LIIKKUVA ASIKKALA Asikkalan ohjatut liikuntaryhmät syksy 2016 - kevät 2017 Liikkumaan siis, iästä viis!
Tästä esitteestä löydät Asikkalan ohjattujen liikuntaryhmien tarjonnan yksissä kansissa kaudelle 2016-2017. Katso ilmoittautumis-, hinta- ja muut lisätiedot esitteen takaosasta kunkin järjestävän tahon kohdalta. Asikkala on loistopaikka liikkua ja harrastaa! Lisää infoa ryhmistä ja tunneista löydät myös eri liikuntatoimijoiden ja -seurojen nettisivuilta. Sisältö: Lapset ja nuoret... 3 Aikuiset... 6 Seniorit... 8 Ilmoittautumiset ja lisätiedot... 11 Asikkalantie 14 17200 Vääksy elise.kettunen@asikkala.fi Puh. 044 7780 773 Aikuisen terveyttä ja hyvinvointia edistää ja ylläpitää terveysliikuntasuositusten mukainen 2,5 tunnin kestävyysliikunta viikoittain sekä kaksi kertaa viikossa lihaskuntoa/liikehallintaa/venyttelyä sisältämä liikunta. Lasten ja nuorten tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä, ja tätä suositusta erityisesti lasten kohdalla pohditaan nostettavan kolmeen tuntiin. Liikkuminen esimerkiksi oman perheen kanssa on yleisesti vähentynyt, eikä ohjattu liikuntatuokio itsessään korvaa arjessa tapahtuvaa luontaista liikettä. Tärkeintä onkin, että jokainen löytää itselleen mieleisen ja toimivan tavan liikkua ohjatusti ja/tai omaehtoisesti. Tavalla liikkua ei ole niin väliä. Yhdessä harrastaminen on hauskaa ja saattaa toimia joillekin motivaattorina liikkeelle lähtemiseen. Asikkalassa on loistavat mahdollisuudet liikkua ja harrastaa niin omaehtoisesti kuin ohjatustikin. Kukaan ei voi liikkua puolestasi, liikunta mahdollisuuksiin tarttumisesta päätät sinä itse!
LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 Lapset ja nuoret 3 MAANANTAI Ikäryhmä Aika ja paikka Järjestävä taho Cheerleading 9+ 16.30 18.00 Cheerleading 12 v.+ 18.00 19.30 Tenavajumppa 4-5 v. 17.10 18.00 Tenavajumppa 5-6 v. 18.00 18.50 Bailatino, alkeet 12 v.+ 17.00 18.00 Taido yli 12 v. 19.00 20.30 Luistelu/Kiekkokoulu 2009 syntyneet ja nuoremmat 17.30 19.00 Asikkalan jäähalli Liikuntakerho 9-13 v. 15.00 16.00 Höntsäpelivuoro: tytöt ja pojat 13 v. + 15.00 16.00 Sähly & kuntopiiri 10 v. + 17.00 19.00 Yhteiskoulun Sali Koripallo 13 v. + ja aikuiset 20.00 21.00 Vesivehmaan koulu Asikkalan Taido ry Kanavan Pallo Asikkalan nuorisopalvelut Asikkalan Raikas / suunnistusjaosto Rentopalloseura -16 ry TIISTAI Ikäryhmä Aika ja paikka Järjestävä taho Telinevoimistelu/ Freegym Temppuilu & höntsäpelivuoro Urheilukoulu & yleisurheiluvalmennus 9-10 v. 14.30 15.30 13v. + 15.30 16.30 4-13 v. 16.30 18.30 Jääkiekko / F-juniorit 2007-2008 synt. 18.00 19.30 Asikkalan jäähalli Cheerleading, alkeet 6-7 v. 17.00 18.00 Cheerleading, perus 7-8 v. 18.00 19.00 Pallopelikerho 7-9 v. 13.00 14.00 Kanavan Pallo Yli 15-vuotiaat voivat osallistua myös Asikkalan Voimistelijoiden ohjatuille aikuisten jumppa-tunneille.
4 Lapset ja nuoret LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 KESKIVIIKKO Ikäryhmä Aika ja paikka Järjestävä taho Taido 7-12 v. 17.30 19.00 Asikkalan Taido ry Taido yli 12 v. 19.00 20.30 Asikkalan Taido ry Ammunta 7-14 v. 16.30 alkaen S-marketin alakerta Asikkalan ampumaseura Sulkapalloa nuoret 17.00 18.30 Salibandya Salibandya Vauvajumppa Telinevoimistelu/ Freegym Telinevoimistelu/ Freegym Taaperoliikunta Perheliikunta 05-06 syntyneet pojat 07-08 syntyneet pojat 3-12 kk vauvat yhdessä aikuisen kanssa 18.30 20.00 18.30 20.00 11.30 12.15 Honkarinne (Sirkkusentie 2) 11-12 v. 14.00 15.00 7-9 v. 15.00 16.00 1-2,5 v. Aikuisen kanssa 2,5-4 v. Aikuisen kanssa 16.00 17.00 17.00 18.00 Lasten tanssi 5-6 v. 18.00 18.45 Cheerleading 9+ 18.00 19.00 Cheerleading 12 v.+ 18.00 19.30 Kuntonyrkkeily yli 16 v. 17.45 18.45 Honkarinne (Sirkkusentie 2) Asikkalan verkkopalloseura SB Asikkala SB Asikkala TORSTAI Ikäryhmä Aika ja paikka Järjestävä taho Taido yli 12 v. 17.00 18.30 Asikkalan Taido ry Jääkiekko / F-juniorit 2007-2008 synt. 17.00 18.30 Kanavan Pallo Asikkalan jäähalli Luistelu / Kiekkokoulu 2009 syntyneet ja nuoremmat 18.30 19.30 Asikkalan jäähalli Kanavan Pallo Juoksukoulujunior 7-9 v. 13.00 14.00 Yleisurheiluvalmennus 8-12 v. 14.30 17.00 Liikuntakerho Liikkis 6-9 v. 17.00 18.00 Kansantanssia 3-6 v. 17.00 17.45 Vääksyn Kansantanssijat ry
LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 Lapset ja nuoret 5 TORSTAI Ikäryhmä Aika ja paikka Järjestävä taho Kansantanssia yli 12 v. 18.45 20.00 Dancemix 12+ 16.00 17.00 Dancemix 7-9 v. 17.00 18.00 Luova leikkitanssi 4-6 v. 18.00 19.00 Kouluikäisten liikuntakerho Höntsäpelivuoro, tytöt ja pojat 7 v. + 16.00 17.00 13 v. + 14.30 15.30 Vääksyn Kansantanssijat ry Asikkalan seurakunta PERJANTAI Ikäryhmä Aika ja paikka Järjestävä taho Salibandya 05-06 ja 07-08 16.00 17.00 SB Asikkala syntyneet pojat Showtanssi, alkeet 9-12 v. 15.00 16.00 Showtanssi, jatko 9-12 v. 16.00 17.00 LAUANTAI Ikäryhmä Aika ja paikka Järjestävä taho Jalkapalloa lapset ja nuoret; 9.30 17.00 FC Asikkala tytöt ja pojat välisenä aikana Koripalloa 8-12 v. ja nuoret 12.30 13.45 Asikkalan Raikas Sulkapalloa 13 + ja aikuiset 16.00 17.00 Rentopalloseura -16 ry SUNNUNTAI Ikäryhmä Aika ja paikka Järjestävä taho Jalkapalloa nuoret 12.00 15.30 FC Asikkala Salibandya 05-06 ja 07-08 synt. pojat 17.00 18.30 SB Asikkala Säbäkerho Perheiden telinerata 09 ja nuoremmat tytöt ja pojat eri-ikäiset lapset perheineen 17.00 18.30 10.30 12.00 Heittoharjoitus 11 + 9.00 11.00 Lasten pelivuoro 5-12 v. 15.00 16.00 Lentopalloa 13 + ja aikuiset 16.00 18.00 SB Asikkala Asikkalan Raikas Asikkalan Raikas Rentopalloseura -16 ry Rentopalloseura -16 ry
6 Aikuiset LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 MAANANTAI Aika ja paikka Järjestävä taho Kuntopiiri kuntosalilaitteilla A 14.00 15.00 Kuntopiiri kuntosalilaitteilla B 15.00 16.00 Aikuisnykytanssi 18.05 19.05 Honkarinne (Sirkkusentie 2) Keppijumppa 19.00 20.00 Bailatino, alkeet 18.00 19.00 Bailatino, jatko 19.00 20.00 Taido 19.00 20.30 Asikkalan Taido ry Koripallo, aikuiset ja 13+ v. 20.00 21.00 Vesivehmaan koulu Rentopalloseura -16 ry TIISTAI Aika ja paikka Järjestävä taho Asahi-tietoisen liikkeen taito 17.30 19.00 Taiji, perustaso 19.00-20.30 Kehonpainoharjoittelu 17.30 18.30 Wellamo- opisto Kuntojumppa 19.00 20.00 Miesten kuntoliikunta 18.30 20.00 LAVIS -lavatanssijumppa 17.15 18.15 Venyttely & Kehonhuolto 18.30 19.30 Vesijuoksu 19.30 20.15 Aamun vesijumppa 7.30 8.00 KESKIVIIKKO Aika ja paikka Järjestävä taho Taido 17.30 20.30 Asikkalan Taido ry Kahvakuulatreeni 16.45 17.45 Kuntonyrkkeily 17.45 18.45 Kurhilan kuntojumppa 17.15 18.15 Länsi-Asikkalan koulu Venyttely ja kehonhuolto, miehet 15.00 15.50
LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 Aikuiset 7 KESKIVIIKKO Aika ja paikka Järjestävä taho Ohjattu kuntosali, aloittelijat 17.00 18.00 n kuntosali Kuntopiiri kuntosalilaitteilla 18.00 19.00 n kuntosali Kiertoharjoittelu 19.00 20.00 n kuntosali TORSTAI Aika ja paikka Järjestävä taho Aamun vesijumppa 7.30 8.00 Venyttely ja kehonhuolto 17.00 18.00 Urajärven kuntojumppa 18.45 19.45 Urajärven koulu HIIITTIS-treeni 19.00 20.00 Step-jumppa 19.00 20.00 Vesijumppa 19.30 20.15 Vesivehmaan kuntojumppa 17.30 18.30 Vesivehmaan koulu Taido 17.00 18.30 Asikkalan Taido ry Tikanheitto 18.00 20.00 n välitasanne Asikkalan Tikka ry LAUANTAI Aika ja paikka Järjestävä taho Koripalloa 12.30 13.45 Asikkalan Raikas Sulkapalloa 9.00 11.00 Rentopalloseura -16 ry SUNNUNTAI Aika ja paikka Järjestävä taho Lavatanssit, alkeet 12.00 13.00 Lavatanssit, jatko 13.00 14.00 Kantririvitanssi, alkeet 14.30 16.00 Kantritanssiharjoitukset 16.00 18.00 Asikkalan nuorisoseura Lentopalloa 16.00 18.00 Rentopalloseura -16 ry
8 Seniorit LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 *Kyseiseen ryhmään ei tarvitse ilmoittautua MAANANTAI Aika ja paikka Järjestävä taho Kuntopiiri kuntosalilaitteilla A 13.00 14.00 n kuntosali Kuntopiiri kuntosalilaitteilla B 14.00 15.00 n kuntosali Tuolijumppa 12.30 13.15 Senioritanssi 13.30 14.30 Venyttely & Kehonhuolto 14.40 15.40 Keppijumppa 19.00 20.00 Vesijumppa 13.30 14.00 TIISTAI Aika ja paikka Järjestävä taho Aamun vesijumppa 7.30 8.00 Vesijumppa 1 9.45 10.15 Vesijumppa 2 10.15 10.45 Vesijumppa 3 10.45 11.15 Kalkkisten kuntojumppa 10.00 11.00 Pörskälä Reumaliikuntaryhmä * 11.00 12.30 Vertaisohjaajat n kuntosali Kuntojumppa 15.00 16.00 Ikämiesten kuntojumppa 14.00 15.00 LAVIS -lavatanssijumppa 17.15 18.15 Ohjattu kuntosali, aloittelijat 12.30 13.30 n kuntosali Kuntojumppa 19.00 20.00 Asahi -tietoisen liikkeen taito 17.30 19.00 Taiji, perustaso 19.00 20.30
LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 Seniorit 9 *Kyseiseen ryhmään ei tarvitse ilmoittautua KESKIVIIKKO Aika ja paikka Järjestävä taho Aamujumppa, miehet ja naiset 8.45 9.45 Päivänsäteen jumppa, parittomat viikot * 10.00 10.45 Eläkeliiton jumppa, parilliset viikot * Ohjattu kuntosali, fysioterapian jatkoryhmä* 10.00 10.45 Vanha nuorisotalo 13.00 14.00 n kuntosali Ohjattu kuntosali, aloittelijat 14.00 15.00 n kuntosali Venyttely & Kehonhuolto, miehet 15.00 15.50 Vesijumppa 13.30 14.00 Kurhilan kuntojumppa 17.15 18.15 Länsi-Asikkalan koulu Kahvakuulatreeni 16.45 17.45 TORSTAI Aika ja paikka Järjestävä taho Aamun vesijumppa 7.30 8.00 Ohjattu kuntosali 1 8.30 9.30 n kuntosali Ohjattu kuntosali 2* 9.30 10.30 n kuntosali Ohjattu kuntosali 3 10.30 11.30 n kuntosali Ohjattu kuntosali 4 11.30 12.30 n kuntosali Ohjattu kuntosali 5 12.30 13.30 n kuntosali Tuolijumppa 12.00 12.45 Tasapainojumppa 13.00 13.45 Lavis -lavatanssijumppa, helppo 14.00 14.50 Vesivehmaan kuntojumppa 17.30 18.30 Vesivehmaan koulu Tikanheitto 18.00 20.00 n välitasanne Asikkalan Tikka ry
10 Seniorit LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 PERJANTAI Aika ja paikka Järjestävä taho Venyttely & Kehonhuolto 1 13.05 14.05 Venyttely & Kehonhuolto 2 14.05 15.05 SUNNUNTAI Aika ja paikka Järjestävä taho Lavatanssit, alkeet 12.00 13.00 Lavatanssit, jatko 13.00 14.00 Kantririvitanssi, alkeet 14.30 16.00 Kantritanssiharjoitukset 16.00 18.00 Asikkalan nuorisoseura Senioreille suunnatut päiväryhmät sopivat ikääntyneiden lisäksi hyvin mm. kevyesti liikuntarajoitteisille, pitkäaikaissairaille, työkyvyttömyystai varhaiseläkkeellä oleville sekä työttömille naisille ja miehille.
LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 11 Ilmoittautumiset ja lisätiedot www.asikkala.fi Liikunta ja vapaa-aika SYKSY 5.9.-16.12.2016 (syysloma vko 43) / KEVÄT 9.1.- 28.4.2017 (hiihtoloma vko 9) Tarkemmat tuntikuvaukset ryhmistä löytyvät nettisivuilta. ILMOITTAUTUMINEN RYHMIIN MA 22.8.2016 ALKAEN Sähköisesti: www.asikkala.fi/vapaa-aikatoimen-ilmoittautuminen Puhelimitse: Maria Pennanen 044 778 0021 Elise Kettunen 044 778 0773 Aku Laaksonen 044 778 0015 Osallistumismaksut: Päiväryhmät / eläkeläiset: 40 / vuosi / ryhmä Iltaryhmät / työikäiset: 50 / vuosi / ryhmä Vesijumpat Padasjoella: 60 / syksy, 60 / kevät Lavis -lavatanssijumpat: 50 / syksy, 50 / kevät (aikuiset) 40 / syksy, 40 /kevät (seniorit) Nuorten höntsä -liikuntavuorot: 20 / vuosi 1-2 tuntia viikossa * Kyseiseen liikuntaryhmään ei tarvitse ilmoittautua. Meillä voit maksaa myös Smartum- tai Tyky-seteleillä! www.asikkalanvoimistelu.fi Katso tarkemmat tuntikuvaukset ja ilmoittautumisohjeet nettisivuilta! Ryhmät 5.9.2016 alkaen! Osallistumismaksut: Lapset (alle 15 v.) Jäsenmaksu 15 + kausimaksu 30 / ryhmä (koko vuosi) Aikuiset (15 v. ja yli) Jäsenmaksu 10 + kausimaksu 80 / niin monta ryhmää kuin haluat! Kevätlukukauden osallistuminen 10 + 40, eläkeläisille 25 euron alennus kausimaksusta! Maksut eivät sisällä tapaturmavakuutusta! Katso lisätiedot Asikkalan Raikkaan ja Asikkalan Voimistelijoiden yhteistyöstä kohdasta Lasten ja nuorten liikuntahanke: Raikas / Voimistelijat Meillä voit maksaa myös Smartum- tai Tyky-seteleillä!
12 LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 Asikkalan Raikas ry www.asikkalanraikas.fi Yleisurheilun heittoharjoitukset: Ohjaajina Jarmo Lusila ja Matti Uusi-Uitto Mukaan ovat tervetulleita kaikki heittolajeista kiinnostuneet. Tiedustelut: Matti Uusi-Uitto p. 040 530 1892 Osallistumismaksut: (suunnistusjaosto, perheiden telinerata) Jäsenmaksu: yli 18-vuotiaiden jäsenmaksu 15 alle 18-vuotiaiden jäsenmaksu 7 Ohjattu koripallo: Tervetuloa mukaan syyskuun alusta! Katso lisätiedot Asikkalan Raikkaan ja Asikkalan Voimistelijoiden yhteistyöstä kohdasta Lasten ja nuorten liikuntahanke: Raikas / Voimistelijat Lasten ja nuorten liikuntahanke: Asikkalan Raikas ry ja Kurkkaa tarkemmat tuntisisällöt ja lisätiedot Asikkalan Raikkaan ja Asikkalan Voimistelijoiden nettisivuilta.ryhmien ohjaajana jatkaa liikunnanohjaaja Joel Kuivaniemi. Hankkeen ryhmät käynnistyvät ma 5.9.2016 alkaen. Osallistumismaksut: 85 / vuosi / 1 ryhmä viikossa 85 + 35 = 120 / vuosi / kaksi ryhmää viikossa 85 + 45 + 35 = 165 / vuosi / kolme tai sitä useampi ryhmä viikon aikana Naperojumpan ja perhejumpan osallistujaksi ilmoitetaan lapsi, aikuinen on lapsen mukana liikkumassa maksuttomasti. ILMOITTAUTUMINEN RYHMIIN: 22.8.- 4.9.2016 sähköisellä lomakkeella. Linkit ilmoittautumislomakkeisiin löytyvät netistä Raikkaan ja Voimistelijoiden etusivulta ilmoittautumisen auetessa. Kanavan Pallo -80 ry www.kanavanpallo.net Kanavan Pallon toimintamuotoina on luistelu- ja kiekkokoulun lisäksi eri-ikäisten lasten ja nuorten juoniorijääkiekko, miesten ja naisten jääkiekko sekä harrastekiekko. Tietoa aikuisten peliporukoista löytyy Kanavan Pallon nettisivuilta. Lisätietoja seuran toiminnasta: Jani Rantanen p. 040 778 0773 Ilmoittautumiset kiekkokouluun ja F-junioreihin: Mikko Lampinen p. 044 721 2482, mikko.lampinen@dna.fi
LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 13 www.wellamo-opisto.fi ILMOITTAUTUMINEN RYHMIIN: Ilmoittautumiset n ryhmiin käynnistyvät tiistaina 16.8! Katso tarkempi aikataulu nettisivuiltamme. Lasten tanssitunnin lisäksi Vääksyssä annetaan nykytanssin taiteen perusopetusta eri-ikäisille lapsille ja nuorille. Voit tiedustella vapaita paikkoja seuraavista ryhmistä: Lastentanssi 5-6 -vuotiaat, Lasten nykytanssi alkeet (7-8-v.) ja Klassinen baletti 1 (9-12-v.) Lisätietoja: Tarja Orpana p. 03 814 4754, tarja.orpana@wellamo-opisto.fi FC Asikkala ry www.fcasikkala.fi FC Asikkalan toiminnasta ja tarkemmista ryhmäjaoista saa lisätietoa nettisivuiltamme. Tervetuloa mukaan toimintaan! Lisätietoja myös: fcasikkala@gmail.com Rentopalloseura -16 ry Rentopalloseura järjestää eri pallopeleille höntsävuoroja Asikkalassa. Vuoroille voivat osallistua kaikki RePs -16 jäsenet. Toimintaideana on mahdollistaa hyväntuulinen pelailu! Jäsenmaksut: Aikuiset 20 Lapset alle 14 v. 10 kannatusjäsenet 10 Lisätietoja seuran toiminnasta: rentopallo@gmail.com, Mari Honkala: 0400 448 227 Asikkalan Ampumaseura ry www.asikkalanampumaseura.net Syksyn nuorten ampumakoulu käynnistyy 14.9.2016 Vääksyn ilma-aseradalla, S-market Vääksyn kellarikerroksessa. Lisätietoja seuran toiminnasta: Vilho Laakso p. 050 591 5625, vilho.laakso@gmail.com
14 LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 Asikkalan taido ry www.asikkalantaido.org Lisätietoja seuran toiminnasta: Jukka Hakulinen p. 0400 600 902, jukka.hakulinen@phnet.fi Kausimaksu: Värilliset vyöt ja alkeiskurssilaiset: 90 Keskiviikon juniorit: 60 Maksut sisältävät lisenssin ja vakuutuksen. SB Asikkala www.fcasikkala.fi Toiminta käynnistyy koulujen alettua ke 17.8. Tervetuloa mukaan! Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Tapio Matila p. 040-504 4167, tapio.matila@talokeskus.fi Vääksyn Kansantanssijat ry www. vaaksynkansantanssijat.wordpress.com Harjoituksiin voi tulla suoraan syyskuun ensimmäisellä viikolla. Lisätietoja seuran toiminnasta: Jenni Ala-Hemmilä p. 050 356 0522 Asikkalan Nuorisoseura ry www.kantriasia.suntuubi.com Mukaan voi tulla suoraan ryhmiin! Lisätietoja seuran toiminnasta: kantriasia@suomi24.fi tai Pirjo Kamppila p. 044 533 6033 Asikkalan Tikka ry Lisätietoja seuran toiminnasta: Simo Kotaniemi p. 0400 845 303, simo.kotaniemi@phnet.fi Asikkalan Verkkopalloseura ry www.kantriasia.suntuubi.com Jäsenmaksu: 30 / vuosi Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Mikko Vesterinen p. 0400 731 933, mikko.vesterinen@raute.com
LIIKKUVA ASIKKALA 2016-2017 15 Asikkalan seurakunta www.asikkalanseurakunta.fi toimintaa Mukaan voi tulla suoraan paikan päälle to 18.8 alkaen. Lisätietoja ryhmistä: Mirva Rannantie 044 7766216 Asikkalan nuorisopalvelut Liikuntakerho käynnistyy ma 5.9. Ilmoittautuminen ryhmään: www.asikkala.fi/vapaa-aikatoimen-ilmoittautuminen (lasten liikunta) Lisätietoja: Henna-Mari Vasara p. 044 778 0250 Tervetuloa mukaan syyskuun alusta alkaviin vesiliikuntaryhmiin suoraan paikan päälle! HINTA: n uintimaksu + 2 / kerta Asikkalan yksityiset liikuttajat ja hyvinvointialan yritykset RYHDIN-Rakentaja PT-palvelut, ryhmäliikuntaa Lisätietoja: Mari Honkala p. 0400 448 227, mari.honkala@hovityo.fi www.hovityo.fi KANAVAN KUNTO Yksityinen kuntosali, kuntosaliohjausta, PT-palvelut Lisätietoja: p. 044 091 1911, toimisto@kanavankunto.fi www.kanavankunto.fi FAIRPRO Ravinto- ja kunto-ohjelmat Lisätietoja: Olli Patja p. 040 584 0840, olli.patja@fairpro.fi www.fairpro.fi VÄÄKSYN JOOGASALONKI Lisätietoja: Linda Taakala p. 044 282 0106 www.joogasalonki.fi
julkinen tiedote Uusi lähiliikuntapaikka valmistuu loppuvuodesta 2016 Vesivehmaan koululle! F Asikkalan lähiliikuntapaikat A. Koulunmäen lähiliikunta-alue Asikkalantie 12 B. Kalmarinrannan lähiliikunta-alue Kalmarintie 7 C. Kanavapuiston lähiliikuntapaikka A B Kiertäessäsi Vääksyn lähiliikuntapaikat, liikut noin 7,5 kilometrin rengasreitin. Kun lisäät eri kohteissa muutaman lihaskuntoharjoitteen, on päivän liikuntatarpeesi enemmän kuin saavutettu! D. Pirppulanrannan lähiliikuntapaikka Juhanintien päästä vasemmalle E. Kuotaanrannan lähiliikuntapaikka Männiköntie 20 F. Kalkkisten lähiliikuntapaikka Kenttätie 5 C Muista tehdä liikunnasta itsellesi sopivaa ja mielekästä. Pienikin päivittäinen liikunta on terveytesi kannalta tärkeää! D E 2016