KIVA TULLA KOTIIN KUN TUTUT LIKAT VASTASSA

KIVA TULLA KOTIIN KUN TUTUT LIKAT VASTASSA Kotipalvelun asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksia kotiutusten toimivuudesta Sari Ilvonen Opinnäytetyö Kevät 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu Länsi, Porin yksikkö Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK)

TIIVISTELMÄ Sari Ilvonen. Kiva tulla kotiin kun tutut likat vastassa. Kotipalvelun asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksia kotiutusten toimivuudesta. Pori. Kevät 2008. 51 sivua, 5 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Länsi, Porin yksikkö. Hoitotyön koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK). Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, miten kotipalvelun asiakkaiden kotiutukset sairaalasta kotihoitoon toimivat. Tutkimuksessa selvitettiin kotiutusten onnistumista niin kotipalvelun asiakkaan kuin työntekijänkin näkökulmasta. Tutkimuksen avulla pyritään kehittämään kotipalvelun asiakkaiden kotiutusten toimivuutta. Opinnäytetyön tavoitteena oli saada tietoa avo- ja laitoshoidon yhteistyöstä kotipalvelun asiakkaiden kotiutumistilanteissa ja sen myötä kehittää ja parantaa kotiutumisten toimivuutta. Tutkimusote oli sekä laadullinen että määrällinen. Laadullinen tutkimusote, jossa esiintyy määrällisiä piirteitä, soveltui hyvin iäkkäiden ihmisten subjektiivisten kokemusten tarkasteluun. Teoriaosassa käsiteltiin vanhuutta ja toimintakykyä vanhuudessa, kotihoitoa, kotiutumista sekä avoja laitoshoidon yhteistyötä kotiutustilanteissa. Aineistonkeruu suoritettiin lokakuun 2007 aikana ja tutkimukseen osallistuivat sen kuukauden aikana kotiutuneet kotipalvelun asiakkaat sekä työntekijät, jotka kohtasivat ensimmäisenä kotiutuneen asiakkaan. Aineistonkeruu suoritettiin kyselylomakkeiden avulla. Vastaukset koottiin yhteen ja analysoitiin sisällönanalyysia käyttämällä. Tuloksista muodostettiin myös kaavioita Exel- tilastoohjelmaa käyttäen. Kotipalvelun asiakkaat ja työntekijät olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä kotiutumisten toimivuuteen. Yli 80 prosenttia kotiutuksista onnistui niin asiakkaan kuin työntekijänkin näkökulmasta tarkasteltuna. Epäonnistuneiden ja huonosti toimineiden kotiutusten yhteisinä tekijöinä oli suunnittelematon kotiutus, kotiutuvan asiakkaan heikko kunto, huono kotiutusajankohta sekä vähäinen avo- ja laitoshoidon yhteistyö. Tämän tutkimuksen tulokset kertoivat kotipalvelun asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksia kotiutusten onnistumisista sekä nostivat esille kehittämiskohtia. Asiasanat: vanhuus, toimintakyky vanhuudessa, kotihoito, kotiutus, kotiuttaminen, avo- ja laitoshoidon yhteistyö

ABSTRACT Ilvonen Sari. Experiences of Clients and Employees within Home-Help Service about Functioning of Discharges. Pori, Spring 2008. 51 pages, 5 appendices. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Nursing, Option in Nursing. Degree: Nurse The purpose of this study was to find out how the discharges of clients within home-help service functioned from both the clients and employees viewpoints. Discharges will be developed with the help of this study. The goal of this thesis was to gain information of cooperation between outpatient care and institutional care concerning the discharges of clients within home-help service. In addition, the functioning of discharges will be developed by the information. The study was both qualitative and quantitative. Qualitative study, with quantitative features is adapted well for examination of subjective experiences of elderly people. The theory part deals with old age and ability to function in old age, home care, discharge and the cooperation of out-patient care and institutional care in the discharges of patients. The material was gathered during October 2007. The participants were the clients of home-help service who were discharged during the month and the employees who first worked with the discharged clients. The material was gathered by questionnaires. The responses were processed and analysed by using content analysis. Charts were made from the results with the help of Excel statistic programme. The clients and the employees in home-help service were mainly satisfied with the functioning of discharges. Over 80 per cent of discharges were satisfying from both the clients and employees viewpoints. Unplanned discharges, weak condition of a discharged client, bad time for discharge and marginal cooperation between out-patient care and institutional care were the common factor in unsatisfying and malfunctioning discharges. Keywords: old age, ability to function in old age, home-help service, discharge, cooperation between out-patient care and institutional care

TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYS 1 JOHDANTO 2 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT 7 2.1 Tutkimuksen tausta 7 2.2 tutkimuksen menetelmälliset lähtökohdat 7 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT 9 4 VANHUUS JA TOIMINTAKYKY VANHUUDESSA 10 5 KOTIUTUS 12 6 KOTIHOITO 14 6.1 Kotipalvelu 15 6.2 Kotisairaanhoito 16 6.3 Kotihoidon yhteistyö Porissa 17 7 KOTIUTUSTILANTEIDEN YHTEISTYÖ AVO- JA LAITOSHOIDOSSA 19 7.1 Avohoito 19 7.2 Laitoshoito 19 7.3 Yhteistyö ja sen muodot 20 7.4 Yhteistyön edellytykset ja esteet 20 7.5 Yhteistyö kotiutustilanteissa 21 8 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 23 8.1 Aineiston keruu 23 8.2 Aineiston käsittely ja analysointi 25 9 TUTKIMUSTULOKSET 27 9.1 Asiakkaan taustatiedot 27 9.2 Asiakkaan tuntemukset kotiutuessa 28 9.3 Palveluiden tarve ja saatavuus asiakkaan kotiutuessa 31 9.4 Asiakkaan kokemus kotiutuksesta ja kotona pärjäämisestä 32 9.5 Asiakkaan kotiutumisen onnistuminen työntekijän näkökulmasta 34 9.6 Asiakkaan kotiutumisessa auttavat tekijät työntekijän näkökulmasta 35 9.7 Kotipalvelun asiakkaiden kotiutumisten kehittämiskohtia 36 10 TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELU 38 11 JOHTOPÄÄTÖKSET 41

12 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS JA EETTISYYS 43 13 POHDINTA 47 LÄHTEET 49 LIITTEET Liite 1: Tutkimuslupa-anomus Liite 2: Asiakkaiden kyselylomake Liite 3: Saatekirje Liite 4: Työntekijöiden kyselylomake Liite 5: Esimerkki sisällönanalyysista

1 JOHDANTO Suomessa, kuten muuallakin Euroopassa väestön ikärakenne tulee muuttumaan lähivuosien aikana niin, että sosiaali- ja terveysala joutuvat ennen näkemättömän haasteen eteen. Suomen väestö vanhenee ja sen tarve saada terveyden- ja sosiaalihuollon palveluita lisääntyy. Eräs keino tilanteen hallitsemiseksi on avohoidon palveluiden kehittäminen niin, että erityisesti ikääntyvät vanhukset selviävät kotihoidon avulla mahdollisimman pitkään. Sen saavuttamiseksi kotipalvelun, kotisairaanhoidon ja sairaalan osastojen hoitohenkilökunnalta odotetaan sujuvaa yhteistyötä. (Pikkarainen & Häll 2001, 27-28.) Avohoidon ja laitoshoidon yhteistyö on osa sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä. Yhteistyön tavoitteena on turvata palvelujen yhteisvaikutus niin yksittäisen potilaan hoidossa kuin palvelujärjestelmän tasolla. Kun yhteistyö on toimivaa, potilaiden palvelukin sujuu hyvin. Aina laitos- ja avohoidon välinen yhteistyö ei kuitenkaan suju mutkattomasti ja se ilmenee varsinkin tiedonsiirto ongelmina. Potilaiden kotiuttaminen sairaalasta kotihoidon asiakkaaksi on kuntien terveyskeskusten ja kotihoidon työntekijöiden arkipäivää, jossa yhteistyön toimivuus ja osaaminen punnitaan päivittäin. Yleensä kotiuttamiset onnistuvat, mutta yksikin epäonnistuminen on liikaa ja aiheuttaa epävarmuutta, syyttelyä ja turvattomuuden tunnetta niin asiakkaan, työntekijöiden kuin omaisten keskuudessa. (Pihlaja 1991,13; Valtonen 2000,7.) Tässä tutkimuksessa kartoitetaan Porin kaupungin kotipalvelun asiakkaiden kotiuttamista ja kotiutumisten toimivuutta. Tutkimus tehdään yhteistyössä kotipalvelun työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten kotipalvelun asiakkaiden kotiuttamisprosessi onnistuu, niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa tutkitaan avo- ja laitoshoidon yhteistyötä ja sitä, miten kotiuttamista voitaisiin parantaa niin, että asiakkailla olisi mahdollisuus turvalliseen kotiutukseen ja siten laadultaan parempaan hoitoon.

6 Tutkimuksen ajankohtaisuutta lisää se, että Porin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen suunnitellaan yhdistyvän vuoden 2009 alusta. Kotihoidon on suunniteltu olevan tässä yhdistymisessä ensimmäinen alue, mistä yhdistyminen alkaa. Kotiuttaminen ja vanhusten hoito on koko kotihoidon asia, jonka tulisi toimia jo ennen sosiaali- ja terveystoimen yhdistymistäkin.

7 2 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT 2.1 Tutkimuksen tausta Sairaanhoitajaopintojeni alusta lähtien minulle oli selvää että haluan tehdä opinnäytetyöni yhteistyössä työelämän kanssa. Opinnäytetyön aihevalintaan vaikutti sekä työelämän tarve että oma kiinnostukseni aiheeseen. Porin sosiaalikeskuksen kotipalvelun toimistopäällikön Pirjo Rehulan kanssa pohdimme aihetta ja kotiutumisia käsittelevälle tutkimukselle nousi selvä tarve. Kiinnostukseni heräsi heti, koska kotiuttaminen on monivaiheinen prosessi ja valitettavan usein siinä ilmenee ongelmia. Aiempien opintojeni ja työkokemukseni perusteella oli myös luontevaa alkaa tutkia kotipalvelun asiakkaiden ja henkilökunnan kokemuksia. Se, että tietää opinnäytetyölle olevan tilausta, motivoi tekemään tutkimusta. Yhteistyö työelämän kanssa asettaa tiettyjä vaatimuksia mutta tuo tutkijalle myös tukea ja neuvoja. 2.2 Tutkimuksen menetelmälliset lähtökohdat Tutkimukseni on pääasiassa laadullinen mutta siinä on määrällisiä piirteitä. Koska kvalitatiivinen eli laadullinen ja kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus ovat lähestymistapoja, joita on käytännössä vaikea tarkkarajaisesti erottaa toisistaan, voidaan kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia menetelmiä käyttää rinnakkain (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 133). Aiheen kokonaisvaltaisen lähestymisen saavuttamiseksi tutkimuksessa käytetään sekä laadullisia että määrällisiä periaatteita. Tutkimuksen luonne kyselyjen osalta on kvantitatiivinen ja kyselylomake on strukturoitu. Kyselylomakkeessa on myös avoimia kysymyksiä sekä tilaa kirjoittaa selventäviä vastauksia. Laadullinen tutkimus ei käytä eksakteja numeerisia arvoja eikä sen kohteena ole objektiivinen, vaan koettu, ihmisen tajunnassa ilmenevä todellisuus. Kvalita-

8 tiivinen eli laadullinen tutkimusote sopii hyvin vanhusten subjektiivisten kokemusten tarkasteluun. Ominaista laadulliselle tutkimukselle onkin, että sen kohteena on ihminen. Laadullisessa tutkimuksessa tutkitaan ihmistä ja ihmisen maailmaa, jota voidaan tarkastella elämismaailmana. (Hirsjärvi ym. 2004, 131; Varto 1992, 85.) Kvantitatiivisessa tutkimusotteessa menetelmien tulee olla sellaisia, joissa saatu tieto on määrällistettävissä. Aineistoa tulee voida käsitellä tilastomatemaattisin menetelmin. Määrälliseen tutkimukseen liitetään luotettavuuden voimakas korostaminen. (Soininen 1995, 34.) Ihmisen kokemukset ovat fenomenologisen tutkimuksen kohde. Fenomenologia on yritys kuvata kokemusta sellaisena kuin se on, ei selittää tai analysoida. Fenomenologia on kuvaileva tutkimustapa ja sen tavoitteena on tunnistaa käyttäytymisen ydin sekä lisätä ihmisen ymmärtämistä. (Janhonen & Nikkonen 2001, 116.) Fenomenologisen lähestymistavan avulla pyritään ymmärtämään inhimillisiä kokemuksia tutkittavien kuvausten perusteella. Siinä tutkitaan ihmisen todellisuuden kokemista yksilöllisestä näkökulmasta käsin ja kuvaillaan ihmisten kokemuksia sellaisina kuin ne on eletty. Fenomenologisessa tutkimuksessa keskeinen käsite on tutkittavien elämismaailma. Fenomenologisen lähestymistavan avulla kuvataan asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksia yksilöllisestä näkökulmasta. (Krause & Kiikkala 1996, 80.)

9 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Porin kaupungin kotipalvelun asiakkaiden kotiutumisprosessin onnistumista ja toimivuutta kotipalvelun asiakkaiden ja kotipalvelun työntekijöiden näkökulmista. Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa avo- ja laitoshoidon yhteistyöstä kotipalvelun asiakkaiden kotiutumistilanteissa ja sen myötä kehittää ja parantaa kotiutumisten toimivuutta. Tutkimusongelmat ovat seuraavat: 1. Miten kotipalvelun asiakkaat kokevat kotiutumisten onnistuvan? 2. Miten kotipalvelun asiakkaan kotiuttaminen toimii kotipalvelun työntekijän näkökulmasta? 3. Miten kotipalvelun asiakkaan kotiuttamista voisi kehittää?

10 4 VANHUUS JA TOIMINTAKYKY VANHUUDESSA Perinteisesti vanhusväestöön kuuluviksi luetaan vanhuuseläkkeellä olevat. Suomen kielen sanakirjan (1994) mukaan vanhuus on keski-iän jälkeinen aika ihmiselämässä. Gerontologi Simo Koskisen (1998) mukaan keski-ikä jatkuu jopa lähellä 70 ikävuotta. Tilastollisesti vanhuksiksi lasketaan 65- vuotta täyttäneet. Ihmiset vanhenevat kuitenkin yksilöllisesti hyvinkin eri tavoin ja eri ikäkausina, toiset jo ennen 65- vuoden ikää ja toiset huomattavasti myöhemmin. Myös sairastavuus lisääntyy iän myötä ja vanhuusväestössä onkin enemmän sairaita kuin terveitä. (Ruikka, Sourander & Tilvis 1992, 11 ja 91.) Vanhustutkijat ovat aikaisemmin määritelleet 75 vuotta täyttäneen ihmisen vanhukseksi. Ihmisen elinikä ja toimintakyky ovat vuosien varrella kasvaneet niin, että nykyään vanhuuden alkamisen ikärajaa siirretään yhä tuonnemmaksi. Kuitenkin ikääntymiseen liittyvät muutokset alkavat lisääntyä 75. ikävuoden jälkeen, jolloin myös sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve kasvaa. Eri-ikäiset vanhukset määritellään usein seuraavasti: alle 75-vuotiaat ovat ryhmässä nuoret vanhat, 75-84-vuotiaat ovat ryhmässä vanhat ja yli 85-vuotiaat ovat ryhmässä vanhat vanhat. (Parviainen 1998, 153.) Pohjimmiltaan vanheneminen on biologinen prosessi, joka saa ikääntyvän ihmisen arkipäivän toiminnoissa ja vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa sosiaalisen luonteen. Voidaan siis puhua sosiaalisesta vanhenemisesta ja vanhuuden sosiaalisuudesta. Sosiaalista vanhenemista ei voida määritellä niin tarkasti kuin fyysistä ja psyykkistä vanhenemista. Keskeistä sosiaalisessa vanhenemisessa on se, että käsite laajentaa vanhuuden ja vanhenemisen tarkastelua ikääntyvästä yksilöstä hänen ja hänen ympäristönsä sekä koko yhteiskunnan välisen suhteen erittelyyn. Yhteiskunnassa sosiaalinen vanheneminen merkitsee muutoksia ihmisen asemassa. (Koskinen ym. 1998, 118.) Vanhuuden ja vanhenemisen yksi keskeinen sisältö on vanhan ihmisen toimintakyky. Toimintakyvyllä on monia ulottuvuuksia. Toimintakykyisyydellä tarkoitetaan sekä psyykkisiä, fyysisiä että sosiaalisia voimavaroja ja koettua terveyden-

11 tilaa. Asuin- ja muu elinympäristö vaikuttavat ihmisen toimintakykyisyyteen. (Hervonen, Pohjolainen & Kuure 1998, 127-128.) Vanhuudessa toimintakyvyllä tarkoitetaan arkielämän toiminnoista suoriutumista. Vanhusten itsensä mielestä selviytyminen päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti on heidän terveytensä merkittävin osoitin. Harkittaessa vanhuksen avun tarvetta, on välttämätöntä selvittää, kuinka jokapäiväisistä askareista selvitään. (Koskinen ym. 1998, 101.) Toimintakykyä voidaan määritellä positiivisesta näkökulmasta. Vaikkakin vanhan ihmisen toimintakyky iän myötä heikkenee, hänellä on edelleen oikeus tuntea tyytyväisyyden ja pätevyyden tunnetta selviytyessään tietyistä toiminnoista. Toimintakyky määritellään toiminnallisten valmiuksien ja kokonaisuuksien avulla. Kun toimintakyky rajoittuu, saattaa tekemisen halu kuitenkin olla tallella ja silloin on löydettävä tekemistä, joka onnistuu. (Kallio 1993, 14.) Kotipalvelun asiakkaan toimintakyky on usein alentunut. Se voi olla pysyvästi alentunut vanhenemisen vuoksi tai tilapäisesti esimerkiksi sairauden vuoksi. Kotipalvelulla pyritään mahdollistamaan asiakkaan kotona pärjääminen toimintakyvyn alenemisesta huolimatta ja tukemaan jäljellä olevaa toimintakykyä.

12 5 KOTIUTUS Sairaalasta kotiutumisesta ei ole olemassa yhtenäistä kattavaa määritelmää. Suomen kielen perussanakirjan (1994) mukaan kotiuttamisella tarkoitetaan kotiutumaan saattamista ja kotiutumisella kotiin palaamista. Suomenkielisissä tutkimuksissa käytetään kotiutuksesta vaihtelevasti sanamuotoja sairaalasta kotiutuminen, kotiutus ja kotiuttaminen (esim. Noro, Aro, Jylhä, Pohjolainen & Ruth 1992; Pahikainen 2000). Sairaalasta kotiutuminen ja siihen liittyvät hoitotyön tapahtumat voidaan käsittää yhdeksi prosessiksi, jonka päämääränä on helpottaa potilaiden siirtymistä laitoshoidosta kotiin. Kotiutus on siis hoitotyön toimintaa, joka valmistaa potilaat siirtymään kotihoitoon. (Karppinen 1997, 5.) Tässä tutkimuksessa käytetään termejä kotiutus, kotiuttaminen ja kotiutusprosessi synonyymeinä. Kotiutusprosessi alkaa suunnitteluvaiheella, joka perustuu hoitajan ja potilaan yhteistyöhön ja alkaa heti sairaalahoidon alkuvaiheessa. Kotiutusprosessiin kuuluu lisäksi kotiutuksen toteutus ja arviointi, jossa potilas, henkilöstö ja omaiset tekevät tiivistä yhteistyötä. Kotiutusprosessiin kuuluvia hoitotoimintoja ovat hoitoajan pituudesta päättäminen, kotiin pääsystä tiedottaminen, kotihoitoohjeiden antaminen ja jatkohoitoon liittyvät järjestelyt. (Männistö 1998, 15; Autio 1996, 4-5.) Kotiutus merkitsee sitä tapahtumaa, joka alkaa, kun hoitaja vastaanottaa potilaan osastolle ja päättyy kun potilas siirtyy laitoksesta kotiin. Tiedonkeruu potilaan tilanteesta kotiutusta ajatellen alkaa jo potilaan tullessa osastolle. Kotiuttaminen on siis prosessi, joka alkaa ensimmäisestä hoitopäivästä osastolla ja päättyy siihen päivään, kun potilas pääsee kotiin. Potilaan turvallinen kotiutuminen varmistetaan parhaiten kun kotiutuksen suunnittelu ja toteutus perustuvat potilaan yksilöllisiin tarpeisiin. (Männistö 1998, 73.) Potilaan ikä, terveydentila ja toimintakyky on otettava huomioon kotiutusta suunniteltaessa sillä potilaan kotona selviytymiseen vaikuttavat hänen psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen toimintakykynsä. Kotiin pääseminen on potilaille

13 yleensä myönteinen asia, mutta se voi olla heille myös pelottavaa ja vaikeaa ympäristön muutoksen vuoksi. Näin voi olla etenkin, jos kotiutus on valmistelematon ja äkillinen. (Karppinen 1997, 5.) Männistön (1998) tutkimuksesta selvisi, että potilaille oli kerrottu kotiutuksesta yleensä paria päivää aiemmin. Osalle tutkittavista henkilöistä kotiutuksesta oli kerrottu vasta saman päivänä tai ei ollenkaan, jolloin kotiutus oli tullut täytenä yllätyksenä. Potilaat toivoivat, että heille kerrottaisiin kotiutuksesta aikaisemmin, jotta he saisivat parin päivän sopeutumisajan, jolloin he voisivat varmistua omasta selviytymisestään kotona. Kotiutusajankohta olisi hyvä suunnitella myös siksi etukäteen, jotta avohoito osaisi varautua asiakkaan kotiutumiseen. Airaksisen ym. ( 2001). ja Noron ym. (1992) tutkimusten mukaan kotihoidolle ongelmallisinta on viikonloppua vasten toteutuvat kotiutukset, jolloin avohoidon työntekijöiden resurssit ovat pienimmillään. Kotihoidon työntekijöiden ja omaisten tietoja potilaasta on tärkeää hyödyntää kotiutuksen aikana. Yleensä omaiset tuntevat potilaan elämäntilanteen paremmin kuin henkilökunta. Mitä enemmän omainen ja potilas osallistuvat kotiutukseen, sitä valmiimmaksi potilas itsensä kotiutushetkellä tuntee. (Pöyry 1999, 8-9.) Näkemykset siitä, kenelle vastuu kotiutusvaiheen hoidosta kuuluu, saattavat olla kovin erilaisia. Laitos- ja avohoidon työntekijöiden ajatukset eivät tässä kohdin välttämättä kohtaa. Kotiuttamisen onnistuminen kuitenkin edellyttää, että kaikki osapuolet tietävät, kenelle vastuu kuuluu. Näin vältyttäisiin ongelmilta ja päällekkäisyyksiltä.

14 6 KOTIHOITO Kotihoito on asiakkaan kotona tapahtuvaa kokonaisvaltaista elämän ja siinä selviytymisen tukemista. Kotihoidon käsitteeseen sisältyvät kotipalvelu, kotisairaanhoito ja terveydenhuollon ehkäisevä työ. Suuri osa kotihoidon asiakkaista on sekä kotipalvelun että kotisairaanhoidon asiakkaita. Vanhusten kotihoidolle tunnusomaista on julkisen huolenpidon astuminen yksityiselle alueelle eli vanhuksen kotiin. Kotihoito on asiantuntijuutta ja kokonaisvaltaista hyvinvoinnin tuottamista asiakkaalle. Sen tavoitteena on mahdollistaa iäkkään ihmisen kotona selviytyminen mahdollisimman kauan sekä pitkäaikaishoitoon suuntautuvien paineiden lievittäminen. Kotihoidon tavoite on myös omaisten ja omaishoitajien työn tukeminen. (Koskinen ym. 1998, 228.) Kotona järjestettävän kotihoidon tavoitteena on edistää yksityisen henkilön, perheen tai yhteisön sosiaalista turvallisuutta sekä ylläpitää toimintakykyä. Toimintakyvyn menettäminen, esimerkiksi sairastumisen, vammautumisen tai ikääntymisen myötä, on aina uhka asiakkaan sosiaalisella turvallisuudelle ja toimintakyvylle. Asiakkaan omatoimisuuden edistäminen on avohuollon palvelujen ensisijaisena tavoitteena. (Lappalainen & Turpeinen 1998, 23.) Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä olevalle vanhukselle kotihoidon tavoitteet tulee asettaa asiakkaan sen hetkisen toimintakyvyn mukaan. Tavoitteet selvitetään yhdessä asiakkaan kanssa realistisiksi. Lähtökohtana on apua tai tukea tarvitsevan itsenäisen selviytymisen tukeminen niissä rajoissa kuin se on mahdollista. Kotihoidon palvelujen tavoitteena on myös oikeudenmukaisuus ja tasaarvo, jotka ilmenevät asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja valinnan vapauden kunnioittamisena, asiakkaiden tasa-arvoisena kohteluna sekä myötätuntoisena ja ymmärtävänä hyväksyntänä. (Lappalainen & Turpeinen 1998, 22-24.) Kotipalvelu ja kotisairaanhoito voi olla pitkäaikaista tai tilapäistä, esimerkiksi äkillisen sairauden tapaturman tai leikkauksen vuoksi. Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon asiakkaille laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma ja heidän kanssaan työskennellään suunnitelmallisesti siihen pohjaten. Kotihoidon asiakkaalta

15 perittävä maksu määräytyy hänen saamansa palvelujen ja hänen tulojensa mukaan. Nykyään kotihoito on monimuotoista ja yksilöllistä. Kotihoito on myös asiakkaiden omaisten sekä läheisten tukemista, terveyskasvatusta, kuntoutusta, mielenterveystyötä sekä saattohoidon järjestämistä kotiin. Kotihoito on kokonaisuus, joka auttaa asiakasta ja mahdollistaa hänen jokapäiväisestä elämästä selviytymisen kotona. (Koskinen ym. 1998, 227.) 6.1 Kotipalvelu Kotipalvelulla tarkoitetaan monipuolista henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon liittyvää avustamista. Se sisältää jokapäiväisessä elämässä tapahtuvien toimintojen suorittamisessa avustamista, kuten esimerkiksi hygieniasta ja ruokahuollosta huolehtimista. Kotipalvelu kuuluu kunnan sosiaalitoimen piiriin. (Porin kaupungin sosiaalikeskuksen kotipalvelun laatukäsikirja 2006, 2.) Porissa kotipalvelu on maantieteellisesti jakautunut vuoden 2008 alusta kahdeksaan eri piiriin. Piireissä toimii esimiehenä kotipalveluohjaaja ja n. 20-30 kodinhoitajaa. Kaikilla alueilla toimii niin viikonloppu- kuin iltatyökin. Kotipalvelun asiakkaina ovat vanhukset, vammaiset ja sairaat. Kotipalvelua saavat asiakkaat, joiden toimintakyky on laskenut ja jotka tarvitsevat ulkopuolista apua selviytyäkseen kotona. Pääasiassa Porissa kotipalvelu suuntautuu runsaasti hoivaa tarvitseviin vanhuksiin. Noin joka viides porilainen yli 75- vuotias saa kotipalvelua. (Porin kaupungin sosiaalikeskuksen kotipalvelun laatukäsikirja 2006, 7.) Säännöllisestä kotipalvelusta puhutaan kun asiakkaan luona on hoito- ja palvelusuunnitelman mukainen, vähintään yhtenä päivänä viikossa tapahtuva kotipalvelutyöntekijän käynti. Kotipalveluhenkilökunta auttaa asiakasta kaikissa päivittäisissä toiminnoissa esimerkiksi asumiseen, ruokailuun, vaatehuoltoon ja hygienian hoitoon liittyvissä asioissa. Kotipalvelusta asiakas voi tilata myös lisäksi erilaisia tukipalveluita, jotka tukevat kotona selviytymistä. Tukipalveluita on esimerkiksi pyykkipalvelu, kylvetyspalvelu, ateriapalvelu, kauppapalvelu, kuljetuspalvelu, asiointipalvelu ja turvapuhelin. Lisäksi Porissa sosiaalikeskus jär-

16 jestää päivätoimintaa vanhuksille. Päivätoiminnassa on mahdollisuus saunoa, askarrella, pelata pelejä, kuntoilla ja seurustella muiden kanssa. (Porin kaupungin sosiaalikeskuksen kotipalvelun laatukäsikirja 2006, 10-13.) Kotipalvelun toiminta- ajatuksena Porissa on turvata korkeatasoinen, asiakkaan tarpeista lähtevä riittävä ja oikein kohdennettu palvelu, jolla luodaan edellytykset asiakkaan kotona selviytymiselle (Kotipalvelun laatukäsikirja 2006, 4). Kotipalvelusta ja tukipalveluista peritään asiakasmaksut. Säännöllisestä kotipalvelusta peritään asiakkaan maksukyvyn, perheen koon ja avuntarpeen mukaan määräytyvä kuukausimaksu. Maksuun vaikuttavat hoitoon käytetty aika, ruokakunnan henkilömäärä ja bruttotulot. Tukipalveluilla on kiinteät maksut. (Porin kaupungin sosiaalikeskuksen kotipalvelun laatukäsikirja 2006,15.) 6.2 Kotisairaanhoito Kotisairaanhoidolla tarkoitetaan sairaan asiakkaan luona kotona tehtäviä kotikäyntejä. Kotikäyntien aiheita ovat esimerkiksi lääkkeidenjako, haavahoidot ja insuliinin pistäminen. Kotisairaanhoidon tavoitteena on auttaa sairaalasta kotiutuvia asiakkaita selviytymään kotona ja hoitaa ja kuntouttaa asiakkaita siten, että laitoshoidon tarve vähenee. Kotisairaanhoito kuuluu kunnan terveystoimen piiriin. (Porin kaupungin terveystoimen kotisairaanhoidon laatukäsikirja 2008, 4.) Kotisairaanhoito Porissa on hallinnollisesti keskitetty mutta toiminnallisesti hajautettu. Kotisairaanhoidon henkilöstö työskentelee viidestä toimipisteestä käsin kaupungin eri alueilla. Kotisairaanhoito hoitaa asiakkaat ympäri vuoden seitsemänä päivänä viikossa niin aamu- kuin iltavuorossakin. Kotisairaanhoito jakautuu tilapäiseen ja säännölliseen kotisairaanhoitoon. Säännöllinen kotisairaanhoito on vähintään kerran viikossa tapahtuvaa sairaanhoitoa. Säännöllinen kotisairaanhoito toteutetaan hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti. Tilapäinen kotisairaanhoito on sairaanhoitoa, jossa kotisairaanhoidon henkilökunta tekee asiakkaan luokse kotikäynnin silloin, kun asiakas tarvitsee hoidossaan asiantuntijaapua. Käynnit ovat satunnaisia ja tapahtuvat ilman ennalta sovittua hoito- ja

17 palvelusuunnitelmaa. (Porin kaupungin terveystoimen kotisairaanhoidon laatukäsikirja 2008, 4,11.) Porissa kotisairaanhoito on asiakkaan kotona tapahtuvaa sairaanhoitoa sekä asiakkaan terveyden ja toimintakyvyn edistämistä ja säilyttämistä. Hoito toteutetaan lääketieteen ja hoitotyön keinoin yksilöllisen hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti. Hoitotyöstä vastaa kotisairaanhoidon henkilöstö ja lääketieteellinen hoito on omalääkäreiden vastuulla. Kotisairaanhoidossa työskentelee noin 25-30 henkilöä. (Porin kaupungin terveystoimen kotisairaanhoidon laatukäsikirja 2008, 11-13.) 6.3 Kotihoidon yhteistyö Porissa Porissa kotipalvelu ja kotisairaanhoito tekevät yhteistyötä yhteisten asiakkaiden kohdalla. Asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelma on tiivistelmä asiakkaan yksilöllisestä tilanteesta ja hänen tarvitsemistaan palveluista. Se koostuu asiakkaan kuntoutuksen ja palvelujen tarpeista, asiakkaan kanssa suunnitelluista tavoitteista ja niiden saavuttamiseksi tehtävistä toimista. Hoito- ja palvelusuunnitelma tehdään yhdessä asiakkaan ja hänen hoitoonsa osallistuvien kesken. (Porin kaupungin terveystoimen kotisairaanhoidon laatukäsikirja 2008, 5.) Porissa käytetään sekä kotipalvelussa että kotisairaanhoidossa yhteistä Efficaohjelman kotihoito- sovellusta. Asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelma tehdään yhteisesti juuri tällä ohjelmalla ja se on molempien organisaatioiden luettavissa ja muokattavissa. Asiakkaan hoitoa seurataan Effica- ohjelman avulla ja sinne kirjataan asiakkaan kokemuksia sekä mahdolliset muutokset asiakkaan tilassa ja hoidossa. Myös asiakkaan hoidon toteutumisen seuranta ja asiakaslaskutus toteutuvat yhteisen järjestelmän avulla. (Porin kaupungin terveystoimen kotisairaanhoidon laatukäsikirja 2008, 8.)

18 Kotipalvelu ja kotisairaanhoito yhdistyvät kotihoidoksi Porissa vuoden 2009 alusta, kun kaupungin sosiaali- ja terveystoimi yhdistyvät. Yhteistyö tulee vääjäämättä lisääntymään. Yhdistynyt kotihoito tullee palvelemaan asiakkaita paremmin niin kotiutustilanteissa kuin muutenkin.

19 7 KOTIUTUSTILANTEIDEN YHTEISTYÖ AVO- JA LAITOSHOIDOSSA 7.1 Avohoito Avohoidolla tarkoitetaan Stakesin (2001) mukaan palvelua, jonka antamiseen ei liity yhtäjaksoista, ympärivuorokautista palveluvastuuta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä. Avopalveluja voidaan antaa toimintayksiköissä (esimerkiksi poliklinikkapalvelut) sekä toimintayksiköiden ulkopuolella (esimerkiksi kotipalvelu). Ateria- ja asumispalvelut saattavat kuulua joihinkin avopalveluihin, kuten esimerkiksi kotipalveluun. Avohoitoa ovat myös niin sanotut intervallihoidot, joissa avo- ja laitospalvelujaksot vuorottelevat. Suomen kielen perussanakirja (1994) määrittelee avohoidon terveyden- ja sairaanhoidoksi kotona, lääkärinvastaanotolla tai poliklinikalla. Kaarakaisen (2002) mukaan avohoito on laitoshoidon ulkopuolella järjestettävää hoitoa. Henkilön omaehtoinen vaikutusmahdollisuus korostuu avohoidossa palvelujen ja asumisen järjestämisessä. Tässä tutkimuksessa avohoidolla tarkoitetaan asiakkaiden kotiin saamia palveluja, kuten kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa. 7.2 Laitoshoito Stakesin (2001) mukaan laitospalvelu tarkoittaa yhtäjaksoista, ympärivuorokautisen palveluvastuun alaista palvelua, johon kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä asiakkaalle annettava täysihoito. Oleellinen laitoshoidon tunnusmerkki on oma henkilökunta ja asiakkaalta perittävä ylläpitomaksu. Maksua vastaan henkilö saa laitoksessa tarvitsemansa täydellisen ylläpidon. Tämä sisältää tarpeellisen hoidon, huolenpidon ja kuntoutuksen sekä tarpeenmukaisen vaatetuksen, lääkkeet ja hoitotarvikkeet, välttämättömän hammashoidon, sairaankuljetuksen ja muut laitoksesta saatavat palvelut. (Mäkinen, Niinistö, Salminen & Karjalainen 1997,22.)

20 Kaarakainen (2002) määrittelee laitoshoidon asiakkaalle sairaalan ja terveyskeskuksen osastolla järjestetyksi hoidoksi. Laitoshoitoa on myös vastaavassa sosiaalihuollon laitoksessa, kuten vanhainkodissa järjestetty hoito. 7.3 Yhteistyö ja sen muodot Yhteistyö on kahden tai useamman henkilön, ryhmän tai organisaation välistä toimintaa, joka perustuu yhteisiin päämääriin ja tavoitteisiin (Keskitalo 2002, 30). Yhteistyö on perustasoltaan avun tarvitsijan ja avun tarjoajien välistä toimintaa. Yhteinen suunnittelu ja päätöksenteko kuuluvat yhteistyöhön. Myös vastuu jaetaan yhdessä. (Kaarakainen 2002, 19.) Yhteistyö on monimutkainen prosessi, joka vaatii osaamista, osallistumista ja sitoutumista yhteisen asian hyväksi siinä mukana olevilta henkilöiltä. Hyvän yhteistyön avaimia ovat toisen kunnioitus ja toisiin luottaminen. (Henneman, Lee & Cohen 1995, 103-109.) Tavallisimmat yhteistyön muodot on eritelty niiden toteuttamistavan mukaan paperiyhteistyöhön, puhelinneuvotteluihin, palavereihin sekä varsinaiseen yhteistyöhön. Paperiyhteistyöllä käsitetään lähetteiden, kirjeiden ja muun kirjallisen materiaalin siirtämistä henkilöltä toiselle organisaatiossa tai organisaatioiden välillä. Eräs toimintamuodoista on puhelinneuvottelut, jotka voivat olla yhteydenpitoa eli esimerkiksi tietojen hankintaa tai konsultaatiota sekä yhteistyötä konkreettisen asian ratkaisemiseksi. Yhteistyötä tehdään myös palavereissa, joissa keskustellaan, vaihdetaan ajatuksia, saadaan tietoa sekä tehdään yhteisiä päätöksiä. Todellisessa yhteistyössä yhdistyvät yhteinen työ, yhteiset tavoitteet, sekä yhteiset panokset työn onnistumiseksi. (Kaarakainen 2002, 21.) 7.4 Yhteistyön edellytykset ja esteet Toimiakseen yhteistyö edellyttää toisen työn ja toimintatapojen tuntemista sekä halua tehdä yhteistyötä toisten kanssa (Laitinen, Taskinen, Hyvärinen, Jalava & Sinkkonen 1995, 101). Yhteistyön perustana on halu kehittää ja uudistaa työtä asiakkaan tarpeiden pohjalta. Ammatilliset ja vuorovaikutukselliset taidot ovat

21 välttämättömiä yhteistyön onnistumiseksi. Kyky toisen työn arvostamiseen ja toisen huomioon ottamiseen sekä erilaiset viestintätaidot vaikuttavat yhteistyön onnistumiseen. Myös itsensä ymmärretyksi tekeminen on tärkeää. (Kaarakainen 2002, 27.) Osapuolten keskinäinen luottamus ja avoimuus ovat edellytyksiä toimivalle yhteistyölle (Henneman ym. 1995, 109). Esteitä hyvän yhteistyön toteutumiseen on useita. Yhteistyötä voi estää niin sanotut kulttuurilliset tekijät kuten väärät tai puutteelliset tiedot yhteistyökumppaneiden työstä, tietojen puute yhteistyökäytännöistä sekä työntekijöiden asenteet ja ennakkoluulot toisiaan kohtaan. (Keskitalo 2002, 33-34.) Myös erilaiset toimintatavat ja kulttuurit, tai niiden puuttuminen sekä vaitiolovelvollisuus voidaan kokea yhteistyötä hidastaviksi tekijöiksi. Työnjaon epäselvyys on myös eräs yhteistyön este, samoin kuin eriarvoisuus yhteistyösuhteessa sekä toisten työn arvostuksen puute. (Kaarakainen 2002, 27-28.) Ongelmat viestinnässä ja tiedonkulussa ovat suurimpia yhteistyötä haittaavia tekijöitä. Yhteistyön onnistumista estää eri ammattiryhmien ja organisaatioiden käyttämän kielen ja käsitteiden erilaisuus. Mahdollisuuksien mukaan tulisikin välttää ammattislangin käyttämistä ja puhua yleiskieltä. Ongelmaksi koetaan myös se, että toista osapuolta ei tavoiteta. Myös henkilökunnan suuri vaihtuvuus voi olla esteenä hyvän yhteistyön onnistumiselle. (Kaarakainen 2002, 28-29.) 7.5 Yhteistyö kotiutustilanteissa Onnistuneeseen kotiutukseen tarvitaan kotihoidon ja sairaalan henkilöstön yhteistyötä. Kotona asiakasta hoitavien henkilöiden olisi hyvä olla mukana kaikissa kotiutuksen vaiheissa. Kotiutusten suunnittelu- ja arviointi vaiheissa on hyvä hyödyntää kotihoidon henkilöstön asiantuntemusta asiakkaan kotona selviytymisen suhteen. Suunniteltaessa asiakkaan kotiutusta yhdessä kaikilla hoitoon osallistuvilla on sama näkemys asioista ja asiakas voi kotiutua turvallisin mielin tietäen, että hoito jatkuu myös kotona. Kotiutustilanteessa avo- ja laitoshoidon henkilökunnan tavoitteena on siis varmistaa asiakkaan paras mahdollinen sel-

22 viytyminen kotona. Siksi tarvitaankin useita eri ammattikuntien edustajia, sillä yksi henkilö ei voi tietää kaikkea olennaista kotiutuksesta, eikä pysty kaikessa auttamaan. (Kaarakainen 2002, 32; Pöyry 1999,18.) Avohoidon työntekijöiden on tärkeää saada tieto kotiutuvasta asiakkaasta tarpeeksi ajoissa, jotta palvelut ehditään järjestämään. Kotiutuksesta ilmoittaessa tulisi varmistua siitä, että tiedon vastaanottaja avohoidossa saa viestin. Parhaiten ilmoittaminen onnistuu yhteisissä palavereissa tai puhelinkeskusteluissa. Näin ehkäistään viestin saannin epäonnistuminen, joka voi johtua siitä, että viesti ei mene lainkaan vastaanottajalle asti. Syynä epäonnistumisiin voi olla, että viesti on lähetetty väärään paikkaan, se on hävinnyt tai viipyy matkalla. Lisäksi on mahdollista, ettei työntekijä havaitse lainkaan viestiä. (Pöyry 1999, 17-20.) Kotiuttamiskäytäntöjä voitaisiin parantaa työryhmällä, johon kuuluisi kotipalvelun, kotisairaanhoidon ja sairaalan edustajan lisäksi myös asiakkaan hoitoon osallistuva omainen. Työryhmä voisi kokoontua ongelmallisten asiakkaiden kotona jo ennen kotiuttamista, jolloin olisi mahdollista yhdessä arvioida asiakkaan kotona selviytymistä. (Noro ym. 1992, 24.) Esille nousee myös jatkohoitoneuvotteluiden tarpeellisuus. Erityisesti huonokuntoisten asiakkaiden mielestä hoitoneuvottelut lisäisivät heidän turvallisuudentunnettaan, mikäli mukana olisi kotihoidon ja omaisten edustaja. (Männistö 1998, 52.) Moniammatillinen yhteistyö nousee keskeiseen osaan, kun suunnitellaan asiakkaan kotiutusta. Kotiutusta toteutettaessa suuri voimavara on yhteistyö asiakkaan itsensä, omaisten, avohoidon henkilökunnan ja sairaalan oman moniammatillisen työntekijäkunnan kanssa. Siksi tätä voimavaraa tulisikin käyttää hyödyksi. Joustavat ja yksilölliset ratkaisut ovat tulevaisuudessa ehdoton edellytys vanhustenhoidon järjestämiseksi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon alueella. Erityisesti asiakkaan kotiutuksessa korostuu yhteistyö näiden eri sektoreiden kesken. (Karppinen 1997, 54.)

23 8 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Päätettyäni alkaa tutkia Porin kaupungin kotipalvelun asiakkaiden kotiutusprosessien toimivuutta anoin tutkimuslupaa (Liite 1) Porin kaupungin sosiaalikeskuksen osastopäällikkö Jarmo Viljaselta. Tutkimuslupa- anomukseen vastattiin myöntävästi. Tämän jälkeen aloin kartoittaa ja rajata tutkimusaihetta sekä perehtyä aihetta koskevaan kirjallisuuteen. Kyselylomakkeen (Liite 2) laadinta toteutui myös varhaisessa vaiheessa, heti kirjallisuuteen perehtymisen jälkeen, kun teoreettinen viitekehys oli hahmottumassa. Kyselylomakkeen laadinnassa oli mukana kotipalvelun toimistopäällikkö Pirjo Rehula ja vuorovaikutuksellisesti hänen kanssaan kyselylomake saavutti miltei lopullisen muotonsa. Kyselylomake testattiin kahdella kotipalvelun henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä ja kahdella iäkkäällä henkilöllä. Heiltä saamani palautteen ansiosta vielä muokkasin kyselylomaketta muuttamalla sanamuotoja sekä lisäämällä lomakkeeseen tilaa avoimille vastauksille. Kyselytutkimuksen kohderyhmäksi tarkentuivat kotipalvelun asiakkaat, jotka yhden kuukauden, lokakuun 2007, aikana kotiutuvat sairaalasta, sekä kotipalvelun työntekijät, jotka ensimmäisinä tapaavat kotiutuneen asiakkaan. Tutkimusotokseksi muodostunut yksi kalenterikuukausi tuntui riittävältä ajalta saada kerättyä tarpeellinen määrä tutkimusmateriaalia. Kyselylomakkeet ja saatekirjeet (Liite 3) jaoin henkilökohtaisesti kotipalveluohjaajille ja kerroin heille vielä selventäviä asioita tutkimuksesta. Kotipalveluohjaajat veivät kyselylomakkeet ja saatekirjeet alueellisesti toimistoilleen ja kertoivat työntekijöille tutkimuksen toteutuksesta. Kotipalveluohjaajilta sekä saatekirjeestä löytyi tutkijan yhteystiedot mahdollisten kysymysten varalle. 8.1 Aineiston keruu Iän kasvaessa vanhuksen toimintakyky laskee ja heikentyneen terveyden ongelmat lisääntyvät. Pitkien ja vaativien kyselylomakkeiden täyttö vaatii vanhukselta paljon ja saattaa vähentää tutkimukseen osallistumisen halua. Tästä syys-

24 tä käytin tiedonhankintamenetelmänä kotipalvelun asiakkailla yksisivuista strukturoitua kyselylomaketta. Yksisivuisessa kyselylomakkeessa oli valmiit vastausvaihtoehdot, jotka helpottivat vastaamista, mutta myös tilaa avoimille vastauksille. Kaikkien kyselylomakkeiden liitteenä oli saatekirje. Myös kotipalvelun työntekijöiden lomakkeen halusin pitää yksinkertaisena ja yksisivuisena. Toivoinkin tämän motivoivan työntekijöitä vastaamaan, koska kyselylomakkeen täyttö ei vienyt paljon aikaa. Kotipalvelun työntekijöiden lomake oli myös strukturoitu yksisivuinen kyselylomake, joka sisälsi niin avoimia kysymyksiä kuin valmiita vastausvaihtoehtoja (Liite 4). Valmiiksi määriteltyjä kysymyksiä ja vastausvaihtoehtoja käytetään yleensä silloin, kun halutaan tietää kuinka moni vastaaja on tiettyä mieltä (Salmela 1997, 31). Valmiit vastausvaihtoehdot myös nopeuttavat vastaamista ja helpottavat aineiston tilastollista käsittelyä. Asettamalla lomakkeeseen avoimia kysymyksiä valmiiden vastausvaihtoehtojen lisäksi, tutkija halusi antaa vastaajille mahdollisuuden kertoa mielipiteensä omin sanoin sekä tuoda esille näkökulmia, joita tutkija ei ollut aiemmin pohtinut. Avoimilla vastausvaihtoehdoilla tutkija halusi varmistaa vastaajan äänen tulevan kuulluksi. (Hirsjärvi ym. 2004, 188-190.) Molemmat lomakkeet täytettiin nimettöminä, jolloin tutkimukseen osallistuvien työntekijöiden ja asiakkaiden henkilöllisyys pysyi salassa. Täytetyt lomakkeet nidottiin yhteen, jolloin tutkijan oli mahdollista vertailla asiakkaan ja työntekijän kokemusta samasta kotiutuksesta. Lomakkeet palautettiin kotipalvelupiireittäin kotipalveluohjaajille, jotka toimittivat lomakkeet tutkijalle. Lokakuun 2007 aikana kotiutui 39 kotipalvelun asiakasta, joista kaksi kieltäytyi vastaamasta kyselyyn. Myöskään työntekijän lomaketta ei heidän kotiutumisestaan täytetty, koska tutkimukseen osallistuminen oli täysin vapaaehtoista. Tutkimusaineisto muodostui siis 37 kotiutuksesta.

25 8.2 Aineiston käsittely ja analysointi Käytin tutkimuksessa pääasiassa kvalitatiivista tutkimusmenetelmää ja kvantitatiivista tutkimusmenetelmää sitä täydentämässä. Näin sain tutkimusaineistosta mahdollisimman laajan ja monipuolisen kuvan. Aineiston analysoinnissa olen käyttänyt laadulliselle tutkimukselle ominaista sisällön analyysia ja lisäksi analysoinut aineistoa kvantitatiivisesti. Sisällön analyysillä tarkoitetaan kerätyn aineiston tietoaineiston tiivistämistä niin, että tutkittavia ilmiöitä voidaan lyhyesti ja yleistävästi kuvailla tai että tutkittavien ilmiöiden suhteet saadaan selkeinä esille. Sisällön analyysi on menettelytapa, jolla voidaan analysoida tuloksia objektiivisesti ja systemaattisesti. Sen avulla voidaan järjestää ja kuvailla tutkittavaa asiaa. (Janhonen & Nikkonen 2001, 23.) Aineistolähtöisen sisällön analyysin ensimmäinen vaihe on pelkistäminen, jolloin tutkimusaineistolta kysytään tutkimusongelmien mukaisia kysymyksiä. Aineistosta löytyvät vastaukset eli pelkistetyt ilmaisut kirjataan ylös termejä apuna käyttäen. Pelkistämisen jälkeen aineisto ryhmitellään. Ryhmittelyssä etsitään pelkistettyjen ilmaisujen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Samaa tarkoittavat ilmaisut yhdistetään samaksi luokaksi. Kolmas vaihe aineistolähtöisessä sisällön analyysissa on aineiston abstrahointi. Abstrahointivaiheessa aineistosta yhdistetään samansisältöisiä luokkia, jolloin saadaan yläluokkia. (Janhonen & Nikkonen 2001, 28-29.) Analyysin toteuttamisen aloitin lukemalla kyselylomakkeet useaan kertaan huolellisesti läpi. Pidin aineistoa riittävänä. Materiaalin purin kirjaamalla kyselylomakkeilla olevat tiedot kysymys- eli aihepiireittäin erillisille papereille (Liite 5). Aineiston sisällön analyysin kannalta tekstimuodossa olevaa aineistoa oli mahdollista tutkia yksityiskohtaisesti. Vertailin vastauksia keskenään ja etsin aineistosta yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Aineiston strukturoidun osuuden käsittelin Exel- tilasto-ohjelmaa käyttäen. Käytin tilasto- ohjelmaa, koska aineistoa oli kohtuullisen paljon ja tilasto-ohjelman

26 avulla sain luotettavaa tilastollista tietoa. Numeroin kyselylomakkeet juoksevin numeroin ja syötin tiedot ohjelmaan. Exel- tilasto-ohjelman avulla analysoiduista tuloksista muodostin kuvaavia taulukoita, joita yhdistin asiakokonaisuuksiksi sekä kokoaviksi taulukoiksi. Tarkastelemalla analysoitua aineistoa kokonaisvaltaisesti sain kerättyä olennaiset asiat ja kommentit tiettyjen aihepiirien alle ja edelleen rakennettua aihepiireittäin yläluokkia. Jokaisesta yläluokasta kirjoitin asiat vielä omalle paperilleen. Tavoitteena oli aineiston kokonaisvaltainen tarkastelu tässäkin vaiheessa sekä olennaisten ja merkityksellisimpien asioiden esiin nostaminen.

27 9 TUTKIMUSTULOKSET 9.1 Asiakkaan taustatiedot Lokakuun 2007 aikana kotiutui 39 kotipalvelun asiakasta. Heistä kaksi kieltäytyi osallistumasta tutkimukseen, joten tutkimustulokset on tehty 37 kotiutumisen pohjalta. Kotiutumisissa oli suuria eroja kotipalvelupiireittäin, yhteen kotipalvelupiiriin kotiutui kuukauden aikana vain yksi asiakas ja enimmillään kahteen kotipalvelupiiriin seitsemän asiakasta. Kotiutumiset jakaantuivat kotipalvelupiireittäin seuraavasti: piiri 1= yksi asiakas, piiri 2= viisi asiakasta, piiri3= kolme asiakasta, piiri 4= seitsemän asiakasta, piiri 5= kuusi asiakasta, piiri 6= kolme asiakasta, piiri7= kaksi asiakasta, piiri 8= kolme asiakasta, piiri 9= seitsemän asiakasta. Kotipalvelun vanhoja asiakkaita eli palveluiden piirissä jo valmiiksi oli 37:stä kotiutuneesta 35 ja uusia asiakkaita kaksi. Suurin osa tutkimukseen osallistuvista asiakkaista kotiutui Porin kaupungin sairaalasta, 29 asiakasta. Neljä asiakkaista kotiutui Satakunnan keskussairaalasta ja kaksi Harjavallan sairaalasta. Lisäksi kaksi asiakasta kotiutui sairaalahoitoon rinnastettavalta kuntoutusjaksolta (kuvio 1). Mistä kotiuduitte 35 30 25 20 15 10 5 0 29 4 2 2 pks satks h-valta muualta KUVIO 1. Asiakkaiden kotiutumispaikat

28 Tiedon kotipalvelusta asiakkaat olivat saaneet hyvin vaihtelevasti (kuvio 2). Suurin osa heistä eli viisi asiakasta oli saanut tiedon kotipalvelusta kotipalveluohjaajalle tai kotipalvelutoimistoon soittamalla. Myös sairaalan sosiaalityöntekijät sekä osastojen sairaanhoitajat olivat kertoneet monelle asiakkaalle kotipalvelusta ja neuvoneet ottamaan yhteyttä tai tilanneet valmiiksi kotipalvelun arviokäynnin. Suurena tiedon välittäjänä kotipalvelusta ja sen palveluista oli ollut myös omaiset ja ystävät. Myös kotipalvelun yhteistyökumppani kotisairaanhoito oli toiminut tiedon välittäjänä. Mistä tieto kotipalvelusta 6 5 4 4 4 5 3 2 1 0 2 1 0 sairaala omainen ystävä ksh muu2 muualta KUVIO 2. Tieto kotipalvelusta 9.2 Asiakkaan tuntemukset kotiutuessa Kotiutuneista asiakkaista 88,9% koki olevansa valmiita kotiutumaan. Kotipalvelun kotiutuneista asiakkaista 11,1% ei puolestaan kokenut olevansa valmis kotiutumaan kotiutusajankohtana (kuvio 3). Asiakkaat, jotka kokivat olevansa valmiita kotiutumaan, kertoivat terveytensä parantuneen sekä toimintakykynsä palautuneen. Kyllä sairaalassa jo maattiinkin

29 Koitteko itse olevanne valmis kotiutukseen. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 88,9 % Kyllä 11,1 % En KUVIO 3. Asiakkaan tuntemukset kotiutuessa Kotiutumisen huonona kokeneet asiakkaat perustelivat kokemustaan niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisenkin toimintakyvyn vajavuudella. He kokivat itsensä yksinäisiksi ja kotona pärjäämättömiksi. He perustelivat kotiutumishaluttomuuttaan fyysisillä oireilla kuten huimaus, heikotus, pelko kaatumisesta ja kyvyttömyys liikkumiseen. Sosiaalisena ongelmana esille nousi asiakkaan tunne tulevasta kotona pärjäämättömyydestä ja sen myötä pikaisesta uudesta sairaalaan joutumisesta. Ei näin huonokuntosta sais kotiin laittaa Jalat ei kanna, eikä kotipalvelu voi olla koko päivää Kotiutumistilanteensa turvalliseksi (kuvio 4) tunsi kotiutuneista asiakkaista 86,1%. Turvattomuuden tunnetta kotiutustilanteessa tunsi 13,9% kotiutuneista kotipalvelun asiakkaista. Tässä 13,9 prosentin asiakasryhmässä ovat mukana ne 11,1% asiakkaista, jotka kokivat että eivät olleet valmiita kotiutumaan, sekä asiakas, joka oli valmis kotiutumaan, mutta itse kotiutustilanne ei tuntunutkaan turvalliselta.

30 Tunsitteko kotiutustilanteen turvalliseksi 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 86,1 % Kyllä 13,9 % En KUVIO 4. Kotiutumistilanteen turvallisuus Kotiutumistilanteen turvallisuutta lisäsi asiakkaan halu kotiutua sekä ennalta valmisteltu kotiutus. Kotiutustilanteen valmistelusta kertoivat asiakkaan apujen valmiiksi tilaaminen sekä esimerkiksi omaisten tietoisuus kotiutumisesta. Myös asiakkaan lyhyt sairaalassa oloaika helpotti asiakkaan kotiutumista ja lisäsi kotiutumistilanteen turvallisuutta. Kiva tulla kotiin kun tutut likat vastassa Kotiutumistilanteen turvattomuudesta kertoivat muutamat asiakkaat. Turvattomuuden syyt olivat samoja kuin edellä mainitut kotiutumishaluttomuuden syyt. Asiakkaat eivät olleet vielä valmiita kotiutumaan ja kokivat siksi kotiutustilanteen turvattomaksi. Yhtenä turvattomuutta lisäävänä seikkana oli myös liian nopeasti tapahtunut ja valmistelematon kotiutus. Liian nopeasti tapahtunut kotiutus, eihän tässä pysynyt mukana

31 9.3 Palveluiden tarve ja saatavuus asiakkaan kotiutuessa Tutkimuksessa haluttiin kartoittaa myös kotipalvelun asiakkaan palveluiden saatavuutta kotiutustilanteessa. Kotipalvelun kotiutuvat asiakkaat saivat kaikki kotipalvelulta haluamansa palvelut. Kotipalvelun palveluihin sisältyy myös tukipalvelut, esimerkiksi ateriapalvelu ja pyykkipalvelu. Kotiutuneista myös kotisairaanhoidon palveluita tarvitsevat saivat kaikki haluamansa palvelut kotisairaanhoidolta. Myös kotiutuneiden asiakkaiden apuvälineiden saatavuutta (kuvio 5) kartoitettiin sekä lääkehuollon onnistumista (kuvio 6). Kaikki kotiutuneet asiakkaat eivät tarvinneet apuvälineitä ollenkaan ja osalla heistä olivat apuvälineet jo ennalta valmiina. Asiakkaat, jotka tarvitsivat kotiutuessaan apuvälineitä, saivat apuvälineensä 93,3% :sesti kotiutuessaan. Apuvälineet oli osastolla oloaikana hankittu valmiiksi ja ne odottivat asiakkaan sängyn vieressä asiakkaan kotiutumista. Saitteko tarvitsemanne apuvälineet kotiin tullessanne 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 93,3 % Kyllä 6,7 % En KUVIO 5. Apuvälineet Kotiutustilanteessa oli 94,4 prosentilla asiakkaista lääkitys kunnossa. Asiakkaat saivat mukaansa ilmoituksen mahdollisista lääkemuutoksista sekä uusitut reseptit. Useat asiakkaat saivat kotiutuessaan mukaansa muutaman päivän valmiiksi jaetut lääkkeet. Muutama asiakas joutui kuitenkin kotiutumaan niin, että heidän lääkitystään oli muutettu sairaalassa. Asiakkailla ei kuitenkaan ollut tietoa, kuka heidän lääkkeensä noutaisi apteekista ja milloin ne jaettaisiin heille.

32 Oliko lääkityksenne kunnossa kotiutuessanne 100 % 94,4 % 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % Kyllä 5,6 % Ei KUVIO 6. Lääkitys 9.4 Asiakkaan kokemus kotiutuksesta ja kotona pärjäämisestä Suurin osa kotiutuneista kotipalvelun asiakkaista tunsi kotiutuksen onnistuneen ja koki pärjäävänsä kotona apujen turvin. Asiakkaat, jotka olivat jo aiemmin olleet kotipalvelun palvelujen piirissä, tunsivat pääosin olonsa turvalliseksi ja kokivat että palvelut alkoivat pyöriä entiseen malliin. Osalle heistä turvallisuuden tunteen loi tieto palvelujen lisäämisestä. 86,1% kotiutuneista kotipalvelun asiakkaista koki pärjäävänsä kotona kotiutuksen jälkeen (kuvio 7). Asiakkaat nostivat esille kotiutuksen valmistelun ja omaisten sekä kotipalveluhenkilökunnan mukanaolon kotiutuksissa. He kertoivat valmistellun kotiutuksen lisäävän turvallisuutta ja kotona pärjäämisen tunnetta. Tuntu että välitetään kun hommat valmisteltiin

33 Koetteko pärjäävänne kotona 100 % 80 % 86,1 % 60 % 40 % 20 % 0 % Kyllä 13,9 % En KUVIO 7. Tunne kotona pärjäämisestä Asiakkaan huono fyysinen tai psyykkinen kunto sekä sosiaaliset ongelmat nousivat esille kotiutumisen ongelmien yhteydessä. Fyysisen tai psyykkisen voinnin heikkous, omaisten kaukana olo sekä pitkät sairaalajaksot saivat asiakkaan tuntemaan kotona pärjäämättömyyttä ja aiheuttivat pelkoa toistuvista sairaalajaksoista. Myös asiakkaan kokemana pikainen ja valmistelematon kotiutus lisäsi turvattomuuden tunnetta. Minun kotona pärjäämiseni niin epävarmaa Taas sitä saa pian lähteä sairaalaan Kotipalvelun asiakkaat, jotka kokivat kotiutumistensa onnistuneen ja kotiutustilanteiden edenneen turvallisesti, painottivat kotiutuksen valmistelun tärkeyttä sekä omaisten ja kotipalvelun henkilökunnan mukana oloa kotiutustilanteessa. He kertoivat myös, miten tärkeää kotiutumisen onnistumisen kannalta on asiakkaan oma halu kotiutua ja tunne omasta pärjäämisestä. Hyvin sujui kun poikakin auttoi

34 9.5 Asiakkaan kotiutumisen onnistuminen työntekijän näkökulmasta Kotipalvelun asiakkaan kotiutumisen onnistumista ja toimivuutta tutkittiin myös kotipalvelun työntekijän näkökulmasta. Yli 80% kotipalvelun asiakkaiden kotiutuksiin osallistuneista työntekijöistä oli sitä mieltä, että kotipalvelun asiakkaiden kotiutukset onnistuvat hyvin (kuvio 8). Onnistuiko asiakkaan kotiuttaminen hyvin 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 81,1 % Kyllä 18,9 % Ei KUVIO 8. Asiakkaan kotiutumisen onnistuminen työntekijän näkökulmasta Myös työntekijöiden vastauksista nousi esille kotiutumisen suunnittelun tärkeys. Työntekijät kokivat toimiviksi kotiutuksiksi sellaiset, joista oli tullut tieto kotipalveluun ajoissa. Myös asiakkaan kotikuntoisuus ja työntekijöille tullut tieto asiakkaan kotiutumiskunnosta sekä esimerkiksi mahdollisesta apujen lisäämisen tarpeesta olivat työntekijöille tärkeitä asioita onnistuneen ja toimivan kotiutuksen saavuttamiseksi. Toimimattomiksi ja huonosti onnistuneiksi kotiutuksiksi työntekijät mielsivät kotiutukset, joita ei ollut suunniteltu riittävästi ja joissa asiakas ei ollut kotikuntoinen. Suunnittelemattomuudesta työntekijöiden mielestä kertoi huono kotiutusajankohta ja huono tiedon välitys. Kotipalvelun asiakas oli saatettu kotiuttaa ilman mitään ilmoitusta kotipalveluun ja työntekijä oli saanut tiedon vahingossa esimerkiksi Effica-ohjelmasta tai kotisairaanhoidon työntekijältä. Iltapäivisin ja viikonloppua vasten tapahtuneet kotiutukset työntekijät kokivat hankaliksi.