Kohti yhteistä eurooppalaista rekisterijärjestelmää. Taantuma näkyy päästökauppasektorilla Lentoliikenne mukaan päästökauppaan vuonna 2012



Samankaltaiset tiedostot
Päästökaupan käytännön järjestelyt Suomessa

Maksutta jaettavat päästöoikeudet neljännellä päästökauppakaudella. Päästökaupan ajankohtaispäivä

Mikä muuttuu todentamisessa?

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta /2014 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. Energiaviraston maksullisista suoritteista

Päästökaupan toimintaperiaate

Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla. Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

Päästökaupan nykytila ja muutokset 2020-luvulla

Lentoliikenteen päästökauppa ETS. Komission asetusehdotus jatkokaudeksi Janne Mänttäri

Euroopan komission tiedonannot:

Toimeenpano rekisterinpitäjän näkökulmasta asiaa käytännön toteutuksesta. Kaija Niskala

Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta. Ympäristövaliokunta

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle

Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen EU-edunvalvontapäivä Joona Poukka

Unionin rekisteriä koskeva toimenpidepyyntö

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta /2015 Laki

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta /2014 Laki. päästökauppalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2014

Sähkömarkkinat - hintakehitys

AJANKOHTAISTA PÄÄSTÖOIKEUKSIEN ILMAISJAOSTA KAUDELLA

Unionin rekisteriä koskeva hakemus

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016

Päästökaupan uudistuksista ja mahdollisuuksista tulevaisuudessa. SYS Ympäristöoikeuspäivät , Robert Utter

Päästökauppadirektiivin uudistus. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Mikko Paloneva

Kansainväliset hyvitykset päästökaupassa

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Muutoksia alkuperätakuulakiin. Pentti Säynätjoki Markkinatoimikunta

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. Energiamarkkinaviraston maksullisista suoritteista

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Mitä päästökaupan tarkkailuvelvollisten tulee mitata?

Markkinoiden tiedonvaihto murroksessa - ajatuksia tulevasta. Pasi Aho, tasepalvelupäällikkö Sähkömarkkinapäivä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

Biopolttoaineiden käyttö ja niiden kestävyys

Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset

PÄÄSTÖOIKEUKSIEN HUUTOKAUPPA: LAINSÄÄDÄNTÖ, PUITTEET JA VALMISTELU

Päästökaupan uudistaminen

Fortum Markets Oy:n sähkölaskussa annettavat tiedot. Energiavirastoon saapui Kilpailu- ja kuluttajavirastolta hallintolain 21 :n

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

SÄHKÖN REAALIAIKAISEN MITTAUKSEN HYÖTY ASIAKKAALLE, SÄHKÖNTOIMITTAJALLE JA YHTEISKUNNALLE

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Yhteenveto varttitase kyselyn vastauksista. Ville Väre

Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia. Erikoistutkija Olli Kauppi kkv.fi. kkv.fi

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

Energiapoliittisia linjauksia

Kansainväliset hyvitykset päästökaupassa

Palvelusopimuksen esittely. Pentti Säynätjoki Alkuperätakuun iltapäivä

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle

Päästöoikeuksien huutokauppa

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle

Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI SÄHKÖMARKKINALAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (NS

Laki. lentoliikenteen päästökaupasta annetun lain muuttamisesta

Uusiutuvan energian kilpailuun perustuva tukijärjestelmä

Päästökauppa selkokielellä

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen

Mikä muuttuu hallinnoinnin vastuun siirtyessä Fingridille? Kaija Niskala Alkuperätakuun iltapäivä

Laki biopolttoaineista ja bionesteistä

Ympäristölainsäädäntö seuranta ja vaikuttaminen Loppuraportti - tiivistelmä

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Ajankohtaista unionin rekisterissä

Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suomalaiset sähköyhtiöiden valitsemisesta ja sähkön säästämisestä. Sakari Nurmela

Hakeutuminen syöttötariffijärjestelmään ja asiointi SATU-järjestelmässä. Perämeren tuulivoima-alueen infopäivä 28.8.

Euroopan päästökauppajärjestelmä

Sähkön hinta. Jarmo Partanen J.Partanen Sähkömarkkinat

CCS:n rooli päästökaupassa

Tietosuojaseloste. 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa

Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii?

PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN

***I MIETINTÖLUONNOS

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI

Kaasumarkkinoilla tapahtuu 2/2019

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia

Neljännen päästökauppakauden kynnyksellä: päästökaupan muutokset ja tulevaisuus. Päästökaupan ajankohtaispäivä Mikko Paloneva

Julkaistu Helsingissä 2 päivänä marraskuuta /2012 Valtioneuvoston asetus

Pientuotannon liittäminen käytännössä

KILPAILUTTAMO PALVELU

PÄÄSTÖKAUPPALAIN UUDISTAMINEN, LUONNOS PYKÄLÄMUUTOKSISTA

Yhteenveto selvityksestä päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista sähkön tukkuhintaan

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala

Fingrid Markkinatoimikunta Kulutuksen jouston aktivoiminen sähkömarkkinalle. Suomen ElFi Oy

edistämiskeinoista Finbion kevätpäivä

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Perustietoa IMIstä 1. IMI-TIETOA JA -APUA PERUSTIETOA IMISTÄ... 2

Biopolttoainelainsäädäntö ja tukipolitiikka Jukka Saarinen TEM/Energiaosasto

UUSIUTUVAN ENERGIAN ILTA

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Myös Suomessa tarvitaan päästökauppakompensaatiota

SÄHKÖNMYYNTISOPIMUKSEN PERUUTTAMINEN ENNEN TOIMITUKSEN ALKUA

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 245/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi lentoliikenteen päästökaupasta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely

Transkriptio:

Energiamarkkinaviraston sidosryhmälehti EMV tiedottaa 2/09 Taantuma näkyy päästökauppasektorilla Lentoliikenne mukaan päästökauppaan vuonna 2012 Kohti yhteistä eurooppalaista rekisterijärjestelmää

Pääkirjoitus Kohti yhteistä eurooppalaista rekisterijärjestelmää Ilman tietotekniikkaa nykyinen EU:n päästökauppajärjestelmä olisi toimimaton. Viraston päästökaupparyhmä hallinnoi, ylläpitää ja kehittää Suomen kansallista päästökaupparekisteriä. Lisäksi ryhmä vastaa päästölupien myöntämisestä ja lupaehtojen valvomisesta sekä hyväksyy päästökaupan todentajat. Kaikissa näissä tehtävissä hyödynnetään aktiivisesti tietotekniikkaa. Yksistään päästöoikeuksien kirjaaminen ja siirtäminen ilman sähköistä kirjanpitoa tyrehdyttäisi hitaudessaan ja monimutkaisuudessaan päästökaupan toiminnan ja synnyttäisi virheitä. Päästökauppajärjestelmää otettaessa käyttöön vuonna 2005 vaadittiin, että mailla tulee olla toimivat sähköiset päästökaupparekisterit. Rekisterien tehtävänä on pitää tarkkaa kirjaa päästöoikeuksista ja varmistaa päästökauppajärjestelmän läpinäkyvyys ja luotettavuus. EY:n komission päätöksellä luotiin markkinat rekisterijärjestelmien kehittämiselle, ja useita kaupallisia järjestelmiä otettiin samanaikaisesti käyttöön. Nyt kehitys kulkee kohti yhtä yhteistä rekisterijärjestelmää. Komission tavoitteena on ottaa käyttöön vuonna 2012 yhteinen, EU:n laajuinen päästökaupparekisterijärjestelmä, jolloin kansalliset järjestelmät ja lisenssit poistuvat. Kuva: Neodes EU tarvitsee yhteisen kielen Tietotekniikan hyväksikäyttö etenee EU:n päästökaupassa kovaa vauhtia. EY:n komissio on käynnistänyt viime vuonna hankkeen, joka tähtää päästökaupassa käytettävien tietojen sähköiseen raportointiin. Jo nyt useat EU-maat hyödyntävät erilaisia tietoteknisiä apuvälineitä päästöjen raportoinnissa, mutta ongelma on järjestelmien välisen tiedonsiirron puuttuminen. Komission hanke tähtää tämän ongelman poistamiseen. Tarkoituksena on luoda yhteinen kieli, ns. tiedonsiirtostandardi, jonka avulla päästökaupan raportointitietoa voidaan siirtää järjestelmästä toiseen. Tämä avaa mahdollisuudet sekä viranomaisen toiminnan tehostamiseen että yritysten raportointitaakan keventämiseen. Yritykset voivat hyödyntää standardia omissa raportointijärjestelmissään ja siirtää niistä tiedot automaattisesti viranomaiselle. Järjestelmien ei tarvitse tällöin olla samoja tai samannäköisiä käyttäjille, riittää että ne käyttävät samaa kieltä välittäessään tietoja eteenpäin. EY:n komissio kannustaa jäsenmaiden päästökauppaviranomaisia ottamaan tämän standardin käyttöön ja on jopa maininnut, että tulevaisuudessa standardin käyttö olisi pakollista. Myös vuonna 2012 alkava päästöoikeuksien huutokauppa edellyttää, että jäsenmaat perustavat tai hyödyntävät toimivia sähköisiä huutokauppajärjestelmiä. Jäsenmaat voivat tehdä tämän yksin tai yhdessä. EY:n komissio ei kuitenkaan ole heti luomassa yhteistä järjestelmää, vaan komission toiminta näyttäisi noudattavan päästökaupparekisterin puolella tutuksi tullutta tapaa: komissio antaa ensin jäsenmaiden vapaasti kehittää omia järjestelmiään ja myöhemmin kun järjestelmien hyvät ja huonot puolet ovat tulleet selville ja järjestelmistä on opittu tarpeeksi, siirrytään yhteiseen ja EU:n laajuiseen järjestelmään. Suomi Euroopan ensimmäisenä Energiamarkkinavirasto on ennakoinut tulevan kehityksen. Virasto on toiminut edelläkävijänä EU:ssa luomalla ensimmäisenä maana internetissä toimivan sähköisen asiointijärjestelmän, jonka avulla yritykset voivat hakea päästölupaa ja tehdä siihen muutoksia. Lisäksi yritykset voivat järjestelmän avulla sekä todentaa, että raportoida vuosittain päästönsä. Tietotekniikan hyväksikäyttö nopeuttaa 2

Lyhyesti EU:n päästökauppa Kuva: Neodes Päästökauppakaudella 2008 2012 sopeudutaan Kioton päästövelvoitteisiin. ja tehostaa palvelua. Virastossa otettiin käyttöön sähköisessä asiointijärjestelmässä viime vuonna ns. sähköinen lupa, jonka avulla voidaan laatia sähköinen lupapäätös liitteineen ja jonka avulla yritykset voivat vastaanottaa myönnettyjä päästölupapäätöksiä liitteineen. Päästökaupan sähköiseen asiointijärjestelmään lisätyn sähköinen lupa -sovelluksen avulla tehostetaan viraston toimintaa ja parannetaan tuottavuutta vähentämällä lupien myöntämiseen, arkistointiin, postitukseen ja laskutukseen kuluvaa aikaa. Energiamarkkinavirastossa on käsitelty viime vuosina noin 600 päästölupaa. Virasto onkin arvioinut, että sen käsittelemien lupien ja lupamuutoshakemusten määrä tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Tietotekniikka ei ole itsetarkoitus, mutta sitä ei voida jättää huomioimatta suunniteltaessa päästökaupan tulevaisuutta. Sähköisten järjestelmien rooli tässä tilanteessa on tärkeä päästökauppajärjestelmän toiminnan varmistamisessa. Tavoitteenamme on varmistaa, että järjestelmät ovat jatkossakin toimivia ja että niistä on hyötyä kaikille osapuolille. Toivotan hyvää kesää kaikille lukijoille, Jarno Ilme Päästökaupparyhmän ryhmäpäällikkö Suomessa jaettavien päästöoikeuksien kokonaismäärä on 187,8 miljoonaa tonnia. Päästöoikeuksia myönnetään 566 laitokselle. Päästöoikeuksien kokonaismäärästä jätetään 7 miljoonaa päästöoikeutta jaettavaksi päästökauppakauden aikana ns. uusille osallistujille. Päästökauppa laajenee lentoliikenteeseen kauden viimeisenä vuotena. Yritykset voivat kattaa päästönsä ilmaisilla EU:n päästöoikeuksilla sekä Kioton mekanismeilla hankkimillaan päästöyksiköillä. Seuraavalla kaudella 2013 2020 päästökauppa laajenee ja syvenee. Päästökaupan piiriin tulee Suomessa viisi uutta toimialaa, mm. kemianteollisuus. Hiilidioksidin lisäksi mukaan tulevat N 2 0-päästöt (typpioksiduuli). Hiilidioksidin talteenotto (ns. CCS) otetaan mukaan päästökauppaan. Kansallisista päästökaupparekistereistä luovutaan. Päästöoikeuksien jakoperusteet muuttuvat merkittävästi. Ilmaiseksi jaettavien päästöoikeuksien määrä pienenee. Päästöoikeuksien huutokauppa alkaa vuonna 2013, lentoliikenteen osalta huutokauppa tulee voimaan heti vuonna 2012. Huutokaupattava osuus päästöoikeuksista tulee olemaan 20 % vuoden 2013 alkujaosta.vuonna 2020 alkujaosta huutokaupataan jo 70 % ja vuonna 2027 kaikki 100 %. Kuva: Susa Junnola Lukema 36,2 miljoonaa tonnia Kuva: Neodes EU:n päästökauppaan kuuluvien suomalaisten laitosten yhteispäästömäärä hiilidioksiditonneina vuonna 2008. Päästöt tippuivat edellisvuodesta reilut kuusi tonnia. 3

Haastattelu Innofactor sähköistää päästökaupan Päästökauppainformaatio kulkee jo täysin sähköisesti Suomessa ja Unkarissa Innofactorin siivittämänä. Edelläkävijöiden lisäksi muutkin EU-maat ovat suomalaisyrityksen potentiaalista asiakaskuntaa vaikuttavan referenssilistan ansiosta. Teksti: Irja Nurmi-Rättö Kuvat: Nina Kaverinen Risto Linturi perusti Innofactor Oy:n jo vuonna 1983, mutta nykymuodossaan yritys on toiminut vuodesta 2000. Kehitys Suomen valtionhallinnon ainoaksi päästökaupan it-järjestelmien toimittajaksi ja varteenotettavaksi toimijaksi Euroopan laajuisesti on ollut nopeaa. Tänä vuonna liikevaihtomme arvioidaan kasvavan 30 prosenttia edellisvuodesta. Henkilöstömme lisääntyy luonnollisesti vastaavasti. Toukokuuhun mennessä asiantuntijakaartimme on vahvistunut jo yli 10 työntekijällä, Innofactorin myynnistä ja toimituksista vastaava johtaja Tuomas Riski laskee. Tällä hetkellä Innofactorin palkkalistoilla on reilut 70 it-alan osaajaa, joita yhdistää kiinnostus työskennellä innovaatioiden ja uusimman teknologian eturintamassa. Suomessa yritys toimii Espoossa, Kuopiossa, Lahdessa ja Oulussa. Euroopan valloitusta avittaa Lontoon toimipiste. Vuoden 2008 liikevaihto ylsi 5,5 miljoonaan euroon, josta liikevoittoa kertyi 22 %. EU:ssa on potentiaalia Innofactor toteuttaa yritysten ja yhteisöjen toimintaa tukevia vaativia internetpohjaisia ohjelmistoratkaisuja. Arviolta puolet suomalaisista käyttää arjen hallinnassaan jotain Innofactorin toimittamaa palvelua. Esimerkkinä vaikkapa Energiamarkkinaviraston sähkön hintavertailupalvelu, joka on osoittautunut erittäin suosituksi. Asiakaskunta koostuu valtionhallinnon toimijoista, yrityksistä, kunnista ja kaupungeista sekä seurakunnista ja erilaisista järjestöistä, kaikkiaan noin 500 oman alansa toimijasta. Innofactorin ydinosaamisaluetta on ohjelmistotuotanto, jossa päästökaupan erityisratkaisut ovat merkittävässä roolissa. Päästökaupan arvo-osuustilien sekä päästökaupan sähköisten asiointijärjestelmien lisäksi tarjoamme myös konsultointipalveluja, jotka usein liittyvät molempiin edellä mainittuihin. Kiinnostus sähköisiin asiointijärjestelmiin kasvaa voimakkaasti ja EU on meille iso markkina-alue, Riski toteaa. Hän nimeää EU:n komission ja Suomen valtion yrityksen päästökauppaliiketoiminnan tärkeimmiksi asiakkaiksi ja päästökauppaan liittyvien sähköisten asiakaspalvelujen kehittämisen tähän asti merkittävimmäksi saavutukseksi. Valtionhallinnon asiakkuuksista vastaava myyntija projektipäällikkö Jukka Katainen povaa myös meneillään olevasta kehitysprojektista sähköistä asiointia mullistavaa käännettä. Kehitämme parhaillaan EU:n komissiolle päästökaupan sähköistä asiointistandardia. Sen käyttöönotto kaikissa EUmaissa mahdollistaisi eri maiden tietojen vertailun, mikä vielä tällä hetkellä ei toteudu erityyppisten tiedonkeruujärjestelmien vuoksi, Katainen täsmentää. Asiointistandardin kehittämistarve perustuu EU:n asettamiin vaatimuksiin siitä, mitä tietoja kunkin jäsenmaan tulee kerätä päästökaupasta. Innofactorin toimittama kehitysprojekti käynnistyi tämän vuoden alussa ja valmistunee syys - lokakuussa. Standardin käyttöönotto tulee lisäämään merkittävästi sähköisten asiointipalvelujen kysyntää. 4

Päästökaupan piiriin on tulossa uusia toimialoja, esimerkkinä ilmailuala. Tämä merkitsee meille mahdollisuutta kasvattaa asiakaskuntaamme, Jukka Katainen (oik) ennakoi. 5

Haastattelu Niche-alue vaatii erityistaitoja Toistaiseksi vain Suomessa ja Unkarissa päästökauppainformaatio liikkuu kaupan piiriin kuuluvien yritysten ja viranomaisten välillä täysin sähköisesti. Muutamat muut EU-maat ovat siirtyneet osittaiseen sähköiseen asiakaspalvelujärjestelmään, mutta Tuomas Riski odottaa totaalisiirtyjien määrän kasvavan vauhdilla lähivuosina. Sähköinen asiointi on yksinkertaisesti päästökaupan osapuolille helppoa. Yritykset voivat esimerkiksi käyttää kertaalleen täyttämänsä lomakkeen tietoja yhä uudelleen seuraavien tiedonantojen lähetyksissä. Manuaalinen työ poistuu niin viranomaisilta kuin yrityksiltäkin, mikä merkitsee toiminnan tehostumista, Tuomas Riski valottaa hyötyjä. Viranomaiset ovat eri maissa myös huomanneet, että sähköiseen asiointijärjestelmään siirtyminen on parantanut saatavan tiedon laatua, kun järjestelmä kerää tiedot määrämuodossa, eikä suostu lähettämään eteenpäin puutteellisesti täytettyjä lomakkeita. Tietojärjestelmät ovat päästökaupan kannalta elintärkeitä, ne mahdollistavat reaaliaikaisen kaupankäynnin. Tietojen julkistaminen myös helpottuu ja läpinäkyvyys paranee. Toki sähköinen asiointijärjestelmä asettaa suuret vaatimukset tietoturvalle. Suomen tilanne on sikäli hyvä, sillä voimme käyttää kirjautumiseen verkkopankkitunnuksia, mutta näin ei ole vielä kaikissa maissa, Jukka Katainen tähdentää. Päästökaupan tietojärjestelmien kehittäminen on it-osaajille kompleksinen alue. Työ vaatii oman alan tietotaidon lisäksi myös paljon substanssiosaamista päästökaupasta, joka voidaan saavuttaa ainoastaan tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Tämän lisäksi on pysyttävä EU:lta tulevien asetusten ja direktiivien tahdissa. Tuomas Riski kuvaakin päästökaupan ohjelmistotuotantoa haasteelliseksi niche-alueeksi. EU on meille iso ja tärkeä markkina-alue. Asiakkainamme on kymmenisen EU-maata, mm. Unkari, jonne toimitimme Suomen mallin mukaisen päästökaupan sähköisen asiointijärjestelmän, Tuomas Riski toteaa. Uusia aluevaltauksia odotettavissa Valtionhallinnossa sähköisen asioinnin lisääntyminen on ratkaisevasti muuttanut kansalaisten ja viranomaisten kanssakäymistä. Yksi etulinjassa edenneistä on Energiamarkkinavirasto, jonka päästökaupan raportointijärjestelmä FINETS on Innofactorin toimittama. Yhteistyömme on toiminut erinomaisesti ja ollut antoisaa vuoropuhelua. FI- NETS-järjestelmän esittely muissa EUmaissa on herättänyt ansaittua huomiota ja poiki mm. vastaavan järjestelmätoimituksen Unkariin, Riski kertoo. Hän pitää toimimista suomalaisasiakkaiden kanssa yleensä vaivattomana, mutta muiden maiden kanssa toimittaessa kulttuuri- ja toimintatapaerot saattavat heittää kapuloita rattaisiin. EU:n komissio on asiakkaista haasteellisin, sillä suuren organisaation tietohallintojärjestelmään sopeutumisen lisäksi on otettava huomioon komission sisäiset toimintatavat ja niiden mukanaan tuomat rajoitteet. Yli puolet EU-maista tulee lähiaikoina siirtymään päästökaupassa sähköiseen asiointiin. Tämän lisäksi uusia toimialoja, kuten ilmailuala, liitetään päästökaupan piiriin. Hiilidioksidin ohella muitakin päästöjä, kuten typen oksideja, aletaan mitata ja niiden määriä raportoida, mikä merkitsee meille asiakaskunnan laajentumismahdollisuutta, Jukka Katainen arvioi. Ohjelmistomarkkinoinnin tulevaisuus näyttää siis hyvältä. Innofactor aikoo kisata uusista asiakkaista eurooppalaisten kollegoidensa kanssa ja suhtautuu asiantuntijan tyyneydellä odotettavissa oleviin tarjouskilpailuihin. 6

Päästökauppa Taantuma pienensi päästökauppasektorin päästöjä Kuva: Esko Tuomisto EU:n päästökauppaan kuuluvien suomalaisten laitosten yhteispäästömäärä oli viime vuonna 36,2 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Laitoksille ilmaiseksi jaetut päästöoikeudet riittivät kattamaan nämä päästöt. Ylimääräisiä päästöoikeuksia laitoksille jäi 0,4 miljoonalle päästötonnille. Teollisuustuotannon supistuminen vaikutti erityisesti teollisuuden päästöihin. EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluville yrityksille jaettiin päästöoikeuksia viime vuonna 36,5 miljoonalle päästötonnille. Yritysten tuli ilmoittaa maaliskuun 31. päivään mennessä laitosten hiilidioksidipäästöt päästökaupparekisteriin. Ylimääräiset, käyttämättä jääneet päästöoikeudet laitokset voivat myydä tai säästää seuraaville vuosille. Ylimääräisiä päästöoikeuksia jäi yrityksille erityisesti massa- ja paperiteollisuudessa, terästeollisuudessa sekä sementin ja kalkin tuotannossa, ylimäärä oli yhteensä noin 1,8 miljoonaa päästöoikeutta. Päästökauppasektorin päästöjä vähensivät teollisuustuotannon supistumisen lisäksi hiililauhteen korvautuminen vesivoimalla ja lämmin sää. Energiantuotannossa ja öljynjalostuksessa päästöoikeudet eivät riittäneet syntyneisiin päästöihin, vajeen ollessa noin 1,4 miljoonaa päästöoikeutta. Ns. Kioto-päästökauppakausi 2008-2012 alkoi viime vuonna. Laitoskohtaiset tiedot vuodelle 2008 myönnetyistä päästöoikeuksista, päästöistä sekä niiden erotuksesta löytyvät osoitteesta: www.emvi.fi/ files/paastooikeustase2008.pdf. Yrityskohtaisesti tarkasteluna tiedot löytyvät osoitteesta: www.emvi.fi/files/ paastooikeustase_toiminnanharjoittajat 2008.pdf. EY:n komissio julkaisee EU-laajuiset päästötiedot osoitteessa http://ec.europa. eu/environment/climat/emission/citl_en.htm. 7

Päästökauppa Ajantasaiset päästölupatiedot netissä Kuva: Neodes Päästökaupan sähköisen asiointijärjestelmän julkista sivustoa on jälleen kehitetty kevään aikana. Sivustolta on vapaasti haettavissa tietoa mm. päästökaupan piirissä olevien toiminnanharjoittajien päästöluvista, päästöselvityksistä sekä todentajan lausunnoista. Julkinen sivusto löytyy osoitteesta www.paastolupa.fi. Julkisella sivustolla julkaistaan vuosittain huhtikuun alussa laitosten toteutuneet päästömäärät. Viimeisimmät tiedot päästöselvityksistä valmistuvat yleensä 31.3 ja tietojen julkaisu heti seuraavana päivänä on täysin automatisoitu. Vuonna 2009 tiedot julkaistiin EY:n komission toivomuksen mukaisesti 1.huhtikuuta. Myös toiminnanharjoittajien päästölupapäätökset julkaistaan nykyään FINET- Sin julkisella sivustolla. Julkaisu tapahtuu samalla hetkellä, kun uusi päästölupahakemus tai päästöluvan muutoshakemus hyväksytään virastossa. Tämän mahdollistaa FINETSissä käyttöön otettu sähköinen lupa -toiminto. Lupapäätökset liitteineen laaditaan toiminnon avulla täysin sähköisesti. Tulevaisuudessa tämä mahdollistaa myös päätösten sähköisen toimittamisen toiminnanharjoittajille. Uusi toiminnallisuus tehostaa viraston toimintaa sekä yksinkertaistaa lupapäätösten arkistointia. Asiointijärjestelmälle on vihdoinkin keksitty myös toimiva lyhenne. Päästökaupan sähköisen asiointijärjestelmän ohella ohjelmistosta käytetään nykyään nimeä FINETS (Finnish Emissions Trading System). Lentoliikenteen päästökauppa esillä keskustelupäivillä Kuva: Esko Tuomisto Energiamarkkinavirasto järjesti 22. huhtikuuta päästökaupan keskustelupäivän Messukeskuksessa Helsingissä. Tilaisuuden aamupäivän osiossa käytiin läpi EU:n päästökaupan tulevia muutoksia ja päästökauppadirektiivin vaikutuksia seuraavalle päästökauppakaudelle 2013-2020. Aivan uutena asiana keskustelupäivillä oli lentoliikenne, jonka päästökauppajärjestelmä käynnistyy vuonna 2012. Suomessa lentoliikenteen päästökauppaviranomaisena toimii Ilmailuhallinto. Tilaisuudessa tiedotettiin päästöoikeuksien palauttamiseen liittyvistä asioista sekä muista ajankohtaisista asioista, jotka koskevat kaikkia EUA-päästöoikeuksilla tai Kioto-päästöyksiköillä kauppaa käyviä tahoja. GreenStream Networkin edustaja Juha Ruokonen kertoi EU- ja kansainvälisistä päästökauppamarkkinoista sekä talouden taantuman vaikutuksesta niihin. Katsaus ensimmäiseen Kioto-vuoteen Iltapäivän ohjelman teemana oli päästöjen tarkkailu ja todentaminen. Esityksissä pohdittiin miten Kioto-kauden (2008-2012) ensimmäisen vuoden tarkkailuvelvoitteet toteutuivat laitoksilla, laboratorioissa ja todentajayhtiöissä sekä miten käytäntöjä tulisi kehittää jatkossa. Tyypillisesti keskustelupäivän aiheet keskittyvät EU:n päästökauppajärjestelmään ja erityisesti päästökaupan piiriin kuuluvien yritysten velvoitteisiin. Energiamarkkinaviraston ylläpitämä rekisterijärjestelmä on myös tärkeä aihe, joka koskee kaikkia päästökauppaa tekeviä tai päästöoikeuskauppoja välittäviä tahoja. Tilaisuuteen osallistui yhteensä runsaat 160 henkilöä. Osallistujat olivat päästökaupan piiriin kuuluvista yrityksistä, todentajayhtiöistä, lentoyhtiöistä ja muista päästökauppaan osallistuvista yrityksistä. Tilaisuuden puhujat olivat päästökaupan asiantuntijoita Energiamarkkinavirastosta, työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä tietyistä yrityksistä. Tilaisuudessa käytettiin toistamiseen järjestelyä, jossa osanottajat voivat lähettää kysymyksiä puhelimellaan tekstiviestinä. Näin saatuja tekstiviestikysymyksiä purettiin aina jokaisen aihealueen lopussa. Tekstiviestien lähettäminen osoittautui suosituksi. Päästökaupan keskustelupäivien esitysaineisto on luettavissa Energiamarkkinaviraston sivuilta. Myös tilaisuudessa esitykset kysymykset ja niiden vastaukset löytyvät esitysaineistosta. 8

tojen tarkkailemiseksi ja niistä raportoimiseksi. Ilmailuhallinto hyväksyy suunnitelman vuoden loppuun mennessä. Ilma-aluksen käyttäjän on löydettävä todentaja tämän vuoden aikana päästöselvityksen todentamiseen. Ilman suunnitelmaa tai päästöselvitystä ei voi saada ilmaisia päästöoikeuksia. Tällä hetkellä Suomessa ei ole ilmailualalle pätevöitynyttä todentajaa. Viranomaistehtäviä hoitavat Suomessa Ilmailuhallinto ja Energiamarkkinavirasto. Suunnitelman mukaan Ilmailuhallinto hyväksyy tarkkailusuunnitelmat, jakaa päästöoikeudet, hyväksyy todentajat ja valvoo lain noudattamista yleisesti. Energiamarkkinavirasto toimii rekisteriviranomaisena. Päästökaupparekisterissä merkittäviä muutoksia kesällä 2009 EMV valmistautuu vaihtamaan Suomen päästökaupparekisterijärjestelmän kesällä 2009. Virasto ottaa tällöin käyttöön Euroopan komission CR -järjestelmän täydennettynä kansallisilla muutoksilla. Järjestelmän vaihtuminen on suunniteltu toteutettavaksi kesäkuussa juhannusta edeltävällä viikolla. Järjestelmäteknisistä seikoista johtuen aikataulu ei ole lopullinen. Vaihdoksen johdosta päästökaupparekisteri on suljettuna noin viikon ajan. Jo kesäkuun alusta lähtien rekisterissä voi ilmetä käyttökatkoksia ja niihin tulee varautua myös jatkossa. Vaihdoksesta johtuvan rekisterin sulkemisen tarkempi aikataulu tiedotetaan rekisterin kotisivuilla: www.paastokaupparekisteri.fi. Myös muista tiedossa olevista katkoksista ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan etukäteen. Tilinhaltijoiden on syytä huomioida järjestelmän vaihdosta aiheutuvat katkokset kaupankäynnissä kesän ja alkusyksyn 2009 aikana. Vaihto pyritään suorittamaan siten, että sen vaikutukset kaupankäynnille olisivat mahdollisimman vähäiset. Käyttäjille tarjolla koulutusta Uuden rekisterijärjestelmän osalta järjestetään koulutusta tilinhaltijoille syksyllä 2009. Koulutusta on tarkoitus järjestää useammalla paikkakunnalla ympäri Suomea. Tilaisuuksien aikataulu ja paikkakunnat ilmoitetaan tarkemmin niiden varmistuttua. Mahdollista osallistumista koskevat yhteydenotot ja tiedustelut pyydetään EMV:n päästökaupparekisterin sähköpostiosoitteeseen: rekisteri@emvi.fi, tai puhelimitse 010 60 5000 (rekisteriasiat). Lentoliikenne mukaan päästökauppaan 2012 Kuva: Esko Tuomisto Päästöoikeudet tullaan jakamaan tarkkailuvuoden 2010 päästöjen perusteella. Lentoliikenteen päästökauppaa ollaan toteuttamassa Kioto -kauden loppupuolella. Esitysasteella oleva laki asiasta tullee voimaan 1.2.2010. Laki tulee koskemaan kaikkia Suomen lentoasemilta lähteviä ja niille saapuvia lentoja, ellei niitä ole suljettu lain ulkopuolelle. Myös lentoliikenteessä yksi päästöoikeus oikeuttaa päästämään ilmaan yhden tonnin hiilidioksidia. Päästöoikeudet jaetaan ennen kunkin päästökauppavuoden alkua, ne ovat ilma-aluksen käyttäjän tilillä ja tämä voi käydä kauppaa niillä. Päästökauppavuotta seuraavana vuonna ilma-aluksen käyttäjän on palautettava 30.4. mennessä todennettuja kokonaispäästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia. Vain ilma-aluksen käyttäjät voivat käyttää lentoliikenteen päästöoikeuksia palautukseen. Vuosi 2010 on tarkkailuvuosi, jonka aikana lennettyjen tonnikilometrien perusteella jaetaan päästöoikeudet vuodelle 2012 ja kaudelle 2013-2020. Päästöoikeuksista 85 prosenttia jaetaan maksutta, vuonna 2014 maksuton määrä supistuu 82 prosenttiin. Kolme prosenttia jaetaan erityisvarannon kautta uusille ilma-alusten käyttäjille sekä niille ilmaalusten käyttäjille, joiden toiminta on kasvanut nopeasti. 15 prosenttia päästöoikeuksista huutokaupataan. Huutokaupan aikataulussa voi ilmetä ongelmia, EU:n säännösten ollessa tältä osin vasta tekeillä. Yhtiöiltä odotetaan suunnitelmia syksyksi Ilma-alusten käyttäjien on 31.8.2009 mennessä toimitettava Ilmailuhallinnolle tarkkailusuunnitelma tonnikilometritie- 9

Päästökauppa Hankeyksiköt päästöoikeuksien palautuksessa Kuva: Esko Tuomisto Hankeyksiköt syntyvät päästövähennyshankkeiden rahoittamisesta kehitys- tai teollisuusmaissa. Päästökaupan piiriin kuuluvien laitosten tulee palauttaa joka kevät 30.4. mennessä edellisvuoden todennettuja päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia päästökaupparekisterissä. EU:n päästöoikeuksien (EUA) lisäksi palautuksessa voi käyttää myös hankeyksiköitä, eli CDM- ja JIhankkeista saatavia CER- ja ERU-yksiköitä. Hankeyksiköitä voidaan kuitenkin käyttää vain päästöoikeuksien myöntämispäätöksessä mainitun enimmäismäärän verran kauden (2008-2012) aikana. Toiminnanharjoittaja voi jakaa hankeyksiköiden enimmäismäärän haluamallaan tavalla vuosien 2008-2012 välillä, kunhan koko kaudelle määritelty enimmäismäärä ei ylity. Hankeyksiköitä palautettaessa toiminnanharjoittajan velvollisuutena on varmistaa, etteivät kyseiset hankeyksiköt ole peräisin maankäytöstä, maankäytön muutoksesta tai metsätaloutta koskevista toiminnoista eivätkä ydinvoimahankkeista. Rekisterijärjestelmä ei automaattisesti tarkista hankeyksiköiden kelpoisuutta palautuksen yhteydessä. Toiminnanharjoittajan on pyydettäessä toimitettava selvitys palautuksessa käyttämiensä hankeyksiköiden alkuperästä Energiamarkkinavirastolle. CER-yksikön kelpoisuuden voi tarkistaa yksikön tunnistenumeron avulla, joka voi olla esimerkiksi GT-5-287418-1-1-0-606. Jos tunnistenumeron viimeistä viivaa edeltävä numero on esimerkin tavoin 0, kyseinen CER-yksikkö ei ole peräisin maankäytöstä, maankäytön muutoksesta tai metsätaloutta koskevista toiminnoista ja se on tässä mielessä kelpoinen palautukseen käytettäväksi. Tunnistenumeron viimeisen viivan jälkeinen numero (esimerkissä 606) kertoo hankkeen tunnuksen. Sen avulla voi etsiä tarkempia tietoja hankkeesta (esim. mitkä maat ovat hyväksyneet hankkeen ja onko kyseessä ydinvoimahanke) UNFCCC:n internetsivuilta (http://cdm.unfccc.int/projects/projsearch.html). Jos Suomi tai joku muu EU-maa on hyväksynyt hankkeen, hankkeesta saatavat päästöyksiköt kelpaavat palautusvelvoitteen täyttämiseen. Toimenpiteen peruuttaminen päästökaupparekisterissä Jos päästöoikeustilin edustaja tekee vahingossa virheellisen tilisiirron (esim. päästöoikeuksien palautus) ja haluaa sen korjattavaksi, tulee tilinedustajan ilmoittaa asiasta välittömästi sähköpostitse Energiamarkkinavirastoon (rekisteri@emvi.fi) sekä toimittaa viiden päivän sisällä virheellisen siirron tekemisestä kirjallinen oikaisupyyntö Energiamarkkinavirastoon postitse tai faksilla. Oikaisupyynnössä tulee olla päiväys sekä organisaation nimenkirjoitusoikeuden omaavien henkilöiden allekirjoitukset. Siinä tulee ilmoittaa, mitä ja milloin tehtyä toimenpidettä peruutuspyyntö koskee sekä miltä tililtä toimenpide on suoritettu. Lisäksi tulee perustella, miksi toimenpidettä pyydetään peruutettavaksi. Oikaisupyynnön saatuaan Energiamarkkinavirasto lähettää asiasta pyynnön EY:n komissioon. Komission hyväksynnällä toimenpide voidaan peruuttaa päästökaupparekisterissä. 10

Sähkömarkkinat EMV ehdottaa pienimpien tuulivoimaloiden rajaamista tariffijärjestelmän ulkopuolelle. Kuva: Esko Tuomisto Syöttötariffijärjestelmän oltava läpinäkyvä Energiamarkkinavirasto antoi toukokuun alussa työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon ehdotuksesta tuulivoiman syöttötariffijärjestelmäksi. Lausunnossa virasto nosti esille seikkoja, joita olisi vielä selvitettävä, jotta järjestelmästä saataisiin mahdollisimman toimiva ja kustannustehokas. Lausunnolla ollut ehdotus esitettiin ministeriön asettaman syöttötariffityöryhmän väliraportissa huhtikuussa. Energiamarkkinavirasto korosti lausunnossaan, että syöttötariffijärjestelmissä on aina kysymys tukijärjestelmistä sellaisille tuotantomuodoille, jotka puhtaasti markkinaehtoisesti toimimalla eivät olisi kannattavia. Avoimilla sähkömarkkinoilla syöttötariffit tai muut jollekin tuotantomuodolle annettavat tuet ovat erittäin hankalia. Ehdotuksen mukaan sähkönkäyttäjiltä kerätään maksuja, jotka siirretään tuulivoimatuottajille syöttötariffilla maksettavana tukena. Syöttötariffityöryhmän arvion mukaan sähkön käyttäjiltä kerättäisiin syöttötariffia varten alkuvaiheessa noin 10 miljoonaa euroa vuodessa, vuonna 2020 kerättävä summa olisi vuositasolla noin 200 miljoonaa euroa. Energiamarkkinaviraston mielestä tuulivoiman syöttötariffin taso tulisi pyrkiä asettamaan sellaiseksi, että sillä saavutetaan ilmasto- ja energiastrategiassa tuulivoiman lisäämiselle asetetut tavoitteet. Järjestelmällä ei viraston mielestä kuitenkaan ole tarpeellista saada kaikkia mahdollisia tuulivoimahankkeita kannattaviksi. EMV valvomaan tukijärjestelmää Energiamarkkinavirastolle on ehdotettu syöttötariffijärjestelmään liittyen uusia tehtäviä. Näitä ovat syöttötariffijärjestelmän tiedotus ja neuvonta, seuranta ja raportointi sekä tuulivoiman syöttötariffilain noudattamisen valvonta. Lisäksi virasto vahvistaisi voimalaitosten saaman tariffitason ja tariffin keston sekä vahvistaisi sähkön käyttäjiltä perittävän maksun suuruuden. Näiden tehtävien tehokas hoitaminen vaatii kuitenkin, että virastolle järjestetään riittävät resurssit. Järjestelmästä aiheutuvien hallinnollisten kulujen kurissa pitämiseksi Energiamarkkinavirasto esitti myös harkittavaksi, voitaisiinko jotain kokoluokkaa pienemmät tuulivoimalat rajata täysin syöttötariffijärjestelmän ulkopuolelle. Virasto piti kustannustehokkuuden kannalta ongelmallisena, mikäli järjestelmään tulee mukaan paljon hyvin pieniä tuulivoimatuottajia. Tuulivoiman syöttötariffijärjestelmän toimivuutta ja vaikutuksia tulee viraston mukaan seurata ja analysoida huolellisesti. Seurannassa tulee tarkastella, onko järjestelmä johtanut haluttuihin investointeihin, millaisia hallinnollisia ja muita kustannuksia järjestelmä on aiheuttanut ja onko asetettu syöttötariffin taso ollut kohdallaan. Järjestelmän ja sen kautta tuottajille maksettujen tukien tulisi myös olla mahdollisimman läpinäkyviä. Kaikkiaan Energiamarkkinavirasto piti kaavailtua aikataulua saada tuulivoiman syöttötariffijärjestelmä käyttöön jo vuoden 2010 alusta lähtien erittäin haasteellisena. 11

Sähkömarkkinat Yhteiset sähkön vähittäismarkkinat Pohjoismaihin vuonna 2015 Pohjoismaisten energiaviranomaisten yhteistyöelin NordREG ehdottaa, että vuoteen 2015 mennessä sähkönmyyjien tulisi kyetä tarjoamaan sähköä kaikille sähkönkäyttäjille missä tahansa Pohjoismaassa. Kuva: Esko Tuomisto NordREG julkaisi toukokuussa raportin konkreettisista toimenpiteistä yhteisten sähkön vähittäismarkkinoiden edistämiseksi. Energiaviranomaiset ovat toimittaneet raportin pohjoismaisille energiaministereille, jotka ottavat kantaa asiaan kesäkuussa pidettävässä kokouksessa. Energiaviranomaiset katsovat, että yhteisten sähkön vähittäismarkkinoiden muodostaminen on luonnollinen jatkoaskel yhteisille tukkumarkkinoille. Tavoitteena on, että sähkönmyyjät voisivat toimia yhdenmukaisilla säännöillä ja toimintatavoilla kaikissa Pohjoismaissa ja että myynnin aloittaminen loppukäyttäjille toisessa maassa olisi sähkönmyyjälle mahdollisimman vaivatonta. Yhtenäiset pelisäännöt houkuttelevat markkinoille uusia toimijoita, uskoo NordREG. Kilpailu lisääntyy - kuluttajat hyötyvät Viranomaiset vakuuttavat, että sähkönkäyttäjät hyötyvät yhteisistä vähittäismarkkinoista kilpailun lisääntymisenä. Harmonisoidut toimintatavat ja säännökset madaltavat kynnystä uusien toimijoiden tulolle. NordREGin raportti sisältää yksityiskohtaisia ehdotuksia siitä, miten eri maiden säännöksiä ja toimintatapoja pitäisi harmonisoida. Harmonisointiehdotukset koskevat muun muassa myyjänvaihtoa, muuttotilanteita sekä myyjän velvollisuutta ilmoittaa hinnan muutoksista asiakkaille. Yhteisten sähkön vähittäismarkkinoiden muodostaminen vaatii vielä useita toimenpiteitä sekä viranomaisilta että energiayrityksiltä. Kaikissa maissa täytyy tehdä muutoksia säädöksiin, toimintatapoihin sekä tietojärjestelmiin. Valmistelutyö yhdessä eri markkinaosapuolten kanssa on tässä erittäin keskeistä. Energiaviranomaiset sekä muut sidosryhmät ovat korostaneet, että hankkeen eteenpäin vieminen edellyttää myös poliittista sitoutumista asiaan. Tästä syystä energiaviranomaiset ovat toimittaneet ehdotuksensa pohjoismaisten energiaministerien käsiteltäväksi. Energiamarkkinavirasto on osallistunut aktiivisesti ehdotuksen laadintaan toimiessaan sitä valmistelleen työryhmän puheenjohtajana. Pohjoismaisten energiaviranomaisten raportti pohjoismaisista sähkön vähittäismarkkinoista on saatavilla osoitteessa https://www.nordicenergyregulators.org/publications/. 12

Sähkönkäyttäjät vaihtoivat alkuvuonna ahkerasti sähkönmyyjää Myös pienistä kotitalouden puroista on säästettävä tuntuvat sähkönkäyttäjät tuumivan, sillä alkuvuonna sähkönmyyjää kilpailutettiin ja vaihdettiin ennätyksellisen runsaasti. Määräaikaisten yhden ja kahden vuoden sähkötarjousten hinnat ovat olleet edullisia. Sähkön hintamuutokset 1.6.2008-1.6.2009 (snt/kwh, sis. verot) Kotitalous Sähkölämmitys 5000 kwh/vuosi 18 000 kwh/vuosi Sähköenergian toimitusvelvollisuushinta 1.6.2008 6,33 5,65 1.1.2009 6,90 6,26 1.6.2009 6,73 6,11 Sähköenergian tarjoushinta Toist.voimassaoleva 1.6.2009 6,68 6,04 1-vuoden määräaikainen 1.6.2009 6,27 5,84 2-vuoden määräaikainen 1.6.2009 6,26 5,84 Siirtohinta 1.6.2008 5,37 3,90 1.1.2009 5,55 3,99 1.6.2009 5,66 4,07 Kuluttajat ovat etsineet Energiamarkkinaviraston www.sahkonhinta.fi kilpailuttamispalvelusta alkuvuoden aikana yli 1,7 miljoonaa kertaa edullisia sähkötarjouksia, eikä kilpailuttaminen ole ollut turhaa. Nyt ensimmäisellä vuosikolmanneksella tammi-huhtikuun aikana vaihtoaktiivisuus oli 2,8 % (85 000 sähkönkäyttäjää), ja viimeisten 12 kuukauden aikana myyjää vaihtaneita on ollut yhteensä 5,3 % kaikista sähkönkäyttäjistä. Viime vuonna 4,4 Sentit talteen sahkonhinta.fi -palvelussa. prosenttia sähkönkäyttäjistä (136 000) vaihtoi myyjää. Naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa vaihdettiin myyjää 8-9 % aktiivisuudella. Vuoteen 2015 mennessä sähkönmyyjien tulisi kyetä tarjoamaan sähköä kaikille sähkönkäyttäjille missä tahansa Pohjoismaassa. Näin linjaa Pohjoismaisten energiaviranomaisten (NordREG) yhteisraportti markkinoiden kehitystä. Pohjoismaiden energiaministerit käsittelevät ehdotusta kesäkuussa. Tämä lisännee sähkönkäyttäjien intoa vaihtaa myyjäänsä. Määräaikaiset sähkötarjoukset edullisia Kotitalouksien sähköenergian julkinen toimitusvelvollisuushinta on laskenut alkuvuoden aikana 2,4 %, ja toistaiseksi voimassaolevat tarjoushinnat noin 4,0 %. Määräaikaiset tuotteet ovat tällä hetkellä nimellishinnoiltaan muita tuotteita selkeästi edullisemmalla tasolla. Yhden ja kahden vuoden tarjoushinnat ovat viimeksi kuluneen vuoden aikana tulleet 17-20 % alaspäin, ja vuoden alusta lähtien noin 5-6 %. Noin 80 prosentissa eri verkkoalueista ulkopuolinen myyjä tarjosi kesäkuun alussa uutta sähkösopimusta paikallisen myyjän ns. toimitusvelvollista listahintaa halvemmalla. Kuva: Esko Tuomisto Siirtohinnat ovat nousseet vuoden alusta noin 2 % kotitalouksissa sekä sähkölämmityskohteissa. Sähkön kokonaishinta, jossa on mukana siirto- ja energiamaksut, on halventunut vajaan prosentin. Alueellisesti sähkön kokonaishinta on edullisinta Uudellamaalla sekä Länsi- Suomessa ja kalleinta Pohjois-Suomessa. 13

Sähkömarkkinat EMV puuttui tarpeettomiin mittarinvaihtoihin Yksiaikamittaus onnistuu myös 2-aikaisella mittarilla Energiamarkkinavirasto katsoi kolmen jakeluverkonhaltijan perineen asiakkailta aiheettomia maksuja mittauspalveluista. Toukokuussa annetuissa päätöksissä Kainuun Sähköverkko Oy:n, Fortum Espoo Distribution Oy:n ja Fortum Sähkönsiirto Oy:n todettiin toimineen sähkömarkkinalainsäädännön vastaisesti aikajaotuksen mukaisten mittauspalvelujen Kuva: Neodes Siirtotuotetta ei tule aiheetta sitoa mittauspalveluun. tarjoamisessa. Yhtiöt olivat vaihtaneet asiakkaan 2-aikamittarin 1-aikaiseksi asiakkaan siirtyessä 1-aikaiselle siirto- ja/tai myyntituotteelle, ilman asiakkaan erillistä tilausta mittauspalvelun muuttamisesta. Päätöksissä Energiamarkkinavirasto totesi, että jakeluverkonhaltijan asiakkaalla tulee olla aina mahdollisuus valita käyttöpaikalleen mikä tahansa yleisen aikajaotuksen mukainen mittauspalvelu, ellei se ole teknisesti mahdotonta. Teknisesti 1-aikaisen siirto- ja myyntituotteen mittaaminen on mahdollista myös 2-aikaisella mittalaitteella. Jakeluverkonhaltijalla ei ole myöskään oikeutta rajata asiakkaan valittavissa olevia mittauspalveluita siten, että asiakkaan valitessa tietyn sähkön siirtotuotteen hänen on valittava aina tietty mittauspalvelu. Energiamarkkinavirasto kielsi yhtiöitä jatkossa edellyttämästä asiakkaalla olevan 2-aikamittarin vaihtamista tai uudelleenohjelmointia asiakkaan siirtyessä 1-aikaiselle siirto- ja/tai myyntituotteelle. Yhtiöllä on oikeus periä asiakkaalta 2-aikaisen mittalaitteen ylläpitomaksua vain, jos asiakas 1-aikaista siirtotuotetta hankkiessaan haluaa säilyttää 2-aikaisen mittauksen. Lisäksi virasto katsoi Kainuun Sähköverkko Oy:tä koskevassa päätöksessä, että yhtiö oli menetellyt sähkömarkkinalainsäädännön vastaisesti myös periessään samansuuruisen, keskimääräisiin kustannuksiin perustuvan tariffinvaihtomaksun kaikilta siirtotariffia vaihtavilta asiakkailta riippumatta siitä, edellyttikö tariffinvaihto verkonhaltijan käyntiä sähkönkäyttöpaikalla vai ei. Päätökset ovat luettavissa Energiamarkkinaviraston internetsivuilla. Keskustelupäivillä runsaasti tiedotettavaa Sähkö- ja maakaasumarkkinoiden toimijat kokoontuivat Energiamarkkinaviraston järjestämille keskustelupäiville maaliskuussa. Sähköalan keskustelupäivillä Energiamarkkinavirasto esitteli uudet, maaliskuussa voimaan tulleet valtioneuvoston asetukset sähkömarkkinoista sekä sähköntoimitusten selvityksestä ja mittauksesta. Lisäksi tilaisuudessa keskusteltiin Tiekartta 2020-hankkeesta, uusiutuvan energian syöttötariffeista sekä regulaattoreiden työstä pohjoismaisten vähittäismarkkinoiden harmonisoimiseksi. Maakaasualan tilaisuudessa keskityttiin maakaasuverkkotoiminnan hinnoittelun suuntaviivojen valmisteluun jaksolle 2010-2013. Päivän lopuksi kuultiin kuulumiset kolmannen sisämarkkinapaketin etenemisestä Euroopan päättävissä toimielimissä. Keskustelupäivien esitykset ovat luettavissa viraston internetsivuilla. 14

Uutisia ja tapahtumia Internetsivujen päästökauppaosa uudistui Emvi-sivuston päästökauppaa koskevaa osaa on uudistunut. Päästölupa-asiat on nyt koottu yhden otsikon alle. Täältä löytyvät ohjeet niin päästöluvan hakemiseen, muuttamiseen kuin peruuttamiseenkin. Ensimmäistä päästökauppakautta koskevat päästölupapäätökset on poistettu sivuilta, sillä kaikki hyväksytyt päästöluvat löytyvät päästökaupan sähköisen asiointijärjestelmän FINETSin julkisesta osiosta osoitteessa www.paastolupa.fi. Uutuutena sivuilla on päästötietoja koskeva osa, johon on koottu vuosittain julkaistut tiedotteet edellisen vuoden päästötiedoista. Täältä löytyvät myös linkit päästöoikeustasetaulukoihin, joista selviävät laitoskohtaiset ja yrityskohtaiset päästötiedot. Sivuilta löytyy nyt myös linkkiluettelo päästökauppaan liittyvistä tahoista sekä sanasto. Sanastossa on selitetty yleisiä päästökauppatermejä sekä päästöjen tarkkailuun ja päästökaupparekistereihin liittyviä termejä. Myöhemmin sivuille kootaan vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Kysymykset koskevat päästökaupparekisterin käyttöä sekä päästölupien hakemista ja tarkkailusuunnitelmien laatimista. Viraston vuosi 2008 Kuva: Neodes Energiamarkkinaviraston vuosikertomus julkaistiin toukokuussa. Yksi vuoden 2008 keskeistä tapahtumista oli syksyllä käynnistetty Tiekartta 2020 -hanke. Hankkeessa määritellään yhteistyössä sidosryhmien kanssa verkkotoiminnan tavoitetila ja laaditaan tämän perusteella kehittämisstrategia sähkön jakeluverkkotoiminnan hinnoittelun kohtuullisuuden valvontaan. Vuoden lopulla Energiamarkkinavirasto antoi päätökset jokaisen Suomessa toimivan sähköverkonhaltijan hinnoittelun kohtuullisuudesta vuosina 2005-2007. Valvontajaksolla 11 verkkoyhtiötä kaikkiaan 91 valvottavasta keräsi ylituottoa. Sahkonhinta.fi -palvelussa rikottiin viiden miljoonan haun raja vuoden alkupuolella. Vuoden aikana 4,4 % sähköasiakkaista vaihtoi myyjäänsä. Päästökaupassa alkoi vuoden alussa viisivuotinen Kioto-velvoitekausi, jota varten kaikki lähes 600 päästökaupan piiriin kuuluvaa toiminnanharjoittajaa hakivat virastolta päästölupaa. Vuosikertomuksen voi tilata osoitteesta: virasto@emvi.fi. Kuva: Neodes Henkilöstö on voimavara Taloudellinen valvonta ja vähittäismarkkinat KTM Tiina Karppinen on nimitetty harjoittelijaksi ajalle 25.5.-31.8.2009. Ylitarkastaja Kari Lavasteen virkavapaata on jatkettu 31.12.2009 saakka. Tekninen valvonta ja tukkumarkkinat YTM Anu Junnikkala on nimitetty tiedottajan virkaan 1.5.2009 alkaen. DI Suvi Lehtinen on nimitetty yli-insinöörin virkaan 1.5.2009 alkaen. Tekn. yo Lasse Simola on nimitetty harjoittelijaksi ajalle 11.5.- 30.9.2009. Päästökauppa Hall. yo Jouni Laitinen on nimitetty harjoittelijaksi ajalle 4.5. -31.8.2009. 15

www.emvi.fi Sähköenergian hinta NordPool sähköpörssissä EUR/MWh 39 37 35 33 31 29 27 25 Systeemin spot-hinta Seuraavan vuosineljänneksen forward-hinta Lähde: NordPool 23 12.05. 11.06. Päästöoikeuden hinta eur/co 2 t (30 vuorokautta) 16 15 Lähde: Pointcarbon 14 13 vko 21 vko 22 vko 23 vko 24 Energiamarkkinaviraston sidosryhmälehti Taantuma näkyy päästökauppasektorilla Lentoliikenne mukaan päästökauppaan vuonna 2012 EMV tiedottaa 2/09 Kansikuva: Esko Tuomisto Kohti yhteistä eurooppalaista rekisterijärjestelmää EMV tiedottaa Energiamarkkinaviraston asiakas- ja sidosryhmäjulkaisu sähkö- ja maakaasumarkkinoiden sekä päästökaupan ajankohtaisista asioista. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Tilaukset ja osoitemuutokset: Palvelusihteeri Sirpa Rintala, p. 010 6050 033, sirpa.rintala@emvi.fi Päätoimittaja: Tapio Silvennoinen Toimittaja: Anu Junnikkala Toimitus: Energiamarkkinavirasto Lintulahdenkatu 10 00500 Helsinki Puh. 010 60 5000 Fax (09) 6221 911 www.emvi.fi Ulkoasu: Neodes Oy Paino: Keili Oy