn sisällöstä ohjaavalta opettajalta, opponenteilta ja yhteistyökumppanilta. Opinnäytetyötä annettiin luettavaksi myös ulkopuolisille henkilöille, jotka eivät olleet tutustuneet työhön aikaisemmin. Arviointien perusteella viimeistelimme tuotteen.

8 Tuotteen käytännön toimivuutta ja tavoitteiden toteutumista ei tässä opinnäytetyössä päästä arvioimaan, joten tuotteen viimeistely tapahtuu vasta Moto-kerhon käynnistyessä. Tuotetta on markkinoitu yhteistyökumppanin lisäksi Lahden terveyskeskuksen lasten fysioterapiaan.

9 5 MOTORINEN KEHITYS Tähän lukuun on koottu tiivistetysti lapsen motorinen ja havaintomotorinen kehitys. Tekstissä painotetaan 5-6-vuotiaiden taitoja, koska Moto-kerhossa kohderyhmänä on kyseinen ikäryhmä. Kerhossa toteutettavat harjoitteet perustuvat motorisiin ja havaintomotorisiin taitoihin. Lapsen kehitys on kokonaisvaltainen prosessi, joka sisältää aistitoimintojen ja motoriikan kehittymisen lisäksi myös psykososiaalisen kehityksen. Kasvattajan tulee oppimis- ja opetustapahtumien yhteydessä olla tietoinen kehityksen kokonaisvaltaisuudesta (Numminen 1999, 94). Lapsi tarvitsee kehitystasolleen sopivia virikkeitä oppiakseen liikkumaan, aistimaan, käyttämään saamiaan tietoja ja kehittääkseen tunne-elämäänsä (Sillanpää 1996, 18). Motorinen kehitys tarkoittaa vartalon ja sen osien ohjauksen sekä liikkeiden säätelyn kehitystä (Numminen 1995, 12; Schmidt 1991). Se on seurausta perimän ja ympäristön vuorovaikutuksesta. Motoriseen kehitykseen vaikuttavat hermolihasjärjestelmän, luuston ja lihaksiston kehittyminen sekä ympäristön tarjoamat mahdollisuudet. (Cantell & Sääkslahti 2001, 11.) Näiden tekijöiden kautta lapsi rakentaa käsitystä ympäristöstä ja omasta itsestään. Lisäksi aistitiedon kautta tuleva palaute vaikuttaa liikkeiden suunnittelemiseen ja suorittamiseen. (Salpa 2007, 11.) Gibsonin (1997) mukaan motorisen kehityksen aikataulu on riippuvainen monista samanaikaisista tapahtumista. Täten kehitystä ei voida nopeuttaa tai sen suuntaa ennustaa yksittäisten tekijöiden perusteella. (Cantell & Sääkslahti 2001, 11.) Monet ympäristötekijät voivat silti hidastaa motorista kehitystä (Sillanpää 1996, 18). Jos lapsi käy onnistuneesti läpi kaikki kehityksen vaiheet, on hänen myöhemmin helpompaa oppia sekä psyykkisiä että sosiaalisia taitoja (Ayres 1984, 14).

10 5.1 Neurologinen tausta Motorinen kehitys voidaan jakaa kolmeen osaan, jossa kehitys etenee kefalo- kaudaalisesti (päästä häntäluuhun), proksimo-distaalisesti (kehon keskeltä kehon ääreisosiin) ja kokonaisvaltaisista liikkeistä tarkkoihin ja jäsentyneisiin liikkeisiin (Karvonen 2002, 33). Kefalo-kaudaalinen kehitys etenee päänkannattajalihasten hallinnasta vartalon lihasten, käsien ja jalkojen lihasten hallintaan. Proksimodistaalisessa kehityksessä lapsi hallitsee esimerkiksi olkavarsien liikkeet ennen kyynärvarsien liikkeitä. (Aaltonen, Ojanen, Sivén, Vihunen & Vilén 1998, 145-146.) Liikkeiden kehittyminen voidaan edelleen jakaa neljään eri osaan: refleksiliikkeet, symmetriset liikkeet, tahdonalaiset, motivoituneet ja eriytyneet liikkeet sekä automatisoitunut taso (Karvonen 2002, 33-34). Refleksiliikkeet eli motoriset heijasteet tapahtuvat spontaanin tai ulkoisen ärsykkeen laukaisemana. Koska vastasyntyneellä hermosto ei ole vielä täysin kehittynyt, ovat liikkeet kokonaisvaltaisia. Hermosäikeiden ympärille ei ole muodostunut myeliinituppia, mutta niitä on kehittynyt aivorunkoon ja selkäytimeen, jolloin refleksiliikkeet ovat mahdollisia. Myeliinitupen tehtävänä on kuljettaa ärsykkeitä keskushermostosta hermosäikeitä pitkin laajalle hermostoon. (Holle 1972, 19-20.) Isojen aivojen aivokuoren (cortex) ja myeliinitupen kehityksen vaikutuksesta syntyy yhteys selkäytimen ja selkäydinjatkeen välille, jolloin liikkumiseen tulee varmuutta, liikkeistä eriytyneitä ja tahdonalaisia. (Holle 1972, 19-20.) Aivojen kehittyminen lähes aikuisen henkilön kokoiseksi savutetaan noin 5-vuoden iässä. Lopullinen hermoston myeliinisaation kehittyminen saavutetaan noin kuuteen ikävuoteen mennessä, jolloin voidaan määritellä varhaislapsuus päättyneeksi. Myeliinisaation vuoksi varhaislapsuus on liikkeiden kehittymisen aikaa, jolloin liikkeistä kehittyy yhä koordinoidumpia. (Bailey & Doherty 2002, 34.) Liikettä tulee harjoittaa, sillä hermokudosten kehittyneisyys ja kudosten käytännössä toimiminen ovat yhteydessä toisiinsa. Toiminnan pitää tapahtua oikealla hetkellä, eikä liikkeen suorittamiseen saa kulua liikaa aikaa, jotta liikkeestä tulee koordinoitu. (Holle 1972, 19-20.)

11 Lapsen tulisi käydä läpi mahdollisimman hyvin jokainen kehitysvaihe. Jos näin ei tapahdu, täytyisi lapselle antaa mahdollisuus kokea ja oppia puutteellisiksi jääneet kehitysvaiheet myöhemmin uudestaan. Hermoston järjestäytymisteorian mukaan lopullinen kehitystaso saattaa jäädä puutteelliseksi, jos yksi tai useampi vaihe jää vajaaksi tai kokonaan pois. Tiettyjen vaiheiden puutteellinen kehittyminen vaikeuttaa seuraavien vaiheiden kehittymistä, joten perustan tulisi olla mahdollisimman vahva. (Karvonen 2002, 18.) Kehitys ei kuitenkaan aina ole tasaista, vaan se voi edetä hyppäyksittäin (Pihjala & Svärd 1997, 41). 5.2 Karkeamotoriikka Karkeamotoriikalla tarkoitetaan laajoja liikkeitä ja vartalon hallintaa, joihin tarvitaan suuria lihasryhmiä (Talvitie, Niitamo, Berg, Immonen &, Storås & 1998, 7; Cantell & Sääkslahti 2001, 11). Karkeamotorisia taitoja kutsutaan motorisiksi perustaidoiksi, jotka voidaan määritellä vartalon ja raajojen jäsentyneiksi liikkeiksi (Numminen 1999, 24). Motoriset perustaidot jaetaan kolmeen luokkaan: tasapainotaidot, liikkumistaidot ja käsittelytaidot. Nämä perusliikuntataidot opitaan 2-7-vuotiaana. (Karvonen 2002, 34-35; Numminen 1995, 12-13.) Motorinen kehitys etenee karkeamotorisista, kömpelöistä liikkeistä kohti tarkkoja ja sujuvia motorisia taitoja (Cantell & Sääkslahti 2001, 11). Näiden perustaitojen opettelu alkaa jo varhaislapsuudessa. Taitojen perusteet saavutetaan 3,5 -vuoteen mennessä, jonka jälkeen tapahtuu uusien taitojen nopeaa oppimista ja suoritukset paranevat määrällisesti. Lisäksi opitaan perusliikuntataitojen yhdistelmiä (Karvonen ym. 2003, 44.) Taulukosta 1 nähdään lapsen normaali karkeamotoriikan kehitys eri ikävuosina. Viimeisessä sarakkeessa on kuvattu vaihteluväli kehityksen normaalille viivästymälle. Lapsi oppii kävelemään noin vuoden ikäisenä, mikä mahdollistaa muiden pystyasennossa tapahtuvien motoristen perustaitojen opettelun. Kaksivuotiaana lapsi oppii yleensä juoksemaan. Tästä viisivuotiaiden karkeamotoriset taidot kehittyvät lajitaidoiksi seitsemään ikävuoteen mennessä. (Sillanpää 1996, 30.) Laji-

12 taidoilla tarkoitetaan motoristen perustaitojen yhdistymistä (Numminen 1999, 25). 5-6-vuoden iässä on havaittavissa sukupuolieroja motorisissa suorituksissa. Tytöt ovat yleensä parempia käden ja silmän yhteistyötä vaativissa tehtävissä ja pojat taas suoriutuvat paremmin voimaa ja nopeutta vaativissa tehtävissä. (Talvitie ym. 1998, 8.) TAULUKKO 1. Lapsen karkeamotorinen kehitys (Sillanpää 1996, 30). Tapahtuma Ikä Vaihteluväli Kävelee tuetta tai vähäisellä tuella 12 kk 7 17 kk Kävelee portaat tasa-askelin autettuna 16 kk 14 20 kk Kävelee takaperin 18 kk 16 22 kk Juoksee 24 kk 20 28 kk Potkaisee isoa palloa kaatumatta 24 kk 20 28 kk Poimii esineen lattialta kaatumatta 24 kk 20 28 kk Hyppää tasajalkaa 3 v 2,5 3,5 v Kävelee pyynnöstä varpaillaan 3 v 2,5 3,5 v Kävelee suoraa viivaa muutaman askelen 4 v 3,5 4,5 v Seisoo muutaman sekunnin yhdellä jalalla 4 v 3,5 4,5 v Kävelee portaat ylös ja alas vuoroaskelin 4 v 3,5 4,5 v Hyppii yhdellä jalalla 5-8 kertaa 5 v 4 6 v Ajaa kaksipyöräistä, hiihtää, luistelee 6 v 5 7 v

13 5.2.1 Fyysisen kunnon osatekijät Karkeamotoriseen suoritukseen vaikuttavat fyysisen kunnon terveydelliset tekijät ja fyysiset kuntotekijät. Terveydelliset tekijät ovat lihasvoima- ja kestävyys, verenkierto- ja hengityselimistön kestävyys, nivelten liikkuvuus sekä kehon rasvan määrä. Nämä tekijät auttavat lasta selviytymään päivittäisistä toiminnoista. Ne myös epäsuorasti edistävät psyykkisen ja sosiaalisen minäkäsityksen kehitystä. (Numminen 1999, 31.) Motoriseen suoritukseen vaikuttavia fyysisiä kuntotekijöitä ovat tasapaino, koordinaatio, ketteryys ja liikenopeus. Koordinaatio on lihasten hyvin ajoitettua ja tasapainoista liikettä, jossa lihassupistukset tapahtuvat oikealla nopeudella, oikean pituisina ja oikeassa järjestyksessä. Ketteryydellä tarkoitetaan tasapainon säätelyä tiettyyn suuntaan tietyllä nopeudella. Liikenopeutta voidaan kuvata kävely- ja juoksunopeuden sekä askelpituuden- ja tiheyden muutoksina. (Numminen 1999, 31, 41, 44.) 5.2.2 Tasapainotaidot Tasapaino voidaan määritellä asennonhallinnaksi painovoimaa vastaan. Sen avulla pyritään ylläpitämään erilaisia asentoja, sopeuttamaan keho tahdonalaiseen liikkeeseen ja reagoimaan ulkoisiin ärsykkeisiin, jotka horjuttavat tasapainoa. (Anttila, Evijärvi, Karjalainen, Kurikka, Soimetsä & Yläneva 2004, 40.) Tasapainotaidoiksi kutsutaan taitoja, jotka tapahtuvat paikalla (staattinen) tai liikkuen (dynaaminen) oman pituus- ja poikittaisakselin ympäri siten, että keho pysyy tasapainossa (Numminen 1999, 24). Staattiseen suoritukseen osallistuu pääasiassa proprioseptinen järjestelmä (asentoja liikeaisti). Dynaamisessa suorituksessa visuaalinen ja vestibulaarinen järjestelmä (tasapainoaisti) toimivat yhteistyössä. (Anttila ym. 2004, 40.) 4-6-vuotiaaksi asti näköaisti on asennonhallinnassa merkittävin tekijä. Tämän jälkeen lapsi alkaa käyttää aikuiselle ominaista järjestelmää, jossa näköaisti, vestibulaarijärjestelmä ja proprioseptinen järjestelmä toimivat yhteistyössä. (Talvitie ym. 1998, 8.)

14 Staattisia tasapainotaitoja ovat muun muassa koukistus, ojennus, kierto, kääntyminen ja heiluminen. Staattinen tasapaino yhdistyy dynaamiseen tasapainoon, kun lapsi oppii kierimään oman pituusakselinsa ympäri sekä ryömimään eteen ja taaksepäin. Tasapainotaidot kehittyvät konttaus- ja pystyasennon nousemisen myötä kävelyksi sekä poikittaisakselin ympäri tapahtuvaksi kuperkeikaksi eteen ja taaksepäin. (Numminen 1999, 25-26.) Tasapainon ylläpitäminen edellyttää lihas- ja tasapainoaisteista saatavan tiedon yhdistämistä. Heikkoa tasapainoa voi harjoittaa lisäämällä aistimuksia erityisesti edellä mainituille aistikanaville. (Cantell & Sääkslahti 2001, 16; Ayres 1992.) Tasapaino kehittyy alle kouluikäisillä lapsilla erityisesti 5-7-ikävuoden välillä (Numminen 1999, 24). 4-vuotias hyppii yhdellä jalalla tuottaen sarjassa 8-10 hyppyä, johon tarvitaan dynaamista tasapainon hallintaa. 4-vuotias kävelee myös kapeaa puomia pitkin jalkaa vaihtaen ja alkaa harjoitella etuperin kuperkeikkaa. 5- vuotias seisoo yhdellä jalalla 3-5 sekuntia, mihin tarvitaan staattista tasapainon hallintaa. 6-vuotias hyppii yhdellä jalalla taitavasti ja rytmikkäästi, jolloin voidaan puhua kehittyneestä mallista. 6-7-vuotias osaa kuperkeikan eteenpäin sujuvasti. (Karvonen ym. 2003, 50-51; Gallahue 1993.) Lapsi alkaa harjoitella kuperkeikkaa myös taaksepäin 5-6-vuoden iässä (Karvonen ym. 2003, 50-51). 5.2.3 Liikkumistaidot Liikkumistaidoilla tarkoitetaan muun muassa kävelemistä, juoksemista, hyppäämistä ja kiipeämistä. Lapsen tulisi oppia liikkumistaitojen kehittynyt malli ennen seitsemää ikävuotta. (Numminen 1995, 13.) Tasapainotaitojen kehittyminen on edellytyksenä liikkumistaitojen kehitykselle. Liikkumistaitojen harjoittelu kehittää rytmin hahmottamista, koska kyseiset taidot ovat samanlaisia toistuvia suorituksia. Myös ympäröivän tilan hahmottaminen vaatii kehittyneitä liikkumistaitoja. (Cantell & Sääkslahti 2001, 16.) 5-6-vuotiaan kävely on rytmistä ja askelpituus on pysyvä. 5-vuotias saavuttaa juoksussa kehittyneen mallin, jolloin juoksuun on tullut lisää nopeutta ja lapsi

15 pystyy vaihtelemaan juoksunopeutta. 5-6-vuotias pystyy juoksemaan 50 metrin matkan mahdollisimman nopeasti. Tämän ikäinen lapsi pystyy myös yhdistämään hyppyjä muihin liikkeisiin, esimerkiksi juoksu-ponnistus-hyppy sekä tekemään hypyistä sarjoja. Lisäksi lapsi oppii muita hyppäämisen malleja, kuten laukkahyppy tai hyppely, jossa askel ja hyppy yhdistyvät rytmikkäästi vaihdellen. 5-vuotiaat hyppäävät pituutta noin 90 cm ja korkeutta noin 30 cm. Kuuden vuoden iässä saavutetaan kehittynyt hyppäämisen malli. (Karvonen ym. 2003, 50-51; Gallahue 1993.) 5.2.4 Käsittelytaidot Käsittelytaitojen avulla lapsi käsittelee esineitä ja välineitä. Näiden taitojen kehittyminen edellyttää havaitsemis- ja motoristen toimintojen yhteistyötä. (Numminen 1999, 26.) Käsittelytaidot voidaan jakaa kahteen ryhmään: karkeamotorisiin ja hienomotorisiin. Karkeamotorisilla käsittelytaidoilla lapsi käsittelee esineitä, välineitä ja telineitä. Lapsi käyttää näitä taitoja esimerkiksi heittoon, kiinniottoon, potkuun ja lyöntiin. Hienomotoristen käsittelytaitojen avulla saavutetaan tarkkuutta ja täsmällisyyttä, joita tarvitaan esimerkiksi piirtämisessä, saksilla leikkaamisessa ja kengännauhojen solmimisessa. Karkeamotoristen käsittelytaitojen kehittyminen luo perustan hienomotorisille taidoille ja niiden kehittymiselle, koska kehitys raajoissa etenee vartaloa lähellä olevista osista kauempana oleviin osiin. (Karvonen 2002, 34; Numminen 1999, 31.) 5-vuotias ottaa pienen pallon kiinni vain käsiään käyttäen ja 6-7-vuotiaat saavuttavat kehittyneen kiinniottamisen mallin. Potkaisussa 4-5-vuotialla on havaittavissa suuri jalan heilahdus taakse ja eteen. 5-6-vuoden iässä saavutetaan kehittynyt potkaisun malli. 4-vuotias heittää palloa yhdellä kädellä ja tarkkuusheitto onnistuu 1-2 metrin etäisyydeltä. 7-vuoden iässä heittämisen kaikki vaiheet, kuten painonsiirto, vartalon kierto ja heittokäden liikerata, ovat kehittyneet. Heittämisessä on kuitenkin havaittavissa sukupuolen välisiä eroja, jolloin tytöt saavuttavat mahdollisesti myöhemmin heittämisen kehittyneen mallin. (Karvonen ym. 2003, 46, 50-51.)

16 5.3 Hienomotoriikka Hienomotoriikalla tarkoitetaan yläraajojen ja erityisesti sormien tarkoituksenmukaisia liikkeitä. Näitä liikkeitä ovat muun muassa helmien pujottelu, piirtäminen ja palikoilla rakentaminen. (Talvitie ym. 1998, 7.) Pikkuaivot (cerebellum) ovat merkittävässä roolissa hienomotoriikkaa vaativissa tehtävissä. Niiden tehtävänä on muun muassa säädellä liikkeitä, jotta niistä tulee tasapainoisia ja hallittuja. (Bjålie, Haug, Sand, Sjaastad & Toverud 1999, 76.) Pikkuaivot kehittyvät 6- vuotiaaksi asti (Talvitie ym. 1998, 7). Taulukosta 2 nähdään lapsen normaali hienomotoriikan kehitys eri ikävuosina. Viimeisessä sarakkeessa on kuvattu vaihteluväli kehityksen normaalille viivästymälle. 8-10 kuukauden iässä lapsi oppii käyttämään pinsettiotetta. 2-3 vuoden ikäiseltä lapselta onnistuu jo piirtäminen, mutta vasta 6-vuotias osaa oikean kynäotteen. Tämän ikäisenä lapsi oppii sitomaan omat kengännauhansa. (Sillanpää 1996, 30.) Edellä mainittujen taitojen lisäksi 5-vuotias osaa kirjoittaa oman nimensä. Useat 6-vuotiaat osaavat myös kirjoittaa numerot yhdestä kymmeneen sekä jäljentää aakkoset mallista. Hienomotoristen taitojen kehittyminen lisää itsenäisyyttä, sillä lapsi pystyy omin avuin selviämään esimerkiksi sukkien pukemisesta tai muista hienomotoriikkaa vaativista päivittäisistä toiminnoista. (Bailey & Doherty 2002, 36.)

17 TAULUKKO 2. Lapsen hienomotoriikan kehitys (Sillanpää 1996, 26). Tapahtuma Ikä Vaihteluväli Käyttää pinsettiotetta 9 kk 8 10 kk Avaa oven, kiertää helpon korkin auki 24 kk 20 28 kk Rakentaa muutamasta palikasta tornin tai junan 24 kk 20 28 kk Kääntää kirjasta yhden sivun kerrallaan 24 kk 20 28 kk Jäljentää suoran viivan 2,5 v 2 3 v Jäljentää ympyrän 3 v 2,5 3,5 v Jäljentää ristin 4 v 3 5 v Jäljentää kolmion 6 v 5 7 v Oikea kynäote 6 v 5 7 v Sitoo kengännauhat 6 v 5,5 7 v 5.4 Havaintomotorinen kehitys Havaintomotoriikalla tarkoitetaan lapsen käsitystä itsestään, kehostaan ja sen eri puolista. Siihen liittyy kyky havainnoida suuntaa, tilaa, aikaa ja toimintaa suhteessa toisiinsa. (Karvonen, Siren-Tiusanen & Vuorinen 2003, 44; Zimmer 2001.) Havaintomotoristen taitojen avulla lapsi hankkii tietoa ympäristöstä, itsestä, omasta kehosta ja sen osista. Lapsi oppii havaintomotoriikkaan perustuen motoristen perustaitojen käyttöä erilaisissa tilanteissa. (Numminen 1995, 3, 12.) Karvonen jakaa havaintomotoriset perustaidot neljään eri ryhmään: kehontuntemus, avaruudellinen hahmottaminen, suunnan hahmottaminen ja ajan hahmottaminen. Kehontuntemus antaa tietoa kehonosien sijainnista ja nimistä, kehonosien suhteista, kuinka kehoa liikutetaan ja kyvystä rentouttaa lihakset. Avaruudellisella hahmottamisella tarkoitetaan esineiden ja asioiden sijainnin hahmottamista suhteessa ihmiseen. Suunnan hahmottaminen on lateraalisuuden (sisäinen tietous oi-

18 keasta ja vasemmasta puolesta) ja suuntatietoisuuden kehittymistä sekä kykyä liikkua tilassa tehokkaasti. Suunnan hahmottamiseen liittyy myös mittasuhteiden ymmärtäminen sekä käsitteet vasen, oikea, ylhäällä ja alhaalla. Ajan hahmottaminen sisältää samanaikaisuuden, rytmin ja tietyn liikkeen toimintajärjestyksen oppimista. (Karvonen 2002, 21-22.) Toiseen ikävuoteen mennessä lapsi tunnistaa, koskettaa ja nimeää isoimmat kehonosat. Neljään ikävuoteen mennessä hän tuntee käsitteet kylki, selkä ja pää. Lisäksi lapsi tunnistaa käden eri osia, kuten polven, olka- ja kyynärpään sekä kasvojen osia. Lapsi on myös tietoinen käsitteistä edessä, sivulla ja vieressä. 5-6- vuotiaalle lapselle voidaan näyttää visuaalisesti malli liikkeestä, jonka lapsi osaa symmetrisesti toteuttaa. Lapsi osaa havainnoida symmetrisiä liikkeitä ja jäljitellä niitä, kun liikkeet tapahtuvat eri tasoissa ja suunnissa. 5-vuotiaat tiedostavat kehon oikean ja vasemman puolen. 7-vuotiailla käsitteet oikea ja vasen ovat vakiintuneet. (Numminen 1995, 11-12.) Havaintomotorisiin taitoihin kuuluu kehon tahdonalainen liikuttaminen eli toimintojen motorinen ohjailu. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi kehon keskilinjan ylittämistä. Havaintomotorisista ongelmista kärsivillä lapsilla tulee tarjota eri aistimusten kautta pohjautuvia harjoituksia, kuten kiipeämistä, voimankäytön vaihtelua ja koko vartalon käsittelytaitoja vaativia tehtäviä. (Cantell & Sääkslahti 2001, 17.)

19 6. KEHITYKSELLISET KOORDINAATIOHÄIRIÖT Kehityksellisestä koordinaatiohäiriöstä kärsivillä lapsilla motoristen taitojen kehittyminen on selvästi muita lapsia hitaampaa, mikä ei kuitenkaan johdu mistään neurologisesta sairaudesta tai fyysisestä vammasta. Näillä lapsilla esiintyy ikään ja älylliseen tasoon nähden selviä vaikeuksia erilaisissa motorista koordinaatiota vaativissa toimissa. Nämä vaikeudet voivat ilmetä motorisen kehityksen hitautena, esineiden tiputtelemisena, yleisenä kömpelyytenä, vaikeuksina urheilusuorituksissa tai kirjoittamisessa. (Ahonen 2005, 270.) Lapsilla esiintyvistä motorisista ongelmista on käytetty eri lähteissä useita eri nimikkeitä. Voidaan puhua kehityksellisestä dypraksiasta (ICD-10), kehityksellisestä koordinaatiohäiriöstä (Developmental Coordination Disorder- DCD), motorisista oppimisvaikeuksista tai motoriikan kehityshäiriöistä. Arkikielessä käytetään usein nimitystä motorinen kömpelyys. (Ahonen 2005, 269; Ahonen, Cantell, Rintala & Viholainen 2005, 12.) Nimikkeiden kirjavuus johtuu siitä, ettei motoriselle kömpelyydelle ole löydetty vielä mitään yksittäistä aiheuttajaa ja sen esiintyminen voi olla hyvin erityyppistä lapsilla (Kurz 2003, 27). Tutkijat ovat sitä mieltä, ettei motorisessa kömpelyydessä ole kyse yhtenäisestä oireyhtymästä ja sen diagnostiikkaa tulisi täsmentää tarkemmaksi (Ahonen 1990, 6, 121). 6.1 Yleisyys Motorinen kömpelyys on melko yleinen ongelma, sillä jonkin asteista motorista kömpelyyttä esiintyy noin 6-8 % lapsista ja vakavamman asteista kömpelyyttä noin 2-5 % lapsista (Ahonen 2005, 271). Yleisempi tämä ongelma on pojilla kuin tytöillä: yhtä kömpelöä tyttöä kohden on kahdesta viiteen poikaa (Gaines, Missiuna & Soucie 2006, 471). Motorista kömpelyyttä 5-17-vuotiailla koskenut suomalainen seurantatutkimus osoitti, että motorinen kömpelyys voidaan luotettavasti havaita 5-vuotiaana tehtävällä seulontatutkimuksella. (Ahonen 1990, 119.)

20 Motoristen häiriöiden merkitys lapsen kokonaiskehityksen kannalta voi vaihdella toimintaa ja vuorovaikutusta paljon rajoittavista häiriöistä melko lieviin häiriöihin, jotka ovat usein havaittavissa vasta tarkassa arvioinnissa. Näitä lieviä häiriöitä voidaan pitää enemmänkin motorisen toiminnan yksilöllisinä piirteinä kuin motorisina häiriöinä. (Ahonen & Cantell 2001, 78.) Joskus saattaa olla kyse kehityksen viivästymästä, jolloin lapsi oppii kyseisen taidon myöhemmällä iällä (Ahonen 2005, 272). Kehityksellisten koordinaatiohäiriöiden pysyvyydestä on olemassa erilaisia käsityksiä. Toisten tutkimusten mukaan kömpelyyden aiheuttama haitta saattaa lieventyä lapsen kasvaessa ja kehittyessä. Ahosen (1990) tutkimuksen mukaan nämä käsitykset ovat liian myönteisiä, sillä lähes puolet 5-vuotiaana kömpelöksi diagnosoiduista lapsista on vielä 15-vuotiaana ikätasoaan jäljessä motorisissa taidoissa. Luotettavaa tietoa aiheesta on vähän, joten on vaikea erotella kenellä motoriset ongelmat ovat pysyviä tai kenellä ne lieventyvät iän myötä. (Ahonen 2005, 271-272.) Vaikka lapsi näyttäisi kasvavan eroon koordinaatiohäiriöstä, saattaa liikkeiden suoritustapa silti jäädä puutteelliseksi (Cantell 2002, 4). 6.2 Tausta ja synty Kehityksellisten koordinaatiohäiriöiden tausta ei ole vielä täysin selvillä ja niiden etiologiaa tutkitaan yhä (Torkkeli 2002, 14; Gaines ym.2006, 471). Vaikutusta on katsottu olevan geneettisesti määräytyvällä, normaalia hitaammalla motoriikan suunnittelun ja suorittamisen kypsymisellä ja kehittymisellä. Motoriikan hidas kehitys saattaa olla peräisin epäedullisesta emotionaalisesta ympäristöstä tai puutteellisista raskaudenaikaisista olosuhteista. Kehityksen hitauteen voivat myös vaikuttaa haitalliset ympäristötekijät, kuten tupakka, alkoholi, lyijy ja ravinto. (Sillanpää 2005). Myös alhaisen syntymäpainon on todettu olevan yhteydessä kehityksellisiin koordinaatiohäiriöihin (Grunau, Holsti & Whitfeld, 2002, 9; Eliasson, Rösblad & Häger-Ross 2003, 33). Kehityksellisiä koordinaatiohäiriöitä tutkittaessa ei ainakaan toistaiseksi ole löydetty merkkejä tarkkaan paikannettavista aivovaurioista. Tomografiatutkimuksissa

21 (kerroskuvaus) on havaittu rakenteellista epänormaaliutta noin kolmasosalla motorisesti kömpelöistä lapsista. (Ahonen 2005, 275.) Kehityksellisiä koordinaatiohäiriöitä ymmärtääkseen on tunnettava motorisen toiminnan suunnittelun ja ohjauksen osatoimintoja sekä niiden neuraalista taustaa (Ahonen & Cantell 2001, 81). Puutteet näissä toiminnoissa aiheuttavat ongelmia motoriikan säätelyssä. Lieviä motorisia häiriöitä on pyritty tarkastelemaan sensomotorista toiminnallista järjestelmää analysoimalla. (Ahonen 1990, 4.) Keskeisessä osassa ovat visuaalisen ja somatosensorisen hahmotuksen sekä vestibulaarijärjestelmän automatisoitunut yhteistoiminta, joka on edellytyksenä motoriselle ohjailulle (Airaksinen & Herrgård 1996, 459.) Tietty motorinen tehtävä voi toteutua erilaisten liikkeiden ja erilaisten hermostollisten prosessien avulla. Tehtävän onnistumiseksi tarvitaan tietoa raajojen muuttuvista asemista ja lihasjärjestelmän tilasta. Motoristen toimintojen yhteydessä ei voida pelkästään puhua motorisen järjestelmän toiminnasta, vaan mukana on koko sensomotorinen järjestelmä. (Ahonen 2005, 272-273.) Aivokuorella on lukuisia alueita, jotka vaikuttavat motorisiin toimintoihin. Liikkeen syntyminen edellyttää primaaristen sensoristen alueiden, ohimo- ja päälaenlohkon alueiden, motoristen alueiden sekä primaaristen motoristen alueiden yhteistoimintaa. Aivojen etuosien prefrontaaliset alueet säätelevät toiminnan aloittamista, suunnittelua ja liikeskeemoja. Premotoriset alueet sovittavat yhteen motorisia toimintoja ja vastaavat motorisista ohjelmista. Päälaenlohkon alueella tapahtuu liikkeiden ohjelmointi ja kinesteettisen palautteen vastaanotto sekä liikkeiden hahmottaminen suhteessa koko kehoon. (Ahonen & Cantell 2001, 81-82.) Tahdonalaisten motoristen toimintojen käskyt välittyvät pyramidiradan kautta lihaksiin. Pikkuaivot osallistuvat lihaskoordinaation säätelyyn sekä liikkeiden ajoitukseen. Basaaliganglioiden tehtävänä on erityisesti lihastonuksen ja asentojen säätely. (Ahonen 1990, 4.)

22 6.3 Ilmeneminen Kehityksellinen koordinaatiohäiriö on kaikenlaiseen motoriseen oppimiseen vaikuttava häiriö, jonka seuraamukset voivat näkyä niin hieno- kuin karkeamotorisissakin toiminnoissa (Ahonen & Cantell 2001, 85). Ilmenemismuoto voi vaihdella suuresti, eikä sitä ole siksi helppo määritellä. Koordinaatiohäiriö saattaa ilmetä suhteellisen itsenäisenä oireena, mutta usein lapsella ilmenee ongelmia myös muilla kehityksen alueilla. (Ahonen 2002, 271; Kurz 2003, 27.) Kehityksellisistä ongelmista puhuttaessa on tärkeä erottaa, mikä on luonnollista kompensaatiota tai variaatiota, minkälainen ongelma vaatii erityishuomiota ja mikä on itsestään, kehityksen myötä korjautuvaa. Oireet saattavat olla luonteeltaan sellaisia, että ne jäävät kokonaan huomioimatta. Yleensä lapsen vanhemmat huomaavat jotain poikkeavaa lapsen kehityksessä, mutta tarkempi diagnosointi tapahtuu vasta esikoulu- tai kouluiässä, jolloin taitoja on helppo verrata ikätovereihin. (Cantell 1998. 4-5.) Kömpelöllä lapsella voi olla ongelmia motorisen toiminnan toteuttamisen eri vaiheissa. Ongelma voi ilmetä tehtävän ideointivaiheessa, jolloin lapsi ei esimerkiksi oivalla, mitä jollain välineellä tehdään. Ongelmia voi tuottaa myös motorinen ohjailu, jolla tarkoitetaan kykyä suunnitella, miten tehtävä toteutetaan (motor planning). Suunnitteluvaiheessa ongelmat voivat tulla esiin voiman, ajoituksen ja sarjoituksen arvioinnissa. Lapsi saattaa käyttää liikaa voimaa jonkin välineen käsittelyyn tai hän ei saa palloa kiinni väärän ajoituksen vuoksi. Sarjoituksen ongelmat voivat tulla esiin esimerkiksi vaikeuksina hallita oikeaa hyppäämisrytmiä. Tehtävän suorittamisvaiheessa saattaa esiintyä vaikeuksia, jolloin muun muassa liikkeiden automatisoituminen on hidasta. (Airaksinen & Herrgård 1996, 459.) Motorisesti kömpelöllä lapsella saattaa esiintyä vaikeuksia oppia uusia motoristen toimintojen yleisiä skeemoja eli sisäisiä malleja. Tällöin lapsen on hankala sopeuttaa motorista toimintaa uusiin ja erilaisiin tilanteisiin. Lapsen voi olla vaikea hyödyntää ympäristön havaintovihjeitä motorisessa toiminnassa. Tämä ilmenee toiminnassa esimerkiksi vaikeuksina hahmottaa esineiden tai ihmisten sijaintia tilassa sekä esineiden liikenopeutta tai liikerataa. (Ahonen & Cantell 2001, 84-85.)

23 Täten lapsen voi olla vaikea ottaa palloa kiinni, koska hän ei hahmota pallon liikenopeutta tai liikerataa. Motorinen kömpelyys voi ilmetä aistitoiminnoista, kuten tasapaino- ja tuntoaistin kautta, tulevien tietojen yhdistämisen vaikeutena (Ahonen & Cantell 2001, 84-85). Tämä ilmenee myös heikkona tasapainona sekä hitaina liike- ja reaktionopeuksina (Gaines, Missiuna & Soucie 2006, 471). Usein näillä lapsilla on suurempi tarve tukeutua näköaistiin ja keskikehon lihasten käyttöön tasapainon saavuttamiseksi (Ahonen ym. 2005, 12-13). Lapsen voi olla hankala analysoida jonkin harjoituksen vaatimuksia ja toimia kielellisten ohjeiden perusteella. Oman toiminnan ohjailussa saattaa esiintyä ongelmia, esimerkiksi uusiin motorisiin toimintoihin valmistautumisessa. (Ahonen & Cantell 2001, 84-85.) Lapsella voi olla vaikeuksia liikkeiden ajoittamisessa ja rytmittämisessä sekä lihasvoiman säätelyssä (Ahonen ym. 2005, 12-13). Motorisesti kömpelöillä lapsilla esiintyvä epävarmuus ja epäonnistumiset liikkumistilanteissa johtavat siihen, että tuntemukset omasta liikevarmuudesta heikkenevät. Liikevarmuuteen vaikuttavat liikkujalle välittyvät sensoriset aistimukset sekä pystyvyyden tunne liikkumistilanteissa. Liikevarmuuden heikentyminen vaikuttaa lapsen valintaan, toimintaan osallistumisesta ja suorittamisesta. (Männistö, Cantell, Kooistra, Huovinen & Larkin, 2001.) 6.4 Kehityksellisen koordinaatiohäiriön sekundaariongelmat Useiden samanaikaisten kehityksellisten ongelmien esiintyminen, komorbiditeetti on erittäin yleistä (Laasonen 2005, 198). Motoriikkaan liittyvien ongelmien lisäksi koordinaatiohäiriöön saattaa liittyä ongelmia oppimisen ja tarkkaavaisuuden suhteen. Motorisesti kömpelöillä lapsilla on erinäisissä tutkimuksissa todettu esiintyvän tavallista enemmän oppimisvaikeuksia ja tarkkaavaisuushäiriöitä. Ahosen (1990) tutkimuksessa koordinaatiohäiriöisillä lapsilla esiintyi oppimisvaikeuksia kirjoittamisessa, lukemisessa ja matematiikassa noin kolme kertaa enemmän kuin vertailuryhmän lapsilla. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan jopa puolella

24 kömpelöistä lapsista ilmeni jonkinasteinen tarkkaavaisuushäiriö. Myös muissa tutkimuksissa (Kaplan ym. 1998; Landgren 1996) on saatu samankaltaisia tuloksia. (Ahonen 2005, 280.) Motorisilla taidoilla on merkitystä lapsen psykososiaalisen kehityksen kannalta. Motorisilla vaikeuksilla on todettu olevan kielteinen vaikutus oman pätevyyden tunteen syntymiseen ja kehittymiseen. Motorisesti kömpelöt lapset kokevat itsensä ikätovereitaan heikommiksi fyysisissä suorituksissa ja koulusuorituksissa. (Ahonen 2005, 280.) Kömpelöillä lapsilla on todettu olevan myös ikätovereitaan heikompi itsetunto ja he joutuvat usein huomion ja kiusaamisen kohteeksi. Tavallista on vaikeiksi osoittautuneiden tehtävien välttäminen, mikä osaltaan saattaa etäännyttää lasta ikätovereistaan. (Kurz 2003, 9.)

25 7 MOTORISEN KÖMPELYYDEN ARVIOINTI Motorisen kömpelyyden arviointi perustuu normaalien kehitysvaiheiden sekä motoristen kehitystehtävien aikataulun tuntemiseen, joita vasten motorisia vaikeuksia voidaan arvioida. Tällöin voidaan kullekin kehitysvaiheelle määritellä tyypilliset odotukset ja muodostaa käsitys siitä, milloin puutteellisiin motorisiin toimintoihin tulisi kiinnittää huomiota. (Ahonen & Cantell 2001, 79.) Kun lapsella esiintyy vaikeuksia päivittäisissä toiminnoissa tai harrastusten parissa, on tarpeellista selvittää, mitä nämä ongelmat ovat, mistä ne johtuvat ja miten niitä voisi lähteä lieventämään ja poistamaan. Tietoa lapsen ja lapsiryhmän suoritustasosta tarvitaan myös sopivan tasoisen liikuntaohjelman suunnitteluun. Olennaista on löytää taidoista ne esteet, jotka vaikeuttavat arjessa selviytymistä sekä oman kiinnostuksen mukaista liikkumista. (Laasonen 2005, 198-199.) Tässä luvussa käsitellään motoriikan testausta sekä arviointiin liittyviä yleisiä periaatteita, joista ohjaajan olisi hyvä olla tietoinen arviointia tehdessään ja tuloksia käsitellessään. 7.1 Motoriikan testaus Motorisella testaamisella tulisi aina olla jokin tarkoitus ja syy, miksi testi tehdään ja mihin siitä saatua tietoa käytetään. Testauksen laajuus ja tarkkuus valitaan kerättävän tiedon käyttötarkoituksen mukaisesti. Tehtäessä pitkälle aikavälille suunnattuja ja merkittäviä päätöksiä, esimerkiksi lapselle toteutettavan terapian suhteen, on arvioinnin oltava laajempaa ja tarkempaa. Muita kriteereitä testin valinnalle ovat saatavuus, helppokäyttöisyys ja hankintahinta. (Laasonen 2005, 199, 204-205.) Kun halutaan selvittää tarkasti lapsen motorisen osaamisen ja ongelmien taso, tarvitaan standardoitu testi (Laasonen 2005, 204). Testin perusteella voidaan sanoa, milloin lapsi ylittää tai alittaa keskiarvon ja milloin hän saavuttaa ikäistensä tason (Karvonen 2002, 9). Laajalle levinneiden, standardoitujen ulkomaisten testi-

26 en luotettavuus on tieteellisesti varmistettu, mutta niihin ei aina ole olemassa suomalaisia viitearvoja. Suomesta puuttuukin vielä hyvä ja luotettava suomenkielinen viisivuotiaiden neuvolatarkastukseen sopiva testistö. Seulontaan tarkoitetussa testissä ei voi olla liian montaa tehtävää, sillä suurten ryhmien testaaminen vie tällöin aikaa. Testin pitäisi kattaa motoriikan eri osa-alueet mahdollisimman laajasti. (Laasonen 2005, 204-206.) Testi tulee suorittaa toimintakauden alussa ja lopussa. Alkuarvioinnin perusteella mietitään, millaista liikuntaa lapsi ja koko ryhmä tarvitsee. (Karvonen 2004, 47.) Arvioinnilla voidaan seurata tavoitteiden saavuttamista, lapsen edistymistä, yksilöllisten tarpeiden huomioimista ja liikuntatuokioiden kehittämistä. Arviointi toimii apuvälineenä kunkin lapsen kehityksen tukemisessa. (Karvonen 2000, 9-11). Lukukauden lopussa suoritettavalla loppuarvioinnilla voidaan vertailla lapsen yksilöllisiä lähtö- ja lopputason suorituksia toisiinsa sekä opetussisältöjen ydinkohtiin (Numminen 1999, 134). Täten saadaan selville, miten lapsi on edistynyt motorisissa taidoissaan (Karvonen 2004, 47). 7.1.1 Testauksen suorittaminen ja tulosten tulkinta Ryhmätestausta tehdessä testiin tulisi osallistua useampi arvioija. Ennen testauksen suorittamista, on testaajien perehdyttävä tarkasti testitehtäviin, niiden suoritustapaan ja ohjeiden antamiseen. Testaajan antaessa ohjeita tehtävän suorittamiseen, on hänen tuettava lasta tarkkaavaisuuden suuntaamisessa ja käytettävä ohjauksessa sanoja, joita lapsi ymmärtää. Testitilan pitäisi olla rauhallinen ja virikkeiden pieni. (Laasonen 2005, 210, 212.) Testiä tehdessä tehtävien järjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan. Tarvittaessa testi voidaan jakaa myös osiin ja suorittaa ne eri kerroilla. Testaajan pitäisi etukäteen tutustua testilomakkeeseen ja harjoitella myös tulosten kirjaamista. Tällöin tulokset tulevat kirjattua varmasti oikein ja luotettavuus säilyy. Havainnot kirjataan paperille mahdollisimman pian, sillä ne saattavat unohtua myöhemmin, jolloin tarkkuus kärsii. Testaajan tulisi muistaa hyväksyttävän suorituksen kriteerit tai ne pitäisi olla helposti tarkistettavissa, jotta toiminta testitilanteessa olisi suju-

27 vaa. Mikäli jokin tehtävä on lapselle liian vaikea, voidaan sama tehtävä tehdä helpotettuna. Tällöin ei voida käyttää yleistä normistoa, mutta kirjaamalla suoritustapa huolellisesti, voidaan saada tietoa seurantaa varten. (Laasonen 2005, 211-212.) Lapsen suorituksia verrataan kunkin liikkeen oikeaan suoritustapaan ja lapsen aiempiin suorituksiin (Karvonen 2004, 47). Täten voidaan löytää ne osatekijät, jotka lapsi jo hallitsee sekä kehitystä ja liikunnallisten kokemusten saamista hidastavat tekijät (Laasonen 2005, 215). Jos lapsi epäonnistuu tehtävässä, pitäisi havainnoida epäonnistumisen syitä. Hyvä lähtökohta on jakaa monimutkainen liikesuoritus osiin. Jos lapsi epäonnistuu esimerkiksi pallon kiinniotossa, on saatujen koppien määrän laskemista tärkeämpää selvittää, onko syynä epäonnistumiseen esimerkiksi vartalon hallinnan heikkous, tasapainovaikeudet, ongelmat liikeradan ja nopeuden hahmotuksessa tai käsien yhteistoiminnassa ja ajoituksessa. (Laasonen 2005, 206.) Testin tulkintavaiheessa on mietittävä saatujen tulosten painoarvoa. Millaisia johtopäätöksiä niistä on mahdollista tehdä ja mitä tuloksista kerrotaan lapsen vanhemmille sekä lapselle itselleen. Tuloksista puhuttaessa olisi hyvä muistaa, että puhutaan myös asioista, joissa lapsi on onnistunut, eikä pelkästään lasta koskevista motorisista ongelmista. (Laasonen 2005, 214-215.) 7.1.2 Käytössä olevia testistöjä Motoristen taitojen arviointiin on kehitetty useita testejä. Perinteisesti motoriikkaa on arvioitu standardoitujen testien avulla eli suorituksia on verrattu samanikäisten lasten keskimääräisiin suorituksiin tietyssä iässä. (Karvonen 2004, 46.) Nykyään kiinnitetään huomiota ikänormeja enemmän lasten omiin taitotasoihin ja yksilöllisyyteen. (Thelen 2000, 394). Seuraavassa esimerkkejä testistöistä, joiden avulla karkeamotoriikkaa voidaan arvioida: Bruininks-Oseresky -testillä mitataan 4,5-14,5-vuotiaiden karkea- ja hienomotorisia taitoja. Testissä on kahdeksan osiota, joissa on yhteensä 46 tehtävää. Neljä testiosiota mittaa karkeamotorisia, kolme hienomotorisia ja yksi näitä molempia