Helluntaikirkon kasvatus- ja opetustyön perusteet Kasvatus- ja opetustyön perusteet -työryhmä: Leevi Launonen (pj.), Matti Kangasoja (siht.), Pasi Parkkila, Katriina Huttunen, Päivi Isoaho ja Tanja Laulainen. Sisältö 1. Johdanto 2. Kasvatus- ja opetustyön peruslinjaukset 2.1 Käsitys ihmisestä 2.2 Käsitys totuudesta ja tiedosta 2.3 Kasvatus, opetus ja oppiminen 2.4 Teologiset perusteet 2.5 Kasvatukselliset ja pedagogiset periaatteet 2.6 Seurakunta kasvatus- ja oppimisympäristönä 3. Kasvatus- ja opetustyön päämäärät 3.1 Yksilön kasvuun liittyvät päämäärät 3.2 Yhteisölliset päämäärät 4. Kasvatus- ja opetustyön tavoitteet ja sisällöt 4.1 Raamatun kokonaissanoma 4.2 Opilliset perusasiat ja Helluntaikirkon seurakuntien painotukset 4.3 Kristillinen elämä ja kristityn kasvu 5. Kasvatus- ja opetustyön järjestäminen 5.1 Yhteisöjen roolit 5.2. Opetusmenetelmät ja pedagoginen kehittäminen 5.3 Arviointi 6. Ikäryhmittäiset erityispiirteet 6.1 Lapset 6.2 Nuoret 6.3 Aikuiset
1. Johdanto Suomen Helluntaikirkon Kasvatus- ja opetustyön perusteilla tuetaan kasvatustoimintaa ja sen yhtenäisyyttä Suomen helluntaiseurakunnissa. Perusteiden lähtökohtana on Raamattu, Apostolinen uskontunnustus ja Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdat. Kasvatus- ja opetustyö on tärkeä osa helluntaiseurakuntien toimintaa ja Suomen Helluntaikirkon strategiaa. Tarkoituksena on toteuttaa käytännössä Jeesuksen antamaa käskyä: Opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Tämä tehtävä koskee kaikkea toimintaa. Kasvatus- ja opetustyön perusteet -asiakirja luo pohjan lasten, nuorten ja aikuisten opetuksen suunnittelulle ja toteuttamiselle maamme helluntaiseurakunnissa. Helluntaikirkon tavoitteena on, että hengellinen kasvatustyö kohdistuu kaikkiin ikäryhmiin, on sisällöltään monipuolista ja muodostaa ehyen pedagogisen jatkumon. Elinikäisen oppimisprosessin seurauksena Jumalan Sanan tunteminen ja käytäntöön soveltaminen voi jatkuvasti syventyä seurakuntalaisten elämässä. Tämän asiakirjan avulla helluntaiseurakuntien kasvatus- ja opetustyölle pyritään varmistamaan riittävä opillinen ja opetuksen järjestämiseen liittyvä yhtenäisyys. Perusteet ohjaavat opetussisältöjen suunnittelua ja menetelmien valintaa. Ne antavat yhteisen kehyksen opetuksen seurakuntakohtaiselle toteuttamiselle. Kasvatus- ja opetustyön perusteissa tunnistetaan kolme tasoa, joilla seurakunnallinen kasvatustyö toteutuu. Tasojen suunnitelmallinen huomioon ottaminen mahdollistaa johdonmukaisen ja tuloksellisen seurakunnan opetustoiminnan. Kirjoitettu eli tarkoitettu opetussuunnitelma on ennakkosuunnitelma siitä, mitä vanhimmisto pitää tärkeänä opettaa ja millaisia tavoitteita opetukselle asetetaan. Kirjoitettu opetussuunnitelma on kuvaus tärkeimmistä opetuksen sisällöistä, jotka seurakuntalaisten toivotaan omaksuvan ja joiden ajatellaan vaikuttavan heidän uskonelämäänsä ja käyttäytymiseensä. Toimeenpantu opetussuunnitelma on seurakunta-, ikäryhmä- ja tilannekohtainen opetustapahtuman toteutuma. Se tarkoittaa suunnitelmaa sellaisena kuin se on viety käytäntöön ja toteutettu varsinaisessa opetustilanteessa. Toimeenpantu opetussuunnitelma riippuu ratkaisevasti opettajasta sekä hänen käyttämistään työtavoista, menetelmistä, välineistä ja materiaaleista. Opettajan tehtävänä on sisäistää opetussuunnitelmaan kirjatut tavoitteet sekä suunnitella opetustaan niiden saavuttamiseksi. Opetussuunnitelman toimeenpanoon vaikuttavat monet opetustilanteeseen liittyvät ulkoiset ja sisäiset tekijät. Kolmas taso on koettu opetussuunnitelma, joka viittaa sekä opetusta saavien henkilökohtaiseen kokemukseen että opetussisältöjen omaksumiseen käytännössä. Toteutuneesta opetussuunnitelmasta voidaan puhua silloin, kun tapahtuu ennakkosuunnitelman mukaista oppimista ja toivottuja oppimistuloksia saavutetaan. Oppimistulokset ovat usein havaittavissa esimerkiksi seurakuntalaisten käsityksissä, asenteissa ja ulkoisessa käyttäytymisessä. Kasvatus- ja opetustyön perusteet -asiakirja sisältää Raamattuun pohjautuvat yleiset filosofiset, teologiset ja kasvatukselliset lähtökohdat helluntaiseurakuntien opetustyölle. Siinä on jäsennetty kasvatus- ja opetustyön päämääriä, keskeisiä opetussisältöjä sekä opetuksen järjestämiseen liittyviä käytännön näkökohtia. Myös ikäryhmien erityispiirteet on otettu huomioon. Perusteiden laatimistyössä on konsultoitu helluntaiherätyksen teologisia ja pedagogisia asiantuntijoita sekä helluntaiseurakuntien pastoreita.
Työryhmän toiveena on, että perusteasiakirja voisi innostaa maamme helluntaiseurakuntia suunnittelemaan omaa kasvatus- ja opetustyötään. Parhaimmillaan asiakirja toimii seurakuntien apuvälineenä tässä työssä, jonka seurauksena helluntaiseurakuntien jäsenet voivat kasvaa syvempään Jumalan Sanan tuntemiseen, vastuullisempaan seurakunnan jäsenyyteen ja selkeämpään helluntailaiseen identiteettiin. 2. Kasvatus- ja opetustyön peruslinjaukset 2.1 Käsitys ihmisestä Kasvatus- ja opetustyön lähtökohtana on ihmiskäsitys, jonka mukaan elämä on kokonaisuudessaan Jumalan lahja. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja Hänen rakkautensa kohteeksi. Sen vuoksi jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja hänellä on ehdoton ihmisarvo. Myös ihmisten tasaarvoisuus perustuu Jumalan luomistekoon. Ihminen on langennut syntiin, jonka seuraukset hän kohtaa maailmassa ja omassa elämässään. Ihminen on kuitenkin lunastettu Kristuksen sovitustyön kautta. Hänellä on mahdollisuus päästä sovintoon ja elävään yhteyteen Jumalan kanssa. Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä oman Sanansa ja Henkensä kautta, ja ihminen on vastuussa siitä, miten hän vastaa tähän kutsuun. Ihminen elää persoonallisen hyvän ja pahan vaikutuspiirissä. Hän voi eheytyä, oppia ja kasvaa yhteydessä Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Elämän syvin tarkoitus on löytää Jumala, palvella Häntä yhdessä toisten kanssa ja tuottaa Jumalalle kunniaa tekemällä hyvää. Hengellinen kasvatus- ja opetustyö tukee tätä prosessia. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on ruumiin, sielun ja hengen omaava jakamaton kokonaisuus. Hänellä on ruumiillisia, psykososiaalisia ja hengellisiä tarpeita. Kaikkien näiden kokonaisvaltainen huomioiminen on tärkeää myös kasvatustyössä. Ihmiselämä on arvokas, mutta samalla hauras. Siihen kuuluu iloa, menestystä ja onnistumisen kokemuksia, mutta myös haavoittuvuutta, surua ja kärsimystä. Ihminen on luotu elämään armosta rikkaana ja syyllisyydestä vapaana Luojansa ja toisten ihmisten yhteydessä. Ihminen on vastuullinen Luojalleen. Hänen tulee elää vastuullisesti myös suhteessa itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja luontoon. Vastuuseen kasvaminen on elinikäinen prosessi, ja siinä Jumalan Sanan opetuksella ja seurakunnan kasvatustyöllä on tärkeä merkitys. 2.2 Käsitys totuudesta ja tiedosta Kasvatus- ja opetustyön lähtökohtana on Jumalan olemassaolo ja asema kaiken todellisuuden luojana ja hallitsijana. Koska Jumala itse on kaiken totuuden lähde, totuus ei ole suhteellista eikä riippuvaista ihmisten erilaisista tulkinnoista. Ihminen voi saada tietoa todellisuudesta arkikokemuksen, Jumalan Sanan ja tieteellisen tutkimuksen kautta. Jumala on ilmoittanut itsensä yleisesti luonnossa ja ihmisen moraalisessa tietoisuudessa. Sen lisäksi Jumala on antanut erityisen ilmoituksen, Raamatun, joka on tiedolliselta sisällöltään yleistä ilmoitusta tarkempi ja laajempi. Vanhan testamentin alkukertomusten, kymmenen käskyn ja Israelin kansan historian lisäksi erityinen ilmoitus tarkentui Uudessa testamentissa ja täydellistyi Kristuksessa, joka on Jumalan Sana. Uusi testamentti on kooste Jeesuksen ja apostolien opetuksesta. Sen antama tieto on totuudenmukaista, luotettavaa ja riittävää ohjaamaan ihmiset pelastukseen ja Jumalan tahdon mukaiseen elämään.
Jumalan yleinen ja erityinen ilmoitus yhdistyvät Kristuksessa. Kristus on totuuden lähde ja keskipiste, jossa pelastava totuus, moraalinen totuus ja muu ihmisen elämään liittyvä totuus kohtaavat. Kristillinen seurakunta, joka perustaa opetuksensa ja toimintansa Raamattuun, on luonteeltaan totuusyhteisö. Kristillisen totuuskäsityksen mukaan on olemassa myös arvoihin liittyviä tosiasioita ja moraalisia lainalaisuuksia, jotka eivät ole riippuvaisia ihmisten tai kulttuurien suhtautumisesta. Ihminen voi valita vapaasti arvonsa ja moraalinsa, mutta hän ei voi muuttaa todellisuutta niiden mukaiseksi. Elämän kestävät perusarvot ovat yhdenmukaisia Raamatun periaatteiden kanssa. Moraalinen totuus ei perustu ihmisten itse muokkaamiin ajatusrakennelmiin ja sopimuksiin, vaan Jumalan olemassaoloon. Ihmisellä on mahdollisuus saada tietoa Jumalasta, totuudesta ja kestävistä arvoista. Ihminen on kuitenkin erehtyväinen. Hänen käsityksensä totuudesta on usein rajallinen ja vajavainen. Siksi myös kristittynä ihmisen on pyrittävä oppimaan jatkuvasti uutta. Aito oppiminen ja kasvu edellyttävät avoimuutta aikaisempien käsitysten terveeseen arviointiin ja niiden tarkentamiseen. Tässä mielessä oppiminen on jatkuvaa omakohtaista tiedon prosessointia sekä sen uudelleen rakentamista. 2.3 Kasvatus, opetus ja oppiminen Kasvatus- ja opetustyöllä on laaja-alainen merkitys. Sillä voi olla myönteisiä vaikutuksia yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointiin sekä seurakunnan hengelliseen menestymiseen. Kasvatus, opettaminen ja oppiminen rakentuvat aina jonkinlaiselle käsitykselle ihmisestä, totuudesta ja tiedosta. Kasvatuksen tulisi olla tavoitteellista, päämäärätietoista ja pitkäjänteistä toimintaa. Näin toteutettuna se luo edellytyksiä ihmisen kasvulle yksilönä sekä seurakunnan ja yhteiskunnan jäsenenä. Jokainen ihminen on ainutkertainen persoonallisuus, jonka kasvuun vaikuttavat tietoisen kasvatuksen lisäksi monet muutkin tekijät. Tässä mielessä kasvatus on aina perusluonteeltaan kasvamaan saattamista. Ihmistä ei ole mahdollista kehittää tai muuttaa kasvatuksen avulla hyväksi Jumalan edessä. Sen vuoksi ihmisen elämän tärkein hengellinen ja moraalinen muutos on uudestisyntyminen, joka tapahtuu Jumalan Sanan ja Hengen vaikutuksesta. Tämän ohella kasvatus- ja opetustyöllä on tärkeä tehtävä sekä inhimillisen että hengellisen kasvun tukijana. Kristillisen kasvatuksen ydin on Raamatun arvoissa ja opetuksessa sekä Jeesuksen antamassa esikuvassa. Niiden tehtävänä on ohjata kasvatusprosessia sekä siinä tapahtuvia kasvattajan ja kasvatettavan valintoja. Kasvatuksen oikeutus perustuu raamatun antamaan tehtävään vanhemmille ja seurakunnalle. Kasvattajan tehtävänä on tukea ihmisenä ja kristittynä kasvua kohti vastuullista aikuisuutta. Kasvatus on yhteisöllistä ja vuorovaikutteista toimintaa. Siinä välittyy tietoja, taitoja, asenteita ja arvoja. Kasvatustapahtumassa jokainen on samalla itse oppimassa ja opettamassa, eikä ketään saa nähdä pelkästään ulkoisena kasvatuksen kohteena. Kasvatus- ja opetustyössä jokaista ihmistä tulee kunnioittaa arvokkaana ja ainutkertaisena olentona. Hengellisesti myönteisillä ja syvillä kokemuksilla on kristillisessä kasvatuksessa erityisen tärkeä tehtävä. Arvot eivät välity ja sisäisty pelkästään tietoa jakamalla. Pyhän Hengen avulla voi kuitenkin syntyä sellainen kasvu- ja oppimisympäristö ja ilmapiiri, jossa ihmiset tulevat arvojen puhuttelemaksi ja jossa heidän arvotunteensa kehittyvät. Kokemuksellisuuden lisäksi kasvatustyössä tarvitaan aina myös suunnitelmallista opetusta ja kristillisiä periaatteita. Erityisen tärkeää arvokokemusten tuottaminen on lasten ja nuorten parissa toimittaessa.
Seurakunnan kasvatus- ja opetustyössä oppiminen ymmärretään prosessina, jossa Jumalan Sanan tunteminen ja käytäntöön soveltaminen lisääntyvät. Oppimisessa ei ole kyse irrallisen tiedon siirtymisestä opettajan mielestä oppijan mieleen, vaan jäsentyneiden tietokokonaisuuksien kehittymisestä. Opettajan tehtävänä on ohjata näkemään opittavaa asiaa selkeämmin ja tarvittaessa myös ohjata oppijan käsityksiä lähemmäksi todellisuutta. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa aktiivisen ja tavoitteellisen toiminnan kautta. Oppija vastaanottaa tai etsii itse uutta tietoa, tulkitsee sitä aiemmin opitun pohjalta sekä suhteuttaa sen olemassa olevaan tietoon ja käsitykseen totuudesta. Opetuksen tehtävänä on kehittää myös oppijan valmiuksia kriittiseen arviointiin ja tiedon soveltamiseen. Oppiminen on yksilöllistä, ja sen vuoksi opettajan haasteena on pyrkiä huomioimaan erilaisten oppijoiden lähtökohdat ja tarpeet aiheen käsittelyssä. Opettajan tehtävänä on ohjata opiskeluprosessia monipuolisesti tarkoituksenmukaisten menetelmien avulla, jotka tukevat tietokokonaisuuksien ymmärtämistä, kehittävät tiedollisia ja taidollisia valmiuksia sekä virittävät kiinnostusta opittavaan asiaan. Vastuu oppimisprosessin edistämisestä opetustilanteessa on opettajalla. 2.4 Teologiset perusteet Suomen Helluntaikirkon teologisessa opetuksessa keskeisenä lähtökohtana on Raamatun luotettavuus, Jumalan armon ilmestyminen Jeesuksessa Kristuksessa, uudestisyntyminen, uskovien vesikaste, seurakuntayhteys, Pyhän Hengen osallisuus ja vaikutus seurakunnan keskellä sekä seurakunnan missiologinen tehtävä. Helluntaiseurakunnat ovat vanhimmistojohtoisia ja vaalivat keskinäistä yhteyttään. Kaikessa seurakuntaelämässä Raamatun opetuksella on keskeinen rooli. Kasvatus- ja opetustyö perustuu näkemykseen siitä, että Jumalan Sanassa on itsessään vaikuttava voima: Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatuksesi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä. (2. Tim. 3:16-17) Suomen Helluntaikirkon tunnustuksen keskeinen sisältö on ilmaistu Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdissa ja Apostolisessa uskontunnustuksessa. Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt ja ihmisille annettu Jumalan Sana. Sen opettaminen on Jumalan tahto. On olemassa yksi, iankaikkinen Jumala, joka on taivaan ja maan Luoja. Jumalassa on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jeesus Kristus on Jumalan Poika. Jeesus oli täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen samassa persoonassa. Jeesus opetti, teki ihmeitä ja kuoli ristillä sovittaen maailman synnin. Jeesus nousi kuolleista ja on nyt taivaassa Isän oikealla puolella. Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi uskoa Jeesukseen ja ottaa Hänet vastaan pelastajanaan. Pyhä Henki tulee ihmisen sydämeen ja todistaa, että hän on Jumalan lapsi. Jeesus kastaa Häneen uskovan ihmisen Pyhällä Hengellä. Pyhä Henki antaa erilaisia lahjoja. Uskova ihminen saa elää Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Vaikka ihminen syntyy langenneeseen ihmiskuntaan ja hänessä on aadamilaisen suvun lapsena peritty turmelus, liha, hän syntyy myös sovitettuun ihmiskuntaan. Jeesus otti pois ristintyössään perisynnin yhteisöllisen syyllisyyden. Jeesuksen sovitustyön perusteella myös pieni lapsi on syntymästään asti Jumalan valtakunnan perillinen. Lapsen vartuttua hänen omatuntonsa herää ja hän tulee moraalisesti tietoiseksi hyvästä ja pahasta. Tässä iässä hän voi itse valita, haluaako hän uskoa Jeesukseen. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi. Uskovan hengelliseen elämään kuuluu opetuslapseus eli kristittynä kasvaminen.
Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama uskovien yhteisö. Jeesuksen antaman lähetyskäskyn mukaan seurakunnan on tehtävä kaikista kansoista opetuslapsia evankeliumia julistamalla, kastamalla ja opettamalla. Seurakunnan tehtävänä on palvella Jeesusta ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Evankeliumin julistaminen, kaste, ehtoollinen, uhraami nen, palveleminen ja uskovien keskinäinen yhteys ovat tärkeä osa kristillistä seurakuntaelämää. Aikojen lopussa kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen. Jeesus tulee lupauksensa mukaan toisen kerran maan päälle. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Jokaisella, joka uskoo Jeesukseen, on iankaikkinen elämä Hänen kanssaan. 2.5 Kasvatukselliset ja pedagogiset periaatteet Suomen Helluntaikirkon kasvatustoiminta perustuu edellä oleviin linjauksiin. Lapset, nuoret ja aikuiset huomioidaan erikseen kasvatus- ja opetussuunnitelman perusteissa. Sen lisäksi kasvatus- ja opetustoiminnassa noudatetaan seuraavia yleisiä periaatteita: Seurakunnan kasvatus- ja opetustyön toteuttamisen kokonaisvastuu on vanhimmistolla seurakuntalaisten hengellisen kasvun edistämiseksi kohti tervettä ja vastuuntuntoista aikuisuutta. Kasvatus- ja opetustyön sekä opetussisältöjen valinnan lähtökohtana on ihminen fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena ja hengellisenä kokonaisuutena. Seurakunnan opetusohjelmaan tulee sisältyä tasapainoisesti Raamattuun ja teologiaan sekä uskovien arkielämään ja yhteiskuntaan liittyviä aihepiirejä. Lisäksi huomioidaan ajankohtaiset tarpeet, jotka vaativat välitöntä reagointia. Kaikessa seurakunnan opettamisessa johdetaan uskovia sisälle Jumalan Sanan periaatteisiin sekä annetaan heille käytännön valmiuksia erilaisten uskonnollisten ilmiöiden, opillisten virtausten ja hengellisten painotusten kriittiseen arviointiin. Kasvatus- ja opetustyön tavoitteena ei ole vain tiedon lisääminen, vaan kokonaisvaltainen ja terve hengellinen kasvu, henkilökohtainen palvelutyö ja hedelmän kantaminen käytännön seurakuntaelämässä. Seurakunnan opetustyössä otetaan huomioon eri ikä- ja muut ryhmät, joiden kansallinen, sosiaalinen, hengellinen ja tiedollinen tausta vaatii opetuksen sisällöllistä ja pedagogista eriyttämistä. Seurakunnan kasvatus- ja opetustyö on luonteeltaan ennaltaehkäisevää. Korjaavan työn osalta tehdään yhteistyötä ammattiauttajien kanssa ja ohjaten seurakuntalaisia heidän apunsa piiriin. 2.6 Seurakunta kasvatus- ja oppimisympäristönä Seurakunnan oppimisympäristöllä tarkoitetaan kaikkia niitä tilanteita, fyysisiä paikkoja ja olosuhteita, joissa Jumalan Sanaa opetetaan. Tällaisia ovat muun muassa rukoushuone (tai muu jumalanpalvelus- ja kokoustila), pyhäkoulu- ja kerhotilat, nuorten kokoontumispaikat, verkkosivut, leirikeskukset ja erilaiset toimintapaikat. Oppimisympäristöön kuuluu myös vuorovaikutuksen kautta syntyvä ilmapiiri. Näin kasvatus- ja oppimisympäristöllä tarkoitetaan oppimistapahtumaan liittyvää fyysisen tilan, psyykkisten tekijöiden, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja hengellisen ilmapiirin muodostamaa kokonaisuutta.
Fyysiseen oppimisympäristöön kuuluvat opiskelutila sekä opetusvälineet ja materiaalit. Joskus siihen voivat kuulua myös muu rakennettu ympäristö ja luonto. Fyysinen opiskelutila tulisi mahdollisuuksien mukaan järjestää ja varustaa siten, että se mahdollistaa monipuolisten opiskelumenetelmien, työtapojen ja välineiden käytön. Psyykkinen ja sosiaalinen oppimisympäristö muodostuu yksilön sisäisistä tieto-, tunne- ja motivaatiotekijöistä sekä keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja oppimistilanteeseen liittyvistä ihmissuhteista. Oppimisympäristön tulisi tukea avointa vuorovaikutusta, jossa rohkaistaan aktiiviseen osallistumiseen. Seurakunnan kasvatus- ja opetustyössä on keskeisesti kysymys myös hengellisestä oppimisympäristöstä. Pyhän Hengen synnyttämä ilmapiiri luo parhaat edellytykset Jumalan Sanan totuuksien sisäistämiselle. Yhteiskunnassa vallitseva henkinen kulttuuri, josta jokainen seurakuntalainen saa vaikutteita, voidaan laajimmillaan ajatella koko seurakunnan kasvatus- ja oppimisympäristöksi. Nykyyhteiskunnassa vaikuttaa vahvasti liberaali etiikka ja postmoderni ajattelu, joka haastaa perinteisen kristillisen kasvatuksen ja opetuksen. Nykyajalle tyypillinen totuuden, arvojen ja moraalin perustattomuus on ristiriidassa kristillisen ajattelun ja Raamatun kanssa. Tämä on ajankohtainen haaste myös seurakunnan kasvatus- ja opetustyölle ja sen sisältöjen suunnittelulle. Yhteiskunnan maallistumisen ohella tarvetta kristilliselle opetustyön ja opillisten linjausten määrittelyyn aiheuttavat myös erilaiset vapaan karismaattisuuden ilmenemismuodot, uskonnollisen median monimuotoisuus sekä ekumeenisella tasolla tapahtuva yhteistyö. Näiden muutosten keskellä terveen hengellisen identiteetin säilyttäminen edellyttää seurakunnissa vahvaa ja suunnitelmallista opetustyötä. 3. Kasvatus- ja opetustyön päämäärät 3.1 Yksilön kasvuun liittyvät päämäärät Kasvatus- ja opetustyön päämääränä on yksilön tasapainoinen, inhimillinen ja hengellinen kasvu, joka näkyy kristillisen elämäntavan kokonaisvaltaisena kypsyytenä. Tavoitteena on tukea kasvua ihmiseksi, joka on löytänyt identiteettinsä Jumalan kuvana, joka on vastuullinen, hengellisesti raitis ja tasapainoinen kristitty ja joka haluaa jatkuvasti kasvaa uskossaan. Yksilön kasvu tulee esiin myös hengellisenä mielenlaatuna. Päämääränä on yksilö, joka hankkii lisää tietoa, kehittyy taidoissa sekä huolehtii omasta fyysisestä, henkisestä, sosiaalisesta ja hengellisestä hyvinvoinnistaan eri ikäkausina. Hän sitoutuu Raamatun opetukseen ja arvoihin sekä kykenee perustelemaan kristillistä uskoaan erilaisten maailmankatsomusten ja uskomusten keskellä. Kasvatus- ja opetustyön tuloksena uskova ymmärtää seurakunnan perustehtävän ja osallistuu omalta osaltaan sen toteuttamiseen. Hän kokee seurakunnan toimintaan osallistumisen merkityksellisenä osana omaa henkistä, sosiaalista ja hengellistä hyvinvointiaan. Kasvatustyö pyrkii siihen, että jokainen seurakuntalainen löytää seurakuntayhteisössä palveluun sitoutuneen elämäntavan. Tärkeänä lähtökohtana ja voimavarana on Jumalan armon omakohtainen kokeminen ja vapaaehtoisuus. 3.2 Yhteisölliset päämäärät
Kasvatus- ja opetustyön yhteisöllisenä päämääränä on kasvuyhteisön rakentaminen, joka tukee erilaisista taustoista tulevien yksilöiden kasvua. Seurakuntaelämän keskuspaikkana on yhteinen jumalanpalvelus, joka tarjoaa mahdollisuuden Jumalan ja toisten ihmisten kohtaamiseen. Seurakuntayhteisö toteuttaa perustehtäväänsä julistuksen, opetuksen ja diakonian keinoin. Näin seurakunta tekee hyvää, osoittaa lähimmäisenrakkautta käytännössä sekä huolehtii suhteista lähimmäisiin niin seurakunnan sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Seurakunnan tavoitteena on olla hoitava yhteisö, jonka rakkaudellisessa vuorovaikutuksessa rikkinäiset ja tunne-elämältään vammautuneet ihmiset voivat saada korvaavia ja eheyttäviä kokemuksia. Yhteisöllisenä päämääränä on tarjota mahdollisuuksia osallistumiseen, palveluun ja kasvuun yhdessä toisten kanssa. Kasvatus- ja opetustyössä korostetaan perheen, suvun ja seurakuntayhteisön merkitystä yksilön kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Tavoitteena on avoin seurakunta, joka kykenee vastaanottamaan erilaisia uusia jäseniä ja liittämään heidät rakentavalla tavalla seurakuntayhteisöön. Parhaimmillaan seurakunta on jatkuvan yhteisöllisen vuorovaikutuksen ja oppimisen paikka. Hengellisenä yhteisönä seurakunta on samalla myös yhteiskuntaeettinen yhteisö, jonka tulee pyrkiä omalla toiminnallisella esimerkillään hyvien tapojen kunnioittamiseen, terveen tapakulttuurin vaalimiseen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen. Tämä tarkoittaa taloudellista, sosiaalista ja ekologista vastuuta kestävän kehityksen toteutumisesta ja vaikuttamista oman paikkakunnan parhaaksi. Suomen Helluntaikirkon pyrkimyksenä on luoda avoimet ja toimivat suhteet toisiin kirkkokuntiin ja herätysliikkeisiin. Selkeä helluntailainen oppi ja arvopohja tarjoavat mahdollisuuden avoimeen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön toisten kristittyjen kanssa. 4. Kasvatus- ja opetustyön tavoitteet ja sisällöt Seuraavassa on esitetty tiivistetysti Raamattuun, kristilliseen oppiin ja kristityn elämään liittyviä keskeisiä opetuksellisia tavoitteita ja sisältöjä. 4.1 Raamatun kokonaissanoma Opetuksessa perehdytään Raamattuun Jumalan ilmoituksena, sen kokonaissisältöön ja perusoppeihin sekä Raamatun merkitykseen. Tavoitteet - Raamatun ymmärtäminen Jumalan ilmoituksena - Raamatun kokonaisilmoituksen ja keskeisen sanoman sisäistäminen - raamatunluku- ja tutkimistaitojen vahvistaminen - Raamatun kunnioittaminen uskonelämän ohjaajana ja Jumalan kohtaaminen Raamatun kautta Keskeiset sisällöt - Raamatun synty ja rakenne - Raamatun sisältö - Raamatun tulkinta ja vaikutus 4.2 Opilliset perusasiat Opillisten perusasioiden sisällöt nousevat helluntaiseurakunnan uskon pääkohdista, joita ovat Jumala, Jeesus Kristus, Pyhä Henki, synti, pelastus, ihminen, seurakunta, enkelit ja henkivallat sekä tulevaisuus.
Tavoitteet - opillisten asioiden kokonaisuuden tasapainoinen rakentuminen - valmiuksien kehittyminen uskonnollisten ilmiöiden, opillisten virtausten ja hengellisten painotusten arviointiin - Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen olemuksen, ominaisuuksien ja toiminnan ymmärtäminen - Jumalan pelastussuunnitelman ymmärtäminen - ihmisen alkuperän, olemuksen ja aseman käsittäminen - seurakunnan erityisaseman ja toiminnan hahmottaminen - enkelimaailman hahmottaminen - tulevien tapahtumien ymmärtäminen ja niihin sisältyvän kristityn toivon omaksuminen Keskeiset sisällöt Jumala - Jumalan olemus - Jumalan ominaisuudet - Jumalan teot Jeesus Kristus - Jeesuksen ihmisyys - Jeesuksen jumaluus - Jeesuksen elämä, opetukset ja teot Pyhä Henki - Pyhän Hengen olemus, persoona ja tehtävät - Pyhän Hengen kaste - armolahjat ja Hengen hedelmä Synti - synnin alkuperä - synnin olemus - synnin seuraukset Pelastus - pelastussuunnitelma Raamatussa - Jeesuksen sovintotyö - pelastuksen vastaanottaminen, usko ja kaste, uskovan asema Ihminen - ihmisen alkuperä - ihmisen olemus - ihmisen tulevaisuus Seurakunta - seurakunnan synty ja olemus - seurakunnan tehtävät ja toimitukset - seurakunnan rakenne ja toiminta - helluntailiikkeen ja paikallisseurakunnan historia Enkelit ja henkivallat - olemus - ominaisuudet
- toiminta Tulevaisuus - toivon näköala - Jeesuksen toinen tulemus - tulevat tapahtumat 4.3 Kristillinen elämä Kristillisen elämän alue painottuu uskovan oman kasvun tukemiseen eettisesti valveutuneena yksilönä sekä seurakunnan ja yhteiskunnan vastuullisena jäsenenä. Tavoitteet - opillisten asioiden terve ja tasapainoinen soveltaminen uskonelämässä kasvamiseen - aitoon ja ehyeen ihmisyyteen kasvaminen - perheen, avioliiton ja ihmissuhteiden raamatullisten perusteiden sisäistäminen - seurakuntayhteyden ymmärtäminen ja uskon todeksi eläminen - Jumalan kokonaisvaltaisen tahdon ja käytännöllisen johdatuksen löytäminen - vastuullisen elämänasenteen omaksuminen suhteessa luomakuntaan - kristittynä eläminen ja vaikuttaminen osana yhteiskuntaa - terveen elämänkäsityksen hahmottaminen ja sielunhoidon perustaitojen oppiminen - uhraamisen ja antamisen periaatteiden tiedostaminen - Jumalalle osoitetun kiitoksen, ylistyksen, rukouksen ja esirukouksen ymmärtäminen luonnollisena osana kristityn elämää - terveen elämänkäsityksen hahmottaminen ja sielunhoidon perustaitojen oppiminen Keskeiset sisällöt Ihmisyys - ihminen psyykkisenä, fyysisenä, sosiaalisena ja hengellisenä kokonaisuutena - ihmisen arvo, yksilöllisyys ja minäkuva - arvot, tunteet ja omatunto - lähimmäisyys - vuorovaikutussuhteet - seksuaalisuus - kasvu ihmisenä ja kristittynä - elämänkaari ja -kulku Kristitty perhe, avioliitto ja ihmissuhteet - sinkkuus - seurustelu - avioliitto - lasten kasvatus - perhe, suku ja seurakunta - erityiskysymykset Kristitty ja seurakunta - seurakunnan jäsenyys - seurakuntayhteys - henkilökohtaisen jumalasuhteen hoitaminen - palveleminen - uhraaminen Jumalan johdatus
- Jumalan yleinen ja erityinen tahto - Pyhän Hengen rooli ja johdatuksen tavat - johdatuksen löytäminen ja tulkinta Kristityn suhde luomakuntaan - luomakunnan synty, ylläpito ja tulevaisuus - ihmisen vastuu luomakunnasta - ekologinen vaikuttaminen ja kestävä kehitys Kristitty ja yhteiskunta - kristityn elämäntapa - kristityn suhde valtaan, politiikkaan, talouteen, mediaan ja kulttuuriin - kristityn tehtävä yhteiskunnassa Sielunhoito - kristillinen jumalakuva, minäkuva ja elämänkäsitys - kristillisen sielunhoidon päämäärät - inhimilliset ja jumalalliset auttamiskeinot 5. Kasvatus- ja opetustyön järjestäminen 5.1. Yhteisöjen roolit Suomen Helluntaikirkko Kasvatus- ja opetustyön perusteet -asiakirja toimii Suomen Helluntaikirkon seurakuntien kasvatus- ja opetustyön ohjauksen ja kehittämisen välineenä. Lisäksi eettis-opillinen toimikunta tarkentaa Helluntaikirkon linjauksia eettis-opillisista kysymyksistä sekä antaa niihin liittyviä kannanottoja. Nämä linjaukset otetaan huomioon myös kasvatus- ja opetustyössä. Kasvatus- ja opetustyön perusteita tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa Helluntaikirkon hallituksen toimeksiannosta. Helluntaiseurakunnat Helluntaiseurakunnat suunnittelevat ja toteuttavat kasvatus- ja opetustyötään Kasvatus- ja opetustyön perusteet -asiakirjan pohjalta. Seurakuntien omat paikalliset yksityiskohtaisemmat suunnitelmat laaditaan valtakunnallisten perusteiden pohjalta. Näin perusteasiakirja tukee helluntaiseurakuntien kasvatus- ja opetustyötä sekä edistää sen opillista yhtenäisyyttä. Seurakunnan suunnitelmaa laadittaessa on hyvä ottaa huomioon paikalliset olosuhteet, erityispiirteet ja tarpeet. Lisäksi suunnitelman toteuttamisessa voidaan tehdä yhteistyötä helluntaiherätyksen eri yhteisöjen, alueen muiden seurakuntien sekä kasvatus- ja opetustyötä tekevien tahojen kanssa. Hyvä yhteistyö eri toimijoiden kanssa edistää seurakunnan perustehtävän toteuttamista. Iso Kirja Helluntaiseurakuntien yhteinen koulutuskeskus ja raamattuopisto Iso Kirja tukee seurakuntia niiden kasvatus- ja opetustyössä. Iso Kirja on seurakunnille tärkeä voimavara työntekijöiden perus- ja täydennyskoulutuksesta vastaavana oppilaitoksena. Lisäksi Iso Kirja tarjoaa seurakuntalaisille ja eri työmuotojen vastuuhenkilöille monipuolista varustavaa koulutusta. Erityiskoulu-
tusalat ja tutkinnot liittyvät seurakuntatyöhön, nuoriso- ja lapsityöhön sekä lähetys- ja kehitysyhteistyöhön. Opiston lisäksi Iso Kirja palvelee seurakuntia myös etäkoulutus- ja nuorisotoimintayksikköjensä kautta. Nuorisotoimintojen yksikkö tuottaa opetussuunnitelmamateriaalia ja toimintaa ohjaavia julkaisuja seurakuntien lapsi- ja nuorisotyöhön. Etäopiskeluyksikkö (Global University Finland eli GUF) tarjoaa seurakunnille mahdollisuutta perustaa opintokeskuksia Raamatun johdantoopintojen suorittamiseen sekä niiden alaisina toimivia opintopiirejä korkeakoulutason kurssien opiskeluun. Helluntaikirkko tekee koulutusyhteistyötä Ison Kirjan kanssa. Aikamedia Helluntaiseurakuntien kustannusyhtiö, Aikamedia Oy, tuottaa ja julkaisee opetusmateriaalia seurakuntien ja yksilöiden tarpeisiin. Aikamedian julkaisema kasvatuksellinen ja opetuksellinen sisältö nousee helluntaiseurakuntien arvopohjalta ja kohdentuu kaikkiin ikäryhmiin. Yksi Aikamedian päätehtävistä on varustaa seurakuntia tuottamalla niiden näkyä ja kasvua vahvistavaa opetusmateriaalia. Kasvatus- ja opetussuunnitelmatyön kannalta keskeisiä toimialoja ovat opetussuunnitelman sisältöjä vahvistava kirjallisuus sekä lehdet. Aikamedian opetusmateriaalituotannossa otetaan huomioon Helluntaikirkon kasvatus- ja opetustyön perusteisiin sisältyvät keskeiset aihealueet. Opetusmateriaalin julkaisutoiminnassa Helluntaikirkko tekee yhteistyötä Aikamedian kanssa. 5.2 Opetusmenetelmät ja pedagoginen kehittäminen Opetukseen osallistuvat henkilöt ovat eri-ikäisiä, ja heidän osaamisen tasonsa, oppimisen lähtökohtansa ja tarpeensa ovat yksilöllisiä. Opetustilanteessa opettajan tehtävänä on ottaa huomioon oppijoiden erilaiset lähtökohdat. Lisäksi opettajan tulee ohjata oppimisprosessia erilaisia opetusmenetelmiä monipuolisesti käyttäen niin, että menetelmävalinnat tukevat oppimista ja opitun soveltamista sekä kohottavat oppijoiden aktiivisuutta ja motivaatiotasoa. Menetelmävalinnat tulee aina suhteuttaa tavoitteisiin ja sisältöön, ehyen opetus- ja oppimisprosessin varmistamiseksi. Ikäryhmien huomioon ottaminen opetusmenetelmien valinnassa on myös keskeistä. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä kokemuksellisempaa opetuksen tulisi olla. Nuorten opetuksessa menetelmävalinnoissa tulee puolestaan kiinnittää erityistä huomiota aktivoimiseen ja opetussisällön soveltamiseen. Aikuisten opettamisessa on hyödyllistä yhdistää omia elämänkokemuksia opetussisältöön erityisesti silloin, kun oppijoilla on kulunut kauan aikaa aiemmasta teoreettisesta opiskelusta. Opetusmenetelmiä on monia, ja niiden käytössä onnistuminen riippuu paljon asetetuista tavoitteista sekä opettajan oppimiskäsityksestä, opetustaidoista ja opetustyylistä. Opetusmenetelmien valinnassa kannattaa ottaa huomioon opettajan pedagogiset valmiudet, oppijoiden tottumukset ja taitotaso, opetuksen resurssit sekä opetusmenetelmien vahvuudet ja haasteet. Opetusmenetelmiä voi käyttää hyvin joustavasti tilanteesta ja tarpeita riippuen. Niitä kannattaa myös yhdistellä sopiviksi kokonaisuuksiksi siten, että kyseinen menetelmä tukee mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti meneillään olevaa oppimisprosessin vaihetta. Eri menetelmien käyttö voi vaihdella tarpeen mukaan muutamista minuuteista koko opetustilanteen mittaisiksi. Menetelmän toimivuuden ratkaisee käyttötarkoitus ja sen soveltaminen opetustilanteessa. Menetelmiä vaihtamalla opetusta on mahdollista sopivasti rytmittää. Esimerkiksi vuorottelemalla opettajajohtoisia, oppijakeskeisiä ja yhteistoiminnallisia menetelmiä tuetaan mielenkiinnon heräämistä ja säi-
lymistä oppimista kohtaan. Lisäksi opettajan oma esimerkki elämän ja opetuksen tasapainosta on edelleen tärkeä opetuksen tuki. Kasvatus- ja opetustyö on haastavaa ja vaatii opettajalta monentasoisia taitoja. Pedagogisten taitojen oppiminen onkin tärkeä osa opettajana kehittymistä. Sopiva uudistusinto ja uusien menetelmien kokeileminen on hyvä pitää jatkuvasti osana opetustyötä. On kuitenkin muistettava, että tarkoituksena ei ole korostaa menetelmiä sisällön kustannuksella. 5.3 Arviointi Arvioinnin tarkoituksena on saada tietoa siitä, miten seurakunnan kasvatus- ja opetustyössä on onnistuttu. Arviointia voidaan suorittaa esimerkiksi yksilön, perheen, seurakuntayhteisön tai sen ulkopuolella olevien yhteiskunnallisten toimijoiden näkökulmasta. Kasvatus- ja opetussuunnitelma antaa perustaa arvioinnille ja samalla myös tietoa siitä, mistä asioista arvioinnissa ollaan kiinnostuneita: 1. Mitä mieltä ollaan saadusta kasvatuksesta tai opetuksesta? 2. Missä määrin opetusta on ymmärretty? 3. Miten saatua opetusta sovelletaan omassa elämässä ja seurakuntaelämässä? 4. Millaisia vaikutuksia kasvatuksen ja opetuksen soveltamisella on ollut? Yhteisesti vanhimmistossa tai opetuksesta vastaavien suunnitteluryhmässä suoritettu arviointi antaa käsityksen onnistumisesta. Se kertoo, missä asioissa on tarpeen tehdä asioita vieläkin paremmin. Arvioinnissa onkin tärkeintä, että saadut tulokset johtavat jatkotoimenpiteisiin eli jotakin parannetaan, uudistetaan, muutetaan tai kehitetään. Siinä voi olla avuksi kysymys: Kun arvioinnin tulokset ovat tällaiset, niin mitä on tehtävä, jotta seurakunnan kasvatus- ja opetustyö olisi jatkossa parempaa, onnistuneempaa ja vaikuttavampaa? Vaikka arviointi nostaa usein esiin kehittämistarpeita, on myös onnistumisten, myönteisten kokemusten tai vahvuuksien tunnistaminen ja esilletuonti on tärkeää. Seurakunnan opettajien kannalta on kannustavaa tietää, missä on onnistuttu hyvin ja mitkä asiat ovat seurakunnan kasvatus- ja opetustoiminnan vahvuuksia. Sillä on merkitystä myös koko seurakunnalle. Arvioinnin kohteet Arvioinnin kohteiksi on valittu kasvatus- ja opetustyön menestyksellisen ja vaikuttavan toteuttamisen kannalta keskeisiä tekijöitä. Ne pohjautuvat perusteasiakirjaan ja ovat suuntaa antavia. Seurakunnan omassa kasvatus- ja opetussuunnitelmassa voidaan arviointikohteita tarpeen mukaan täsmentää. Arvioinnin kohteita ovat: 1. kasvatus- ja opetussuunnitelman laatiminen ja kehittäminen 2. kasvatus- ja opetustyön tavoitteet (kirjoitettu opetussuunnitelma) 3. kasvatus- ja opetustyön johtaminen 4. voimavarat ja edellytykset 5. kasvatus- ja opetustyön järjestelyt 6. kasvatus- ja opetustyön toteuttaminen (toimeenpantu opetussuunnitelma) 7. kasvun ja oppimisen tukeminen (pedagoginen puoli) 8. perheiden tukeminen 9. oppijoiden osallisuus ja vuorovaikutus 10. aikaansaannokset ja tulokset (koettu opetussuunnitelma) 11. muut vaikutukset
6. Ikäryhmittäiset erityispiirteet Eri ikäryhmillä on omat elämänvaiheeseen liittyvät erityispiirteensä, jotka vaikuttavat yksilön tarpeisiin sekä kasvatus- ja opetustyön käytännön toteutukseen. Seurakunnan on järjestettävä kullekin ikäryhmälle eriytettyä mielekästä toimintaa sekä kiinnitettävä erityistä huomiota siirtymävaiheisiin ikäryhmästä toiseen. Parhaimmillaan koko seurakunta voi saada oppimiskokemuksia myös yhteisestä kokoontumisesta. Tällä tavoin seurakunta muodostuu kasvatusyhteisöksi, jossa eri-ikäisillä on annettavaa ja opittavaa toinen toisiltaan. Erityisesti yhteisten arvojen omaksuminen on keskeistä. 6.1. Lapset Lapsuuteen kuuluvat kasvu ja kehitys, jotka jatkuvat läpi koko ikäkauden (persoonan, sosiaalisten taitojen, ajattelun, tunne-elämän, moraalin, motoriikan, kielen jne. kehitys). Tämän vuoksi lapsen kohtaaminen tulisi olla kokonaisvaltaista huomioimista, johon oleellisesti sisältyy myös hoito ja huolenpito. Lapsuus voidaan jakaa alle kouluikäiset käsittävään varhaislapsuuteen ja kouluikäisten keskilapsuuteen, joka vaihtuu noin 12 vuoden iässä murrosikään. Lapsen elämänpiiri on suppea ja rajoittuu omaan perheeseen, lähisukuun, ystäviin, päiväkotiin, kouluun ja seurakuntaan. Lapsuuteen kuuluvia isoja tapahtumia ovat muun muassa päivähoitoon / kouluun lähteminen ja murrosiän alkaminen. Lapsen perhe voi olla uskova tai uskon asioille vieras. Kristillisen kasvatuksen ja opetuksen tavoitteena on rakentaa lapsen suhdetta Jumalaan ja antaa lapselle valmiuksia kasvaa tasapainoiseksi ja vastuukykyiseksi kristityksi ohjaamalla häntä elämään rikasta elämää Raamatun arvomaailman mukaisesti. Lapset tarvitsevat monipuolisen opetuksen Raamatusta, opista ja kristillisestä elämästä, joka on lapsen ikä- ja kehitystason mukaista. Opetuksen ja kasvatuksen tulee olla suunniteltua ja tavoitteellista. Erityisesti käytännön hengellisyyden harjoittelu on tärkeää. Lapset tarvitsevat osallistumisen kokemuksia. He ovat toiminnan subjekteja, eivät opettamisen kohteita. Lapselle ominaisia vuorovaikutuksen ja oppimisen muotoja ovat leikkiminen, liikkuminen, taiteellinen kokeminen ja ilmaisu sekä tutkiminen. Lapsi oppii parhaiten, kun ohjauksessa huomioidaan lapsen luontaiset kiinnostuksenkohteet, temperamentti sekä oppimistyyli. Mitä pienempi lapsi on, sitä kokemuksellisempaa opetuksen tulisi olla. Lapsen ja aikuisen toimiva vuorovaikutus ja rohkaiseva turvallinen ilmapiiri ovat lapsen myönteisten seurakuntakokemusten perusta. Lisäksi monipuoliset ja aktivoivat opetusmenetelmät lisäävät lapsen mielenkiintoa ja auttavat oppimisessa. Vastuu lapsen kasvatuksesta, myös hengellisestä kasvatuksesta, on lapsen vanhemmilla. Siksi yhteistyö lasten vanhempien kanssa on erityisen tärkeää. Seurakunta on lapsen kristillisen kasvun tärkeä tuki kodin lisäksi. Seurakuntayhteyden säilyminen tulisi varmistaa lapsuuden suurissa siirtymävaiheissa, kuten kouluun lähteminen ja varhaisnuorisoikään siirtyminen. 6.2 Nuoret Nuoruus on lapsuuden ja aikuisuuden välissä sijaitseva yksilöllinen ja voimakas kasvuvaihe. Tuossa vaiheessa nuori pyrkii itsenäistymään perheestään ottamalla ja oppimalla niitä vastuita ja rooleja, joita aikuisena oleminen vaatii. Nuoruutta leimaa nopea fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen muutos, joka hämmentää nuoren elämää. Nuoruuteen kuuluu myös kokonaisidentiteetin kehitys, johon sisältyy muun muassa henkisen, hengellisen ja seksuaali-identiteetin muotoutuminen. Nuoruuden käsite on pidentynyt ja tullut vaihtelevan mittaiseksi. Aikuisuutta määrittelevät ikärajat, kuten avioliiton solmiminen, työmarkkinoille siirtyminen ja ensisynnyttäjien ikä, ovat nousseet. Toisaalta nuoret voivat olla samanikäisinä hyvinkin erilaisissa elämävaiheissa. Pääasiassa
nuoruus jaetaan varhaisnuoruuteen (n. 11 14 v.), keskinuoruuteen (n.15 18 v.) ja myöhäisnuoruuteen (19 25 v.). Tästä ylöspäin voidaan puhua nuorista aikuisista aina 29 ikävuoteen saakka. Helluntaiseurakunnissa on käytössä monia ikäjakoja ja käsitteitä nuorille. Seurakunnan kasvatus- ja opetustyössä nuorille tulee välittää selkeä kristillinen maailmankatsomus ja arvopohja sekä omakohtaisen uskon merkitys. Nuori ei saa olla kuitenkaan pelkkä opettamisen kohde. Opettajan ohjauksessa nuori on aktiivinen tiedon prosessoija, mutta identifioituu myös opettajaan. Nuori tarvitsee käytännön mahdollisuuksia, joissa häntä ohjataan sitoutumaan, vaikuttamaan ja osallistumaan seurakunnan rakentamiseen. Vertaisryhmien merkitys on nuoren kasvussa ja kehityksessä merkittävä. Kasvatus- ja opetustyössä on hyvä huomioida nuorisokulttuurien mahdollisuudet ja antaa tilaa nuorten omalle ilmaisulle. 6.3 Aikuiset Aikuisuus kattaa muita ikäryhmiä suuremman ikäjakauman nuorista aikuisista aina vanhuksiin asti. Aikuisten ikäryhmää kuvastaa nuorten aikuisten siirtyminen nuorten toiminnasta aikuisten toimintaan, lukuisat erilaiset koulutukselliset taustat sekä kasvava ikääntyneiden määrä yhteiskunnassa. Sosiaalisen piirin näkökulmasta aikuisuutta kuvastaa jo suuresta ikäjakaumastakin johtuvat erilaiset elämänvaiheet ja perherakenteet, kuten sinkkuus, seurustelevat parit, avioparit, lapsiperheet, uusperheet, leskeys jne. Myös kokemus seurakunnallisista asioista ja uskosta voi olla hyvin erilainen eri aikuisilla riippuen mm. aikaisemmista kontakteista seurakuntaan tai uskossa oloajasta. Myös ajankäyttö voi olla hyvinkin kirjavaa ja haasteellista aikuisten parissa esimerkiksi työn vaatimusten takia tai perhesyistä, kun pikkulapsivaihe saattaa kestää jopa kymmenkunta vuotta, jos perheessä on useampia lapsia. Kaikista näistä aikuisuuden monista ominaispiirteistä johtuen tarpeiden ja odotusten määrä on suuri tämän ikäryhmän toiminnan tavoitteille, toimintamuodoille, sisällöille ja aikatauluille. Aikuiskasvatuksen ja opettamisen keskeinen idea on lähteä opetustilanteessa liikkeelle kokemuksista ja käytännön osaamisesta. Näin kokemuksen kautta on mahdollista johdatella asian käsittelyä teoreettisempaan, käsitteellisempään ja järjestelmällisempään tiedon käsittelyyn, jos aikaisemmasta opiskelusta on kulunut aikaa jo pitempään. Enemmän opiskelleiden tai hiljattain opiskelleiden kohdalla opetusta voi lähteä toteuttamaan suorempaankin asiasta käsin ja antaa sitten eväitä ja näkökulmaa tiedon soveltamiseen opetuksen edetessä. Aikuisen oppimiselle on tyypillistä jo löydetyt elämän periaatteet ja mallit, joista luopuminen on haasteellista. Muutoksen tarve täytyisikin saada konkreettiseksi kokemuksen tasolla, jotta aikuinen itse huomaa muutoksen tarpeen. Kirjallisuutta: Lyytinen, H. & Nikkanen, P. 1996: Oppiva koulu ja itsearviointi. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino. Lyytinen, H., Vaso, J., Kangasoja, M. & Rönkä, A. 2002: Arvioi ja opi, opi ja arvioi. Arvioimalla yhteiseen oppimiseen. Vantaa: Printel Oy. Lyytinen, H. & Nikkanen, P. 2008: Arvottaminen on arvioinnin ydintä. Julkaisussa Korkeakoski, E. & Silvennoinen, H. Avaimia arvioinnin kehittämiseen. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 31, 25 46.
Hyppönen, O. 2004: Erilaisia opetusmenetelmiä Kuvaukset, vahvuudet ja haasteet. Opetuksen ja opiskelun tuki TKK. Tulostettu 10.09.2009. http://130.233.225.229/p/yoop/2006/documents/opetusmenetelmia-v2.rtf. Launonen, L. 2000: Eettinen kasvatusajattelu suomalaisen koulun pedagogisissa teksteissä 1860-luvulta 1990-luvulle. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 168. Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. 2002: Opetuksen suunnittelun työkalut. Teoksessa S. Lindblom-Ylänne & A. Nevgi (toim.) Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. Helsinki: WSOY. Martin, R. K. 2001: Havin faith in our faith in God: Toward a critical realist epistemology for christian education. Religious Education 96 (2), 245 261. Opetusmenetelmistä. 2004: Porvoon ammattiopisto. Tulostettu 04.09.2009. http://www.peda.net/veraja/amisto/popeda/opetuksestaohjaamiseen. Porkka, J. (toim.) 2008: Johdatus kristilliseen kasvatukseen. Lasten Keskus. Helsinki. Puolimatka, T. 1995: Kasvatus ja filosofia. Rauma: Kirjayhtymä. Puolimatka, T. 1999: Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat. Minuuden rakentamisen filosofia. Helsinki: Kirjayhtymä. Puolimatka, T. 2002: Opetuksen teoria. Konstruktivisimista realismiin. Helsinki: Tammi. Puolimatka, T. 2004: Kasvatus, arvot ja tunteet. Helsinki: Tammi. Vuorinen, I. 2001: Tuhat tapaa opettaa: Menetelmäopas opettajille, kouluttajille ja ryhmän ohjaajille. Tampere: Resurssi. Tamm, M. 2002: Lasten ja nuorten uskonnollinen maailma. Lasten Keskus. Helsinki.