Metsälain uudistaminen 2014

Samankaltaiset tiedostot
Hakkuut ja uudistamisvelvoite

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta

Hakkuut ja uudistamisvelvoite

Metsälain muutoksien vaikutukset metsänkäsittelyyn

Metsälain sisältö ja soveltamisala. Keskeisiä muutoksia Soveltamisala Käsitteet

Metsälaki. Monimuotoisuuden turvaaminen

Esityksen sisältö. Alkuperäiset dokumentit

Metsälain muutokset 2014

Metsälain uudistaminen 2014

Metsälain uudistaminen 2014

Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus

Ensikosketus metsälakiin - mitä lakiuudistuksella tavoitellaan

Laki metsälain muuttamisesta 1085/2013

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1085/2013 Laki. metsälain muuttamisesta

Metsälain uudistaminen ylitarkastaja Matti Mäkelä maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto

Suomen metsäkeskus. Metsätilan asiantuntijailta Mikko Savolainen

Erirakenteinen metsänkasvatus. Tiina Ojansivu

Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään metsälain (1093/1996) nojalla:

Metsälain uudet tuulet kaupunkimetsissä. Metsä- ja Viherpäivät Kuopio 2014 Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM Luonnonvaraosasto 11.6.

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus

Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteet

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 109/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi metsälain ja rikoslain 48 a luvun 3 :n muuttamisesta. Asia.

Päivän teemat. Metsäiset lait Kehitysluokka Kiertoaika Metsänhoito- ja hakkuu-toimenpiteitä

Muuttuneet metsälait ja uudistuva metsänhoito

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso Etelä-Karjala

Metsänomistajan valinnanvapaus metsänhoidossa nykyisen oikeustilan ja uudistusehdotuksen vertailua. Tero Laakso MMM, MH, OTK Itä-Suomen yliopisto

Metsätalouden vesiensuojelupäivät. Saarijärvi

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsärikokset. Metsärikos tekotapa

Metsätalouden vesiensuojelupäivät Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Tulkintasuosituksia metsälain 10 :n tarkoittamien erityisen tärkeiden elinympäristöjen rajaamisesta ja käsittelystä

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet

LAUSUNTO luonnoksesta hallituksen esitykseksi metsälain muuttamisesta

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä

Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus

Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteita

Onko edellytyksiä avohakkuuttomalle metsätaloudelle?

Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät

Riistan elinympäristöjen parantaminen. Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä

METSÄNHOITOSUOSITUKSET JA METSÄSUUNNITTELU KAAVOITUKSEN TUKENA. Markku Remes Metsätalous ja kuntakaavoitus -seminaari Kuopio 15.4.

Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus

WWF Suomen lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä

MUISTIO. Maastokatselmus kiinteistöllä Jara

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus

Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö

Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä

METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA

METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät. Päättäjien 34. Metsäakatemian maastojakso Olli Äijälä

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Metsänhoitotyöt kuvioittain

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen

Maa- ja metsätalousministeriön kommenttipuheenvuoro. Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MMM/LVO/MBY

Maa- ja metsätalousministeriö Metsäosasto PL Valtioneuvosto Helsinki Viite: MMM:n lausuntopyyntö

Ajankohtaista metsäpolitiikassa. Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA

HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala

Metsäsuunnitelma vuosille

Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. Hakkuu. tua 4,0. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua.

Toimenpiteet kuvioittain

Perjantai teema: metsän arvokkaat luontokohteet. 8-9 luento 9.15 lähtö > Aitolahti > Vuores 14.

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen?

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö

Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS :2003 kriteeristä 10 Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

, Joensuu Suomen metsäkeskus 1

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsänhoidon suositukset

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. riistavahingoista. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013

METSÄNHOITO Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

Suomen metsäkeskus. Metsien vapaaehtoinen suojelu, luonnonhoitohankkeet ja vesienhoito. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Suomen metsien inventointi

Kestävää metsätaloutta turv la?

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Transkriptio:

Metsälain uudistaminen 2014 Metsälakikoulutus Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Aluejohtaja Anssi Niskanen Pohjois-Karjalan alueyksikkö Joensuu, Tiedepuisto 19.11.2013 1

18.11.2013 Suomen metsäkeskus 3 Uudistuksen muuta taustaa Metsänkasvatuksen aineettomat arvot nousseet yhä enemmän taloudellisten tavoitteiden rinnalle. Merkittävä osa metsänomistajista painottaa metsien hoidossa ja käytössä taloudellisten tavoitteiden ohella myös virkistys-, luonnonsuojelu- ja maisemanäkökohtia. Sen ohella suuri osa metsänomistajista edellyttää sijoitukselleen ja investoinneilleen hyvää taloudellista tuottoa. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 4 2

Uudistuksen muuta taustaa Hallitusohjelma Metsätalouden ja metsäteollisuuden taloudellista toimintapohjaa on uudistettava metsälainsäädännön kokonaisuudistuksella, jolla turvataan niin luonnon monimuotoisuus ja monikäyttöisyys kuin kansantalouden, puunkäyttäjien ja metsänomistajan edut. Uudistuksella edistetään kestävää ja nykyistä monipuolisempaa metsänhoitoa ja metsien uudistamista. Puun saatavuutta parannetaan uudistamalla metsälainsäädäntöä metsänhoidon kannustavuutta ja pitkäjänteisyyttä edistävällä tavalla. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 5 Uudistuksen keskeiset tavoitteet Metsälainsäädännön uudistamisen keskeisenä päämääränä on lisätä metsänomistajien valinnanvapautta ja vastuuta metsiensä käytössä ja hoidossa. Uudistuksen tavoitteena on parantaa metsätalouden kannattavuutta selkiyttää lainsäädäntöä ja parantaa oikeusturvaa vaikuttaa positiivisesti metsien monimuotoisuuteen laajoilla alueilla motivoida metsänomistajia metsien hyvään hoitoon omien tavoitteidensa mukaisesti. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 6 3

Uudistuksen keskeiset tavoitteet Metsäpolitiikan tärkeimmät päämäärät säilyvät: metsien kestävä käyttö hyvinvoinnin lisääminen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Kestävyystavoite säilytetään: uudistamishakkuun jälkeinen uudistamisvelvoite kasvatushakkuun jälkeinen puustopääoman minimimäärä ja laatuvaatimus metsälaki on vähimmäisvaatimus (kuten aina), tavoite on edelleen hyvässä metsien hoidossa 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 7 4

Esityksen sisältö Tämä esitys pohjautuu dokumentteihin Hallituksen esitys 75/2013: Laki metsälain muuttamisesta Valtioneuvoston asetus metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä, luonnos 11.10.2013 Maa- metsätalousministeriön asetus metsänkäyttöilmoituksesta, luonnos 11.10.2013 Esitys käsittelee pääasiassa muutoksia säännöksiin. = viittaus metsälakiin VNA = viittaus metsälakiin liittyvään valtioneuvoston asetukseen 18.11.2013 Esityksen sisältö Metsälain sisältö, soveltamisala ja käsitteet Kasvatushakkuut; muutokset säännöksissä Uudistushakkuut ja uudistaminen; muutokset säännöksissä, suojametsät ja suoja-alueet Monimuotoisuuden turvaaminen Hallinnollinen menettely ja seuraamukset 18.11.2013 5

Metsälain sisältö, soveltamisala ja käsitteet Keskeisiä muutoksia Voimaantulo Soveltamisala Käsitteet Keskeisiä muutoksia Uudistushakkuiden järeys- ja ikärajoitteet poistuneet kiertoaika metsänomistajan päätettävissä Hakkuu- ja uudistamistapojen yksityiskohtaista säätelyä vähennetty: - puulajivalinnan säätelyä väljennetään - kasvatushakkuiden toteuttamistapa metsänomistajan harkintaan (ala- /yläharvennus) Pienaukkohakkuut ja eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuut sallittuja Luontainen uudistaminen ja viljely tasapuoliseen asemaan laissa painopiste siirtyy uudistumistuloksen valvontaan Uudistamisvelvoite poistettu vähätuottoisilta ojitetuilta soilta sekä ennallistettavilta alun perin avoimilta soilta ja perinneympäristöiltä Erityisen tärkeiden elinympäristöjen kohteita lisätty Oikeusturvaa parannettu ja valvontaa selkiytetty määrittämällä esim. metsälain edellyttämälle taimikolle ja erityisen tärkeille elinympäristöille selvät kriteerit ja toimintatavat. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 12 6

Voimaantulo Laki tulee voimaan 1.1.2014 pääosin ilman siirtymäaikoja. Ennen lain voimaantuloa tehtyihin metsänkäyttöilmoitusten määräaikoihin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä (14 vrk/2 v). Ennen lain voimaantuloa aloitettuun hakkuuseen ja siitä aiheutuneeseen uudistamisvelvoitteeseen sovelletaan uusia säännöksiä. Tämä tarkentunee. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 13 Soveltamisala Soveltamisalana metsätalousmaa, paitsi LsL:n suojelualueet Kaavassa suojelualueeksi osoitetut alueet Erämaalain alueet, paitsi suojametsät Asemakaava-alueet, paitsi maa- ja metsätalousalueet Asemakaavan laatimisvaiheen toimenpiderajoitusalueet Oikeusvaikutteisella yleiskaava-alueet, jotka eivät maa- ja metsätalousaluetta 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 14 7

Soveltamisala Metsälakia ei sovelleta valtion luonnonsuojelutarkoitukseen hankkimilla alueilla eikä muilla valtion alueilla, joita hoidetaan viranomaisen suojelupäätöksen mukaisesti (luonnonsuojelulain mukaisten suojelualueiden lisäksi). (2 ) Ei myöskään puolustusvoimien ampuma-alueiden maalialueilla. Maankäyttömuodon muuttaminen: Metsälakia aletaan soveltaa, jos aluetta ei ole otettu muuhun käyttöön neljän (aiemmin kolmen) vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä. (3 ) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 15 Käsitteet A. Määritelmät, jotka nyt sisällytetty lakiin (2 a ) 1. Puunkorjuu: puiden kaato tai katkominen, sekä korjattavan puun kuljetus käsittelyalueelta välivarastolle Myös pelkkä kaatuneiden puiden korjuu myrskyn jälkeen. 2. Uudistushakkuu: puunkorjuu, jossa käsittelyalue hakataan uuden puuston aikaansaamiseksi tarvittaessa jätettäviä säästö-, siemen- tai suojuspuita lukuun ottamatta avoimeksi alueeksi. 3. Kasvatushakkuu: puunkorjuu, joka tehdään alueelle jäljelle jäävän puuston kasvattamista taikka tämän ohella myös uuden taimiaineksen syntymistä edistävällä tavalla Eri-ikäisrakenteisuuteen tähtäävät hakkuut pääsääntöisesti kasvatushakkuita. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 16 8

Käsitteet 4. Käsittelyalue: metsikkökuvio tai kartalle rajattu alue, jolla tehdään samantyyppisiä hakkuu- tai muita metsänhoitotoimenpiteitä pääasiassa koko alueella; voi olla useamman kiinteistön alueella. Samantyyppinen toimenpide määrittyy ilmoitusvelvollisuuden perusteella (MMM:n asetus metsänkäyttöilmoituksesta) Uudistushakkuussa metsänkäyttöilmoituksessa ilmoitetaan kuvioittain mm. uudistamistapa sekä mahdollinen maanpinnan käsittelytapa. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 17 Käsitteet 5. Viljely: metsän uudistaminen istuttamalla kasvupaikalle sopivia taimia tai kylvämällä kasvupaikalle sopivia siemeniä. 6. Luontainen uudistaminen: metsän uudistaminen käsittelyalueella olevien siemenpuiden tai suojuspuiden avulla tai hyödyntämällä siementävää reunametsää 7. Metsän hakkaaja: maanomistaja tai silloin kun hakkuuoikeus on luovutettu toiselle taholle, hakkuuoikeuden haltija 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 18 9

Käsitteet B. Määritelmät, jotka sisältyvät valtioneuvoston asetukseen (VNA 1 ) [1. rinnankorkeus ] [2. keskiläpimitta, puun läpimitta, pohjapinta-ala ] 3. Kasvatuskelpoinen puu: metsälain 8 a :ssä tarkoitetun puulajin (ts. uudistamiseen sallitun puulajin) latvukseltaan elinvoimainen puu, jossa ei ole vaurioita ja jonka rinnankorkeusläpimitta on yli 7 cm. [4. runkoluku: em. kasvatuskelpoiset puut, kpl/ha] Runkoluvulla nyt merkitystä vain alle 12-metrisen tasaikäisrakenteisen puuston kasvatushakkuussa, jolloin jäävälle puustolle vähimmäisrunkoluku. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 19 Käsitteet 5. Kangasmaa: kasvupaikka, jossa kivennäismaa on lähempänä kuin 30 senttimetrin syvyydellä maanpinnasta. 6. Turvemaa: kasvupaikka, jossa kivennäismaa on vähintään 30 senttimetrin syvyydellä. 7. 9. Uusi aluejako, jossa eteläisen Suomen ja keskisen Suomen raja noussut pohjoisemmaksi pohjoinen Suomi: Lapin maakunta, Kuusamo, Pudasjärvi, Taivalkoski, Hyrynsalmi, Puolanka ja Suomussalmi keskeinen Suomi; mm. Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnista muut kuin pohjoiseen Suomeen kuuluvat kunnat Vaikuttaa mm. kasvatushakkuu: puuston vähimmäistiheys hakkuun jälkeen uudistamisvelvoite: taimikon (0,4 m) syntymisen aikaraja. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 20 10

Aluejako Suuntaa antava kartta, tarkka maakunta-/ kuntakohtainen jako ilmenee VNA 1 :stä Suojametsäalue sekä Inari, Kittilä, Muonio, Salla, Savukoski ja Sodankylä Pohjoinen Keskinen Eteläinen Keskimääräinen lämpösumma 1981 2010 Ilmatieteenlaitos 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 21 Kasvatushakkuut; muutokset kasvatushakkuita koskevissa säännöksissä Tasaikäisrakenteinen metsätalous / eriikäisrakenteinen metsätalous Kasvatushakkuiden tekeminen Puusto- ja maastovaurioiden enimmäismäärä Vastuut hakkuussa 11

Tasaikäisrakenteinen metsätalous Tavoitteena tasarakenteisen ja ikäisen metsän kasvatus Uudistaminen (keinollinen, luontainen) Taimikon varhaishoito Taimikon hoito Ensiharvennus Alaharvennus, laatuharvennus Muu harvennus Alaharvennus, yläharvennus Avohakkuu/siemenpuu/suojus -puuhakkuu Eri-ikäisrakenteinen metsätalous Tavoitteena erirakenteisen ja ikäisen metsän kasvatus Lähtökohtana laaja runkolukujakauma (kaiken kokoisia ja ikäisiä puita) Poistetaan pääosin valtapuita ja harvennetaan pienempien puiden ryhmiä 15-20 vuoden välein Jäävien puiden ja alikasvoksen elpyminen Ei erillisiä kehitysvaiheita Pienaukkohakkuut, läpimitta 30-50 m, (0,1-0,3 ha) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 23 Tasaikäisen ja eri-ikäisen metsän käsittelyn periaate 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 24 12

Runkolukujakauma 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 25 Puiden valinta eri-ikäiskasvatuksessa Suurimmat puut poistetaan, tarvittaessa harvennetaan pienempää puustoa Luodaan eriikäisrakenne alikasvosta säästäen Poimintahakkuun täytyy olla voimakas kannattavuuden ja uudistumisen vuoksi 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 26 13

Pienaukkohakkuu Piirros: Juha Varhi Metsään hakataan pieniä aukkoja (enint. 0,3 ha) ja jätetään uudistumaan luontaisesti Helpompi hallita ja uudistaa Valopuulajien (mänty, lehtipuut) menestyminen Rehevillä alueilla heinittyminen 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 27 Eri-ikäiskäsittelyn ja pienaukkojen yhdistelmät Kasvatushakkuiden tekeminen Kasvatushakkuun vaihtoehtoiset toteuttamistavat A Tasaikäisrakenteisen metsän kasvatus: Ala- ja yläharvennukset (alaharvennus ei enää pääsääntönä kuten aiemmin VNA:ssa) B Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus: Poiminta- ja pienaukkohakkuut (aiemmin erityiskohteita) Metsänkäyttöilmoitukseen merkitään kasvatushakkuiden yhteydessä hakkuun toteuttamistapa eli onko tasa- vai eriikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuu Tasa- ja eri-ikäisrakenteiselle metsälle määritelty omat kasvatettavan puuston vähimmäismäärät (VNA liite A ja B) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 28 14

Kasvatushakkuiden tekeminen Kasvatuskelpoisen puuston määrä (VNA 1 ) Etelä-/eteläisen Suomen raja siirtynyt pohjoisemmaksi Havupuuvaltaisten kriteereissä ei ole eroteltu mänty- ja kuusivaltaisuutta Koivuvaltaisten kriteereissä ei ole eroteltu raudus- ja hieskoivuvaltaisuutta Arvioidaan koko käsittelyalueelta Ajourat, ojat ja ojalinjat luetaan metsikön pinta-alaan kuten aiemmin Lisäksi pienaukot luetaan pinta-alaan 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 29 Aluejako Suuntaa antava kartta, tarkka maakunta-/ kuntakohtainen jako ilmenee VNA 1 :stä Suojametsäalue sekä Inari, Kittilä, Muonio, Salla, Savukoski ja Sodankylä Pohjoinen Keskinen Eteläinen Keskimääräinen lämpösumma 1981 2010 Ilmatieteenlaitos 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 30 15

Kasvatushakkuut Havupuuvaltaiset tuoreet tai sitä ravinteikkaammat kankaat, kasvatuskelpoisen puuston määrä tasaikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuun jälkeen (VNA liite A, PPA= pohjapinta-ala) < 12 m, Runkoluku 12 m, PPA, m² 14 m, PPA, m² Valtapituus 16 m, PPA, m² 18 m, PPA, m² 20 m, PPA, m² Suojametsäalue sekä Inari, 600 7 9 11 11 Kittilä, Muonio, Salla, Savukoski ja Sodankylä Em. aiemmin (*/**) 600/600 7 9 11 13/11 13/12 - Muu pohjoinen Suomi 700 8 10 12 12 Pohjois-Suomi aiemmin (*/**) 700/700 9/8 11/10 13/12 14/12 14/12 - Keskinen Suomi 700 9 11 13 14 22 m, PPA,m² Väli-Suomi aiemmin (*/**) 800/700 10/9 12/11 14/13 15/14 16/14 16/14 Eteläinen Suomi 800 9 11 13 15 Etelä-Suomi aiemmin (*/**) 800/800 10/9 12/11 14/13 15/15 16/15 16/15 * kuusivaltainen lehtomainen kangas ** mänty- ja kuusivaltainen tuore kangas Ravinteisuudeltaan vastaavilla turvemailla noudatetaan samoja rajoja. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 31 Kasvatushakkuut Havupuuvaltaiset kuivahkot kankaat, kasvatuskelpoisen puuston määrä tasaikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuun jälkeen (VNA liite A, PPA= pohjapinta-ala) < 12 m, Runkoluku 12 m, PPA, m² 14 m, PPA, m² Valtapituus 16 m, PPA, m² 18 m, PPA, m² Suojametsäalue sekä Inari, Kittilä, 600 7 9 10 10 Muonio, Salla, Savukoski ja Sodankylä Em. aiemmin* 600 7 9 10 10 10 Muu pohjoinen Suomi 700 8 10 11 11 Pohjois-Suomi aiemmin* 700 8 10 11 11 11 Keskinen Suomi 800 8 11 12 13 Väli-Suomi aiemmin* 800 9 11 12 13 13 Eteläinen Suomi 800 9 11 12 13 Etelä-Suomi aiemmin* 800 9 11 12 13 13 20 m, PPA, m² * mäntyvaltainen kuivahko kangas Ravinteisuudeltaan vastaavilla turvemailla noudatetaan samoja rajoja. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 32 16

Kasvatushakkuut Havupuuvaltaiset kuivat tai sitä karummat kankaat, kasvatuskelpoisen puuston määrä tasaikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuun jälkeen (VNA liite A, PPA= pohjapinta-ala) Valtapituus Suojametsäalue sekä Inari, Kittilä, Muonio, Salla, Savukoski ja Sodankylä < 12 m, Runkoluku 12 m, PPA, m² 14 m, PPA, m² 16 m, PPA, m² 18 m, PPA, m² 500 6 7 8 8 20 m, PPA, m² Em. aiemmin 500 6 8 8 8 - Muu pohjoinen Suomi 600 7 8 9 9 Pohjois-Suomi aiemmin* 600 7 9 9 9 - Keskinen Suomi 700 8 9 10 10 Väli-Suomi aiemmin* 700 8 9 10 10 10 Eteläinen Suomi 700 8 9 10 10 Etelä-Suomi aiemmin* 700 8 9 10 10 10 * mäntyvaltainen kuiva kangas Ravinteisuudeltaan vastaavilla turvemailla noudatetaan samoja rajoja. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 33 Kasvatushakkuut Raudus- ja hieskoivuvaltaiset kankaat, kasvatuskelpoisen puuston määrä tasaikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuun jälkeen (VNA liite A, PPA= pohjapinta-ala) Valtapituus < 12 m, Runkoluku 12 m, PPA, m² 14 m, PPA, m² 16 m, PPA, m² 18 m, PPA, m² 20 m, PPA, m² Suojametsäalue sekä Inari, Kittilä, Muonio, Salla, Savukoski ja Sodankylä 500 6 6 8 9 Em. aiemmin (*/**) 400/500 -/- 6/6 8/8 9/9 -/- Muu pohjoinen Suomi 600 7 7 9 10 Pohjois-Suomi aiemmin(*/**) 500/600 -/- 7/7 9/9 10/10 -/- Keskinen Suomi 600 7 7 9 10 Väli-Suomi aiemmin(*/**) 600/700 -/- 7/7 9/9 11/10 12/10 Eteläinen Suomi 600 7 7 9 10 Etelä-Suomi aiemmin(*/**) 600/700 -/- 7/7 9/9 11/10 12/10 * rauduskoivuvaltainen tuore tai sitä ravinteikkaampi kangas ** hieskoivuvaltainen tuore tai sitä ravinteikkaampi kangas Ravinteisuudeltaan vastaavilla turvemailla noudatetaan samoja rajoja. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 34 17

Kasvatushakkuiden tekeminen Kasvatuskelpoisen puuston määrä eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuun jälkeen (VNA liite B) Tuoreet tai sitä ravinteikkaammat kankaat Kuivahkot tai sitä karummat kankaat Pohjapinta-ala, m² Pohjapinta-ala, m² Suojametsäalue sekä Inari, Kittilä, Muonio, Salla, Savukoski ja Sodankylä 7 5 Muu pohjoinen Suomi 8 6 Keskinen Suomi 9 8 Eteläinen Suomi 10 9 Puuston tasaisesta jakautumisesta voidaan poiketa Ravinteisuudeltaan vastaavilla turvemailla noudatetaan samoja rajoja Ei aiemmin hakkuutapana 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 35 Kasvatushakkuiden tekeminen Kasvatuskelpoisen puuston määrä (VNA 2 ) Ojitetulla alueella kasvatuskelpoisen puuston määrä voi olla enintään 20 % alhaisempi kuin muualla vaadittu (aiemmin 10 %, turvemaat) Kasvupaikan kallioisuuden tai muun erityisen syyn vuoksi kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä voidaan edelleen alittaa, erityisen perusteltu syy esitetään metsänkäyttöilmoituksessa Erityiskohteella sen ominaisuudet otetaan edelleen huomioon 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 36 18

Kasvatushakkuiden tekeminen Kasvatuskelpoisen puuston jakautuminen (VNA 3 ) Käsittelyalueelle jäävän kasvatuskelpoisen puuston on jakauduttava tasaisesti Käsittelyalueen sisällä voi kuitenkin olla tasaisesti jakautuneena enintään 0,3 ha yhtenäisiä alueita (pienaukkoja), joilla on vähän tai ei lainkaan kasvatuskelpoista puustoa Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksessa jäljelle jäävän puuston tasaisuudesta voidaan poiketa. (VNA liite, taulukko B) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 37 Kasvatushakkuiden tekeminen Kasvatuskelpoisen puuston laatu (VNA 5 ) Elinkelvottomia ja vaurioituneita puita ei lueta kasvatettaviin Korjuuvauriot (vaurioituneet puut): Puuaines rikkoontunut tai kuori vaurioitunut yhdestä tai useammasta kohdasta rinnankorkeuden alapuolelta yhteensä yli 12 cm²:n alueelta tai yläpuolelta yhteensä yli 30 cm² alueelta (aiemmin yhteensä 12 cm² rungon osasta riippumatta) Huomioon otetaan vauriot yli 2 cm paksuisissa juurissa, enintään metrin päässä rungon keskipisteestä kuten aiemmin 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 38 19

Kasvatushakkuiden tekeminen Uudistamisvelvoite Uudistamisvelvoite syntyy kasvatushakkuussa, jos kasvatuskelpoisen puuston määrä alittaa edellä esitetyt vähimmäismäärät käsittelyalueella tai syntyy yli 0,3 ha:n aloja, joissa on vähän tai ei lainkaan kasvatuskelpoista puustoa 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 39 Puusto- ja maastovaurioiden enimmäismäärä Kasvatuskelpoisen puuston laatu (VNA 5 ) Ehdottomat enimmäisrajat vaurioille. Käsittelyalueelle jäävän puuston vaurio-% ei saa puunkorjuun jälkeen ylittää 15 % Lasketaan vaurioituneiden ja kaikkien runkolukuun laskettavien puiden suhteena Ajourapainaumaksi katsotaan yli metrin pituinen ja kenttäkerroksen alareunasta laskettuna yli 10 cm syvä painauma, painaumien osuus käsittelyalueen ajourien kokonaispituudesta ei saa ylittää 15 % kangasmaalla 25 % turvemaalla 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 40 20

Vastuut hakkuussa Metsänhakkaajan ja leimikkosuunnittelijan tekijänvastuu (7 ) Nyt myös suunnittelijan vastuu ml. 10 :n kohteet ja niihin liittyvät rajaukset ts. karttarajaukset leimikkosuunnitelmissa 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 41 Vastuut hakkuussa Maanomistajan tai hallintaoikeuden haltijan valtuuttaman henkilön ilmoitusvelvollisuus (7 a ) Maanomistajalla ilmoitusvelvollisuus (hakkuiden) metsänkäyttöilmoitukseen merkitsemistään käsittelyalueella mahdollisesti sijaitsevista tiedetyistä erityisen tärkeistä elinympäristöistä Koskee myös maanomistajan edustajaa, joka tekee metsänkäyttöilmoituksen Ilmoitettava hakkuuoikeuden haltijalle myös metsäkeskuksen ilmoittamat kohteet, jotka metsäkeskus on ilmoittanut metsänkäyttöilmoituksen perusteella maanomistajalle ja tämän edustajalle 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 42 21

Uudistushakkuut ja metsän uudistaminen; muutokset säännöksissä Uudistushakkuun ajankohta Uudistamisvelvoitteen syntyminen Uudistamisvelvoitteen sisältö Uudistamisvelvoitteen täyttävä taimikko Erityistapauksia Uudistushakkuun ajankohta Ei enää uudistushakkuiden järeys- ja ikäkriteereitä Uudistushakkuun voi tehdä koska vain, mutta uudistamisvelvoitteen täyttämisestä on huolehdittava Neuvonnan ja metsänhoitosuosituksen merkitys kasvaa Muutos ei muuta taloudellisia realiteetteja, lisää kuitenkin joustavuutta ja mahdollistaa metsänomistajan tavoitteiden toteutumisen esim. poikkeuksellisissa puumarkkinatilanteissa 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 44 22

Uudistamisvelvoitteen syntyminen Uudistamisvelvoite uudistushakkuussa (5 a ) ja kasvatushakkuussa (5 ) Hakkuusta seuraa uudistamisvelvoite, 1) jos avoin alue on yli 0,3 ha Myös kasvatushakkuu muuttuu uudistushakkuuksi rajan ylityttyä. 2) jos kasvatuskelpoisen puuston määrä alittaa säännösten edellyttämän vähimmäismäärän käsittelyalueella Mahdollistaa uudistamisen enintään 0,3 ha:n pienaukkoja käyttäen, jolloin hakkuu katsotaan kasvatushakkuuksi 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 45 Uudistamisvelvoitteen sisältö Perustamistoimenpiteet (8 ) Perustamistoimenpiteiden vaatimus edelleen olemassa Tarvittaessa taimien kasvua haittaavan pensaiden ja puuston raivaus, heinäntorjunta sekä maanmuokkaus Lisäksi tarvittaessa järjesteltävä vesitalous sekä tehtävä täydennysviljely ja muu jälkihoito Vesitalous on järjesteltävä, jos turvemaan uudistushakkuu on muuttanut sitä niin, että taimikon aikaansaaminen on vaarantunut (VNA 9 ) Aiemmin maanpinnan käsittely oli pakollinen kuusen luontaisessa uudistamisessa, jos ennen uudistushakkuuta ei ollut selvää taimettumista 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 46 23

Uudistamisvelvoitteen sisältö Perustamistoimenpiteet (edelleen) Haittaaviksi puiksi ja pensaiksi ei katsota (VNA 9 ) monimuotoisuutta ja maisema-arvoja säilyttäviä jaloja lehtipuita tai yksittäisiä vanhoja puita (esim. kookkaat männyt, haavat, raidat, koivut) tai niiden muodostamia puuryhmiä lahopuita kasvatuskelpoisten puiden ryhmiä 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 47 Uudistamisvelvoitteen sisältö Perustamistoimenpiteet (8 ) Perustamistoimenpiteet saatettava loppuun kolmen vuoden kuluessa puunkorjuusta kuten aiemmin, muttei kytkentää (aiemmin 5 v) puunkorjuun aloitukseen Luontaisen uudistumisen edellytykset (VNA 8 ) kuten aiemmin Jos edellytykset eivät täyty, on tehtävä viljely. (VNA 9 ) Edellytysten menetys - esim. siemenpuut kaatuvat ennen taimettumista - johtaa viljelyyn uudistamisvelvoitteen kautta Ei edellytetä enää kuitenkaan, että on tapahtunut kuusen taimettumista jo ennen uudistushakkuuta 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 48 24

Uudistamisvelvoitteen sisältö Uudistamiseen hyväksyttävät puulajit (8 a ) Männyn, kuusen, rauduskoivun ja haavan lisäksi hybridihaapa, Siperian lehtikuusi, tervaleppä, metsälehmus, tammi, kynä- ja vuorijalava, vaahtera sekä saarni sallittuja valtapuulajina taimikkoa perustettaessa ilman erityisehtoja hieskoivu edelleen rajoitetusti Hyväksyttäville puulajeille ei enää tarkkaa kasvupaikkarajausta Muita kuin em. puulajeja käytettäessä on selvitettävä metsänkäyttöilmoituksessa kasvatuskelpoisuus ja soveltuvuus alueelle Kasvatuskelpoisuuden vaatimuksena ei ole enää markkinakelpoisen puun tuottaminen 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 49 Uudistamisvelvoitteen sisältö Uudistamiseen hyväksyttävät puulajit Hieskoivu sallittu pääpuulajina kuten aiemmin (8 a ) Turvemaat Kangasmaiden soistuneet osat Tiiviit savi- tai hiesuvaltaiset maa Muilla kasvupaikoilla hieskoivu hyväksytään täydentävänä puulajina kuten aiemmin (VNA 12 ) Pohjoisessa Suomessa osuus taimikosta enintään 50 % Muualla osuus taimikosta enintään 20 % 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 50 25

Uudistamisvelvoitteen täyttävä taimikko Velvoitteen täyttyminen Velvoite täyttyy, kun taimien keskipituus 0,4 m (8 ) Sama määräaika, 10 (eteläinen Suomi) 15 (keskinen Suomi), 20 v (pohjoinen Suomi) 25 (suojametsäalue) vuoden kuluessa puunkorjuun päättymisestä, koskee sekä viljeltyjä että luontaisesti uudistuneita taimikoita Riittävän tiheä, taimet tasaisesti jakautuneet Muu kasvillisuus ei uhkaa kehitystä välittömästi Aiemmin taloudellisesti kasvatuskelpoinen taimikko saavutettiin, kun taimien keskipituus oli 1,3 m 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 51 Uudistamisvelvoitteen täyttävä taimikko (VNA 11 ) Eteläinen ja keskinen Suomi: Havupuuvaltaiset taimikot 1 500 tainta/ha Lehtipuuvaltaiset taimikot 1 100 tainta/ha Pohjoinen Suomi Havupuuvaltaiset taimikot 1 200 tainta/ha Lehtipuuvaltaiset taimikot 1 100 tainta/ha Aiemmin mä 1 300 ku 1 200 le 1 000 Lappi mä 1 100 ku 1 000 le 1 000 Suurempi tiheys vaaditaan, koska uudistamisvelvoite täyttyy jo, kun taimikon keskipituus on vähintään 0,4 m (aiemmin 1,3 m) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 52 26

Uudistamisvelvoitteen täyttävä taimikko (VNA 11 ) Dyynimetsät ja paahderinteet: vaatimus 500 kpl/ha pienempi kuin edellä (VNA 11 ) Hieskoivun osuus täydentävänä puulajina rajoitettu kuten aiemmin (VNA 12 ) Pohjoisessa Suomessa enintään 50 % Muualla Suomessa enintään 20 % Ei koske kasvupaikkoja, joissa hieskoivu sallittu pääpuulajina Muiden (uudistamiseen hyväksyttyjen) puulajien osuutta ei ole rajoitettu. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 53 Erityistapauksia Vähätuottoiset ojitetut turvemaat Vähätuottoiset = runkopuun kasvu alle 1 m³/vuosi Ei uudistamisvelvoitetta (5 a ) Hakkuun jälkeen on jäätävä luonnon monimuotoisuutta edistävää puustoa 20 runkoa/ha 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 54 27

Erityistapauksia Ennallistamiskohteet Ei uudistamisvelvoitetta (5 a ) 1) metsäkeskuksen tai viranomaisen hyväksymän suunnitelman mukainen, alun perin harvapuustoisen/avoimen suon ennallistaminen 2) tai hyväksytyn suunnitelman mukainen perinneympäristön ennallistaminen Ennallistamisessa edellytetään, että ennen metsänkäyttöilmoituksen jättämistä toimitetaan asiakirjat alueen aiemmasta tilasta sekä selvitys ennallistamistoimenpiteistä alueyksikölle tai viranomaiselle (VNA 7 ) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 55 Erityistapauksia Maisematyöluvan rajoitteet Maisematyöluvan sisältämien toimenpiderajoitusten estäessä lain mukaisen uudistamisvelvoitteen täyttämisen, katsotaan, että metsälakia on kuitenkin noudatettu (8 ) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 56 28

Monimuotoisuuden turvaaminen Erityisen tärkeät elinympäristöt ja niiden ominaispiirteet Elinympäristöjen käsittely Poikkeuslupa Erityisen tärkeät elinympäristöt Erityisen tärkeiksi määriteltyjen elinympäristöjen kohteet pienialaisia tai metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä (10 ) Taloudellista arvoa arvioitaessa otetaan huomioon 11 eli poikkeuslupaan liittyvä vähäisen menetyksen (metsänomistajan omavastuun ) määrä. Pienialaisuudelle ei ole pinta-alarajaa. Tarkastellaan sekä tilaettä elinympäristökohtaisesti Määrittelyllä ei ole tarkoitus muuttaa nykykäytäntöä tai supistaa olemassa olevien erityisen tärkeiden elinympäristöjen määrää tai pintaalaa. Esim. kapea pienvesi voi olla kokonaisuudessaan iso, mutta yksittäiselle metsänomistajalle pieni. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 58 29

Erityisen tärkeät elinympäristöt Kohteiden ominaispiirteet Kullekin elinympäristölle on määritelty ominaispiirteet. Lisäksi kohteet ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia, selvästi maastossa erottuvia (ympäröivästä metsäluonnosta erottuvia). Muuta Pieni lampi määritelty enintään 0,5 ha:n suuruiseksi. Elinympäristöt jaettu 7 ryhmään. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 59 Elinympäristöt ja niiden ominaispiirteet Kohteiden ominaispiirteet (10 ) 1) Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt. Ominaispiirteitä ovat veden läheisyydestä ja puu- ja pensaskerroksesta johtuvat erityiset kasvuolosuhteet ja pienilmasto. Kohde katsotaan luonnontilaisen kaltaiseksi, vaikka veden laatu huonontunut tai virtaussuhteet muuttuneet ihmisen toiminnan seurauksena. (VNA 14 ) Ihmisen aikaisemman toiminnan synnyttämät pienvedet eivät lakikohteita. (VNA 14 ) Noro: pysyvä, ajoittain kuiva uoma. Noroksi ei katsota esim. vanhaa, turvemaan vesitalouden säätelyn kannalta merkityksetöntä ojaa. (lain perustelut) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 60 30

Elinympäristöt ja niiden ominaispiirteet 2) Suoelinympäristöt, joiden yhteinen ominaispiirre on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Vesitaloutta pidetään luonnontilaisen kaltaisena, jos ojituksen vesitaloudelliset vaikutukset poistuneet täysin. (VNA 14 ) a) Lehto- ja ruohokorvet. Ominaispiirteitä ovat rehevä ja vaatelias kasvillisuus, erirakenteinen puusto ja pensaskasvillisuus. Saniaislehto-, ruoholehto-, lettolehto-, lähdeletto-, saniais-, ruoho- ja heinäkorvet. Uusi: lähdekorvet. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 61 Uudet erityisen tärkeiksi määritellyt elinympäristöt Lähdekorvet Kuuluvat ruohokorpien ryhmään Sijaitsevat lähteiden välittömässä läheisyydessä. Esiintyvät usein pohjavesivaikutteisilla rinteillä ja rinteiden juurilla Ominaispiirteet: usein kostea ja viileä pienilmasto Kuusi- tai lehtipuuvaltainen iältään ja rakenteeltaan vaihteleva puusto, myös tervaleppä ja harmaaleppä Vesistöjen varsilla esiintyessään kohteisiin liittyy tavallisesti luhtaisuutta eli tulvavaikutteisuutta Lähdekorpi, Muonio Kuva: Hannu Nousiainen, Suomen Metla metsäkeskus 18.11.2013 62 31

Elinympäristöt ja niiden ominaispiirteet 2) Suoelinympäristöt, joiden yhteinen ominaispiirre on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. b) Uusi: yhtenäiset metsäkorte- ja muurainkorvet. Ominaispiirteitä ovat erirakenteinen puusto ja yhtenäisen metsäkorte- tai muurainkasvillisuuden vallitsevuus. c) Letot. Ominaispiirteitä ovat maaperän runsasravinteisuus, puuston vähäinen määrä ja vaatelias kasvillisuus. Uutta: myös Lapissa sijaitsevat d) Vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot. e) Luhdat. Ominaispiirteenä on erirakenteinen lehtipuusto tai pensaskasvillisuus sekä pintavesien pysyvä vaikutus. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 63 Uudet erityisen tärkeiksi määritellyt elinympäristöt Metsäkortekorvet Aitokorpi Esiintyy keidassoiden laiteilla ja aapasoiden reunaosissa, mutta enimmäkseen metsäkortekorpia on melko pieninä pinta-aloina suojuoteissa tai laajempien soiden reunaosissa Ominaispiirteet: Erirakenteinen puusto ja yhtenäisen metsäkortekasvillisuus Esiintyy yleisesti reheviä paikkoja suosivia ruoho- ja saralajeja Suomen metsäkeskus Metsäkortekorpi, Muonio,Kuva: Hannu Nousiainen, Metla 64 32

Uudet erityisen tärkeiksi määritellyt elinympäristöt Metsäkortekorvet Puusto järeää ja enimmäkseen kuusivaltaista, sekapuuna koivua, mäntyä ja harmaaleppää Pensaskerroksessa paatsamaa, pihlajaa ja pajuja Metsäkortekorpi, Riihimäki Kuva: Hannu Nousiainen, Metla 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 65 Uudet erityisen tärkeiksi määritellyt elinympäristöt Muurainkorvet Aitokorpi Keidassoiden laiteilla ja aapasoiden reunaosissa ja suojuoteissa Ominaispiirteet Erirakenteinen puusto ja yhtenäisen muurainkasvillisuus Lisäksi muurainkorvissa esiintyy esim. tupasvillaa ja pallosaraa Muurainkorpi, Muonio Kuva: Hannu Nousiainen, Metla 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 66 33

Uudet erityisen tärkeiksi määritellyt elinympäristöt Muurainkorvet Puusto kuusivaltaista, mänty ja koivu sekapuuna Selvää mätäs- ja välipintojen, jopa rimpipintojen vaihtelusta johtuvaa mosaiikkikasvustoisuutta Pensaskerros niukka, lajeja paju ja pihlaja Kenttäkerroksessa muurain, lisäksi pallosara ja tupasvilla Kuva: Hannu Nousiainen, Metla Muurainkorpi, 18.11.2013 Muonio Suomen metsäkeskus 67 Uudet erityisen tärkeiksi määritellyt elinympäristöt Letot, myös Pohjois-Suomessa Runsaimmin kalkkiseuduilla sekä suurten reunamuodostumien ja harjujen liepeillä Aukeita tai niukkapuustoisia soita Ominaispiirteet: Maaperän runsasravinteisuus Puuston vähäinen määrä Vaatelias leton kasvillisuus Monipuolinen putkilokasvi- ja sammallajisto 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 68 34

Uudet erityisen tärkeiksi määritellyt elinympäristöt Letot, myös Pohjois-Suomessa Lettojen alatyyppejä luhta,-,lähde-,koivu-,korpi-, räme-, välipinta ja rimpi letot Lettokorpi, Yli-Tornio Kuva: Hannu Nousiainen, Metla 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 69 Elinympäristöt ja niiden ominaispiirteet 3) Rehevät lehtolaikut. Ominaispiirteitä ovat lehtomulta, vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus. 4) Kangasmetsäsaarekkeet, jotka sijaitsevat ojittamattomilla soilla tai soilla, joissa luontainen vesitalous on pääosin säilynyt muuttumattomana. 5) Kallioperässä olevat tai kivennäismaahan uurtuneet, jyrkkärinteiset, pääosiltaan vähintään 10 m syvät rotkot ja kurut. Ominaispiirteenä on luonteenomainen muusta ympäristöstä poikkeava kasvillisuus. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 70 35

Elinympäristöt ja niiden ominaispiirteet 6) Pääosiltaan vähintään 10 m korkeat jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät. 7) Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot ja louhikot. Ominaispiirre on harvahko puusto. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 71 Elinympäristöjen käsittely Elinympäristöjen käsittelyn yleiset piirteet Käsittelyn periaatteet säilyneet ennallaan eli elinympäristön ominaispiirteiden on säilyttävä. Yksityiskohtia tarkennettu, mm. sallittuja ja kiellettyjä käsittelyitä määritetty tarkemmin. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 72 36

Elinympäristöjen käsittely Elinympäristöjen käsittelyn yleiset piirteet Sallittuja (10 a ) Voidaan tehdä varovaisia hoito- ja käyttötoimenpiteitä, joissa elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään tai niitä vahvistetaan. Toimenpiteissä on säilytettävä elinympäristölle erityinen vesitalous, puuston rakenne, vanhat ylispuut, kuolleet ja lahot puut. Lisäksi otettava huomioon kasvillisuus, maaston vaihtelevaisuus ja maaperä. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 73 Elinympäristöjen käsittely Elinympäristöjen käsittelyn yleiset piirteet Kiellettyjä (10 a ) uudistushakkuut metsätien teko ominaiskasvillisuutta vahingoittava maanmuokkaus ojitus purojen ja norojen perkaus kemialliset torjunta-aineet. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 74 37

Elinympäristöjen käsittely Pienvedet Rehevät lehtolaikut Luonnontilan ennallistaminen Suoelinympäristöt Kangasmetsäsaarekkeet Rotkot ja kurut Ominaispiirteitä säilyttävät toimenpiteet Varovaiset poimintaluonteiset hakkuut aina puuston rakenne säilyttäen, ei raivausta puusto luonnontilaisena tai luonnontilaisen kaltaisena säilyttäen, vesitaloutta muuttamatta puusto luonnontilaisena tai sen kaltaisena säilyttäen, vesitaloutta muuttamatta, vain kun maa jäässä puuston rakenne säilyttäen, vain kun maa jäässä ei erityisvaatimuksia ei erityisvaatimuksia Luontaisten puulajien viljely Ominaispiirteitä vahvistavat toimenpiteet Yksittäiset kuokkalaikut Suunnitelmallinen luonnonhoito Jyrkänteet ja niiden alusmetsät Hietikot, kalliot, kivikot ja louhikot ei saa tehdä lainkaan puunkorjuuta säilyttäen vanhimmat ja kuolleet sekä lahot puut 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 75 Elinympäristöjen käsittely Elinympäristöjen käsittelyn yleiset piirteet Metsäkuljetus ja puron ylitys sallittua erityistä varovaisuutta noudattaen, mikäli ei vaaranna ominaispiirteiden säilymistä. Poimintahakkuussa säilytettävä puuston ikärakenne (rakenne ja kerroksellisuus), vanhat ylispuut sekä kuolleet ja lahot puut. Ei raivausta; pensaskerros säilyy elinvoimaisena. (VNA 15 ) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 76 38

Poikkeuslupa erityisen tärkeän elinympäristön käsittelyyn Vähäisen taloudellisen merkityksen raja Raja määritelty nyt laissa (11 ). Vähäisen taloudellisen menetyksen raja euromääräisesti kuten aiemmin eli 4 000 tai yli 4% markkinakelpoisen puuston arvosta. Markkinakelpoinen puusto = kasvatuskelpoinen puusto, jolle muodostuu kantohinta Em. arvo määritetään kiinteistökohtaisesti, ei enää omistajan kaikkien saman kunnan alueella olevien kiinteistöjen puuston hakkuuarvo. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 77 Poikkeuslupa Poikkeuslupa erityisen tärkeän elinympäristön käsittelyyn (11 ) Poikkeuslupa on hakemuksesta myönnettävä raja-arvon ylittyessä (jos ei korvausta Kemeran ympäristötuella). Jos elinympäristön puuston arvo ylittää raja-arvon, säilytetään arvokkain osa erityisen tärkeästä elinympäristöstä joka tapauksessa. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 78 39

Ennakkotieto erityisen tärkeästä elinympäristöstä Ennakkotieto (14 c ) Kuten aiemmin maanomistaja tai hänen valtuuttamansa hakkuuoikeuden haltija voi hakea ennen hakkuuta tai muuta metsän käsittelyä metsäkeskukselta metsänkäyttöilmoitukseen liittyvän ennakkotiedon onko kohde 10 :n mukainen elinympäristö onko ilmoitettu metsänkäsittely 10 a ja 10 b :n mukainen. Metsäkeskuksen on noudatettava antamaansa ennakkotietoa lainvalvonnassa. Ennakkotieto erityisen tärkeästä elinympäristöstä maksuton. (23 a ) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 79 Hallinnollinen menettely ja seuraamukset Metsänkäyttöilmoitus Leimikkosuunnitelma Metsäkeskuksen ilmoitusvelvollisuus Ennakkotieto erityisen tärkeästä elinympäristöstä Rangaistukset ja korjaavat toimenpiteet Muuta 40

Metsänkäyttöilmoitus Metsänkäyttöilmoituksen teko (laki 14 ) Ilmoitusvelvollisuus koskee maanomistajan ja hallintatms. oikeuden haltijan lisäksi hänen valtuuttamaansa. Metsänkäyttöilmoitus on tehtävä käsittelyalueella tehtävästä aiotusta Kasvatushakkuusta Uudistushakkuusta Metsätuhon johdosta tehtävästä hakkuusta Muusta hakkuusta 10 :n erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelystä Suurialaisten tie- (mm. valtatiet) tai sähkölinjojen (mm. 400 kv) hakkuista. Suojametsäalueen hakkuista. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 81 Metsänkäyttöilmoitus Metsänkäyttöilmoitusta ei tarvitse tehdä, jos ne eivät kohdistus 10 :n kohteisiin: Kotitarvehakkuusta Pienikokoisen puuston (keskiläpimitta ennen hakkuuta enintään 13 cm) Sähkölinjojen reunavyöhykkeiden, oja-, vesijohto- tai viemärilinjojen hakkuusta Pienialaisista tie-, sähkö- tai muun vastaavan linjan hakkuusta 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 82 41

Metsänkäyttöilmoitus Metsänkäyttöilmoituksessa annettavat tiedot (laki 14 ) 1) maanomistajan tai hallintaoikeuden tms. oikeuden haltijan nimi- ja yhteystiedot; lisäksi hänen mahdollisesti valtuuttamansa henkilön nimi- ja yhteystiedot 2) hakkuuoikeuden haltijan em. tiedot, jos hakkuuoikeus luovutettu ennen ilmoituksen tekemistä 3) käsittelyaluetta koskevan kiinteistön tai kiinteistöjen nimi ja rekisteri-nro tai kiinteistötunnus sekä sijaintikunta ja -kylä 4) käsittelyalueen sijainti riittävällä tarkkuudella kartalla tai paikkatietoina sekä sen pinta-ala 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 83 Metsänkäyttöilmoitus Metsänkäyttöilmoituksessa annettavat tiedot (jatk.) 5) hakkuun tarkoitus (5, 5 a, 5 b ) ja toteuttamistapa sekä jos kyse lain 5 b :n mukaisen (erityiskohteen) hakkuusta, selvitys kohteen erityisluonteesta ja sen edellyttämästä hakkuutavasta jos kyse kallioisesta tms. (VNA 2 ), jolla jäävän puuston määrä tulee alittamaan lakirajan, selvitys erityisen perustellusta syystä 6) uudistushakkuussa metsikkökuvioittain kasvupaikka, uudistamistapa, uudistamisen pääasiallinen puulaji tai puulajit sekä mahdollinen maanpinnan käsittelymenetelmä 7) uudistushakkuun mahdollinen kohdistuminen kokonaan tai osaksi vähätuottoiselle ojitetulle turvemaalle tai ennallistettavaan elinympäristöön 8) tuhon aiheuttaja metsätuhon vuoksi hakattaessa 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 84 42

Metsänkäyttöilmoitus Metsänkäyttöilmoituksessa annettavat tiedot (jatk.) 9) jos metsätalousmaata otetaan muuhun käyttöön (3 ), tieto uudesta käyttötarkoituksesta 10) onko kysymyksessä suojametsäalue (12 ) tai suoja-alue (13 ) 11) jos käsittely koskee 10 :n elinympäristöä/-ympäristöjä, millainen elinympäristö kyseessä selvitys suunnitelluista 10 a ja 10 b :ssä sallituista toimenpiteistä selvitys ominaispiirteiden säilyttämisen tai vahvistamisen huomioon ottamisesta. 12) laatijan nimi ja yhteystiedot 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 85 Metsänkäyttöilmoitus Ilmoituksen määräajat (14 ) Ilmoitus vähintään 10 päivää (aiemmin 14) ennen hakkuuta tai muuta toimenpidettä. Laskeminen alkaa ilmoituksen saapumista seuraavasta arkipäivästä. Esim. perjantaina jätetyssä laskenta alkaa arkimaanantaista. Aikaisintaan 3 vuotta ennen toimenpidettä (nyk. 2 vuotta). Laajoja metsätuhoja koskevissa hakkuissa metsänkäyttöilmoitukselle ei ole määräaikaa: Poikkeuslupaa ei tarvita ennenaikaisessa aloituksessa, lukuun ottamatta 10 :n kohteita. Edellytykset: Metsäkeskus on ensin osoittanut, ts. rajannut, ko. laajan tuhoalueen. Hakkuun on pääosin kohdistuttava tuhopuustoon. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 86 43

Metsänkäyttöilmoitus Metsänkäyttöilmoituksessa annettavat tiedot (jatk.) Metsänkäyttöilmoitukseen voidaan sisällyttää tietoja, miten suunnitellussa toimenpiteessä on tarkoitus turvata yleiset edellytykset metsän biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten elinympäristöjen säilymiselle myös muualla kuin 10 :n kohteiden alueilla. Ilmoitus voi sisältää useita käsittelyalueita. Antajalla on ilmoituksen tarkistamisvelvollisuus ennen toimenpidettä, jos hakkuutapa tai käsittelyalue muuttuu merkittävästi. Esim.: tasaikäisrakenteinen kasvatushakkuu muuttuu eriikäisrakenteiseksi tai päinvastoin kasvatushakkuu muuttuu uudistushakkuuksi tai päinvastoin. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 87 Metsänkäyttöilmoitus Maanomistajan ilmoitusvelvollisuus (7 a ) Maanomistajan on ilmoitettava hakkuuoikeuden ostajalle metsänkäyttöilmoitukseen merkitsemänsä tiedot hakkuussa huomioon otettavista 10 :n kohteista. Velvollisuus koskee myös maanomistajan edustajaa, jos tämä tekee metsänkäyttöilmoituksen. Lisäksi hakkuuoikeuden ostajalle on maanomistajan tai hänen edustajansa ilmoitettava metsäkeskukselta saamansa 10 kohdetiedot, jotka metsäkeskus on antanut ilmoitusvelvollisuutensa nojalla. Suomen metsäkeskus 88 44

Leimikkosuunnitelma Leimikkosuunnitelman sisältö (7 ) Hakkuut hakkuutavoittain. Tiedossa olevat 10 :n kohteet kartalle rajattuina. Allekirjoitus tai muu vahvistaminen. Tekijä vastaa, että leimikkosuunnitelma on lain mukainen Lainvastainen leimikkosuunnitelma, esim. 10 :n kohde rajaamatta 10 :n kohteelle suunniteltu käsittelytapa lainvastainen (10 a, 10 b ) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 89 Metsäkeskuksen ilmoitusvelvollisuus Metsäkeskuksen ilmoitusvelvollisuus (7 a ) Metsänkäyttöilmoitukseen sisältyvällä käsittelyalueella tai sen läheisyydessä on tiedossa oleva 10 :n kohde erityisesti suojeltava laji- ja luontotyyppi Natura 2000- alue muu viranomaisen päätökseen perustuva vastaava kohde (metsälaki voimassa, esim. luonnonsuojelulain mukaiset luontotyypit tai muinaisjäännös, jolla viranomaisen rajauspäätös). Suomen metsäkeskus 90 45

Metsäkeskuksen ilmoitusvelvollisuus Metsäkeskuksen ilmoitusvelvollisuus (7 a ) (jatk.) Ilmoitus annettava maanomistajille sekä tämän tiedossa olevalle edustajalle ja hakkuuoikeuden haltijalle. Lisäksi laji- ja luontotyypin ja Natura 2000-alueen osalta myös ELY:lle. ------- Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka ilmoitettava kuten aiemmin. (14 b ) Suomen metsäkeskus 91 Ennakkotieto erityisen tärkeästä elinympäristöstä Ennakkotieto (14 c ) Kuten aiemmin maanomistaja tai hänen valtuuttamansa hakkuuoikeuden haltija voi hakea ennen hakkuuta tai muuta metsän käsittelyä metsäkeskukselta metsänkäyttöilmoitukseen liittyvän ennakkotiedon onko kohde 10 :n mukainen elinympäristö onko ilmoitettu metsänkäsittely 10 a (yleiset 10 periaatteet) ja 10 b :n (lehtolaikut, jyrkänteet yms. erityiskohteet) mukainen. Metsäkeskuksen on noudatettava antamaansa ennakkotietoa lainvalvonnassa. Ennakkotieto erityisen tärkeästä elinympäristöstä on maksuton (23 a ) 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 92 46

Rangaistukset ja korjaavat toimenpiteet Metsärikkomuksena rangaistava (18 ) 1) metsänkäyttöilmoituksen teon laiminlyönti vastuu koskee maanomistajan tai hallinta- tms. oikeuden omaavan lisäksi (aiemmasta poiketen) myös hänen valtuuttamaansa 2) puunkorjuu 6 :n vastaisesti (= vaurioita aiheuttaen) 3) metsän uudistamisvelvoitteen (8 ) laiminlyönti 4) 10 :n elinympäristön käsittely säännösten vastaisesti, luvatta tai lupaehtojen vastaisesti 5) lainvastaisen leimikkosuunnitelman laatiminen, kun suunnitelman perusteella toteutetaan puunkorjuu 6) suojametsä- tai suoja-aluetta koskevien säännösten rikkominen. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 93 Rangaistukset ja korjaavat toimenpiteet Metsärikkomuksen rangaistavuuden kynnys (18 ) Metsärikkomuksen syyksiluettavuusvaatimuksena tahallisuus tai törkeä huolimattomuus (aiemmin huolimattomuus ) Tekijä rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvoitetta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Huolimattomuuden törkeys ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Kasvatushakkuun suorittamisesta lainvastaisesti ei rangaista, poistuu myös rikoslaista Jos puusto hakataan säännösten edellyttämää harvemmaksi tai laadultaan kelvottomaksi korjaavat toimenpiteet / uudistaminen. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 94 47

Rangaistukset ja korjaavat toimenpiteet Metsärikoksena rangaistava (RL 48a ) 1)10 :n elinympäristön käsittely tahallisesti siten, että teko on omiaan vaarantamaan kyseisen elinympäristön ominaispiirteiden säilymistä Erityisen tärkeän elinympäristön vahingoittaminen on metsärikoksena rangaistavaa ainoastaan tahallisena Tahallista voi olla myös tietoisen riskin ottaminen; tekijä esim. tietää, että käsittelyalueella todennäköisesti on elinympäristökohde ja että on olemassa varteenotettava mahdollisuus, että suunnitellut toimenpiteet vaarantavat sen ominaispiirteiden säilymisen (ns. olosuhdetahallisuus). 2) suojametsä- tai suoja-aluetta koskevien säännösten rikkominen. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 95 Rangaistukset ja korjaavat toimenpiteet 15 :n mukainen neuvotteluvelvollisuus laajentunut Metsäkeskus pyytää maanomistajalta suunnitelman korjaavista toimenpiteistä, jos perusteltu syy epäillä, että suunniteltu, aloitettu tai toteutunut hakkuu tai muu toimenpide on säännösten tai määräysten vastainen jos uudistushakkuun jälkeen metsänkäyttöilmoituksessa mainitulla tavalla ei saataisi lain vaatimaa taimikkoa. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 96 48

Muuta Poistuvat käytännöt Taimikon perustamisilmoitus (aiempi 14 a ) Vakuusmenettely uuden puuston aikaansaamisen varmistamiseksi poistunut 15 :stä, vakuutta on vaadittu hyvin harvoin. Katselmusmenettely (aiempi 17 poistunut laista) katselmustoimikunnan tekemä katselmus säilyy hallinnollisena menettelynä Kemera-tapauksissa Katselmustoimikunta poistunee metsäkeskuslakia uudistettaessa, katselmus voidaan suorittaa hallintolain mukaisesti. 18.11.2013 Suomen metsäkeskus 97 49