Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Tunteiden hallinnan valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Tunteiden hallinnan valmiuksien tavoitteita Huomion kiinnittäminen harjoituksissa ja kilpailuissa koettuihin tunteisiin sekä tunteiden tunnistaminen Itsepuheen eli itsensä ohjaamisen tavan tarkkailu Oivallus siitä, millä tavoin asioiden ilmaisemisen tapa, kuten kielteisyys tai myönteisyys, vaikuttaa tunteisiin ja fiiliksiin, joita asiat herättävät. Ulkopuolelta itseen kohdistuvien odotusten ja mahdollisten paineiden selvittäminen Valmiuksien harjoitteet: Harjoite 1: Kysymyksiä tunteista ja niiden säätelystä valmiuksien tasolla Harjoitteen tavoitteena on, että urheilijat aloittavat tutustumisen omaan tunnemaailmaansa ja itseensä tunteiden käsittelijänä vastaamalla monipuolisiin kysymyksiin kirjallisesti tai keskustellen. Valmentaja saa halutessaan tärkeää tietoa urheilijasta liittyen hänen tunteisiinsa ja tunteiden kokemisen tapoihin. Harjoite 2: Tunnepäiväkirja Tavoitteena on harjoittaa omien tunteiden tunnistamisen taitoa. Urheilijat tarkkailevat sovitun ajanjakson ajan urheiluun liittyvissä tilanteissa kokemiaan tunteita, ja kirjaavat niitä ylös harjoituspäiväkirjaan. Lopuksi keskustellaan harjoituksen herättämistä kokemuksista ja opeista. Harjoite 3: Tunteiden bongaus Tavoitteena on, että urheilijat kiinnittävät entistä enemmän ja motivoituneemmin huomiota erilaisiin harjoituksissa kokemiinsa tunteisiin. Tämä on tärkeää, jotta tunteiden käsittelyn valmiudet kehittyvät. Urheilijat bongaavat tunteita harjoituksen ajan käymällä merkitsemässä viivan tauluun aina, kun ovat selvästi huomanneet jonkin tunteen itsessään. Harjoite 4: Itsepuheen tarkkailutehtäviä Harjoitteen avulla urheilijat tulevat tietoisemmiksi tavoista, joilla he ohjaavat itseään harjoitusten ja kilpailujen yhteydessä. Urheilijat tarkkailevat oman sisäisen puheensa laatua ja tapoja harjoituksissa ja kilpailuissa kirjaten huomioitaan ylös.
Harjoite 5: Myönteisen kielen harjoittelu Harjoitteen tavoitteena on, että urheilijat oivaltavat myönteisen kielen merkityksen siihen, minkälainen tunne ja tunnelma asioista herää. Urheilijat harjoittelevat tietoisesti kannustavan ja myönteisen kielen ilmapiirissä, ja harjoittelevat muuttamaan kielteisiä ilmauksia myönteisiksi. Harjoite 6: Ulkopuoliset odotukset Harjoite kehittää stressin ja paineiden hallinnan valmiuksia. Harjoitteessa urheilija pohtii, minkälaisia paineita hän mahdollisesti kokee erilaisten ulkopuolisten tahojen suunnalta, kuten vanhemmat, sponsorit, koulu jne. Tarvittaessa urheilija jatkaa pohtimaan, millä tavoin painetta joltain taholta voitaisiin helpottaa. Tunteiden hallinnan perustaitojen tavoitteita Menetelmiä ja keinoja, joiden avulla pystyy tietoisesti vaikuttamaan omiin tunteisiin Tarkoituksenmukaisia ja urheilemisesta nauttimista tukevia itsensä kannustamisen ja ohjaamisen tapoja Huomion kiinnittäminen omiin stressin kokemuksiin sekä perustaitoja stressin säätelemiseksi Perustaitojen harjoitteet: Harjoite 1: Pysyminen neutraalissa tunnetilassa Tavoitteena on aloittaa harjoittelu, jonka tuloksena urheilija tulee taitavaksi omiin tunnetiloihinsa vaikuttajaksi. Urheilijat opettelevat ensin, miltä neutraali olotila tuntuu. Sen jälkeen harjoitellaan pysymistä neutraalissa olotilassa vähitellen pidentyviä aikoja. Harjoite 2: Liu utaan tunnetiloista toisiin Tavoitteena on, että urheilija huomaa omaavansa kykyjä vaikuttaa omaan tunnetilaan ja siirtyä halutessaan tunnetilasta toiseen. Harjoitteessa urheilijat siirtyvät tunnetiloista toisiin valmentajan ohjeiden mukaisesti tarkkaillen samalla itselleen toimivia keinoja tunnetilan muuttamisessa. Harjoite 3: Harjoitellaan tietyssä tunnetilassa olemista Tavoitteena on aloittaa prosessi, jonka tuloksena urheilija osaa virittäytyä itselleen sopivaan harjoitus- ja kilpailuolotilaan. Harjoitteessa urheilija valitsee jonkin harjoittelun laatuun positiivisesti vaikuttavan tunnetilan, ja harjoittelee ohjeiden avulla saavuttamaan tämän olotilan tietoisesti harjoitusten yhteydessä.
Harjoite 4: Itsepuheen muokkaaminen suoritusta tukevaksi Tavoitteena on harjoittaa oman sisäisen puheen laatua tarkoituksenmukaisemmaksi nyt, kun urheilijat ovat valmiustason harjoitteiden myötä hyvin tietoisia oman itsepuheen laadusta ja tavoista. Harjoitteen tehtävissä urheilijat harjoittelevat kolmen vinkin avulla muokkaamaan itselleen antamiaan ohjeita ja lausahduksia suorituksia tukeviksi, ja sen jälkeen harjoittelemaan niitä kärsivällisesti, kunnes tulokset ovat selvästi näkyvillä. Harjoite 5: Stressin tunnistaminen ja huolien listaus Harjoitteessa urheilija jatkaa stressin ja paineiden hallinnan harjoittelua. Tavoitteena on, että urheilija oppii tunnistamaan oman ylikuormituksen merkkejä ja reagoimaan niihin ajoissa. Lisäksi urheilija harjoittelee huolien käsittelyä lajittelemalla niitä asioihin, joihin hän voi ja joihin hän ei voi vaikuttaa. Niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa, laaditaan toimintasuunnitelmat tilanteen helpottamiseksi. Harjoite 6: Ajatusten pysäköinti Harjoite opettaa urheilijaa tyhjentämään mielen harjoituksen ajaksi mieltä mahdollisesti kuormittavista ajatuksista, joille ei juuri siinä hetkessä voi mitään. Harjoitteessa huolettavat ajatukset harjoitellaan aluksi konkreettisesti jättämään johonkin, mistä ne haetaan vasta harjoituksen jälkeen. Vähitellen taito siirretään vain oman mielen sisällä suoritettavaksi. Harjoite 7: Stressin haltuunoton suunnitelma Tavoitteena on ennaltaehkäistä tai laukaista olemassaolevaa ylikuormitustilaa. Harjoitteessa urheilija tutustuu stressiä laukaiseviin keinoihin. Urheilija valitsee keinoista itselleen sopivimpia, ja laatii suunnitelmat, joiden avulla stressin laukaisemisen tai ennaltaehkäisemisen keinot saadaan välittömästi tai tarvittaessa käyttöön.
Tunteiden hallinnan huipputaitojen tavoitteita Urheilija pohtii tarkasti ajatuksiaan ja tapojaan koskien virheiden sietämistä, tilanteiden nollausta ja epäonnistumisten käsittelyä sekä harjoittelee näitä taitoja. Itsepuheen hienosäätö tukemaan huippusuorituksia Syvällinen urheilijan itseensä, urheilemiseensa ja ympäristöön kohdistuvien uskomusten tarkastelu ja tarvittaessa muokkaaminen tukemaan paremmin urheilijana ja ihmisenä kehittymistä Huipputaitojen harjoitteet: Harjoite 1: Kysymyksiä epäonnistumiseen ja virheisiin suhtautumisesta Harjoite aloittaa harjoitusprosessin, jonka tavoitteena on kehittää virheiden ja epäonnistumisen hallinnan taitoja, kuten tilanteen nollaamista ja virheistä hyötymistä oppimiskokemuksina. Urheilija vastaa kiinnostaviin kysymyksiin koskien omaa suhtautumistaan virheisiin ja epäonnistumisiin, ja selkiinnyttää näin ajatuksiaan niistä. Harjoite 2: Epäonnistumiseen liittyvien tunteiden analyysi Virheisiin ja epäonnistumisiin suhtautumisen harjoitusprosessi jatkuu tämän harjoitteen avulla. Tavoitteena on, että urheilija oppii monipuolisesti katsomaan, käsittelemään ja tarvittaessa uudelleen arvioimaan epäonnistumisen herättämiä tunteita ja ajatuksia. Urheilija listaa ensin tilanteita ja tunteita, joita hän haluaa oppia paremmin käsittelemään. Sitten urheilija arvioi ja suunnittelee toiminnan valituissa tilanteissa kehittymiseksi. Harjoite 3: Harjoitus epäonnistumisen ja vastoinkäymisen käsittelyyn Urheilija saa halutessaan harjoitteen avulla itselleen pysyvän menetelmän, jonka avulla voi aina tarvittaessa käsitellä epäonnistumisen herättämiä ajatuksia ja tunteita niin, että ne eivät jää häiritsemään tulevaisuudessa. Harjoitteessa urheilija vastaa kysymyksiin, ja harjoittelee vaihtamaan näkökulmaa itseään painavan epäonnistumisen suhteen koskien ensin kauan sitten tapahtuneita tilanteita ja sitten yhä tuoreempia, käsittelyä vaativia tapahtumia. Harjoite 4: Tilanteen nollaaminen Tavoitteena on, että urheilija kehittyy vähitellen taitavaksi ajatustensa ja tunteidensa nollaajaksi yhä haastavammissa tilanteissa. Harjoitteessa urheilijat opettelevat ensin nollaamisen osataitoja ja sitten yhdistetyn nollaamisen rutiinin, jota riittävästi toistamalla ja tarvittaessa muokkaamalla nollaamisen taito kehittyy kohti huippua.
Harjoite 5: Itsepuheen hienosäätö kohti huippusuorituskykyä: Sisäisen puheen päiväkirja Harjoite päättää sisäisen puheen harjoittamisen prosessin, jonka tavoitteena on, että urheilija on hyvin tietoinen oman toimintansa ohjauksesta sisäisen puheen avulla, ja omaa keinoja vaikuttaa sisäisen puheensa laatuun ja tapoihin suoritusten onnistumiseksi. Harjoitteessa urheilija tarkkailee sisäistä puhettaan, kirjaa huomioitaan ylös, muuntaa puheen suorituksia tukevaksi ja harjoittelee uusia, kehittyneempia puheen malleja. Harjoittelu jatkuu, kunnes uudet puheen mallit ovat sisäistyneet osaksi jokapäiväistä oman suoriutumisen ohjausta. Harjoite 6: Omaan urheiluun liittyvät tunteet ja tulkinnat: uskomusten tarkistaminen Harjoitteen tavoitteena on varmistaa urheilijan mahdollisuudet kehittyä huippusuoritusten vaatimalle tasolle tunteiden ja omien ajatustensa säätelijänä. Harjoitteessa urheilija saa mahdollisuuden tarkistella syvällisesti omia uskomuksiaan liittyen omaan itseen ja urheilemiseen. Jos urheilija löytää joitain negatiivisia uskomuksia, jotka eivät tue parhaalla mahdollisella tavalla urheilijana ja ihmisenä kehittymistä, voi hän harjoitteen avulla tarkistaa ja muokata uskomuksia paremmiksi. Tämä vaatii usein paljon harjoittelua ja kärsivällisyyttä, kuten minkä tahansa huipputaitavuuden saavuttaminen.