NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Valtuusto 27.04.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 25 Valitaan pöytäkirjan tarkastajat 6 26 Kirkonkylän keskustan asemakaavan muutos Toimelan ympäristössä 27 Tilintarkastuspalvelujen jatkaminen yhdellä optiovuodella 26 28 Pyyntö kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja -valtuustoissa 29 Aleksia-liikelaitoksen tuottavuustarkastelu vuosilta 2013-2015 34 30 Torisäännön muuttaminen ja päätösvallan delegoiminen tekniselle lautakunnalle 31 Nurmijärven linja-autoliikenteen alueellisen käyttöoikeussopimuksen jatkaminen yhden vuoden optiokaudella ajalle 1.1.-31.12.2018 32 Kahden viran perustaminen tilakeskukseen 44 33 Kaavoitus- ja lupa-arkkitehdin viran nimikkeen muuttaminen ja virkasuhteen muuttaminen työsuhteeksi sekä viran lakkauttaminen 34 Eron myöntäminen Teemu Suolaniemelle sivistyslautakunnan yydestä sekä täydennysvaali 35 Valtuustoaloite uusiutuvan energian liittämisestä sähköverkkoon 49 36 Valtuustoaloite, ettei punttisalia sijoitettaisi Nurmijärven monitoimitaloon 37 Kuntalaisaloite varhaiskasvatuksen 1.8.2016 voimaan tulevien uusien lakien täytäntöönpanosta luopumisesta 38 Kuntalaisaloite valtuuston ja kunnanhallituksen pöytäkirjojen julkisuuden lisäämiseksi 39 Kunnan asukkaiden aloitteet 62 40 Ilmoitusasiat 64 41 Valtuustoaloite 27.4.2016 65 7 28 40 42 46 48 51 56 60
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 2 Valtuusto Aika 27.04.2016 klo 18:00-19:49 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Osallistujat Läsnä Kalmi Petri, KESK puheenjohtaja Suominen Kaisa, KOK I varapuheenjohtaja Aatela Elli, SDP II varapuheenjohtaja Aittakallio Minna, KOK Arteli Tero, PerusS Haapalainen Johannes, KD Haaranen Tarja, VIHR Handolin Kirsti, KESK Helminen Olli, SDP Hägg Arto, KOK Jalava Markku, KOK poistui klo 19.18 Jokinen Minna, KESK Kakko Kimmo, PerusS Kopsala Maritta, VIHR Kopteff George, KOK Korhonen Virpi, KESK Laine Kalevi, KESK Lappalainen Mira, PerusS Latva Jerry, SDP Lepolahti Harri, SDP Lihr Jyrki, KOK Lompolo Kirsi, KOK Maijala Jouni, PerusS Manner Vesa, PerusS Markkanen Aulikki, SDP Meros Päivi, VIHR Mäkelä Outi, KOK Nurmi Ismo, KOK Ojamäki Timo, KESK Paulanto Kaisu, VIHR sit. Peltonen Juha, SDP Pispala Leni, VIHR Riihimäki Päivi, KESK Rousu Sirkka, SDP Ruoti Hannele, KESK Räty Virpi, KOK Sandberg Jenni, SDP Sinisalo-Katajisto Petra, SDP Sivula Tapio, KESK Sompajoki Sari, KESK sit. Suomi Hanna, KOK Tapiolinna Maiju, PerusS Toikkanen Hannu, VAS
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 3 Toivonen Kallepekka, KESK poistui klo 19.21 Vainio Jari, KOK Valli Mika, RKP Vanhanen Matti, KESK Vaulamo Petri, KOK Viitala Elina, PerusS Viljakainen Juhani, KESK Miettinen Pasi, KOK vara Poissa Schildt Markku, KOK Muut Anttila Jukka hallintojohtaja Back Marja-Liisa hallintopäällikkö Haikonen Mika tekninen avustaja Virtanen Sirja tekninen avustaja Muut saapuvilla olleet Gehör Hilkka Hirvonen Tiina Kivilevo Pekka Kononen Aarno Ruutu Ilkka Salminen Ilpo viestintäpäällikkö sivistystoimen johtaja talousjohtaja kehitysjohtaja tekninen johtaja johtava ylilääkäri Läsnä olevat varaet Valtuutettu Markku Schildt oli estynyt saapumasta kokoukseen ja hänen tilallaan toimi ryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Pasi Miettinen. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kimmo Kakko ja Jenni Sandberg. Käsitellyt asiat 24-41 Allekirjoitukset Petri Kalmi puheenjohtaja Marja-Liisa Back pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus 2.5.2016 Kunnanvirasto Kimmo Kakko Jenni Sandberg
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 4 Pöytäkirja yleisesti nähtävillä 4.5.2016 Kunnanvirasto, kirjaamo klo 9-13 Todistaa Marja-Liisa Back hallintopäällikkö
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 5 Valtuusto 24 27.04.2016 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus KV 24 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen kuntalain 54 ja 58 :ien sekä valtuuston työjärjestyksen 8 :n mukaisesti. Nimenhuudossa oli läsnä 50 valtuutettua ja 1 varavaltuutettu. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 6 Valtuusto 25 27.04.2016 Valitaan pöytäkirjan tarkastajat KV 25 Valtuusto valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Valtuusto valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Kimmo Kakon ja Jenni Sandbergin.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 7 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 Kirkonkylän keskustan asemakaavan muutos Toimelan ympäristössä 216/10.02.03/2013 ASE 63/18.5.10 Suunnittelualue sijaitsee Nurmijärven Kirkonkylän keskustassa Kuokkalan tien ja Pert tu lan tien välissä. Kaava muutoksen tavoitteena on tehos taa alu een maan käyt töä sekä säilyt tää Toimelan kulttuurihistorialli sesti ar vokas ra kennus tarpeellisessa käy tössä. Toimela on arvotettu Nurmijärven rakennusperintöselvityksessä (luonnos) luok kaan II kuuluvaksi suojeltavaksi rakennukseksi. Alun perin asuinraken nukseksi tar koitettu Toimela on toiminut viimeksi kunnan päiväkotina. Ra kennus on tällä het kellä vuokrattu yksityiseen asuinkäyttöön vuoden 2011 helmikuun loppuun saak ka. Alueella sijaitsee myös Toimelaan kuuluva pi harakennus voimassaolevan ase makaavan puistoalueella sekä Heikkarin palvelutalolle osoitettu pysäköintialue Heikkarinkujan varressa. Alue on ko konaan kunnan omistuksessa. Pysäköintialue on vuokrattu Onnenkimpale ry:lle, joka ylläpitää viereistä Heikkarin palvelutaloa. Alue on rakennetun kunnallistekniikan piirissä ja mahdollista liittää myös kauko lämpöverkkoon. Ympäristöministeriössä 8.11.2006 vahvistetussa Uudenmaan maakunta kaavassa alue on taajamatoimintojen aluetta. Oikeusvaikutuksettomassa Nurmijärven yleiskaavassa (hyväksytty kunnanvaltuustossa 1989) alue on kerrostalovaltaista aluetta (AK). Kirkonkylän osayleiskaavassa (hyväksytty kunnanvaltuustossa 1992) alue on osoitettu virkistysalueeksi (V). Suunnit telualueella on voimassa asema kaava, joka on vahvistettu 22.11.2000 (kaavatunnus 2-148). Alue on osoitettu asemakaavassa sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten kort telialueeksi (YL), jossa on rakennusoikeutta 400 k-m2, autopaikkojen korttelialu eeksi (LPA) sekä puistoksi (VP). Alue kaavoitetaan pääasiassa asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK). Uu disra kentaminen on sovitettu tontille rakennusalan määrittelyllä siten, että Toimela on mahdollista säilyttää (sr-2). AK-tontin tonttitehokkuus on e=1.0, joka vastaa viereisten asuin- ja liikerakennusten sekä Heikkarin palveluta lon tonttien tontti tehokkuutta. Kaavamuutoksessa on osoitettu rakennusoikeut ta uudisrakentami selle n.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 8 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 2000 k-m2 Toimelan olemassaolevan 224 k-m2:n lisäk si. Tontin kerroslu ku on osittain IV ja osittain II. Julkisivumääräykset on sovitettu ympäröivään ra kennuskantaan. Alu eelle on kaavamuutoksessa osoitettu myös autopaik kojen korttelialue (LPA), joka palvelee sekä uutta AK-tonttia että kortte lin 2023 tonttia 5 (Heikkarin palveluta lo). AK-tontille on merkitty lisäksi oma py säköimispaikka (p). Mikäli tontille ra kennetaan tavallinen asuinkerrosta lo, nouda tetaan raken nuslupavaiheessa pysä köintinormia 1 ap/70 k-m2. Jos taas tontille rakennetaan esim. vanhusten palve luasumista, on tontille osoitettava pysäköinti paikkoja pysä köintinormien 1 ap/5 laitospaikkaa ja 1 ap/2 työntekijää mukaan se kä asiakaspai kat. Kaavamuutoksen yhteydessä on muutettava kunnan ja Onnenkimpale ry:n välistä vuokrasopimusta, joka koskee Heikkarinkujan pysäköintialuetta. Asemakaavan muutoksen hyväksyy kunnanvaltuusto. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ympäris töön ja ilmastonmuutokseen: Asemakaavan muutoksella muodostuu uusi aiempaa isompi ja tehok kaammin ra kennettu AK-tontti sekä pysäköintialue, joiden myynnistä kun nan on mahdollista saada myyntituloja n. 350 000-400 000 euroa. Lähi ympäristön huomioiva lisära kentaminen eheyttää taajamakuvaa. Kaava muutos tiivistää taajamarakennetta rakennetun kunnallistekniikan piirissä sekä mahdollistaa olemassaolevan rakennuksen säilymisen käytössä, mit kä vaikuttavat ilmastonmuutokseen hidastavasti. Teknisen johtajan esitys: päättää ilmoittaa Kirkonkylän ase makaa van korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan ase makaavan muutoksen vireilletulleeksi sekä esittää kunnan hallitukselle, että se hyväksyy asemakaavan muutoksen ja asettaa valmis teluaineiston MRA 30 mu kaisessa tarkoituksessa nähtäville 21 päivän ajaksi. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Kaisa Kilpeläinen, puh. 2500 2358 Asian käsittely: Keskustelun aikana Göta Kirkkari esitti, että AK-tontin kaavamerkin-
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 9 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 tä muu tetaan merkinnäksi Y, joka varmistaa vanhusten palvelutalon rakentami sen tontille. Esitys raukesi kannattamattomana. Päätös. hyväksyi teknisen johtajan esityk sen. Päätökseen kuuluu liite nro 3. KH 148/31.5.10 Esitys: Kunnanhallitus päättää hyväksyä asemakaavoitus- ja rakennuslautakun nan esi tyksen Kirkonkylän asemakaavan korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan asemakaavan muutosluonnokseksi. Asemakaavan muutosluonnos ja suunnitteluaineisto asetetaan MRA 30 :n mu kaisessa tarkoituksessa nähtäville 21 päivän ajaksi. Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 1. ASE 65/21.6.11 Asemakaavanmuutosluonnos valmisteluaineistoineen oli julkisesti nähtävil lä 12.8.-1.9.2010 välisen ajan. Luonnoksesta jätettiin 3 lausuntoa ja 6 mie lipidettä. Lausunnot annettiin Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta, Nurmijärven Sähköltä sekä kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskukselta. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos esittää, että mahdollinen vanhusten palveluasumiseen osoitettu ker rostalo tulee varustaa automaattisella sammutuslaitteis tolla, jolloin kunnal listekniikan suunnittelussa tulee huomioida sam mutuslaitteiston tarvitsema riittävä vesimää rä ja kunnallistekniikan rakentamisessa riittävä sammutus vesiverkosto. Pelastus laitos esit tää lisäksi, että katujen ja tonttiliittymien suunnitte-
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 10 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 lussa tulee huo mioi da osoitteiden selkeys ja loogisuus ja että rakennukselle on jär jestettävä pelas tustie sekä nostolava-autokalustolle että ambulans sille. Nurmijärven Sähkö Oy:n mukaan kaavamuutos parantaa kaukolämmön hyötysuhdetta. Se esittää et tä kaava muutoksen LPA-alueelle varataan paikka puisto muuntamolle. Elinkeino- ja kuntakehityskeskus esittää, että Toimelan suojelun tarvetta harkitaan vielä uu delleen ot taen huo mioon tontin kehittämistä koskevat muut tavoit teet ja että tontin sitovia raken nusalaa ja kerroslukua koskevia mää räyksiä väljennetään to teutuksen ja tontinmyynnin tarpeet huomioi den. Keski-Uudenmaan Pelastuslaitoksen esittämät sammutuslaitteistoja sam mutus vesiverkosto-, osoite- ja pelastustieasiat huomioidaan rakennuslupa vaiheessa. Nurmijärven Sähkön esittämä muuntamovaraus LPA-alueelle on mahdollista si joittaa suunnittelualueen länsipuolella sijaitsevalle puisto alueelle. Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen esittämä Toimelan suojelun uudel leenhar kinta on huomioitu kaavamuutosehdotusta laadittaessa merkitse mällä Toimela sr-2 merkinnän sijaan as-1 merkinnällä, joka mahdollistaa myös rakennuksen purkamisen tarvittaessa. Mikäli Toimela puretaan, sen tilalle ei kuitenkaan saa ra kentaa uutta kerrosalaa, vaan rakennusala on käytettävä joko piha- tai pysäköin tialueena. Tavallisen kerrostalon vaatimat autopaikat on osoitettava LPA-tontille, AK-tontin p-alueelle ja loput joko maan alle, kerrostalon maantasokerrokseen tai puretun Toimelan tilalle. Palveluasumiseen osoitetun kerrostalon autopaikat mahtuvat LPA-tontille ja AK-tontin p-alueelle. AK-tontin kerrosluku on nyt pelkäs tään IV, joka mahdollistaa edelleen matalammankin rakentamisen. Rakennuksen harjan suuntaa koskeva merkintä on myös jätetty pois kaavamuutosehdotukses ta. Siihen on kuitenkin samalla lisätty julkisivumääräyksiä. Mielipiteet tulivat kahta lukuun ottamatta kaava-aluetta ympäröivien naapu ri kiinteistöjen asunto-osakeyhtiöiltä: Nurmijärven Onnenkimpale ry (Heikkarinkuja 4) esittää joko Toimelan suojelumääräyksen poistamis ta tai vaih toehtoisesti oman tontin erottamista Toimelalle. Lisäksi se esittää rakennuksen kerroslukua
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 11 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 ja sijoittelua koskevien määräysten väljentämistä tai vaihtoehtoisesti tontinvarauspäätöksen tekemistä, jolloin kaava- ja ra kennussuunnittelua on mahdollista teh dä samanaikaisesti. As oy Nurmijärven kivilinna (Heikkarinkuja 1) esittää, että Heikkarinpuisto tulisi säilyttää kaa vassa ja rakentaa, koska puiston muuttaminen kerrostalo- ja paikoi tusalueeksi alentaisi sen asukkai den asumisviihtyvyyttä ja vaikeuttai si alueen jo nyt hankalia liikennejärjestelyjä. As oy Nurmijärven Kuokkalantie (Kuokkalantie 5) esittää, että asemakaavanmuutoksen ra kennusoi keutta vä hennetään merkittävästi ja että uudisrakennus ra kennetaan II-kerroksisena ja si joitetaan kauemmaksi tontin länsira jasta. Perusteluina se esittää alueen pysäköinti- ja liikenneongelmat sekä Kirkonkylälle tyypilli sen väljyyden ja vehreyden sekä Toimelan säilyttämisen. Nurmijärven as oy Tähtikaari (Keskuskuja 3) esittää, että Heikkarinpuisto säilytetään, jotta alueen lii kenneon gelmat eivät pahentuisi. Osoitteessa Salkolantie 3 asuva Arto Koivu esittää, että uusi tontti kaavoitetaan vanhusten palvelu asunnoiksi, koska sen sijainti on keskeinen, koska alueella sijaitsee jo van husten asumista tu kevia palveluja ja koska tontin py säköintitarve on tällöin pienempi. Samalla hän esittää, että Toimelan suojelusta luovutaan, koska sille on vaikea kuvitella tuotta vaa käyt töä. Salkolantiellä asuva Paavo Paulanto pitää turhana liiketilojen sijoittamista kerrostalon pohja kerrok seen. Heikkarinpuisto on ollut asemakaavassa jo toistakymmentä vuotta eikä sen ra kentamista ole kunnassa pidetty toistaiseksi kiireellisenä. Parinsa dan metrin sä teellä Kuokkalantien ja Salkolantien varressa sijaitsee kaksi muuta vastaavanta soista puistoaluetta. Jos Toimelalle haluttaisiin rajata oma tontti, se pienentäisi jäljelle jäävän kerros talotontin pinta-alaa, sillä tontinraja olisi sijoitettava kauemmaksi Toi melasta kuin luonnoksessa esitetty rakennusalan raja. Kunta haluaa myy dä kiinteistön yh tenä ja pitää vielä toistaiseksi avoimena tontinluovutus muodon. Tontille on mah dollista rakentaa sekä tuettua asumista esim. vanhusväestölle että ns. kovan ra han
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 12 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 asuntoja. Suunnittelualueen lähiympäristön rakennuksista suurin osa on IV-kerroksi sia eikä II-kerroksisia. Uudisrakennus sijoittuu Kuokkalantie 5:ssä sijaitse vien asuntojen aamuauringon puolelle; naapuriasuntojen parvekkeet sijait sevat vastakkaisella puolella. Kaavamuutoksessa on huomioitu pysäköintipaikkojen tarve. Alueella ilme neviin pysäköinti- ja liikenneongelmiin on mahdollista puuttua liikennemer keillä, polla reilla tms. Asuinkerrostalon maantasokerrokseen ei ole kaava muutoksessa esi tetty liiketiloja. Teknisen johtajan esitys: päättää esittää kunnanhallituksel le, että se hyväksyy Kirkonkylän asemakaavan korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan asemakaavan muutosehdo tuksen ja asettaa sen MRA 27 :n mukaisessa tarkoituksessa julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Kaisa Kilpeläinen, puh. 2500 2358 Asian käsittely: Ruoti esitti mm. Kirkkarin kannattamana, että Toimelassa säilytetään sr-2-mer kintä. päätti yksimielisesti, että Toime lassa säilytetään sr-2-merkintä. esittää kunnanhallitukselle, että se hy väksyy Kirkonkylän asemakaavan korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan asemakaavan muutosehdotuksen ja asettaa sen MRA 27 :n mukaisessa tarkoituksessa julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Päätökseen kuuluu liite nro 1. KH 198/27.6.11 Kunnanhallitus käsittelee asemakaavaluonnosta ja siitä nähtävilläoloaika na an nettuja lausuntoja ja mielipiteitä sekä asemakaavoitusja rakennus lautakunnan käsittelyä niiden johdosta.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 13 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 Esitys: Kunnanhallitus päättää asettaa Kirkonkylän asemakaavan korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan asemakaavan muutosehdotuk sen asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan esittelijän esityksen mukaisena jul kisesti nähtäville MRA 27 :n mukaisessa tarkoi tuksessa 30 päivän ajaksi. Perustelut ovat seuraavat: Toimelan rakennusta ei ole tarpeen merkitä kaavaehdotukseen sitovalla suojelu merkinnällä ottaen huomioon elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen esittämät ton tin toteutettavuutta koskevat näkökohdat. Kyseinen rakennus ei ole arkkitehtuu riltaan tai siihen liittyviltä kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan suojelua edellyttävä huomioiden myös sen sijainti ja lähellä oleva muu to teutunut rakennettu ympä ristö. Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Helminen Sinisalo-Katajiston kannattamana esitti, että kaa va palautetaan uudelleen valmisteltavaksi ja rakentaminen toteute taan nykyisen kaavan mukaisena. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, pu heenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan nimenhuutoäänestyksen: Esittelijän esitys = jaa Helmisen esitys = ei Äänestyksen tulos: Jaa 6 ääntä: Meros P, Schildt, Suominen, Ojamäki, Valimaa, Mäkelä Ei 4 ääntä: Helminen, Kivisaari, Sinisalo-Katajisto ja Tapiolinna Poissa 1: Handolin. Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen äänin 6 4, 1 poissa. Kirsti Handolin ja Petri Kalmi poistuivat esteellisinä (Nurmijärven Sähkö Oy:n hal lituksen inä) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Päätökseen kuuluu liite nro 1. ASRA 13 Asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtä villä.8.9. -
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 14 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 7.10.2011 välisen ajan. Nähtävilläoloaikana siitä jätettiin kolme muis tutusta (lisäksi yksi myöhästynyt). Lausun to ja ei an nettu. Asemakaavan muutosluonnoksesta on lisäksi tehty 7.3.2011 päivätty valtuustoaloite. Siinä esitettiin vireillä olevan kaavamuutoksen kerrostalonrakennuspaikan varaamista vanhusten asumiseen (Toimelan alue). Elinkeino- ja kuntakehityskeskus val misteli aloit teen yhteis työs sä so si aa li- ja terveystoimen kanssa. Vas tauk sessa todet tiin, et tä aloite on pe rus teltu, mutta toi saalta alu een kaa va muutos ei ole ris tirii das sa val tuustoaloitteen kanssa. Val tuusto on kokoukses saan 4.4.2012 to dennut aloit teen loppuunkäsi tellyksi. Nähtävilläoloaikana jätetyt muistutukset: 1. Nurmijärven as oy Tähtikaari (Keskuskuja 3) esittää, että Heikkarinpuisto säilytetään, jotta alueen liikenneongelmat eivät pahentuisi. 2. Osoitteessa Salkolantie 3 asuva Arto Koivu esittää, että uusi tontti kaavoitetaan vanhusten palveluasunnoiksi, koska sen sijainti on keskeinen, alueella sijaitsee jo vanhusten asumista tukevia palveluja ja tontin pysäköintitarve on tällöin pienempi. Samalla hän esittää, että Toimelan suojelusta luovutaan, koska sille on vaikea kuvitella tuottavaa käyttöä. 3. As Oy Nurmijärven Kivilinna (Heikkarin kuja 1) katsoo muistutuksessaan, että lähi alueen asukkaiden mielipiteitä ei ole otettu huomioon ja toistaa muis tu tuk ses saan ai em min mie li pi tees sään lausumansa siitä, että Heikkarin puisto tulisi säilyttää, kos ka puis ton muuttami nen kerrostalo- ja paikoi tus alu eek si alentaisi asuk kai den asumisviihtyvyyttä ja vaikeuttai si alu een jo nyt han kalia liiken nejär jestelyjä. Lisäksi muistuttaja katsoo, että jos rakenta mista kui tenkin lisätään, tulee rakentamisen tapahtua voi mas sa ole van kaa van tontilla 3, jolloin pohjoinen Heikkarinkujan puoli rauhoit tuisi. Myöhässä jätetyssä muistutuksessa esitettiin huoli rakentamisen myötä entisestään vaikeutuvista liikenneoloista erityisesti Kuokkalan tiel lä. Lisäksi elinkeino- ja kuntakehityskeskus on esittänyt, että Toimelan suojelumerkintöjä vielä väljennetään ot taen huo mi oon ton tin ke hit tämis tä ja myyntiä koskevat muut tavoitteet.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 15 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 Teknisen johtajan esitys: Tehtyjen muistutusten johdosta asemakaavoitus- ja toteaa seuraavaa: 1. Heikkarinpuisto on ollut asemakaavassa jo toistakymmentä vuotta eikä sen rakentamista ole kunnassa pidetty toistaiseksi tarpeellisena. Parinsadan metrin säteellä Kuokkalantien ja Salko lan tien var ressa sijaitsee kaksi muuta vastaavantasoista puistoaluet ta. Liikenne lisääntyy pääasiassa alueen pohjoisosassa, josta pää see hel posti suuremmille liikenneväylille. 2. Arto Koivun muistutuksen johdosta lautakunta totesi, että laa dittu kaavaehdo tus mah dollis taa van huksil le suun natun asu mi sen. 3. As Oy Nurmijärven Kivilinnan muistutuksen johdosta lautakunta viittasi kohtaan 1. ja totesi lisäksi, että uutta liikennettä on pyritty sijoittamaan alueen pohjoisosaan, koska sieltä on lyhyt matka suurille liikenneväylille (Perttulantie, Keskustie). Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen esityksen johdosta kaavaehdotukseen on tehty mm. seuraavat toteuttamista helpottavat muu tok set Toimelan ra ken nusta koskeviin kaavamerkintöihin: - rakennusaloja tontin eteläosassa on yhdistetty - pysäköintipaikan sijaintia tontilla ei ole enää osoitettu - Toimelan rakennuksen kaavamääräyksen muotoa on muutettu pääasiassa siten, että kielto uu dis ra ken nuk sen si joit ta mi sesta Toime lan pai kal le on poistettu Tehdyillä muutoksilla ei ole vaikutusta Toimelan rakennuksen säilymi seen; myös jul ki sesti nähtävillä olleen kaavaehdotuksen mukaan ra kennus oli mah dollista purkaa. Muutokset ovat teknisluonteisia, eikä niitä voi da pi tää olen nai si na, kos ka ne ei vät muu ta kaa van keskeis tä sisältöä. Näin ollen kaavaehdotusta ei ole tar peen lait taa uudel leen jul ki sesti nähtä ville. päättää esittää Toimelan aluetta koskevan Kirkonkylän ase ma kaa van muu toseh do tuk sen kun nanhallituksen ja edelleen val tuuston hyväksyttä väksi. Lisätietoja: asemakaavapäällikkö Timo Lehtinen, puh. 040 317 2362
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 16 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 Asian käsittely: Keskustelun aikana Ruoti esitti mm. Viitalan kannattamana, että Toimelaan palautetaan sr-2-merkintä. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan nimenhuutoäänestyksen: jaa = esittelijän esitys ei = Ruodin esitys Äänestyksen tulos: jaa 2 ääntä: Niemi, Nurmi ei 8 ääntä: Huhtala, Kovanen, Lassila, Ruoti, Vertti, Viitala, Virtanen, Hägg poissa 1: Niskanen päätti äänin 2-8-1(poissa) hyväksyä Ruodin muutosesityksen, että Toimelaan palautetaan sr-2-mer kin tä. esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Kirkonkylän asemakaavan korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan asemakaavan muutosehdotuksen ja asettaa sen MRA 27 :n mukaisessa tarkoituksessa uudelleen julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Päätökseen kuuluu liite 7. KH 100 Elinkeino- ja kuntakehityskeskus/kononen toteaa 4.3.2013 asiasta lausuntonaan seuraavaa: " Asemakaava- ja käsitteli kyseistä asemakaavaehdotusta kokouksessaan 25.2.2013. Lautakunta muutti kaavaehdotusta esit telijän esityksestä poiketen siten, että nk. Toimelan rakennusta koskeva suojelu merkintä palautettiin. Elinkeino- ja kuntakehityskeskus oli v. 2010 ko. alueen asemakaavaluonnoksesta antamassaan lausunnossa esittänyt suoje lumerkintö jen lieventämistä siten, että tontti olisi paremmin rakennettavissa ja kaavaehdo tuksen
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 17 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 käsittelyssä pohjaehdotuksen mukaisessa kaavaratkai sussa lausunto oli otettu huomioon. Jos kaavaehdotuksen käsittelyä jatketaan ja se hyväksytään asemakaava- ja ra kennuslautakunnan esittämässä muodossa, vaarannetaan kyseisen Toi melan tontin toteutettavuus ja myynti. Elinkeino- ja kuntakehityskeskus esittää kunnanhallitukselle, että se palaut taisi kyseisen asemakaavaehdotuksen asemakaavoitus- ja raken nuslautakunnal le uudel leen valmisteltavaksi. Nk. Toimelan raken nusta koskee koko kunnan tasolla teh ty yleispiirteinen rakennuspe rintöselvitys, jota tulee suojeltavaksi suositeltujen kohteiden osalta täydentää asemakaavoituksen yhteydessä yk sityiskohtaisem malla selvityksellä. Asemakaavaehdotusta uudelleen valmis teltaessa tulee siten selvittää yksityiskohtaisempaan rakennuksen inventoin tiin perustuen nk. Toime lan rakennuksen suojeluarvo sekä neuvotella sen pohjalta Uudenmaan maakun tamuseon kanssa ko. rakennuksen suojeluky symyksestä. Tässä yhteydessä tu lee selvittää, onko suojelukysymykseen löydettävissä kaavan toteuttamisen ja kyseiselle tontille tarpeellisen uudisra kentamisen kannalta toimiva ratkaisu." Esitys: Kunnanhallitus päättää palauttaa kyseisen asemakaavaehdotuksen asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi. Perusteluina kunnanhallitus toteaa, että nk. Toimelan raken nusta koskee koko kunnan tasol la tehty yleispiirteinen rakennuspe rintöselvitys, jota tulee suojelta vaksi suositeltujen kohteiden osalta täydentää asemakaavoituksen yhteydessä yksityiskohtaisemmalla selvityksellä. Asemakaavaehdo tusta uudelleen valmisteltaessa tulee siten selvittää yksityiskohtai sempaan rakennuksen inventointiin pe rustuen nk. Toimelan raken nuksen suojeluarvo sekä neuvotella sen pohjalta Uudenmaan maa kuntamuseon kanssa ko. rakennuksen suojelukysymyksestä. Tässä yhteydessä tulee selvittää, onko suoje lukysymykseen löydettävissä kaavan toteuttamisen ja kyseiselle ton tille tarpeellisen uudisrakenta misen kannalta toimiva ratkaisu." Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Toivonen mm. Paulannon kannattamana esitti, ettei asiaa palauteta uudelleen valmisteltavaksi ja että Toimelassa säilytetään sr-2-merkintä.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 18 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu muutosesi tys, pu heen joh ta ja mää räsi suoritettavaksi seuraavan nimenhuuto äänes tyksen: Esittelijän esitys = jaa Toivosen esitys = ei Äänestyksen tulos: jaa 7 ääntä: Kakko, Latva, Peltonen, Räty, Tapiolinna, Vaulamo, Mäkelä. ei 3 ääntä: Paulanto, Sivula, Toivonen. vaiti 1: Kuusela. Kunnanhallitus oli äänestyksen tuloksena äänin 7-3 - 1(vaiti) hyväksynyt esittelijän esityksen. Petri Kalmi ja Kirsti Handolin poistuivat esteellisenä (Nurmijärven Sähkö Oy:n hallituksen iä) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kirsti Handolinin varaenä toimi Kaisu Paulanto. Toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi Handolinin tilalle nimettiin Kallepekka Toivonen. Päätökseen kuuluu liite nro 2. ASRA 110 Kunnanhallituksen palauttamispäätöksen johdosta Nurmijärven raken nus pe rin tö sel vi tyk sen/luonnoksen tekijältä pyydettiin tarkempi selvitys Toi me lan rakennuksen suojeluarvosta. Laaditun lausunnon suo je lu suo si tuk sis sa todettiin mm. seuraavaa: "Rakennukseen kiinnittyvien pai kal lis ten arvojen vuoksi Toimelan päärakennuksen ulkoasun suo je lua suositellaan. Korjaus- ja muutostöiden lähtökohtana tulee pitää ra ken nuk sen arkkitehtuurin ominaispiirteitä ja merkitystä taa ja ma ku val le. Ennen merkittävään muutokseen johtavaa ra ken nus toi men pi det tä on kohde välivaiheet mukaan lukien tarkoituksenmukaisella ta val la dokumentoitava." Kaavaehdotuksen Toimelan rakennusta koskeva kaavamääräys on lau sun non suojelusuosituksen mukainen. Kaavamuutoksen perusteena olevan hankkeen sisältö on kaa va-
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 19 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 muu tos pro ses sin aikana täsmentynyt. Tälle sijainniltaan erin omaisel la paikalla olevalle tontille tullaan rakentamaan vanhustentalo Kirkon ky län alueen lisääntynyttä vanhuksille tarkoitettujen asuntojen tar vet ta varten. Rakennukseen tulee lisäksi kotihoidon tilat. Riit täväk si rakennusoikeudeksi katsottiin 3000 k-m2. Kaavaehdotukseen on tehty hankkeen täsmentymisestä johtuvat muu tok set. Kaavaehdotuksen ollessa edellisen kerran yleisesti nähtävillä 8.9. - 7.10.2011, siitä tehtiin seuraavat muistutukset: 1. Nurmijärven as oy Tähtikaari (Keskuskuja 3) esittää, että Heik karin puis to säilytetään, jotta alueen liikenneongelmat eivät pahentuisi. 2. Osoitteessa Salkolantie 3 asuva Arto Koivu esittää, että uusi tontti kaa voi te taan vanhusten palveluasunnoiksi, koska sen sijainti on kes kei nen, alueella sijaitsee jo vanhusten asumista tukevia palveluja ja tontin pysäköintitarve on tällöin pienempi. Samalla hän esittää, että Toimelan suojelusta luovutaan, koska sille on vaikea kuvitella tuot ta vaa käyttöä. 3. As Oy Nurmijärven Kivilinna (Heikkarinkuja 1) katsoo muis tu tukses saan, että lähialueen asukkaiden mielipiteitä ei ole otettu huo mioon ja toistaa muistutuksessaan aiemmin mielipiteessään lau suman sa siitä, että Heikkarinpuisto tulisi säilyttää, koska puiston muutta mi nen kerrostalo- ja paikoitusalueeksi alentaisi asukkaiden asumis viih ty vyyt tä ja vaikeuttaisi alueen jo nyt hankalia lii ken ne jär jes tely jä. Lisäksi muistuttaja katsoo, että jos rakentamista kuitenkin li sätään, tulee rakentamisen tapahtua voimassa olevan kaavan tontilla 3, jolloin pohjoinen Heikkarinkujan puoli rauhoittuisi. Myöhässä jätetyssä muistutuksessa esitettiin huoli rakentamisen myö tä entisestään vaikeutuvista liikenneoloista erityisesti Kuok kalan tiel lä. Lisäksi elinkeino- ja kuntakehityskeskus on esittänyt, että Toimelan suo je lu mer kin tö jä vielä väljennetään ottaen huomioon tontin ke hit tämis tä ja myyntiä koskevat muut tavoitteet. Kaavamuutoksen taloudelliset vaikutukset sekä vaikutukset ym pä ris-
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 20 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 töön ja ilmastonmuutokseen jäävät vähäisiksi. Rakennushanke kysei seen paikkaan on perusteltu ja tarpeellinen; liikenne saattaa ajoittain lisääntyä toiminnan seurauksena. Hankkeen luonnokset esitellään kokouksessa. Teknisen johtajan esitys: Tehtyjen muistutusten johdosta asemakaavoitus- ja ra ken nus lau takun ta toteaa seuraavaa: 1. Heikkarinpuisto on ollut asemakaavassa jo toistakymmentä vuotta ei kä sen rakentamista ole kunnassa pidetty toistaiseksi tar peel li sena. Parinsadan metrin säteellä Kuokkalantien ja Salkolantien var ressa sijaitsee kaksi muuta vastaavantasoista puistoaluetta. Van husten ta lon liikenne on vähäistä, mutta saattaa ajoittain lisääntyä alueen pohjoisosassa, josta pääsee helposti suuremmille lii ken ne väy lille. 2. Arto Koivun muistutuksen johdosta lautakunta totesi, että muu tettu kaavaehdotus rajoittaa rakentamisen sosiaalitointa ja ter vey denhuol toa palvelevaan rakentamiseen kuten vanhustentaloihin. 3. As Oy Nurmijärven Kivilinnan muistutuksen johdosta lautakunta viit ta si kohtaan 1. ja totesi lisäksi, että vanhustentalo aiheuttaa vain vä hän liikennettä ja edellyttää tavallista asuntorakentamista vä hemmän autopaikkoja piha-alueille. Mahdollinen uusi liikenne on pyritty si joit ta maan alueen pohjoisosaan, koska sieltä on lyhyt matka suu rille liikenneväylille (Perttulantie, Keskustie). Muutetussa kaavaehdotuksessa elinkeino- ja kun ta ke hi tys kes kuksen esitykset on otettu huomioon. Kaavaehdotukseen tehdyt muutokset ovat olennaisia mm. li sään tyneen rakennusoikeuden osalta ja näin ollen kaavaehdotus tulee laittaa uudelleen julkisesti nähtäville. päättää esittää Toimelan aluet ta koskevan Kirkonkylän ase ma kaa van muutosehdotuksen kun nan hal li tuk sen hyväksyttäväksi ja MRA 27 :n mukaisessa tarkoi tuk ses sa 30 päivän ajaksi uudelleen julkisesti nähtäville lai tet tavak si.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 21 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 Lisätietoja: asemakaava-arkkitehti Timo Lehtinen, puh. 040 317 2362 Asian käsittely: Keskustelun aikana Ruoti esitti Virtasen kannattamana, että Toi melan sr-3-merkintä muutetaan sr-2-merkinnäksi ja kaavamääräyksiin li sä tään, että rakennusta ei saa purkaa. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, pu heen joh ta ja määräsi suoritettavaksi seuraavan ni men huu to ää nestyk sen: jaa = esittelijän esitys ei = Ruodin esitys Äänestyksen tulos: jaa 6 ääntä: Huhtala, Lassila, Lompolo, Niskanen, Schildt, Hägg ei 4 ääntä: Kovanen, Ruoti, Vertti, Virtanen poissa 1: Viitala oli äänestyksen tuloksena ää nin 6-4-1(poissa) hyväksynyt esittelijän esityksen. Päätökseen kuuluu liite nro 1. KH 278 Esitys: Kunnanhallitus käsittelee julkisesti nähtävillä ollutta asemakaavan muu tos eh do tus ta, siitä annettuja lausuntoja ja muistutuksia sekä ase ma kaa voi tus- ja rakennuslautakunnan käsittelyä niiden johdosta. Kunnanhallitus päättää asettaa Toimelan aluetta koskevan Kir konky län asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27 :n mukaisessa tar koi tuk ses sa 30 päivän ajaksi uudelleen julkisesti nähtäville asema kaa voi tus- ja rakennuslautakunnan esittämässä muodossa. Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Handolin Toivosen kannattamana esitti, ettei ra ken nus ta saa purkaa. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu muu tosesi tys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan ni men huuto ää nes tyk sen:
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 Esittelijän esitys = jaa Handolinin esitys = ei Äänestyksen tulos: jaa 7 ääntä: Helminen, Manner, Meros, Sandelin, Schildt, Ta piolinna, Mäkelä ei 3 ääntä: Handolin, Sivula, Toivonen poissa 1: Vaulamo. Kunnanhallitus oli äänestyksen tuloksena äänin 7 3 1 (poissa) hy väk sy nyt esittelijän esityksen. Päätökseen kuuluu liite nro 1. ASRA 26 Asemakaavan muutosehdotus on ollut uudelleen julkisesti nähtävillä 3.12.2015-4.1.2016. Nähtävilläoloaikana ehdotuksesta tehtiin kaksi muis tu tus ta. Lausuntoja ei annettu. 1. As Oy Nurmijärven Kivilinna (Heikkarinkuja 1) toistaa muis tu tukses saan aiemmin asiasta lausumansa siitä, että lähialueen asuk kaiden mie li pi tei tä ei ole otettu huomioon, Heikkarinpuisto tulisi säi lyttää, kos ka puiston muuttaminen kerrostalo- ja paikoitusalueeksi alen tai si asuk kai den asumisviihtyvyyttä ja vaikeuttaisi alueen jo nyt han ka lia lii ken ne jär jes te ly jä ja jos rakentamista kuitenkin lisätään, tu lee ra ken ta mi sen tapahtua voimassa olevan kaavan tontilla 3, jolloin poh joi nen Heikkarinkujan puoli rauhoittuisi. Lisäksi muis tu tukses sa esi te tään, että jos Toimela säilytetään, tulee mm. käyt tö tar koitus ja kor jaus kus tan nuk set selvittää ennen päätöstä; myös Toimelan vaa ti mat pi ha- ja pysäköintialueet tulee tällöin ottaa huomioon. 2. As Oy Nurmijärven Kuokkalantie (Kuokkalantie 5) esittää muis tutuk ses saan, että Toimelan tontilta ei tule sallia ajoneuvoliittymää Kuok ka lan tiel le. Esitystä on perusteltu mm. sillä, että katu on normaa lia kapeampi ja sen varrelle on usein pysäköityjä autoja kiel tomer keis tä huolimatta; tilanne aiheuttaa ongelmia mm. isommille ajoneu voil le ja heikentää liikenneturvallisuutta. Lisäksi jalkakäytävällä kul kee paljon vanhuksia ja koululaisia
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 23 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 Teknisen johtajan esitys: 1. As Oy Nurmijärven Kivilinnan muistutuksen johdosta ase ma kaavoi tus- ja toteaa seuraavaa: - asukkaiden mielipiteet ovat olleet tiedossa kaavan sisältöä kos kevia ratkaisuja tehtäessä - Heikkarinpuisto on ollut asemakaavassa jo toistakymmentä vuotta ei kä sen rakentamista ole kunnassa pidetty tarpeellisena; parin sadan metrin säteellä Kuokkalantien ja Salkolantien varressa sijaitsee kak si muuta vastaavan tasoista puistoaluetta - kaavaehdotuksen mukaan liikenteen lisäys tulee tapahtumaan alueen pohjoisosassa, koska sieltä on lyhyt matka suurille lii ken ne väylil le (Perttulantie, Keskustie) - asemakaava luo vain edellytykset Toimelan rakennuksen säi ly misel le; yksityiskohtaiset ratkaisut tai selvitykset tehdään erikseen tai mm. rakennuslupamenettelyn yhteydessä 2. As Oy Nurmijärven Kuokkalantien muistutuksen johdosta ase makaa voi tus- ja viittaaa kohtaan 1 ja toteaa lisäksi, et tä asemakaavaan merkitty kaavaehdotuksen ulkopuolella oleva Kuok ka lan tie on varauksena riittävän leveä ympäröivien kortteleiden ai heut ta mal le liikenteelle; liikenteen tai pysäköinnin valvonta ei kuulu ase ma kaa vas sa käsiteltäviin asioihin. Virallisiin kaava-asiakirjoihin ei ole tehty muutoksia. Kaavaselostusta on käsittelyvaiheiden osalta täydennetty. päättää esittää Toimelan aluet ta koskevan Kirkonkylän ase ma kaa van muutosehdotuksen kun nan hal li tuk sen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Lisätietoja: asemakaava-arkkitehti Timo Lehtinen, puh. 040 317 2362 Asian käsittely: Keskustelun aikana Ruoti esitti Virtasen kannattamana, että Toi melan sr-3-merkintä muutetaan sr-2-merkinnäksi ja kaavamääräyksiin li sä tään, että rakennusta ei saa purkaa. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, pu heen joh ta ja määräsi suoritettavaksi seuraavan ni men huu to ää nestyk sen: jaa = esittelijän esitys
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 24 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 ei = Ruodin esitys Äänestyksen tulos: jaa 5 ääntä: Huhtala, Lassila, Niskanen, Nurmi, Hägg (pj) ei 5 ääntä: Kovanen, Ruoti, Vertti, Viitala, Virtanen poissa 1: Suomi oli äänestyksen tuloksena ää nin 5-5-1(poissa) puheenjohtajan äänen ratkaistessa hyväksynyt esit te li jän esityksen. Päätökseen kuuluu liite 1. KH 87 Esitys: Kunnanhallitus käsittelee uudelleen julkisesti nähtävillä ollutta asema kaa van muutosehdotusta, siitä tehtyjä muistutuksia sekä ase makaa voi tus- ja rakennuslautakunnan käsittelyä niiden johdosta. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Toimelan aluetta koskevan Kirkonkylän asemakaavan muutoksen ase ma kaa voi tuksen- ja rakennuslautakunnan esittämässä muodossa. Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 1. KV 26 Keskustelun kuluessa valtuutettu Ruoti esitti Toivosen kan nat ta mana, että asemakaavan muutos Toimelan ympäristössä palautetaan ta kai sin valmisteltavaksi siten, että Toimelan kaavamääräykseen liite tään määräys "Rakennusta ei saa purkaa". Koska oli tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen val mis tel ta vak si, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan ää nes tyk sen: jaa = käsittelyn jatkaminen ei = Ruotin esitys
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 25 13 25.02.2013 Kunnanhallitus 100 11.03.2013 110 10.11.2015 Kunnanhallitus 278 23.11.2015 26 22.03.2016 Kunnanhallitus 87 18.04.2016 Valtuusto 26 27.04.2016 Äänestyksen tulos: jaa = 39 ääntä ei = 12 ääntä (liite nro 1). Valtuusto päätti äänin 39-12 jatkaa asian käsittelyä. Valtuusto hyväksyi Toimelan aluetta koskevan Kirkonkylän ase makaa van muutoksen asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan esit tämäs sä muodossa. Päätökseen kuuluu liite nro 2.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 26 Valtuusto 27 27.04.2016 Tilintarkastuspalvelujen jatkaminen yhdellä optiovuodella 285/02.08.01.00/2013 TARKLTK 25/ 21.3.2016 Nurmijärven kunnan tarkastuslautakunta kilpailutti vuoden 2013 alussa ti lin tar kas tus pal ve lut tilikausien 2013 2016 tilintarkastuksen suo rit tamis ta varten. Kilpailutus sisälsi myös mahdollisuuden jatkaa sopimusta enin tään kahdella 1 vuoden optiokaudella. Kunnanvaltuusto valitsi 24.4.2013 60 kokouksessaan Nurmijärven kun nan hallinnon ja talouden tarkastuspalvelujen suorittajaksi 2013 2016 BDO Audiator Oy:n. Tarkastuslautakunta tekee valtuustolle esi tyk sen tilintarkastus palveluiden sopimuksen jatkamisesta yhdellä op tio vuo del la vuodelle 2017 ja toimittaa hankinnan valtuuston pää tet täväk si. Esitys pj: Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että Nurmijärven kunnan hallin non ja talouden tarkastuspalvelujen tuottajaksi valitaan BDO Audiator Oy vuodelle 2017. Vastuulliseksi JHTT tilintarkastajaksi valitaan Kirsi So va BDO Audiator Oy:stä. Lisäksi tarkastuslautakunta esittää, että kun nan val tuus to valtuuttaa tarkastuslautakunnan päättämään toisen op tion käytöstä. Tarkastetaan pöytäkirja tämän pykälän osalta heti käsittelyn jälkeen kokouk ses sa. Kirsi Sova poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja pää tök sen teon ajaksi klo 17.55 18.10. Pöytäkirjanpitäjäksi tämän py kälän osalta valittiin Jouni Maijala. Puheenjohtaja esitti asian ja lautakunta keskusteli asiasta. Lautakunta päät ti yksimielisesti asiasta esityksen mukaisesti. Tarkastettiin pöytäkirja tämän pykälän osalta heti käsittelyn jälkeen kokouk ses sa. KV 27 Asian käsittely: Keskustelun kuluessa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Toik kanen muutti tarkastuslautakunnan esitystä siten, että ensimmäisen kap pa leen viimeinen lause "Lisäksi tarkastuslautakunta esittää, että kun nan val tuus to valtuuttaa tarkastuslautakunnan päättämään toisen op tion käytöstä" poistetaan. Valtuusto yksimielisesti hyväksyi Toikkasen tarkastuslautakunnan pu heen joh ta ja na tekemän esityksen. Valtuusto päätti valita Nurmijärven kunnan hallinnon ja talouden tarkas tus pal ve lu jen tuottajaksi BDO Audiator Oy:n vuodelle 2017. Vas-
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 27 Valtuusto 27 27.04.2016 _ tuul li sek si JHTT -tilintarkastajaksi päätettiin valita Kirsi Sova BDO Au diator Oy:stä.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 28 Sosiaali- ja terveyslautakunta 21 12.04.2016 Kunnanhallitus 93 18.04.2016 Valtuusto 28 27.04.2016 Pyyntö kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja -valtuustoissa 130/05.11.00/2016 SOSTER 21 ELY-keskus lähetti pyynnön kuntapaikkojen käsittelemiseksi kunnanhallituksille ja valtuustoille 11.2.2016. Lähettämässään kirjeessä kunnille ELY-keskus esittää, että kuntien poliittisissa päätöksentekoelimissä käsiteltäisiin kansainvälistä suojelua (kiintiöpakolaiset, turvapaikanhakijat) saavien vastaanotto 29.4.2016 mennessä. Erityisesti Uudenmaan ELY-keskus vetoaa kuntiin, jotta alueelle saataisiin riittävä määrä perheryhmäkoteja ja tukiasuntoja oleskeluluvan saaneiden alaikäisenä tulleiden turvapaikan hakijoiden tarpeisiin. (liite 1) Vuonna 2015 Suomeen saapui 32 476 turvapaikanhakijaa, joista arviolta 35 % eli 10 000 henkilöä saa oleskeluluvan. Tästä Uudenmaan osuus on 2819 ja tämä luku on suhteutettu Uudenmaan alueen kuntien väestöpohjan mukaisesti kuitenkin niin, että siinä on huomioitu pääkaupunkiseudulle todennäköisesti suuntautuva muilta alueilta suurempi muutto. Nurmijärvelle on esitetty kuntapaikkoja 100:lle oleskeluluvan saaneelle henkilölle Työ- ja elinkeinoministeriö on linjannut, että ELY- keskusten on sijoitettava myönteisen oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat tasaisesti ympäri Suomea. Oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat tulevat joka tapauksessa muuttamaan kuntiin joko suunnitelmallisesti tai hankkimalla asunnon jostain kunnasta. Mikäli ELY- keskuksilla on osoittaa heille etukäteen kuntapaikat, muutto ja kotouttaminen voidaan järjestää suunnitelmallisemmin ja eri toimijoiden työpanosta hyödyntäen. Koska pääkaupunkiseudun vetovoima on merkittävä, kuntien välisen taakan jakamiseksi muuttoa tulisi suunnata myös Uudenmaan ympäristökuntiin. Tavoitteena onkin, että myönteisen luvan saaneet asettuisivat samoille ELY -alueille missä vastaanottokeskukset ja ryhmäkodit sijaitsevat, mutta erityisesti myös muualle kuin Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle. Mikäli työssä onnistutaan myös muilla ELY- keskusalueilla, tulijoita pystytään jakamaan tasaisemmin ja kokonaisuuden kannalta järkevämmin koko maahan. Myös itsenäisen muuton ennakoidaan suuntautuvan erityisesti pääkaupunkiseudulle. (liite 2) KUUMA-komissiossa 29.2.1016/ 8 käsiteltiin ELY-keskuksen esitystä pakolaisten vastaanottoon liittyvästä kuntapaikkajaosta ja sen käsittelystä kuntien luottamuselimissä. KUUMA-Komissio esitti asian käsittelyä KUUMA -johtokunnassa. KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 24 päätti esittää asian käsittelyä kuntien
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 29 Sosiaali- ja terveyslautakunta 21 12.04.2016 Kunnanhallitus 93 18.04.2016 Valtuusto 28 27.04.2016 luottamuselimissä tavoitteena kuntakohtaiset päätökset 29.4.2016 mennessä ja suositella, että KUUMA-kunnat noudattavat ELYkeskuksen esittämiä määriä oleskeluluvan saaneiden pakolaisten sijoittamisesta KUUMA- kuntiin (liite 3) Nurmijärven kunnanvaltuusto on päivittänyt ja hyväksynyt 21.5.2014 kotouttamisohjelman 2014 2016 kotoutumislain vaatimuksia vastaavaksi. Valtuusto päätti 12.11.2014 99, että Nurmijärven kunta ja ELY- keskus tekevät kiintiöpakolaisten vastaanotosta sopimuksen, joka on voimassa toistaiseksi. Sopimus laaditaan siten, että Nurmijärven kunta ottaa vastaan 20 25 kiintiöpakolaista vuonna 2015 ja 20 25 kiintiöpakolaista vuonna 2019. Myöhemmin, ensimmäisen vastaanottoerän jälkeen arvioidaan kotoutumisprosessin onnistumista sekä päätetään kanta tuleviin kiintiöihin hyvissä ajoin ennen vuotta 2019. Ensimmäiset kiintiöpakolaiset saapuivat kuntaan elokuussa 2015 ja viimeiset kiintiöpakolaiset (10/27) saapuivat kuntaan tammikuussa 2016. Liitteessä 4 selvitetään kiintiöpakolaisten ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntapaikkaprosesseja sekä esitellään esimerkkilaskelmia mahdollisista kuntakorvauksista. Lisäksi selvitetään kunnan valmistautumista palvelujen järjestämiseen sosiaali- ja terveyspalveluissa. KOLME EHDOTUSTA KANSAINVÄLISTÄ SUOJELUA SAAVIEN ASUTTAMISESTA NURMIJÄRVEN KUNTAAN Nurmijärven kuntaan on perustettu syksyllä 2015 Röykän vastaanottokeskus Helsingin kaupungin sekä maahanmuuttoviraston yhteistyönä. Vastaanottotoimintaa ylläpitää SPR. Nukarin Vantalan alaikäisyksikkö perustettiin keväällä 2016 Kalliolan Klinikoiden sekä maahanmuuttoviraston yhteistyönä. Röykän vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä noin 200 turvapaikanhakijaa. Näistä puolet on perheitä (2-3 lasta) ja puolet yksinäisiä henkilöitä. Nukarin Vantalan tukiasumisyksikössä on 19/40 nuorta tällä hetkellä ja ryhmäkodissa 10/20 nuorta. Seuraavaksi esitetään kolme ehdotusta kiintiöpakolaisten tai oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden asuttamiseksi Nurmijärven kuntaan. Ehdotus 1. 76 kiintiöpakolaista tai turvapaikanhakijaa 7 +7 lapsen/nuoren perheryhmäkoti (15-vuotiaita ja alle) 10 nuorelle tukiasumista (16 17-vuotiaita) Kuntakorvauksina yhteensä 266 360 euroa 100 henkilöllä laskettuna
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 30 Sosiaali- ja terveyslautakunta 21 12.04.2016 Kunnanhallitus 93 18.04.2016 Valtuusto 28 27.04.2016 Ehdotus 2. 45 kiintiöpakolaista tai turvapaikanhakijaa 7 +7 lasta/nuorta perheryhmäkoti (15-vuotiaita ja alle) 11 nuorelle tukiasumista (16 17-vuotiaita) Kuntakorvauksina yhteensä 206 450 euroa 70 henkilöllä laskettuna Ehdotus 3. 45 kiintiöpakolaista tai turvapaikanhakijaa Kuntakorvauksina yhteensä 148 950 euroa 45 henkilöllä laskettuna Esitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Nurmijärven kunta hyväksyy ELY-keskuksen ehdotuksen ja ottaa kuntaan 100 turvapaikan hakijaa ehdotuksen 1 mukaisesti. Samalla sosiaali- ja terveystoimiala valtuutetaan tekemään tarvittavat muutokset vuoden 2016 KS osavuosikatsausten I ja II yhteydessä. Tähän päätökseen liittyen sosiaali- ja terveystoimiala voi rekrytoida tarvittaessa 1 pakolaisohjaajan 25 oleskeluluvan saanutta kohti sekä 1 sosiaaliohjaajan 50 oleskeluluvan saanutta kohti takautuvasti maksettavien kuntakorvausten puitteissa. Työsopimukset jatkuvat oleskeluluvan saaneiden vakiintumattomasta määrästä sekä keskeneräisestä sote-uudistuksen valmistelusta johtuen maksimissaan 31.12.2018 asti. Lisätietoja: Erja Pentti, sosiaali- ja terveysjohtaja puh. 040 317 4096 Nina Kihl, va. sosiaalipalvelupäällikkö puh. 040 317 2566 Liitteet: 1. Uudenmaan ELY- keskuksen kirje Uudenmaan kunnille kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa/valtuustoissa 2. ELY- keskuksen tiedote kuntakokouksiin 3. KUUMA- johtokunnan pöytäkirjan ote 24 Pakolaisten vastaanotto- Pyyntö kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja valtuustoissa 4. Kansainvälistä suojelua saavat - Laskelmia Nurmijärvelle otettavista kansainvälistä suojelua saavista henkilöistä (Marjasvaara & Kihl) 5. Perheryhmäkotipaketti 6. Nurmijärven suurimmat kieli- ja kansalaisuusryhmät tilastokeskuksen mukaan 31.12.2015 Keskustelun kuluessa Mira Lappalainen esitti Kai Samasen kannattamana, että Nurmijärvelle ei oteta kiintiöpakolaisia eikä turvapaikanhakijoita. Koska sosiaali- ja terveyslautakunta ei ollut asiasta yksimielinen, määräsi puheenjohtaja suoritettavaksi äänestyksen.