Satu Virtalan ym. kuntalaisaloite alakouluikäisten lähikoulujen säilyttämisestä



Samankaltaiset tiedostot
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta


HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Toissijainen oppilaaksiotto

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Impiön koulun lakkauttaminen

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta

Jou-lu. jou-lu-kuu-si. kynt-ti-lä. kink-ku. jou-lu-ka-len-te-ri. tont-tu. jou-lu-puk-ki. pa-ket-ti. jou-lu-tort-tu. jou-lu-ko-ris-te.

Rautatie on mahdollisuus

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Lappeenrannan lukioissa elokuussa 2014 alkavaan lukiokoulutukseen ottamisen perusteet

Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Syyslukukaudesta 2007 koulutuksen järjestäjä on osoittanut op pi velvol li sil le koulupaikan. Forssan kaupunki on yksi oppilaaksiottoalue.

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

LUKUVUODEN KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle


Kankaan koulun lakkauttaminen

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Pontuksen päiväkodin ja koulun, Lauritsalan uuden alakoulun ja Myllymäen päiväkodin rakentamishankkeet ja niiden rahoitus

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 259 06.05.2013 Kaupunginhallitus 390 19.08.2013 Satu Virtalan ym. kuntalaisaloite alakouluikäisten lähikoulujen säilyttämisestä 573/00.04.02.06/2013 KH 259 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Satu Virtala ym. ovat jättäneet 29.4.2013 kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle liitteenä olevan kuntalaisaloitteen. Aloitteessa ei ole allekirjoitusta, mutta sen mukana on jätetty 479 irrallista allekirjoitussivua, joissa on 6-8 tai vähemmän allekirjoitusta/sivu. Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Aloite kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan ja se tulee käsitellä kaupunginvaltuustossa. Liitteenä on kuntalaisaloite ja ensimmäinen allekirjoitussivu. Muut allekirjoitussivut ovat nähtävänä asiakirjoissa. (JW) Kj Kh Kaupunginhallitus merkitsee kuntalaisaloitteen tässä vaiheessa tiedoksi ja pyytää siitä kasvatus- ja opetuslautakunnan lausunnon sekä strategiaa valmistelevan talous- ja palvelurakennetyöryhmän lausunnon. Valmistelun jälkeen asia saatetaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi viimeistään elokuun 2013 kokouksessa. Hyväksyttiin siten täydennettynä, että pyydetään lausunnot myös nuorisovaltuustolta ja lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmältä. KH 390 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040 724 8776 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmän lausunto 7.6.2013:

"Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä on 6.6.2013 kokouksessaan käsitellyt Satu Virtalan ym. kuntalaisaloitetta alakouluikäisen lähikoulujen säilyttämisestä ja todennut, että Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmältä on pyydetty lausuntoa kokousasiakirjoissa liitteenä olevaan kuntalaisaloitteeseen, jossa aloitteen allekirjoittajat esittävät seuraavaa: 1. 'Esitämme, että alakoulujemme rakentamiseen riittävine liikuntatiloineen myönnetään investointirahat jo tälle vuodelle kevään 2013 aikana ja esimerkiksi muita toisarvoisia hankkeita lykätään. Tätä varten kaupunginvaltuusto avaa vuoden 2013 talousarvion uudelleen käsittelyä varten mahdollisimman pian. Esitämme, että samassa talousarvion avaamisen yhteydessä kaupunginvaltuusto päättää uudelleen myös tulevien vuosien talous- ja investointisuunnitelmista alakoulujen osalta huomioiden tämänkin vuoden alussa esille tulleet sisäilmaongelmat useissa alakouluissa. 2. Esitämme, että niillä asuinalueille, joiden alakouluissa on todettu homeongelma ja koulutoiminta on jouduttu tai joudutaan tällaisessa kouluyksikössä lopettamaan, kuten Mäntylän koulussa ja Alakylän koulussa, tekee kaupunginvaltuusto pikaiset investointipäätökset uuden koulun rakentamisesta ja rakentamisen aloittamisesta jo kevään 2013 aikana. Siirtoparakkien sijaan rahat kohdennettaisiin niin suurelta osin kuin mahdollista pysyvien koulurakennusten investointeihin. Koemme, että tämä on järkevää talouspolitiikkaa kaikkien veronmaksajien kannalta. 3. Esitämme ja vaadimme, että Lappeenrannan kaupunginvaltuusto linjaa mahdollisimman pian jo kevään 2013 aikana alakouluverkkoratkaisunsa ja ottaa päätettäväksi seuraavat lähialakoulut, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän kasvatusja opetustoimen lakkautusuhan alla, säilytetään joko olemassa olevaa rakennusta huoltaen ja perusparantaen tai uutta rakentaen niin kauan kuin kasvatus- ja opetustoimen määrittelemien nykyisten koulunkäyntialueiden määrittelemä 31 oppilasta täyttyy sekä huomio nämä vuoden 2013 talousarviossa: Alakylän koulu Korkea-ahon koulu Kanavansuun koulu Mustolan koulu Muukonniemen koulu Mäntylän koulu Kuusimäen koulu Skinnarilan koulu Lavolan koulu Lähialuekouluissa tulee säilyttää vuosiluokat 1-6.'

Kuntalaisaloitteen perusteluissa aloitteen allekirjoittajat nostavat näkemyksenään esille taustalla olevat rakennusongelmat, kosteus- ja homevaurioiset koulut sen, että kaupunginvaltuutetut ja kasvatus- ja opetustoimi eivät ole allekirjoittajien mukaan arvioineet alakouluverkkoratkaisuissa riittävästi lapsivaikutuksia liikenteen ja häirikköaikuisten sekä teini-ikäisten aiheuttaman koulumatkojen turvattomuuden pidempien koulumatkojen vaikutukset lapsen aamuheräämisiin, koulumatkaan käytettävään aikaan ja koulumatkan turvallisuuteen sekä siihen, että se vähentää arkisin lasten ja vanhempien yhteistä vapaa-aikaa sen, että allekirjoittajien mukaan olisi inhimillisempää, mahdollisempaa ja yksinkertaisempaa opettajan kulkea opettamassa esimerkiksi kahden koulun väliä kuin yhdistää kouluja yhdeksi suuryksiköksi sen, että näennäisten säästöjen perusteella sijoitetaan lapset ja nuoret esikouluikäisistä 19-vuotiaisiin lukiolaisiin samaan suurkouluun, jolloin koulukiusaaminen tulisi lisääntymään ja lasten pahoinvointi kasvaisi entistä laajemmaksi yhtenäiskoulujen allekirjoittajat eivät katso olevan hyväksi lasten kehitykselle vaan suurkoulut ja kampukset aiheuttavat alakoululaisille turvattomuutta, lisäävät levottomuutta, aggressiivisuutta, keskittymisongelmia, tottelemattomuutta ja röyhkeyttä opettajia kohtaan, kuten myös syrjäytymistä ja peruskoulun jälkeisten opintojen aloittamisen viivästymistä nuorten lasten tupakoinnin ja alkoholin käyttö alkaisi yhä varhemmin, kun lapset näkisivät ja kuulisivat sitä kouluympäristössään lakkautettavan lähikoulun vaikutusalueella olevien asuntojen ja talojen arvonlasku Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä esittää 6.6.2013 päätöksen mukaisesti lausuntonaan Satu Virtalan ym. kuntalaisaloitteeseen Lappeenrannan alakouluikäisten lasten lähikoulut säilytettävä seuraavaa: Kasvatus- ja opetuslautakunta on koonnut palveluverkkoratkaisuja tehdessään (16.4.2012 30) seuraavat linjaukset, joilla turvataan lasten ja nuorten kasvua ja oppimista edistävän kasvatuksen ja opetuksen edellytykset varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelman mukainen toiminta lasten yksilöllisten tarpeiden ja oppimisedellytysten huomioon ottaminen

osaava, pätevä, kehittymiskykyinen ja haluinen, pysyvä, hyvinvoiva henkilöstö riittävästi henkilöstöä, sopiva ryhmäkoko hyvät liikenneyhteydet, turvalliset kulkureitit tarpeelliset tukipalvelut Kasvatus- ja opetuslautakunnan palveluverkkopäätöksen pohjaksi on tehty laaja lapsivaikutusten arviointi huomioiden erikseen 1-6 -vuotiaat, 7-10 -vuotiaat, 11 12 -vuotiaat, 13 15 -vuotiaat sekä 16 18 -vuotiaat ja muiden vaikutusten arviointi erikseen vanhempien ja muiden kuntalaisten sekä henkilöstön kannalta. Kasvatus- ja opetuslautakunnan määrittelemät linjaukset edistävät myös kaupunginhallituksen Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmälle määräämien tavoitteiden ja toimenpiteiden saavuttamista lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi todetaan, että lapsen hyvinvoinnin kannalta koulun kokoa oleellisempi on ryhmäkoko, joita Lappeenrannassa tehtyjen suunnitelmien mukaan ei olla kasvattamassa, vaan päinvastoin pyritään mahdollistamaan myös tulevaisuudessa sopiva ryhmäkoko. Lappeenrannassa on saatu hyviä kokemuksia esim. Lauritsalan koulukeskittymästä, jossa samalla alueella ovat yhtenäiskouluna toimiva ala- ja yläkoulu sekä lukio ja uutena myös päiväkoti. Tämä mahdollistaa lapselle turvallisen siirtymän tutussa ympäristössä esikoulusta, kouluun ja edelleen toiselle asteelle. Yhtenäinen päivähoito- ja koulu- sekä lukioympäristö tarjoaa eri ikäisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden luontevaan vuorovaikutukseen eri ikäryhmien välillä, joka on myös Lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko IV:n tavoitteiden mukaista sekä tukee lasten ja nuorten kykyä toimia yhdessä ja auttaa toinen toistaan ja on yksi keino kiusaamisen ehkäisemiseen. Suurempi yksikkö ei tarkoita sitä, ettei kaikilla olisi jatkossakin selkeästi omat koulu- ja luokkatilat ja niiden myötä työrauha. Lisäksi suuremmalla yksiköllä varmistetaan opettajien, ohjaajien ja muiden aikuisten riittävä määrä, jolla turvataan läsnäolo ja vuorovaikutus aikuisten ja lasten välillä sekä lapsille tarjolla olevat laadukkaat, myös tulevaisuuden koulun haasteisiin vastaavat tilat, välineet ja valinnanmahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös koulun varsinaisen opetustoiminnan rinnalla toteutettavan koulun kerhotoiminnan laatua ja monipuolisuutta, joka tarjoaa lapselle turvallisen iltapäivän koulun jälkeen ja on merkittävää, Opetushallituksen tukemaa ennaltaehkäisevää

toimintaa. Kun koulu on riittävän suuri, myös oppilashuollon palvelut ovat tarkoituksenmukaisesti järjestettävissä oppilaiden helposti saavutettaviksi. Suuri kouluyksikkö ei vaikeuta nuoren hakeutumista ja pääsyä peruskoulun jälkeen toiselle asteelle opiskelemaan. Nuorten yhteiskuntatakuun toteutumisen seuranta ja varmistaminen Lappeenrannassa on kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmän alaisen Nuoren polku peruskoulun jälkeen ryhmän tehtävänä. Ryhmän kartoitusten mukaan Lappeenrannan peruskouluista päättötodistuksen keväällä 2012 saaneet ovat kaikki sijoittuneet opiskelemaan jatko-opintoihin 20.9.2012 tilastointipäivään mennessä. Keväällä 2013 tehdyssä seurannassa todettiin, että yksikään suoraan perusopetuksesta jatko-opintoihin siirtynyt lappeenrantalainen nuori ei ollut keskeyttänyt opintojaan ensimmäisen lukuvuoden aikana. Huoli koulumatkojen turvallisuudesta on huomioitu myös kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelmassa, jonka vuoden 2013 päivityksessä kiinnitettiin erityistä huomiota lasten ja nuorten liikenneturvallisuuden edistämiseen niin, että jatkuvasti luodaan uusia ja parannetaan entisiä kevyen liikenteen kulkuväyliä, jolloin lapsilla ei ole tarvetta käyttää koulumatkoihin yleisiä katualueita. Lisäksi Lappeenrannan kaupunki, varmistaakseen lasten ja nuorten koulumatkojen turvallisuuden, tukee esikoululaisten ja 1. 3. vuosiluokkien oppilaiden koulukuljetuksia avustuksilla, jos koulumatka ylittää 3 kilometriä. Vuosiluokkien 4.-9. oppilaat ovat oikeutettuja koulukuljetukseen, jos koulumatka ensisijaiseen kouluun ylittää 5 kilometriä. Lisäksi kuntalaisaloitteen allekirjoittajien huoleen siitä, että suuremmassa kouluyksikössä lasten tupakointi ja alkoholin käyttö alkavat nykyistä aiemmin nuorten vaikutuksesta, voidaan todeta, että Lappeenrannassa on tehty kahden vuoden välien THL:n kouluterveyskyselyt, joiden tulokset 2002 2010 osoittavat sekä tupakoinnin että alkoholin käytön vähentyneen lappeenrantalaisten koululaisten keskuudessa. Kevään 2013 kyselyn tulokset eivät ole vielä käytettävissä. Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä tuo esille myös sen, että valtaosa lapsista ja nuorista voi, sekä käyttäytyy ja hoitaa perustehtävänsä - koulunkäynnin ja opiskelun hyvin. Ei ole Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmän perusarvojen mukaista leimata paljon tukea tarvitsevien nuorten käyttäytymisen perusteella kaikkia

nuoria. Sen sijaan tulee varmistaa se, että myös näille nuorille on tarjolla matalalla kynnyksellä apua, jonka saanti voidaan turvata riittävän laadukkaalla koululla, jolla on mahdollisuus vastata moninaisuuden vaatimuksiin. Laadukkuus ja moninaisuus ovat mahdollisia riittävän suuressa kokonaisuudessa, korkeasti ammattitaitoisten opettajien avulla." Kasvatus- ja opetuslautakunnan lausunto 10.6.2013: "KOLA 54 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, puh. 0400 705 875 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Liite: - kuntalaisaloite Liite: - kartta: Pontuksen koulun saavutettavuus Kaupungille on jätetty 30.4.2013 kuntalaisaloite, jossa on 3590 al lekir joi tus ta. Aloitteen allekirjoittaneet haluavat säi lyt tää ala kou lu ikäisten lasten lähikoulut eri asuinalueilla pää sään töi ses ti jo olemassa olevien koulujen si jain ti pai koil la sekä säi lyt tää alakoulut ja yläkoulu-/lukioyksiköt erillään. Aloitteessa esitetään, että 4. alakoulujen rakentamiseen riittävine liikuntatiloineen myön ne tään investointirahat jo tälle vuodelle kevään 2013 ai ka na ja muita toisarvoisia hankkeita lykätään ja että tu le vien vuosien talous- ja investointisuunnitelmista päätetään uu del leen ja niissä otetaan huomioon alkuvuoden aikana il men neet sisäilmaongelmat useissa eri alakouluissa. 5. kaupunginvaltuusto tekee pikaiset investointipäätökset uu den koulun rakentamisesta ja rakentamisen aloit ta mi ses ta jo kevään 2013 aikana niillä asuinalueilla, joiden ala kou luis sa on todettu homeongelma ja koulutoiminta on jouduttu lo pet ta maan; siirtoparakkien sijaan rahat on kohdennettava py sy vien koulurakennusten investointeihin 6. kaupunginvaltuuston tulee linjata kevään 2013 aikana ala kou luverk ko rat kai su ja päättää säilyttää joko nykyistä ra ken nus ta huoltaen, perusparantaen tai uutta rakentaen ja ta lous ar vios sa huomioiden seuraavat 1-6 vuosiluokkien kou lut: Alakylän koulu Korkea-ahon koulu Kanavansuun koulu

Mustolan koulu Muukonniemen koulu Mäntylän koulu Kuusimäen koulu Skinnarilan koulu Lavolan koulu. Aloitteessa vastustetaan kasvatus- ja opetustoimessa teh ty jä kouluverkkolinjauksia. Aloitteessa vaaditaan, että taa ja ma-alu een tiheillä asuinalueilla lähikouluun edestakaisen kä ve ly mat kan tulisi olla 0-2 kilometriä, enintään 3 ki lo met riä. Vaatimusta perustellaan mm. koulumatkan tur vat to muu del la, joka aiheutuu liikenteestä ja häirikköaikuisten sekä tei ni-ikäis ten nuorten lisääntyvästä koh taa mismah dol li suu des ta. Aloitteen mukaan pidemmät koulumatkat aikaistavat aa mu he rää mi siä ja vähentävät arkisin lasten ja vanhempien yh teis tä vapaa-aikaa. Aloitteessa vastustetaan yh tenäis kou lu ja, jossa esikoululaiset, peruskoululaiset ja lukiolaiset opiske le vat samalla alueella. Tämä aiheuttaa aloitteen mu kaan alakoululaisille turvattomuutta, levottomuutta, ag gres sii vi suut ta, keskittymisongelmia, tottelemattomuutta, kiu saa mis ta, syrjäytymistä ja peruskoulun jälkeisten opintojen aloit ta mi sen viivästymistä sekä röyhkeyttä opettajia koh taan. Aloitteen mukaan on todennäköistä ja suurta huolta ai heut ta vaa, että yhä useammat lapset aloittavat tu pakoin nin ja alkoholinkäytön nähdessään ja kuullessaan sitä kou lu ympä ris tös sään. Aloitteessa kannetaan huolta myös asuntojen ja talojen ar von laskemisesta alueilla, joissa koulu on lakkautettu. Aloit teen mukaan on väärin, että rakennetaan kokonaan uusi asuin alue ja sinne koulu, jotta sitten voidaan vanhoilta asuin alueil ta perusteettomasti kouluja lakkauttaa. Aloitteessa kerrotaan, että lappeenrantalaisten pienten ja isom pienkin lasten vanhemmat, asukkaat ja kaupungin ve ron mak sa jat ovat eri linjoilla kasvatus- ja opetustoimen kans sa kouluverkkosuunnitelmissa. (TW) Kotj Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää lausuntonaan Lap peen ran nan alakouluikäisten lasten lähikouluja koskevaan kun ta lais aloit tee seen seuraavaa: Kasvatus- ja opetuslautakuntaa yhtyy aloitteessa esitettyihin nä kemyk siin siitä, että koulu- ja päiväkotirakentamiseen tu li si osoittaa riittävät investointimäärärahat ja varoja tulisi mie luum min käyttää pysyvien koulutilojen rakentamiseen kuin vä li ai kais ten tilojen pystyttämiseen ja ylläpitämiseen. Sa moin samaa mieltä ollaan siitä, että kouluilla on merkitystä kau pun kiin muuttavien ja asunnon ostoa suunnittelevien per hei den keskuudessa ja että koulujen tulisi olla

alueensa asuk kai den toimintakeskus. Sen sijaan muihin aloitteessa esi tet tyi hin vaatimuksiin tai perusteluihin ei voida yhtyä. Aloitteessa vaaditaan koulurakennusten säi lyt tä mis tä ny kyi sil lä sijaintipaikoillaan sekä mää rä ra ho jen varaamista näi den koulujen peruskorjaamiseen tai uu dis ra ken ta mi seen. Aloit tees sa ei kiinnitetä lainkaan huo mio ta kaikkein tär keim pään, eli toiminnan sisältöön, opetuksen re surs sei hin ja ope tus ryh mien kokoon. Aloitteessa ei kanne ta lainkaan huol ta siitä, riittävätkö kaupungin määrärahat ope tuksen jär jes tä mi seen. Aloitteessa ei myöskään oteta huo mi oon, kuin ka paljon aloitteessa vaadittujen tilojen ra ken ta mi nen ja yl lä pi tä mi nen vie määrärahoja opetuksesta. Aloit tees sa ei myös kään arvioida, vastaavatko aloitteessa mai nit tu jen kou lu jen tilat nykyisiä ja tulevia ope tus suun ni tel man tavoitteita. Aloitteen allekirjoittajat olettanevat, että ryhmäkoot säilyvät en nal laan ja että muutoksia ei tule opetukseen. Al le kir joit ta jat pitänevät itsestään selvänä, että opetus, opettajien mää rä, opetusvälineet ja materiaalit säilyvät nykytasolla. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ilman veroprosentin huo mat ta vaa korotusta, jos aloitteessa esitetyt investoinnit to teu te taan ja tiloja ylläpidetään. Kaupungin veroprosentin suu reen korotukseen on jo muutoinkin paineita ja myös kas va tus- ja opetustoimelta edellytetään kustannusten vä hentä mis tä. Kuluvan valtuustokauden strategiavalmistelussa on to det tu, että mikäli kaupungin palvelut ja veroprosentti säi ly te tään nykytasolla, on vaje valtuustokaudella 153,8 mil joo naa euroa. Laskelmassa oletetaan, että tällä val tuus to kau del la kaupunki investoi vain 80 miljoonalla eurolla. Tähän ko ko nai suu teen on laskettu niin maanhankinta, lii ken ne väy lät, rakennusten peruskorjaukset ja uudisrakentaminen kuin myös ympäristötoimen investoinnit. Kasvatus- ja opetustoimi on laatinut pal ve lu verk ko suun ni tel mia, joiden tavoitteena on varmistaa kaikille lap peen ran ta lai sil le lapsille ja nuorille myös tulevaisuudessa laadukas kas va tus ja opetus, jossa tärkeintä on, että: toiminta on varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelman mu kais ta lasten yksilölliset tarpeet ja oppimisedellytykset otetaan huo mi oon henkilöstöä on riittävästi ja ryhmäkoot ovat sopivia henkilöstö on osaavaa, pätevää, ammattitaitoaan yl lä pi tä vää ja hyvinvoivaa tilat ovat terveelliset ja turvalliset sekä hyvien lii ken ne yh teyk sien ja turvallisten kulkureittien varrella lapsille ja nuorille on tarjolla tarpeelliset tukipalvelut.

Kasvatus- ja opetuslautakunta pitää keskeisenä sitä, että lap set ja nuoret voivat oppia elämässä tarvittavia tietoja ja tai to ja, heidän kasvuaan ja oppimistaan on ohjaamassa riit tä väs ti ammattitaitoisia aikuisia, tilat ovat toimintaan sopivia, ter veel li siä ja turvallisia sekä lasten ja nuorten saa vu tet ta vis sa. Nämä tavoitteet on mahdollista saavuttaa, kun luo vu taan tarpeettomista ja toimintaan sopimattomiksi käyneistä ti lois ta, rakennetaan uutta sopimattomien tilojen pe rus kor jauk sen sijaan ja rakennetaan tiloja vain tarvittava määrä. Sil loin määrärahat riittävät opetukseen ja kasvatukseen ja ryh mät voidaan pitää sopivan kokoisina. Määrärahat käy te tään sisältöön eikä tarpeettomien tilojen rakentamiseen ja yl lä pi tä mi seen. Keväällä 2012 tehtiin Lauritsalan ja Joutsenon pal ve lu aluei den palveluverkkopäivitys. Kaupunginvaltuusto linjasi, että in ves toin neissa ja kaavoituksessa valmistaudutaan vuosina 2017-2019 Partalan, Mustolan, Muukonniemen ja Ka na van suun koulujen peruskorjausten sijasta rakentamaan uusi em. koulut yhdistävä 1-4 tai 1-6 vuosiluokkien koulu ai em min rakennettavan päiväkodin yhteyteen Muukontien var teen. Kaikki mainitut nykyiset koulurakennukset ovat jo noin 100 vuotta vanhoja eikä niistä saada peruskorjaamalla nykyis ten opetussuunnitelmien toteuttamisen edellyttämiä ti lo ja. Sen vuoksi on taloudellisesti, mutta erityisesti ope tuk sen laadun vuoksi viisaampaa, rakentaa uusi koulu, joka on Ope tus hal li tuk sen tilamitoitusten mukainen, terveellinen ja tur val li nen. Uusi koulu sijoittuu myös siten, että lähes kaikki em. koulujen oppilaat asuvat enintään 3 kilometrin etäi syy del lä koulusta; suurin osa eli Kanavansuun, Mälkiän, Lai hian ja Pontuksen alueilla asuvat huomattavasti lähempänä. Keväällä 2012 tehdyssä palveluverkkolinjauksessa kas va tus- ja opetustoimen viranhaltijavalmistelussa pidettiin par haim pa na vaihtoehtona kokonaisuutta, jossa em. Lau rit sa lan koulujen ja Joutsenossa Martikanpellon, Kesolan, Par ja lan ja Ravattilan koulujen sekä alueen päiväkotien pe rus kor jauk sen sijasta rakennetaan uudistiloja tarvittava määrä ja hyö dyn ne tään alueen lukioiden tilat perusopetuksen käyt töön. Tuossa vaihtoehdossa ylläpidettäviä kiinteistöjä on 9 663 neliötä vähemmän kuin mallissa, jossa pe rus kor jat tai siin päiväkotien ja koulujen tilat nykypaikoilleen. Pe rus kor jaus vaih to eh to tarkoittaisi Lauritsalan ja Joutsenon alueelle pel käs tään tilojen ylläpitämiseen joka vuosi 1 380 000 euroa enemmän kustannuksia yli 11 miljoonaa suuremman in ves toin ti tar peen lisäksi. Seuraavan 30 vuoden aikana tämä rat kai su olisi 52 miljoonaa euroa kalliimpi kuin kasvatus- ja ope tus toi men esittelemä vaihtoehto. Kasvatus- ja opetuslautakunnan käsityksen mukaan uutta asuin paikkaa etsivät perheet arvostavat erityisesti sitä, että lap sel le osoitettavassa koulussa opetus on laadukasta, ope tus ryh mät ovat sopivan kokoisia, koulussa on riittävästi ai kui sia ohjaamassa lapsia, tilat ovat hyvässä kunnossa ja ne mah dol lis ta vat oppilaille

monipuolisia oppimiskokemuksia. Huol ta jat arvostavat myös sitä, että pienille koululaisille on tar jol la iltapäivätoimintaa ja myös tarvittaessa erityistä tu kea. Huoltajille on tärkeää, että koulumatka on turvallinen. Nä mä tavoitteet toteutuvat kasvatus- ja opetustoimen esit tä mis sä suunnitelmissa ja ovat mahdollisia toteuttaa olen nai ses ti pienemmillä kustannuksilla kuin aloitteessa esitetty vaih to eh to. Olemme varsin vakuuttuneita siitä, että uudet suunnitellut kou lu raken nuk set niin Pontuksen alueella kuin Jout se nos sa kin nostavat alueen houkuttavuutta lapsiperheiden asuin alu ee na eivätkä aiheuta aloitteessa pelättyä asuntojen ja ta lo jen arvojen laskua. Uskomme myös veronmaksajia tyy dyt tä vän, jos toteutetaan laadukas vaihtoehto, jonka kus tan nuk set ovat 30 vuodessa 52 miljoonaa euroa pienemmät kuin peruskorjausvaihtoehto. Sammonlahden ja Kesämäen palvelualueiden pal ve lu verk ko tar kaste lut ovat käynnissä. Aloitteessa aistitaan, että kas va tus- ja opetustoimi olisi yhdistämässä Skinnarilan, Kuu si mäen ja mahdollisesti Lavolankin alakouluja yhdeksi suur kou luk si. Tämä ei pidä paikkaansa. Kasvatus- ja ope tus lau ta kun ta on päättänyt 15.4.2013 kasvatus- ja ope tus toi men esit te lys tä ottaa tarkempaan tutkintaan seuraavat vaih to eh dot: Vaihtoehto 1 Peruskorjataan tai uudisrakennetaan Kuusimäen koulu ja Kou rulan päiväkoti. Peruskorjataan tai uudisrakennetaan Skinnarilan koulu ja Skinna ri lan päiväkoti. Laajennetaan Lavolan koulua eskaritiloilla ja lii kun ta sa lil la. Va rataan erityisen tuen ryhmälle Kuusimäestä yksi ti la. Va ra taan valmistavalle opetukselle Skinnarilasta kak si tilaa. Vaihtoehto 2 Peruskorjataan tai uudisrakennetaan Kuusimäen koulu ja Kou rulan päiväkoti pienten lasten päiväkotikouluksi, jos sa on päiväkodin lisäksi esiopetus ja vuosiluokat 1-2. Peruskorjataan tai uudisrakennetaan Skinnarilan koulu ja Skinna ri lan päiväkoti pienten lasten päi vä ko ti kou luk si, jossa on päiväkodin lisäksi esiopetus ja vuosiluokat 1-2. Muutetaan Lavola esiopetus - 4-kouluksi. Lavolan 5-6-luo kat siirtyvät Sammonlahteen.

Rakennetaan Sammonlahteen 3-6-luokat sisältävä kou lu Sammon lah den koulun yhteyteen. Varataan erityisen tuen ryh mäl le Kuusimäestä yksi tila. Varataan valmistavalle opetukselle Skinnarilasta kaksi ti laa. Vaihtoehto 3 Peruskorjataan tai uudisrakennetaan Kuusimäen koulu ja Kou rulan päiväkoti pienten lasten päiväkotikouluksi, jos sa on päiväkodin lisäksi esiopetus ja vuosiluokat 1-4. Peruskorjataan tai uudisrakennetaan Skinnarilan koulu ja Skinna ri lan päiväkoti pienten lasten päi vä ko ti kou luk si, jossa on päiväkodin lisäksi esiopetus ja vuosiluokat 1-4. Muutetaan Lavola esiopetus - 4-kouluksi. 5-6-luokat siir ty vät Sammonlahteen. Rakennetaan Sammonlahteen 5-6-luokat sisältävä kou lu Sammon lah den koulun yhteyteen. Varataan eri tyi sen tuen ryh mäl le Kuusimäestä yksi tila. Varataan valmistavalle ope tuk sel le Skinnarilasta yksi ti la. Varataan valmistavalle ope tuk sel le Sam mon lah des ta yksi tila. Kesämäen palvelualueen palveluverkkotarkasteluun sisältyy Män tylän koulun tulevaisuuden arviointi. Mäntylän ete lä puo lel le ollaan kaavoittamassa uutta aluetta, joka rakentunee vas ta vuoden 2020 jälkeen. Sitä ennen joudutaan rat kai se maan, säilyykö esim. painotettu englanninkielinen opetus Ke sä mäes sä. Mäntylän koulun oppilaat mahtuvat vuodesta 2015 lukien Kesämäen koulujen tiloihin. Uuden Mäntylän kou lun mahdollinen rakentaminen tulee ajankohtaiseksi vas ta vuoden 2020 jälkeen, joten uuden koulun raken ta mis ta Mäntylään ei ole tarpeen vielä kiirehtiä. Korkea-ahon kou lun tulevaisuus tulee myös pohdittavaksi Sammonlahden ja Kesä mäen palveluverkkotarkastelujen yhteydessä. Aloitteessa väitetään virheellisesti, että kasvatus- ja ope tus toi mi ei ole esittänyt määrärahoja koulujen peruskorjauksiin. Kas va tus- ja opetuslautakunta on kaikkina vuosina esittänyt in ves toin ti mää rä ra hoja enemmän kuin mitä kau pun gin joh ta ja on voinut kaupungin taloustilanne huomioon ottaen esit tää ja kaupunginvaltuusto myöntää. Sisäilmapulmien syn ty mi seen on olennaisesti vaikuttanut kiinteistöjen pe rus kor jaus ten viivästyminen määrärahojen niukkuuden vuoksi. Aloitteessa väitetään virheellisesti, että Alakylän koulun ra ken ta miseen varatut määrärahat eivät olisi olleet ke nel tä kään muulta pois. Kaupunginvaltuuston käytettävissä olevat va rat muodostuvat veroista, maksuista ja valtionosuuksista. Täs tä samasta

kokonaisuudesta rahoitetaan kaikki kau pun gin investoinnit sekä palvelujen kustannukset. Alakylän op pi lail le on asianmukaiset opetustilat Kimpisen ja Kaukaan kou luis sa, joten Alakylän koulun rakentaminen olisi ollut tar peet to mien tilojen rakentamista. Nyt tuo määräraha on voitu koh den taa muihin kaupunginvaltuuston tärkeänä pitämiin koh tei siin. Aloitteessa arvellaan, että kasvatus- ja opetustoimen suun ni tel mat ovat sekaisin, kun kouluakäyviä lapsia on yhtäkkiä lii kaa eikä yhtenäisiä tiloja koulunkäyntiin olekaan tarjolla. Kou lu lai sia ei ole yhtäkkiä liikaa, vaan koululaisten määrä on vähentynyt 1970-luvulta lähtien, aluksi hitaasti, viime vuo si na paljon. Koululaisten määrä on vähentynyt ha ja-asu tus alu eel la ja tietyillä alueilla myös taajamassa. Oppilaita on lu ku vuon na 2012-2013 Lappeenrannan peruskoulussa yh teen sä 50 enemmän kuin 10 vuotta sitten, vaikka kaupunki on laajentunut Joutsenoon ja Ylämaalle. Kouluja tuli Jout se non kuntaliitoksen myötä lisää 8 ja Ylämaan kuntaliitoksen myö tä 1 lisää. Kanta-Lappeenrannan alueella on pe rus kou lu lai sia 1000 oppilasta vähemmän kuin kymmenen vuotta sit ten lukuvuonna 2002-2003. Tästä johtuen on jäänyt tar peet to mia tiloja, joita ei ole perusteltua peruskorjata ja yl lä pi tää. Aloitteessa esitetään, että olisi yksinkertaisempaa, että opet ta ja kulkisi opettamassa koululaisia esimerkiksi kahden eri lähialakoulun väliä, kuin että koulut yhdistetään yhdeksi kou luk si, mikä pidentää oppilaiden koulumatkoja. Myös opet ta jien, niin kuin kaikkien muidenkin työntekijöiden pal ve lus suh teen ehtojen mukaan kesken työpäivän tapahtuva työ pis tees tä toiseen siirtyminen luetaan työajaksi. Kasvatus- ja opetustoimi ei pidä perusteltuna, että opettajan työaikaa käy te tään siirtymiseen koulusta toiseen, vaan kasvatus- ja ope tus toi men mielestä on oppilaiden edun mukaista, että opet ta jan työaika käytetään lasten ja nuorten kanssa työs ken telyyn ja opettamiseen. Aloitteessa väitetään virheellisesti, että kau pun gin val tuu te tut ja kasvatus- ja opetustoimi eivät ole arvioineet ala kou lu verk ko rat kaisuis sa riittävästi lapsivaikutuksia. Kevään 2012 pal ve lu verk ko rat kaisuun sisältyy 15-sivuinen vaikutusten ar vioin ti, joka on edelleenkin luettavissa kaupungin kotisivuilta ja palveluverkkopäätöksen liitteestä. Aloitteessa vastustetaan voimakkaasti eri-ikäisille lapsille osoi tet tujen yhteisten tilojen järjestämistä ja sitä, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus kohdata toisiaan ja työskennellä yh des sä. Aloitteessa vastustetaan erityisesti teini-ikäisten nuor ten seuraa. Aloitteessa annetaan ymmärtää, että tei ni-ikäis ten näkeminen koulupäivän tai koulumatkan aikana joh taa siihen, että lapset kokevat turvattomuutta ja yhä nuo rem mat lapset aloittavat tupakoinnin ja alkoholinkäytön. Kas va tus- ja opetuslautakunnan mielestä on täysin koh tuu ton ta leimata kokonainen väestöryhmä, teini-ikäiset eli 11-19-vuo ti aat

lapset ja nuoret, sopimattomaksi ja vaaralliseksi seu rak si muille. Kyse on lähes syrjinnästä, jossa pelkästään tiet tyyn ikäryhmään kuulumisen perusteella nuoret pyritään eris tä mään muiden seurasta. Aloitteessa pelätään yhtenäiskoulujen ja suurten kou lu yk si köi den aiheuttavan lasten elämään mm. turvattomuutta ja li sää vän kiusaamista. Lappeenrannan kaupungin pe rus kou lu lai sil le on tehty jo usean vuoden ajan kou lu hy vin voin ti kyselyt. Näiden hyvinvointiprofiilien tulosten perusteella ei ole nähtävissä, että suuri koulu aiheuttaisi turvattomuuden li sään ty mis tä. Näyttääkin siltä, että koulun koolla ei ole suo raa yhteyttä koulussa ilmenevän kiusaamisen määrään. Kou lun kokoa oleellisempaa on se, että kouluissa on toi mivat ja huolella suunnitellut toimintatavat kiusaamisen eh käi syyn ja havaitun kiusaamisen lopettamiseen. Valtakunnallisella tasolla opetusministeriö on laatinut kou lu ter veystut ki mus ten perusteella selvityksen kou lu kiu saa mi ses ta yläkouluissa vuosina 2000-2007. Loppuraportissa to de taan, että koulukiusaaminen oli yhteydessä niin kotiin ja ys tä viin, kouluoloihin kuin terveyteenkin. Ruumiillisen ku ri tuk sen saaminen vanhemmilta oli kotiin liittyvistä tekijöistä voi mak kaim min yhteydessä kiusaamiseen. Usean päi vit täi sen oireen kokeminen ja masentuneisuus olivat yhteydessä var sin kin kiusatuksi joutumiseen. Kouluoloihin liittyvistä te ki jöis tä koulun huono työilmapiiri oli yhteydessä varsinkin kiu sa tuk si joutumiseen ja koulun omaisuuden vahingoittaminen se kä vaikeudet opiskelussa muiden kiusaamiseen. Kou lu kiu saa mi nen ei ollut harvinaisempaa pienissä kouluissa tai maa lais kou luis sa. Valtakunnalliset tulokset vastaavat siis Lap peenran nan koulujen oppilailta saatuja tietoja. Lappeenrannassa viime vuosina saadut kokemukset eri-ikäis ten koululaisten yhdessä työskentelystä esimerkiksi Kim pi sen ja Joutsenon koulussa ovat erittäin myönteisiä. Myön teis tä palautetta ovat antaneet oppilaiden lisäksi myös huol ta jat ja opettajat. Myös kansallinen lainsäädäntö sekä ope tuk sen järjestämistä koskeva normisto ohjaa yh te näis kou lu jen perustamiseen. Koulun koon sijaan opetusryhmän koolla on enemmän vai ku tus ta oppilaan oppimis- ja kehitysmahdollisuuksiin sekä myös oppilaiden ja opettajien hyvinvointiin. Kun ryhmän ko ko on kohtuullinen, lisääntyy opettajan ja oppilaan välinen vuo ro vai ku tus ja esimerkiksi luokan vuorovaikutussuhteiden hal lin ta on joillekin oppilaille helpompaa, jos oppilaita on luo kas sa vähemmän. Kasvatus- ja opetuslautakunnan tavoitteena on pitää ryh mä koot kohtuullisina. Tämä tavoite on mahdollista saavuttaa, kun resurssit kohdennetaan opetukseen. Tämä tarkoittaa si tä, että luovutaan tarpeettomista koulurakennuksista eli ti lois ta, joiden ylläpitäminen aiheuttaa ylimääräisiä kus tan nuk sia.

Pienen koulun rakentaminen ja ylläpitäminen on selvästi kal liim paa kuin yhden ison koulun. On tehty ver tai lu las kel ma kahden 150 oppilaan ja yhden 300 oppilaan koulun kes ken. Laskelmassa on otettu huomioon rakentamisen ja ti lo jen ylläpitämisen sekä tilojen siivoamisen ja ruokapalvelujen jär jes tä mi sen kustannukset. Kahden 150 oppilaan koulun ti lo jen ylläpito-, siivous- ja ruokapalvelujen kustannukset ovat vuo sit tain 125 000 euroa suuremmat kuin vastaavat kus tan nuk set yhdessä 300 oppilaan koulussa. Tämä vastaa vuo sit tain kahden opettajan palkkakustannusta. Toisin sanoen, sa mal la resurssilla voidaan 300 oppilaan koulussa oppilaat ja kaa pienempiin ryhmiin ja palkata oppilaita ohjaamaan ja opet tamaan kaksi opettajaa enemmän kuin jos toiminta oli si jär jes tet ty kahdessa 150 oppilaan koulussa. Kun otetaan myös investointimenot huomioon, on kokonaiskustannusten ero 30 vuodessa noin 8 miljoonaa euroa. Aloitteessa on nostettu esille rittävien in ves toin ti mää rä ra ho jen varaamisen tarve, mitä kasvatus- ja opetuslautakunta puol taa. Muilta osin aloite ei kasvatus- ja ope tus lau ta kun nan mielestä anna aihetta toi men pi tei siin. Kola Hyväksyttiin." Nuorisovaltuuston lausunto 12.6.2013: "Nuorisovaltuusto näkee pienissä lähikouluissa ja suurissa kouluissa sekä hyviä että huonoja puolia. Pienissä kouluissa kaikki tuntevat toisensa, ja yhteisöllisyyden tunne on voimakas. Pieni lähikoulu voi tuntua tutummalta ja turvallisemmalta paikalta kuin suuri koulu pidemmän matkan päässä. Toimiva koulu tuo asuinalueelle eloa ja houkuttelevuutta, mikä voi edistää muuttohalukkuutta alueelle. Pienten koulujen toiminnassa on myös ongelmia. Opetuksen laatu ei välttämättä ole sama kuin isommissa kouluissa, ja opetusvälineet ja -tilat voivat poiketa paljonkin suurempien koulujen vastaavista. Tämä asettaa oppilaita eriarvoiseen asemaan. Nuorisovaltuuston mielestä opetuksen laadun, opetustilojen ja -tarvikkeiden tulisi olla samalla tasolla kaikissa kaupungin kouluissa. Nuorisovaltuuston mielestä suurien koulujen ongelma on se, että oppilaat saattavat suuren ryhmän paineessa kasvaa liian nopeasti. Toisin sanoen lapset voivat yrittää olla vanhempia kuin oikeasti ovat. Suuressa joukossa lapset saattavat jäädä vähälle huomiolle yksilöinä. Näitä ongelmia voidaan ehkäistä luomalla suuriin kouluihin hyvää ilmapiiriä ja näkemällä lapset yksilöinä, ei suurena massana. Ryhmäkoot tulisi säilyttää kohtuullisina.

Aloitteessa pyritään siihen, että alakouluikäisten oppilaiden tulisi olla erillään vanhemmista koululaisista. Nuorisovaltuutetuilla on hyviä kokemuksia ala- ja yläkoulun yhdistelmistä. Yläasteelle siirtyminen on monille iso muutos ja erityisen iso se on, jos koulua täytyy vaihtaa pienestä lähikoulusta hyvin suureen kouluun yläasteelle. Kun opiskelu jatkuu samassa rakennuksessa, ja ainakin osa opettajista ja koulukavereista säilyy samoina, muutos ei ole niin iso. Kun samassa koulussa on paljon oppilaita, on todennäköisempää, että jokainen löytää itselleen samanhenkisen kaverin. Pienissä kouluissa tuskin ketään jätetään yksin, mutta kaveripiiri pysyy melko suppeana. Jos jo ala-asteella kaveripiiri on laaja ja tuleva yläaste alueineen tuttu, kavereiden löytäminen ja opiskelun aloittaminen yläasteella on helpompaa. Tärkeintä nuorisovaltuuston mielestä on, että lapset eivät joudu käymään koulua homeisissa tai muutoin opiskeluun soveltumattomissa tiloissa. Kaikille koululaisille tulee taata tasapuoliset oppimisympäristöt taloudellinen tilanne huomioon ottaen. Kouluratkaisuja suunniteltaessa tulee myös huomioida tulevaisuuden näkymät oppilasmäärissä ja ihmisten muuttovirroissa. Nuorisovaltuusto kannustaa päättäjiä olemaan avoimia uusille ideoille, sillä vanhaan toimintamalliin ei kannata aina jäädä kiinni." Kuntalaisaloite ja ensimmäinen allekirjoitussivu ovat esityslistan liitteenä. Muut allekirjoitussivut ovat nähtävänä asiakirjoissa. (AK) Kj Kaupunginhallitus merkitsee kuntalaisaloitteen ja siihen annetut lausunnot tiedoksi. Kaupunginhallitus toteaa, että kasvatus- ja opetustoimen palveluverkkoa tarkastellaan tavoitteena kaikille lappeenrantalaisille lapsille ja nuorille laadukas kasvatus ja opetus. Samalla kaupunginhallitus toteaa, että kuntalaisaloitteessa esitetyt investointiesitykset eivät ole kuitenkaan taloudellisesti mahdollisia. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kuntalaisaloite ei anna tässä vaiheessa aihetta toimenpiteille vaan ratkaisut kasvatus- ja opetustoimen palveluverkon osalta tehdään osana tuleville vuosille laadittavaa koko kaupungin investointisuunnitelmaa. Kh Hyväksyttiin.