SUOMEN NOMINIEN MONIKON OPETTAMINEN VIROLAISISSA KOULUISSA

157 Pietilä, P. & O-P. Salo (eds.) 1999. Multiple Languages Multiple Perspectives. AFinLA Yearbook 1999. Publications de l Association Finlandaise de Linguistique Appliquée 57. pp. 155 159. SUOMEN NOMINIEN MONIKON OPETTAMINEN VIROLAISISSA KOULUISSA Annekatrin Kaivapalu, Tallinnan Pedagoginen Yliopisto The paper deals with the plural forms of the Finnish nominals in the Estonian curriculum, example programme and textbooks of Estonian schools. Grammar (including the forms of the plural) are taught to ensure the correct command of oral and written Finnish. The most important plural case is the partitive, but the students also learn to form other plural cases. Various methods of presenting the teaching material are used in different textbooks: declarative-procedural, procedural-declarative and procedural methods. Keywords: Finnish as a foreign language, Estonian students, plural forms of the Finnish nominals, curriculum, example programme and textbooks Viron yleissivistävissä kouluissa suomen kieltä on opetettu jo kahdeksan vuotta (Vilipuu 1998: 1). Peruskouluissa ja lukioissa suomea voi opiskella C-kielenä eli kolmantena vieraana kielenä, valinnaisaineena tai vapaaehtoisena aineena kielikerhossa. On kuitenkin sellaisiakin kouluja, joissa suomea opetetaan A- tai B-kielenä. Enimmäkseen suomen kielen opinnot aloitetaan kymmenennellä luokalla eli lukiossa C-kielenä. Joissakin kouluissa suomea opetetaan C-kielenä myös peruskoulun yläasteella, jolloin suomen kielen opetus aloitetaan kuuden-nella luokalla (Nissilä 1996: 3 5). Viron opetusministeriön tilastotietojen (23.12.1997) mukaan lukuvuonna 1997 1998 suomea opiskeli 3802 oppilasta 56 koulussa. Suomen kieltä opiskeli A-kielenä kahdessa koulussa yhteensä 235 oppilasta, B-kielenä kolmessa koulussa yhteensä 100 oppilasta, C-kielenä 13 koulussa 1289 ja vapaavalintaisena aineena 17 koulussa 2178 oppilasta. Sen lisäksi opiskeli suomea 2055 ammattikoululaista 26 koulussa. Peruskoulun ja lukion suomen kielen opetussuunnitelmassa sanotaan, että suomen kielen opettamisen ja oppimisen tavoitteet ovat

158 opiskelumotivaation lisääminen, suullisen kommunikaatiotaidon omaksuminen ohjelmassa esitettyjen aiheiden osalta, suomen kielellä selviytyminen joka-päiväisessä elämässä, tiedotusvälineistä saatavan helpohkon informaation ymmärtäminen, helpohkojen tekstien ymmärtäminen ja niiden tuottaminen sekä kieliopin omaksuminen edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi (SKAR 1997: 30). Virolaisen perinteisen vieraan kielen opetuksen tavoitteena on aina ollut kieliopillinen korrektius (Õispuu 1998: 54). Peruskoulun ja lukion suomen kielen opetussuunnitelman mukaan on omaksuttavien kielitietojen joukossa muunmuassa monikon muodostaminen ja monikon partitiivi (SKAR 1997: 31). Monikon partitiivilla on aineohjelmassa erikoisasema sen takia, että moni-kon partitiivin muotoja esiintyy suomenkielisissä teksteissä suhteellisen runsaasti ja monikon partitiivilla on keskeinen paikka monikon sijamuotojen joukossa (Martin 1995: 82). Tallinnan Lillekülan lukion opettaja Madean Altsoo on laatinut Viron opetus-ministeriön julkaisemaa suomen kielen ainekirjaa (SKAR 1997) varten suomen kielen opetussuunnitelman sisällön ja jaottelun (mitä, miten ja missä määrin opetetaan). Sen mukaan (Altsoo 1997: 38) opiskellaan nominien monikkoa lukion viimeisen luokan toisella lukukaudella. Johdanto monikkoon, jota varten on tarkoitettu kolme tuntia, tehdään ensimmäisen lukukauden lopussa jouluaiheen yhteydessä. Toisen lukukauden alussa käsitellään kolme tuntia monikon inessiiviä. Muotoja omaksutaan ja harjoitellaan kahden aiheen avulla: Suomen väestö ja Suomen kirkko ja uskonto. Monikon illatiivin opiskelua varten on tarkoitettu kolme tuntia. Käsitellään illatiivin muodostamista ja illatiivirektiota, samalla kun keskustellaan viestinnästä, mainoksista ja ilmoituksista. Sekä monikon partitiivia että genetiiviä opiskellaan neljä tuntia. Partitiivin yhteydessä omaksutaan aihe Ihminen ja terveys, genetiivin yhteydessä aihe Sairaudet. Monikon sijamuo-doista käsitellään erikseen vielä komitatiivia ja instruktiivia, opiskellaan pronominien tämä, tuo, se monikkomuodot. Suomen nominien monikon opiskelun lopettaa kirjallinen koetehtävä. Viime vuosina Virossa on ilmestynyt aika monta suomen kielen oppikirjaa. Viron kouluviraston hyväksymiä ovat Ilmar Tomuskin Soome keele õpik kesk-koolile (1994) ja Kaare Sarkin YY KAA KOO. Suomea kouluille I II (1994 1995). Peruskouluissa suosituin on Taimi Mäntylän kirjoittama suomen kielen oppikirjasarja Aloitamme yhdessä, Jatkamme yhdessä ja Juhlimme yhdessä (1993 1996). Ilmar Tomuskin oppikirja Soome keele õpik keskkoolile on tarkoitettu lukiolaisia varten. Se jakautuu kahteen perusosaan, kielioppiin ja

159 lukuteksteihin (Õispuu 1997: 20). Oppikirjassa seurataan perinteistä kielioppikirjallisuuden mallia: esitysmenetelmä on deklaratiivisproseduraalinen (Õispuu1998: 56 57). Kieliopillisia ilmiöitä kuvataan ja selitetään niin, että kieliopilla ja lukuteksteillä ei ole mitään yhteyttä keskenään. Opiskelijoille annetaan kieliopin selitykset valmiina, ne täytyy vain oppia. Tomuskin mukaan suomen muoto-opin tärkeimmät osat ovat astevaihtelu ja sanataivutus (Tomusk 1997: 23). Monikkovartalojen muodostamista selitetään vartalovaihtelujen avulla (Tomusk 1995: 42 43). Monikonmuotoja opetetaan taivutustyyppienkin yhteydessä. Perussijamuotojen joukossa on monikon genetiivi, partitiivi, illatiivi ja inessiivi. Taivutustyypeille on lisätty saman mallin mukaan taipuvien sanojen luettelo (Tomusk 1994: 49). Kaikkein eniten kouluissa käytettävä oppikirja on Kaare Sarkin YY KAA KOO, joka on tarkoitettu alkeiskurssia varten lukiolaisille (Vilipuu 1998: 24). Kuten Sark on itse teoksen johdannossa sanonut, etenemisnopeutta muuttamalla oppikirja sopii myös peruskoulun käyttöön tai aikuisopiskelijoille (Sark 1994: 4). Sarkin oppikirja on suomen kielen peruskurssi, jonka tavoitteena on käytännön kielen opettaminen, kommunikatiivisuus. Kieltä opetetaan mallien avulla, luku-tekstejä on vähän (Sark 1997: 28). Oppikirjan esitysmenetelmä on enimmäkseen proseduraalinen: kielioppi on piilotettu lausemalleihin, vuoropuheluihin ja keskusteluihin. Kieliopillisia ilmiöitä ei analysoida eikä selitetä kieliopillisesti, tärkein on kokemus ja kieliopillisten muotojen käyttötaito. Monikon sijamuodoista on keskeinen partitiivi, jota opetetaan aiheen Ovatko suomalaiset hiljaisia? yhteydessä (Sark 1995: 35 43). Monikon partitiivin esitys poikkeaa oppikirjan yleisestä esitysmenetelmästä ja on proseduraalisdeklaratiivinen. Menetelmän tavoitteena on opiskelijoiden aktivointi: heidän täytyy kokemuksiaan käyttämällä päästä analyysiin. Analyysia edeltää aina tekstiin liittyvä kokemus. Samaan aiheeseen palataan toistuvasti myöhemmin. Kappaleen alussa harjoitellaan malleja Ovatko saksalaiset tarkkoja? Mielestäni saksalaiset ovat tarkkoja. Seuraavassa taulukossa annetaaan erivartaloisten sanojen yksikön nominatiivin, genetiivin ja monikon partitiivin muodot, mutta ei vastaavia sääntöjä. Partitiivimuotojen harjoittelua varten on paljon hauskoja harjoituksia: aukkotestejä, lauseiden yhdistämistä jne. Monikon partitiivia toistetaan kappaleissa Meille tulee huomenna vieraita, Ruokalista, Kiitos kirjeestäsi ja Emme tarvitse lapsenvahtia (Sark 1995: 62 66, 73, 91 92). Monikon partitiivista ja akkusatiivista kerrotaan objektin yhteydessä (Sark 1995: 74 78), elatiivista rakenteen Mistä pidät?

160 yhteydessä (Sark 1995: 60). Kaikissa monikon sijamuodoissa taivutetaan ttu-/tty -partisiippeja (Sark 1995: 71). Taimi Mäntylän oppikirjasarja on tarkoitetu peruskoululaisia varten. Opis-kelijoiden iän takia oppikirjoissa ei ole systemaattista kieliopin käsittelyä. Uusia kieliopin aiheita selitetään esimerkkien ja harjoituksien avulla (Õispuu 1997: 19 20). Oppikirjasarjan esitysmenetelmä on johdonmukaisesti proseduraalis-deklaratiivinen. Esimerkkilauseita ja harjoituksia edeltää aina lukuteksti, jossa käytetään myöhemmin opiskeltavia muotoja. Opittujen muotojen luo palataan seuraavissa lukuteksteissä, mutta joka kerta vähän toisenlaisessa yhteydessä. Niin opiskellaan oppikirjasarjan ensimmäisessä osassa Aloitamme yhdessä monikon nominatiivia samassa kappaleessa Kasvot, jossa yksikön genetiiviäkin (Mäntylä 1993: 12 13). Esimerkkejä monikon nominatiivista edeltää pieni teksti Koivulan perheestä. Monikon nominatiivin muotoja toistetaan ja harjoitellaan monissa ensimmäisen osan lukuteksteissä (Anne, Kalle, Nukku-Matti, Sadepäivä, Keho), harjoituksissa, lauluissa (Koululaulu, Posteljooni, Kuukaudet) ja leikeissä. Monikon partitiiviin tutustutaan kappaleessa Isänpäivä (Mäntylä 1996: 25). Otetaan huomioon, että opiskelijat osaavat jo muodostaa monikon vartaloa, ja korostetaan, että monikon partitiivin vartalo on aina vahva-asteinen. Opittuja muotoja harjoitellaan harjoituksien (Kirjuta, mida lapsed nägid reisil), vitsien, laulun (Kalle hän lähti) ja reseptin (Ahvenanmaan pannukakku) avulla (Mäntylä 1996: 25 27). Monikon genetiivin opiskelua ei edellä vastaava teksti. Monikon genetiivin esimerkkisanojen ohella toistetaan opittuja partitiivimuotoja (Mäntylä 1996: 30). Korostetaan, että den- ja tten -päätteet ovat vapaassa vaihtelussa. Monikon illatiivia käsitellään kappaleessa Runebergin päivä (Mäntylä 1996: 56 58). Kappaleen perustekstissä on muutamia monikon illatiivin muotoja, mitä voi käyttää opiskelun aikana. Esimerkkisanoista tulee selväksi, että illatiivin päätteitä on enemmän kuin yksi. Lähtömuoto on yksikön illatiivi. Esimerkkejä seuraa harjoitus (Kirjuta sulgudes olev sõna mitmuses). Monikon illatiivin muotoja on kappaleen reseptissäkin (Runebergintortut). Monikon komitatiivia opiskellaan kappaleessa Kastejuhla (Mäntylä 1996: 88 90). Materiaalin esitysperiaate on sama: kappaleen perustekstissä on myöhemmin opiskeltavia sanamuotoja, joista selitys aloitetaan, selitystä jatketaan oppilaiden iästä riippuen esimerkkien avulla ja harjoittelua varten käytetään monia kiinnostavia menetelmiä.

161 Juhlimme yhdessä -osan toisissa kappaleissa on runsaasti erilaisia monikonmuotoja. Erittäin paljon genetiivi- ja partitiivimuotoja on kappaleessa Ystävänpäivä. Se antaa hyvän mahdollisuuden harjoitella jo opittuja muotoja. Taimi Mäntylän oppikirjasarja on proseduraalisdeklaratiivisen menetelmän hyvä esimerkki. On mahdollista, että se on yksi oppikirjasarjan menestyksen syistä. Virolaisille kouluille tarkoitetut suomen oppikirjat ovat monipuolisia. Monen-laatuisia ovat aineiston esittämisen menetelmätkin. Oppimateriaalin esittämisen menetelmästä riippuu suuresti opetusmenetelmä, opetusmenetelmästä taas deskriptiivisyyden ja funktionaalisuuden rooli opetuksessa. Kommunikatiivisessa kielenopetuksessa on funktionaalisuus deskriptiivi-syyttä paljon olennaisempi: kieliopillisen muodon muodostamisen taidosta on vähän hyötyä, jos ei ole valmiutta eikä kokemusta käyttää sitä. Ei taivutustauluk-ko eikä kontekstivapaa sanamuoto kehitä itsestään keskustelutaitoa (Õispuu 1998: 54 55). Sen takia ei ole suinkaan samantekevää, miten oppimateriaali oppikirjoissa esitetään: siitä riippuu opiskelijan kielitaito. Tarkkailemissani oppikirjoissa on käytetty sekä deklaratiivisproseduraalis-ta, proseduraalis-deklaratiivista että proseduraalista menetelmää. Se antaa opettajille mahdollisuuden valita itselleen sopivin. Kirjallisuus Altsoo, M. 1997. Suomen kielen esimerkkiohjelma: sisältö ja jaottelu. Teoksessa Soome keele aineraamat. Tallinn, 33-39. Martin, M. 1995. The map and the rope. Finnish nominal inflection as a learning target. Jyväskylä. Mäntylä, T. 1993. Aloitamme yhdessä. Soome keele õpik lastele I. Tallinn. Mäntylä, T. 1994. Jatkamme yhdessä. Soome keele õpik lastele II. Tallinn. Mäntylä, T. 1996. Juhlimme yhdessä. Soome keele õpik lastele III. Tallinn. Nissilä, L.1996. Suomen kielen opetus Virossa. Teoksessa H. Sulkala ja M. Zaman- Zadeh (toim.) Suomenoppijan kieli tutkimuskohteena. Oulun yliopiston suomen ja ja saamen kielen ja logopedian laitoksen julkaisuja. Sark, K. 1994. YY KAA KOO. Suomea kouluille 1. Tallinn. Sark, K. 1995. YY KAA KOO. Suomea kouluille 2. Tallinn. Sark, K. 1997. YY KAA KOO. Teoksessa Soome keele aineraamat. Tallinn, 26 29. SKAR = Soome keele aineraamat 1997. Soome keel. C-keele ainekava Tallinn. Tomusk, I. 1994. Soome keele õpik keskkoolile. Tallinn. Vilipuu, M. 1998. Suomen kielen opetuksen tavoitteet Viron peruskouluissa ja lukioissa oppilaiden kannalta. Lopputyö. Tallinna Pedagoogika ülikool. Õispuu, J. 1997. Soome keel eesti koolis: õpetuse taust ja õppekirjandus.teoksessa Soome keele aineraamat. Tallinn, 16 21.

162 Õispuu, J. 1998. Grammatika keeleõpetuses. Teoksessa Eesti keele (võõrkeelena) aineraamat.tallinn, 54 59.