Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli alkaen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen"

Transkriptio

1 1 Sosiaali- ja terveystoimiala Koti- ja laitoshoidon palvelut Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta

2 2 Ikäihmisten päivätoiminnan tarkoitus ja tavoitteet Ikäihmisten päivätoiminnan tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista, edistää sosiaalista kanssakäymistä sekä tukea omaishoitajien jaksamista mahdollistamalla omaishoitajan lakisääteinen vapaa hoitotyöstä. Ikäihmisten päivätoiminnan tavoitteena on tukea kotona asuvien ikääntyneiden psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista toimintakykyä. Tavoitteena on syrjäytymisen ja muistinheikentymisen ennalta ehkäiseminen. Tavoitteena on asiakkaiden mielialan kohentuminen, vertaistuen saaminen ja kotihoitoisuuden parantaminen. Päivätoiminta on ennaltaehkäisevää ja kuntoutumista tukevaa toimintaa, jolla edistetään henkistä vireyttä ja sosiaalisia suhteita. Toiminta perustuu asiakkaan omien voimavarojen ja toimintakyvyn ylläpitoon ja pyrkii turvaamaan kotona asumisen mahdollisimman pitkään. Päivätoiminta kohdennetaan henkilöille, joilla on lievästi heikentynyt liikuntakyky ja vaikeuksia suoriutua kaikista päivittäisistä toiminnoista. Henkilöllä voi olla alkuvaiheen muistiongelma ja hän hyötyy muistin toimintaa tukevista virikkeistä. Asiakas voi lisäksi kokea yksinäisyyttä, turvattomuutta ja masentuneisuutta, joiden takia hän hyötyy sosiaalisesta virkistystoiminnasta. Päivätoiminnan asiakas pärjää pääasiallisesti yhden henkilön avustamana. Päivätoiminnan asiakkaan tulee pystyä toimimaan ryhmässä muiden asiakkaiden kanssa ja osallistumaan ryhmän toimintamuotoihin. Päivätoiminnan perusta on asiakaslähtöinen toiminta, jossa jokainen asiakas huomioidaan yksilönä ja tasavertaisesti riippumatta lähtökohdista. Päivätoiminnan myöntämiskriteerit Päivätoiminnan myöntämiskriteerit on määritelty kotihoidon palvelusisältö ja myöntämiskriteerit -asiakirjassa, jonka on hyväkysynyt sosiaali- ja terveyslautakunta Ikäihmisten päivätoiminta kuuluu kotihoidon tukipalveluihin ja niiden saamisen perusedellytyksenä on ko. asiakirjan mukaan:

3 3 Kotihoidon tukipalvelut on tarkoitettu tukemaan ikääntyneiden itsenäistä kotona selviytymistä. Tukipalveluja voidaan myöntää asiakkaille, jotka ovat kunnan säännöllisen kotihoidon piirissä. Tukipalveluja voidaan myöntää myös sellaisille asiakkaille, jotka ovat omaisten / yksityisten palveluntuottajan avun piirissä ja muutoin täyttäisivät kunnan kotihoidon myöntämiskriteerit. Kotihoidon tukipalvelujen ja muiden yleisesti käytettävissä olevien palvelujen / laitteiden (mm. turvalaitteet) käyttö on ensisijaista kotihoidon työntekijän käyntiin nähden. Tukipalvelujen myöntäminen perustuu palveluntarpeen arviointiin. Arvioinnissa kartoitetaan asiakkaan toimintakyvyn ja itsenäisen selviytymisen lisäksi hänen omaistensa ja muiden läheisten mahdollisuus osallistua asiakkaan auttamiseen. Tukipalveluista peritään Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunnan vahvistama tukipalvelumaksu. Päivätoiminnan palvelukohtaisena erityisperusteena myöntämiskriteeri on ko. asiakirjan mukaan: Palvelu myönnetään henkilölle, jonka toimintakyky on alentunut ja hän tarvitsee tukea kotona asumisen tukemiseksi, sosiaalisen kanssakäymisen ja virikkeellisyyden ylläpitämiseksi tai tukee omaishoitajan jaksamista ja mahdollistaa mm. omaishoitajan vapaa hoitotyöstä. Toiminta perustuu asiakkaan omien voimavarojen ja toimintakyvyn ylläpitämiseen Asiakkaaksi hakeutuminen tapahtuu yhteydenotolla kotihoitoon. Yhteydenotto voi tulla myös lääkärin, kotihoidon, terveyskeskussairaalan osaston tai SAP-työryhmän kautta. Hakeminen tapahtuu erillisellä hakemuslomakkeella Palvelu myönnetään tarpeen mukaisesti yleensä kerran viikossa ja tarvetta arvioidaan säännöllisesti

4 4 Päivätoiminnan sisältö Päivätoiminta on kuntouttavaa ja tavoitteellista ryhmätoimintaa, joka tukee fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Toimintaan kuuluu mm. liikuntaa ulkoilun ja jumpan muodossa, askartelua, muistin kuntoutusta erilaisten pelien ja muiden muistia tukevien harjoitteiden avulla. Toimintaan kuuluu asiakkaiden erilaisten toimintakykyyn liittyvien taitojen kehittäminen ja ylläpitäminen kuntoutuksen keinoin. Tärkeänä osana päivätoimintaa on myös sosiaalinen kanssakäyminen ja vertaisryhmän tuki. Päivän ohjelma mukautetaan kunkin ryhmän tarpeiden mukaisesti. Päivätoiminnassa huolehditaan asiakkaan terveydentilan seurannasta, tarvittaessa lääkityksestä sekä hoidollisista toimenpiteistä. Ruokailu (aamupala, lounas ja päiväkahvi) kuuluvat päivätoiminnan ohjelmaan. Hyrylän päivätoiminnassa on mahdollisuus huolehtia asiakkaan tarvitsemista terveyskeskuspalveluista, kuten esim. laboratoriokäynneistä, fysioterapiasta sekä lääkärikäynneistä. Nämä palvelut eivät kuitenkaan kuulu päivätoimintaan. Vapaaehtoistoiminnan on mahdollista olla mukana tukemassa päivätoimintaa esim. Hyvän Tuulen Tuvan toiminnan kautta. Vapaaehtoistoiminta voi olla esim. yhteislaulua, runonlausuntaa. Päivätoiminnan kesto on päivittäin noin 6 tuntia. Toiminta alkaa aamulla n. klo ja päättyy klo Asiakkaat tulevat toiminnan piiriin ja lähtevät toiminnasta porrastetusti kuljetuksista riippuen. Toiminta toimipisteessä alkaa ensimmäisten asiakkaiden tultua ja päättyy viimeisten asiakkaiden lähdettyä. Kuljetukset kuuluvat päivätoiminnan kokonaisuuteen. Kuljetukset alkavat n. klo 7.30 ja päättyvät klo Kaikille asiakkaille järjestetään tarvittaessa kuljetus invataksilla, joka mahdollistaa myös liikuntaesteisen osallistumisen päivätoimintaan. Asiakas voi halutessaan myös itse järjestää kuljetuksen. Sekä päivätoiminnasta että kuljetuksesta peritään maksu, jonka sosiaali- ja terveyslautakunta päättää. Päivätoiminta sisältää ruoan ja päivätoiminnan.

5 5 Päivätoiminnan toimintapuitteet Ikäihmisten päivätoimintaa järjestetään kolmessa Tuusulan kuntakeskuksessa. Hyrylässä toimintaa järjestetään arkipäivisin eli maanantaista perjantaihin. Hyrylässä päivätoimintaa järjestetään Etelä- Tuusulan sosiaali- ja terveysaseman tiloissa, terveyskeskussairaalan tiloissa olevissa erillistiloissa. Kellokoskella ja Jokelassa ikäihmisten päivätoimintaa järjestetään molemmissa yhtenä arkipäivänä viikossa. Jokelassa päivätoimintaa järjestetään Ester Matilda-kodissa ja Kellokoskella Kustaa Aadolf-kodissa. Ikäihmisten päivätoimintaa järjestetään ympäri vuoden. Päivätoimintaryhmän koko on Hyrylässä 14 henkilöä, Kellokoskella ja Jokelassa 10 henkilöä. Päivätoimintaan hakeminen ja päivätoiminnan päättyminen Päivätoimintaan hakeutuminen tapahtuu yhteydenotolla kotihoitoon, jonka tukipalveluihin päivätoiminta kuuluu. Yhteydenotto voi tulla esim. asiakkaalta itseltään, omaiselta, lääkärin, kotihoidon, terveyskeskussairaalan osaston tai SAP- työryhmän (Selvitys-Arviointi-Palveluohjaus) kautta. Hakeminen tapahtuu erillisellä hakemuslomakkeella. Ikäihmisten päivätoiminnan piiriin ottamisesta, toimintapaikasta ja käyntimäärästä tehdään viranhaltijapäätös. Päivätoiminnan jokaiselle asiakkaalle tehdään hoito- ja palvelusuunnitelma, jossa asetetaan tavoitteet päivätoimintajaksolle. Hoito- ja palvelusuunnitelmaa arvioidaan säännöllisesti. Asiakas osallistuu päivätoimintaan pääsääntöisesti kerran viikossa. Paikka myönnetään toistaiseksi tai määräajaksi. Tarvetta ja soveltuvuutta päivätoimintaan arvioidaan säännöllisesti. Päivätoiminnan henkilökunta tekee tiivistä yhteistyötä omaisten sekä muiden toimijoiden kuten kotihoidon kanssa. Asiakas, jolle on myönnetty säännöllinen intervallihoito, ei pääsääntöisesti myönnetä oikeutta osallistua päivätoimintaan. Jos päivätoiminnan tarve poistuu tai asiakas ei pysty enää muusta syystä osallistumaan toimintaan, päivätoiminta päättyy. Päivätoimintatarpeen arvioidaan päättyneen, jos henkilöllä on toistuvia ennalta ilmoittamattomia poissaoloja. Päivätoiminta päättyy myös asiakkaan siirtyessä asumispalveluiden pii-

6 riin tai muuhun ympärivuorokautiseen hoitoon. Ikäihmisten päivätoiminnan päättymisestä tehdään päätös. 6

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin n IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVAN PÄIVÄTOIMINNAN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan Päivitetty: 14.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Ikäihmisten

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT. Kuntouttava kotihoidon päivätoiminta. Palvelukuvaus ja myöntämisperusteet

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT. Kuntouttava kotihoidon päivätoiminta. Palvelukuvaus ja myöntämisperusteet Päivätoiminta Laatija: Hyväksyjä: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Kuntouttava kotihoidon päivätoiminta Palvelukuvaus ja myöntämisperusteet Päivätoiminta Laatija: Hyväksyjä: Päivätoiminta

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.12.2016 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Asiointipalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu... 4

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.10.2015 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli, Soini 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Kauppapalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu...

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Ikäneuvo Työryhmä kokous

Ikäneuvo Työryhmä kokous Ikäneuvo Työryhmä 2 12.4.2017 kokous 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka eivät selviydy kotona arkielämän toiminnoissa itsenäisesti, omaisten tuella

Lisätiedot

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli

Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli 16.8.2018 Sanna Kanniainen ja Jaana Pekkola 20.8.2018 Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen (LAH-palveluseteli) tavoitteena

Lisätiedot

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut MYÖNTÄMISPERUSTEET kotihoito palveluasuminen tehostettu palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut Sisällys 1. Kotihoidon myöntämisperusteet.3 2. Palveluasumisen myöntämisperusteet 5 3.Tehostetun palveluasumisen

Lisätiedot

PÄIVÄKESKUSTOIMINTA Hoitajat:

PÄIVÄKESKUSTOIMINTA Hoitajat: PÄIVÄKESKUSTOIMINTA Hoitajat: 0400 627 709 Tervetuloa päiväkeskustoimintaan Tammenlehväkeskukseen Päiväkeskustoiminnan muotoja ovat päiväkuntoutus, päivätoiminta, omaishoidon vapaan osavuorokautinen hoito

Lisätiedot

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 335 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kuntouttavasta hoitotyöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki OMAIS JA PERHEHOITO 8.9.2017 Sari Lähteenmäki Omaishoitosopimukset Omaishoidon sopimuksia yhteensä 1207 kpl alaikäiset 157 18 64 v. 180 65 74 v. 207 75 84 v. 399 +85 v. 264 Omaishoidettavista 72 % yli

Lisätiedot

VANHUSTEN PÄIVÄTOIMINTA. Hoiva- ja vanhuspalvelut/siilinjärven kunta

VANHUSTEN PÄIVÄTOIMINTA. Hoiva- ja vanhuspalvelut/siilinjärven kunta VANHUSTEN PÄIVÄTOIMINTA Hoiva- ja vanhuspalvelut/siilinjärven kunta Kavilo Marja, Mustonen Riitta, Parviainen Leena, Lilja Merja ja Miettinen Pirkko 1.12.2013 Vanhusten päivätoiminta Toiminta-ajatus: Päivätoiminta

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.8.2013 11 Liite 1.4.4. VANTAAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT 1.9.2013 ALKAEN

Lisätiedot

Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3

Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3 LIITE 3 Prosessikansio Kotihoidon asiakasprosessi Prosessin vastuuhenkilö: Kotihoidon ohjaajat Riitta-Liisa Stolt ja Irmeli Elo Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä 29.8.2007 8.10.2007 7.11.2007 29.1.2008

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa

Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa 1 (5) Anniina Saarinen, Minna Kivijärvi, Pirjo Rakkolainen, Laura Kirkkomäki Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa 3 2 (5) UUDENKAUPUNGIN TUKIPALVELUKRITEERIT Uudenkaupungin kotona asumista tukevat tukipalvelut

Lisätiedot

Perhehoito sopii ikäihmiselle,

Perhehoito sopii ikäihmiselle, IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan ikäihmisen hoidon ja huolenpidon järjestämistä LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä perhekodissa tai ikäihmisen

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä Eija Janhunen, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft

KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä Eija Janhunen, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä 13.4.2018, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntouttava arviointijakso Tehostettu

Lisätiedot

Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET

Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET Laadittu 27.4.2017 KOTIHOIDON MÄÄRITTELY Kotihoidon palveluiden myöntäminen perustuu palvelutarpeen ja toimintakyvyn kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Perustuvalautaunta 17.12.2013 167, Liite 1 Kotihoito Kotihoidon palveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (710/1982) ja sosiaalihuoltoasetuksen

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen Tiedote 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimi Vanhusten palvelut /esikunta Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen Säännöllinen ja jatkuva kotihoito Säännöllisestä ja jatkuvasta kotipalvelusta ja kotisairaanhoidosta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 204 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kuntouttavaa hoitotyötä koskevasta aloitteesta HEL 2013-005935 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Muutokset mahdollisia 18.10.2017 Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu ikäihmisille, joilla on fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista

Lisätiedot

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. SAS työryhmän tehtävät... 1 3. Asumispalvelun hakeminen, asiakkaan

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut

Lisätiedot

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet 21.12.2018 Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet Sotela 18.12.2018 KOTIHOITO 21.12.2018 2 ATERIAPALVELU 21.12.2018 3 21.12.2018 4 KAUPPAPALVELU 21.12.2018 5 KULJETUSPALVELU

Lisätiedot

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro Lähijohtaja toiminnan kehittäjänä ja hoidon laadun turvaajana IKÄIHMISEN KUNTOUTUMISTA EDISTÄVÄN TOIMINNAN JOHTAMINEN koti- ja ympärivuorokautisessa hoidossa Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro Kirjan

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 YAH Asiakkaan tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta Omaisen tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta KAT Asiakkaan tyytyväisyyskysely kotihoidosta

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen Hallitus 263 16.12.2015 Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 263 (Valmistelija: vs. vastuualuepäällikkö Marja Heikkinen) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus on edellisen kerran

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Yleistä Järjestyksessä toinen elä ja asu seniorikeskus. Ensimmäinen avattu Kauklahdessa 2012 Sijainti Säterinkatu

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Hoiva- ja vanhuspalveluiden lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA. Hoiva- ja vanhuspalveluiden lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Hoiva- ja vanhuspalveluiden lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 1.5.2017 alkaen Sisältö Hoiva- ja vanhuspalvelut...1 Hoiva- ja vanhuspalveluiden termit...2 Lyhytaikaishoito...3 Lyhytaikaishoidon

Lisätiedot

3 Arjen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukeen liittyvät ehdot

3 Arjen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukeen liittyvät ehdot 1 Johdanto Tämän palvelukuvauksen tarkoituksena on kuvata henkilökohtaisella budjetilla järjestettäväksi palveluksi soveltuvan arjen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tuen palvelujen ja muun toiminnan sisältöjä

Lisätiedot

Ympärivuorokautisen Tehostetun palveluasumisen myöntämisen kriteerit

Ympärivuorokautisen Tehostetun palveluasumisen myöntämisen kriteerit Ympärivuorokautisen Tehostetun palveluasumisen myöntämisen kriteerit Sosiaali- ja terveyslautakunta 8.3.2018 Stlk 8.3.2018, 123 Tehostetun palveluasumisen tavoitteet ja toiminta ikäihmisten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sosiaalihuoltolai n 23 :n l i i k k u m i s t a tukevat palvelut S o v e l t a m i s o h j e e t 1.1.2017 alkaen Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sisällys Sosiaalihuoltolain 23.n mukaisten liikkumista

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalveluiden myöntämisperusteet. 1.1 Kotihoidon tukipalveluiden strategiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet

Kotihoidon tukipalveluiden myöntämisperusteet. 1.1 Kotihoidon tukipalveluiden strategiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet 1(6) 1. Kotihoidon tukipalvelut 1.1 Kotihoidon tukipalveluiden strategiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet Siilinjärven kunnan kotihoidon tukipalveluilla täydennetään kotihoidon antamaan henkilökohtaista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

Kangasalan kunta Sosiaali- ja terveyskeskus 13.12.2012

Kangasalan kunta Sosiaali- ja terveyskeskus 13.12.2012 1 Kangasalan kunta Sosiaali- ja terveyskeskus 13.12.2012 KOTIHOIDON KRITEERIT VISIO Kuntalaisilla on mahdollisuus saada monimuotoisia ja joustavia kotihoidon palveluja. Palvelut järjestetään ja tuotetaan

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito Ikäihmisten perhehoito Riitta Lappi Diakoniaammattikorkeakoulu Pieksämäki Mitä ikäihmisten perhehoito on? Ympärivuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä ikäihmisen oman kodin ulkopuolella,

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS Liite 1/Petula 14.12.2017 83 PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS Asiakasohjaus toteutetaan Ikäkeskuksessa, jonka kautta kaikki uudet

Lisätiedot

Slow-go ja Helsingin kotihoito

Slow-go ja Helsingin kotihoito Slow-go ja Helsingin kotihoito Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, Lupaava-hanke Helsingin terveyskeskus Strategiayksikkö Esityksen rakenne Helsingin kotihoidon esittely Lupaava-hanke kotihoidossa Kotona

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Muistiasiakkaan palvelut Naantalissa

Muistiasiakkaan palvelut Naantalissa Muistiasiakkaan palvelut Naantalissa Alkusanat Jokainen sairastunut ja läheinen tarvitsee perustietoa sairaudesta, hoidosta ja kuntoutuksesta. Muistisairaudesta huolimatta elämä voi jatkua täysipainoisena.

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.

Lisätiedot

KOTIHOIDON MYÖNTÄMISEN PERUSTEET: käsitelty vanhusneuvostojen

KOTIHOIDON MYÖNTÄMISEN PERUSTEET: käsitelty vanhusneuvostojen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen hanke, KOTIHOIDON MYÖNTÄMISEN PERUSTEET: käsitelty vanhusneuvostojen työkokouksessa 9.11.2017 etäyhteydellä, Lahja Harju Kotihoidon

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Minna-Liisa Luoma 1 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä

Lisätiedot

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KOTIHOIDON KRITEERIT IKÄIHMISTEN SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN ASUMIS- JA HOIVAHOITOPALVELUJEN

Lisätiedot

Kotihoidon kriteerit alkaen

Kotihoidon kriteerit alkaen Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE 1 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KOTIHOITO... 5 KOTIPALVELU JA KOTISAIRAANHOITO... 5 PALVELUASUNNOT... 6 TUKIPALVELUT... 6 ATERIAPALVELU... 6 SIIVOUSPALVELU... 7 KYLVETYSPALVELU...

Lisätiedot

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN KOTONA ASUVIEN VAMMAISTEN RUOKAILUN JÄRJESTÄMISTÄ

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN KOTONA ASUVIEN VAMMAISTEN RUOKAILUN JÄRJESTÄMISTÄ VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN KOTONA ASUVIEN VAMMAISTEN RUOKAILUN JÄRJESTÄMISTÄ 1039/30/2015 SOTEL 06.09.2016 95 Valmistelu: vanhus- ja vammaispalveluiden johtaja Soili Partanen, puh. 040 585 3357

Lisätiedot

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti LIIKUNTASUUNNITELMA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Liikuntasuunnitelma kotihoidossa Suunnitelma asiakkaan liikkumiskyvyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisestä ja parantamisesta Suunnitelmaan kirjataan

Lisätiedot

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

Voimavaralähtöinen kotihoito Intensiivijakso Tea Pillikko

Voimavaralähtöinen kotihoito Intensiivijakso Tea Pillikko Voimavaralähtöinen kotihoito Intensiivijakso Tea Pillikko 12.6.2017 Mitä tapahtuu, jos asiakkuutta tarkastellaan eri näkökulmasta? Mitkä ovat ne keinot, joilla ikääntyneen palvelutarpeeseen voidaan vaikuttaa

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut 1.1.2014 Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy omassa kodissaan tehostetun kotihoidon turvin. Asukkaan maksut koostuvat

Lisätiedot

KOTIHOITO KOTIHOITO KOTISAIRAANHOITO TUKIPALVELUT PÄIVÄTOIMINTA

KOTIHOITO KOTIHOITO KOTISAIRAANHOITO TUKIPALVELUT PÄIVÄTOIMINTA KOTIHOITO KOTIHOITO KOTISAIRAANHOITO TUKIPALVELUT PÄIVÄTOIMINTA Mitä kotihoito on? Kotihoito on kunnan tarjoamaa hoitoa kotona asuville paljon hoitoa ja huolenpitoa tarvitseville ikäihmisille ja pitkäaikaissairaille.

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Ikääntyneiden kotona asumista tukevat palvelut Lempäälässä Liite 1 Palveluiden sisältö ja myöntämisperusteet 18.12.2014 alkaen

Ikääntyneiden kotona asumista tukevat palvelut Lempäälässä Liite 1 Palveluiden sisältö ja myöntämisperusteet 18.12.2014 alkaen Ikääntyneiden kotona asumista tukevat palvelut Lempäälässä Liite 1 Palveluiden sisältö ja myöntämisperusteet 18.12.2014 alkaen Sisältö 1. Johdanto 1.1. Visio 1.2. Kotipalvelu 2. Palvelutarpeen arviointi

Lisätiedot