Kirkonkylän keskustan asemakaavan muutos Toimelan ympäristössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirkonkylän keskustan asemakaavan muutos Toimelan ympäristössä"

Transkriptio

1 Kirkonkylän keskustan asemakaavan muutos Toimelan ympäristössä ASE 63/ Suunnittelualue sijaitsee Nurmijärven Kirkonkylän keskustassa Kuokkalan tien ja Pert tu lan tien välissä. Kaava muutoksen tavoitteena on tehos taa alu een maan käyt töä sekä säilyt tää Toimelan kulttuurihistorialli sesti ar vokas ra kennus tarpeellisessa käy tössä. Toimela on arvotettu Nurmijärven rakennusperintöselvityksessä (luonnos) luok kaan II kuuluvaksi suojeltavaksi rakennukseksi. Alun perin asuinraken nukseksi tar koitettu Toimela on toiminut viimeksi kunnan päiväkotina. Ra kennus on tällä het kellä vuokrattu yksityiseen asuinkäyttöön vuoden 2011 helmikuun loppuun saak ka. Alueella sijaitsee myös Toimelaan kuuluva pi harakennus voimassaolevan ase makaavan puistoalueella sekä Heikkarin palvelutalolle osoitettu pysäköintialue Heikkarinkujan varressa. Alue on ko konaan kunnan omistuksessa. Pysäköintialue on vuokrattu Onnenkimpale ry:lle, joka ylläpitää viereistä Heikkarin palvelutaloa. Alue on rakennetun kunnallistekniikan piirissä ja mahdollista liittää myös kauko lämpöverkkoon. Ympäristöministeriössä vahvistetussa Uudenmaan maakunta kaavassa alue on taajamatoimintojen aluetta. Oikeusvaikutuksettomassa Nurmijärven yleiskaavassa (hyväksytty kunnanvaltuustossa 1989) alue on kerrostalovaltaista aluetta (AK). Kirkonkylän osayleiskaavassa (hyväksytty kunnanvaltuustossa 1992) alue on osoitettu virkistysalueeksi (V). Suunnit telualueella on voimassa asema kaava, joka on vahvistettu (kaavatunnus 2-148). Alue on osoitettu asemakaavassa sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten kort telialueeksi (YL), jossa on rakennusoikeutta 400 k-m2, autopaikkojen korttelialu eeksi (LPA) sekä puistoksi (VP). Alue kaavoitetaan pääasiassa asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK). Uu disra kentaminen on sovitettu tontille rakennusalan määrittelyllä siten, että Toimela on mahdollista säilyttää (sr-2). AK-tontin tonttitehokkuus on e=1.0, joka vastaa viereisten asuin- ja liikerakennusten sekä Heikkarin palveluta lon tonttien tontti tehokkuutta. Kaavamuutoksessa on osoitettu rakennusoikeut ta uudisrakentami selle n k-m2 Toimelan olemassaolevan 224 k-m2:n lisäk si. Tontin kerroslu ku on osittain IV ja osittain II. Julkisivumääräykset on sovitettu ympäröivään ra kennuskantaan. Alu eelle on kaavamuutoksessa osoitettu myös autopaik kojen korttelialue (LPA), joka palvelee sekä uutta AK-tonttia että kortte lin 2023 tonttia 5 (Heikkarin palveluta lo). AK-tontille on merkitty lisäksi oma py säköimispaikka (p). Mikäli tontille ra kennetaan tavallinen asuinkerrosta lo, nouda tetaan raken nuslupavaiheessa pysä köintinormia 1 ap/70 k-m2. Jos taas tontille rakennetaan esim. vanhusten palve luasumista, on tontille osoitettava pysäköinti paikkoja pysä köintinormien 1 ap/5 laitospaikkaa ja 1 ap/2 työntekijää mukaan se kä asiakaspai kat. Kaavamuutoksen yhteydessä on muutettava kunnan ja Onnenkim-

2 pale ry:n välistä vuokrasopimusta, joka koskee Heikkarinkujan pysäköintialuetta. Asemakaavan muutoksen hyväksyy kunnanvaltuusto. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ympäris töön ja ilmastonmuutokseen: Asemakaavan muutoksella muodostuu uusi aiempaa isompi ja tehok kaammin ra kennettu AK-tontti sekä pysäköintialue, joiden myynnistä kun nan on mahdollista saada myyntituloja n euroa. Lähi ympäristön huomioiva lisära kentaminen eheyttää taajamakuvaa. Kaava muutos tiivistää taajamarakennetta rakennetun kunnallistekniikan piirissä sekä mahdollistaa olemassaolevan rakennuksen säilymisen käytössä, mit kä vaikuttavat ilmastonmuutokseen hidastavasti. Teknisen johtajan esitys: Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää ilmoittaa Kirkonkylän ase makaa van korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan ase makaavan muutoksen vireilletulleeksi sekä esittää kunnan hallitukselle, että se hyväksyy asemakaavan muutoksen ja asettaa valmis teluaineiston MRA 30 mu kaisessa tarkoituksessa nähtäville 21 päivän ajaksi. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Kaisa Kilpeläinen, puh Keskustelun aikana Göta Kirkkari esitti, että AK-tontin kaavamerkintä muu tetaan merkinnäksi Y, joka varmistaa vanhusten palvelutalon rakentami sen tontille. Esitys raukesi kannattamattomana. Päätös. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta hyväksyi teknisen johtajan esityk sen. Päätökseen kuuluu liite nro 3. KH 148/ Esitys: Kunnanhallitus päättää hyväksyä asemakaavoitus- ja rakennuslautakun nan esi tyksen Kirkonkylän asemakaavan korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan asemakaavan muutosluonnokseksi. Asemakaavan muutosluonnos ja suunnitteluaineisto asetetaan MRA 30 :n mu kaisessa tarkoituksessa nähtäville 21 päivän ajaksi. Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 1.

3 ASE 65/ Asemakaavanmuutosluonnos valmisteluaineistoineen oli julkisesti nähtävil lä välisen ajan. Luonnoksesta jätettiin 3 lausuntoa ja 6 mie lipidettä. Lausunnot annettiin Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta, Nurmijärven Sähköltä sekä kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskukselta. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos esittää, että mahdollinen vanhusten palveluasumiseen osoitettu ker rostalo tulee varustaa automaattisella sammutuslaitteis tolla, jolloin kunnal listekniikan suunnittelussa tulee huomioida sam mutuslaitteiston tarvitsema riittävä vesimää rä ja kunnallistekniikan rakentamisessa riittävä sammutus vesiverkosto. Pelastus laitos esit tää lisäksi, että katujen ja tonttiliittymien suunnittelussa tulee huo mioi da osoitteiden selkeys ja loogisuus ja että rakennukselle on jär jestettävä pelas tustie sekä nostolava-autokalustolle että ambulans sille. Nurmijärven Sähkö Oy:n mukaan kaavamuutos parantaa kaukolämmön hyötysuhdetta. Se esittää et tä kaava muutoksen LPA-alueelle varataan paikka puisto muuntamolle. Elinkeino- ja kuntakehityskeskus esittää, että Toimelan suojelun tarvetta harkitaan vielä uu delleen ot taen huo mioon tontin kehittämistä koskevat muut tavoit teet ja että tontin sitovia raken nusalaa ja kerroslukua koskevia mää räyksiä väljennetään to teutuksen ja tontinmyynnin tarpeet huomioi den. Keski-Uudenmaan Pelastuslaitoksen esittämät sammutuslaitteistoja sam mutus vesiverkosto-, osoite- ja pelastustieasiat huomioidaan rakennuslupa vaiheessa. Nurmijärven Sähkön esittämä muuntamovaraus LPA-alueelle on mahdollista si joittaa suunnittelualueen länsipuolella sijaitsevalle puisto alueelle. Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen esittämä Toimelan suojelun uudel leenhar kinta on huomioitu kaavamuutosehdotusta laadittaessa merkitse mällä Toimela sr-2 merkinnän sijaan as-1 merkinnällä, joka mahdollistaa myös rakennuksen purkamisen tarvittaessa. Mikäli Toimela puretaan, sen tilalle ei kuitenkaan saa ra kentaa uutta kerrosalaa, vaan rakennusala on käytettävä joko piha- tai pysäköin tialueena. Tavallisen kerrostalon vaatimat autopaikat on osoitettava LPA-tontille, AK-tontin p-alueelle ja loput joko maan alle, kerrostalon maantasokerrokseen tai puretun Toimelan tilalle. Palveluasumiseen osoitetun kerrostalon autopaikat mahtuvat LPA-tontille ja AK-tontin p-alueelle. AK-tontin kerrosluku on nyt pelkäs tään IV, joka mahdollistaa edelleen matalammankin rakentamisen. Rakennuksen harjan suuntaa koskeva merkintä on myös jätetty pois kaavamuutosehdotukses ta. Siihen on kuitenkin samalla lisätty julkisivumääräyksiä. Mielipiteet tulivat kahta lukuun ottamatta kaava-aluetta ympäröivien naapu ri kiinteistöjen asunto-osakeyhtiöiltä:

4 Nurmijärven Onnenkimpale ry (Heikkarinkuja 4) esittää joko Toimelan suojelumääräyksen poistamis ta tai vaih toehtoisesti oman tontin erottamista Toimelalle. Lisäksi se esittää rakennuksen kerroslukua ja sijoittelua koskevien määräysten väljentämistä tai vaihtoehtoisesti tontinvarauspäätöksen tekemistä, jolloin kaava- ja ra kennussuunnittelua on mahdollista teh dä samanaikaisesti. As oy Nurmijärven kivilinna (Heikkarinkuja 1) esittää, että Heikkarinpuisto tulisi säilyttää kaa vassa ja rakentaa, koska puiston muuttaminen kerrostalo- ja paikoi tusalueeksi alentaisi sen asukkai den asumisviihtyvyyttä ja vaikeuttai si alueen jo nyt hankalia liikennejärjestelyjä. As oy Nurmijärven Kuokkalantie (Kuokkalantie 5) esittää, että asemakaavanmuutoksen ra kennusoi keutta vä hennetään merkittävästi ja että uudisrakennus ra kennetaan II-kerroksisena ja si joitetaan kauemmaksi tontin länsira jasta. Perusteluina se esittää alueen pysäköinti- ja liikenneongelmat sekä Kirkonkylälle tyypilli sen väljyyden ja vehreyden sekä Toimelan säilyttämisen. Nurmijärven as oy Tähtikaari (Keskuskuja 3) esittää, että Heikkarinpuisto säilytetään, jotta alueen lii kenneon gelmat eivät pahentuisi. Osoitteessa Salkolantie 3 asuva Arto Koivu esittää, että uusi tontti kaavoitetaan vanhusten palvelu asunnoiksi, koska sen sijainti on keskeinen, koska alueella sijaitsee jo van husten asumista tu kevia palveluja ja koska tontin py säköintitarve on tällöin pienempi. Samalla hän esittää, että Toimelan suojelusta luovutaan, koska sille on vaikea kuvitella tuotta vaa käyt töä. Salkolantiellä asuva Paavo Paulanto pitää turhana liiketilojen sijoittamista kerrostalon pohja kerrok seen. Heikkarinpuisto on ollut asemakaavassa jo toistakymmentä vuotta eikä sen ra kentamista ole kunnassa pidetty toistaiseksi kiireellisenä. Parinsa dan metrin sä teellä Kuokkalantien ja Salkolantien varressa sijaitsee kaksi muuta vastaavanta soista puistoaluetta. Jos Toimelalle haluttaisiin rajata oma tontti, se pienentäisi jäljelle jäävän kerros talotontin pinta-alaa, sillä tontinraja olisi sijoitettava kauemmaksi Toi melasta kuin luonnoksessa esitetty rakennusalan raja. Kunta haluaa myy dä kiinteistön yh tenä ja pitää vielä toistaiseksi avoimena tontinluovutus muodon. Tontille on mah dollista rakentaa sekä tuettua asumista esim. vanhusväestölle että ns. kovan ra han asuntoja. Suunnittelualueen lähiympäristön rakennuksista suurin osa on IV-kerroksi sia eikä II-kerroksisia. Uudisrakennus sijoittuu Kuokkalantie 5:ssä sijaitse vien asuntojen aamuauringon puolelle; naapuriasuntojen parvekkeet sijait sevat vastakkaisella puolella. Kaavamuutoksessa on huomioitu pysäköintipaikkojen tarve. Alueella

5 ilme neviin pysäköinti- ja liikenneongelmiin on mahdollista puuttua liikennemer keillä, polla reilla tms. Asuinkerrostalon maantasokerrokseen ei ole kaava muutoksessa esi tetty liiketiloja. Teknisen johtajan esitys: Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää esittää kunnanhallituksel le, että se hyväksyy Kirkonkylän asemakaavan korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan asemakaavan muutosehdo tuksen ja asettaa sen MRA 27 :n mukaisessa tarkoituksessa julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Kaisa Kilpeläinen, puh Ruoti esitti mm. Kirkkarin kannattamana, että Toimelassa säilytetään sr-2-mer kintä. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päätti yksimielisesti, että Toime lassa säilytetään sr-2-merkintä. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se hy väksyy Kirkonkylän asemakaavan korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan asemakaavan muutosehdotuksen ja asettaa sen MRA 27 :n mukaisessa tarkoituksessa julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Päätökseen kuuluu liite nro 1. KH 198/ Esitys: Kunnanhallitus käsittelee asemakaavaluonnosta ja siitä nähtävilläoloaika na an nettuja lausuntoja ja mielipiteitä sekä asemakaavoitusja rakennus lautakunnan käsittelyä niiden johdosta. Kunnanhallitus päättää asettaa Kirkonkylän asemakaavan korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan asemakaavan muutosehdotuk sen asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan esittelijän esityksen mukaisena jul kisesti nähtäville MRA 27 :n mukaisessa tarkoi tuksessa 30 päivän ajaksi. Perustelut ovat seuraavat: Toimelan rakennusta ei ole tarpeen merkitä kaavaehdotukseen sitovalla suojelu merkinnällä ottaen huomioon elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen esittämät ton tin toteutettavuutta koskevat näkökohdat. Kyseinen rakennus ei ole arkkitehtuu riltaan tai siihen liittyviltä kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan suojelua edellyttävä huomioiden myös sen sijainti ja lähellä oleva muu to teutunut rakennettu ympä ristö. Keskustelun kuluessa Helminen Sinisalo-Katajiston kannattamana esitti, että kaa va palautetaan uudelleen valmisteltavaksi ja rakentaminen toteute taan nykyisen kaavan mukaisena. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, pu heenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan nimenhuu-

6 toäänestyksen: Esittelijän esitys = jaa Helmisen esitys = ei Äänestyksen tulos: Jaa 6 ääntä: Meros P, Schildt, Suominen, Ojamäki, Valimaa, Mäkelä Ei 4 ääntä: Helminen, Kivisaari, Sinisalo-Katajisto ja Tapiolinna Poissa 1: Handolin. Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen äänin 6 4, 1 poissa. Kirsti Handolin ja Petri Kalmi poistuivat esteellisinä (Nurmijärven Sähkö Oy:n hal lituksen jäseninä) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Päätökseen kuuluu liite nro 1. ASRA 13 Asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtä villä välisen ajan. Nähtävilläoloaikana siitä jätettiin kolme muis tutusta (lisäksi yksi myöhästynyt). Lausun to ja ei an nettu. Asemakaavan muutosluonnoksesta on lisäksi tehty päivätty valtuustoaloite. Siinä esitettiin vireillä olevan kaavamuutoksen kerrostalonrakennuspaikan varaamista vanhusten asumiseen (Toimelan alue). Elinkeino- ja kuntakehityskeskus val misteli aloit teen yhteis työs sä so si aa li- ja terveystoimen kanssa. Vas tauk sessa todet tiin, et tä aloite on pe rus teltu, mutta toi saalta alu een kaa va muutos ei ole ris tirii das sa val tuustoaloitteen kanssa. Val tuusto on kokoukses saan to dennut aloit teen loppuunkäsi tellyksi. Nähtävilläoloaikana jätetyt muistutukset: 1. Nurmijärven as oy Tähtikaari (Keskuskuja 3) esittää, että Heikkarinpuisto säilytetään, jotta alueen liikenneongelmat eivät pahentuisi. 2. Osoitteessa Salkolantie 3 asuva Arto Koivu esittää, että uusi tontti kaavoitetaan vanhusten palveluasunnoiksi, koska sen sijainti on keskeinen, alueella sijaitsee jo vanhusten asumista tukevia palveluja ja tontin pysäköintitarve on tällöin pienempi. Samalla hän esittää, että Toimelan suojelusta luovutaan, koska sille on vaikea kuvitella tuottavaa käyttöä. 3. As Oy Nurmijärven Kivilinna (Heikkarin kuja 1) katsoo muistutuksessaan, että lähi alueen asukkaiden mielipiteitä ei ole otettu huomioon ja toistaa muis tu tuk ses saan ai em min mie li pi tees sään lausumansa siitä, että Heikkarin puisto tulisi säilyttää, kos ka puis ton muuttami nen kerrostalo- ja paikoi tus alu eek si alentaisi asuk kai den asumisviihtyvyyttä ja vaikeuttai si alu een jo nyt han kalia liiken nejär jestelyjä. Lisäksi muistuttaja katsoo, että jos rakenta mista kui tenkin lisätään, tulee rakentamisen tapahtua voi mas sa ole van kaa van ton-

7 tilla 3, jolloin pohjoinen Heikkarinkujan puoli rauhoit tuisi. Myöhässä jätetyssä muistutuksessa esitettiin huoli rakentamisen myötä entisestään vaikeutuvista liikenneoloista erityisesti Kuokkalan tiel lä. Lisäksi elinkeino- ja kuntakehityskeskus on esittänyt, että Toimelan suojelumerkintöjä vielä väljennetään ot taen huo mi oon ton tin ke hit tämis tä ja myyntiä koskevat muut tavoitteet. Teknisen johtajan esitys: Tehtyjen muistutusten johdosta asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta toteaa seuraavaa: 1. Heikkarinpuisto on ollut asemakaavassa jo toistakymmentä vuotta eikä sen rakentamista ole kunnassa pidetty toistaiseksi tarpeellisena. Parinsadan metrin säteellä Kuokkalantien ja Salko lan tien var ressa sijaitsee kaksi muuta vastaavantasoista puistoaluet ta. Liikenne lisääntyy pääasiassa alueen pohjoisosassa, josta pää see hel posti suuremmille liikenneväylille. 2. Arto Koivun muistutuksen johdosta lautakunta totesi, että laa dittu kaavaehdo tus mah dollis taa van huksil le suun natun asu mi sen. 3. As Oy Nurmijärven Kivilinnan muistutuksen johdosta lautakunta viittasi kohtaan 1. ja totesi lisäksi, että uutta liikennettä on pyritty sijoittamaan alueen pohjoisosaan, koska sieltä on lyhyt matka suurille liikenneväylille (Perttulantie, Keskustie). Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen esityksen johdosta kaavaehdotukseen on tehty mm. seuraavat toteuttamista helpottavat muu tok set Toimelan ra ken nusta koskeviin kaavamerkintöihin: - rakennusaloja tontin eteläosassa on yhdistetty - pysäköintipaikan sijaintia tontilla ei ole enää osoitettu - Toimelan rakennuksen kaavamääräyksen muotoa on muutettu pääasiassa siten, että kielto uu dis ra ken nuk sen si joit ta mi sesta Toime lan pai kal le on poistettu Tehdyillä muutoksilla ei ole vaikutusta Toimelan rakennuksen säilymi seen; myös jul ki sesti nähtävillä olleen kaavaehdotuksen mukaan ra kennus oli mah dollista purkaa. Muutokset ovat teknisluonteisia, eikä niitä voi da pi tää olen nai si na, kos ka ne ei vät muu ta kaa van keskeis tä sisältöä. Näin ollen kaavaehdotusta ei ole tar peen lait taa uudel leen jul ki sesti nähtä ville. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää esittää Toimelan aluetta koskevan Kirkonkylän ase ma kaa van muu toseh do tuk sen kun nanhallituksen ja edelleen val tuuston hyväksyttä väksi. Lisätietoja: asemakaavapäällikkö Timo Lehtinen, puh Keskustelun aikana Ruoti esitti mm. Viitalan kannattamana, että Toimelaan palautetaan sr-2-merkintä.

8 Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan nimenhuutoäänestyksen: jaa = esittelijän esitys ei = Ruodin esitys Äänestyksen tulos: jaa 2 ääntä: Niemi, Nurmi ei 8 ääntä: Huhtala, Kovanen, Lassila, Ruoti, Vertti, Viitala, Virtanen, Hägg poissa 1: Niskanen Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päätti äänin 2-8-1(poissa) hyväksyä Ruodin muutosesityksen, että Toimelaan palautetaan sr-2-mer kin tä. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Kirkonkylän asemakaavan korttelin 2024 tonttia 3, korttelin 2023 tonttia 4 sekä puistoa koskevan asemakaavan muutosehdotuksen ja asettaa sen MRA 27 :n mukaisessa tarkoituksessa uudelleen julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Päätökseen kuuluu liite 7. KH 100 Elinkeino- ja kuntakehityskeskus/kononen toteaa asiasta lausuntonaan seuraavaa: " Asemakaava- ja rakennuslautakunta käsitteli kyseistä asemakaavaehdotusta kokouksessaan Lautakunta muutti kaavaehdotusta esit telijän esityksestä poiketen siten, että nk. Toimelan rakennusta koskeva suojelu merkintä palautettiin. Elinkeino- ja kuntakehityskeskus oli v ko. alueen asemakaavaluonnoksesta antamassaan lausunnossa esittänyt suoje lumerkintö jen lieventämistä siten, että tontti olisi paremmin rakennettavissa ja kaavaehdo tuksen käsittelyssä pohjaehdotuksen mukaisessa kaavaratkai sussa lausunto oli otettu huomioon. Jos kaavaehdotuksen käsittelyä jatketaan ja se hyväksytään asemakaava- ja ra kennuslautakunnan esittämässä muodossa, vaarannetaan kyseisen Toi melan tontin toteutettavuus ja myynti. Elinkeino- ja kuntakehityskeskus esittää kunnanhallitukselle, että se palaut taisi kyseisen asemakaavaehdotuksen asemakaavoitus- ja raken nuslautakunnal le uudel leen valmisteltavaksi. Nk. Toimelan raken nusta koskee koko kunnan tasolla teh ty yleispiirteinen rakennuspe rintöselvitys, jota tulee suojeltavaksi suositeltujen kohteiden osalta täydentää asemakaavoituksen yhteydessä yk sityiskohtaisem malla selvityksellä. Asemakaavaehdotusta uudelleen valmis teltaessa tulee siten selvittää yksityiskohtaisempaan rakennuksen inventoin tiin pe-

9 rustuen nk. Toime lan rakennuksen suojeluarvo sekä neuvotella sen pohjalta Uudenmaan maakun tamuseon kanssa ko. rakennuksen suojeluky symyksestä. Tässä yhteydessä tu lee selvittää, onko suojelukysymykseen löydettävissä kaavan toteuttamisen ja kyseiselle tontille tarpeellisen uudisra kentamisen kannalta toimiva ratkaisu." Esitys: Kunnanhallitus päättää palauttaa kyseisen asemakaavaehdotuksen asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi. Perusteluina kunnanhallitus toteaa, että nk. Toimelan raken nusta koskee koko kunnan tasol la tehty yleispiirteinen rakennuspe rintöselvitys, jota tulee suojelta vaksi suositeltujen kohteiden osalta täydentää asemakaavoituksen yhteydessä yksityiskohtaisemmalla selvityksellä. Asemakaavaehdo tusta uudelleen valmisteltaessa tulee siten selvittää yksityiskohtai sempaan rakennuksen inventointiin pe rustuen nk. Toimelan raken nuksen suojeluarvo sekä neuvotella sen pohjalta Uudenmaan maa kuntamuseon kanssa ko. rakennuksen suojelukysymyksestä. Tässä yhteydessä tulee selvittää, onko suoje lukysymykseen löydettävissä kaavan toteuttamisen ja kyseiselle ton tille tarpeellisen uudisrakenta misen kannalta toimiva ratkaisu." Keskustelun kuluessa Toivonen mm. Paulannon kannattamana esitti, ettei asiaa palauteta uudelleen valmisteltavaksi ja että Toimelassa säilytetään sr-2-merkintä. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu muutosesi tys, pu heen joh ta ja mää räsi suoritettavaksi seuraavan nimenhuuto äänes tyksen: Esittelijän esitys = jaa Toivosen esitys = ei Äänestyksen tulos: jaa 7 ääntä: Kakko, Latva, Peltonen, Räty, Tapiolinna, Vaulamo, Mäkelä. ei 3 ääntä: Paulanto, Sivula, Toivonen. vaiti 1: Kuusela. Kunnanhallitus oli äänestyksen tuloksena äänin (vaiti) hyväksynyt esittelijän esityksen. Petri Kalmi ja Kirsti Handolin poistuivat esteellisenä (Nurmijärven Sähkö Oy:n hallituksen jäseniä) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kirsti Handolinin varajäsenenä toimi Kaisu Paulanto. Toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi Handolinin tilalle nimettiin Kallepekka Toivonen. Päätökseen kuuluu liite nro 2. ASRA 110 Kunnanhallituksen palauttamispäätöksen johdosta Nurmijärven ra-

10 ken nus pe rin tö sel vi tyk sen/luonnoksen tekijältä pyydettiin tarkempi selvitys Toi me lan rakennuksen suojeluarvosta. Laaditun lausunnon suo je lu suo si tuk sis sa todettiin mm. seuraavaa: "Rakennukseen kiinnittyvien pai kal lis ten arvojen vuoksi Toimelan päärakennuksen ulkoasun suo je lua suositellaan. Korjaus- ja muutostöiden lähtökohtana tulee pitää ra ken nuk sen arkkitehtuurin ominaispiirteitä ja merkitystä taa ja ma ku val le. Ennen merkittävään muutokseen johtavaa ra ken nus toi men pi det tä on kohde välivaiheet mukaan lukien tarkoituksenmukaisella ta val la dokumentoitava." Kaavaehdotuksen Toimelan rakennusta koskeva kaavamääräys on lau sun non suojelusuosituksen mukainen. Kaavamuutoksen perusteena olevan hankkeen sisältö on kaa vamuu tos pro ses sin aikana täsmentynyt. Tälle sijainniltaan erin omaisel la paikalla olevalle tontille tullaan rakentamaan vanhustentalo Kirkon ky län alueen lisääntynyttä vanhuksille tarkoitettujen asuntojen tar vet ta varten. Rakennukseen tulee lisäksi kotihoidon tilat. Riit täväk si rakennusoikeudeksi katsottiin 3000 k-m2. Kaavaehdotukseen on tehty hankkeen täsmentymisestä johtuvat muu tok set. Kaavaehdotuksen ollessa edellisen kerran yleisesti nähtävillä , siitä tehtiin seuraavat muistutukset: 1. Nurmijärven as oy Tähtikaari (Keskuskuja 3) esittää, että Heik karin puis to säilytetään, jotta alueen liikenneongelmat eivät pahentuisi. 2. Osoitteessa Salkolantie 3 asuva Arto Koivu esittää, että uusi tontti kaa voi te taan vanhusten palveluasunnoiksi, koska sen sijainti on kes kei nen, alueella sijaitsee jo vanhusten asumista tukevia palveluja ja tontin pysäköintitarve on tällöin pienempi. Samalla hän esittää, että Toimelan suojelusta luovutaan, koska sille on vaikea kuvitella tuot ta vaa käyttöä. 3. As Oy Nurmijärven Kivilinna (Heikkarinkuja 1) katsoo muis tu tukses saan, että lähialueen asukkaiden mielipiteitä ei ole otettu huo mioon ja toistaa muistutuksessaan aiemmin mielipiteessään lau suman sa siitä, että Heikkarinpuisto tulisi säilyttää, koska puiston muutta mi nen kerrostalo- ja paikoitusalueeksi alentaisi asukkaiden asumis viih ty vyyt tä ja vaikeuttaisi alueen jo nyt hankalia lii ken ne jär jes tely jä. Lisäksi muistuttaja katsoo, että jos rakentamista kuitenkin li sätään, tulee rakentamisen tapahtua voimassa olevan kaavan tontilla 3, jolloin pohjoinen Heikkarinkujan puoli rauhoittuisi. Myöhässä jätetyssä muistutuksessa esitettiin huoli rakentamisen myö tä entisestään vaikeutuvista liikenneoloista erityisesti Kuok kalan tiel lä. Lisäksi elinkeino- ja kuntakehityskeskus on esittänyt, että Toimelan suo je lu mer kin tö jä vielä väljennetään ottaen huomioon tontin ke hit tämis tä ja myyntiä koskevat muut tavoitteet.

11 Kaavamuutoksen taloudelliset vaikutukset sekä vaikutukset ym pä ristöön ja ilmastonmuutokseen jäävät vähäisiksi. Rakennushanke kysei seen paikkaan on perusteltu ja tarpeellinen; liikenne saattaa ajoittain lisääntyä toiminnan seurauksena. Hankkeen luonnokset esitellään kokouksessa. Teknisen johtajan esitys: Tehtyjen muistutusten johdosta asemakaavoitus- ja ra ken nus lau takun ta toteaa seuraavaa: 1. Heikkarinpuisto on ollut asemakaavassa jo toistakymmentä vuotta ei kä sen rakentamista ole kunnassa pidetty toistaiseksi tar peel li sena. Parinsadan metrin säteellä Kuokkalantien ja Salkolantien var ressa sijaitsee kaksi muuta vastaavantasoista puistoaluetta. Van husten ta lon liikenne on vähäistä, mutta saattaa ajoittain lisääntyä alueen pohjoisosassa, josta pääsee helposti suuremmille lii ken ne väy lille. 2. Arto Koivun muistutuksen johdosta lautakunta totesi, että muu tettu kaavaehdotus rajoittaa rakentamisen sosiaalitointa ja ter vey denhuol toa palvelevaan rakentamiseen kuten vanhustentaloihin. 3. As Oy Nurmijärven Kivilinnan muistutuksen johdosta lautakunta viit ta si kohtaan 1. ja totesi lisäksi, että vanhustentalo aiheuttaa vain vä hän liikennettä ja edellyttää tavallista asuntorakentamista vä hemmän autopaikkoja piha-alueille. Mahdollinen uusi liikenne on pyritty si joit ta maan alueen pohjoisosaan, koska sieltä on lyhyt matka suu rille liikenneväylille (Perttulantie, Keskustie). Muutetussa kaavaehdotuksessa elinkeino- ja kun ta ke hi tys kes kuksen esitykset on otettu huomioon. Kaavaehdotukseen tehdyt muutokset ovat olennaisia mm. li sään tyneen rakennusoikeuden osalta ja näin ollen kaavaehdotus tulee laittaa uudelleen julkisesti nähtäville. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää esittää Toimelan aluet ta koskevan Kirkonkylän ase ma kaa van muutosehdotuksen kun nan hal li tuk sen hyväksyttäväksi ja MRA 27 :n mukaisessa tarkoi tuk ses sa 30 päivän ajaksi uudelleen julkisesti nähtäville lai tet tavak si. Lisätietoja: asemakaava-arkkitehti Timo Lehtinen, puh Keskustelun aikana Ruoti esitti Virtasen kannattamana, että Toi melan sr-3-merkintä muutetaan sr-2-merkinnäksi ja kaavamääräyksiin li sä tään, että rakennusta ei saa purkaa. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, pu heen joh ta ja määräsi suoritettavaksi seuraavan ni men huu to ää nestyk sen:

12 jaa = esittelijän esitys ei = Ruodin esitys Äänestyksen tulos: jaa 6 ääntä: Huhtala, Lassila, Lompolo, Niskanen, Schildt, Hägg ei 4 ääntä: Kovanen, Ruoti, Vertti, Virtanen poissa 1: Viitala Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta oli äänestyksen tuloksena ää nin 6-4-1(poissa) hyväksynyt esittelijän esityksen. Päätökseen kuuluu liite nro 1. KH Esitys: Kunnanhallitus käsittelee julkisesti nähtävillä ollutta asemakaavan muu tos eh do tus ta, siitä annettuja lausuntoja ja muistutuksia sekä ase ma kaa voi tus- ja rakennuslautakunnan käsittelyä niiden johdosta. Kunnanhallitus päättää asettaa Toimelan aluetta koskevan Kir konky län asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27 :n mukaisessa tar koi tuk ses sa 30 päivän ajaksi uudelleen julkisesti nähtäville asema kaa voi tus- ja rakennuslautakunnan esittämässä muodossa. Keskustelun kuluessa Handolin Toivosen kannattamana esitti, ettei ra ken nus ta saa purkaa. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu muu tosesi tys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan ni men huuto ää nes tyk sen: Esittelijän esitys = jaa Handolinin esitys = ei Äänestyksen tulos: jaa 7 ääntä: Helminen, Manner, Meros, Sandelin, Schildt, Ta piolinna, Mäkelä ei 3 ääntä: Handolin, Sivula, Toivonen poissa 1: Vaulamo. Kunnanhallitus oli äänestyksen tuloksena äänin (poissa) hy väk sy nyt esittelijän esityksen. Päätökseen kuuluu liite nro 1.

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KIRKONKYLÄN KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TOIMELAN YMPÄRISTÖSSÄ

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KIRKONKYLÄN KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TOIMELAN YMPÄRISTÖSSÄ NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KIRKONKYLÄN KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TOIMELAN YMPÄRISTÖSSÄ ASE 63 Suunnittelualue sijaitsee Nurmijärven Kirkonkylän keskustassa Kuokka lantien ja Perttulantien

Lisätiedot

ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylän keskusta, korttelin 2024 tontit 3 ja 4 sekä puisto

ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylän keskusta, korttelin 2024 tontit 3 ja 4 sekä puisto Kaavatunnus: 2-215 Asianumero: 239/51/10 Kaav.ltk: 21.6.2011 Kh: 27.6.2011 Kv: ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylän keskusta, korttelin 2024 tontit 3 ja 4 sekä puisto Asemakaavanmuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylän keskusta, korttelin 2024 tontit 3 ja 4 sekä puisto

ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylän keskusta, korttelin 2024 tontit 3 ja 4 sekä puisto Kaavatunnus: 2-215 Asianumero: 371/10.02.03/2012 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylän keskusta, korttelin 2024 tontit 3 ja 4 sekä puisto Asemakaavanmuutos koskee korttelin 2024 tontteja 3 ja 4 sekä

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen korttelissa 6 ja sen koillispuolella olevalla maatalousalueella (Jokirannantie) ASRA 114 Maanomistaja on tehnyt aloitteen Klaukkalan

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49 Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos Asemakaavoitus- ja 58 16.08.2016 Asemakaavoitus- ja 75 20.09.2016 Kunnanhallitus 226 03.10.2016 Asemakaavoitus- ja 4 31.01.2017 Kunnanhallitus 35 13.02.2017 Asemakaavoitus- ja 75 15.06.2017 Kunnanhallitus

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan muutos Klaukkalassa 464/10.02.03/2014 ASRA 57 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalan korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit.

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit. 49 22.05.2013 166 16.12.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 70 18.08.2015 Kunnanhallitus 199 07.09.2015 130 08.12.2015 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 192 08.05.2017 Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun 222/10.1003.100300/2017 KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 3.5.2017: Lausunnonantaja

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1 Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Valtuusto 27.04.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 25 Valitaan pöytäkirjan tarkastajat 6 26 Kirkonkylän keskustan asemakaavan

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen korttelissa 6 ja sen koillispuolella olevalla maatalousalueella (Jokirannantie) 678/10.02.03/2014 ASRA 114 Maanomistaja on tehnyt

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys.

Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys. Korttelin 308 asemakaavan muutos 877/10.02.03/2015 KH 23.11.2015 300 Kaupunki on saattamassa vireille asemakaavan muutosta ns. Kunta lan puis ton alueella, jolla sijaitsee kaupunginmuseo. Kaupunki on myy

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KIRKONKYLÄN MAHLAMÄENTIEN ALUEELLA KORTTELEISSA 2007 JA 2017

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KIRKONKYLÄN MAHLAMÄENTIEN ALUEELLA KORTTELEISSA 2007 JA 2017 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KIRKONKYLÄN MAHLAMÄENTIEN ALUEELLA KORTTELEISSA 2007 JA 2017 650/10.02.03/2013 ASRA 67 Kirkonkylän kortteleiden 2007 ja 2017 asemakaavaa ollaan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3) Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan

Lisätiedot

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014 Tekninen lautakunta 39 02.09.2014 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 15 16.04.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kaupunginhallitus 114 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 23 15.06.2015

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KLAUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KORTTELEISSA 3304 JA 3305 KISAKUJAN ETELÄPUOLELLA

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KLAUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KORTTELEISSA 3304 JA 3305 KISAKUJAN ETELÄPUOLELLA NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KLAUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KORTTELEISSA 3304 JA 3305 KISAKUJAN ETELÄPUOLELLA 86/10.02.03/2014 KAAVA 225/21.11.06 Kaavan muuttaminen Kisakujan, Kuntotien, Kisatien

Lisätiedot

Asemakaavan muutos Brahenkadun katualueelle Motonetin kiinteistön itäpuolella

Asemakaavan muutos Brahenkadun katualueelle Motonetin kiinteistön itäpuolella Tekninen lautakunta 261 01.09.2015 Tekninen lautakunta 298 15.09.2015 Asemakaavan muutos Brahenkadun katualueelle Motonetin kiinteistön itäpuolella 475/51/512/2015 TL 261 BG-liikekiinteistöt Oy on lähettänyt

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tekninen lautakunta 153 09.06.2015 Kaupunginhallitus 271 30.11.2015 Kaupunginhallitus 282 14.12.2015 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2016 Halkotorinkujan asemakaavan muutos (kaava nro 01/020) 6467/10.02.01/2014

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa: Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa 22.9.2015 104 on asiasta

Lisätiedot

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran :

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran : Kunnanhallitus 63 04.03.2019 Rakennuskiellon jatkaminen osalla Hollon rataoikaisun aluetta 126/10.02.05/2018 KHAL 02.04.2013 153 Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran 11.4.2011 108: Kunnassa

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Kaupunginhallitus 117 18.04.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta Ympäristölautakunta 105 17.12.2015 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Kaupunginhallitus 47 01.02.2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 21.03.2016 Kaupunginhallitus 184 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2015 1 Kunnanhallitus 23.11.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 278 Kirkonkylän keskustan asemakaavan muutos Toimelan ympäristössä 279 Perttulan osayleiskaava 19 280 Yritystontin

Lisätiedot

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä)

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä) Teknisten palveluiden 46 20.05.2009 Teknisten palveluiden 38 23.03.2015 Teknisten palveluiden 55 18.05.2015 Kaupunginhallitus 168 24.08.2015 Kaupunginhallitus 180 07.09.2015 Asemakaavan muutos Toivonpuiston

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

Asemakaavoitus- ja 139 07.10.2014 Asemakaavoitus- ja 12 24.02.2015 Asemakaavoitus- ja 66 06.09.2016 Kunnanhallitus 212 19.09.2016 Asemakaavoitus- ja 5 31.01.2017 Kunnanhallitus 34 13.02.2017 Asemakaavan

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot