Äiti lähtee päihdekuntoutukseen. Maija mukana. Sekä äiti että Maija viihtyvät. elo -95. marras -95 maalis -96
|
|
- Elina Myllymäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liite 4 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja 1 LIITE 4 1. Kotitehtävä (Elämäntapahtumat): Lapsen elämänjana Elämänjanalla tarkoitetaan janaa, jolle kootaan aikajärjestyksessä, syntymästä tähän hetkeen, lapsen merkittävät tapahtumat, esimerkiksi, syntymät, muutot, tukiperhejaksot, perheleirit, sijoitukset, perheenjäsenten sairastumiset, läheisten kuolemat jne. sekä lapsen ikä tapahtumien aikaan. Elämänjanaan on tärkeää kirjata sekä myönteisiä, lapsen kasvua ja kehitystä tukeneita tapahtumia, että ikäviä, lapsen kehitystä ja kasvua hidastaneita tai jopa estäneitä tapahtumia. Elämänjanan tekemisellä pyritään lapsen elämäntarinan hahmottamiseen visuaalisesti. Lapsen elämänjanan tekeminen voidaan antaa tehtäväksi yhdessä sukulaisen ja lapsen syntymävanhempien kanssa. Esimerkki sijoitetun lapsen elämänjanasta: Maija, s kk 2 v 4 kk 3 v 2 kk 3 v 7 kk 4 v Maija synt. Isä muuttaa pois kotoa. Ls-ilmoitus Ls-ilmoitus Maija saa päivähoitopaikan. Äiti lähtee päihdekuntoutukseen. Maija mukana. Sekä äiti että Maija viihtyvät. Hoitojakso päättyy. Huostaanotto Kiireellinen sijoitus ja sijoitus perhekotiin. Äiti vastustaa. Maija sijoitetaan sijaisperheeseen marras -94 tammi huhti kesä elo marras maalis -96 touko -96 elo -96 tammi -97 Perheeseen kuuluvat äiti Liisa, 21 ja isä Matti, 20. Naapuri ilm. Äiti humalassa Maija mukanaan. Hoitaja lämmin ja hyvä suhde Maijaan syntyy. Äidin ja hoitajan välit hyvät. Äiti ottaa yliannoksen lääkkeitä ja joutuu sairaalaan. Äidin päihteiden käyttö lisääntyy. Maija itkuinen ja saa raivareita. Isä lopettaa yhteydenpidon. Naapuri ilmoittaa uudelleen, että äiti humalassa ja Maija mukana. Avohuollon tukitoimi: Maija joka toinen viikonloppu perhepäivähoitopaikassa.
2 2 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja Liite 4 2. Kotitehtävä (Elämäntapahtumat): Menetysten taulukko Ohjeet menetysten taulukon tekemiseen Menetysten taulukko kertoo aikaisemmista menetyksistä ja se voi olla avuksi menetysten vai kutusten sekä niiden käsittelyn ymmärtämisessä. Taulukkoa voidaan käyttää kahdella tavalla: 1) apuvälineenä sukulaissijaisvanhemman omien menetysten ymmärtämiseksi 2) sijoitettavan lapsen kokemusten ymmärtämiseksi. Silloin kun sijaisvanhemmaksi haluava sukulainen tekee omaa menetystensä taulukkoa, kerro, että: taulukon tekeminen auttaa häntä ymmärtämään omia menetyksiä ja sitä, miten ne ovat vaikuttaneet häneen taulukon tekeminen auttaa näkemään, miten hän on menetyksiään käsitellyt taulukon avulla voi tarkastella omia menetyksiään ja arvioida, mikä on auttanut pääsemään menetysten hallintavaiheeseen taulukon avulla voi arvioida, onko olemassa sellaisia menetyksiä, jotka voivat aktivoitua hänen auttaessaan lasta selviytymään omista menetyksistään. Silloin kun sijaisvanhemmaksi haluava sukulainen tekee sukulaislapsensa menetysten taulukkoa, kerro, että menetysten taulukon tekeminen voi auttaa häntä ymmärtämään lapsen kokemuksia ja niiden vaikutuksia. Menetysten taulukon tekeminen Menetysten taulukossa on neljä saraketta. Taulukko täytetään kirjaamalla kaikki menetykset siinä järjestyksessä kuin ne ovat tapahtuneet. Taulukon täyttäminen aloitetaan kirjoittamalla ensimmäiseen sarakkeeseen ikä menetyksen tapahtuessa ja toiseen sarakkeeseen kuvaus ta pahtuneesta ja niistä olosuhteista, joissa menetys tapahtui. Kolmanteen sarakkeeseen merkitään, millaista apua menetyksen sattuessa oli saatavissa. Tämä antaa vihjeen siitä, miten lapsi/aikuinen on kyennyt läpikäymään menetystä. Viimeiseen sarak keeseen merkitään, mitä vaikutuksia menetyksellä on ollut lapsen/aikuisen elämässä. Tämä auttaa arvioimaan, miten menetys on voinut vaikuttaa lapsen/aikuisen kehitykseen.
3 Menetysten taulukko Liite 4 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja 3 Ikä menetyksen sattuessa Mitä tapahtui ja millaisissa olosuhteissa? Mitä apua ja keneltä oli saatavissa? Miten tapahtuma vaikutti lapsen (tai sinun) elämään?
4 4 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja Liite 4 3. Kotitehtävä (Kasvatus ja huolenpito): Kysymyksiä sukulaislapsesta ja perheen kasva tustavoista ja -periaatteista 1. Miten kuvaisit sijaiskotia tarvitsevaa sukulaislastasi (tai puolisosi sukulaislasta)? 2. Millaiset sukulaislapsesi (tai puolisosi sukulaislapsen) sosiaaliset taidot ovat eli miten hän tulee toimeen toisten lasten ja aikuisten kanssa? 3. Miten sukulaislapsesi (tai puolisosi sukulaislapsi) ilmaisee tunteitaan iloa, pettymystä, surua, kiukkua ja vihaa? 4. Onko hänellä jotain erityistaitoja? 5. Onko asioita, joissa hän tarvitsee tavallista enemmän tukea ja apua?
5 Liite 4 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja 5 6. Huolestuttaako jokin tai jotkut sukulaislapsesi (tai puolisosi sukulaislapsen) kasvatukseen, hoitoon tai kehitykseen liittyvät asiat sinua? Jos huolestuttaa, mitkä asiat? 7. Miten kuvailisit itseäsi kasvattajana? 8. Mitä kasvatuskeinoja käytät silloin, kun joudut rajoittamaan ja kieltämään lasta? 9. Millaisia kasvatuskeinoja käytät lapsen kannustamiseen ja tukemiseen? 10. Mitä mieltä olet siitä, että Suomen rikoslaki kieltää lapsen ruumiillisen kurittamisen? 11. Mainitse kolme vahvuuttasi kasvattajana ja vanhempana.
6 6 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja Liite 4 4. Kotitehtävä (Yhteistyö): Vertaistapaaminen Vertaistapaamisella tarkoitetaan sukulaissijaisperheenä jo toimivan (tai useamman perheen) tapaamista. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on järjestää perheelle valmennuksen aikana mah dollisuus osallistua sukulaissijaisperheiden vertaistapaamiseen tai tavata yksittäinen sukulais sijaisperhe. Tapaamisen tarkoituksena on tarjota sukulaissijaisvanhemmuutta harkitsevalle perheelle mah dollisuus tavata sukulaissijaisvanhempina jo toimivia ja vaihtaa ajatuksia, mielipiteitä ja kokemuksia heidän kanssaan. Samalla tapaaminen auttaa sukulaissijaisperheitä verkottumaan toistensa kanssa ja saamaan tukea toinen toisiltaan. Kysymykset perheelle (jos avo- tai aviopari, puolisot vastaavat erikseen): 1. Miten koit vertaistapaamisen? 2. Kun ajattelet sukulaissijaisvanhemmuutta nyt, tutustuttuasi sukulaissijais vanhempana toimivaan perheeseen, mikä ja miksi siinä tehtävässä on mielestäsi a) antoisinta b) haastavinta
PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia.
Kotitehtävä 4 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä NELJÄS TAPAAMINEN Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä tapaamisessa puhuimme siitä, miten vaikeat kokemukset voivat
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät NELJÄS tapaaminen Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä ryhmätapaamisessa
Sukulaissijaisvanhempien valmennus. Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI
1 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja Loppuraportti Sukulaissijaisvanhempien valmennus Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI 2 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän
Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 1 Sivu 1 / 7 Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-valmennuksen ryhmätapaamissa käsitellään sijoitetun lapsen kokemuksia ja tarpeita.
LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä
LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä Miksi me puhumme täät äällä? Aune, 53 Oma pieni perhe, 1 lapsi Suuri syntymäperhe, 13 lasta Vanhainkodin
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo, keitä perheeseesi
Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 6 Sivu 1 / 12 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva
Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta
Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien
raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry
#MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p
Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut
Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.
Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa
, Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:
Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeitä muun muassa lapsen
Lastensuojelu Suomessa
Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,
LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTA KEUSOTESSA KESKI-UUDENMAAN SOTE
LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTA KEUSOTESSA KESKI-UUDENMAAN SOTE LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTAVASTUU KEUSOTESSA Perhehoidon valvonta on perhehoitolain 22 :n ja lastensuojelulain 79 :n mukaisesti
PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Piirrä sukupuuhun lapsuuden perheesi. Kirjaa myös sisarustesi syntymävuodet, perhesuhteet ja asuinpaikat.
Kotitehtävä 3 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo keitä perheeseesi ja sukuusi kuuluu. Sukupuuhun voidaan
Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja
Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea
Investointi sijaisvanhempaanparas
Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja
Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät
Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?
Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen
PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1
Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden ylläpitäminen ovat tärkeitä mm. lapsen itsetunnon, identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden
raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry
#MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 10.3.2018 Kello 10.00-16.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13-21-vuotiaat perhehoidossa asuvat tai joskus asuneet nuoret raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen,
Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja
Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Pia Lahtinen Pesäpuu ry Kohti monitoimijaista arviointia - Yhteiskehittämispäivä 11.10.2017 Jyväskylä #lapemuutos Lastensuojelun arvioinnin kehittäminen Pesäpuussa
Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK
Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?
LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO
LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Lastensuojelun asiakkaana Suomessa
Lastensuojelun asiakkaana Suomessa 16.6.2010 Uusi lastensuojelulaki 2008 lähtökohtana vanhempien ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista tavoitteena auttaa perheitä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa
Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen
Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei
Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen
Liite, THL 1682/5.09.00/2014. sivu[1] Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot (Lastensuojelurekisteri) sekä avohuollon toimintaa koskevat tilastotiedot
HAKEMUS PERHEKODIKSI TAI -HOITAJAKSI 1 (6) Sosiaali- ja terveystoimi. Palautusosoite:
1 (6) Palautusosoite: 1 PERUSTIEDOT Hakijan nimi Sijoituksen sosiaalityö/perhehoito, PL 8510, 00099 Helsingin kaupunki TAI Vastaanottoperhetoiminta, Palveluiden asiakasohjaus, h. 215 PL 8510, 00099 HELSINGIN
Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä
TULOHAASTATTELU Nimi Nuoren nro Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä Tulohaastattelun tarkoituksena on nuoren mielipiteiden kuuleminen ja nuoren tilanteen laajempi
ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Biologisten vanhempien vanhemmuuden tukeminen jaetun vanhemmuuden näkökulmasta
1 Biologisten vanhempien vanhemmuuden tukeminen jaetun vanhemmuuden näkökulmasta Tuula Kivistö-Pyhtilä Perhehoito, lastensuojelun vastuualue Oulun kaupunki 21.9.2011 28.9.2011 Oulun kaupunki 2 Oulun kaupungin
Lapsiperheen arjen voimavarat
Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin
Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja
Toiminta-ajatus Lapsiperhetyö on perheille annettavaa tukea, joka perustuu perheen ja muiden yhteistyötahojen kanssa laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon toimenpide.
Perhehoito: Perhehoito on tärkeä osa lastensuojelua.
20.11.2013 1 Perhehoito: Perhehoito tarkoittaa lapsen hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä sosiaalilautakunnan tehtävään hyväksymässä sopivassa perheessä. Perhehoito
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 18.3.214] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/23 Tammikuu 214 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun toiminnan ja talouden toteutumassa vaikuttavat vielä vuoden 213 loppuvuoden
Miten tukea lasta vanhempien erossa
Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin
Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen
1 Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 20.5.2008 Lakimies Tuomas Möttönen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Johdon tukipalvelut - 2008 Hallinto-oikeuden toimivalta lastensuojeluasioissa
Työpaja lastensuojelupäivillä 29.9.2011 Marjo Mikkonen ja Marja Turunen
Työpaja lastensuojelupäivillä 29.9.2011 Marjo Mikkonen ja Marja Turunen Perhehoidossa kutsumme lasten omia vanhempia syntymävanhemmiksi erotuksena sijaisvanhemmista. Perhehoidossa on tehty ainakin 15 vuotta
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 29.4.214] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/24 Maaliskuu 214 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Palvelulinjoittain talousarvio on toteutunut siten, että molempien jäsenkuntien
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.
Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen
Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki
Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään 8.2.2018 Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Sisällys Lastensuojelun tehtävät Lastensuojelun asiakkuuden
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 4.5.215] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Maaliskuu 215 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tähän maaliskuun kuukausiraporttiin on talousarvion 215 luvut korjattu yhteistoimintaneuvottelujen
näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin Sosiaalityön ja Esimerkkinä lastensuojelua koskeva
Sosiaalityön dokumentointi hallinto- oikeuden näkökulmasta Anna-Kaisa Marski & Kaisa Post & Ulla-Maija Rantalaiho 144 14.4. 2011 Esityksen idea kaksi näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin kehittämisestä
Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Yhteisen arvioinnin loppuraportti Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennuksen seitsemän tapaamista 1. Tietoa perhehoidosta Mitä ikäihmisten perhehoidon valmennus on? Ikäihmisten
Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset
Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 28.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Milloin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle? Lastensuojelulain
Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa
Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa 23.11.2016 Kuopio Jaana Pynnönen, YTM, sosiaalityöntekijä Kuka huomaa minut? Kuka kertoo minulle, mitä minulle tapahtuu? Onko äiti vihainen
Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake
Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake 1) Päivystysyksikkö * nmlkj Hyvinkää nmlkj Keski-Uusimaa 2) Työvuoro * nmlkj Aktiivityö nmlkj Varallaolo Ilmoituksen/ yhteydenotot perustiedot 3) Yhteydenoton viikonpäivä
Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15
Sisällys LUKIJALLE... 11 PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Elätehoito, ruotuhoito ja vaivaistalot... 15 Perhehoito ja lastenkodit... 16 Perhehoitajalaki... 17 Perhehoito nykyisin...
Osavuosikatsaus tammikuu 2011
Osavuosikatsaus tammikuu 211 Ta 211 Tot. 1-1 Ennuste Liikevaihto 76 534 368 5 726 191 7,5 78 19 216 5 91 381 6,5 1, 42 431 784 3 234 478 7,6 1, Liikeylijäämä / -alijäämä 2 75 41 ####### Sisäiset kulut
Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille
Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille VOIKUKKIA-verkostohanke Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Sininauhaliitto 8.1.2014 VOIKUKKIA- verkostohanke 2012-2015 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton
Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä
Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö
Kaivattu ja kiistanalainen pysyvyys lastensuojelussa. Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Tarja Pösö Tampereen yliopisto
Kaivattu ja kiistanalainen pysyvyys lastensuojelussa Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 25.9.2018 Tarja Pösö Tampereen yliopisto Kaivattu ja kiistanalainen pysyvyys lastensuojelussa Pysyvyyttä lastensuojelussa
Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen
Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto
LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN
LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN Tässä esityksessä käydään lyhyesti läpi lapsen ja vanhemman välisen yhteyden säilyttämisen osaalueita, joita on tärkeä huomioida lapsen huostaanoton tai
Sijaishuoltopaikkaan tulo
Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,
Isät esiin. VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylä. Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen
Isät esiin VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät 12.- 13.11.2014 Jyväskylä Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen Isän rooli sijaisperheessä Perhehoidon virallinen rakenne on hyvin naisvaltainen
Lastensuojelu 2013 tietojen toimittaminen
Lastensuojelu 2013 Liite, sivu[1] Lastensuojelu 2013 tietojen toimittaminen Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot (Lastensuojelurekisteri) sekä avohuollon toimintaa koskevat tilastotiedot
SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta
SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta Porvoo 8.11.2017 SILTA SUHTEESEEN Vuorovaikutuksellinen (ajattelu) malli biologisen perheen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Vuorovaikutuksessa
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 18.2.215] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/25 Joulukuu 214 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviaisen palvelut ovat vuonna 214 toteutuneet pääsääntöisesti talousarviotavoitteiden
Osavuosikatsaus tammi - joulukuu 2010
Osavuosikatsaus tammi - joulukuu 21 Ta 21 Talous muutos Tot. 1-12 Tot. % Tot. % Sj Tot. % Mka Tot. % Ni Ennuste Liikevaihto 73 53 72 75 589 16 13,5 Toimintakulut 74 862 128 77 27 944 13,1 Henkilöstökulut
KUNTAINFO Helsinki 25.9.2015 8/2015
KUNTAINFO Helsinki 25.9.2015 8/2015 Lastensuojelun kiireellistä sijoitusta koskevat muutokset 1.1.2016 Osa uuden sosiaalihuoltolain yhteydessä muutetuista lastensuojelulain säännöksistä tulee sovellettavaksi
Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara
Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot vuodelta 2012 kerätään sähköisesti Lasu- Netti-sovelluksen kautta osoitteessa
THL/1851/5.09.00/2012 Liite Lisätietoja: Tuula Kuoppala puh. 029 524 7234, tuula.kuoppala@thl.fi Salla Säkkinen puh. 029 524 7064, salla.sakkinen@thl.fi Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10 Päivämäärä 10.3.2010 Dnro 666/14/2010 Voimassaoloaika 1.4.2010 toistaiseksi Muuttaa Kuormainvaa n käytöstä puutavaran mittauksessa ja erien erillään pidosta
23.5.2012. Orientaatio-hanke Hyvinkäällä varhaiskasvatuspalveluiden yhteisen hankkeen organisointi Merja Kivistö
Orientaatio-hanke Hyvinkäällä varhaiskasvatuspalveluiden yhteisen hankkeen organisointi Merja Kivistö HYVINKÄÄN VARHAISKASVATUSPALVELUT Varhaiskasvatuskeskus Hallintosihteeri VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJA
Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle
Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen
Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.
27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen
OULUN SEUDUN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖ -HANKE LÄHEISVERKOSTON KARTOITUS JA SUKULAISSIJOITUS OPAS TYÖSKENTELYYN
OULUN SEUDUN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖ -HANKE LÄHEISVERKOSTON KARTOITUS JA SUKULAISSIJOITUS OPAS TYÖSKENTELYYN Läheisverkoston kartoittaminen ja sukulaissijoitus -teemaryhmä SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti
Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta
Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS
tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)
tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
Tilastoja. kanteluja sosiaalihuolto 2291; lastensuojelua 348
Tilastoja Sosiaalihuolto kanteluja 1.1.2010-31.8.2013 sosiaalihuolto 2291; lastensuojelua 348 vuosi 2010: noin 4000 kantelua, joista noin 120 koski lasten oikeuksia (noin 60 koski lastensuojelua) vuosi
TERVETULOA! yhteistä elämää
TERVETULOA! Vuoroin vaikuttamassa Parisuhdekouluttajat Liisa Välilä ja Sari Liljeström Parisuhdetyytyväisyys Miten perustarpeeni suhteessa täyttyvät? Tarpeiden ja tunteiden tiedostaminen lisää ymmärrystä
Mitä on kotimainen adoptio?
Mitä on kotimainen adoptio? 20.5.2014 Perheaikaa.fi Yhteistyössä Adoptioperheet ry:n kanssa www.adoptioperheet.fi Projektivastaavat Heli Reinikainen Päivi Partanen Kohtaaminen - kotimaisen adoption kehittämishanke
YHTEYDENPITOON LIITTYVÄT EPÄILYKSET JA PELOT
12 Vierailut lapsen aikaisemmilla asuinpaikoilla (kansainvälisessä adoptiossa vierailut syntymämaassa). Vanhempien rohkaiseminen osallistumaan huoltosuunnitelmaneuvotteluihin. Kerro vielä, että tapaamiset
Kasteessa. lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden. Pekka Ojaniemi Pekka Ojaniemi
Nuorten osallisuus Lasten Kasteessa Lasten ja nuorten osallisuus lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden merkitys 2422015 24.2.2015, Rovaniemi Pekka Ojaniemi 1 Historiaa Rovaseudun lastensuojelun kehittämiskeskus
Lasten erovertaisryhmät Ero lapsiperheessä - työmuodossa
Lasten erovertaisryhmät Ero lapsiperheessä - työmuodossa LAPE kick-off 25.9.2017 Maiju Saha Sara Lammi Eroauttamisen taustaa Ensi- ja turvakotien liitossa Eroauttamisen kehittäminen aloitettiin Lastensuojelun
Lapsen puheeksi ottaminen
Lapsen puheeksi ottaminen Mika Niemelä Oulun yliopistollinen sairaala, Psykiatria Oulun Yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Lasten ja nuorten mielenterveysyksikkö Terveydenhuoltolaki 70 Lapsen
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 27.6.214] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/25 Toukokuu 214 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun toiminta- ja taloustietojen perusteella Vihdin kunnan talouden toteutuman
Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä
Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä Sukulaissijaisperhehoito osana lastensuojelun sijaishuoltojärjestelmää Suomessa suhtautuminen sukulaissijoituksiin
KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8
KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,00 Lainaa 2000 /asukas Ylijäämää 3 700 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN KUNTA Valtuusto
LAPSEN EROKRIISI (1/2)
LAPSEN EROKRIISI (1/2) Tässä diasarjassa käydään lyhyesti läpi lapsen huostaanoton tai sijoituksen jälkeistä aikaa lapsen eroa vanhemmastaan ja siitä seuraavan kriisin näkökulmasta. Lähde: Virpi Kujala,
Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä.
ASIAKASPEILI KOKEMUKSENI PALVELUNKÄYTTÄJÄNÄ Asiakaspeilin tavoitteena on saavuttaa aikuissosiaalityön palveluissa parempaa ymmärrystä siitä, miten palvelunkäyttäjä kokee oman tilanteensa, ammattilaisten
Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1
Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa
TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN
TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ 8.11.2017 VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN TAUSTAA KOKEILULLE: Lastensuojelussa on jo vuosien ajan keskusteltu siitä, miten vanhemmat tarvitsevat lisää tukea
Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke
2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...
YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät
10.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät SOS-lapsikylän toimintakäsikirjan mukaisesti lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen lasten asioista vastaaville
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 6.2.217] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/2 Joulukuu 216 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviainen valmistautuu tilinpäätöksen 216 loppuun saattamiseen. Jäsenkuntien
Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen
Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä
1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio
1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET 1. Hoitopalkkio 1.1.2012 voimaan tulleen perhehoitajalain muutosten mukaisesti perhehoidossa maksettavan hoitopalkkion määrä
Pia Henttonen - Tuula Puranen. Lapsen sijaishuolto. Enemmän otetta ja osallisuutta -projekti
Pia Henttonen - Tuula Puranen Lapsen sijaishuolto Enemmän otetta ja osallisuutta -projekti Enemmän otetta ja osallisuutta -projekti Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Teksti: Pia Henttonen ja Tuula Puranen.
TUKIPERHETOIMINNAN KÄSIKIRJA
KATSE LAPSEEN -hanke TUKIPERHETOIMINNAN KÄSIKIRJA 1 SISÄLTÖ MITÄ ON TUKIPERHETOIMINTA? 3 TUKIPERHETOIMINNAN TAVOITTEITA 4 TUKEMISTA ARJESSA 5 MILLAINEN PERHE VOI RYHTYÄ TUKIPERHEEKSI? 6 MITEN TUKIPERHETOIMINTA