IHAN IHOLLA! - sijaisvanhempien teemallinen kasvuryhmä

Samankaltaiset tiedostot
Miten tukea lasta vanhempien erossa

KIINTYMYSKESKEINEN KASVATUS SIJOITETTU LAPSI KOULUSSA. Christine Välivaara ja Hanna-Leena Niemelä Kehittämispäälliköt, Pesäpuu ry

KIINTYMYSSUHDE ADOPTIOPERHEEN ARJESSA

Kiintymyssuhde ja sen merkitys päivähoitoikäiselle lapselle

Koulu sijoitetun lapsen silmin

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

SILTA VUOROVAIKUTUSSUHTEISIIN työmalli sijaishuoltoon. IV Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

SISULLA SIITÄ SELVIÄÄ?

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä

Investointi sijaisvanhempaanparas

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko

Ja siihen rankan arjen pyöritykseen moni uupuukin turhaan

Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

Äiti lähtee päihdekuntoutukseen. Maija mukana. Sekä äiti että Maija viihtyvät. elo -95. marras -95 maalis -96

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

Vaikeat tilanteet esimiestyössä

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Opstuki2016- työpaja III

PESÄPUU ry LUPAUS LAPSELLE. Menetelmiä ja välineitä lapsilähtöiseen lastensuojelutyöhön

Yhdenvertaisuus työpajojen arjessa. Maia Fandi / Jyvälän Setlementti ry Annemari Päivärinta / Suomen Setlementtiliitto ry #setlementti100

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

Kartoitus sijaisisien asemasta. Hakala, Joonas Murtonen, Veikka

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan apa_mv_a7.indd

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

Tapahtuma on maksuton! Keikalla YONA! Terve tuloa!

KUN LAPSEN SISÄLLE SATTUU IHMEET TAPAHTUVAT ARJESSA

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

LASTENPSYKIATRIAN OSASTO

KEHITY KASVATTAJANA. Sijaisvanhemman osaamiskartta

OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma Piia Roos (Janniina Elo)

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS

Perhe on enemmän kuin yksi

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

4.2 Tunnetaitojen opetussuunnitelma

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä

UUSPERHENEUVOJAKOULUTUS. Ammatillinen lisäkoulutus monimuotoisia perheitä työssään kohtaaville sosiaali- terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille.

KEHITTÄMISPROJEKTIT. SISUKAS- projekti SISUKAS-projektin visio ja päätavoite. Projektin henkilöstö

SIJAISVANHEMPI JA SIJOITETUN LAPSEN TUNTEET - viikko sijaisperheen arkea päiväkirjojen valossa

Sisällys LUKIJALLE... 11

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

Onko se sitä? Erityisherkkyyden etsimismatkalla (Kantaesitys Jyväskylässä ) Ukko Kärkkäinen

SOS-lapsikylä & Selviytyjät (Pesäpuu ry) KOKO ELÄMÄ MUKANA osallisuusfoorumit

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN

Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein voimavara!

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä

Miten sinä voit? Miten

Uskomme sinuun usko sinäkin

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen

Rakenteellisen sosiaalityön työpajakokonaisuus Kanta-Hämeessä 1. paja paja paja

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään?

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

Mikä mättää?! Päiväkoti ja koulu traumatisoituneen lapsen arjessa

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

SIIPESI KANTAVAT VAIKUTTAVUUSTUTKIMUKSEN TULOKSET TIIVISTELMÄ

Isät esiin. VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylä. Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen

Kaupunki elinkeinotoiminnan mahdollistajana

Rakastan työtäni mutta miksi?

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi

Pesäpuun lehti 3/2009

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn

Biologisten vanhempien vanhemmuuden tukeminen jaetun vanhemmuuden näkökulmasta

Itsemääräämisoikeus käytännössä

ilike Me, ilike You Jokainen näkyväksi Ari Rapo 2011 Voimau<avan valokuvan menetelmään perustuva työyhteisöprojekb Likessä

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Psyykkinen toimintakyky

T U I J A H E L L S T E N

Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

Sisällys LUKIJALLE PERHEHOITO ENNEN JA NYT Jari Ketola Hoidon historiaa...15

Ammattilaisten ja kokemustoimijoiden toteuttama yhteiskehittäminen ja sen haasteet

Omaisen kohtaamisen prosessi

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä

Kohti Lapsiystävällistä Oulua

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Sisällys. Esipuhe Osa 1. Mitä ADHD on?

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012

Perhehoito terapeuttisessa viitekehyksessä Milla Höykinpuro YTM/sosiaalipsykologia, sosiaalityöntekijä Familar Pohjanmaa

Transkriptio:

IHAN IHOLLA! - sijaisvanhempien teemallinen kasvuryhmä Marja Kaskela ja Christine Välivaara Perhehoidonpäivät 2010 Työpaja

Taustaa kasvuryhmämallille Kokemustieto ja lukemisto: Kohdakkain sijaisvanhempien tuntoja ja tarinoita (2009) toim. Kaskela, Pesäpuu ry. Tutkimustieto ja päiväkirjat: Sijaisvanhempi ja sijoitetun lapsen tunteet viikko sijaisperheen arkea päiväkirjojen valossa, Välivaara (2009), Pesäpuu ry. Sijaisvanhempien tuen tarve CV-10

Ihan iholle tarinoita Avoin kirjoituskutsu Pesäpuun tiedotteessa ja Perhehoitoliiton lehdessä 2008. Pyysimme selviytymistarinoita, saimme tarinoita syvistä tunteista, sitoutumisesta, rakkaudesta, tuskasta, huolesta, hämmennyksestä / sijaisvanhempien kokemuksia siitä, kuinka sijoitetut lapset tulevat ihan iholle. Takerruit tiukasti kaulaani ja itkit vuolaasti. Siinä me ties monettako kertaa istuimme sylikkäin eteisen lattialla. Silittelin sinua hiljaa, kunnes itkusi ja sitä seuranneet värisevät nyyhkytyksesi olivat tyyntyneet. Sitten jatkoimme ulkovaatteiden pukemista. Lähdön hetket olivat sinulle vielä kauan vaikeita, mutta kaikkein eniten pelkäsit pakkaamista. Matkalaukkujen näkeminenkin sai sinut aivan pois tolaltasi. Ilman sanojakin teit asiasi selväksi enää et halunnut lähteä etkä tahtonut tavaroita pakattavan. ( Elina Leinonen, 2009 Kohdakkain)

Sinä et kysele voiko tulla sinä viet koko tilan täytät äänellä liikkeillä, ilmeillä jäsen jäseneltä oire oireelta sinä liimaat itsesi liki niin liki että lähdettyäsi erottelen käteni kädekseni jalkani jalakseni etsin itseni takaisin itselleni - Marja Kaskela

Päiväkirjatutkimus sijaisperheen arjesta Välivaara 2010 / N= 12 Kyselylomake + strukturoidut päiväkirjat Tutkimuskysymykset: Millaisia sijoitetut alle kouluikäiset lapset ovat temperamentiltaan ja tunne-elämältään? Millaisia vanhemmuustyylejä sijaisvanhemmilla on käytössä? Onko vanhemmuustyylillä yhteyttä lasten käyttäytymiseen?

Päätuloksia Temperamenttityypit tutkituilla lapsilla: Vilkkaat, Tunnevaltaiset, Mukautuvat Sijoitettujen lasten viikottaiset ja päivittäiset tunnevaihtelut poikkesivat muiden alle kouluikäisten käyristä -> Lapset haastavia Sijaisvanhempien kasvatustyyli pääasiassa ohjaavaa Rankaiseva painotus kasvatustyylissä yleisintä Vilkkaiden ja Tunnevaltaisten perheissä

Aiempien tutkimusten mukaan kiintymyssuhteissaan traumatisoituneet lapset eheytyvät parhaiten terapeuttisessa ja ohjaavassa kasvatusilmastossa Optimaalinen sijaisvanhemmuus edellyttää riittävää ennakkovalmennusta ja tukea

Keskeisiä kysymyksiä kehittämisprosessissa Millaisia tunteita sijoitetut lapset sijaisvanhemmissa nostattavat? Miten tämä näkyy omassa vanhemmuudessa? (Tietoisuus vanhemmuudesta) Mistä tunteeni nousevat? (Tietoisuus elämäntarinasta) Millaisesta vanhemmuudesta lapsi hyötyisi? (Vanhemmuustyyli) Miten tunteita voisi yrittää hallita? (Ymmärrys kasvatusmenetelmistä)

Sijaisvanhempien kasvuryhmän tavoitteet Lisätä tietoisuutta sijaisvanhemman oman kasvuhistorian vaikutuksesta tämän päivän sijaisvanhemmuuteen Lisätä sijaisvanhempien tietoisuutta sijoitetun lapsen tarpeista ja omasta vanhemmuustyylistä Antaa tietoa terapeuttisesta vanhemmuudesta Antaa työvälineitä tunteiden ja kokemusten puheeksi ottamiseen, nimeämiseen ja tunnetaitojen työstämiseen lasten/nuorten kanssa

Pilottiryhmät keväällä 2009 Helsinki: Tapiolan SOS-lapsikylä (12) ohjaajina: Marja Kaskela ja Paula Männikkö Jyväskylä: Pesäpuun toimisto (6) ohjaajina: Christine Välivaara ja Tuula Vilokkinen- Saxlund Käsikirja Jyväskylä: Kasvuryhmän ohjaajakoulutus 2010, (4 + 1 päivää)

Kasvuryhmämallin ytimet Terapeuttinen sijaisvanhemmuus Dialogisuus Elämäkerrallisuus Toiminnallisuus

Terapeuttisen vanhemmuuden asenteet kasvuryhmämallin viitekehyksenä Merja Metsänen P layful- leikkisä L oving rakastava A ccepting- hyväksyvä C urious - utelias E mphatic - empaattinen ( Hughes 2006)

CV-10

TAPAAMISTEN TEEMA- JA TIETOAINES Valmistautuminen ryhmään, ennakkotehtävä TUNNE TOIMINTA VÄLITEHTÄVÄ (Lapsen kanssa) 3 valokuvaa onnesta elämän varrelta 1. Elämäni sijaisvanhempana ONNI Valokuvat ja elämäni maisema Valokuva onnesta 2. Luottamus vs. epäluottamus PELKO Sydänpiirros Sydän 3. Rakkaus vs. hylkääminen VIHA Koti-ilmapiirin nelikenttä Vihamoniste 4. Luopuminen vs. juuttuminen SURU Menetysten palmu Palmu 5. Selviytyminen vs. epätoivo ILO Voimavarataloni 6. Seuranta- ja palautepäivä Paluu tulevaisuuteen Omat prosessikuvaukset Oma prosessini Lapsen voimavaratalo CV-10

Tapaamisten rakenne (3h) 1. Virittäytyminen, lämmittely ennakko- tai välitehtävän purku 2. Tietoaines 3. Työskentely välitehtävän anto 4. Sulkeminen

Palautetta pilottiryhmistä Lasten kanssa työstin vaikeitakin asioita toiminnallisesti. Lapsen auttamiseen tuli lisää taitoja. Toiminnalliset menetelmät herättivät ja elävöittivät. Tehtävät avasivat polkuja omaan itseen ja käynnistivät omaa pohdintaa. Välitehtävät olivat antoisia ja tukivat prosessin kulkua. Erityisen antoisina koin lasten kanssa tehdyt tehtävät, niiden kautta oma vanhemmuus näyttäytyi uudella tavalla. Keskustelu syvensi ja mahdollisti jakamisen ja vertaistuen, joka on erittäin merkityksellistä. Ymmärsin, että oma menneisyys on ratkaisevassa asemassa millainen minusta tuli/ miksi valitsin tämän tien Kaikki teemat olivat keskeisiä sijaisvanhemmuudessa. Auttoi omassa prosessissa löytämään tasapainoa ammattiminän ja yksityisen minän välillä. Kuka olen avautui ja itsetuntemus lisääntyi.

Osallistujien kommentteja meneillään olevista kasvuryhmistä 2010 Joudun prosessoimaan itseäni ja omaa elämääni Oivalsin, mistä minun autoritäärinen asenne tulee isältä ja missä kaikissa asioissa toimin kuin isäni Kyllä ne lapsuudenkokemukseni ja kiintymyssuhde-kokemukseni näyttäytyvät voimakkaasti tämän päivän vanhemmuudessa Olenko minä oikeanlainen äiti tälle lapselle Olen miettinyt asennettani, mutta minä kyllä huudan lapsille Olen saanut paljon tästä kerrasta rakkaus vs. hylkääminen/viha juuri nyt sopivaa pohdintaa minulle Sydän kotitehtävä ja valokuvatehtävät hyvää Ryhmätyöskentely kannustavaa

Seuraava ohjaajakoulutus 21.-22.3. ja 5.-6.4. 2011 sekä työnohjauspäivä 8.6.2011, Tampere, Varalan urheiluopisto Käsikirja (25 e) tilattavissa www.pesapuu.fi > verkkokauppa

THE END