SIJAISVANHEMPI JA SIJOITETUN LAPSEN TUNTEET - viikko sijaisperheen arkea päiväkirjojen valossa

Transkriptio

1 SIJAISVANHEMPI JA SIJOITETUN LAPSEN TUNTEET - viikko sijaisperheen arkea päiväkirjojen valossa Christine Välivaara Psykologian Pro gradu tutkielma Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto Syyskuu 2009

2 TIIVISTELMÄ Sijaisvanhempi ja sijoitetun lapsen tunteet - viikko sijaisperheen arkea päiväkirjojen valossa Tekijä: Christine Välivaara Ohjaaja: PsT, dosentti Anna Rönkä Psykologian pro gradu-tutkielma Jyväskylän yliopisto Psykologian laitos sivua Viimeisimpien tutkimusten mukaan lastensuojelun perhehoidon sijoitusten katkeamisten syyt, erityisesti alle kouluikäisillä, liittyvät lasten haastavuuteen, sijaisvanhempien väsymiseen sekä yhteistyöongelmiin lapsen biologisen suvun kanssa. Tässä tapaustutkimuksessa pyrittiin pureutumaan sijaisperheen arjen haasteisiin tutkimalla viikon ajan sijoitettujen, alle kouluikäisten, lasten temperamenttia ja mielialavaihteluita. Lisäksi selvitettiin sijaisvanhempien arjen stressitekijöitä ja vanhemmuustyyliä sekä tarkasteltiin niiden yhteyttä lapsen haastavuuteen. Lasten mielialojen tutkimisessa käytettiin Watsonin, Clarkin ja Tellegenin (1988) teoriaan perustuvaa mielialamittaria, jonka osiot jaettiin kuvaamaan lasten positiivista ja negatiivista mielialaa. Lasten temperamenttia tutkittiin Bussin ja Plominin (1984) temperamenttiteoriaan perustuvan mittarin avulla. Aineiston keruussa sovellettiin Paletti-tutkimuksessa kehitettyä kyselylomaketta ja päiväkirjametodia, jota muokattiin sijaisperheille paremmin soveltuvaksi. Aineisto koottiin marraskuussa 2007 menetelmän ennakkotestauksen jälkeen. Tapaustutkimukseen osallistui 12 vapaaehtoista sijaisperhettä, joissa oli sijoitettuna vähintään kaksi sijoitettua lasta. Toinen sijoitetuista oli alle kouluikäinen ja hänen sijoituksestaan oli kulunut vähintään kaksi vuotta. Sijaisvanhemmat täyttivät kyselylomakkeiden lisäksi viikon ajan päivittäin omaa strukturoitua päiväkirjaansa sekä lapsen päiväkirjaa. Lapset kuvittivat omaa päiväkirjaansa. Tarkasteltaessa sijoitettujen lasten temperamenttia aktiivisuuden, sosiaalisuuden ja emotionaalisuuden suhteen sijaisvanhempien raportoimana, aineistosta hahmottui kolme erilaista omalla tavallaan haastavaa lapsityyppiä. Vilkkaiden lasten temperamentissa korostui aktiivisuus ja käyttäytymisessä ylivilkkaus. Sijaisvanhemmat kuvailivat Vilkkaita energisiksi, levottomiksi ja puheliaiksi. Tunnevaltaiset lapset olivat muita emotionaalisempia sekä aktiivisia ja osin hyperaktiivisia. Sijaisvanhemmat kokivat nämä lapset huomionkipeinä, dominoivina ja emotionaalisina. Mukautujat näyttäytyivät tutkimuksessa prososiaalisina sekä temperamentiltaan melko sosiaalisina ja aktiivisina. Sijaisvanhemmat kuvasivat mukautuvia lapsia hienotunteisiksi, avuliaiksi ja myönteisiksi. Tutkittaessa sijoitettujen lasten mielialoja tutkimusviikon aikana Vilkkailla ja Tunnevaltaisilla esiintyi jyrkimpiä mielialavaihteluita. Tunnevaltaisilla esiintyi enemmän kielteistä mielialaa kuin muilla lapsilla. Mukautujien mielialat olivat myönteisiä ja he olivat muita lapsia tasaisempia, tunteensa hallitsevia tai hillitseviä. Tutkittujen sijaisperheiden sijaisvanhemmista yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat osallistuneet sijaisvanhempien ennakkovalmennukseen. He olivat tyytyväisiä taloudelliseen tilanteeseensa sekä parisuhteeseensa ja saivat ympäristöltään tukea. Sijaisperheissä toinen vanhemmista työskenteli kotona. Tutkimusjoukko oli siis valikoitunutta eikä tuloksia voi yleistää koskemaan kaikkia sijaisperheitä. Sijaisvanhemmat olivat vanhemmuustyyliltään pääasiallisesti auktoritatiivisia eli ohjaavia kasvattajia. Lieviä eroja ilmeni siinä, kuinka sallivuuden tai autoritaarisuuden sävyttämää ohjaava vanhemmuus oli. Lasten haastavuus oli yhteydessä sijaisäitien autoritaarisuuteen eli rankaisevuuteen sekä heidän kokemaansa vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvään stressiin sekä roolirajoitteisiin. Myös kasvatusstressiä kokevien sijaisäitien puolisot olivat stressaantuneita. Kasvatusstressiä potevat sijaisisät kokivat vanhemmuuden ehkäisevän itsensä toteuttamista muilla elämän alueilla. Tutkimus antaa viitteitä, että ennakkovalmennus ja riittävä tuki sijaisperheille voivat auttaa sijaisvanhempia vastaamaan paremmin haastavienkin sijoitettujen lasten tarpeisiin. Sijoitetut lapset hyötyvät ohjaavasta kasvatustyylistä. Pesäpuu ry:ssä kehitetäänkin parhaillaan sijaisvanhemmille uutta tukimuotoa, kasvuryhmämallia Avainsanat: perhehoito, sijaisperhe, sijaisvanhemmat, sijoitettu lapsi, temperamentti, mieliala, vanhemmuustyyli, vanhemmuuden stressi, päiväkirjametodi, perhetutkimus

3 PROLOGI Sinä et kysele voiko tulla sinä viet koko tilan täytät äänellä liikkeillä, ilmeillä jäsen jäseneltä oire oireelta sinä liimaat itsesi liki niin liki että lähdettyäsi erottelen käteni kädekseni jalkani jalakseni etsin itseni takaisin itselleni Kaskela (2009)

4 Sisällys PROLOGI 1 Johdanto Sijoitettujen lasten tunne-elämä ja temperamentti Sijaisvanhempi lapsen tunteiden jäsentäjänä ja jatkuvuuden turvaajana Sijaisvanhempien vanhemmuustyyli ja sijoitetun lapsen tarpeet Sijaisvanhemmuuteen liittyvät voimavara- ja stressitekijät Tutkimuskysymykset 10 2 Tutkimuksen kulku Tutkimuksen toteutus ja tutkittavat Menetelmät ja muuttujat Aineiston analysointi Tutkimuksen eettiset kysymykset 16 3 Tulokset Sijoitettujen lasten temperamentti ja käyttäytyminen Sijoitettujen lasten mieliala Sijaisvanhempien vanhemmuustyylit ja koettu stressi 22 4 Pohdinta Sijoitettujen lasten temperamentin haastavuus Sijoitettujen lasten mielialojen vaihtelut Sijaisvanhempien ohjaava vanhemmuustyyli Sijoitettujen lasten haastavuus ja sijaisvanhempien vanhemmuustyyli Tutkimuksen johtopäätökset 29 Lähteet. 32 Liitteet 37

5 1 Johdanto Lastensuojelun perhehoidon tutkijoiden kiinnostuksen kohteena ovat viime aikoina olleet lasten katkenneet sijoitukset. Tutkimusten valossa sijoitusten katkeamisten syinä näyttäytyvät sijaisvanhempien väsyminen, sijoitettujen lasten oireilu ja yhteistyöongelmat lapsen biologisen suvun kanssa (Janhunen, 2007; Lamminen & Rantanen 2007; Luomala, 2004; Mikkonen, 2000). Sijoitetut lapset ovat yleensä altistuneet traumaattisille kokemuksille, jotka ovat tavallisimmillaan liittyneet vanhempien päihteiden käyttöön, mielenterveysongelmiin, kuolemaan, väkivaltaisuuteen sekä kyvyttömyyteen huolehtia asianmukaisesti lapsen hoidosta. Nämä syntymävanhempien ongelmat esiintyvät tyypillisesti samanaikaisesti ja rinnakkain (Bardy, Salmi & Heino, 2001; Niemelä, 2000; Sinkkonen & Kalland, 2001). Sijoitetun lapsen kehityksellisiin tarpeisiin vastaaminen haastaa sijaisvanhemmat elämään lapsen rinnalla läpi hänen kokemusmaailmansa liittyvät hylkäämiset, häpeät, pelot, vihat ja surut. Tämä edellyttää sijaisvanhemmilta terapeuttista vanhemmuutta (Becker- Weidman & Shell, 2008; Hughes, 2006; Tuovila, 2008). Sijaisvanhempien sanoin: Sijoitetut lapset tulevat ihan iholle. Tämän Pesäpuu ry:n teettämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia tunteita, mielialoja ja haastavia hetkiä alle kouluikäisten lasten sijaisperheen arkeen liittyy. Päiväkirjatutkimuksen avulla tutkittiin sijoitettujen lasten temperamenttia ja mielialavaihteluita arjessa hyödyntäen Bussin ja Plominin temperamenttiteoriaa (1984) sekä mielialamittaria, joka perustuu Watsonin, Clarkin ja Tellegenin (1988) teoriaan positiivisesta ja negatiivisesta affektiivisuudesta. Lisäksi selvitettiin sijaisvanhemmuuteen liittyvää stressiä (Crnic & Greenberg, 1990; Gerris ym.,1998) ja tutkittiin sijaisvanhempien vanhemmuustyyliä pohjautuen Baumrindin (1966,1967,1989) teoriaan. Tulosten valossa pohditaan päiväkirjamenetelmän soveltuvuutta sijaisperheissä tehtävään tutkimukseen, sijaisperheiden tuen tarpeiden arviointiin. Tutkimustuloksia on tarkoitus hyödyntää interventiomallin kehittämiseen sijaisperheiden tukemiseksi ja sijoitusten katkeamisen ennaltaehkäisemiseksi. 1.1 Sijoitettujen lasten tunne-elämä ja temperamentti Lastensuojelulain mukaan lapsi on otettava huostaan ja hänelle on järjestettävä sijaishuolto, jos huolenpidon puutteet tai muut kodin olosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen kehitystä tai terveyttä tai jos lapsi itse käyttäytymisellään vaarantaa kehitystään tai terveyttään (LsL 2007,16 ). Pitkäaikainen perhesijoitus tarjoaa huostaan otetulle lapselle sijaiskodin niin kauan kun hän tarvitsee 1

6 kodin ulkopuolista hoitoa, mahdollisesti aikuisuuteen saakka. Sijaishuollon lähtökohtana on kuitenkin väliaikaisuus ja lapsen palaaminen takaisin vanhempien luo. Vuonna 2007 oli kodin ulkopuolelle sijoitettuna lasta ja nuorta. Sijoitettujen kokonaismäärä on kasvanut viime vuosina 2-5 prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2007 kasvua oli 1,8 %. Alle 18 -vuotiaista lapsista oli 1,2 % sijoitettuna kodin ulkopuolelle (STAKES, Lastensuojelutilastot, 2007). Vuonna 2006 sijoitetuista lapsista oli perhehoidossa 35 %, lastensuojelulaitoksissa 49 % ja 16 % muussa laitoshoidossa (Vainio & Rabb, 2006). Tutkimusten mukaan lasten kaltoin kohtelulla on vakavia seurauksia lasten kehitykselle. Myös sijoitukseen liittyvä tapahtumasarja on lapselle jo sinällään menetys ja vakava elämänmuutos, joka vaikuttaa aina voimakkaasti lapsen tunne-elämään (Bardy, ym., 2001; Itäpuisto, 2005; Niemelä, 2000; Oranen, 2001; Sinkkonen, & Kalland, 2001). Lapsen jatkuva kaltoin kohtelu varhaisessa hoivasuhteessa synnyttää häiriön kiintymyssuhteessa (Sinkkonen & Kalland, 2001; Tamminen, 2004). Huostaanotetut lapset ja nuoret ovat lähes poikkeuksetta vuorovaikutustaidoiltaan ja kiintymysmalleiltaan vaurioituneita. Kiintymysstrategiat ovat yhteydessä yksilön tapaan tulkita ja prosessoida tunteita koskevia viestejä sekä kiintymyssuhteisiin liittyvää informaatiota (Crittenden 1995). Kiintymyssuhteen kautta lapsi arvioi omaa arvoaan, toisten ihmisten luotettavuutta sekä vuorovaikutusta muiden kanssa kuten esim. sitä, kannattaako ilmaista tunteitaan. Kiintymyssuhteissaan turvattomat lapset ovat rakentaneet muurin suojaamaan itseään ulkomaailmalta ja sen tuhoavilta voimilta (Hughes, 2006; Tuovila, 2008, 29-75). Nämä lapset ja nuoret omaavat taustansa, kokemustensa sekä puolustusmekanismiensa takia piirteitä, jotka voivat vaikeuttaa myönteisen ja vastavuoroisen suhteen synnyttämistä sijaisvanhemman ja lapsen välille. Turvattoman kiintymyssuhteen vaikutukset voivat näkyä niin lapsen fyysisessä (kehon perustoiminnot ja somaattinen kehitys), sosiaalisessa (ihmissuhteet), emotionaalisessa (tunne-elämä) kuin kognitiivisessakin kehityksessä (oppiminen). (ks. Taulukko 1). Lapsella saattaa esiintyä monenlaista oireilua, kuten taantumista, kastelua, tuhrimista, ylimukautumista, pakonomaista käyttäytymistä, syömishäiriöitä, riippuvuuksia, uhmakkuutta, vaikeuksia noudattaa sääntöjä, solmia ystävyyssuhteita, tuhoavaa käyttäytymistä, julmuutta, itsetuhoisuutta, valehtelua, varastelua, trauman toistamista käyttäytymisessä tai leikissä (Becker- Weidman, 2008). Sijoitetuttujen lasten tunne-elämän vauriot näkyvät vaikeuksina tulla toimeen niin myönteisten kuin kielteistenkin tunteiden kanssa (Sinkkonen & Kalland, 2001, Tuovila, 2008). Hyvin sujuvat, hauskatkin asiat nostattavat lapsessa esiin pettymyksen, surun ja vihan tunteita. Lapselle ei ole muodostunut käsitystä siitä, mitä tunteet sisältävät ja miten niiden kanssa voi selviytyä. Tunteiden säätelykyky kehittyy vuorovaikutuksessa, jaettujen kokemusten ja tunnetilojen kautta. Jos itsesäätelyn kehitys on varhaisvaiheessa jäänyt oppimatta voivat pienetkin tunnekuohut aiheuttaa lapsessa 2

7 suhteettoman suuren reaktion, jota hoitavien aikuisten on vaikeaa käsittää. Toisena ääripäänä lapsi mukauttaa ja sopeuttaa itsensä vallitseviin olosuhteisiin ja on näkymätön, vailla kykyä tunnistaa omia tarpeitaan (Tuovila, 2008, 40-41). TAULUKKO 1. Kiintymyssuhteissaan vaurioituneiden lasten käyttäytymispiirteitä (Kalland 2001, Tuovila, 2008). Kiintymyssuhteissaan vaurioituneilla lapsilla esiintyy: valikoimatonta ystävällisyyttä vieraita ihmisiä kohtaan poikkeavaa liittymistä hoivaavaan aikuiseen (vetäytyminen, pelko, tarrautuminen) stereotyyppistä käyttäytymistä (keinuminen, pään hakkaaminen) rankaisevaa, kontrolloivaa käyttäytymistä aikuista kohtaan pyrkimystä hallita kaikkia tilanteita taipumusta tuottaa emotionaalista tai fyysistä tuskaa toisille itsetuhoisaa tai vahingoittavaa käyttäytymistä tottelemattomuutta, neuvottelukyvyn puuttumista jähmettymistä, tuijottamista, dissosiaatiota ylivalppautta, aggressiivisuutta ahmimista/syömisestä kieltäytymistä ongelmia ihmissuhteissa, käyttäytymisen kontrollissa vastavuoroisen puuhastelun ja hauskanpidon välttämistä rajoittuneisuutta kyvyssä säädellä omia tunnetilojaan kielteisestä minäkäsityksestään tiukasti kiinnipitämistä häpeän kokemista peruskokemuksena itsestään kiusaantumista kehumisista tai siitä, että heidät koetaan arvokkaiksi avun pyytämisen tai toisen tarvitsemisen välttämistä rakastetuksi tai toiselle erityiseksi tulemisen välttämistä pulmia kognitiivisessa kehityksessä, abstraktissa ajattelussa ja ajantajussa poikkeavia leikkejä, jotka liittyvät usein traumaattisiin kokemuksiin Crittendenin (2001) mukaan kaltoinkohdelluilla lapsilla informaation käsittely on vääristynyt. Lasten reagointimalleja vanhempien ennakoitavaan väkivaltaisuuteen ovat pakonomainen mukautuminen, jolle on ominaista miellyttäminen (hiljaiset, syrjäänvetäytyvät) tai stereotyyppinen, pakonomainen, taikauskoinen käyttäytyminen. Lasten reagointimalli vanhempien arvaamattomaan väkivaltaisuuteen puolestaan on pakottamisstrategia, johon liittyvät ahdistuneisuus, vihaisuus, tunneilmausten liioittelu, kainosteluesitykset sekä vuorotellen kiukuttelu ja kainostelu hoivan saamiseksi. Vanhemmilla lapsilla pakottamisstrategia ilmenee uhmakkuutena, käytöshäiriöinä, sosiaalisina ja sopeutumisen ongelmina tai psykoottisena oireiluna. Tutkimusten valossa sijoitetut lapset näyttäytyvät haavoittuneina ja haastavina kasvatettavina. Lapset reagoivat elämänmuutoksiin yksilöllisesti, vaihtelevin tavoin. Keltikangas- Järvinen (2004, 10) on pyrkinyt temperamentti-määritelmän avulla kuvaamaan ihmisen tapoja reagoida asioihin sekä kokea ja ilmaista tunteita. Temperamentti voidaan määritellä ihmisen persoonallisuuden 3

8 biologiseksi pohjaksi, perinnölliseksi, yksilölliseksi käyttäytymistavaksi tai toimintatyyliksi. Temperamentti ilmenee jo varhain ja on luonteeltaan pysyvää ihmisen iästä ja tilanteesta riippumatta. Yksilön kehityksen ja kypsymisen myötä ympäristö ja temperamentti ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja vaikuttavat toisiinsa. Lastensuojelun piirissä olevien lasten kiintymyssuhteita leimaa usein turvattomuus, joka näkyy helposti välttämis-pakenemiskäyttäytymisen aktivoitumisena uhkatilanteissa, joita muut ympärillä olijat eivät välttämättä miellä uhkiksi. Buss ja Plomin (1984) ovat jäsentäneet temperamenttia kolmen eri ulottuvuuden avulla, joita ovat emotionaalisuus, aktiivisuus ja sosiaalisuus. Emotionaalisuus liittyy pelkoon ja siihen, kuinka nopeasti ihminen huolestuu (välttämispakenemiskäyttäytyminen/ vihaisuus, aggressio). Aktiivisuus viittaa toiminnan tempoon, tarmokkuuteen ja kestävyyteen. Sosiaalisuus liittyy vastaanottavaisuuteen ja ihmisen taipumukseen nauttia toisten ihmisten seurasta enemmän kuin yksinolosta. Kean (1999) havaitsi tutkimuksessaan, että temperamentiltaan haastavat lapset saivat koulussa enemmän kielteistä palautetta verrattuna temperamentiltaan helpompiin lapsiin. Käyttäytymisen ja temperamentin välillä oli yhteyttä erityisesti silloin kuin kyseessä oli tunteiden ilmaiseminen. Lapset ilmensivät myös temperamenttiaan eri tavoin eri tilanteissa. Poikien on havaittu olevan temperamentiltaan taipuvaisempia aggressiivisuuteen (viha ja suuttumus) ja ulospäin suuntautuvaan räväkkyyteen (aktiivisuus, impulsiivisuus, voimakas mielihyvä), kun taas tytöt ovat tutkimusten mukaan sosiaalisempia ja käyttävät enemmän tietoista kontrollia (tarkkaavuuden säätely, impulssikontrolli) (Durbin ym., 2005; Else-Quest ym., 2006). 1.2 Sijaisvanhempi lapsen tunteiden jäsentäjänä ja jatkuvuuden turvaajana Perhehoitajaksi eli sijaisvanhemmaksi voi ryhtyä henkilö, joka on koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perustella tehtävään soveltuva (Perhehoitoliiton tietopaketti, 2007). Perhehoidolla tarkoitetaan huostaan otettujen lasten sijoittamista yksityiskotiin, jossa hänestä huolehtivat perheen vanhemmat. Perhehoidon tarkoituksena on taata sijoitetulle lapselle mahdollisuus perheenomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hänen perusturvallisuuttaan ja sosiaalista kehitystään (Sosiaalihuoltolaki 1982,25 ). Suomessa sijaisperheitä valmennetaan tehtäväänsä PRIDE- ohjelman avulla. Lastensuojelun perhehoidon kehittämisohjelma, PRIDE pitää sisällään sijaisperheiden rekrytoinnin, sijaisvanhempien valmennuksen ja täydennyskoulutuksen (Pride- kouluttajan opas, 2006). Sijaisperhe tarjoaa lapselle turvalliset puitteet, jossa lapsen yksilöllisiin tarpeisiin vastataan ja kehitystä tuetaan auttamalla häntä kiintymään, tukemalla hänen itsetuntoaan ja identiteettiään sekä 4

9 varmistamalla elinikäisten ihmissuhteiden säilyminen. Yhteistyön toimivuus sosiaalityöntekijän, perhehoitajan ja syntymäperheen välillä luo lapselle edellytykset kiintyä ja asettua sijaisperheeseen. (Pride- kouluttajan opas, 2006) Sijoituksen väliaikaisuus ja ajatus mahdollisesta kotiin paluusta voi vaikeuttaa lapsen mahdollisuutta kiintyä ja asettua sijaisperheeseen. Lapsen kannalta onkin oleellista, että hän voi kokea omaavansa sekä syntymävanhempiensa että sijaisvanhempien luvan liittyä sijaisperheeseensä (Niemelä, 2000). Perhehoitoon sijoitetun lapsen kehityksellisiin tarpeisiin vastaaminen haastaa sijaisvanhemmat elämään lapsen rinnalla läpi häntä kohdanneet traumat, menetykset ja muutokset. Sijaisvanhemmilta edellytetään kykyä tarjota lapselle korvaavia kokemuksia, ohjaavaa iänmukaista kasvatusta ja turvallisia rajoja. Monet sijoitetut lapset saattavat taantua ja käyttäytyä ikäistään paljon nuoremman lapsen tavoin. Lapsen eheytyminen edellyttää vajaaksi jääneiden kehitysvaiheiden läpi elämistä turvallisella tavalla mielikuvissa. Pysyvyys, jatkuvuus, tilanteiden ennustettavuus ovat tärkeitä sijoitetuille lapsille (Niemelä, 2000; Tuovila, 2008). Tunteilla ja niiden hallinnalla näyttäisi olevan keskeinen rooli sijaisvanhemmuudessa. Sijoitetut lapset nostavat sijaisvanhemmissa esiin ajoin voimakkaita tunteita, jotka porautuvat syvälle henkilökohtaiseen ja joita sijaisvanhemmat pyrkivät ottamaan hallintaansa (Nikkanen, 2008). Sijaisvanhemmat käsittelevät lasten tunteita ja palauttavat ne lapsille jäsentyneemmässä muodossa. He säätelevät tunneilmaisujaan lapsen persoonan mukaan sekä nimeävät tunteitaan lapselle, jotta tämä oppisi keinoja ottaa haltuun omia tunteitaan. Ammatillisuus, järki sekä itsensä kovettaminen toimivat puskurina vaikeille tunteille, vaikka rajan vetäminen henkilökohtaisen ja ammatillisen välillä on usein vaikeaa. Sijaisvanhemmat kokevat usein tulevansa torjutuksi lapsen taholta. Lapsen ja aikuisen välisen suhteen vastavuoroisuuden laatu määrittelee sijaisvanhemman identiteetin rakentumista. Sijoitetun lapsen ja sijaisvanhemman välisen vuorovaikutussuhteen rakentamisen vaikeudet saattavat johtaa sijoitusten katkeamisiin (Tuovila, 2008). Toisaalta kiintymyssuhteen vauriota voivat aiheuttaa myös lasten sijoitusten katkeamiset, vaihtuvat sijoituspaikat ja jatkuvuuden puute. Sijaisvanhemmilta edellytetään johdonmukaisuutta, stressinsietokykyä sekä kykyä kestää lapsen tuhoavuutta, joka kohdistuu sijaisvanhemman persoonaan. Sijaisvanhemmuus vaatii tavallista vanhemmuutta enemmän terapeuttisia valmiuksia; kykyä osoittaa sijoitetulle lapselle arjen haastavissakin tilanteissa hyväksyntää, empatiaa ja rakkautta sekä kykyä houkutella häntä hoitavaan vuorovaikutukseen uteliaisuuden ja leikillisyyden avulla (Becker-Weidman & Shell, 2008; Hughes, 2006). Siegelin ja Hartztzellin (2003) mukaan tunneyhteyden rakentamisessa lapsen ja vanhemman välillä on olennaista vanhemman herkkyys vastata lapsen signaaleihin. Sijoitettujen lasten vaikeus odottaa, sietää pettymyksiä ja tunnistaa tunteitaan haastaa sijaisvanhemmat käyttämään omaa sisäistä maailmaansa tarjotessaan lapselle vaihtoehtoja siitä, mistä nyt mahtaisi olla kyse. Kiintymyksen aakko- 5

10 set rakentuvat yhteen virittäytymisen (attunement), tasapainon (balance) ja eheyden tunteen (coherence) jaksojen toistuessa vanhemman ja lapsen yhteisessä vuorovaikutuksessa. Rakentuneen luottamuksen ja uuden kiintymyssuhteen turvin lapsi voi alkaa jäsentää elämänsä tapahtumia uudelleen. Kansainvälisten tutkimusten mukaan sijoitusten katkeaminen on keskeinen lastensuojeluun liittyvä ongelma (Sallnäs, Vinnerljung & Westermark, 2004). Suomessa suurin osa pitkäaikaisista sijoituksista päättyy lapsen itsenäistymiseen, jälkihuoltoon siirtymiseen ja joskus kotiutumiseen. Joskus sijoitukset kuitenkin purkautuvat muista syistä. Suomalaisten tutkimusten mukaan sijoitusten katkeamiseen johtaneet syyt liittyvät lapsen psyykkiseen oireiluun ja sijaisperheen kykenemättömyyteen vastata lapsen tarpeisiin, perhetilanteen muutoksiin sijaisperheessä (esim. avioero) sekä yhteistyöongelmiin lapsen biologisen suvun kanssa (Janhunen 2007; Lamminen & Rantanen, 2007; Luomala 2004; Mikkonen, 2000). Janhusen (2007) mukaan sijoitusten katkeamisia tapahtuu kaikissa ikäryhmissä, mutta eniten alakouluikäisillä. Suurin osa sijoituksista katkeaa ensimmäisten vuosien aikana sijaisvanhempien aloitteesta. Varhaislapsuudessa (0-6-v.) sijoituksen katkeamiset johtuivat yleisimmin sijaisvanhemman väsymisestä, sisarussuhteiden pulmista, lasten uhmaiästä ja pelosta, että lapset palautuvat takaisin vanhemmilleen Sijaisvanhempien vanhemmuustyyli ja sijoitetun lapsen tarpeet Sijaisvanhemmuuden keskeinen tehtävä on kyky vastata lapsen tarpeisiin. Voidakseen auttaa lasta on tärkeää, että sijaisvanhempi ymmärtää lapsen käyttäytymisen merkitykset ja taustalla vaikuttavat syyt. Wilson, Petrie ja Sinclair (2003) analysoivat laajassa sijaisperheille tehdyssä tutkimuksessa tekijöitä, jotka johtivat onnistuneeseen sijoitukseen ja sen purkautumisen ennaltaehkäisyyn. Onnistuneen sijaisvanhemmuuden todettiin olevan yhteydessä kolmeen tekijään: lapseen, sijaisvanhempaan ja heidän väliseensä vuorovaikutukseen. Sijaisvanhemman kyky olla responsiivinen, vastaanottavainen ja herkästi reagoiva sijoitetulle lapselle ennakoi onnistunutta sijoitusta. Sijaisvanhemman johdonmukaisuus ja lapsen myönteisen käyttäytymisen vahvistaminen, lämpö sekä kyky olla vahvistamatta lapsen hylkäämiskokemuksesta aiheutuvaa ongelmakäyttäytymistä vahvistivat onnistunutta sijoitusta. Sijoitetun lapsen ja sijaisvanhemman yhteensopivuus ennustivat myös onnistunutta sijoitusta. Ympäristötekijät, kuten sijaisvanhemman oma perhe, syntymäperhe, sosiaalityöntekijältä saatu tuki ja koulu olivat myös yhteydessä sijoituksen onnistumiseen. Darling ja Steinberg (1993) hyödynsivät vanhemmuuden tutkimuksessa vanhemmuustyylikäsittettä (parenting style). Vanhemmuustyylillä he tarkoittavat vanhemman lapseen kohdistamia asenteita, jotka välittyvät vanhemman käyttäytymisen kautta lapselle ja luovat kontekstin tilannekohtaisille kasvatuskäytännöille (parenting practise). Kasvatuskäytännöt ovat puolestaan vanhempi- 6

11 en valitsemia keinoja saavuttaa kasvatustavoitteensa. Vanhemman arvot ja kasvatustavoitteet vaikuttavat vanhemmuustyyliin ja kasvatuskäytäntöihin. Vanhemmuustyyli näkyy vanhemman tavoissa toimia sekä hänen ilmeissään ja eleissään. Se luo emotionaalisen ilmapiirin vanhemman ja lapsen väliselle vuorovaikutukselle. Vanhemmuustyyli on suhteellisen pysyvä ominaisuus, joka näkyy vuorovaikutustilanteissa ajankohdan ja tilanteiden vaihtuessa (Aunola, 2005; Darling & Steinberg 1993; Holden & Miller, 1999). Emotionaalinen ilmapiiri on sijaisperheissäkin tärkeä kasvatuksen elementti. Baumrind (1966, 1967, 1989) liittää vanhemmuustyylin määritelmään kontrollin käsitteen, joka vaikuttaa vanhemman hoivaavuuteen ja lapsen kohtaamiseen. Vanhemmuustyylit voidaan jakaa kolmeen luokkaan: salliva, autoritaarinen sekä auktoritatiivinen (Baumrind, 1966). Salliva vanhempi yrittää välttää lapsen kontrollointia antaen lapsen itse säädellä käyttäytymistään. Lasta ei rangaista huonosta käyttäytymisestä eikä lapselta vaadita sopivaa käyttäytymistä. Vanhempi saattaa myös olla epävarma siitä, miten huonoon käyttäytymiseen pitäisi puuttua. Autoritaarinen vanhempi sen sijaan pyrkii kontrolloimaan lasta ja on valmis voimakkaisiinkin rankaisukeinoihin ellei lapsi käyttäydy odotusten mukaisesti. Hän ei neuvottele lapsen kanssa tai kysele mielipidettä vaan odottaa tahtoaan noudatettavan ilman kyseenalaistamista. Auktoritatiivinen vanhempi kannustaa lasta mielipiteiden vaihtoon ja perustelee omaa kantaansa ja tapojaan toimia. Vanhempi odottaa lapselta ikätasoista käyttäytymistä ja yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamista ottaen kuitenkin samalla huomioon lapsen yksilölliset erityispiirteet. Vanhemmuutta voidaan jäsentää myös kahden dimension; vaativuuden ja vastaanottavaisuuden avulla (Baumrind, 1989). Vaativuuden toista puolta edustaa yhtäältä vanhemman johdonmukainen kontrolloivuus; tietoisuus lapsen toimista, valvonta ja puuttuminen sekä odotukset kypsästä käytöksestä) sekä toisaalta rajoittavuus, joka pitää sisällään vanhemman vallan käytön, tunkeilevan kontrollin ja lapsen itsenäisen toiminnan rajoittamisen. Johdonmukainen kontrollin käyttö edistää lapsen kehittymistä vastuuntuntoiseksi ja itsevarmaksi henkilöksi sen sijaan rajoittavuudella on päinvastainen vaikutus. Vastaanottavaisuutta luonnehtii vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutussuhteen lämpimyys, läheisyys, keskustelut ja lapsen erityispiirteiden huomiointi. Sijaisvanhemmuudessa onnistumisen kannalta on keskeistä vanhemman herkkyys lapsen tarpeille, lämpö, johdonmukaisuus ja myönteisen käyttäytymisen vahvistamisen tärkeys eli piirteet, jotka ovat tyypillisiä ohjaavalle kasvatustyylille. Maccobyn ja Martinin (1983) mukaan autoritaariset vanhemmat ovat kontrolloivia, mutta eivät juuri osoita lämpimiä tunteita lasta kohtaan. Sallivat vanhemmat ovat lämpimiä, mutta kasvatuksesta puuttuu kontrolli. Auktoritatiivisissa vanhemmissa lämpimyys ja hoiva yhdistyvät johdonmukaiseen kontrolliin ja lapselle artikuloituihin vaatimuksiin sekä odotuksiin. Laiminlyöviltä vanhemmilta puuttuvat sekä lämpö että kontrolli. Pulkkinen (1996) 7

12 puhuu auktoritatiivisesta kasvatuksesta lapsikeskeisenä ja autoritaarisia piirteitä omaavasta vanhemmuudesta määräilevänä, aikuiskeskeisenä kasvatuksena, jossa vanhempi toimii enemmän omista tarpeistaan, mielialoistaan ja mukavuudenhalustaan käsin. Optimaalisimpana kasvatustyylinä Baumrind (1967) pitää auktoritatiivistä tyyliä. Sen on myös tutkimuksissa osoitettu tukevan parhaiten lapsen kehityksen osa-alueita (Leinonen, 2004). Aunolan ja Nurmen (2005) tutkimuksessa äitien käyttämän behavioraalisen kontrolllin (kypsyysvaatimukset ja rajojen asettamisen) yhdessä vähäisen psykologisen kontrollin (lapsen syyllistäminen) vähentävän lapsen ulospäin suuntautuvaa ongelmakäyttäytymistä. Kivijärven (2007) tutkimuksessa alle kouluikäisten vanhemmat olivat vanhemmuustyyliltään pääosin auktoritatiivisia eli ohjaavia ja perustelevia. Vanhemmilla, joilla korostuivat autoritaariset ja sallivat piirteet ilmeni eniten vanhemmuuteen liittyviä stressikokemuksia. Becker-Weidmanin (2008) mukaan sijaisvanhemmilta edellytetään itsetuntemusta ja reflektointikykyä eli kykyä pohtia omaa toimintaansa ja eritellä tunteitaan. Voidakseen vastata haastavan sijoitetun lapsen tarpeisiin sijaisvanhemman on kyettävä muuttamaan suhtautumistaan ja toimintaansa terapeuttisemmiksi. Sijaisvanhemmilta vaaditaan joustavuutta, kykyä olla lähtemättä mukaan valtataisteluihin konfliktitilanteissa lapsen kanssa. Läheisyyden peloista kärsivä lapsi saattaa yrittää ylläpitää emotionaalista etäisyyttä sijaisvanhempaan konfliktitilanteita luomalla. Pakottaminen ja autoritaarinen kasvatus eivät toimi kiintymyssuhteissaan traumatisoituneiden lasten kasvatuksessa. Sijoitetut lapset hyötyvät sijaisvanhempien tarjoamista kiintymystä edistävistä virikkeistä. Perusperiaatteita lapsen trauman hoidossa ovat turvallisuuden rakentaminen, vuorovaikutussuhteessa auttaminen ja itsesäätelyn opettaminen lapselle. Reflektoimalla ja sanoittamalla lapsen kokemuksia sekä antamalla käyttäytymiselle uusia merkityksiä raotetaan vähitellen tämänhetkisen käyttäytymismallin yhteyttä traumaan. Lisäämällä lapsen positiivisia tunnekokemuksia sekä tarjoamalla turvallinen kiintymysmalli, lapsi kykenee väitellen integroimaan traumaattiset kokemuksensa osaksi eheää elämäntarinaansa Sijaisvanhemmuuteen liittyvät voimavara- ja stressitekijät Sijaisvanhemmuutta pidetään yleisesti ottaen vaativana tehtävänä, joka vaatii ennakkovalmentautumista. Sijaisvanhempien omat menetykset tulisi olla käsiteltyinä, parisuhde vakaalla pohjalla, riittävästi tietoa ja ympäristön tukea saatavilla ennen tehtävään ryhtymistä. Belskyn (1984) mukaan vanhemmuutta ja sen laatua määrittävät vanhemmuuden psyykkiset voimavarat (persoonallisuus, hyvinvointi ja koettu stressi), kontekstuaaliset tekijät (parisuhde, sosiaaliset verkostot, työ) sekä lapsen ominaisuudet (lapsen temperamentti). Ympäristötekijät vaikuttavat vanhemmuuteen epäsuo- 8

13 rasti ja voivat toimia sekä tuen että stressin lähteenä. Vaikutusten ajatellaan olevan useimmiten epäsuoria, koska ne vaikuttavat ensisijaisesti vanhemman henkiseen hyvinvointiin ja sitä kautta vanhemmuuteen. Vanhemman mielenterveysongelmien on todettu heikentävän vanhemmuuden laatua (Leinonen, 2004). Vanhemman neuroottisuuden on tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä sekä autoritaariseen että sallivaan kasvatustyyliin ja heikentyneeseen vanhempi-lapsisuhteeseen sekä lapseen kohdistettuihin negatiivisiin tunteisiin (Metsäpelto, 2003; Malinen, Sevon & Kinnunen, 2006). Äitien on tutkimuksissa havaittu olevan isiä auktoritatiivisempia ja isien taas autoritaarisempia kuin äidit. Nuoret äidit käyttävät enemmän rajoittavaa, autoritaarista kontrollia. Koulutetut vanhemmat ovat auktoritatiivisempia kuin vähemmän koulutetut (Aunola ym., 1999; 2001; Kivijärvi, 2007). Lapsen ominaisuuksilla, erityisesti temperamentilla on vastaavasti osoitettu olevan vaikutusta vanhemmuuteen (Belsky, 2004). Lapsen matala ärsykekynnys ja hidas sopeutuminen uusiin tilanteisiin asettavat haasteita vanhemmille ja vaikuttavat vanhemmuuden laatuun (Leinonen, 2004). Mitä vaativammaksi vanhemmat lapsen temperamentin kokivat, sitä heikompana he pitivät lapsivanhempisuhdettaan ja sitä huonommin he hallitsivat ongelmallisia kasvatustilanteita (Malinen, ym., 2006). Vanhemmuuden stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa vanhempi kokee vanhemmuuden kuluttavan hänen voimavarojaan (Mulsow ym, 2002). Vanhemmuuteen liittyvä stressi näyttäisi heikentävän vanhemmuuden laatua (Belsky, 1984). Stressi voi liittyä roolirajoitteisiin, jossa vanhemmuus ehkäisee ihmisen itsensä toteuttamisesta muilla elämän alueilla. Stressi voi myös liittyä kasvatuksen haasteellisuuteen, jolloin vanhempi kokee voimattomuutta kasvatustehtävänsä edessä (Gerris, 1998). Vanhemman psyykkisten voimavarojen pettäessä esimerkiksi stressin yhteydessä myös vanhemmuus vaarantuu. Vanhempien stressiin on todettu yhdistyvän tiukat kurinpitokeinot sekä lapsen kehityksen ja käyttäytymisen ongelmat (Anthony ym., 2005; Crnic ym., 2005). Lapsen ongelmakäyttäytyminen ja vanhemman kokema stressi näyttäisivät vaikuttavan kumpikin vastavuoroisesti toisiinsa. Lapsen vaikea temperamentti ennustaa vanhemmuuteen liittyvää stressiä (Mulsow ym., 2002, Saisto ym., 2004). Päivittäisen stressin kokemukset vähensivät positiivisuutta ja mielihyvää vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa, lisäsivät lapsen ongelmakäyttäytymistä ja sillä oli kielteistä vaikutusta lapsen koulusuoriutumiseen ja sosiaalisiin taitoihin (Crnic ym.,2005; Onatsu- Arvilommi ym., 1998). Suuret elämänmuutokset ja vaikeat olosuhteet ovat myös yhteydessä epäsuotuisaan vanhemmuuteen (Crnic & Greenberg, 1990). 9

14 1.3 Tutkimuskysymykset Viimeaikaisessa lastensuojelututkimuksessa on nostettu esiin huoli sijoitettujen lasten näkymättömyydestä ja osallisuuden puutteesta lastensuojelun prosesseissa (mm. Hurtig, 2003; Pösö, 2004). Lapset näyttäytyvät tutkimuksissa lastensuojelun keskellä aikuisten toimenpiteiden kohteina. Ulkopuolisuus ja vieraantuminen omaan elämään liittyvistä tapahtumista sekä elämäntarinasta vaikeuttavat lapsen eheän identiteetin muodostamista ja tuottavat riskin syrjäytymiselle sekä ongelmakäyttäytymiselle. Huostaanottoihin ryhtymisen pitkittyessä sijoitetut lapset altistuvat yhä pitempään kaltoinkohtelulle ja ovat sijoitukseen tullessaan entistä haastavampia. Kiintymyssuhde- ja traumatutkimus on tuonut esiin kaltoinkohtelun ja jatkuvuuden puutteen vahingoittavuutta lapsen kehitykselle (mm. Sinkkonen & Kalland, 2001; Tuovila, 2008). Sijoitettujen lasten on todettu oireilevan monin tavoin mm. vetäytymällä, miellyttämällä, ylivilkkaudella, aggressiivisuudella ja muun psyykkisen oireilun kautta. Sijoitettujen lasten tarpeisiin vastaaminen tuo haasteita sijaisvanhemmuudelle. Katkenneiden perhesijoitusten keskeisinä syinä ovatkin sijaisvanhempien väsyminen ja lapsen oireilu (mm. Janhunen 2007). Olisivatko lasten sijoitusten katkeamiset jotenkin vältettävissä? Tällä tutkimuksella pyrittiin saamaan tietoa tekijöistä, jotka ovat keskeisiä sijoituksen onnistumisen kannalta. Tämän tapaustutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää sijoitettujen lasten temperamentin haastavuutta. Kiinnostuksen kohteena oli se, näkyykö lapsen temperamentin mahdollinen haastavuus hänen käyttäytymisessään perheen arjessa sekä mielialojen vaihtelussa tutkimusviikolla. Haluttiin myös selvittää, millaisia temperamenttityyppejä sijoitetuilla lapsilla mahdollisesti esiintyy. Toisena ongelmana etsittiin vastausta kysymyksiin, millaisia vanhemmuustyylejä sijaisvanhemmilla esiintyy. Lisäksi oltiin kiinnostuneita siitä, kuinka stressaavana sijaisvanhemmat vanhemmuutensa kokevat ja millaista ympäristön tukea heillä on käytössään. Kolmanneksi tarkasteltiin sijoitettujen lasten temperamentin ja sijaisvanhempien vanhemmuustyylin yhteyksiä. Haluttiin selvittää, onko lapsen haastavuus yhteydessä sijaisvanhempien vanhemmuustyyliin ja vanhempien kokemaan stressiin sekä pohtia mahdollisia riski- ja suojaavia tekijöitä sijoituksen jatkuvuuden kannalta. 10

15 2 Tutkimuksen kulku 2.1 Tutkimuksen toteutus ja tutkittavat Tässä tapaustutkimuksessa tutkimusmenetelmänä käytettiin Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksen Paletti-tutkimuksessa ( ) kehitettyä kyselylomaketta ja päiväkirjametodia (Rönkä, Malinen & Lämsä, 2009), jota muokattiin sijaisperheiden käyttöön paremmin soveltuvaksi. Kyselylomaketta ja päiväkirjalomakkeistoa testattiin ennakkoon yhdessä sijaisperheessä. Kyselylomakkeen teemoina olivat perhettä koskevat taustatiedot, työ, parisuhde, vanhemmuuden ilot ja surut, lapsen temperamentti ja hyvinvointi, lapsen kehitys ja sosiaalinen käyttäytyminen sekä lapsen arki. Päiväkirjan teemoina olivat sijoitetun lapsen yöuni, siirtymätilanteet, toimet, mieliala ja käyttäytyminen. Lapsi sai lisäksi piirtää omaan päiväkirjaansa ja kertoa päivästään lausetta jatkamalla seuraavasti: tänään olin iloinen / surullinen / vihainen / peloissani / jännittynyt, koska. Mukavinta tänään oli. Päiväkirjametodilla pyrittiin pääsemään mahdollisimman lähelle sijaisperheen jokapäiväistä arkea ja samalla tuottamaan vivahteikkaampaa ja todenmukaisempaa tietoa perhe-elämästä. Perheenjäsenillä on mahdollisuus raportoida päivittäin arkeen liittyviä asioita, kuten mitä he tekevät, kenen kanssa, millaista vuorovaikutus on ja millaisia tunteita he kokevat (Rönkä, Kinnunen & Sallinen, 2004). Päiväkirjatutkimus mahdollistaa moniäänisyyden tarjoamalla kullekin perheenjäsenelle mahdollisuuden oman päiväkirjansa kirjaamiseen (Larson & Almeida, 1999; Larson, R. & Richards, 1994). Ulkomailla on päiväkirjatutkimusta toteutettu perhedynamiikan tutkimisessa mm. astmalasten perheissä, jossa lasten sairauden takia vanhemmat joutuvat heräilemään useita kertoja yössä (Fiese, Winter & Anbar 2007). Tutkimuksessa todettiin lapsen käyttäytymisen tai sairauden vaikuttavan perheeseen. Lapsen haastavalla käyttäytymisellä on taipumus tuoda esiin vanhempien kielteisiä mielialoja ja lisätä vanhemmuuden taakkaa. Tässä tapaustutkimuksessa osallistujia rekrytoitiin Perhehoito- ja Pesäpuun lehtien sekä Pesäpuun web-sivujen välityksellä sekä lähettämällä sähköpostia sijaisvanhempien yhdistyksille. Lisäksi tutkimuksesta informoitiin PRIDE- kouluttajien ja perhehoitajien kokoontumisissa keväällä Tutkimukseen pyydettiin osallistumaan sijaisperheitä, joissa on vähintään yksi alle kouluikäinen sijoitettu lapsi, jonka sijoituksesta on kulunut vähintään kaksi vuotta. Osallistujien kesken arvottiin lahjakortti. Tutkimukseen ilmoittautui aluksi 12 vapaaehtoista sijaisperhettä, joista kolme keskeytti, koska koki päiväkirjojen täyttämisen liian vaativana. Päiväkirja-aineisto koottiin lopulta 9 perheestä marraskuussa 2007, viikolla 46. Sijaisäidit ja isät täyttivät taustakyselylomakkeiden lisäksi viikon ajan päivittäin omaa strukturoitua päiväkirjaansa sekä lapsen päiväkirjaa. Myös lapsi sai 11

16 täyttää päivittäin piirtämällä omaa päiväkirjaansa. Sijoitettujen lasten ikä vaihteli 3-7-vuoden välillä (poikia 5, tyttöjä 4). Sijaisperheen arkea tutkittiin perheen todellisessa ympäristössä, jossa ilmiöt tapahtuvat. Tutkittujen sijaisperheiden vanhemmat asettuivat ikähaarukkaan vuotta. Heidän koulutuksensa vaihteli keski- ja opistoasteesta alempiin ja ylempiin korkeakoulututkintoihin. Yhtä lukuun ottamatta kaikki vanhemmat olivat osallistuneet sijaisperheiden Pride- ennakkovalmennukseen. Kaikissa perheissä toinen vanhemmista oli jäänyt kokonaan tai osa-aikaisesti kotiin hoitamaan lapsia ja ehkä juuri sen vuoksi työn ja perheen yhteensovittamiseen oltiin tutkimushetkellä pääsääntöisesti tyytyväisiä. Kotona asuvien lasten lukumäärä vaihteli perheissä 2-5 välillä ja osa näistä oli perheen omia biologisia lapsia. Perheen taloudellista tilannetta pidettiin tutkimusperheissä melko hyvänä. Parisuhteeseen oltiin erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä. Myös ulkopuolista lastenhoitoapua oli tarvittaessa käytössä kaikissa perheissä. Kaikilla vanhemmilla oli myös joku uskottu, jonka kanssa pystyi jakamaan asioita. Näyttäisi siltä, että tutkimukseen valikoitui sijaisperheitä, joiden jaksamisen tila ja ympäristön tuki olivat kutakuinkin kunnossa. 2.2 Menetelmät ja muuttujat Sijoitetun lapsen temperamentti. Sijaisvanhempien kyselylomakkeessa käytettiin temperamenttimittaria, joka perustuu Bussin ja Plominin (1984) teoriaan. Suomennoksen mittarista on tehnyt Liisa Keltinkangas- Järvisen johtama tutkijaryhmä. Sijaisvanhemmat, äidit ja isät erikseen, arvioivat tutkimuslapsen temperamenttia vastaamalla päiväkirjatutkimuksen kyselylomakkeen kysymyksiin. He saivat arvioida, kuinka hyvin kukin temperamenttimittarin 15 väittämästä kuvaa tutkittavaa sijoitettua lasta. Sekä isät että äidit vastasivat väittämiin Likertin asteikon arvoilla 1-5 (1= ei luonteenomaista/tyypillistä lapselle, 5= hyvin luonteenomaista/tyypillistä lapselle). Temperamenttimittarissa on kolme alaskaalaa eli asteikkoa: emotionaalisuus, aktiivisuus ja sosiaalisuus. Kukin mittarin asteikko sisälsi viisi väittämää. Emotionaalisuutta mittarissa kuvasivat väittämät, kuten lapsi kitisee ja itkee usein, lapsi on jossain määrin tunteellinen, lapsi joutuu helposti pois tolaltaan. Aktiivisuutta mittasivat mm. väittämät: lapsi on aina liikkeessä, lapsi on hyvin energinen. Sosiaalisuutta ilmensivät esim. väittämät: lapsi on taipuvainen ujouteen, lapsi on hyvin seurallinen, lapsi suhtautuu hyvin ystävällisesti vieraisiin ihmisiin Temperamenttimittarin kolmelle asteikolle laskettiin kullekin keskiarvosummamuuttuja. Mittarin kaikki väittämät vaihdettiin samansuuntaiseksi. Reliabiliteettitarkastelussa ilmeni, että rakennettujen summamuuttujien luotettavuus oli hyvä Cronbachin alfan arvojen vaihdellessa äitien arvioissa 12

17 välillä ja tyydyttävä isien arvioissa välillä Reliabiliteettikertoimet ylittivät pääosin arvo.6, joten mittaria voi pitää luotettavuudeltaan hyväksyttävänä. Lisäksi vanhempia pyydettiin luonnehtimaan lastaan sanallisesti sekä ilmoittamaan, jos lapsella heidän mielestään oli erityisiä tuen tarpeita tai vahvuusalueita kielen kehityksessä, fyysisessä ja motorisessa kehityksessä, sosiaalisessa tai emotionaalisessa kehityksessä. Sijoitettujen lasten mielialat. Sijaisvanhemmat arvioivat sijoitetun, tutkimuskohteena oleva lapsen mielialaa kotona aamulla ja illalla koko tutkimusviikon ajan. Sijaisvanhemmat arvioivat asteikolla 1-7 (1= erittäin huonosti, 7= erittäin hyvin), kuinka hyvin päiväkirjan 14 eri kuvausta luonnehtii lapsen mielialaa ja olemusta aamulla ja illalla kotitilanteissa. Tutkimuksessa käytettiin mielialamittaria, joka perustuu Watsonin, Clarkin ja Tellegenin (1988) teoriaan positiivisesta ja negatiivisesta affektiivisuudesta (PANAS). Seitsemän mittariin sisältyvästä mielialaluonnehdinnasta oli sävyltään positiivisia ja seitsemän negatiivisia. Positiivista mielialaa mittarissa luonnehtivat mm. adjektiivit: iloinen, eloisa, valpas, tyyni, sopuisa ja negatiivista mielialaa kuvasivat esim. adjektiivit: surullinen, poissa tolaltaan, pelokas, häpeissään, levoton, ärtynyt. Tutkimuksessa kerätyn tiedon jäsentämiseksi mielialamittarin luonnehdinnat rakennettiin summamuuttujat kuvaamaan positiivista ja negatiivista mielialaa. Mielialaa kuvaavien summamuuttujien reliabiliteettia mittapisteiden keskiarvon perusteella tarkasteltaessa ilmeni, että mielialasummamuuttujien luotettavuus eli reliabiliteetti oli korkea (Cronbachin alfa vaihteli välillä ). Seuraavaksi luotiin summamuuttujat kodin mieliala-arvioille päiväkohtaisesti (aamu/ilta) positiivisille ja negatiivisille mielialamuuttujille erikseen. Näistä muodostettuja summamuuttujia käytettiin mielialavaihteluiden kuvaamiseen. Sijoitettujen lasten käyttäytyminen. Sijaisvanhemmat arvioivat tutkimuslapsen käyttäytymistä kuluneen puolen vuoden aikana asteikolla 1-3 (1= ei sovi lainkaan, 2= sopii osittain, 3=sopii täysin kuvaamaan lastani). Mittarina käytettiin The Strengths and Difficulties Questionnaire lomaketta (Goodman, 1997), joka suomennettiin Paletti-tutkimusprojektissa. Muuttujista muodostettiin viisi summamuuttujaa, jotka ilmensivät lapsen hyperaktiivisuutta, emotionaalisuutta, käyttäytymisongelmia, ongelmia kaverisuhteissa sekä lapsen prososiaalisuutta. Summamuuttujien reliabiliteetti oli hyvä Cronbachin alfan vaihdellessa välillä 0,60-0,89. Hyperaktiivisuutta ilmensivät mittarissa sellaiset muuttujat kuin on rauhaton eikä pysy paikallaan, on helposti häirittävissä, toimii ennen kuin harkitsee. Emotionaalisuutta kuvasivat mm. muuttujat: Valittaa usein päänsärkyä, vatsakipua tai pahoinvointia, Paljon huolia ja näyttää usein olevan murheissaan, On hermostunut tai takertuvainen uusissa tilanteissa, menettää helposti itseluottamuksen. Ongelmia kaverisuhteissa kuvasivat esim. väittämät: Saa usein kiukunpuuskia ja tulistuu, On tottelematon, Riitelee usein toisten lasten kanssa tai kiusaa, Narraa tai petkuttaa 13

18 usein, Pihistää tavaroita. Prososiaalisuutta ilmensivät esim. väittämät: Ottaa huomioon toisten tunteet, Jakaa mielellään tavaroita toisten lasten kanssa, On auttavainen, jos joku on loukannut itsensä, sairas tai poissa tolaltaan. Vanhemmuustyyli. Sijaisvanhempien vanhemmuustyyliä tutkittiin kyselylomakkeella. Käytössä oli Robinsonin, Mandlecon, Olsenin ja Hartin (2001) Parenting Styles and Dimensions Questionnaire (PSDQ)-mittari, joka on suomeksi käännetty ja lyhennetty Paletti-tutkimusta varten. Tutkimuksessa käytetty lyhennetty versio sisälsi 40 väittämää, jotka liittyivät konkreettisiin kasvatuskäytäntöihin ja tilanteisin sekä vanhempana toimimiseen liittyviin ajatuksiin ja asenteisiin. Sijaisvanhemmat saivat arvioida asteikolla 1-5 (1= en koskaan, 5= aina), kuinka usein he sijoitetun lapsen vanhempina ajattelevat ja toimivat väittämässä kuvatulla tavalla. Autoritaarista vanhemmuutta mittasi 14 väittämää, jotka ilmensivät vanhemman verbaalista vihamielisyyttä, lapsen kritisointia sekä fyysisten rangaistusten ja perustelematta jätettyjen rangaistusten käyttöä. Esimerkkinä väittämät Huudan lapselleni, kun hän käyttäytyy huonosti, Rankaisen lastani laittamalla hänet yksin arestiin sitä juurikaan selittämättä. Sallivaa vanhemmuustyyliä kuvasi 13 väittämää, jotka mittasivat lapsen huonon käytöksen huomiotta jättämistä, lapselle asetetuista säännöistä ja rangaistuksista lipsumista sekä vanhemman epävarmuutta. Esimerkkinä Uhkaan lastani rangaistuksilla, joita en kuitenkaan toteuta, Olen epävarma, kuinka lapseni huonon käytöksen suhteen tulisi toimia.) Auktoritatiivista tyyliä vanhemmuudessa mitattiin 13 väittämän avulla. Lämpimyyttä ja hoivaavuutta kuvasi kuusi väittämää (esim. Lohdutan lastani, kun hänellä on paha mieli ). Viiden väittämän avulla tutkittiin, kuinka usein vanhempi keskustelee lapsen kanssa tämän käytöksestä ja selittää sekä perustelee annettuja sääntöjä ja ohjeita (esim. Puhumme ja käymme asian läpi lapseni kanssa, jos hän on käyttäytynyt huonosti ). Em. kaksi alaskaalaa nimettiin lämpimyydeksi ja perustelevan ohjaustavan käytöksi. Tämän lisäksi auktoritatiivisuutta mittasi kaksi väittämää, vanhemman hyväntuulisuus ja rentous lapsen seurassa. Mittarin luotettavuustarkasteluun otettiin vanhemmuustyylejä sekä kahta auktoritatiivisuuden alaskaalaa mittaavat väittämät, joista laskettiin keskiarvosummamuuttujat sekä niille reliabiliteettikertoimet. Mittarin luotettavuus osoittautui hyväksi Cronbachin alfan vaihdellessa välillä Arjen stressaavat hetket. Sijaisvanhempia pyydettiin kuvaamaan kokemuksiaan arjen stressaavista hetkistä Parenting Daily Hassless (PDH)-kyselyn avulla (Crnic & Greenberg, 1990). Sijaisvanhemmat arvioivat neliportaisella asteikolla, kuinka usein (1 = harvoin, 4 = alituisesti) heillä on kuvatunlaisia kokemuksia. Väittämiä oli yhteensä 15, joista 8 kuvasi erilaisia vanhempien arkeen kuuluvia tehtäviä (esim. Joudun jatkuvasti siivoamaan lasteni sotkuja ). Väittämistä 7 mittasi lap- 14

19 sen haastavaa käyttäytymistä (esim. Lasta on vaikeaa hallita julkisilla paikoilla ). Näille kahdelle em. skaalalalle laskettiin erikseen summamuuttujat ja reliabiliteettikertoimet (Cronbachin alfa vaihteli välillä 0,85-0,88). Roolirajoitteet ja lastenkasvatuksen haasteellisuus. Gerrisin ym. (1998) kehittämällä mittarilla mitattiin sijaisvanhempien kokemia roolirajoitteita sekä lastenkasvatuksen haasteellisuutta. Sijaisvanhemmat arvioivat väittämien paikkansapitävyyttä asteikolla 1-5 (1 = ei pidä lainkaan paikkaansa, 5 = pitää täysin paikkansa). Väittämistä viisi mittasi roolirajoitteita (esim., Lasteni vuoksi minulla ei ole enää aikaa asioille, jotka ovat minulle itselleni tärkeitä ). Skaalasta muodostettiin summamuuttuja, josta jätettiin yksi muuttuja pois, koska se laski skaalan reliabiliteettia ( Kasvatuksessa on ikävää se, että se on suurimmaksi osaksi vaatteista, ruoasta ja juomasta huolehtimista ). Kolme väittämistä mittasi lasten kasvatuksen haasteellisuutta (esim. Minulla on paljon enemmän ongelmia lapseni kasvatuksessa kuin olin osannut odottaa ). Myös näistä muuttujista laskettiin summamuuttuja sekä sille reliabiliteettikerroin (Cronbachin alfa vaihteli välillä 0,93-0,95). 2.3 Aineiston analysointi Tämä tapaustutkimus toteutettiin sijaisperheen arjessa eli kontekstissa, jossa sijoitettujen lasten tunne-elämään ja sijaisvanhemmuuteen liittyvät ilmiöt tapahtuvat. Ilmiöistä tekee yleisesti kiinnostavan se, että tämäntyyppistä tutkimusta ei ole aiemmin sijaisperheissä tehty. Näkökulmana tapaustutkimus mahdollistaa syvällisemmän ja autenttisemman tarkastelun tästä osin arkaluontoisesta ja hankalasti tutkijan tavoitettavissa olevasta ilmiöstä. Tämän tutkimuksen aineiston analysointi perustuu aineisto- eli tapauslähtöiseen, analyyttiseen tarkasteluun ja yleistämiseen. Tapaustutkimuksessa yhdistettiin kvantitatiivisia ja laadullisia aineistoja sekä tutkimusmenetelmiä täydentämään toisiaan (Saarela-Kinnunen & Eskola, 2001, 167). Tässä tutkimuksessa havaintoja oli koottu 18 sijaisvanhemmalta, 9 perheestä. Aineiston pienuudesta johtuen vanhemmuustyylin ja vanhempien stressimuuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin Spearmanin rho - korrelaatioiden avulla, jota on suositeltu käytettäväksi pienten aineistojen analyysimenetelmänä (Metsämuuronen, 2004, ). Spearmanin rho kuuluu parametrittömiin menetelmiin, jotka soveltuvat laaja-alaisesti eri mittaamistilanteisiin ja ovat ainoa todellinen vaihtoehto, jos otoskoko on pieni (n <30). Metsämuuronen (2004, 236) käyttää testiä esim. tilanteessa, jossa otoskoko on vain10. Sijoitettujen lasten temperamenttia tarkasteltiin lapsikohtaisesti temperamenttimittarista muodostettujen kolmen luotettavaksi todetun summamuuttujan; sosiaalisuus, aktiivisuus ja emotionaalisuus 15

20 valossa. Summamuuttujien arvot taulukoitiin ja niistä muodostettiin histogrammit lapsikohtaisesti kuvailun avuksi. Histogrammien avulla lapset oli luokiteltavissa laadullisesti kolmeen temperamenttityyppiin: Vilkkaat, Mukautujat ja Tunnevaltaiset. Lasten käyttäytymistä mittaavat muuttujat ryhmiteltiin viideksi summamuuttujaksi, joiden reliabiliteetti osoittautui hyväksi. Summamuuttujia (hyperaktiivisuus, emotionaalisuus, kaveriongelmat, käyttäytymisongelmat, prososiaalisuus) hyödynnettiin lasten käyttäytymisen kuvailussa. Summamuuttujat taulukoitiin ja niistä tehtiin piirakkakuviot lapsikohtaisesti kuvailua helpottamaan. Vanhempien avovastaukset, vapaat kuvaukset lasten käyttäytymisestä litteroitiin matriisiksi perheittäin. Tutkimusviikon aikana sijaisvanhemmat kirjasivat lasten kokemia mielialoja, joita tarkasteltiin kahden summamuuttujan, positiivisuus ja negatiivisuus, avulla. Summamuuttujien pistemääristä piirrettiin mielialaa kuvaavat käyrät lapsikohtaisesti. Mielialakäyriä tarkasteltiin ryhmittelemällä ne lasten temperamenttityyppien mukaan. Vanhemmuustyylimittarista muodostettiin vanhemmuuden sallivuutta, autoritaarisuutta sekä auktoritatiivisuutta kuvaavat luotettavat summamuuttujat, joiden avulla muodostettiin sijaisvanhempien vanhemmuustyyleistä eri temperamenttityyppiä edustavien lasten perheissä. Vanhemmuustyyliä kuvailtiin taulukoitujen summapistemäärien avulla. Sijaisvanhempien kokemaa stressiä tarkasteltiin stressimittarin muuttujista muodostettujen summamuuttujien summapistemäärien avulla. Taustakyselyn demografisista muuttujista (esim. vanhempien ikä, koulutus, parisuhdetyytyväisyys) sekä avovastauksista tehtiin matriiseja (Miles & Huberman 1984) aineiston laadullisen tarkastelun helpottamiseksi ja tuloksia selittävien tekijöiden hahmottamiseksi. 2.4 Tutkimuksen eettiset kysymykset Sijaisperheiden tutkimiseen sisältyy useita eettisiä kysymyksiä. Sijaisvanhemmuuteen liittyy usein paineita suoriutua tehtävästä kunnialla, erityisesti sosiaalityöntekijöiden silmissä. Vastakkaisessa tapauksessa saattaisi uhkana olla sijoituksen purku. Sijoitetun lapsen kannalta olisi epäeettistä tulla tutkimuksen kautta leimatuksi häiriköksi tai näkymättömäksi lapseksi tai sijaisvanhempana vääränlaiseksi kasvattajaksi. Koska tutkimuksen aineisto on pieni, erityistä huomiota on kiinnitetty tutkimuksen eettisyyteen. Perhehoitoliitto ry myönsi tutkimukselle tutkimusluvan. Sijaisperheiden ja lasten tunnistettavuuden huomioiminen on paitsi otoksen pienuuden, myös lasten, heidän syntymäperheidensä ja salassapitosäännösten kannalta välttämätöntä. Tutkimukseen osallistuminen on ollut vapaaehtoista ja tutkittavat on rekrytoitu muutoin kuin sosiaalitoimen kaut- 16