VALINTAOPAS. VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA. kuva
|
|
- Tauno Kivelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VALINTAOPAS VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA kuva
2 VAPAAEHTOISEN SAKSAN KIELEN OPISKELU Huittisten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan vapaaehtoisen A2-kielen opiskelu aloitetaan 4. luokalla. Nykyisillä 3. luokkalaisilla on siis mahdollisuus valita vapaaehtoinen kieli alkavaksi ensi syksynä. Huittisissa vapaaehtoinen A2-kieli on saksa. Kaikille 3. luokkien oppilaille pyritään järjestämään omissa kouluissaan pienet kielimaistiaiset saksan kielestä. Saksan opettajat kertovat oppilaille uudesta kielestä sekä leikittävät oppilaita ja tarjoavat heille esimakua saksan kielestä. Tämä opas Huittisten kaupungissa järjestettävästä vieraiden kielten opetuksesta on tarkoitettu oppilaiden huoltajille tiedotteeksi ja tueksi kielivalintoja tehtäessä. Lisätietoja antaa saksankielen opettaja Hanna Miettinen ( )/
3 Kielitivoli-hanke Huittisten kaupungin koulutoimi on ollut mukana perusopetuksen vieraiden kielten opettamisen kehittäminen -hankkeessa, josta käytetään nimitystä Kielitivoli vuoden 2010 syksystä alkaen. Hankkeen tarkoituksena on ollut lisätä huittislaisten lasten ja nuorten osallistumista valinnaisten kielten (A2 ja B2) opiskeluun ja tiedottaa vieraiden kielten osaamisen merkityksestä sekä kehittää motivoivia työtapoja kielten opetukseen. Kielitivoli-hankkeen työryhmä on laatinut tämän valintaoppaan huoltajia varten ja toivoo sen antavan rohkeutta huoltajille tehdä lapsensa kanssa yhteistyössä päätöksen vapaaehtoisen kielten opiskelun aloittamisesta. Työryhmä toivoo oppaan vastaavan huoltajia askarruttaviin kielivalintaan liittyviin kysymyksiin. Hankkeen koordinaattorina toimii lehtori Hanna Miettinen ja hankkeen työryhmässä ovat olleet mukana lehtorit Anne Ali-Raatikainen ja Birgitta Simola. Kielitivoli-hankkeen aikana valinnaisen A2 saksan ryhmä on aloittanut joka vuosi 4. luokalla ja Pellonpuiston koulussa B2 valinnaiskielten ryhmiksi ovat vakiintuneet ranskan ja espanjan kielet. Vieraiden kielten opiskelumahdollisuudet perusopetuksessa luokka-aste englanti ruotsi saksa ranska venäjä espanja A1 4 A1 A2 5 A1 A2 6 A1 A2 7 A1 B1 A2 8 A1 B1 A2/B2 B2 9 A1 B1 A2/B2 B2 Kaikille pakollinen vieras kieli (A1-kieli=pitkä ja B1-kieli keskipitkä oppimäärä) Vapaaehtoinen vieras kieli ( A2-kieli on pitkä ja B2-kieli lyhyt oppimäärä) Kielten oppimäärän opiskelua voi jatkaa lukiossa samalta tasolta
4 Vapaaehtoisen kielen valinta Alakoulu A1- kieli on kaikilla alkava englanti ja A2- kieli on 4. luokalla alkava vapaaehtoinen kieli. Alakoulun kielivalinta tehdään 3. luokan keväällä. Tästä vapaaehtoisesta 4. luokalla alkavasta kielestä käytetään lyhennettä A2- kieli. Huittisissa on mahdollista valita A2- kieleksi saksa. Englanti (A1) on alkanut kaikille pakollisena jo aiemmin. Jos valitsee A2 -saksan 4. luokalla, sitoutuu opiskelemaan kieltä perusopetuksen loppuun eli 9. luokan loppuun saakka. Valinnaisen kielen opiskelun voi lopettaa vain erityisen pätevästä syystä. Huoltajat anovat tällöin lopettamista. A2- kielen oppimäärästä on mahdollista saada 9lk. päättötodistukseen arvosanan sijasta suoritusmerkintä, jos huoltaja niin haluaa. Oppilaille taataan mahdollisuus jatkaa saksan opiskelua A-kielenä myös lukiossa. A2-kieltä opiskellaan kaksi tuntia viikossa. Tämä tarkoittaa sitä, että vapaaehtoisen kielen valinneella on kaksi oppituntia enemmän viikossa sekä alakoulussa että yläkoulun 7.luokalla. 8.luokalla A2-kieli on yksi muista valinnaisista aineista eikä se lisää oppilaan viikkotuntimäärää. Kieliryhmä muodostetaan, kun ryhmään osallistuu 10 oppilasta. A2-kielen voivat valita kaikki Huittisten alakoulujen oppilaat (Lauttakylän koulu, Sammun koulu, Loiman koulu, Suttilan koulu ja Sallilan koulu). Opetus järjestetään Lauttakylän koululla, jonne kaikki kieliopinnot valinneet oppilaat kuljetetaan.
5 Kenelle vieraiden kielten opiskelu sopii? Vieraiden kielten opiskelu sopii kaikille oppilaille, joilla on halu opiskella. Jokainen voi oppia kieliä ja tärkeintä on rohkeus oppia käyttämään hankittua kielitaitoa hyödyksi tulevaisuudessa. Vapaaehtoisen kielen arvosanassa painotetaan tuntiaktiivisuuden ja positiivisen suhtautumisen merkitystä. Etuna valintaa ajatellen on äidinkielen ja englannin opiskelun sujuminen. Vieraan kielen valinta ei edellytä vanhemmilta kyseisen kielen osaamista, mutta kannustus opiskeluun on tärkeää. Lapsen englanninopettaja ja luokanopettaja antavat tarvittaessa teille opastusta kielivalintaan liittyvissä asioissa. Mitä on A2-kielen opiskelu? A2-kielen valinta antaa mahdollisuuden monipuoliseen kielitaitoon. Mitä aikaisemmin kielen opiskelun aloittaa sitä parempi kielitaidosta tulee. Jos kielen alkeet oppii nuorena, niitä on helppo jatkaa aikuisena. Erityisesti sanaston oppimisessa aika on ratkaiseva tekijä. Vieraan kielen oppimisherkkyys on parhaimmillaan kouluiässä joten tämä voimavara kannattaa hyödyntää, kun siihen on mahdollisuus. Uuden kielen oppimisen eteen täytyy aina tehdä työtä, mutta sen opiskelu voi olla hauskaa ja hyvin antoisaa. A2-kielessä: opiskelun tukena on oppikirja alakoulun aikana tutustutaan arkipäivän sanastoon (koti, koulu, harrastukset, asiointi jne.) opetellaan käyttämään kieltä alusta alkaen suullisesti ja ääntämään oikein kielioppia opiskellaan pieninä makupaloina ja kaikki asiat kertautuvat yläkoulussa kotitehtäviä annetaan ja sanakokeita sekä kokeita pidetään nykyaikaisin menetelmin kielen opiskelu on hauskaa! tehdään toiminnallisia harjoituksia, pelataan, leikitään, lauletaan ja tehdään kielestä kaikin tavoin elävää
6 A2-SAKSA alkaa 4. luokalla ja sitä opiskellaan 9lk. loppuun saakka oppilaalla 2 viikkotuntia enemmän opetusta opetus järjestetään Lauttakylän koululla, jonne kaikki saksan valinneet oppilaat kuljetetaan. Kaikkien luokkatasojen saksan tunnit ovat samaan aikaan. lukuvuonna luokan ryhmän opettajana toimii Hanna Miettinen, 5. luokan opettajana Birgitta Simola ja 6. luokan opettajana Anne Ali-Raatikainen. SAKSAN KIELI kieli on looginen ja opiskelussa ahkeruus palkitaan ääntäminen ja kirjoittaminen eivät poikkea toisistaan helpottaa tulevaa ruotsin opiskelua kielitaitoa tarvitaan niin Suomessa kuin Keski-Euroopassa MIKSI SAKSA? Euroopan puhutuin kieli, sillä saksaa äidinkielenään puhuu yli 100 milj. ihmistä. Saksan kielen taito avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteen. keskeinen kieli EU-alueen hallinnossa, taloudessa ja kaupassa toiseksi opiskelluin vieras kieli Suomessa englannin jälkeen saksan kielen taito on iso etu opiskelussa, työmarkkinoilla ja yksityiselämässä Kielitaidon merkityksestä Kielitaito on aina sijoitus tulevaisuuteen sillä monipuolinen kielitaito avaa ovet koko maailmaan. Nykyään kielitaitoa tarvitaan aina ja kaikkialla sillä kansainväliset yhteydet ovat arkipäivää kaikilla aloilla. Kielitaito on ilmaista pääomaa, sillä kerran opitut asiat ovat aina käytettävissä uudelleen! Suomen perusopetuksen kouluissa kaikki opiskelevat englantia ja ruotsia joten muiden kielen osaajat erottuvat positiivisesti niin opiskelumaailmassa kuin työelämässä.
7 10 SYYTÄ OPISKELLA SAKSAA Liike-elämä: Kun pystyt kommunikoimaan liikekumppaneidesi kanssa heidän omalla kielellään saksaksi, liikesuhteiden laatu paranee, yhteydenpito tehostuu - ja menestys odottaa. Globaali ura: Kun osaat saksaa, työmahdollisuutesi paranevat niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Työntekijän hyvä saksan kielen taito merkitsee kansainvälisessä liike-elämässä vaikuttavalle työnantajalle lisätuottavuutta. Hotelli- ja matkailuelinkeino: Saksankielisten maiden väestö matkustaa paljon ja kauas. Se käyttää matkoillaan keskimääräistä enemmän rahaa ja osaa arvostaa saksan kielellä annettua palvelua. Tiede ja tutkimus: Saksa on toiseksi käytetyin tieteen kieli. Saksan osuus tutkimus- ja kehitystyöhön maailmassa on kolmanneksi merkittävin. Saksa myöntää tutkimusapurahoja ulkomaalaisille tiedemiehille. Kommunikaatio: Media-, informaatio- ja kommunikaatioteknologiassa tapahtunut kehitys luo tarvetta monikieliseen tiedonvaihtoon. Monet tärkeät nettisivut ilmestyvät saksaksi. Joka kymmenes kirja maailmassa painetaan saksaksi. Saksan kielen taito laajentaa tiedonsaantimahdollisuuksia.
8 Kulttuurin tuntemus: Saksan kielen taito antaa avaimet saksankielisten maiden asukkaiden elämään, toiveisiin ja unelmiiin sekä monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Matkailu: Saksan kielen taito syventää matkailuelämyksiä myös muualla kuin Saksassa erityisesti Itä-Euroopassa. Kirjallisuus, musiikki, taide ja filosofia: Saksa on Goethen, Kafkan, Mozartin, Bachin ja Beethovenin kieli. Nautit lukemisesta ja musiikista enemmän, kun seuraat heidän teoksiaan alkuperäiskielellä. Opiskelu- ja työmahdollisuudet Saksassa: Saksa myöntää lukuisia apurahoja opiskeluun Saksassa. Vaihto-ohjelmat: Saksalla on koululaisvaihto- ja vaihtoopiskeluohjelmia monien maiden kanssa. lähde:
PELLONPUISTON KOULU KIELTEN VALINNAISAINEET
PELLONPUISTON KOULU KIELTEN VALINNAISAINEET Kielitivoli-hanke Huittisten kaupungin koulutoimi on ollut mukana Perusopetuksen vieraiden kielten opettamisen kehittäminen -hankkeessa, josta käytetään nimitystä
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015
Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,
Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.
Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla
Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalintojen tekeminen Kielivalinnat tehdään sähköisesti Helmessä. Kielivalintalomake on auki 28.1. 17.2.2019. Täydennä kielivalintalomakkeelle: ensisijainen kielivalinta
Kielitaidosta on iloa ja hyötyä
Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat
A2- kielivalinta. 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli
A2- kielivalinta 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli Hyvät KOLMASLUOKKALAISTEN vanhemmat Lapsellanne on nyt mahdollisuus valita toinenkin vieras kieli englannin lisäksi.
Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
Valinnaisaineet
Valinnaisaineet 2017-2018 Millaista on aloittaa uusi kieli 8. luokalla? Painotetaan perustaitoja: opit puhumaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään kieltä itselle tutuissa arkisissa aiheissa Käytetään paljon
Kieliohjelma Atalan koulussa
Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan
VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET
VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET LAPPEENRANNAN PERUSKOULUJEN VAPAAEHTOISEN A2-KIELEN VALINTAOPAS 2016 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI KIELIVALINTA LOMAKKEEN TÄYTTÄMINEN A2-KIELEN VALINTA TEHDÄÄN
A2-kieli. Puolalan koulussa
A2-kieli Puolalan koulussa Mikä on A1-kieli? A1-kieli on ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 1. luokalta, ns. varhennettu kielenopetus. A1-kieli on kaikille oppilaille yhteinen aine. A1-kieli on Puolalan
ervetuloa Puistolan oulujen ielivalintailtaan staina luokkalaiset
ervetuloa Puistolan oulujen ielivalintailtaan staina 15.1.2019 luokkalaiset luokkalaiset ieliohjelma, A1- ja B1- kielet len opiskelu alkaa oppilailla 3. luokalla (2010 synt.), jolloin kielivalinta dään
A2-KIELEN VALINTA. Mahdollisuus monipuoliseen kielitaitoon. 8.1.2014 Eveliina Bovellan 1
A2-KIELEN VALINTA Mahdollisuus monipuoliseen kielitaitoon 8.1.2014 Eveliina Bovellan 1 Kielivisailu Saksa 1. Mitä seuraavista asioista ei voi syödä? a) Kuchen b) Küche c) Kühe 8.1.2014 Eveliina Bovellan
Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite
Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on
1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö
1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen
Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta
Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen
VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta
VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,
Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta
Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan
3. luokan kielivalinta
3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä
HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ
Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava
Kielten opiskelu Oulussa
Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa
Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet
Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas
Kielenopiskelu vaatii pitkäjänteistä sitoutumista ja työntekoa. Toisaalta alakouluikäisten kielenoppimisen herkkyyskausi, rohkeus ja uteliaisuus
Kielivalinta Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä. Mahdollisuus valita useita kieliä on kädenojennus,
Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014
Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti
Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla
Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielitaito on avain moneen Kielen opiskelusta ja kielitaidosta Vieraiden kielten opiskelu on tehokkainta, kun opiskelu aloitetaan varhain. Vieraisiin kieliin tutustuminen
PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty
PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK 2019 2020 Päivitetty 14.1.2019 A2 VALINTA 5. ja 6. LUOKALLE Mikäli oppilas ei valitse vapaaehtoista kieltä, siirry tekemään valinnaisainevalintoja!
Kielitaito avaa ovet
www.nurmijarvi.fi Kielitaito avaa ovet Hyvä kielitaito on tärkeä ja arvokas pääoma tulevaisuutta varten. Monipuolisesta kielitaidosta on hyötyä mm. ihmissuhteissa, matkoilla ja jatko-opinnoissa. Kansainväliset
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018 A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka.
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista
Opas 3. luokalle siirtyvälle
Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan
Yläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh
Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö
VIERAIDEN KIELTEN VALINTAOPAS
こんにちは (konnichiwa) алло! Hallo! VIERAIDEN KIELTEN VALINTAOPAS Hola! Hejsan! Hello! Salut! www.nurmijarvi.fi 3 Kielitaito avaa ovet Hyvä kielitaito on tärkeä ja arvokas pääoma tulevaisuutta varten. Monipuolisesta
Humanistiset tieteet
Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille
Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä
God dag, herr/fru! Guten Tag, Herr/Frau...! Buenos días, señor/señora. Bonjour, madame/ monsieur! , господин/госпожа
God dag, herr/fru! Guten Tag, Herr/Frau...! Buenos días, señor/señora! Bonjour, madame/ monsieur!, господин/госпожа! Mitä lapsesi tekee kahden tunnin aikana viikossa? istuu tietsikalla? näprää kännykkää?
KIELIKYLPY, VALINNANVAPAUS KIELTEN OPISKELUMOTIVAATIO JA OPPIMISTULOKSET
KIELIKYLPY, VALINNANVAPAUS KIELTEN OPISKELUMOTIVAATIO JA OPPIMISTULOKSET Karita Mård-Miettinen, FT, dos. Kieli- ja viestintätieteiden laitos Sivistysvaliokunnan kokous, 23.11.2017 Ruotsin kielen varhainen
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat
Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma
Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Hakeutuminen saksan kielellä rikastetun opetuksen 1. luokalle 2. Saksan kielellä rikastettu opetus
Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)
Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero
Kielitaito. Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot
1 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot 2 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot A1-kieli A2-kieli B1-kieli B2-kieli B3-kieli Viimeistään perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkava, ensimmäinen vieras
Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.
Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta
Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016
2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.
Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!
Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen
Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu
Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
12. Valinnaisuus perusopetuksessa
12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden
Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite
Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien
Maaniitun koulun vanhempainilta klo
Maaniitun koulun vanhempainilta 24.1.2019 klo 18.00 19.00 1 Illan aiheita Ensimmäisen ja kolmannen luokan oppilaiden kielivalinnat Kirkonkylän alueen alkuluokkasuunnitelmat Oppimisen etenemisen arvioinnista
Tekniikan alan kieliopinnot
Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot
Hämeenlinna Kielitivoli. Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko
Hämeenlinna Kielitivoli Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko Taustalla Kuntaliitos 2009: viiden ympäröivän pienen kunnan liittyminen Hämeenlinnan kaupunkiin Liittyneillä kunnilla omat ops:t, toimintakulttuurit,
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET
Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta
Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 syksy syksy syksy 2015 2016 2017
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat
Kielten opiskelu aloitetaan englannilla... 3 Peruskoulun kielet... 4
Sisällysluettelo Kielten opiskelu aloitetaan englannilla... 3 Peruskoulun kielet... 4 Vapaaehtoinen A-kieli lisäkieleksi vai ei?... 5 Vapaaehtoiset A-kielet... 5 Koulun vaihtaminen... 5 Valintalomakkeet...
Oulun kaupungin kieliohjelma
Oulun kaupungin kieliohjelma Lähtökohdat Oulun kaupungin kieliohjelma on laadittu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, ja se on osa varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmia. Kieliohjelman tavoitteena
KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus)
Tekijä: Pakkoruotsi.net. Mahdolliset oikaisut: info@pakkoruotsi.net KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus) KIEPO-projektin keskeiset suositukset, sivut 50
Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 24 19.09.2017 24 Perusopetuksen
Perusopetuksen kieliohjelma
Opetuslautakunta 24 12.03.2019 Perusopetuksen kieliohjelma 961/12.00.01.00/2019 Opetuslautakunta 12.03.2019 24 Valmistelija: opetuspäällikkö Inkeri Lahti p. 044 7784688, inkeri.lahti@salo.fi Perusopetuksen
Tietoa 7. luokalle siirtymisestä oppilaalle ja huoltajille. Lukuvuosi luokkalaisen opas
6. Tietoa 7. luokalle siirtymisestä oppilaalle ja huoltajille. Lukuvuosi 2018 2019 - luokkalaisen opas Tervetuloa Sisällys 4 5 Tärkeät päivämäärät, lomakkeet ja lisätietoa 6 7 Miten 7. luokalle siirrytään?
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
Helsingin Kielitivoli Viehko. Työkalupakkeja kieltenopettajille. Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5.
(Kuvan paikka) Helsingin Kielitivoli Viehko Työkalupakkeja kieltenopettajille Annamari Kajasto, projektisuunnittelija Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5.2011 11.5.2011 Tekijä
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
Valinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen
Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü
2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään
Koulu kansallisen kielitaitovarannon
Koulu kansallisen kielitaitovarannon tuottajana Pääjohtaja Timo Lankinen Opetushallitus Venäjä-foorumi Oulussa www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Kielitaidon tarve Elinkeinoelämän keskusliitto
Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman
2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016
Kieliä? Kyllä, kiitos!
Kieliä? Kyllä, kiitos! Kieliä? Kyllä, kiitos! Kielitaito on pääomaa, josta on hyötyä koko elämän ajan. Työelämässä kieli- ja viestintätaidot muodostavat olennaisen osan ammattitaitoa. Erilaisissa työelämän
Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler
Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi Cynde Sadler Maahanmuuttajien äidinkielen arvioinnin lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksen suunnitelmat on laadittu seuraaviin kieliin: arabia,
Yläkoulujen lukkarityöpaja
Yläkoulujen lukkarityöpaja 14.11.2017 Uuden opsin mukainen arviointikulttuuri Arviointisykli sama kaikille oppilaille, syksyllä kirjallinen väliarviointi ja lukuvuosiarviointi (sama pohja molemmissa).
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F
LAAJAVUOREN KOULUN. SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated. Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä
LAAJAVUOREN KOULUN SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä EUROOPPALAINEN VIITEKEHYS LÄHTÖKOHTANA Kieli on ajattelun,
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info
Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN
Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen
Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin Johanna Venäläinen Kenelle ja miksi? Lähtökohtana ja tavoitteena on - tarjota opiskelijoille vaihtoehtoinen
Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta
Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Tiedotusmateriaalia kokeilusta koulujen käyttöön Opetushallitus 2018 1. Mistä huoltajan on hyvä olla tietoinen ennen
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Opetuslautakunta POL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (7) 148 Lausunto kaupunginhallitukselle ruotsin kielen opetuksen kehittämisryhmän raportista ruotsin kielen opetuksen ja oppimisen parantamiseksi eri koulutusasteilla
Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?
Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa Markku Koponen Koulutusjohtaja emeritus Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kari Sajavaara-muistoluento Jyväskylä Esityksen sisältö Kansainvälistyvä toimintaympäristö
Lahden englanninkielisten luokkien (0 9) toimintaperiaatteet Tiirismaan koulussa lukuvuonna 2014 2015
Lahden englanninkielisten luokkien (0 9) toimintaperiaatteet Tiirismaan koulussa lukuvuonna 2014 2015 Tiedote vanhemmille Lahden englanninkieliset luokat 0-9 Lahden englanninkieliset luokat toimivat Tiirismaan
PARKANON YHTENÄISKOULU
PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille
Natiivi apuna kielten opetuksessa
Natiivi apuna kielten opetuksessa Seija Blomberg Oulun yliopisto Kajaanin normaalikoulu Cordula Tröster-Blomberg Musiikkileikkikoulu Laulava Lohikäärme Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsingissä
Opas 3. luokalle siirtyvälle
Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2016 2017 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan
Eurooppalainen kielisalkku
EKStyökalupakki Eurooppalainen kielisalkku Kielisalkussa on kolme osaa kielenoppimiskertomus kielipassi työkansio Kielisalkussa on materiaaleja eri-ikäisille perusopetuksen oppilaille vl 1 3 vl 4 6 vl
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
Kielten oppiminen ja muuttuva maailma
Kielten oppiminen ja muuttuva maailma Tarja Nikula (Soveltavan kielentutkimuksen keskus) Anne Pitkänen-Huhta (Kielten laitos) Peppi Taalas (Kielikeskus) Esityksen rakenne Muuttuvan maailman seuraamuksia
RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa
RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston
KIELTEN TARJONTA JA KIELIVALINTOJEN PERUSTEET PERUSOPETUKSESSA TIIVISTELMÄ
KIELTEN TARJONTA JA KIELIVALINTOJEN PERUSTEET PERUSOPETUKSESSA TIIVISTELMÄ TILANNEKATSAUS JOULUKUU 2011 Sisältö Kielten tarjonta ja kielivalintojen perusteet perusopetuksessa...3 Kieltenopiskelu Suomessa,
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
Etunimi Sukunimi
Vieraiden kielten opiskelu Porvoossa P E R U S O P E T U K S E N K I E L I O H J E L M A J A VA PA A E H T O I S T E N J A VA L I N N A I S T E N K I E LT E N O PA S S U O M E N K I E L I S E T K O U L
Kielten oppiminen Imatralla
Kielten oppiminen Imatralla Kieltenopetuksen kehitysryhmä Sanna Kapanen, kielten opettaja, Vuoksenniskan koulukeskus Marjatta Koskensalo, rehtori, Kosken koulukeskus Jaana Oravuo, luokanopettaja, Kosken
Vapaaehtoisen A-kielen valintaopas 2015. 3. luokkalaisten koteihin
Vapaaehtoisen A-kielen valintaopas 2015 3. luokkalaisten koteihin 2 Sisällysluettelo Kielitaito on tärkeä osa yleissivistystä...3 Peruskoulun kielet...4 Vapaaehtoinen A-kieli lisäkieleksi?...5 Kielten
Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta. Tiedote
Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta Tiedote 15.4.2019 14.4.2019 1 Kaikki varhentavat 2020 Kielenopetus uudistuu kieliä pienestä pitäen Ulla Verkaman esityksen (Kalajoki 4.4.2019)
KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus
KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen
Kielet näkyviin ja kuuluviin
Kielet näkyviin ja kuuluviin lastentarhanopettajat, luokanopettajat, alaluokkien kieltenopettajat Pe 23.3.18 klo 9.00 12.30 Oulu, Kirkkotorin koulutuskeskus, Asemakatu 5 Sirpa Tenhu, Eija Ruohomäki OPH,