29.11.2012/kk Tarjouspyyntö pesu- ja puhdistusaineet, siivousvälineet, jätepussit sekä saniteettitarvikkeet LISÄKYSYMYKSET JA NIIDEN VASTAUKSET 1.KYSYMYS Tarjouspyynnössänne pesu- ja puhdistusaineet, siivousvälineet, jätepussit ja saniteettitarvikkeet hankinnan kohteen vähimmäisvaatimuksissa edellytetään, että tarjoajalla tulee olla noutovarasto Tampereen kaupungin alueella. Liite 1 sivu 2, kohta 2.3. MUUT VAATIMUKSET Tarjoajalla tulee olla noutovarasto Tampereen kaupungin alueella, josta voi noutaa sopimustuotteita tarvittaessa arkisin klo 8 16 välisenä aikana. Julkisten hankintojen periaatteissa edellytetään, että hankintayksiköiden tulee hankinnoissaan noudattaa syrjimättömyyden-, yhdenvertaisuuden-, avoimuuden- ja suhteellisuuden periaatteita kaikissa hankintamenettelyn vaiheissa. Syrjimättömyys Ehdokkaita ja tarjoajia on kohdeltava julkisissa hankinnoissa samalla tavalla riippumatta sellaisista tekijöistä, jotka eivät liity hankinnan toteuttamiseen. Tällaisia tekijöitä ovat erityisesti ehdokkaiden tai tarjoajien kansallisuus taikka sijoittautuminen johonkin jäsenvaltioon tai alueelle. Syrjimätön kohtelu edellyttää siten myös, että eri paikkakunnilta olevia ehdokkaita tai tarjoajia kohdellaan samalla tavoin kuin esimerkiksi oman kunnan yrityksiä. Syrjimättömyysperiaatteen on tulkittu tarkoittavan, että hankinnalle asetetut vaatimukset eivät saa olla paikallisia, tiettyä aluetta suosivia tai syrjiviä. Eikö vaatimuksenne noutovarastosta ole juuri hankintalain syrjimättömyys periaatteen vastainen? Kohtaa muut vaatimukset, noutovarasto, tarkennetaan siten, että noutovaraston tulee sijaita etäisyydellä, josta tilaajalla on mahdollisuus noutaa tuotteita tunnin ajomatkan sisällä yliopiston keskustakampukselta (Kalevantie 4, Tampere). Tarjouspyynnössä määritelty toimitusaika yksi (1) viikko on yleensä riittävä sopimustuotteiden hankinnassa. Yliopiston tiloissa toimii tuhansia ihmisiä päivittäin ja tilojen käyttäjien toiminta on hyvin monimuotoista esim. tutkimuslaboratorioissa. Tällöin merkittävää on se, että tilaajan tarvitessa tuotetta, tilaajalla pitää olla mahdollisuus noutaa tuote siten, että siitä ei aiheudu tilaajalle kohtuutonta kustannusta ottaen huomioon käytetty työaika ja ajetut kilometrit eikä myöskään työn suorittamisen kohtuutonta viivästymistä. Myös sopimustuotteiden ulkopuolelta saatetaan tarvita tuotteita hyvinkin nopealla aikataululla, mikäli niitä noutovarastossa on saatavilla. Vaihtoehtoisesti on mahdollista, että tarjous voi sisältää tarjouspyynnössä esitetyn noutovaraston korvaavan, saman palvelutason takaavan ratkaisun. 2. KYSYMYS Liite 1 Hankinnan kohde kohdassa 2.3 edellytätte tarjoajalla olevan noutovarasto Tampereen kaupungin alueella. Voisitteko tarkentaa millä laajuudella tarjottuja tuotteita edellytätte noutovarastossa olevan saatavilla? Noutovarastossa on oltava saatavilla tuotteita pieneen äkilliseen tarpeeseen noin 1-3 tuotetta (astiaa, kappaletta jne).
3. KYSYMYS Liite 4 Hintaliite: positio konetiskitabletti. Tarkoittaako ilmoitettu kulutusmäärä (1000) tässä tapauksessa yksittäisiä tabletteja? Kyllä, kulutusmäärä on ilmoitettu yksittäisinä tabletteina. 4. KYSYMYS Liite 4 Hintaliite: Ovatko pesuaineille ilmoitetut kulutusmäärät positioittain astiamääriä vai litroja ja/tai kiloja? Kulutusmäärät positioittain ovat astiamääriä. 5. KYSYMYS Tarjouspyynnön liitteessä 1 on esitetty vaatimukseksi että tarjoajalla tulee olla noutovarasto Tampereen kaupungin alueella. Miten useasti noutoja varastosta tapahtuu? Miten useasti edellisen hankintakauden aikana noutovarastosta on tapahtunut noutoja? Noutovaraston vaatiminen sulkee pois monia mahdollisia tarjoajia ja näin ollen on oletettavaa että myös tarjouksien hintataso nousee korkeammaksi. Onko noutovarasto niin oleellinen osa puhdistusaineiden ym. tuotteiden hankinnassa että sen vaatiminen kannattaa? Lisäksi tarjouspyynnössä on ilmoitettu että tuotteiden jakelun tulee tapahtua rahtivapaasti eri toimipisteisiin. Näin ollen tilaaja on oikeutettu saamaan pienetkin erät rahtivapaasti suoraan toimipisteeseen. Pyydämme että ehto noutovarastosta poistetaan mahdollisimman edullisten tarjousten saamiseksi. Aikaisemmilla hankintakausilla ei ole ollut vaatimusta noutovarastosta. Tilaajan toiminnassa on kuitenkin tullut esille voimakas tarve äkillisille hankinnoille. Näissä äkillisissä hankinnoissa noutovarasto lähialueella on tilaajan kannalta vaivattomin ja nopein tapa saada tarvittava tuote. Lisäarvona voidaan pitää, mikäli noutovarastossa on muitakin kuin sopimustuotteita, löytää vaihtoehtoinen ja mahdollisesti tarpeeseen paremmin soveltuva tuote sekä siihen varaston henkilökunnalta käytön opastus. Koska noutovarastoa ei ole ollut, ei voida määrittää myöskään noutovaraston noutokertojen määrää. Arvioitu noutokertojen määrä on max. kymmenen noutokertaa vuodessa. Viitaten kysymyksen 1 vastaukseen, vaihtoehtoisesti on mahdollista, että tarjous voi sisältää tarjouspyynnössä esitetyn noutovaraston korvaavan, saman palvelutason takaavan ratkaisun. 6. KYSYMYS Mikäli tuotteen pakkauskoko on ilmoitettu noin- merkittynä, millaisen poikkeaman tarjouksen pyytäjä hyväksyy tarjottavassa tuotteessa? Kohtaa tarkennetaan niin, että esim. kohdassa tekstiilien pesujauhetiiviste (rivi 66), pakkauskoko noin 8 kg ja kulutusmäärä 40 pakkausta, hinta ilmoitetaan kuin pakkauskoko olisi 8 kg (hinta vuosikulutuksen mukaisesti / 320 kg). Näin saadaan todellinen, vertailukelpoinen kokonaishinta. Pakkauskoko voi olla kooltaan 2 10 kg. Kohdassa siivousvälineet, siivouspyyhe (rivi 60), kertakäyttökuituliina 40cm x 40cm, on hyväksytty poikkeama +/- 5 cm. 7. KYSYMYS Liitteessä 4 on pyydetty tarjoamaan hankauslevyrulla, valkoinen. Rullan kokoa ei ole mainittu lainkaan. Pyydämme että tarjouksen pyytäjä määrittelee mitan, josta hinta annetaan. Näin ollen kaikki tarjoajat tarjoavat varmasti samankokoista rullaa. Hinta annetaan 100 mm pitkästä ja 10 mm (+/- 2) mm hankauslevystä.
8. KYSYMYS Liitteessä 4 on pyydetty tarjoamaan hankauslevy. Markkinoilla on olemassa kahta eri kokoa hankauslevystä. Pyydämme että tarjouksen pyytäjä määrittelee tarjottavalle tuotteelle koon. Hankauslevyn koon tulee olla 250mm x 120mm, +/- 10 mm 9. KYSYMYS Liitteessä 4 on pyydetty tarjoamaan kertakäyttökuituliinaa kahdessa eri positiossa. Hinta on pyydetty ilmoittamaan säkistä. Pyydämme että tarjouksen pyytäjä määrittelee säkkikoon (esim. kiloina) jotta kaikki tarjoajat tarjoavat samankokoista säkkiä. Säkin koon tulee olla 5 kg tai hinta ilmoitetaan oletuksena säkkikoko 5 kg (kokonaishinta vuosikulutuksen mukaisesti / 75 kg). 10. KYSYMYS Liitteessä 4 on pyydetty tarjoamaan lattiankuivain nivelletty esim. teräväkuivain. Pitääkö tarjotusta tuotteesta olla saatavilla eri värejä, esim. sininen ja punainen? Tarkennetaan kohtaa lattiankuivain nivelletty esim. teräväkuivain niin, että tuotteesta pitää olla saatavilla eri värejä. 11. KYSYMYS Tuleeko tilausjärjestelmässä olla koekäyttöhetkellä (koetunnuksilla kokeiltaessa) näkyvissä koko tuotevalikoima vai riittääkö pelkästään sopimustuotteet ja muutama mallituote tarjouksen ulkopuolisista tuotteista? Tilausjärjestelmästä tulee olla koekäyttöhetkellä näkyvissä tarjouspyynnössä määritelty laajuus, myös sopimustuotteiden ulkopuoliset tuotteet järjestelmän täydellistä arviointia varten. 12. KYSYMYS Liite 1: Sivu 2 / Tilaus: Mainitaan tilausjärjestelmästä seuraavaa "järjestelmässä on oltava erillisessä lomakkeessa vain sopimustuotteet- ja hinnat". Tarkoitetaanko "lomakkeella" erillistä tilausjärjestelmän valikkoa eli sitä, että tilausjärjestelmässä on oltava muista tuotteista erillinen ominaisuutensa sopimustuotteita varten, jossa muita kuin sopimustuotteita ei ole näkyvissä, ja josta tuotteita voi suoraan lisätä tilaukselle? Vai tarkoitetaanko "lomakkeella" esim. yksinkertaista tiedostoa, jossa sopimustuotteet on vain lueteltuna. Lomakkeella tarkoitetaan erillistä tilausjärjestelmän valikkoa, jossa ei ole näkyvissä muita kuin sopimustuotteita, mutta niitä (sopimustuotteiden ulkopuolisia tuotteita) on voitava lisätä suoraan tilaukseen. Tarkoituksena on, että tilaus on helppo tehdä kohteessa suoraan sopimustuotevalikosta, mutta myös tilausjärjestelmän laajempi käyttö on mahdollista samaan tilaukseen. Lomakkeella ei tarkoiteta yksinkertaista sopimustuoteluetteloa. 13. KYSYMYS Siivousvälineet, kohta Mopit & Lankaosat: Pyydetään levykehyksiä sekä mikrokuitulankaosaa taskulla. Voiko tarjota eri merkkistä levykehystä ja taskumoppia, mikäli tuotteet ovat käytännössä yhteensopivia, mutta levykehyksen valmistaja ei anna tuotteelleen takuuta, jos niissä käytetään eri merkkisiä taskumoppeja? Tarjouksessa tulee huomioida tarjouspyynnön hintaliitteen 4 kohta Mikäli tarjoajan tuotteet eivät sovellu olemassa olevaan Swep -järjestelmään, tarjoushintoihin tulee sisältyä
järjestelmän vaihto tuotteineen, eli kaikki vaihdosta aiheutuvat kustannukset. Tilaajalle ei saa koitua ylimääräisiä kustannuksia tarjoajan tarjoaman tuotteen johdosta. 14. KYSYMYS Hankauslevyrulla valkoinen (Siivousvälineet, rivi 54). Kuinka pitkää ja leveää rullaa tarkoitetaan? Markkinoilta löytyy yleisesti esim. 10 metriä pitkä ja 10 cm leveä: 3M Scotch- Brite 98 Karhunkielirulla valk. 100mm x 10m SR98. Viitaten kysymyksen 7. vastaukseen, hinta annetaan 100 mm pitkästä ja 10 mm (+/- 2) mm hankauslevystä 15. KYSYMYS Siivouspyyhe, kertakäyttökuituliina (Siivousvälineet rivit 59 ja 60). Kuinka suurta säkkiä tarkoitetaan? Yleinen pakkauskoko on 5kg. Jos kuitenkin tarjotaan pienempää pakkauskokoa, tuleeko laskea hinta valitsemanne kilomäärän mukaan, eli esim. 2 kg säkkiä tarjottaessa kerrottaisiin 2,5:llä hinta, jotta saadaan 5kg säkin hinta? Viitaten kysymyksen 9 vastaukseen, kertakäyttökuituliinasäkin hinta tulee laskea niin, että se vastaa 5kg:n hintaa ja 75 kg vuosikulutusta. 16. KYSYMYS Pölynimurinpussi (Siivousvälineet, rivi 84). Tarkoitetaanko Nilfisk GD 930 vai Nilfisk UZ 934? Käsittääkseni "tai vastaava" ei tässä tapauksessa ole mielekäs, vaan tulee tietää tarkka malli. Jos teillä ei nimittäin tämän "vastaavan pölypussin" imureita ole käytössä, on hyödytöntä tietää sen pölypussinkaan hintaa. Pölynimuripussin tulee olla soveltuva Nilfisk UZ 930 pölynimuriin 17. KYSYMYS Jätepussi 75 l: Hyväksytäänkö mitoiltaan 75L 650x900x0,04? Kyllä. 18. KYSYMYS Tuleeko tarjoajalla olla mahdollisuus tarjota ns. rikottuja pakkauksia, eli esimerkiksi 5 l, kun valikoimassa oleva pakkauskoko on 2x5 l? Tuleeko kokonaisen laatikon pakkauskoko (esim. 2x5 l myyntierä) ilmoittaa jossain kohdassa hintaliitteellä? Liite 1, Hankinnan kohde, 2.2 Palveluvaatimukset, Tilaus: Tilaaja määrittää tilauserän koon, toimittajan määrittämiä vähimmäiskokoja ei hyväksytä. Myyntierän hintaa ei siis tarvitse määrittää hintaliitteelle, koska toimittajan määrittämiä myyntieriä ei hyväksytä. 19. KYSYMYS Tuleeko kohtaan pakkauksen hinta alv 0 % ilmoittaa esim. 5 l:n astian hinta? Kuinka Konetiskitablettien kohdalla kohtaan pakkauksen hinta alv 0 % ilmoittaa 1 tabletin hinta, vai tarjoajan oman kokonaisen myyntipakkauksen hinta (esim. 200 kpl:een pakkauksen)? Kyllä, pakkauksen hinta kohtaan ilmoitetaan yhden astian tms. hinta.
Viitaten kysymyksen 3 vastaukseen, kulutusmäärä on ilmoitettu yksittäisinä tabletteina eli hinta ilmoitetaan yhden tabletin mukaan. Kohtaan pakkauksen hinta alv 0% ilmoitetaan tarjoajan oman myyntipakkauksen hinta. 20. KYSYMYS Jätesäkit, rivi 29 240l oranssi säkki: Yleinen 240 litran koko on 1150x1400, pyydetty kokoluokka menee lähemmäksi 200 litran säkkiä (esim. 900 x 1300). Käykö jompi kumpi seuraavista säkeistä: 240l LD 1150x1400x0,03 tai 200l LD 900x1300x0,03? Huom. vahvuus yllämainituissa säkeissä on 0,03, voitte arvioida soveltuvuuden käyttönne mukaan. Tilaaja voi hyväksyä koon 240 l LD 1150x1400x0,03 21. KYSYMYS Jätesäkit, rivi 29 240l oranssi säkki: Mikäli ISO 9001 ja ISO 14001 sertifioidulla valmistajalla ei ole perusvalikoimassa kyseistä tuotetta, mutta lupaa valmistaa tuotteen sopimuksen voimaan astuessa, hyväksytäänkö mallikappaleiksi kahden säkin yhdistelmä, jossa toinen säkki toimii vahvuuden ja koon vertailua varten ja toinen säkki taas värin vertailua varten? Kahden säkin yhdistelmä voidaan hyväksyä mallikappaleeksi.