LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Järvenpää instituutti Sosiaalialan koulutusohjelma Varhaiskasvatus TIIVISTELMÄ Opinnäytetyönämme teimme selvityksen Keravan alle kolmevuotiaiden päiväkotiryhmien varhaisen vuorovaikutuksen tilanteesta. Jaoimme osittain strukturoidun ja osittain avoimen kyselylomakkeen Keravalaisille alle kolmevuotiaiden päiväkotiryhmien työntekijöille. Tutkimuskysymyksinämme olivat: mitä päiväkodeissa tiedetään varhaisesta vuorovaikutuksesta, miten varhaista vuorovaikutusta tuetaan sekä onko henkilökunta saanut koulutusta asian tiimoilta. Opinnäytetyömme on osa Avaimia päivähoidon arkeen hanketta. Hankkeen tavoitteena on lisätä varhaiskasvatuksen henkilöstön tietoa ja osaamista lapsen yksilöllisten tarpeiden havainnoimiseksi ja tukemiseksi. Selvityksemme toimii hankkeen osana keräten tietoa henkilöstön tiedoista ja osaamisesta varhaisen vuorovaikutuksen osalta. Työmme tarkoituksena oli selvittää Keravan kaupungin alle kolmevuotiaiden ryhmässä työskentelevien työntekijöiden suhtautuminen ja näkemys varhaisesta vuorovaikutuksesta ja sen tukemisesta. Halusimme tutkia myös, millaista koulutusta tai tietoa Keravan päivähoidolle voisi viedä varhaisesta vuorovaikutuksesta. Opinnäytetyömme tavoitteena oli saada tietoa siitä, miten 0-3-vuotiaiden ryhmässä tiedostetaan varhaista vuorovaikutusta (ja kiintymyssuhdetta). Samalla keräsimme ideoita ja jo valmiita toimintamalleja, miten varhaista vuorovaikutusta voidaan tukea päiväkotiryhmässä. Opinnäytetyömme toimi pilottihankkeena, jolloin myös testasimme kyselymme laatua ja toimivuutta. Tavoitteena oli saada tietoa, jota voitaisiin hyödyntää varhaisen vuorovaikutuksen koulutuksen kehittämisessä. Opinnäytetyömme on laadullinen tutkimus, joka toteutettiin puolistrukturoidulla kyselylomakkeella. Veimme kyselyitä 15 päiväkotiin 57 työntekijälle. Täytettyjä kyselylomakkeita saimme takaisin 46. Vastausprosenttimme oli 81, joten pidämme tuloksia melko luotettavina. Kyselylomakkeemme avulla selvisi, että tietoa varhaisen vuorovaikutuksen menetelmistä löytyi, mutta niitä on ollut hankala viedä käytäntöön. Päivähoidon henkilökunta pitää tietojaan varhaisesta vuorovaikutuksesta hyvinä, mutta osa vastaajista kaipasi lisää tietoa ja koulutusta asian tiimoilta. Kyselymme avulla selvisi, että Keravalla on tarvetta varhaisen vuorovaikutuksen koulutukseen. Tanja Nykänen, Tiia Paavola Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen Keravalla alle kolmevuotiaiden päiväkotiryhmissä Vuosi 2006 Sivumäärä Asiasanat varhainen vuorovaikutus, kiintymyssuhde, alle kolmevuotiaiden päivähoito
LAUREA POLYTECHNIC Laurea Järvenpää Sosiaalialan koulutusohjelma Varhaiskasvatus ABSTRACT
SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 7 2 OPINNÄYTEYÖMME TAUSTA JA TAVOITTEET... 8 3 KÄSITTEET JA TEORIA... 9 3.1 Varhainen vuorovaikutus... 12 3.1.1 Sensitiivisyys ja ennakoitavuus... 13 3.1.2 Vanhemman ja lapsen välinen varhainen vuorovaikutus... 14 3.1.3 Työntekijän ja lapsen välinen varhainen vuorovaikutus... 15 3.2 Kiintymyssuhde... 16 3.2.1 Vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde... 18 3.2.2 Työntekijän ja lapsen välinen kiintymyssuhde... 18 3.3 Alle 3-vuotiaiden päivähoito... 20 4 OPINNÄYTETYÖPROSESSIN KULKU... 21 4.1 Aiheen rajaus... 22 4.2 Ideavaihe... 23 4.3 Suunnitelmavaihe... 24 4.4 Opinnäytetyön valmistuminen... 25 5 AINEISTO... 26 5.1 Aineiston keruu... 26 5.2 Mittarit... 27 5.3 Aineiston analyysi... 27 5.3.1 Luokittelu... 29 5.3.2 Sisällönanalyysin haasteet... 30 6 TUTKIMUSKYSYMYKSET... 31 6.1 Kyselyn kysymykset ja niiden perustelut... 31 7 OPINNÄYTETYÖPROSESSIN ARVIONTI... 34 7.1. Luotettavuus... 34 7.2 Opinnäytetyömme SWAT-analyysi... 35 7.2.1 Vahvuudet... 36 7.2.2 Heikkoudet... 37 7.2.3 Mahdollisuudet... 37 7.2.4 Uhat... 38 8 KYSELYN VASTAUSTEN TARKASTELU... 38 8.1 Taustatiedot... 39 8.1.1 Henkilökunnan ja lasten määrä... 39
8.1.2 Koulutustausta... 39 8.1.3 Työkokemus... 41 8.2 Mitä päiväkodeissa tiedetään varhaisesta vuorovaikutuksesta?... 41 8.2.1 Miten vanhemman ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta voi tukea?.. 42 8.2.2 Miten työntekijän ja lapsen välistä vuorovaikutusta voi tukea?... 44 8.3 Miten varhaista vuorovaikutusta tuetaan?... 45 8.3.1 Päiväkodin henkilökunta tukee vanhemman ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta... 45 8.3.2 Päiväkodin henkilökunnalla on mahdollisuuksia vahvistaa vanhemman ja lapsen varhaista vuorovaikutusta... 48 8.3.3 Tyytyväisyys ryhmässä käytettäviin toimintatapoihin varhaisen vuorovaikutuksen suhteen... 49 8.3.4 Tyytyväisyys käytössä oleviin työtapoihin lapsen siirtyessä päivähoitoon... 50 8.3.5 Pyrin vahvistamaan työssäni minun ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta... 52 8.3.6 Minulla on työssäni riittävästi aikaa olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa53 8.3.7 Minulla on työssäni aikaa huomioida jokaisen lapsen yksilöllisiä tarpeita... 55 8.3.8 Esimiehemme on luonut edellytyksiä tukea varhaista vuorovaikutusta työssämme... 57 8.4 Onko varhaisesta vuorovaikutuksesta saatu koulutusta?... 60 8.4.1 Ryhmän käytössä olevat vanhemman ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta tukevat menetelmät... 60 8.4.2 Ryhmän käytössä olevat työntekijän ja lapsen välistä vuorovaikutusta tukevat menetelmät... 62 8.4.3 Lisää tietoa ja koulutusta... 64 8.4.4 Uusia menetelmiä päivähoidon arkeen tukemaan varhaista vuorovaikutusta... 65 8.5 Palautetta... 66 9 TULOSTEN TARKASTELU... 68 9.1 Vastausten johtopäätökset... 68 9.1.1 Mitä päiväkodeissa tiedetään varhaisesta vuorovaikutuksesta... 70 9.1.2 Miten varhaista vuorovaikutusta tuetaan?... 73 9.1.3 Onko varhaisesta vuorovaikutuksesta saatu koulutusta?... 73 9.2 Miten opinnäytetyömme lisää tietoa... 74 9.3 Miten tuloksia voi hyödyntää... 74 9.3.1 Jatkotutkimusaiheita... 75 10 POHDINTAA... 76
LÄHTEET... 78 Liite 1: KYSELYLOMAKE... 81
1 JOHDANTO Teimme opinnäytetyönämme selvityksen varhaisesta vuorovaikutuksesta Keravalla alle kolmevuotiaiden päiväkotiryhmissä. Varhainen vuorovaikutus on nostanut päätään päivähoidon piirissä ja tästä syystä halusimme lähteä tutkimaan aihetta tarkemmin. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys on äärimmäisen tärkeä huomioida ja tiedostaa lapsen varhaislapsuudessa. Varhaiset ihmissuhteet ja kiintymyssuhteet vaikuttavat pieneen lapseen kokonaisvaltaisesti. Lapsen psyykkisen että fyysisen kehityksen kannalta on tärkeää, että hänellä on luotettava hoitaja sekä kotona että hoidossa. Lapsen tulisi pystyä luottamaan aikuisen läsnäoloon, sillä lapsi on ensimmäiset elinvuotensa riippuvainen aikuisen huolenpidosta. Kun varhainen vuorovaikutus hoitajan ja lapsen välillä on vastavuoroista, lapsen perusturvallisuuden tunne kasvaa. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaista huolenpito on ja miten lapsen tarpeisiin vastataan. Opinnäytetyömme on laadullinen tutkimus, joka toteutettiin puolistrukturoidulla kyselylomakkeella. Veimme kyselyitä 15 päiväkotiin 57 työntekijälle. Toteutimme tutkimuksen kyselylomakkeella, joka jaettiin Keravan kunnallisiin ja yksityisiin päiväkoteihin alle kolmevuotiaiden ryhmissä työskenteleville. Kyselyllä selvitimme työntekijöiden tietoja, ajatuksia ja mielipiteitä varhaisesta vuorovaikutuksesta. Opinnäytetyöllämme pyrimme kartoittamaan mitä tietoa ja millaisia työtapoja Keravalta löytyy varhaisesta vuorovaikutuksesta. Selvitimme myös millaista tietoa tai koulutusta henkilökunta haluaisi varhaisesta vuorovaikutuksesta. Opinnäytetyömme on osa Avaimia päivähoidon arkeen -hanketta, joka toteutetaan Keski- ja Länsi-Uudellamaalla. Hankkeella pyritään lisäämään päivähoidon henkilöstön tietoa ja osaamista. Opinnäytetyömme on pilottihanke, jonka kyselyn avulla pyritään keräämään tietoa varhaisesta vuorovaikutuksesta myös muista hankkeen kunnista. Opinnäyteyömme tavoitteena onkin testata mahdollista tiedonkeruutapaa: kyselymme toimivuutta ja laatua. Pyrimme myös saamaan materiaalia varhaisen vuorovaikutuksen koulutuksen kehittämiseen.
8 2 OPINNÄYTEYÖMME TAUSTA JA TAVOITTEET Opinnäytetyömme idea syntyi yhteisessä keskustelussa, jossa mietimme varhaiskasvatuksen ulottuvuuksia. Huomasimme, että olimme molemmat pohtineet työntekijän vastuuta ja sensitiivisyyttä varhaiskasvatuksessa ja erityisesti pienten lasten parissa. Pienten lasten parissa on hyvin tärkeää kiinnittää huomiota tapaan ja tavoitteisiin, joilla varhaiskasvatusta toteutetaan. Mielestämme varhaiskasvatuksen yhtenä tärkeänä lähtökohtana tulisi olla varhainen vuorovaikutus unohtamatta kiintymyssuhdetta. Päiväkodin tulisi tukea lapsen ja vanhemman kiintymyssuhdetta sekä edesauttaa kiintymyssuhteen syntyä hoitajan ja lapsen välille. Varhainen vuorovaikutus on aihe, joka koskettaa tällä hetkellä jokaista alle kolmevuotiaiden lasten parissa töitä tekeviä kasvattajia. Varhainen vuorovaikutus on aihe, joka puhuttaa paljon ja josta löytyy myös tietoa hyvin. Suomessa tietoa varhaisesta vuorovaikutuksesta ovat lisänneet erityisesti lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen ja kasvatustieteen tohtori Miriam Kalland. Opinnäytetyömme on osa Avaimia päivähoidon arkeen -hanketta, joka toteutetaan Keski- ja Länsi-Uudellamaalla. Hankkeen tavoitteena on lisätä varhaiskasvatuksen henkilöstön tietoa ja osaamista lapsen yksilöllisten tarpeiden havainnoimiseksi ja tukemiseksi. (Sosiaalitaito 2006.) Selvityksemme toimii hankkeen osana keräten tietoa henkilöstön tiedoista ja osaamisesta varhaisen vuorovaikutuksen osalta. Keravalla tietoa ja osaamista voidaan lisätä esimerkiksi tuomalla kuntaan koulutusta varhaisesta vuorovaikutuksesta ja erityisesti sellaisista asioista, jotka nousevat kyselystämme esiin. Kyselymme toimii hankkeen pilottina. Jos kyselymme tuottaa tietoa varhaisen vuorovaikutuksen koulutuksen tarpeesta, kyselyä voidaan käyttää tiedonkeruuseen myös muissa hankkeeseen osallistuvissa Länsi- ja Keski-Uudenmaan kunnissa. Opinnäytetyömme on Avaimia päivähoidon arkeen hankkeen pilotti-hanke, jolla testataan lomakekyselymme. Kyselyn onnistuessa kysely viedään mahdollisesti kaikkiin Avaimia päivähoidon arkeen hankkeen kuntiin. Kyselymme kautta hanke saa empiiristä tietoa siitä, mitä Keravan päivähoidossa ajatellaan ja tiedetään varhaisesta vuorovaikutuksesta. Saadun tiedon perusteella Avaimia päivähoidon arkeen hanke voi kehittää ja luoda uusia rakenteita varhaisen vuorovaikutuksen koulutukseen. Kyselyn avulla on myös mahdollista saada koulutusmateriaalia.
9 Työmme tarkoituksena oli selvittää Keravan kaupungin alle kolmevuotiaiden ryhmässä työskentelevien työntekijöiden suhtautuminen ja näkemys varhaisesta vuorovaikutuksesta ja sen tukemisesta. Halusimme tutkia myös, millaista koulutusta tai tietoa Keravan päivähoidolle voisi viedä varhaisesta vuorovaikutuksesta. Opinnäytetyömme tavoitteena oli saada tietoa siitä, miten 0-3-vuotiaiden ryhmässä tiedostetaan varhaista vuorovaikutusta (ja kiintymyssuhdetta). Samalla keräsimme ideoita ja jo valmiita toimintamalleja, miten varhaista vuorovaikutusta voidaan tukea päiväkotiryhmässä. Opinnäytetyömme toimi pilottihankkeena, jolloin myös testasimme kyselymme laatua ja toimivuutta. Tavoitteena oli saada tietoa, jota voitaisiin hyödyntää varhaisen vuorovaikutuksen koulutuksen kehittämisessä. 3 KÄSITTEET JA TEORIA Omat käsitteemme ovat varhainen vuorovaikutus, kiintymyssuhde sekä alle kolmevuotiaiden päivähoito. Oli selvää, että varhaisesta vuorovaikutuksesta tulee yksi käsitteistämme, sillä lähes koko opinnäytetyömme käsittelee juuri kyseistä aihetta. Varhaista vuorovaikutusta koskevassa teoriassa puhutaan paljon kiintymyssuhteesta, sillä varhainen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde liittyvät olennaisesti toisiinsa. Toiseksi käsitteeksi tulikin kiintymyssuhde. Kolmantena käsitteenä opinnäytetyössämme on alle kolmevuotiaiden päivähoito. Lisäsimme käsitteen, koska teemme opinnäytetyömme juuri alle kolmevuotiaiden päivähoitoryhmissä. Koimme tärkeäksi perustella kolmen vuoden iän rajapyykkiä, joka määrittää ja rajaa opinnäytetyötämme. Myös varhaista vuorovaikutusta koskevassa teoriassa näkyy selvästi kolmen vuoden iän rajapyykki, jonka jälkeen varhaisen vuorovaikutuksen muoto muuttuu. Pelkkä käsitteiden esittely ei riitä, vaan käsitteitä tulee myös analysoida. Käsiteanalyysiin liittyy käsitteiden välisten suhteiden määrittely. (Metsämuuronen 2005, 42.) Opinnäytetyömme kaksi peruskäsitettä ovat varhainen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde. Varhaisessa vuorovaikutuksessa sekä hoitaja että lapsi ovat aktiivisesti kontaktissa toistensa kanssa. Vauvan puolelta vuorovaikutus on ilmeitä, eleitä, liikkeitä, ääntelyä ja asentoja, joihin hoitaja vastaa heijastamalla lapsen tunnetilaa, koskettamalla, puhumalla tai ottamalla syliin.
10 Kiintymyssuhde on lapsen pyrkimystä käyttää tärkeitä läheisiä turvallisuuden perustana. Arkisissa hoivatilanteissa lapselle voi syntyä tunne perusturvallisuudesta. (Sinkkonen 2002b, 31, 52 52.) Hyvä varhainen vuorovaikutus synnyttää hyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen. Varhainen vuorovaikutus ei kuitenkaan ole kiintymyssuhteen edellytys, sillä lapsi kiintyy myös sellaiseen vanhempaan, joka ei toimi sensitiivisesti tai ennakoitavasti. Tällöin kiintymyssuhde ei tosin ole turvallinen lapsen kannalta. Vauvan riippuvaisuus hoidosta ja huolenpidosta auttaa lasta kiinnittymään myös silloin, kun lapsen saama hoiva ja vuorovaikutus on puutteellista tai huonoa. Lapsi kiintyy myös sellaiseen aikuiseen, joka kohtelee häntä kaltoin, esimerkiksi pahoinpitelemällä. Puutteellinenkin hoiva auttaa lasta pysymään hengissä. Lapsen kiintymystä edesauttaa myös tietämättömyys paremmasta. (Sinkkonen 2001, 33.) Hyvä varhainen vuorovaikutus synnyttää hyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen. Varhainen vuorovaikutus ei kuitenkaan ole kiintymyssuhteen edellytys, sillä lapsi kiintyy myös sellaiseen vanhempaan, joka ei toimi sensitiivisesti tai ennakoitavasti. Tällöin kiintymyssuhde ei tosin ole turvallinen lapsen kannalta. Päivähoidon henkilökunnan ja lapsen välinen varhainen vuorovaikutus on tärkeää, jotta lapsi saa turvalliset varhaiset ihmissuhteet. Hoitajan ja lapsen välinen kiintymyssuhde on vaikeampi saada aikaan, mutta siihen olisi hyvä pyrkiä jos käytössä on esimerkiksi omahoitaja-menetelmä. Päivähoidon alkaessa päivähoidon henkilökunnalla ja lapsella ei ole yhteistä historiaa. Työntekijöiden ja lapsen tulee yhdessä rakentamaan historiaansa ja tutustumaan toisiinsa. Hoitaja ja lapsi joutuvat opettelemaan yhteiset keinot viestimiseen sekä vuorovaikutukseen. Ajan kuluessa hoitaja oppii tuntemaan lapsen tarpeita sensitiivisemmin sekä hän osaa vastata tarpeisiin lapselle sopivalla tavalla. Lapselle syntyy kokemus turvallisuudesta ja siitä, että häntä ymmärretään, vaikkei yhteistä kieltä olisikaan. (Keskinen & Virjonen 2004, 134.) Suomessa varhaisen vuorovaikutuksen tukemisesta päivähoidossa on tehty useita projekteja. Uusin ja laajin niistä lienee ollut Helsingin päivähoidossa vuosina 2001-2005 toteutettu Varhainen vuorovaikutus ja kasvatuskumppanuushanke VAVU. VAVU:n koulutus- ja kehittämismalli kohdennettiin päiväkotien alle kolmevuotiaiden varhaiskasvatustyöhön ja sen kohteena olivat pienen lapsen varhaiset vuorovaikutussuhteet, niiden tukeminen ja laajentaminen. Hankkeen keskeisinä tavoitteina oli kehittää päivähoidon työntekijöiden taitoja ja valmiuksia yhteistyöhön vanhempien kanssa, edistää vanhem-
11 pia kunnioittavia toimintatapoja, parantaa lapsen ongelmien tunnistamista ja niihin puuttumista ja painottaa työn kehittämistä alle kolmevuotiaiden ryhmissä. (Kaskela & Kekkonen 2006, 140.) Hankkeen kuntaraportista selvisi, että omahoitajuus-malli koettiin sekä vanhempien ja työntekijöiden puolelta hyväksi keinoksi yhdistämään lapsen ja vanhempien elämää kodin ja päiväkodin välillä. Päivähoidon työntekijät kokivat omahoitajuuden myös edistäneen kasvatuskumppanuutta sekä sitä kautta vaikeidenkin asioiden puheeksi ottamista. VAVU-hankeen aikana työntekijät tutustuivat myös muutamaan uuteen työkäytäntöön, jotka edesauttavat kasvatuskumppanuussuhteen syntymistä ja päivähoitoon siirtymistä. Tällaisia uusia työkäytäntöjä ovat aloitekeskustelu ja tutustumiskäynti lapsen kotona. Aloituskeskustelussa kasvattajan on tarkoitus tutustua perheeseen hyvissä ajoin ennen hoidon aloittamista. Tutustumiskäynnin tavoitteena taas on, että kasvattaja luo kontaktin lapseen hänelle turvallisessa ympäristössä, omassa kodissa. (Kaskela & Kekkonen 2006, 105-106, 141.) Helsingin jälkeen Varhainen vuorovaikutus ja kasvatuskumppanuushankkeen koulutusja kehittämismalli on toteutettu muun muassa Kirkkonummella, Siilinjärvellä sekä neljässä Kanta-Hämeessä sijaitsevassa kunnassa: Hattulassa, Janakkalassa, Rengossa ja Kalvolassa vuosina 2003-2005. Varhaisesta vuorovaikutuksesta on tehty monia tutkimuksia, mutta monet näistä koskettavat lapsen ensimmäisiä elinviikkoja ja kuukausia. Useissa tutkimuksissa näkökulma on erityispedagogiikan puolella. Tutkimuksia on myös tehty päihdeäidin tai masentuneen äidin ja lapsen kiintymyssuhteesta. Päivähoidon henkilökunnan ja lapsen välisestä kiintymyssuhteesta ja varhaisesta vuorovaikutuksesta ei ole tehty tutkimuksia. Marja-Terttu Pajulo (2001) tutki väitöskirjassaan päihderiippuvuutta varhaisen äitiyden aikana ja sitä kuinka päihderiippuvuus vaikututtaa vanhemman ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukselliseen käyttäytymiseen. Tällaisista tutkimuksista saamme tietoa varhaisesta vuorovaikutussuhteesta, muttemme vertailukohtaa omalle tutkimuksellemme.
12 3.1 Varhainen vuorovaikutus John Bowlbyn mukaan lapselle syntyy sisäisiä malleja varhaisesta vuorovaikutussuhteesta. Lapsen tapa käsittää itseään on riippuvainen varhaisesta vuorovaikutussuhteesta. Lapsi kokee olonsa rakastetuksi ja hyväksytyksi silloin, kun hoitaja on lapselle emotionaalisesti saatavilla. Nämä sisäiset mallit vaikuttavat lapsen tulevaisuudessa ihmissuhteita koskeviin odotuksiin ja tulkintoihin. Työmallit ovat suhteellisiin pysyviä, mutta ne voivat muuttua myöhemmin jos lapsen ja vanhemman tai hoitajan suhde muuttuu laadullisesti. (Kouvo & Silvén 2004.) Kun vanhempi on emotionaalisesti läsnä lapselleen, hän pystyy reagoimaan lapsensa tunnetiloihin oikealla tavalla: esimerkiksi itkuun surullisella äänellä ja iloon itsekin hymyilemällä. Vanhempi myös nimeää lapsen kokemia tunteita, vanhempi puhuu lapsen kokemista tunteista lapselleen. Varhainen vuorovaikutus syntyy, kun hoitaja heijastaa lapsen tunteita. Lapsi kokee monia eri tunteita, joihin hän odottaa hoitajan reagointia ja nimeämistä. Hoitaja mukautuu empaattisesti lapsen tunteiden mukaan. (Sinkkonen 2005, 37.) Lapsi kokee olonsa rakastetuksi ja hyväksytyksi silloin, kun vanhemmat tai vanhempi on lapselle emotionaalisesti saatavilla (Kouvo & Silvén 2004). Kun vanhempi on emotionaalisesti läsnä lapselleen, hän pystyy reagoimaan lapsensa tunnetiloihin oikealla tavalla: esimerkiksi itkuun surullisella äänellä ja iloon itsekin hymyilemällä. Vanhempi myös nimeää lapsen kokemia tunteita, vanhempi puhuu lapsen kokemista tunteista lapselleen. Vuorovaikutussuhde toiseen ihmiseen on ihmiselle yhtä tärkeää, kuin itsensä löytäminen ja muodostaminen. Ydinsuhteet, vuorovaikutussuhteet lapsen elämän tärkeimpiin ihmisiin, luovat lapsen psyykkisen todellisuuden perustan. (Aalto 1991, 30.) Lapsi muodostaa kuvaa itsestään sen varassa, millaista palautetta ja kuvaa muut ihmiset hänen ympärillään luovat hänestä. Läheisten ihmisten positiivinen palaute ja suhtautuminen lapseen mahdollistavat lapselle positiivisen kuvan itsestään. Lapsen ja vauvan temperamentti vaikuttaa varhaisen vuorovaikutuksen laatuun. Äidin tai hoitajan on vaikea ymmärtää lapsensa tarpeita, jos lapsi on temperamentiltaan vaikea. (Kivijärvi 2003, 256-257.) Lapsen ollessa temperamentiltaan vaikea, lapsi saattaa saada hoitajaltaan enemmän negatiivista palautetta. Hoitajan voi olla vaikea huomioida lapsen kaikkia kontaktinottoja. Lapsi vaatii hoitajaltaan jatkuvaa huomiota ja läheisyyttä. Hoitajan on vaikea kuitenkin olla jatkuvasti läsnä.
13 3.1.1 Sensitiivisyys ja ennakoitavuus Varhaisen vuorovaikutuksen laatu riippuu hyvin pitkälle hoitajan sensitiivisyydestä sekä ennakoitavuudesta. Sensitiivisyydellä tarkoitetaan vauvan viestien huomaamista ja niihin vastaamista nopeasti ja oikealla tavalla. Sensitiivinen vanhempi on vauvan tunnetilojen ymmärtäjä ja tulkitsija. Vanhemman tulee olla emotionaalisesti läsnä lapselleen, jotta hän pystyy vaikuttamaan lapsen tunnetiloihin. Äidin sensitiivisyyden on havaittu olevan yhteydessä lapsen perusolemukseen, psyykkiseen kehitykseen ja sosiaalisuuteen. Äidin sensitiivisyys on yhteydessä lapsen positiiviseen mielialaan ja onnellisuuteen. Sensitiivisyys näkyy myös lapsen tavassa leikkiä ja toimia sosiaalisissa tilanteissa. Tyytyväiseltä lapselta löytyy sensitiivinen äiti. (Kivijärvi 2003, 256.) Vauvan tai lapsen on tärkeää pystyä ennakoimaan vanhemman toimintaa esimerkiksi hoitotilanteissa. Vanhemman tulee vastata lapsen viesteihin johdonmukaisesti, tällä lailla lapselle syntyy varmuus ja luottamus siitä, että vanhempi vastaa hänen pahaan oloonsa. Nykyteoria lapsen varhaisesta kehityksestä korostaa, miten kehitys on oleellisesti riippuvainen suhteesta hoivaajan kanssa. Vuorovaikutus äidin ja vauvan välillä kehittyy kokemuksen myötä. Vuorovaikutus perustuu molemminpuoliseen kokemukseen ja samaistumiseen toinen toiseensa. Vauvan kannalta on olennaista, että äiti kykenee riittävän herkästi havaitsemaan vauvan tekemiä aloitteita vuorovaikutukseen, tulkitsemaan niitä. Vastaamalla lapsen tarpeisiin riittävän nopeasti, ennakoitavasti ja toistavasta, äiti ja vauva löytävät vastavuoroisuutta. Vuorovaikutuksessa on yhteensopivuutta, keskinäistä iloa ja nautintoa. (Kalland & Maliniemi-Piispanen 1999, 69). Hoitotilanteiden samankaltaisuus ja toistaminen luovat lapselle turvaa. Lapsi luottaa, että asiat tapahtuvat samankaltaisina, yllätyksettöminä esimerkiksi syöttötilanteissa ja vaipanvaihdossa. Lapsella on luottamus siihen, kun hän ilmaisee hätänsä esimerkiksi ruoan tai vaipan suhteen, hänen hätäänsä vastataan ja vanhempi reagoi tähän hätään tietyllä tavalla. Kun lapsi oppii luottamaan arjen perushoitotilanteissa ennakoitavuuteen, hänen perusturvallisuuden tunteensa auttaa häntä selviämään arjen vastoinkäymisissä ja muutoksissa.
14 3.1.2 Vanhemman ja lapsen välinen varhainen vuorovaikutus Vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutus alkaa jo ennen lapsen syntymää. Äiti ja isä aloittavat vuorovaikutussuhteen jo vauvan ollessa vatsassa hyväilemällä vatsaa ja juttelemalla vauvalleen. Äidillä syntyy vahvempi suhde lapseen ennen syntymää, sillä äiti tuntee jokaisen lapsen liikkeen ja elää lapsen kanssa vuorokauden ympäri. Isä voi olla vuorovaikutuksessa lapseen koskettelemalla äidin vatsaa ja tunnustelemalla vauvan liikkeitä, odottava äiti on taasen joka hetki kehollisessa vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa (Siltala 2003, 19). Vuorovaikutus sisältää siis ne asiat, joita kaksi osapuolta tekee yhdessä. Vastasyntynyttä ohjaa biologinen tarve kiinnittyä turvalliseen aikuiseen Vauva onkin heti syntymästään lähtien aktiivinen etsiessään ja hakiessaan läheltä ihmistä (Schulman 2002, 31). Vauvan tai lapsen aktiivisuus yksinään ei kuitenkaan riitä, sillä lapsi on riippuvainen ympäristön tuesta (Sinkkonen 2001, 31). Varhaisessa vuorovaikutuksessa sekä vanhempi että lapsi ovat aktiivisesti kontaktissa toistensa kanssa. Vauvan puolelta vuorovaikutus on ilmeitä, eleitä, liikkeitä, ääntelyä ja asentoja, joihin vanhempi vastaa esimerkiksi heijastamalla lapsen tunnetilaa, koskettamalla, puhumalla tai ottamalla syliin. Vanhemman ja lapsen varhaisessa vuorovaikutuksessa on kysymys kehityksellisestä molemminpuolisuudesta vanhempien ja lapsen kehitysmahdollisuuksien kohtaamisesta. Siinä vaihtelevat voimakkaat ilon, onnen, hellyyden ja kärsivällisyyden hetket, mutta aina myös hämmennyksen ja kaaoksen, avuttomuuden, epäonnistumisen, epätoivon, vierauden ja outouden hetket. Vanhemmuuteen liittyy laaja tunteiden kirjo. Jokaisen lapsen syntyminen tuo mukanaan uuden vanhemmuustilan, jossa äidin ja isän mieli on kyllin avoin ottamaan vastaan uutta juuri tämän lapsen kanssa. (Siltala 2003, 16.) Vuorovaikutuksen ollessa toimiva, äiti ja lapsi vakuuttavat sanattomassa viestinnässä toisilleen onnistumista. Lapsi ja äiti vakuuttavat toisilleen olevansa hyviä ja onnistuneita äitinä ja lapsena. Normaalisti äiti riittää vauvalleen ja vauva äidilleen. (Kalland & Maliniemi-Piispanen 1999, 77.) Jos äiti ei kuitenkaan ole läsnä lapselleen, vaan on poissaoleva ja hiljainen, lapsi vastaa äidin tilaan olemalla jatkuvassa jännitystilassa, kunnes lapsi lamaantuu, ilo ja kiinnostus ympäristöön katoaa ja liikkeet hidastuvat. Loppujen lopuksi vauvan yritykset vuorovaikutukseen lakkaavat, sillä hän oppii siihen, ettei kukaan niihin vastaa. (Siltala 2003, 33-34.)
15 Kun vuorovaikutus on empaattista ja eläytyvää, äiti luo lapselle eräänlaisen ihon, joka pitää lasta koossa ja suojaa lasta negatiivisilta tunteilta. Jos lapsi ei voi luottaa hoitajaansa, lapsi kehittää itse ihon suojaamaan häntä. Itseään kannattelemalla lapsi selviytyy, jos ei saa hoitajaltaan riittävää vuorovaikutusta. Lapsi korvaa itse hoitajan vuorovaikutuksen psyykkisen suojan. (Schulman 2002, 32-33.) Lapsi tietää olevansa turvassa myös silloin, kun hän kokee suurta hätää. Vanhemmilla on usein myös kyky lohduttaa lasta ja auttaa hänet yli suurenkin surun. Vanhempi osaa useimmiten vastata empaattisesti lapsen hätään ja samalla kuljettaa lapsen tunnetilaa positiivisempaan suuntaan. Usein tämä tapahtuu fyysisen turvan ja puheellisen turvan antamisella. Syli ja jutustelu vievät monet surut pois. 3.1.3 Työntekijän ja lapsen välinen varhainen vuorovaikutus Tämän päivän teoriat korostavat lapsen varhaisen kehityksen olevan suuresti riippuvainen varhaisen vuorovaikutuksen laadusta (Pajulo 2001, 15). Varhaisen kehityksen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että vanhemman ja lapsen välisen varhaisen vuorovaikutuksen lisäksi korostetaan myös muiden lapsen hoitajien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta. Lapsen aloittaessa päivähoidon hänen iällään on suuri merkitys. Yhden tai kahden vuoden ikäisen lapsen identiteetti on hauras ja hän tarvitsee rinnalleen virittäytyneen hoitajan. (Schulman 2004, 16.) Lapsen aloittaessa päivähoidon työntekijöillä ja heidän pysyvyydellä on suuri merkitys. On tärkeää, että lapsi saa päivähoidossa rinnalleen hoitajan, johon voi turvautua pitkin päivää ja päivästä toiseen. On tärkeää, että panostetaan siihen, että lapsi tutustuu hoitajiinsa ja hyväksytään myös se, että lapsi todennäköisesti kiintyy erityisesti johonkin hoitajaan. On tärkeää, että päivähoidossa luodaan edellytyksiä lapsen ja hoitajan kiintymyssuhteeseen, joka edistää lapsen turvallista ympäristöön tutustumista kiinnostusta leikkiin ja sosiaalisiin suhteisiin (Keskinen & Virjonen 2004, 133). Kun ymmärretään lapsen ja hoitajan kiintymyssuhteen merkitys, ryhmässä ymmärretään hoitajan merkitys lapselle. Tällöin ei esimerkiksi kyseenalaisteta sitä, miksi tietty lapsi pyrkii tietyn hoitajan syliin. Tarvittaessa hoitaja olisi hyvä vapauttaa toisista tehtävistä, jotta juuri tämä hoitaja voi keskittyä lapsen ikävään tai muuhun murheeseen. Tämä hoitaja tuo turvaa juuri sille lapselle.
16 Pikkulapsen identiteetin kehityksen kannalta on keskeistä, miten hänen emotionaalisiin tarpeisiinsa vastataan ja miten tavoitetaan lapsen sanattomien viestien vivahteikas merkityksellisyys ja voima, joita hän ilmentää käyttäytymisellään. Lapsen hoitajan tulee herkistyä näille tasoille, jotta perusempatia säilyy tällä varhaisella tasolla ja vältyttäisiin epäsensitiivisiltä lapsenhoitojärjestelyiltä. Äidin sylin saatavuus on lapsen kehitykselle oleellinen asia. Se on pikkulapselle elintärkeä paikka, jossa hän voi voipua ja virkistäytyä, kun äiti on vastavuoroisesti reagoiva. (Schulman 2003, 84.) Kehityksen myötä lapsi alkaa kehittää omia selviytymiskeinoja, kun häntä varten läsnä olevaa aikuista ei aina ole. Jos lapsi kokee jonkin tilanteen sietämättömäksi eikä hän saa siihen apua toiselta, lapsi voi joutua sanattoman kauhun valtaan. Silloin lapseen jää niin paljon ahdistusta, ettei hän pysy ottamaan vastaan mitään. Syömättömyys on tavallista tällaisissa tilanteissa. Tilanne voidaan tulkita uhmaksi tai kiukutteluksi. Lapsi voi myös alistua ja vetäytyä tai hän alkaa riehua ja tulee aggressiiviseksi. Leikkimiskyvyn säilyminen heijastaa sitä, että lapsi kestää vanhemman poissaoloja ja alkaa käsitellä niitä symbolisesti. (Schulman 2003, 85.) 3.2 Kiintymyssuhde John Bowlby on jäänyt historiaamme kiintymyssuhdeteorian luojana. Ennen John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriaa ajateltiin, että äidin ja lapsen suhde syntyy lapsen fysiologisista tarpeista käsin. Bowlby uskoi, että äidin ja lapsen suhteen välillä on myös muita elementtejä. Lapsi muodostaa kiintymyssuhteen siihen aikuiseen, joka tarjoaa lapselle säännöllistä fyysistä ja emotionaalista hoivaa. Bowlby nosti emotionaalisen näkökulman fysiologian rinnalle. (Kouvo & Silvén 2004.) John Bowlby kehitti 1950-luvulla teorian lapsen sosiaalis-emotionaalisesta kehityksestä. Tämän pohjalta syntyi niin sanottu kiintymyssuhdeteoria. Bowlbyn mukaan kiintymyssuhde on lapsen emotionaalinen side lähimpään hoitajaan. Lapsi hakee huomiota ja hoivaa hoitajaltaan syntymästään lähtien ja näin rakentaa kiintymyssuhdettaan hoitajaansa jos hoitaja vastaa hänen huomion ja hoivan tarpeeseen. (Kouvo & Silvén 2004.) Kiintymyssuhteella tarkoitetaan lapsen ja hänen hoitajansa välistä tunnesidettä, kiintymyssuhdeteoriassa tutkitaan lapsen ja hänen hoitajansa välistä vuorovaikutusta (Janhunen 1998). Kiintymyssuhde on lapsen pyrkimystä käyttää tärkeitä läheisiä turvallisuuden perustana. Kiintymyssuhteen tavoitteena on synnyttää tunne perusturvallisuudesta. Tämä syntyy arkisissa hoivatilanteissa. (Sinkkonen 2003b, 31, 52-52.)
17 Kiintymyssuhdeteoria on teoria ihmisen tarpeesta luoda suhteita toisiin ihmisiin. Teorian toinen puoli kertoo siitä surusta ja ahdistuksesta, jota tärkeästä ihmisestä eroon joutuminen aiheuttaa. (Sinkkonen 2001, 16.) Lapsi pyrkii aina kiinnittymään ensisijaiseen hoitajaansa, toimi hoitaja sensitiivisesti tai ennakoitavasti tai ei. Lapsi kiinnittyy ensisijaiseen hoitajaansa myös tämän kohdellessa lasta kaltoin. Lapsi ei tiedä paremmasta. (Kalland & Maliniemi-Piispanen 1999, 24.) Ensisijainen hoitaja on se, joka pitää lapsen hengissä ja huolehtii tästä, vaikka huolehtiminen ei olisikaan riittävää. Vauva on riippuvainen aikuisesta ja tämä riippuvuussuhde mahdollistaa kiintymyssuhteen myös niissä tilanteissa, kun aikuinen esimerkiksi pahoinpitelee lasta. Vauva tyytyy siihen, mitä hän saa ja sopeutuu siihen tilanteeseen. Vauvalla ei ole tietoa, että asiat voisivat olla toisinkin, eikä hänellä ole keinoja muuttaa tilannetta. Bolwbyn mukaan kiintymyssuhteesta muodostuu hyvä ja turvallinen, kun äiti tai hoitaja vastaa lapsen tarpeeseen sensitiivisesti nopeasti, johdonmukaisesti ja tarkoituksenmukaisesti. (Kouvo & Silvén 2004.) Sensitiivisyys tarkoittaa vuorovaikutuksen vastavuoroisuutta ja samantahtisuutta (Janhunen 1998). Päiväkodissa ja myös ryhmäperhepäivähoidossa voi olla vaikea vastata alle yksivuotiaan lapsen tarpeisiin sensitiivisesti. Päiväkodissa lapselle on lähes mahdotonta tarjota oma hoitaja, joka vastaisi lapsen tarpeisiin. Lapselle tarjotaan monta hoitajaa, joista jokainen vastaa lapsen tarpeisiin omalla tyylillään ja niin nopeasti kuin ehtivät. Kolme hoitajaa eivät varmasti ehdi kovin nopeasti vastaamaan 12 alle kolmevuotiaan lapsen tarpeisiin aina nopeasti ja samalla tavalla johdonmukaisesti. Päiväkodissa on tärkeää ylläpitää lapsen kiinnittymistä äitiinsä. Pieni lapsi tarvitsee aikuisen apua ylläpitämään kuvaa hänen ensisijaisesta hoitajasta. Lapsen luottamus ensisijaisen hoitajan läheisyyteen pysyy yllä paremmin, jos lapsella on jotain muistuttamassa ensisijaisesta hoitajastaan. Muistuttajana voi toimia esimerkiksi huivi tai valokuva. (Kalland & Maliniemi-Piispanen 1999, 25-27.) Lapsella on päivän aikana moneen kertaan ikävä, etenkin silloin kuin lapsi on kovin pieni ymmärtämään, että äiti tai muu huoltaja tulee aina hakemaan lapsen takaisin kotiin. Hyvin pieni lapsi on myös kykenemätön palauttamaan mieleensä ensisijaisen hoitajansa turvallisuuden, jos hän kokee jotain mikä horjuttaa hänen turvallisuuden tunnettaan. Lapsen ikävä olisi tärkeä huomioida ja olla tukena, jolloin lapsi selviää paremmin ikävän yli.
18 3.2.1 Vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde Kiinnittymisessä on neljä eri vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa lapsi tai vauva orientoituu häntä hoivaavaa aikuista kohtaan. Seuraavassa vaiheessa lapsen viestit eri henkilöille erilaistuvat. Lapsi saattaa viestiä esimerkiksi äidilleen ja isälleen erilailla, vauva orientoituu erityisesti jotain hoitajaa kohtaan. Kolmannessa vaiheessa lapsi käyttää ensisijaista kiintymyssuhdettaan turvallisuuden perustana. Tässä vaiheessa lapsi vierastaa muita aikuisia. Viimeisessä vaiheessa lapsi on saanut aktiivisemman osan vuorovaikutussuhteessa. (Kalland & Maliniemi-Piispanen 1999, 18.) Viimeisessä vaiheessa lapsi on oppinut erilaisia keinoja ilmaisemaan itseään ja tätä kautta hän saa aktiivisemman osan vanhemman ja lapsen välisessä vuorovaikutussuhteessa. Lapsi ja ensisijaisen kiintymyksen kohde muodostavat keskustelusuhteen. Vauva on syntymästään saakka aktiivinen etsiessään ja hakiessaan läheltä ihmistä, johon kiinnittyä. Vauvan tai lapsen aktiivisuus yksinään ei kuitenkaan riitä, sillä lapsi on riippuvainen ympäristön tuesta. (Sinkkonen 2001, 31.) Pienellä lapsella syntyy yksi muita tärkeämpi kiintymyssuhde, johon hän ensimmäisenä turvautuu. Kiintymyssuhde muodostuu sellaiseen aikuiseen, joka on voimakkaimmin kiintynyt lapseen. Yleensä tällainen suhde muodostuu äidin ja lapsen välille, vaikka isä on yhtä tärkeässä asemassa lapsen elämässä. (Sinkkonen 2001, 49-50.) Lapsi tarvitsee itselleen hoitajan selvitäkseen hengissä ja tämä selviytyminen toimii motiivina vauvan kiintymykselle. Motiivin taustalta löytyvät vauvan läheisyyden ja turvallisuuden tarve. (Sinkkonen 2001, 31.) Lapsen ja hoitajan turvallisella ja jatkuvalla vuorovaikutussuhteella on myös vaikutusta lapsen positiiviseen mielikuvaan itsestään ja läheisistään. (Kouvo & Silvén 2004.) Vauvan riippuvaisuus hoidosta ja huolenpidosta auttaa lasta kiinnittymään myös silloin, kun lapsen saama hoiva on puutteellista tai huonoa. Lapsi kiintyy myös sellaiseen aikuiseen, joka kohtelee häntä kaltoin, esimerkiksi pahoinpitelemällä. Puutteellinenkin hoiva auttaa lasta pysymään hengissä. Lapsen kiintymystä edesauttaa myös tietämättömyys paremmasta. (Sinkkonen 2001, 33.) 3.2.2 Työntekijän ja lapsen välinen kiintymyssuhde
19 Lapsi tarvitsee päiväkodissakin kiintymyssuhteen hoitajaansa. Kiintymyssuhde hoitajaan ei korvaa lapsen kiintymyssuhdetta vanhempiinsa, eikä kiintymyssuhde hoitajaan ole niin tärkeä, kuin vanhempaan. Hyvä ja turvallinen suhde päiväkodin hoitajaan antaa lapselle paremmat mahdollisuudet selvitä päivähoitopäivästä erossa vanhemmista. Tällöin lapsella on päiväkodissakin aikuinen, johon hän voi turvautua ja joka ylläpitää lapsen mielikuvaa hänen ensisijaisesta hoitajastaan. Jos lapselle ei synny kiintymyssuhdetta päiväkodissa, hän tuntee olonsa turvattomaksi. Tällöin lapsen energia menee läheisyyden hakemiseen hoitajalta. (Laitinen 2004, 17.) Hoitajan ja lapsen välinen kiintymyssuhde ei vie mitään pois vanhemman ja lapsen kiintymyssuhteesta. Hoitajan tai työntekijän ja lapsen välinen kiintymyssuhde ei voi syrjäyttää tai vaarantaa lapsen ja vanhemman kiintymyssuhdetta. Lapsen suhde hänen ensisijaiseen hoitajaansa on ensiarvoisen tärkeää. Lapset osoittavat kiintymystä useampaa kuin yhtä henkilöä kohtaan. Lapsella saattaa olla kiintymyssuhde äidin (tai muun lähimmän hoitajan) lisäksi isään ja pitkäaikaiseen päivähoitajaan. (Kouvo & Silvén 2004.) Päivähoidon aloittamisen myötä lapselle tulee vanhempien lisäksi vuorovaikutussuhteita myös muihin, aluksi vieraisiin aikuisiin. Näistä uusista haastavista vuorovaikutustilanteista selviytyäkseen lapsi tarvitsee tehostettua huomiota ja tukea vanhemmiltaan sekä empaattista ja eläytyvää kohtelua hoitajiltaan. Lapsen varhaisina vuosina kokema turvallinen ja vahva tunnesuhde omiin vanhempiin edesauttaa vuorovaikutustaitojen ja sosiaalisuuden myönteistä kehittymistä. (Alijoki 1998, 18, 52.) Päivähoidon henkilökunnan olisi tärkeää jakaa vanhemmille tietoa kiintymyssuhteesta. Vanhempien tulisi tietää, kuinka tärkeitä he omille lapsilleen ovat ja kuinka tärkeä heidän kiintymyssuhteensa on. Vanhempien tulisi myös tiedostaa, miten kiintymyssuhdetta ja varhaista vuorovaikutusta voi tukea. Päivähoidon henkilökunta voisi kertoa kiintymyssuhteesta ja sen merkityksestä vanhemmille sekä vanhemman ja lapsen kiintymyssuhteen että hoitajan ja lapsen välisen kiintymyssuhteen näkökulmasta. Varhaisesta vuorovaikutuksesta ja kiintymyssuhteesta olisi hyvä puhua ääneen. Pieni lapsi pystyy rakentamaan luottavaisia ihmissuhteita muihinkin aikuisiin, jos hänellä on luottavainen ja vakaa kiintymyssuhde omiin vanhempiinsa. Uusien suhteiden luominen ja päivähoidossa oleminen eivät vaikeuta lapsen ja vanhempien välistä kiintymyssuhdetta. Lapsen tullessa päivähoitoon hänen täytyy voida turvallisin mielin erota vanhemmistaan ja huomata, että voi luottaa häntä päivän aikana hoitavaan aikuiseen. (Munter 2001, 40, 42-43.)
20 Kolmen ensimmäisen vuoden kuluessa lapsi kerää kokemuksia ihmissuhteista, niiden ennustettavuudesta ja jatkuvuudesta. Lapsi kokee itsensä yksilöksi, ajattelee ja tahtoo ja on vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Vuorovaikutuksen ollessa positiivinen lapsi kiintyy ja kokee olonsa rakastetuksi ja hyväksytyksi. Lapsi ei tee itse aloitteita vuorovaikutukseen, jos hän huomaa, ettei hänen tarpeisiinsa ja aloitteisiin vastata sensitiivisesti. (Laitinen 2004, 17.) Tutkimustiedon mukaan varhainen päivähoidon aloittaminen ei vaaranna lapsen kehitystä silloin, kun aloitus on hyvin järjestetty. Päivähoidon aloittamiseen liittyvissä ajatuksissa ja mielikuvissa esiintyy niin huolta, levottomuutta ja syyllisyyttä kuin luottamusta, innostusta sekä uuden odotustakin. Päivähoidon aloittaminen tuo lapsen elämään isoja muutoksia. Lapsi joutuu luopumaan vanhempien jatkuvasta läsnäolosta, siirtymään kodista uuteen ympäristöön ja tottumaan vieraisiin aikuisiin sekä lapsiryhmään. (Munter 2001, 35, 40-41.) 3.3 Alle 3-vuotiaiden päivähoito Alle kolmevuotiaalle lapselle ero vanhemmasta on ahdistava, eikä hän aina osaa ilmaista ahdistusta. Lapsi usein saattaa lopettaa itkun, kun äiti on lähtenyt pois näkyvistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lapsi edelleen ikävöisi äidin perään. (Laitinen 2004, 17.) Sanonta pois silmistä, pois mielestä, ei ainakaan tässä kohdin pidä paikkaansa. Yli kolmevuotias lapsi osaa itse ylläpitää mielikuvaa äidistään tai isästään (Laitinen 2004, 17). Alle kolmevuotiaalle lapselle fyysisten tarpeiden tyydyttäminen ja tyydyttämättä jääminen vaikuttaa häneen kokonaisvaltaisesti. Alle kolmevuotias tekee asioita korostuneesti omalla kehollaan ja toteuttaa kehollaan pyrkimyksiään. Hän on myös hyvin tunteikas. Sen vuoksi lapsen varhaislapsuuden tunneilmastolla on tärkeä merkitys esimerkiksi hänen itsetunnon kehitykselle. (Siren-Tiusanen 2001, 18-19.) Kolmen ensimmäisen vuoden aikana lapsen kehityksessä eri kehityksen alueet sulautuvat yhteen kun lapsi oppii kävelemään, käsittelemään asioita, leikkimään ja puhumaan, hänen ajattelunsa, käyttäytymisen säätely ja havainnoimiskyky kehittyvät (Siren-Tiusanen 2001, 16). Kun lapsen eri kehityksen osa-alueet ovat sulautuneet yhteen, hänen tapansa kokea ja jäsentää maailmaa muuttuvat. Lapsi ei enää koe asioita fyysisesti, vaan hän kokee asioita kokonaisvaltaisesti, mielellään, kehollaan ja ajatuksillaan. Lapsi oppii myös käsitteel-