Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2

SUOMEN YMPÄRISTÖ 8 2008 Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2 Luontotyyppien kuvaukset LUONTO Anne Raunio, Anna Schulman ja Tytti Kontula (toim.) Suomen ympäristökeskus

Miten Suomen luonto on muuttunut viime vuosikymmenien aikana? Mitkä luontotyypit ovat vähentyneet, mitkä runsastuneet? Miten ihmisen toiminta on vaikuttanut luontotyyppien laatuun, ja kuinka luontotyyppien tilaa voidaan parantaa? Suomen ensimmäinen luontotyyppien uhanalaisuuden arviointi vastaa näihin kysymyksiin. Uhanalaisuuden arvioinnissa on kerätty tietoa, miten lähes 400 suomalaisen luontotyypin tila on muuttunut 1950-lukuun verrattuna. Luontotyypeillä tarkoitetaan rajattavissa olevia maatai vesialueita, joilla vallitsevat samankaltaiset ympäristötekijät (esim. maaperä ja kosteusolot) ja eliölajisto. Uhanalaisuuden arviointi kattaa kaikki Suomen luontotyyppien pääryhmät: Itämeren ja rannikon, sisävedet ja niiden rannat, suot, metsät, kalliot ja kivikot, perinnebiotoopit sekä tunturit. Arviointiin on osallistunut noin 80 luontotyyppien tutkijaa ja asiantuntijaa. Luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnin loppuraportti koostuu kahdesta osasta. Osassa 1 esitetään arviot Suomen uhanalaisista, silmälläpidettävistä ja säilyvistä luontotyypeistä, tulosten yhteenvedot sekä uhanalaisuuden kriteerit. Osa 2 esittelee arvioidut luontotyypit esiintymiskarttoineen ja valokuvineen sekä arvioinnin perusteineen. SUOMEN YMPÄRISTÖ 8 2008

SUOMEN YMPÄRISTÖ 8 2008 Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2 Luontotyyppien kuvaukset 1 Johdanto... 5 2 Itämeri ja rannikko... 15 3 Sisävedet ja rannat... 89 4 Suot... 143 5 Metsät... 257 6 Kalliot ja kivikot... 335 7 Perinnebiotoopit... 397 8 Tunturit... 467 Liite 1... 543 Liite 2... 554 Kuvailulehti... 570 Presentationsblad... 571 Documentation page... 572

Uhanalaisuuden arviotaulukon selite Määrä (A) Laatu (B) y/h Kokonaisarvio Koko maa 4 2 - EN Pohjois-Suomi 4 4 h VU Etelä-Suomi 4 2 - EN Määrän (A) ja Laadun (B) arviointikriteerit: kehitys 1950-luvulta nykypäivään kehitysennuste varhainen taantuminen y/h (yleisyys / harvinaisuus): lievennys arvioon yleisillä luontotyypeillä (y) korotus arvioon erittäin harvinaisilla luontotyypeillä (h) Kokonaisarvio: Määrän (A) ja Laadun (B) arvioista valitaan negatiivisempi (pienempi luku) ja tarvittaessa lievennetään sitä yleisyyden (y) perusteella tai korotetaan harvinaisuuden (h) perusteella esim. Pohjois-Suomi: arviolle 4 harvinaisuuskorotus kokonaisarvio 3 (VU) Taulukon lukuja vastaavat uhanalaisuusluokat 0 RE Hävinnyt 1 CR Äärimmäisen uhanalainen 2 EN Erittäin uhanalainen 3 VU Vaarantunut 4 NT Silmälläpidettävä 5 LC Säilyvä Muut taulukon merkinnät - DD Puutteellisesti tunnettu Ei esiinny alueella menetelmän mukaisesta tuloksesta poikkeava asiantuntija-arvio (kokonaisarvion jäljessä, esim. * NT*) Arvioinnin aluejako: Pohjois-Suomi = pohjois-boreaalinen metsäkasvillisuusvyöhyke Etelä-Suomi = hemi-, etelä- ja keskiboreaalinen metsäkasvillisuusvyöhyke poikkeuksena Itämeren vedenalaiset luontotyypit, joita on tarkasteltu viidellä merialueella Esiintymiskarttojen selite

Esiintymiskarttojen selite Metsäkasvillisuusvyöhykejako?? Merialuejako? Luontotyypin esiintymisen painopistealue? Luontotyyppi esiintyy alueella Luontotyyppi saattaa esiintyä alueella Koko Suomen kattavissa esiintymiskartoissa symbolin koko kuvaa luontotyypin esiintymisen painottumista maan eri osiin ei pinta-alaa. Näistä kartoista poiketen tunturialueen kartat kuvaavat myös luontotyypin pinta-alaa. Uhanalaisuuden arviotaulukon selite

SUOMEN YMPÄRISTÖ 8 2008 Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2 Luontotyyppien kuvaukset Anne Raunio, Anna Schulman ja Tytti Kontula (toim.) Helsinki 2008 Suomen ympäristökeskus

Viittausohje kun viitataan koko julkaisuun: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. Osat 1 ja 2. 264 + 572 s. Viittausohje kun viitataan julkaisun osaan 2: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. 572 s. Viittausohje kun viitataan yksittäiseen lukuun: Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Kalpio, S., Eurola, S., Haapalehto, T., Heikkilä, R., Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Nousiainen, H., Ruuhijärvi, R., Salminen, P., Tuominen, S., Vasander, H. & Virtanen, K. 2008. Suot. Julk.: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. S. 143 256. SUOMEN YMPÄRISTÖ 8 2008 Osa 2 Suomen ympäristökeskus Asiantuntijapalveluosasto / luontoyksikkö Kansikuva: Haukkavuori, Ruokolahti. Kuva: Juha Jantunen Taitto: Tmi Sivunvalmistus Pirjo Seppä ja Satu Turtiainen, SYKE Kuvankäsittelyt: Seppo Mäkinen, Vammalan Kirjapaino Oy Maksullinen CD (20 ) sisältäen julkaisun osat 1 ja 2 (pdf) on tilattavissa osoitteesta neuvonta.syke@ymparisto.fi Julkaisu on saatavana matalaresoluutioisena myös internetistä: www.ymparisto.fi/julkaisut Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 2008 Kirjapainolla ja käytetyllä painopaperilla on ISO 14001 -standardin mukainen ympäristöjärjestelmä, joka on sertifioitu. ISBN 978-952-11-3025-0 (koko teos, nid.) ISBN 978-952-11-3026-7 (koko teos, PDF) ISBN 978-952-11-3031-1 (CD-levy) ISBN 978-952-11-3027-4 (osa 1, nid.) ISBN 978-952-11-3028-1 (osa 1, PDF) ISBN 978-952-11-3029-8 (osa 2, nid.) ISBN 978-952-11-3030-4 (osa 2, PDF) ISSN 1238-7312 (pain.) ISSN 1796-1637 (verkkoj.)

SISÄLLYS 1 Johdanto... 5 Kirjallisuus... 13 2 Itämeri ja rannikko... 15 2.1 Itämeren vedenalaiset luontotyypit... 19 2.2 Itämeren rantaluontotyypit... 35 2.2.1 Itämeren kivikkorannat... 37 2.2.2 Itämeren hiekkarannat ja dyynit... 40 2.2.3 Merenrantojen ilmaversoiskasvustot... 47 2.2.4 Eloperäiset rantavallit... 48 2.2.5 Rannikon metsien kehityssarjat... 50 2.2.6 Rannikon murtovesivaikutteiset vedet... 69 2.2.7 Rannikon luontotyyppiyhdistelmät... 74 Kirjallisuus... 85 3 Sisävedet ja rannat... 89 3.1 Järvet... 94 3.2 Lammet... 108 3.3 Järvien rannat... 116 3.4 Lähteikköluontotyypit... 118 3.5 Virtavedet ja niiden rannat... 122 Kirjallisuus... 140 4 Suot... 143 4.1 Korvet... 149 4.2 Neva- ja lettokorvet... 169 4.3 Rämeet... 173 4.4 Neva- ja lettorämeet... 183 4.5 Nevat... 191 4.6 Letot... 204 4.7 Luhdat... 213 4.8 Soiden luontotyyppiyhdistelmät... 223 Kirjallisuus... 251 5 Metsät... 257 5.1 Lehdot... 262 5.2 Lehtomaiset kankaat... 282 5.3 Tuoreet kankaat... 291 5.4 Kuivahkot kankaat... 299 5.5 Kuivat kankaat... 309 5.6 Karukkokankaat... 317

5.7 Muut metsien luontotyypit... 321 Kirjallisuus... 333 6 Kalliot ja kivikot... 335 6.1 Karut ja keskiravinteiset kalliot... 341 6.2 Kalkkikalliot... 362 6.3 Serpentiinikalliot, -kivikot ja -soraikot... 371 6.4 Kiisupitoiset kalliot... 378 6.5 Kivikot... 379 6.6 Kallioiden luontotyyppiyhdistelmät... 388 Kirjallisuus... 393 7 Perinnebiotoopit... 397 7.1 Nummet... 402 7.2 Kalliokedot... 406 7.3 Kedot... 410 7.4 Tuoreet niityt... 416 7.5 Kosteat niityt... 421 7.6 Järven- ja joenrantaniityt... 424 7.7 Merenrantaniityt... 430 7.8 Tulvaniityt... 438 7.9 Suoniityt... 446 7.10 Lehtoniityt... 447 7.11 Hakamaat... 452 7.12 Metsälaitumet... 457 Kirjallisuus... 462 8 Tunturit... 467 8.1 Tunturikoivikot... 477 8.2 Tunturikangaspensaikot... 489 8.3 Tunturikankaat... 492 8.4 Tunturien heinäkankaat ja tunturiniityt... 505 8.5 Lumenviipymät ja lumenpysymät... 512 8.6 Kuviomaat... 520 8.7 Routanummet... 523 8.8 Tunturien hiekkapaljastumat... 524 8.9 Tunturikalliot ja -kivikot... 526 8.10 Vyörysorat... 533 Kirjallisuus... 537 Liite 1 Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tulokset... 543 Liite 2 Luontotyyppinimien käännökset (englanti, ruotsi)... 554 Kuvailulehti... 570 Presentationsblad... 571 Documentation page... 572

Johdanto 1 Suomen ympäristö 8 2008 Osa 2 5 Taulukoiden ja karttojen selitteet takasisäkannessa

Maankohoamisrannikon metsien kehityssarjat. Kuva: Arto Hämäläinen

Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin loppuraportin toinen osa esittelee kaikki arvioidut luontotyypit. Julkaisu jakautuu luontotyyppien pääryhmien mukaan seitsemään kokonaisuuteen, jotka vastaavat pääpiirteissään arvioinnin asiantuntijaryhmien työnjakoa. Kussakin kokonaisuudessa esitellään ensin lyhyesti kyseinen luontotyyppien pääryhmä ja siinä käytetty luokittelu ja kuvataan sen jälkeen luokittelun mukaiset yksiköt eli luontotyypit, luontotyyppiryhmät ja luontotyyppiyhdistelmät. Uhanalaisuusarvioinnin yksikkö voi olla luontotyyppi (esim. saniaislehtokorpi), ylemmän hierarkiatason luontotyyppiryhmä (esim. lehtokorvet) tai useista luontotyypeistä koostuva vakiintunut luontotyyppiyhdistelmä (esim. laakiokeitaat). Yleisimmin arvioinnin perusyksikkö on luontotyyppi, ja kaikkia em. arviointiyksiköitä kutsutaan jatkossa luontotyypeiksi tässä johdantotekstissä. Julkaisussa on kaikista arvioiduista yksiköistä samanmuotoinen kuvausteksti. Luontotyyppien kuvauksissa on käytetty kaavamaista esitystapaa, jossa samoina toistuvien alaotsikoiden alle on koottu kutakin luontotyyppiä luonnehtivat tiedot sekä perusteet, joiden mukaan uhanalaisuusarvioon on päädytty. Luonnehdinnan jälkeen on esitetty, millaista luontotyypin maantieteellinen vaihtelu on, miten kyseinen luontotyyppi liittyy muihin luontotyyppeihin ja missä luontotyyppiä esiintyy. Uhanalaisille ja silmälläpidettäville luontotyypeille on lueteltu uhanalaistumiseen johtaneet syyt sekä tulevaisuuden uhkatekijät. Luontotyypin esiintymien määrän ja laadun muutoksia sekä muita uhanalaisuusluokan määräytymiseen vaikuttaneita tekijöitä on kuvattu arviointiperusteissa. Koska uhanalaisuusarvioinnin luontotyyppiluokittelut eivät yleensä perustu laeissa ja direktiiveissä käytettyihin luokitteluihin, kuvauksissa on esitetty luontotyypin vastaavuus tärkeimpien säädöksissä suojeltaviksi määriteltyjen luontotyyppien kanssa. Kuvaustekstin lopussa on maininta, mikäli luontotyyppi luetaan Suomen kansainvälisiin vastuuluontotyyppeihin. Uhanalaisuusarvioinnissa käytetyt luontotyyppiluokittelut perustuvat aiempiin luokitteluihin, joita on tarpeen mukaan muokattu, tai sopivien luokittelujen puuttuessa arviointia varten on jouduttu luomaan uusia luokitteluja. Luokittelua ovat ohjanneet ekologisten vaihtelusuuntien, luontotyypin rakennepiirteiden ja toiminnallisten tekijöiden lisäksi käytännön seikat kuten määrä- ja laatutiedon saatavuus arvioihin. Luokitteluissa on ollut yhtenä tavoitteena, että määritellyistä luontotyypeistä olisi mahdollisimman hyvin saatavissa vanhaa, uutta ja myös tulevaa aineistoa määrä- ja laatuarviointeihin. Uhanalaisuuden arviotaulukot Jokaisen luontotyyppikuvauksen alussa on esitetty taulukkomuodossa uhanalaisuuden kokonaisarvio ja sen muodostamiseksi tehdyt arviot arvioinnin pääkriteereistä eli luontotyypin määrän ja laadun muutoksesta (taulukko 1). Arviot on esitetty erikseen koko maan, Pohjois-Suomen ja Etelä-Suomen osalta. Pohjois-Suomella tarkoitetaan tässä pohjoisboreaalista metsäkasvillisuusvyöhykettä, ja Etelä-Suomi kattaa hemi-, etelä- ja keskiboreaalisen metsäkasvillisuusvyöhykkeen (kuva 1). Koko maan arvio ei ole keskiarvo osa-alueiden ar- Kuva 1. Suomen jako osa-alueisiin luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa. Vihreä Pohjois-Suomi vastaa pohjoisboreaalista metsäkasvillisuusvyöhykettä ja valkoinen Etelä-Suomi hemi-, etelä- ja keskiboreaalista vyöhykettä. Suomen ympäristö 8 2008 Osa 2 7

vioista, vaan uhanalaisuusarvioinnin menetelmää on sovellettu erikseen kaikissa kolmessa tarkastelussa. Itämeren vedenalaisilla luontotyypeillä on käytetty niille paremmin soveltuvaa viisiosaista aluejakoa: Suomenlahti, Ahvenanmaa ja Saaristomeri, Selkämeri, Merenkurkku ja Perämeri. Määrän (A) ja laadun (B) arviot perustuvat kehitykseen 1950-luvulta nykypäivään sekä tulevaisuuden kehitysennusteeseen ja mahdollisesti ennen 1950-lukua tapahtuneeseen merkittävään taantumiseen (kuva 2, kohdat A1 A3 ja B1 B3). Arvioinnissa tarkastellaan joko molempia tai vain toista arviointikriteeriä aineistojen saatavuuden ja muun tietotason mukaan. Tilanteissa, joissa on tarkasteltu sekä määrää että laatua, kokonaisarvion muodostamisessa on valittu negatiivisempi arvio. Erittäin harvinaisilla ja hyvin yleisillä luontotyypeillä kokonaismäärä on otettu huomioon arviota tiukentavana tai lieventävänä tekijänä. Erittäin harvinaisten (h) luontotyyppien uhanalaisuusarviota korotetaan, koska jo pelkillä satunnaistekijöillä voi olla suuri vaikutus näiden luontotyyppien säilymiseen. Vastaavasti hyvin yleisillä (y) luontotyypeillä arviointia lievennetään. Harvinaisuuskorotuksen käyttö on merkitty näkyviin myös niissä tapauksissa, joissa korkein uhanalaisuusluokka on saavutettu jo määrä- ja laatutarkastelun kautta eikä korotus enää vaikuta kokonaisarvioon. Perustellusta syystä asiantuntijaryhmä on voinut tehdä menetelmän antamasta lopputuloksesta poikkeavan arvion. Nämä varsin harvat tapaukset on merkitty arviotaulukkoon kokonaisarvion uhanalaisuusluokan jälkeisellä tähdellä (*). Näin on saatettu menetellä mm. silloin, kun määrän ja laadun perusteella saadut arviot poikkeavat merkittävästi toisistaan eikä asiantuntijaryhmä ole katsonut perustelluksi noudattaa suoraan negatiivisemman arvion antamaa lopputulosta. Uhanalaisuusluokat noudattavat pääpiirteissään lajien uhanalaisuusarvioinnissa käytettyjä luokkia. Numeeriset arvot 0 5 arviotaulukossa (taulukko 1) vastaavat uhanalaisuusluokkia seuraavasti: 0 RE Hävinnyt 1 CR Äärimmäisen uhanalainen 2 EN Erittäin uhanalainen 3 VU Vaarantunut 4 NT Silmälläpidettävä 5 LC Säilyvä - DD Puutteellisesti tunnettu Ei esiinny alueella Uhanalaisia luontotyyppejä ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU). Mikäli luontotyyppi ei esiinny kaikilla Suomen osaalueilla, arviotaulukon solut ovat näiltä osin tyhjiä. Taulukon soluissa on viiva (-) niillä osa-alueilla, joilla luontotyyppiä esiintyy, mutta kyseistä arviointikriteeriä ei sovelleta. A Määrän muutos A1 A2 A3 Negatiivisempi arvio valitaan Käytetään toista tai molempia kriteerejä Jo tapahtunut kehitys (50 vuoden aikana) Kehitysennuste Varhainen taantuminen A3 tai B3 B Laadun muutos B1 B2 B3 Taulukko 1. Luontotyypin uhanalaisuuden arviotaulukko. Etelä-Suomessa tämän esimerkkiluontotyypin määrän (A) kehitys antaa menetelmän mukaan tulokseksi uhanalaisuustason 4 (vastaa silmälläpidettävää, NT) ja laadun kehitys (B) uhanalaisuustason 2 (vastaa erittäin uhanalaista, EN). Luontotyyppi ei ole Etelä-Suomessa erityisen yleinen eikä harvinainen, joten yleisyyslievennystä tai harvinaisuuskorotusta (y/h) ei tehdä. Etelä-Suomen kokonaisarvio määräytyy silloin negatiivisemman tuloksen antavan kriteerin eli laadun (B) mukaan erittäin uhanalaiseksi (EN). Luontotyyppi on Pohjois-Suomessa hyvin harvinainen, joten se on oikeutettu harvinaisuuskorotukseen (h). Tällöin negatiivisempaa uhanalaisuusluokkaa (4) korotetaan yhdellä ( 3), jolloin Pohjois- Suomen kokonaisarvioksi saadaan vaarantunut (VU). Koko Suomen arviointitulos muodostuu samanlaiseksi kuin Etelä- Suomen, koska luontotyypin esiintymät ovat voimakkaasti painottuneet Etelä-Suomeen. Määrä (A) Laatu (B) y/h Kokonaisarvio Koko maa 4 2 - EN Pohjois-Suomi 4 4 h VU Etelä-Suomi 4 2 - EN Korotus harvinaisille ja lievennys yleisille luontotyypeille Y/H-tarkennus Uhanalaisuusluokka t Kuva 2. Luontotyyppien uhanalaisuuden arviointimenetelmä. Menetelmän soveltaminen ja kriteerien määrittely on kuvattu tarkemmin loppuraportin 1. osassa (Raunio ym. 2008). 8 Suomen ympäristö 8 2008 Osa 2

Luonnehdinta Luontotyypit on kuvattu luonnehtimalla niiden tärkeimpiä ominaispiirteitä, joihin kuuluvat mm. tyypillinen kasvillisuus, maa- ja kallioperä, kosteusolot, hydrologia, topografia, ravinteisuus sekä rakenteelliset ja toiminnalliset ominaisuudet ja lajisto. Ominaispiirteet ovat merkittäviä luontotyypin ekologian ja tunnistamisen kannalta. Luonnehdinnan lähtökohtana ovat luonnontilaiset tai sen kaltaiset luontotyypin esiintymät, perinnebiotoopeilla edustavat esiintymät. Luonnehdinnan tarkoituksena on pääpiirteissään määritellä arvioitu yksikkö. Luonnehdinnan yhteyteen on suurimmalla osalla luontotyypeistä liitetty valokuva. Luonnehdinnassa mainittujen eliölajien nimistöt noudattavat seuraavia lähdeteoksia: putkilokasvit Hämet- Ahti ym. (1998) ja Hämet-Ahti ym. (2005), sammalet Ulvinen ym. (2002), jäkälien suomenkieliset nimet Vitikainen ym. (1997) ja tieteelliset nimet Santesson ym. (2004), linnut Väisänen ym. (2006) ja kalat Urho ja Lehtonen (2008). Muiden eliöryhmien nimistölähteet mainitaan luontotyyppiryhmien omissa johdannoissa. Maantieteellinen vaihtelu Tässä kohdassa on kuvattu merkittäviä eroja luontotyypin ominaispiirteissä Suomen eri osissa sijaitsevien esiintymien välillä. Luontotyypin ominaispiirteet voivat olla jossain määrin erilaiset eri puolilla esiintymisaluettaan, vaikka kyseessä katsotaan silti olevan sama luontotyyppi. Maantieteellinen vaihtelu voi liittyä luontotyypin lajikoostumuksen, lajimäärän, rakennepiirteiden tai toiminnallisten ominaisuuksien eroihin, ja sitä selittävät mm. ilmastoon, maa- ja kallioperään sekä lajien leviämishistoriaan liittyvät seikat. Liittyminen muihin luontotyyppeihin Tässä on kuvattu merkittävimmät rajapinnat muiden luontotyyppien kanssa. Kohdassa kerrotaan sekä luontotyypin esiintymien fyysisestä rajautumisesta toisiin luontotyyppeihin maastossa että luontotyypin vähittäisestä vaihettumisesta toiseksi luontotyypiksi. Tässä voidaan kuvata myös, mistä toisesta luontotyypistä kyseinen tyyppi on syntynyt sukkessiokehityksen kautta ja miksi se on muuttumassa. Kohdassa on voitu tuoda esiin myös rajanveto kyseisestä luontotyypistä vaikeasti erotettaviin luontotyyppeihin tai kuvata laadullisesti heikentyneiden esiintymien piirteitä, jotka saattavat vaikeuttaa tunnistamista. Esiintyminen ja sen painopistettä kuvaava kartta Luontotyypin nykyistä esiintymistä maamme eri osissa kuvataan sekä sanallisesti että kartan avulla. Tässä kohdassa on usein esitetty myös arvio luontotyypin nykyisestä pinta-alasta tai esiintymien lukumäärästä. Kartta kuvaa luontotyypin esiintymistä yleispiirteisellä tasolla metsäkasvillisuusvyöhykkeitten lohkoittain tai merialueittain (kuva 3a c). Kartan symbolit kertovat esiintymisen painopisteestä. Suuri piste kuvaa esiintymisen nykyistä painopistealuetta Suomessa, kun taas pieni piste ainoastaan kertoo tyypin esiintyvän alueella. Jos luontotyypin esiintymät ovat melko tasaisesti jakautuneet koko levinneisyysalueelle, kartassa on pelkästään pieniä pisteitä siitä huolimatta, että luontotyyppi voi olla yleinen ja runsas. Pisteen koko ei siis liity luontotyypin absoluuttiseen määrään. Epävarma esiintyminen on merkitty karttaan kysymysmerkillä. Tunturiluontotyypeillä käytetään muista luontotyyppiryhmistä poikkeavia karttoja (kuva 3d), jotka ovat havainnollisempia pelkästään pohjoisimpaan Suomeen rajoittuvilla luontotyypeillä. Tunturiluontotyyppien esiintymät ja niiden pinta-alat tunnetaan keskimäärin tarkemmin kuin useiden muiden luontotyyppien, mikä mahdollistaa tarkempien karttojen esittämisen. Toisin kuin muissa luontotyyppiryhmissä, tunturiluontotyypeillä kartat kuvaavat useimmiten myös luontotyypin määrää. Kartoilla on esitetty 10 km x 10 km -kokoisia ruutuja, joiden värisävy osoittaa, kuinka suuri osuus (%) luontotyypin pinta-alasta kyseisellä ruudulla esiintyy Metsähallituksen kuviotietojärjestelmän mukaan. Runsausluokkien raja-arvot ovat luontotyyppikohtaisia, ja ne esitetään karttaselitteissä. Valkoisissa ruuduissa luontotyyppiä tiedetään esiintyvän (jopa merkittävä osa pinta-alasta), mutta tarkempi pinta-alatieto puuttuu. Uhanalaistumisen syyt Uhanalaisista (CR, EN, VU) ja silmälläpidettävistä (NT) luontotyypeistä on esitetty luettelona syyt, joiden katsotaan aiheuttaneen tähän mennessä tapahtuneen uhanalaistumiskehityksen. Syyt on lueteltu arvioidussa tärkeysjärjestyksessä merkittävimmästä alkaen. Syyt on esitetty myös silloin, kun luontotyyppi on uhanalainen tai silmälläpidettävä vain yhdellä arvioinnin tarkastelualueista. Puutteellisesti tunnetuista (DD) luontotyypeistä ei uhanalaistumisen syitä ole esitetty tässä kohdassa, mutta oletuksia puutteellisesti tunnetun luontotyypin tilasta ja siihen johtaneista syistä on käytettävissä olleen tietomäärän mukaan tarkasteltu kohdassa Arvioinnin perusteet. Uhanalaistumisen syyt on lueteltu vapaamuotoisemmin kuin liitteessä 1 arviointitulosten koostetaulukossa, jossa ne on esitetty kaikille luontotyyppiryhmille samoilla koodilyhenteillä. Säilyvillä (LC) luontotyypeillä uhanalaistumisen syitä ei ole, ja niiden kuvauksista tämä väliotsikko on jätetty pois. Uhkatekijät Luontotyypin säilymistä tulevaisuudessa uhkaavat tekijät on esitetty luettelona kaikille luontotyypeille, joilla katsotaan uhkatekijöitä olevan. Uhkatekijät on lueteltu arvioidussa tärkeysjärjestyksessä merkittävimmästä alkaen. Niitä on esitetty myös säilyviksi (LC) arvioiduille luontotyypeille sekä mahdollisuuksien mukaan myös Suomen ympäristö 8 2008 Osa 2 9

a)??? Luontotyypin esiintymisen painopistealue Luontotyyppi esiintyy alueella Luontotyyppi saattaa esiintyä alueella b) 4d 3c 3a 4d 4c 4b 4a 3b Etelä-Suomi Hemiboreaalinen vyöhyke 1a Ahvenanmaa 1b Lounainen rannikkomaa Eteläboreaalinen vyöhyke 2a Lounaismaa ja Pohjanmaan rannikko 2b Järvi-Suomi Keskiboreaalinen vyöhyke 3a Pohjanmaa 3b Pohjois-Karjala Kainuu 3c Lapin kolmio 1a 1b 2a 2b Pohjois-Suomi Pohjoisboreaalinen vyöhyke 4a Koillismaa 4b Peräpohjola 4c Metsä-Lappi 4d Tunturi-Lappi c) Merenkurkku Perämeri d) Tunturikankaat osuus luontotyypin kokonaisalasta: yli 1 % 0,5 1 % alle 0,5 % esiintyy (pinta-ala ei tiedossa) Selkämeri Ahvenanmaa ja Saaristomeri Suomenlahti Kuva 3. Luontotyyppien esiintymiskartat. a) Luontotyypin nykyistä esiintymistä Suomen eri osissa kuvataan karttasymboleilla. Niiden koko ei kuvaa luontotyypin pinta-alaa, vaan esiintymisen painottumista Suomen eri osiin. b) Koko Suomen metsäkasvillisuusvyöhykepohjaista karttaa käytetään muilla paitsi Itämeren, rannikon ja tunturialueen luontotyypeillä. c) Merialuepohjaista karttaa käytetään meriluontotyypeillä ja rannikolle rajoittuvilla luontotyypeillä. d) Tunturiluontotyypeillä käytetään Lappiin rajoittuvaa karttaa. Muista luontotyyppiryhmistä poiketen kartoilla kuvataan myös luontotyypin pinta-alaa. puutteellisesti tunnetuille (DD) luontotyypeille. Uhkatekijät on lueteltu vapaamuotoisemmin kuin liitteessä 1 arviointitulosten koostetaulukossa, jossa ne on esitetty kaikille luontotyyppiryhmille samoilla koodilyhenteillä. Arvioinnin perusteet Uhanalaisuusluokan perusteluissa kerrotaan arviointimenetelmän mukaisten kriteerien soveltamisesta kyseisellä luontotyypillä ja tarkastellaan esitettyyn uhanalaisuusluokkaan johtaneita tekijöitä. Kohdassa kuvataan luontotyypin määrän ja laadun kehitystä 1950-luvulta nykypäivään, mahdollisesti ennen 1950-lukua tapahtunutta muutosta sekä kehitysennusteen vaikutusta annettuun arvioon. Tässä myös perustellaan harvinaisuus- tai yleisyystarkennuksen käyttöä sekä mahdollista asiantuntija-arviona tehtyä poikkeamista menetelmän suoraan antamasta tuloksesta. Merkittävimpiä uhanalaistumisen syitä ja uhkatekijöitä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin. Lisäksi voidaan esitellä muita mahdollisia arviossa huomioon otettuja tekijöitä kuten luontotyypin suojeluaste. Tässä julkaisussa ei kuvata, mihin aineistoihin arviot perustuvat, vaan aineistot esitellään uhanalaisuusarvioinnin loppuraportin 1. osassa (Raunio ym. 2008). Yhteydet hallinnollisiin luokitteluihin Kunkin arvioidun luontotyypin vastaavuutta säädöksissä suojeltaviksi määriteltyjen luontotyyppien kanssa on kuvattu lyhyesti. Tarkastelussa ovat mukana EU:n luontodirektiivin liitteessä I sekä Suomen luonnonsuojelulaissa, metsälaissa ja vesilaissa mainitut luontotyypit. Luontodirektiivin (Neuvoston direktiivi 92/43/ETY) liitteessä I on lueteltu yhteisön tärkeinä pitämät luonto- 10 Suomen ympäristö 8 2008 Osa 2

tyypit, joiden suotuisan suojelutason turvaamiseksi on perustettava Natura 2000 -alueita. Suomessa esiintyy 69 direktiiviluontotyyppiä (European Commission 2003a, b), ja niiden kuvaukset on julkaistu Natura 2000 -luontotyyppioppaassa (Airaksinen ja Karttunen 2001). Tässä julkaisussa direktiiviluontotyypeistä käytetään Natura 2000 -luontotyyppioppaan mukaisia lyhyitä nimiä, ja EU-luontotyyppikoodit esitetään suluissa luontotyypin nimen jälkeen. Luonnonsuojelulain (1096/1996) 4 luvun 29 :ssä luetellaan yhdeksän suojeltua luontotyyppiä, joihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Kielto tulee voimaan, kun alueellinen ympäristökeskus on päätöksellään määritellyt suojeltuun luontotyyppiin kuuluvan alueen rajat ja antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Luonnonsuojelulain suojeltuja luontotyyppejä ovat: luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt (myöhemmin tekstissä jalopuumetsiköt) pähkinäpensaslehdot tervaleppäkorvet (luonnonsuojeluasetuksen kuvauksen mukaan tarkkaan ottaen tervaleppäluhtia) luonnontilaiset hiekkarannat merenrantaniityt puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit katajakedot lehdesniityt avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut tai puuryhmät (eivät vastaa mitään luontotyyppiä). Tässä julkaisussa luonnonsuojelulain luontotyypeistä käytetään lyhyitä nimiä, jotka on esitetty edellä kursiivilla. Luontotyyppejä on kuvattu tarkemmin luonnonsuojeluasetuksessa (160/1997) ja Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointioppaassa (Pääkkönen ja Alanen 2000). Metsälain (1093/1996) 3 luvun 10 :ssä on lueteltu seitsemän erityisen tärkeää elinympäristöä, joiden hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla. Elinympäristöjen on oltava luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erottuvia. Metsälain erityisen tärkeistä elinympäristöistä on tässä julkaisussa käytetty lakitekstiä lyhyempiä nimiä, ns. METE13-ryhmiä, jotka on esitetty metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen kartoituksen loppuraportissa (Yrjönen 2004). Lakitekstin ja METE13-ryhmien vastaavuus on esitetty taulukossa 2. Elinympäristöjä on kuvattu tarkemmin metsäasetuksessa (1200/1996) ja Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt -kirjassa (Meriluoto ja Soininen 1998). Vesilain (264/1961) 1 luvun 15a ja 17a :issä on mainittu neljä pienvesityyppiä, joiden luonnontilaisena säilymisen vaarantavat toimet on kielletty: enintään kymmenen hehtaarin suuruiset fladat tai kluuvijärvet muualla kuin Lapin läänissä sijaitsevat enintään yhden hehtaarin suuruiset lammet tai järvet muualla kuin Lapin läänissä sijaitsevat luonnontilaiset uomat (jotka 2 :n mukaan ovat vesistöä pienempiä) luonnontilaiset lähteet. Ahvenanmaalla on oma lainsäädäntönsä, mutta luontodirektiivi koskee myös Ahvenanmaata. Ahvenanmaan luonnonsuojeluasetuksessa (Landskapsförordning (1998:113) om naturvård) ja metsäasetuksessa (Landskapsförordning (1998:86) om skogsvård) on lueteltu useita suojeltavia luontotyyppejä ja metsien biologiselle monimuotoisuudelle tärkeitä biotooppeja. Tässä julkaisussa ei ole tarkasteltu luontotyyppien vastaavuut- Taulukko 2. Tässä julkaisussa käytettävien METE13-ryhmien (Yrjönen 2004) vastaavuus metsälain 10 erityisen tärkeiden elinympäristöjen kanssa. Metsälaki 10 Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt Ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet, lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot Rehevät lehtolaikut Pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla Rotkot, kurut Jyrkänteet ja välittömät alusmetsät Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat METE13-ryhmät Lähteet Purot ja norot Pienet lammet Rehevät korvet Letot Rehevät lehtolaikut Kangasmetsäsaarekkeet Rotkot, kurut Jyrkänteet, alusmetsät Hietikot Kalliot, kivikot, louhikot Vähäpuustoiset suot Rantaluhdat Suomen ympäristö 8 2008 Osa 2 11

ta näiden Ahvenanmaan säädösten kanssa, vaikka Ahvenanmaa sisältyy uhanalaisuuden arviointiin. Eri luontotyyppiluokitteluissa luontotyypit on määritelty ja rajattu eri perustein. Laeissa ja luontodirektiivissä luetellut luontotyypit eivät yleensä vastaa uhanalaisuusarvioinnissa käytettyjä tyyppejä täsmällisesti, vaan usein luontotyyppi sisältää jonkin osan toisen luokittelujärjestelmän luontotyypistä tai sisältyy laajempaan luontotyyppiin. Vastaavuuden asteessa on laaja jatkumo, ja erilaisia osittaisen vastaavuuden tapauksia on lukuisia. Tässä julkaisussa on käytetty lyhyttä ja kaavamaista esitystapaa, joka tuo esiin vain selkeimmät ja yleisimmin toteutuvat vastaavuudet, ei kaikkia mahdollisia vastaavuuksia. Ilmaisulla luontotyyppi A voi sisältyä luontotyyppiin B esitetään tapaukset, joissa vastaavuutta ei voida selittää täsmällisesti lyhyessä tekstikohdassa. Nämä ovat esimerkiksi tapauksia, joissa luontotyyppi B on laki- tai asetustekstissä määritelty luonnontilaisuuden, esiintymän koon, maantieteellisen rajauksen tai jonkin muun ominaisuuden osalta siten, että vain osa luontotyypin A esiintymistä täyttää nämä ehdot. Osa luontodirektiivin luontotyypeistä on luontotyyppiyhdistelmiä, joihin sisältyy toisia direktiiviluontotyyppejä. Esimerkiksi Itämeren harjusaarilla esiintyy usein päällekkäisinä direktiiviluontotyyppeinä mm. Itämeren hiekkarantoja, vedenalaisia hiekkasärkkiä, kivikkorantoja ja rantavalleja. Tässä julkaisussa luontotyypin yhteys luontodirektiivin luontotyyppiyhdistelmään mainitaan pääsääntöisesti vain niissä tapauksissa, joissa tarkasteltu luontotyyppi vastaa direktiivin luontotyyppiyhdistelmää tai sisältyy ainoastaan siihen eikä samanaikaisesti muihin direktiiviluontotyyppeihin. Esimerkiksi lähes kaikki suotyypit voivat sisältyä luontodirektiivin luontotyyppiyhdistelmiin keidassuot tai aapasuot, mutta tätä ei ole erikseen mainittu. Kansainvälinen vastuuluontotyyppi Uhanalaisuusarvioinnin yhteydessä koottiin myös ensimmäinen luettelo Suomen kansainvälisistä vastuuluontotyypeistä. Niihin luetaan luontotyypit, joiden esiintyminen painottuu maahamme, minkä vuoksi Suomella on niiden säilymisestä kansainvälinen vastuu. Vastuuluontotyypit on jaettu kahteen ryhmään sen mukaan, kuinka merkittävä osuus esiintymistä on Suomessa. Vastuu on erityisen suuri, jos Suomen osuus on yli 40 % edustavien esiintymien lukumäärästä tai pinta-alasta, ja suuri, jos se on 25 40 %. Vastuuluontotyyppeihin kuulumattomien luontotyyppien kohdalta väliotsikko "Vastuuluontotyyppi" puuttuu. Vastuuluontotyyppien määrittelyt eivät aina noudata suoraan arvioinnissa käytettyä luokittelua, vaan vastuuluontotyypit voivat olla laajempia kokonaisuuksia tai pienempiä osia arvioinnissa käytetyistä luokista. Vastuuluontotyyppien kriteerejä ja valintaa on tarkasteltu tarkemmin loppuraportin 1. osassa (Raunio ym. 2008). Kirjallisuusluettelot Julkaisun päälukujen lopussa on kirjallisuusluettelot, joissa on mukana myös muuta kirjallisuutta kuin mihin tekstissä on suoraan viitattu. Luontotyyppien kuvaustekstien kirjallisuusviitteet ovat tilan säästämiseksi ja luettavuuden parantamiseksi melko niukkoja. Tämän julkaisun kirjallisuusluettelossa on mukana lähinnä luontotyyppien kuvauksiin ja esiintymätietoihin liittyviä viitteitä. Uhanalaisuuden arvioinnissa käytetyt, luontotyyppien tilaan liittyvät viitteet on esitetty kattavammin luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin loppuraportin 1. osassa (Raunio ym. 2008). 12 Suomen ympäristö 8 2008 Osa 2

Kirjallisuus Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001. Natura 2000 -luontotyyppiopas. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ympäristöopas 46. 194 s. European Commission 2003a. Alpine region. Reference list of habitat types and species present in the region. Doc. Alp/B/Fin. 10. October 2003. European Commission Directorate-General Environment, European Environment Agency, European Topic Centre on Nature Protection and Biodiversity. 8 s. http://biodiversity.eionet.europa.eu/activities/products/report_folder/ Alpine_reference_list_october_2003.pdf [Viitattu 4.1.2008.] European Commission 2003b. Boreal region. Reference List of habitat types and species present in the region. Doc. Bor/B/fin. 3. April 2003. European Commission Directorate-General Environment, European Environment Agency, European Topic Centre on Nature Protection and Biodiversity. 7 s. http://biodiversity.eionet.europa.eu/activities/products/report_folder/ Boreal_reference_list_april_2003.pdf [Viitattu 4.1.2008.] Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.). 1998. Retkeilykasvio (4. painos). Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, Helsinki. 656 s. Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila, P. & Väre, H. 2005. Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka 21(2): 41 85. Landskapsförordning (1998:113) om naturvård. Ålands landskapsregering. http://www.regeringen.ax/.composer/upload/ modules/lagar/lagsamling-j-2.pdf. [Viitattu 10.12.2007.] Landskapsförordning (1998:86) om skogsvård. Ålands landskapsregering. http://www.regeringen.ax/.composer/upload/ modules/lagar/lagsamling-h-2.pdf. [Viitattu 10.12.2007.] Luonnonsuojeluasetus 160/1997. Luonnonsuojelulaki 1096/1996. Meriluoto, M. & Soininen, T. 1998. Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehti Kustannus & Tapio. 192 s. Metsäasetus 1200/1996. Metsälaki 1093/1996. Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta. Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L 206, 22.7.1992, s. 7 50. Pääkkönen, P. & Alanen, A. 2000. Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiopas. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristökeskuksen moniste 188. 128 s. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. Santesson, R., Moberg, R., Nordin, A., Tønsberg, T. & Vitikainen, O. 2004. Lichen-forming and lichenicolous fungi of Fennoscandia. Museum of Evolution, Uppsala University 2004. Majornas CopyPrint AB, Göteborg 2004. 359 s. Ulvinen, T., Syrjänen, K. & Anttila, S. (toim.). 2002. Suomen sammalet - levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 560. 354 s. Urho, L. & Lehtonen, H. 2008. Kalalajit Suomessa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki. Riista- ja kalatalous. Selvityksiä 1/2008. 36 s. Vesilaki 264/1961. Vitikainen, O., Ahti, T., Kuusinen, M., Lommi, S. & Ulvinen, T. 1997. Checklist of lichens and allied fungi of Finland. Norrlinia 6: 1 123. Väisänen, R. A., Högmander, H., Björklund, H., Hänninen, L., Lammin-Soila, M., Lokki, J. & Rauste, V. 2006. Maailman lintujen suomenkieliset nimet (Finnish Names of the Birds of the World). 2., uudistettu painos (2nd edition). BirdLife Suomi BirdLife Finland, Helsinki. http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/nimisto [Viitattu 18.1.2008.] Suomen ympäristö 8 2008 Osa 2 13