TARJOUSPYYNTÖ KOSKIEN RAUTATIESILLAN YLEISSUUNNITTELUA JA KATUSUUNNITELMAA Suunnittelukohde: Kyseessä on uusi rautatien alikulkusilta, jossa katu menee radan ali. Siltapaikka on Pietarsaaren kaupungin keskustassa nykyisen linjaautoaseman pohjoispuolella. Rautatien alituksella yhdistetään Asemakatu ja Tehtaankatu. Kaavoituksen ideakilpailun perusteella on jo syntynyt käsitys sillan tavoiteltavasta sijainnista ja sen ulkonäöstä. Hankkeessa tehdään alkuun siltatekninen yleissuunnitelma. Pyritään löytämään sellaisia kaupunkiympäristöön soveltuvia yleissuunnitelmaratkaisuja, jotka ovat sekä taloudellisia että esteettisiä. Siikaluodon asemakaavan ensimmäisen osan valmistelu on käynnistetty. Yhteensovittaminen edellyttää keskustelua kaavoittajan kanssa. Meneillään on myös radan sähköistyshanke, jossa sillan paikka jo on pyritty ottamaan huomioon johdinpylväiden sijoittelussa. Suunnitteluvaiheessa tarkistetaan siltatyyppi (rakennettavuus, ulkonäkö, alikulun kuivatus, rakentamistapa, jne.) ja tärkeimmät siltapaikkaan liittyvät seikat. Kadun osalta laaditaan katusuunnitelma välille Tehtaankatu Asemakatu liittymäjärjestelyineen. Sekä kadusta, että sillasta laaditaan kustannusarviot. Yleissuunnittelun jälkeen hanke on tarkoitus toteuttaa ST-urakkana. Tähän tarjouspyyntöön sisältyy myös optio tarjouspyyntöasiakirjojen laatimisesta. Option käyttäminen on tilaajan oikeus, mutta ei velvollisuus. Tarjoajalle asetettavat vaatimukset: Vaaditaan aiempaa kokemusta rautatiesilta-, geo- ja katusuunnittelusta sekä kaupunkiympäristössä sijaitsevista siltahankkeista. Referenssihankkeiksi hyväksytään vain vuonna 2012 ja sen jälkeen valmistuneet kohteet. Vähintään yhdellä suunnittelutyöryhmään nimettävällä henkilöllä tulee olla voimassa oleva ratatyöturvallisuuspätevyys. Sillan yleissuunnitelma: Yleissuunnittelun tulee vastata Liikenneviraston sillansuunnittelua koskevia sisältö- ja laatuvaatimuksia sekä tuottaa kustannusarvio budjetointia varten. On myös selvitettävä, tarvitaanko hankkeessa
ratasuunnitelmaa. Kaupungin kannalta kolmanteen raiteeseen voitaisiin varautua niin, että aluksi rakennettaisiin vain ne kaksi, joita käytetään ja vasta tarvittaessa siltaa levennetään, kaupungin kustannuksella. Tämän vaiheittain rakentamisen talous tulisi tutkia. Suunnittelussa noudatetaan pääosin voimassa olevia Liikenneviraston ohjeita ja julkaisuja sekä voimassa olevia Suomen rakentamismääräyskokoelman ohjeita ja Eurokoodeja. Siltojen suunnitelmien sisältö on määritelty ohjeessa Siltojen suunnitelmat TIEL 2172067-2000, geotekninen suunnitelma, LIIKENNEVIRASTON OH JEI TA 11 2012 Sillan geotekninen suunnittelu, Radan suunnitteluohje 16.6.2008 (sekä ohjeet 21/2011, 25/2011 ja 18/2012). Tietomallintamalla suunnitellessa ohjeena on Taitorakenteiden rakennussuunnitelmien tarkastusohje LO 30/2014. Radanpidon tekniset ohjeet löytyvät sivulta http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf7/radanpidon_tekniset_ohje et_web.pdf Suunnittelija tarkistaa arkkitehdin tekemän luonnossuunnitelman sillan yleissuunnitelmaksi. Tähän kuuluu ensiksi rakennevaihtoehtojen luonnostarkastelu niin, että tilaajalle syntyy päätöksentekoa varten riittävä käsitys tehtävien valintojen kustannusvaikutuksesta ja muutoksista sillan ulkonäköön: Luonnoksina esitetään kolme vaihtoehtoa. Alustavan tarkastelun jälkeen pyydetään kommentit Liikennevirastosta. Tämän jälkeen tilaaja valitsee yhden esitetyistä siltavaihtoehdoista, josta laaditaan alkuperäistä luonnosta vastaavat havainnekuvat. Tilaajan hyväksynnän jälkeen laaditaan sillan yleispiirustus, joka hyväksytetään vielä liikenneviraston siltateknisellä tarkastajalla. Liikennevirasto haluaa muutenkin kommentoida eri suunnitteluvaiheita. Katusuunnitelma: Yleissuunnitteluvaiheeseen sisältyy myös katusuunnitelman laatiminen sillan alittavaa katua varten. Katu liittyy Tehtaankatuun ja Jaakonkatuun niin, että myös näiden liittyminen suunnitellaan. Katusuunnitelmissa esitetään vain asemapiirros, pituus- ja vaakageometria, kuivatusratkaisut ja valaistus sekä pintamateriaalit. Kustannusarviot: Kummastakin suunnitelmasta (katu- ja silta) laaditaan rakennusosittain eritelty kustannusarvio. Tarjouksen antaminen: Työstä ilmoitetaan kokonaishinta. Optiolle ilmoitetaan hinta erikseen. Se ei vaikuta tarjousten vertailuun.
Arvio työmäärästä annetaan henkilöittäin. Referenssit ilmoitetaan työhön osallistuvilta (vain 2012 ja uudemmat). Vähintään yksi kokous Pietarsaaressa sisällytetään tarjoushintaan. Videokokouksia järjestetään tarvittaessa. Henkilöryhmittäiset (SKOLxx) aikaveloitushinnat ilmoitetaan mahdollisia lisätöitä varten. Tarjoukseen on liitettävä tilaajan selvitysvelvollisuutta koskevan lain (1233/2006) mukaiset selvitykset ja todistukset. Tarjous on jätettävä niin, että se on vastaanottajalla 1.9 klo 12 mennessä. Postiosoite on: Pietarsaaren kaupunki/tekninen palvelukeskus Harri Kotimäki PL 87 68601 PIETARSAARI Tarjouskuori on varustettava merkinnällä Siikaluodon rautatien alitus. Lisäkirjeiden ja hankintapäätöksen toimittamista varten tulee ilmoittaa sähköpostiosoite. Lisätietoja tarjouspyynnöstä antaa vastaava suunnittelija Johan Enlund, johan.enlund@jakobstad.fi, puh. 044 7851 221 tai kaupungininsinööri Harri Kotimäki harri.kotimaki@jakobstad.fi, puh. 044 7851 750. Optio: Silta- ja katuhankkeesta laaditaan ST urakkaa varten tarpeelliset tarjouspyyntöasiakirjat toimivuusvaatimuksineen. Aikataulu: Yleissuunnitelma ja katusuunnitelmat tulisivat budjettisyistä olla niin valmiina joulukuun 2016 loppuun mennessä, että pääosa laskutuksesta koskee vuotta 2016. Viimeiset tarkistukset tulee saada valmiiksi ennen huhtikuuta 2017. Tarjoukseen tulee liittää ehdotus aikataulusta ja maksueristä. Mahdolliset rakennusurakan asiakirjat tilataan erikseen vasta tammikuussa 2017, mikäli tilaaja haluaa käyttää tämän option. Niiden osalta aikataulu on kevät 2017. Tarjousten vertailu: Tarjousten valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus.
Valinta tehdään ns. standardointimenetelmää käyttäen. Valituksi tulee se tarjous, joka on saanut standardoidut hinta- ja laatupisteet yhteen laskien korkeimmat pisteet. LASKENTAMALLI Menetelmänä standardointi on yksinkertainen, siinä jokaisesta tarjouksesta (x) vähennetään tarjouskilpailun keskiarvo (µ), ja tämä erotus jaetaan tarjousten hajonnalla (σ): Tarjouksen hintapisteet = - (tarjous - tarjousten keskiarvo ) / (tarjousten hajonta ) Tarjouksen laatupisteet = (laatupisteet - laatupisteiden keskiarvo) / (laatupisteiden hajonta) Laatupisteet lasketaan seuraavan kuuden osatekijän summana: - projektin johtohenkilö (koulutus, kokemus), 10 p. - projektin johtohenkilön referenssit rautatien risteyssilloista, 10 p. - projektiryhmän henkilöt (koulutus, kokemus), 10 p. - projektiryhmän referenssit rautatiesilloista, 10 p. - projektiryhmän referenssit katusuunnitelmista, 10 p. - projektiryhmän referenssit silloista kaupunkiympäristössä (siltojen arkkitehtuuri), 10 p. Paremmuusjärjestyksessä ensimmäinen saa kyseisestä kohdasta pisteitä 5 ja viimeinen 1, välipisteet interpoloidaan. Mahdollinen maksimipistemäärä laadusta on = 60. Laatukriteerit painoarvo 60 % Hinta on kokonaishinta, painoarvo 40 % Liitteet: Arkkitehtikuvat: Aluesuunitelma (dwg) Alikulun kohta (dwg) Leikkaus A-A (dwg) Leikkaus B-B (dwg) Havainnekuva 1 (pdf) Havainnekuva 2 (pdf) Havainnekuva 3 (pdf) Asemakaava: OAS (pdf) Tutkimukset: Tärinäselvitys (pdf)
Jakelu: WSP, Ramboll Finland, SITO ja Pöyry.