MÄNTSÄLÄN KUNTAKONSERNI Valtuustoinfo 25.8.2014 1
Hankkeen tausta ja organisoituminen Mäntsälän kunnanvaltuusto 20.6.2012 hyväksyi kuntastrategian tarkennuksen, jossa asetettiin tavoitteet 2012. Strategiassa todetaan, että 1. Kunnan taloudellinen asema kiristyy. Kunnan palveluiden rahoituspohja heikkenee lähitulevaisuudessa huoltosuhteen kehityksen ja taloustaantuman mahdollisten pysyväisvaikutusten seurauksena. Velkaantumisen hallinnan merkitys korostuu ja 2. Paineet kunnan palvelutoiminnan ja sen johtamisen uudistamiseksi kasvavat. 2
Hankkeen tausta ja organisoituminen "Kriittisenä menestystekijänä on myös tehokas ja vaikuttava omistajapolitiikka, jota arvioidaan kuntakonsernin toiminnan tuloksellisuutena sekä tytäryhtiöiden ohjauksen tehostamisena. Tavoitteeksi edellä mainitulle asetettiin Mäntsälän Sähkö Oy:n toiminnan tehostaminen, osingonmaksu, toimiverkon laajentaminen ja liiketoiminnan lisääminen arvioidaan. Lisäksi tavoitteeksi kirjattiin konsernikokonaisuuden hallinta ja yhteistyön tehostaminen suunnitelmakaudella." 3
Hankkeen tausta ja organisoituminen Kunnassa käynnistettiin helmikuussa 2012 valtuuston strategialinjausten mukaisesti sekä kunnanhallituksen tahdonilmaisuna kartoitus Mäntsälän kuntakonsernin kehittämis- ja yhteistyöpotentiaalista. Lähtökohtana oli saavuttaa näkemys tehokkaasta konsernikokonaisuudesta Mäntsälän kilpailukyvyn parantamiseksi. 4
Perustelut valittavalle mallille Taloudelliset hyödyt Mäntsälän kunnan taloudellista tilannetta parannetaan toisaalta kertatuloutuksena, joka puolestaan vähentää kunnan velkamäärää ja edelleen tuloslaskelman osalta korkomenoja. Toisaalta on kyse jatkuvasta tulovirrasta ja sen kasvattamisesta nykyisestä (n, 1,3 milj. - 1,6 milj. eli vähintään 0.3 milj. ). Toiminnallisten synergiahyötyjen saaminen lisää yhtiön edellytyksiä parempaan tuloksentekoon ja tulevaisuudessa tuloutusmääriin kunnalle. 5
Perustelut valittavalle mallille Taloudelliset hyödyt Vastaavasti se lisää velkamäärää muissa toimijoissa, jolloin konsernin koko lainamäärä pysyy samana. Nykyisellä konsernirakenteella velka jakautuu myös osakeyhtiölle. On tärkeää huomata se, että maksajina on myös kunnan asukkaiden lisäksi myös muiden kuntien asukkaita eli Sähkö Oy toimii 10 kunnan alueella ja Vesiliikelaitos kolmen kunnan alueella. Verosuunnittelua on myös järkevää tehdä, koska hyöty tulee suoraan Mäntsälän kunnalle ja asukkaille eikä mene kunnan ulkopuolelle. 6
7
8
9
Perustelut valittavalle mallille Toiminnalliset synenergiahyödyt 1. Yhteinen poliittinen ja operatiivinen johto Poliittisen ja operatiivisen johtamisen vahvistaminen, jolla vahvistetaan liiketoiminnan toimintaedellytyksiä 2. Kaikkien liiketoimintojen taloushallinto kootaan yhteen, jolloin ohjaus paranee ja liiketoimintojen tulos- ja tekniset vaatimukset sekä tavoitteet on helpommin määriteltävissä ja saavutettavissa. 3. Henkilöstöhallinnon parantaminen 4. Asiakkuuden hallinta: yhteinen asiakaspalvelu ja neuvonta yhteiset resurssit mm. varallaolojärjestelmässä yhteinen laskutusjärjestelmä, maksuvalvonta ja perintä lisämyyntimahdollisuudet uusasiakashankinta ja sen parempi hallinta markkinointi- ja viestintä 10
Perustelut valittavalle mallille Toiminnalliset synenergiahyödyt 5. Tekninen toiminta suunnittelu ja yhteinen verkkotietokanta rakentaminen/rakennuttaminen käyttö ja valvonta, mm. vikapäivystykset 6. Logistiikka ja hankinnat Vastaavissa rakennejärjestelyissä toiminnallisia synergiahyötyjä euroiksi muutettuina on käytetty 1-2 prosentin tasoa toiminnan volyymistä, joka tässä ratkaisussa merkitsee vähintään n. 300 000 euron tasoa parantuneena yhtiön tuottavuutena. 11
12 1