Pesäpuun kuulumiset 2 / 2007 Kuulumisia lapsilähtöisen työskentelyn seminaarista Sadut, runot ja tarinat mielen peileinä -tunnetarinatyöpaja Ajatuksia kohtaamisesta lasten kokemusten jakaminen aikuisten oppimisprosessina? Eettisyys lapsen kanssa työskentelyssä Toiminnalliset menetelmät osa 7: Minun kirjani IKKUNA OMAAN ELÄMÄÄN nuoret lastensuojelun sijaishuollossa Fostering Our Taonga Skotlannin sijaisperhehoitotoimintaa kehitetään Uudet PRIDE-kouluttajat Uudet vertaisryhmäohjaajat
Toiminnanjohtajalta Perhe ja osallisuus Pesäpuun hallitus hyväksyi keväällä järjestömme toiminnan strategiset linjaukset vuosille 2007 2010. Työmme tavoitteena on toteuttaa visio, jonka mukaan jokaisella lapsella, myös sijoitetulla, on oikeus perheeseen ja kuulluksi tulemiseen. Jokainen lapsi tarvitsee kehittyäkseen suojelua ja hoitoa. Tämä tavoite toteutuu parhaiten turvallisissa ja jatkuvissa ihmissuhteissa. Pesäpuu haluaa olla kehittämässä suomalaista sijaishuoltoa siihen suuntaan, että perhehoidosta tulee varteenotettava ja mahdollinen vaihtoehto. Olemme yli kymmenen vuoden ajan olleet vakiinnuttamassa ja edelleen kehittämässä PRIDE-valmennusta. Jatkamme tuota työtä edelleenkin, mutta haluamme ottaa huomioon myös perhehoidon moninaistuvat tarpeet. Nykyistä valmennusta on jo kehitetty niin, että myös sukulaissijaisvanhemmat saavat omaa erityistä valmennustaan, samoin kehitysvammaisten lasten perhehoitajat. Tulevina vuosina pyrimme myös valmisteleman oman lisäkoulutuksen maahanmuuttaja-taustaisten lasten ja nuorten sijaisperheille. Vuoroaan odottavat myöhemmin myös omat kansalliset vähemmistömme: romanit ja saamelaiset. Monenlaisten sijaisperheiden löytäminen on yksi osa tavoitetta. Vielä ehkä vaativampaa on lapsen tarpeiden arviointi, sijaisperheen tukeminen ja ammattilaisten toimiva yhteistyö. Ne toteutuvat vain riittävillä resursseilla, oikeanlaisilla työskentelymenetelmillä ja tuella. Haluamme lähitulevaisuudessa suunnata kehittämistyötämme ja koulutuksiamme sijoitusvaiheeseen ja sijaisvanhempien ja sijoitettujen lasten tukemiseen. Uudessa lastensuojelulaissa nostetaan vahvasti esille lapsen osallisuus. Myös YK:n lastenoikeuksien sopimus korostaa lapsen osallisuutta ja ihmisoikeuksia sekä yhteiskunnassa että instituutioissa. Pesäpuussa olemme huomanneet että työssämme lasten palautteiden kerääminen ja osallistuminen lastensuojelutyön kehittämiseen ja arviointiin on ollut vähäistä. Tänä vuonna olemme aloittaneetkin kehittämään tapoja, joilla lapset ja nuoret voivat antaa palautetta ollessaan lastensuojelun asiakkaina. Pesäpuussa on myös käynnistynyt menetelmien kehittäminen työskentelyyn sijoitettujen nuorten kanssa. Tässä työssä sijoitetut nuoret ovat jo mukana. Tulevana strategiakautena otamme myös pienemmät lapset mukaan miettimään lastensuojelun kehittämistarpeita. Työmme tavoitteena on parantaa erityisesti sijoitetun lapsen asemaa. Se tarkoittaa, että vähitellen tulemme luopumaan lastensuojelun avohuoltoon liittyvistä koulutuksista, kuten lapsen elämäntilanteen arviointi. Toivomme, että Pesäpuussa kehitetty työskentelymalli ja sen pohjalta STM:lle kehittämämme kouluttajakoulutus auttavat työskentelytavan juurruttamisessa. Sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämä alkuarviointihanke keskittyykin jatkossa työskentelytavan valtakunnalliseen levittämiseen. Syksy on työelämässä usein uuden alku. Akut täynnä auringon antamaa virtaa on mukava katsoa tulevaan ja liittyä taas osaksi lastensuojelun kehittäjien ja tekijöiden verkostoa. Liikettä kohti parempaa tapahtuu koko ajan, lähitulevaisuudessa tärkeä merkitys on uudella lastensuojelulailla ja sillä, miten sen toteutumista edistetään. Ehkei huimia hyppyjä, mutta ainakin pieniä askelia! Tervetuloa mukaan toimimaan kanssamme! Raili Bäck-Kiianmaa toiminnanjohtaja 2
Pesäpuun lehti 2/2007 Tässä numerossa: 2... Toiminnanjohtajalta 4... Pesäpuun kuulumiset 6... Vuoden 2006 lastensuojelutilastot 7... Kuulumisia lapsilähtöisen työskentelyn seminaarista 8... Tuija Raitanen: Sadut, runot ja tarinat mielen peileinä -tunnetarinatyöpaja 9... Marjatta Bardy: Ajatuksia kohtaamisesta lasten kokemusten jakaminen aikuisten oppimisprosessina? 12... Eettisyys lapsen kanssa työskentelyssä 13... Koulutuskyselyn tulokset 14... Toiminnalliset menetelmät osa 7: Minun kirjani 16... IKKUNA OMAAN ELÄMÄÄN nuoret lastensuojelun sijaishuollossa 18... Fostering Our Taonga 22... Marjut Kosonen: Skotlannin sijaisperhehoitotoimintaa kehitetään 24... Uudet PRIDE-kouluttajat 25... Uusia vertaisryhmäohjaajia valmistui keväällä 2007 27... Koulutuskalenteri Tiesitkö, Vuonna 2006 perhehoitoon sijoitettujen lasten määrä kääntyi kasvuun! Tieto pitää paikkansa, jos puhutaan absoluuttisista luvuista. Perhehoidossa oli kuusi lasta (5506) enemmän kuin vuonna 2005. Tieto ei ole enää yhtä positiivinen, jos verrataan suhteellisia osuuksia. Vuonna 2005, perhehoidossa oli 35,9 prosenttia kaikista kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista. Vuonna 2006 osuus oli enää 35,2 prosenttia! Pitäisikö ottaa oppia naapurimaistamme Ruotsista ja Norjasta, joissa osuudet ovat 70 85 prosenttia. Se todistaa sen, että muutoksen aikaansaaminen on mahdollista! 3
Teksti Raili Bäck-Kiianmaa Kuva Piritta Schulz Pesäpuulle uusi puheenjohtaja ja hallitus Pesäpuun vuosikokous valitsi kokouksessaan Pesäpuu ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Stakesin erikoistutkija Tarja Heinon. Toivotamme Tarjan tervetulleeksi mukaan toimintaamme! Vuosikokous lausui samalla lämpimät kiitokset kuuden vuoden työrupeamasta professori Tarja Pösölle. Onneksemme Tarja Pösö jatkaa edelleen yhdistyksemme hallituksessa. Hallituksen jäseniksi valittiin: Juha Holma, Jyväskylän yliopiston psykologian laitos; Jari Ketola, Perhehoitoliitto ry; Heikki Palola, Perhehoitoliitto ry; Riitta Kostiainen, Hämeenlinnan kaupunki/sijaishuoltotoimisto; Paula Marjomaa, Pelastakaa Lapset ry; Pirkko Saartio, Pelastakaa Lapset ry; Päivi Mäkinen, Talentia ry; Tarja Pitkänen, Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikkö; Paula Pollari-Urrio, Jyväskylän kaupunki/sijaishuoltoyksikkö; Tarja Pösö, Tampereen yliopisto/sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos. Yhdistyksen rahastonhoitajana jatkaa toimistopäällikkö Margit Jylhä ja sihteerinä toiminnanjohtaja Raili Bäck-Kiianmaa. Tarja Heino. Pirjo kiittää Teksti Pirjo Hakkarainen Lämmin kiitos Pesäpuu ry:lle, sen työntekijöille ja yhteistyökumppaneille, joiden kanssa minulla oli mahdollisuus kehittää perhehoitoa ja lastensuojelua sekä PRIDEprojektissa että Pesäpuun työvuosinani. Erityiset kiitokseni kuuluvat pitkäaikaisille työtovereilleni Railille ja Margitille. PRIDE-projekti oli yksi työvuosieni merkittävimmistä kokemuksista. Se oli myös osoitus siitä, miten ruohonjuuritasolta lähtevä, mutta riittävän kokonaisvaltainen kehittämistyö voi onnistua. Ilman yhteistyötä lukuisten innostuneiden ja osaavien ammattilaisten kanssa se ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista. PRIDE-ohjelman merkitys ja vaikutukset antavat edelleen uskoa perhehoidon kehittymiseen laajemminkin kuin valmennuksen osalta. Erityiseen rooliin haluan nostaa PRIDE-kouluttajat, joiden arvokkaan tehtävän myötä sijoitettujen lasten oikeus elää perheessä voi toteutua myös Suomessa. Itselleni todellisia perhehoidon oppivanhempia ovat olleet kaikki sijais- ja adoptiovanhemmat, joihin olen saanut tutustua, erityisesti lähimmät tiimikumppanini Anja Björkman ja Antti Syrjänen. He myös laittoivat itsensä rohkeasti likoon seniorkouluttajina ja antoivat mallin uudenlaisesta sijaisvanhemman roolista tasa-arvoisena yhteistyökumppanina. Lämmin kiitos kaikille, pidetään hyvää huolta lapsista! Lapsen silmät Katsovat peittelemättömästi, kysyvästi. Kysyvät lähelle. Kuka pitää pienestä kädestä ottaa polvelle, nauraa yhdessä maistuvan naurun. Kuka katsoo pahan mielen hyväksi suukottaa suolaisen pisaran kun äiti ei tule tai isää ei ole. Ei inhoa vaikka mikä olisi. Ei arvostele ja välittää ihan sellaisenaan. Kysyvät aina vain totta ja aikansa on juuri nyt. Liisa Haikonen 4
Teksti Riikka Huusko Kuva Piritta Schulz Pesäpuun Pesäpuun uudet työntekijät Olen Riikka Huusko ja aloitin työni kehittämispäällikkönä huhtikuussa Pesäpuun Jyväskylän toimistossa. Koulutukseltani olen kasvatustieteen ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Olen työskennellyt monipuolisesti sosiaalityön eri tehtävissä lähinnä lastensuojelun parissa, viimeisimmäksi Lastensuojelun kehittäminen Pohjois-Savossa -hankkeessa. Olen kiinnostunut kehittämään erityisesti lastensuojelun perhehoitoa sekä sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa tehtävää työtä. Erityistä mielenkiintoa minulla on sijoitettuihin nuoriin sekä heidän tarpeisiinsa. Uskon, että hyvä avohuollon ja sijaishuollon aikainen työ lisäisi nuorten parempaa selviytymistä elämässään. Liian usein nuorten erityiset tarpeet ja ajatukset lastensuojelussa jäävät kuitenkin huomaamatta. Myös jokainen nuori tarvitsee mielestäni kokemuksen siitä, että on joku, joka pitää hänestä huolta ja välittää. Ennen kaikkea nuori tarvitsee mielestäni tietoisen kokemuksen osallisuudesta, siitä että häntä kuunnellaan ja että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä. Lastensuojelu on jatkuvasti uusien haasteiden edessä. Uusi lastensuojelulaki ja yhteiskuntamme kehitys tuskin hiljentävät muutostahtia. Miten pystymme vastaamaan perheiden ja lasten sekä nuorten muuttuviin tilanteisiin? Olen Ilse Niekka, ja liityin Pesäpuun Helsingin toimiston työyhteisöön elokuun alussa, jolloin Pesäpuussa käynnistyi uusi projekti. Tavoitteena projektissa on kehittää sijais- ja tukiperheiden valmennusta sekä sijoitettujen lasten vertaisryhmätoimintaa maahanmuuttajanäkökulmasta. Tällä hetkellä haussa on maahanmuuttajataustainen henkilö työparikseni projektiin. Valmistuin Pride-kouluttajaksi vuonna 2001 toimiessani sosiaalityöntekijänä Pelastakaa Lapset ry:ssä. Pesäpuuhun siirryin Porvoosta maahanmuuttajapalvelujen yksiköstä, jossa tein pakolaisten ja paluumuuttajien vastaanottotyötä. Aloitan projektityön mielessäni erityisesti Suomeen muuttavat pakolaisperheet. He ovat jo kulkeneet elämässään rankan tien, ja uusi alku vieraassa maassa on perheille iso haaste. Joissain tilanteissa hyvä tuki- tai sijaisperhe voi olla maahanmuuttajaperheen lapselle kullanarvoinen. Toivon, että projektissa saadaan valmennettua monenlaisia perheitä, myös maahanmuuttajataustaisia, heitä tarvitseville lapsille. Riikka Huusko. Miten lapset ja nuoret tulisivat paremmin kuulluiksi ja autetuiksi? Miten heitä voidaan tukea oikein? Uudessa työssäni riittää haasteita, mutta innolla ja motivoituneena olen ottanut ja otan ne jatkossakin vastaan. Teksti Ilse Niekka Kuva Piritta Schulz Ilse Niekka. 5
Teksti Raili Bäck-Kiianmaa Vuoden 2006 lastensuojelutilastot Stakes on julkistanut vuoden 2006 lastensuojelutilastot. Tilastoissa on tiedot kodin ulkopuolella sijoitetuista lapsista ja nuorista sijoitustiedon 1 mukaan. Tilastot kertovat karua tietoa: perhesijoitusten osuus kaikista sijoituksista jatkaa laskuaan. Sijoitetuista 35,2 % oli perhehoidossa (2005, 35,9 %). Uutena tietona tilastoissa on eritelty ammatillisiin perhekoteihin, pienryhmäkoteihin tai vastaaviin sijoitettujen määrä. Laitoshuollossa olleista 34 % (2597) on sijoitettu noihin yksiköihin. Huostaan otettujen lasten määrä on kasvanut vuosittain 2 6 %:n vuosivauhtia. Vuonna 2006 oli huostaan otettuja lapsia 9532, määrä kasvoi edellisestä vuodesta 283 lapsella. kasvu oli vuonna 2006 3,1 %. Huostaan otetuista 19,6 % oli otettu huostaan tahdonvastaisesti. Uusia, ensimmäistä kertaa huostaan otettuja 0 15-vuotiaita lapsia oli yhteensä 1533. Vastaavaan väestöön suhteutettuna se on 0,2 %. Alle kouluikäisiä, 0 6-vuotiaita,otetiin ensikerran huostaan 546. Lastensuojelutilastoissa on myös tietoa avohuollon asiakkaina olevista lapsista ja nuorista. Lukumäärä oli vuonna 2006 59069 lasta ja nuorta. Stakesin tilastoista saa tietoa myös asiakasmääristä ja sijoituksista maakunnittain ja kunnittain. Tilastoja kannattaakin hyödyntää suunnittelu- ja kehittämistyössä. 1 Sijoitetulla lapsella saattaa vuoden aikana olla erilaisia sijoitusperusteita. Lastensuojelutilasto julkaisee tiedot pääsääntöisesti kunkin lapsen/nuoren viimeisimmän sijoitustiedon mukaan. Lähde: www.stakes.fi/fi/tilastot/aiheittain/lapsuusjaperhe/lastensuojelu. Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret vuosina 1995 2006. Vuosi Perhehoito Laitoshuolto Siitä ammatillisen perhehoidon, perheryhmäkodin ja vastaavan osuus Muu huolto Yhteensä Sijoitettujen 0 17 v. osuus vastaavasta ikäryhmästä %, 31,12 Huostaanotetut Siitä tahdonvastaiset 1995 5338 3920 814 1694 10952 0,8 6385 955 1996 5475 4123 947 1770 11368 0,8 6502 1002 1997 5681 4638 1115 1511 11830 0,9 6778 1046 1998 5656 4829 1281 1490 11975 0,9 6805 1086 1999 5692 4585 1259 2010 12287 0,9 6938 1144 2000 5773 5004 1534 2077 12854 0,9 7317 1273 2001 5905 5369 1795 2238 13512 1,0 7491 1313 2002 5909 5959 1986 2302 14170 1,0 7974 1427 2003 5733 6285 2179 2344 14362 1,0 8385 1571 2004 5563 6840 2315 2406 14809 1,1 8762 1592 2005 5500 7319 2490 2497 15316 1,1 9249 1799 2006 5506 7611 2597 2511 15628 1,2 9532 1864 6
Teksti Christine Välivaara Kuva Suvi Sunnarborg Pesäpuun Lapsilähtöinen työskentely välineitä ja menetelmiä lastensuojeluun, Pesäpuu ry/helsingissä 25. 26.4.07, Folkhälsan Lapsilähtöisen työskentelyn ytimessä Pesäpuun keväällä järjestämä koulutusseminaari keräsi sata innostunutta lastensuojelun ammattilaista lapsen kohtaamisen äärelle. Helsingissä huhtikuussa järjestetyn seminaarin luennot ja työpajat tarjosivat näkökulmia lapsen elämätarinaan, osallisuuteen, aikuisen asenteisiin sekä käytännön menetelmiin, joiden avulla lapsen kokemuksen kuuleminen mahdollistuu. Toisen seminaaripäivän aiheena oli Kohtaamisia lapsen elämäntarinan äärellä. Aamupäivä syvensi edellisen päivän teemoja ja tarjosi psykologista näkökulmaa Johanna Barkmanin (Pesäpuu ry) alustaessa tarinallisista työtavoista lastensuojelussa ja psykologi Tarja Janhusen (Perhehoitoliitto ry) johdatellessa kuulijoita aikuisen terapeuttisten asenteiden; hyväksyntä, empatia, uteliaisuus, leikkisyys ja rakkaus merkityksen sisäistämiseen lasten kohtaamisessa. 1 Tejping-nukkeleikin sovelluksia ja käyttöä lapsen kokemuksen sanoittajana lastensuojelussa esitteli allekirjoittanut. Iltapäivän työpajat toivat luovaa läiskettä lastensuojelutyöhön nukkeleikin, valokuvatyöskentelyn, satujen ja runojen, draaman ja genogrammien parissa. Lapsen elämäntilanteen kartoitus ja arviointi -työpajassa tarjoutui mahdollisuus syventyä lähemmin lastensuojelun alkuarviointiin. Lapsen elämäntilanteen kartoitus lastensuojelussa kiinnosti Kaksipäiväisen seminaarin ensimmäisen päivän teemana oli Lapsen elämäntilanteen kartoitus lastensuojelussa. Tutkimusprofessori Marjatta Bardyn (Stakes) alustus aiheesta lasten kokemusten jakaminen aikuisen oppimisprosessina osui ja upposi kuulijoihin eikä jättänyt ketään kylmäksi. Lastenoikeuksien asiantuntija Sointu Möller (Pelastakaa Lapset ry) esitteli Lapsen elämäntilanteen kartoitusmallin ja kehittämispäällikkö Sarianne Ervast (Pesäpuu ry) puhui toiminnallisuudesta ja eettisyydestä lapsen kanssa työskentelyssä. Bardyn ja Ervastin puheenvuorot ovat luettavissa tässä lehdessä tuonnempana. Iltapäivän viisi työpajaa täyttyi osallistujista, jotka harjoittelivat kartoittamaan lapsen verkostoja ja ihmissuhteita, arkea ja ajankäyttöä, kasvatusta ja huolenpitoa, tunteiden työstämistä sekä keinoja työstää lapsen elämäntarinaa lastensuojelussa toiminnallisten ja lapsilähtöisten työvälineiden avulla, tietysti. Koskettavia kohtaamisia lapsen elämäntilanteen äärellä Lapsilähtöisyys oli seminaarissa ihan oikeasti esillä Seminaari sai osallistujilta myönteisen palautteen ja toiveen pikaisesta uusinnasta. Lasten kuuleminen näyttäisi lyöneen läpi lastensuojelussa. Uutta tietoa menetelmistä ja välineistä todella kaivataan kentällä. Osallistujat kommentoivat seminaaria mm. seuraavasti: Lapsilähtöisyys oli seminaarissa ihan oikeasti esillä myös oma lapsi ja ne tunteet tulivat kosketetuksi. Antoi omaan työkalupakkiin työkaluja, kiitos. Uusia tuulia ja ajatuksia arjen työhön. Tuuletti virastomaisia käytäntöjä. Monipuoliset puheenvuorot ja työpajat tukivat toisiaan. Samaten kuin sadut ja ihastuttavat pienet yksityiskohdat. Koskettavia työmenetelmiä; hyvä tehdä itse ensin, jotta tunteen voimakkuuden ymmärtää. Työpajojen konkreettinen menetelmien ja välineiden kokeilu ja niiden variointi. Toiminnallisuudesta saa eniten irti. Oma kokemus tärkeää. Yhteisöllisyyden kokemus, en olekaan yksin näiden asioiden, ongelmien ja haasteiden kanssa! Erään palautteen vetoomus pitää Pesäpuun väen jatkossakin sorvin äärellä: Pistäkää päättäjiin vauhtia, jotta resursseja saadaan lisää, jotta LEK (lapsen elämäntilanteen kartoitus) -mallia voi todella käyttää! Ehkäpä lakiuudistuksen myötä tähänkin asiaan saadaan vähitellen parannusta. 1 Hughes, Daniel. 2006. Tie traumasta tervehtymiseen. PT-kustannus. 7
Teksti Tuija Raitanen Kuva Tuija Raitanen Lapsilähtöinen työskentely välineitä ja menetelmiä lastensuojeluun, Pesäpuu ry/helsingissä 25. 26.4.07, Folkhälsan Sadut, runot ja tarinat mielen peileinä -tunnetarinatyöpaja Ihminen on aina halunnut kertoa ja kuulla tarinaa, tulla kuulluksi ja ymmärretyksi sekä tuntea kuuluvansa maailmankaikkeuden yhteiseen isoon tarinaan. Saduista, runoista ja tarinoista etsitään mielen eheyttä ja vastauksia elämänkysymyksiin ja pelkoihin. Sadut ja tarinat antavat niin lapselle kuin aikuiselle mahdollisuuden käsitellä kipeitä tunteita ja tarkastella käsityskyvyn ylittäviäkin tapahtumia. Työpajatyöskentelyyn virittäydyttiin rakentamalla porukalla nopeita improvisaatiotarinoita. Niissä kukin toi vuorollaan tarinaan sanan tai pari asettuen samalla näyttämölle johonkuhun näyttämöllä ennestään olevaan liittyen. Näyttämölle tuli koiran talutushihnaa, puiston penkkiä, katulyhtyä, metsästäjää ja sadepilveä sekä talon ovea, olohuoneen sohvaa ja tuhkakuppia. Hassujen tarinoiden suomien rentouttavien naurujen jälkeen oli helppo lähteä huoneen mittaiselle elämänjanamatkalle omiin lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden hassuihin, unohtumattomiin, jännittäviin, pelottaviin tai koskettaviin tarinamuistoihin. Pienissä porinaryhmissä työpajalaiset jakoivat satu-, laulu-, runo-, loru-, teatteriesitys-, elokuva- tai tv-sarjamuistojaan. Niin lapsi, nuori kuin aikuinenkin on turvassa sadun sisällä saaden sadusta ravintoa kasvuunsa. On helpompi kokea elämän pettymyksiä ja myöntyä todellisuuden vaatimuksiin, jos voi välillä toipua pettymyksistä mielikuvituksen maailmassa. Työpajassa tehtiin kasvumatkoja lastenkirjojen tarinoiden maailmoihin; kukin vetäytyi mukavaan paikkaan lukemaan tilasta valitsemaansa kirjaa. Lukutovin jälkeen jaettiin jotain lukukokemuksesta koko työpajaryhmälle. Yhteisessä satuhetkessä on mahdollista kokea voimakasta läheisyyttä ja tuntea, että kaikkein kammottavimmistakin asioista voi yhdessä selviytyä. Sadut kertovat henkilöistä, jotka ovat kriiseissä; Punahilkka suden vatsassa, Ruusunen satavuotisessa unessa ja Hannu ja Kerttu noita-akan talossa. Saduissa kriisit kohdataan ja eletään läpi niitä vähättelemättä. Samastumalla sankareihin, jotka lähtevät maailmaan yksin ja lopulta löytävät turvallisen paikan elämässä luottaen itseensä ja seuraten omaa tietään, lapsi saa uskoa omaan onnistumiseensa sekä avun saamiseen silloin, Lapsi on turvassa sadun sisällä. kun hän sitä tarvitsee. Satu koetaan turvalliseksi, koska tiedetään, että se loppuu onnellisesti. Kun annamme lapselle satujen, tarinoiden ja kirjojen maailman, annamme hänelle peilin omien tunteiden tutkimiseen ja käsittelyyn. Yhteisestä lukuhetkestä kannattaa luoda yhteinen rituaali olivatpa perheen lapset minkä ikäisiä tahansa. Perhepetiin tai -sohvalle lähekkäin yhteiseen turvalliseen lukuhetkeen; eheytyy mieli, lujittuu kiintymys, paranee elämäntapahtumien ja tunteiden sanoittamiseen tarvittava sanavarasto ja kasvaa uusi lukemista harrastava sukupolvi. Lähteet: Bettelheim, Bruno. 1975. Satujen lumous. Juva: WSOY. Mäki, Silja & Linnainmaa, Terhikki (toim.). 2005. Hoitavat sanat. Jyväskylä: Gummerus. Ylönen, Hilkka & Luumi, Pertti. 2002. Kertomus on tie. Jyväskylä: Lasten keskus. 8
Teksti Marjatta Bardy, tutkimusprofessori Stakes Kuva Johanna Barkman Pesäpuun Lapsilähtöinen työskentely välineitä ja menetelmiä lastensuojeluun, Pesäpuu ry/helsingissä 25. 26.4.07, Folkhälsan Ajatuksia kohtaamisesta lasten kokemusten jakaminen aikuisten oppimisprosessina? Oli suuri ilo ja kunnia saada puheenvuoro tässä seminaarissa, jonka ohjelma on vaikuttava; alustukset ja työpajat tarjosivat viime vuosien vilkkaasta kehittämisestä ja tutkimuksesta rikkaan ja monipuolisen annin. Seminaaria voi kutsua sadonkorjuujuhlaksi, jossa tarjolla oli runsaasti välineitä ja menetelmiä lapsilähtöisen työskentelyyn ja lasten osallisuuden vahvistamiseen lastensuojelussa siinä tarkoituksessa että asiakkaat, lapsina ja aikuisina sekä työntekijät kohtaavat toisensa ratkoessaan lapsen elämän pulmakohtia. Puheenvuorossani keskityn eräisiin kiehtoviin ja myös alati askarruttaviin kysymyksiin. 1) Mitä tarkoitamme, kun puhumme kohtaamisesta? 2) Missä tarkoituksessa tahdomme kohdata lapsen ja jakaa hänen kokemuksiaan? 3) Millaiseen ihmiskäsitykseen itse kukin ammatillisen identiteettinsä perustaa? 1. Mitä kaikkea tarkoitamme kun puhumme kohtaamisesta? Intuitiivisesti se lienee aika selvä. Kun tulee kohdatuksi ja kokee kohdanneensa toisen, sen voi tuntea. Samoin kuin sen, jos kohtaamista ei tapahdu. Mitä se sitten on, mikä tapahtuu kohtaamisessa? Se on kommunikaatiota, vastavuoroisuutta, vuorovaikutusta kokemuksista: monologien sijasta dialogia. Se on osallisuutta, vaihtoa ja jakamista. Se on läsnäoloa koetusti merkityksellisissä asioissa. Kohtaaminen perustuu toisen hyväksyntään, arvostamiseen ja luottamukseen, ainakin kohtaamisen hetkellä, myös silloin kun ollaan napit vastakkain. Avoin ja kuuleva mieli on maailmassa olemisen tapa, joka useimmiten vaatii harjoittelua, opintoja, työn ohjausta sekä kohtaamiselle suopeita oloja. Yksittäiset välineet ja menetelmät voivat myös opastaa meitä siihen perustavaan ajatukselliseen orientaatioon, jossa toiselle on tilaa. Ne eivät sitä sinällään kuitenkaan takaa; erilaiset tekniikat ovat apuvälineitä mutta eivät pikareseptejä tietoon. Todennäköisesti kaikki ihmiset, ainakin pohjimmiltaan, haluavat tulla kohdatuiksi ja haluavat kohdata kanssaihmisiään. Tavallisin syy kohtaamattomuuteen lienee pelko, joka voi kummuta monista motiiveista. Tai kiire. Tai kiireen taakse kätkeytyvä pelko. Vähäisiä esteitä eivät ole välinpitämättömyys tai ylimielisyys. Richard Sennett (2004) Kunnioitusvaje -kirjassaan sanoo, että kunnioitusvajeesta voidaan puhua silloin kun toista kohtaan ei käyttäydytä suorastaan loukkaavasti, mutta hänelle ei anneta myöskään arvoa siten, että hän tulisi nähdyksi kokonaisena ihmisenä, jonka olemassaololla on arvoa. Kunnioitusvaje syntyy, kun yhteiskunta kohtelee suurta joukkoa ihmisiä epäkunnioittavasti. Silloin näivettyvät kunnioitusta ja toisen arvostamista ilmaisevat myönteiset tavat. Kunnioitukseen tarvitaan yksilöiden ja yhteisöjen poliittista ja sosiaalista toimintaa ja muutoksissa tapahtumia, joissa sisin koskettuu, Sennett tiivistää. Viime vuosien vilkkaassa projektikehittämisessä keskeinen teema näyttää olevan kommunikaation, vuorovaikutuksen ja dialogin parantaminen. Se tapahtuu suhteissa. Kun teimme (Bardy & Öhman 2007) kansainväliseen tutkimukseen perustuvaa kirjallisuuskatsausta vaativasta vauvaperhetyöstä, onnistumista auttavaksi tekijäksi osoittautui suhdeperustaisuus. Se tarkoittaa sitä, että interventio toteutetaan suhteissa: työntekijöiden ja vanhempien välisenä suhteena, ja se kohdistuu suhteisiin: vanhempien ja lapsen välisiin suhteisiin sekä tätä suhdetta kannatteleviin suhteisiin. Kapea kiintymyssuhteeseen keskittyminen ei välttämättä ole riit- 9
tävää, kuten ei myöskään yksinomaan sosiaaliseen tukeen keskittyminen. 2. Missä tarkoituksessa tahdomme kohdata lapsen ja jakaa hänen kokemuksiaan? Onko aikuisten välinen kohtaaminen ratkaisevasti erilaista kuin lasten ja aikuisten kesken? Ne kehkeytynevät samoista aineksista; toista on lähestyttävä ainutlaatuisena yksilöllisenä persoonallisuutena, ja silloin kukaan ei ole stereotypia. Aikuisen valta-asemasta seuraa kuitenkin koko joukko eettisiä kysymyksiä, jotka kulloisissakin ammatillisissa yhteyksissä on erikseen ja huolella selvitettävä. Lapsen kokemusten vastaanottaminen, kuuleminen ja jakaminen ovat tähdellisiä lapsen itsensä tähden. Kohdatuksi tulemisessa lapsi saa kokemuksen kunnioituksesta ja omasta arvostaan ja arvokkuudestaan, edellyttäen että hän voi antautua kohdattavaksi. Ja jos ei nyt niin seuraavalla kerralla, ja joskus vasta pitkän terapian jälkeen. Lasten kokemusten jakaminen lastensuojelussa on tähdellistä myös siksi, että lasten omat tulkinnat heidän oloistaan ja suhteistaan vaikuttavat heidän hyvin - ja pahoinvointiinsa. Siten niiden tulisi olla olennainen osa tilannearviota, jotta lapsen huolia ja stressiä voidaan vähentää. Yleisluontoinen tieto, etenkin lapsen kehityksestä, on tarpeen mutta se ei riitä. Kaikilla lapsilla on monimutkaisia tunteita läheisiinsä ja itseensä, ja jokaisella on persoonallinen tapansa kokea ne ja ilmentää niitä. Viimeaikaisessa keskustelussa lastensuojelun kehittämisestä lasten osallisuus on ollut vahvasti esillä, jopa siinä määrin, että voi kysyä: Seuraako lasten kuulemisesta ja lapsilähtöisyydestä lapsen vanhempien ja muiden lapsen ympärillä olevien aikuisten kuten hoitajien ja opettajien oppimisprosessi, joka auttaa aikuisia kehittämään ja korjaamaan omaa suhtautumistaan ja toimintaansa? Tässä joudutaan ratkomaan eettisiä kysymyksiä mm. siitä, mitä havaintoja voidaan jakaa muiden kanssa luottamuksellisista keskusteluista? Miten lapsen havainnot, kokemukset ja tulkinnat siirretään tai ei siirretä häntä hoitavien aikuisten tietoon ja kokemuksiin? Näistä tarvitaan yhteistä keskustelua ja kuhunkin tilanteeseen luontuvia sopimuksia. Huumeperheen kuntoutusta kuvaavassa tutkimuksessaan Riitta Hyytinen (2007) puhuu lapsen todellistumisesta, joka viittaa todelliseksi, näkyväksi, läsnä olevaksi ja mukaan otetuksi tulemiseen. Tärkeintä on lapsen subjektius kuntoutujana. Se tarkoittaa lapsen kokemusten jakamista, ja niiden todellistumista lapselle itselleen sekä vanhempien mielessä ja puheessa. Työntekijöiden tehtävänä on pitää lapsi kuntoutuksen kultaisena lankana. Lapsi otetaan mukaan yhteiseen työskentelyyn, ja hänen kokemuksiaan työstetään yhdessä. Lapsen osallistumisen nähdään auttavan lasta itseään sekä vanhempia ja työntekijöitä. Korjaavat kokemukset ovat tärkeitä lapsen kuntoutuksessa, Hyytinen painottaa. Lapsen todellistuminen on osuva sanapari, joka ohjaa muistamaan sen, että lapsen on voitava todellistua Marjatta Bardy. itselleen ja vanhemmilleen tai muille huoltajilleen. Näistä voivat kasvaa mahdollisuudet riittävään turvallisuuteen ja iloon. Silloin myös lasten mieltä usein kalvavat kysymykset omasta kelvollisuudestaan, arvostaan ja pärjäämisestään voivat väistyä sivummalle. On yhtä tärkeää helpottaa lapsen huolia kuin vähentää vanhemmuuden stressiä. 3. Millaiseen ihmis- ja lapsikäsitykseen itse kukin ammatillisen identiteettinsä perustaa? Lasten parasta tahtonevat useimmat aikuiset. Vilpitön ja aito halu auttaa lapsia lienee useimpien ns. lapsiammattilaisten johtotähti. Ja kuitenkin, ainakin haastavissa tilanteissa auttamisen halu voi horjua tai sammua. Teemasta tarvitaan raportti ja seminaari toisensa jälkeen. Periaatteessa kyse on yksinkertaisesta ja käytännössä usein samalla myös mutkikkaasta asiasta. Ammatilliset identiteetit voivat samallakin sektorilla rakentua eri tavoin johtuen mm. perustehtävien luonteesta, työyhteisön kulttuurista tai koulukuntaeroista. Moninaisuus ei sinällään ole ongelma, jos se tehdään näkyväksi ja jos se on kommunikaatiokykyistä erilaisen kanssa. Kielenkäyttö heijastaa ammatillista identiteettiä; se voi rakentaa luottamusta selviytymiseen tai se voi olla musertavan kielteistä osoittaessaan erilaisiin kehityksen tai käytöksen häiriöihin (ks. Sarianna Reinikainen (2007) Läheisneuvonpito lapsinäkökulmasta). Erilaisten lähestymistapojen eräs eettinen risteyskohta näyttäisi osuvan ongelmien ja asiakkaiden tarpeiden määrittelemisen tapoihin. Voimavarakeskeinen ajattelu avaa tietä eteenpäin ja antaa toivoa, edellyttäen ettei se peitä tosia sanoja myös ongelmille. Ja tästä seuraa suuria kysymyksiä ammatillisen identiteetin tiedostamiselle ja kehittämiselle. Henkilökohtaisten ja ammatillisten kehitystehtävien ristikkäinen ja rinnakkainen tutkiskelu on noussut pohdinnan kohteeksi niin kansainvälisesti kuin kotimaassa (mm. Elämäkertaketju -hankkeen 1 yhteydessä). 10
Inkeri Sava kirjoittaa Taiteeksi tarinoitu elämä -teoksessa (2004) opettajien oikeudesta ja velvollisuudesta oman elämänsä pohdintaan kasvattajina. Lasten kanssa työskentely edellyttää, että kasvattaja on itsensä kanssa turvallisella mielellä. Koulussa puhe ongelmaoppilaista voimistuu ja kärjistyy, jollei kasvattaja pääse omien vihan ja avuttomuuden tunteidensa kanssa tekemisiin. Kun on mahdotonta korjata pulmia lasten oloissa, seurauksena ovat riittämättömyyden tunteet. Niitä pitää päästä taltuttamaan. Elämäkerrallinen työ vapauttaa omasta elämästä, sen energiaa sitovista taakoista ja pulmista. Peruskoulutukseen tulisi kuulua itsetuntemuksen harjaannuttamista auttavat opinnot niissä ammateissa, joissa työtä tehdään lähellä ihmisten elämää. Koulutuksessa tarvitaan myös eettisen asennon toistuvaa etsimistä ja tietoista vankistamista kunnioituksen, arvostuksen ja välittämisen vaalimiseksi, silloinkin kun asiat menevät huonosti eikä suuntaa parempaan näytä tapahtuvan, naiiviutta karttaen ja viisauteen pyrkien. Vuonna 1762 Jean-Jacques Rousseau kirjoitti Émilessä: Emme ollenkaan tunne lapsen luontoa emme tunne itseämme, emme omaa luontoamme, emmekä meissä toimintaan vaikuttavaa perustaa. Rousseau ikään kuin kuori lapsuuden esiin sitä koskevien väärien käsitysten alta vapauttaakseen lapsen niistä, ja opasti: Lasta tulee pitää ihmisenä yleensä. Lasta tulee rakastaa eikä pelätä tai totella. Lasta pitää auttaa eikä käskeä. Tänä päivänä voimme sanoa, että lapsen luonto ymmärrettynä kehitysvaiheina yleisesti ottaen tunnetaan aika hyvin. Sen sijaan yksittäiset lapset voivat jäädä vieraiksi niin kotona, päivähoidossa kuin koulussakin. Eija Reinikainen (2007) sanoo kirjassaan Leimatut lapset. Kun koulu ei ymmärrä, että opettajat valittavat usein, ettei heillä ole aikaa tutustua oppilaisiinsa henkilökohtaisesti. Tämä on surkea tila, joka vauhdittaa erityislasten määrän kasvua; jos kukaan ei tunne lasta, lapsen vaikeuksista alkaa kasvaa muuri lapsen ympärille, vaikka suurikin joukko asiantuntijoita olisi paikalla. Epäilen, voisiko lastensuojelussa olla mitään tähdellisempää tavoitetta kuin se, että kukaan lapsi ei jäisi vieraaksi itselleen ja läheisilleen. 1 Bardy, Marjatta & Känkänen, Päivi. 2005. Omat ja muiden tarinat. Stakes. Tavallisia perheitä erityisiä tehtäviä Perhehoitoliitto ry ja Pesäpuu ry järjestävät III Valtakunnalliset Lastensuojelun perhehoidon päivät Tampereella 5. 6.11.2008 Yhteistyössä mukana: Pelastakaa lapset ry SOS-lapsikyläyhdistys ry Kuva Kirsti Pusa Lisää tietoa tapahtumasta syksyn ja kevään aikana. 11
Teksti Sari-Anne Paaso Lapsilähtöinen työskentely välineitä ja menetelmiä lastensuojeluun, Pesäpuu ry/helsingissä 25. 26.4.07, Folkhälsan Eettisyys lapsen kanssa työskentelyssä Lapsen osallisuus Lapsen aito osallisuus on yksi eettisen työskentelyn kulmakivistä. Lastensuojelun käytännöissä lapsen kuuleminen saattaa kapeutua vain juridiseksi velvollisuudeksi ja lain asettaman velvoituksen täyttämiseksi. Aito osallisuus tarkoittaa lapsen näkökulman ja lapsen huomioimista koko lastensuojeluprosessissa. Lapsen osallisuus ei toteudu, jos lapsia tavataan satunnaisesti tai näennäisesti varsinaisen työskentelyn tapahtuessa muualla. Siksi lapsen kanssa työskentelyn tulisi aina olla suunnitelmallista eikä satunnaisia pyrähtelyjä lapsen elämään. Lasten kanssa työskentely ei myöskään voi tapahtua irrallaan vanhempien kanssa työskentelystä. Eettinen työskentely edellyttää, että lasta ei aseteta tiedontuottajan rooliin, vaan hänelle annetaan mahdollisuus Mitä tapahtuisi jos lapset edellyttäisivät että heidän tunteitaan, pelkojaan, ilonaiheitaan ei vähätellä Mitä tapahtuisi jos lapset saisivat kokea että heitä uskotaan heihin luotetaan heidän sanansa otetaan vakavasti Mitä tapahtuisi jos lapset saisivat itse kertoa mikä on totta Ote Irja Askolan runosta, teoksesta Lasinen lapsuus. kertoa omista kokemuksistaan niin halutessaan. Myös lapsella on oikeus saada tietoa miksi häntä tavataan, mitä hänen kertomalleen tiedolle tehdään ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Lapsen osallisuus mahdollistaa lapsen osallistumisen, mutta lapsella on aina myös oikeus olla osallistumatta. Siksi lasta ei koskaan tule pakottaa tai velvoittaa kertomaan mielipidettään tai osallistumaan työskentelyyn, jos hän ei halua. Lapsen ja lapsuuden arvostaminen Lapsuuden ja lapsen arvostaminen näkyy työntekijän asenteissa. Lapsi elää lapsuuttaan tänään ja ansaitsee apua nyt eikä vasta tulevaisuudessa. Siksi emme voi jäädä odottamaan, että vanhemmille suunnattu apu auttaa lapsia joskus tulevaisuudessa. Lapsi tarvitsee siis välillisen avun lisäksi myös välitöntä apua. Jotta lapsen arvostaminen ei jäisi pelkäksi myönteiseksi asenteeksi ja puheeksi, tulisi sen myös muuttua konkretiaksi työkäytännöissä. Lapsen näkökulmasta puhuminen ja siihen myönteisesti suhtautuminen on monesti helpompaa kuin konkreettiset muutokset. Askel lapsimyönteisestä puheesta lasta kunnioittavaan työskentelyyn voi tarkoittaa käytännössä mm. Lapsi saa työntekijän aikaa. Tila on lasta arvostava ja lasta kutsuva. Lapselle puhutaan kunnioittavasti. Lapsesta puhutaan arvostavasti. Lapsi saa valita ilmaisun tavan eikä työskentely perustu aikuislähtöiseen puheeseen. Työskentelyssä huomioidaan lapsen tunteet. Lapsi saa itse perustella mielipiteensä eikä aikuinen tulkitse niitä lapsen puolesta. Lapsi huomioidaan perheen yhteisissä tapaamisissa. Neuvotteluja kehitetään lapsiystävällisemmiksi. Luottamus Eettisen työskentelyn tärkeänä peruspilarina voidaan pitää myös luottamusta. Työntekijän tulee olla luottamuksen arvoinen. Työntekijä ei voi toimia lapsen ohi tai lapsen selän takana säilyttääkseen luottamuksellisuuden lapsen kanssa. Työntekijä ei voi luvata lapselle mitä ei voi pitää. Jos lapsen kanssa tulee ilmi sellaista tietoa, joka työntekijän on välttämätöntä kertoa eteenpäin, on se perusteltava 12
lapselle ja selitettävä miksi on lapsen edun mukaista, että asiaan puututaan. Toinen ulottuvuus luottamuksessa on se, että työntekijä rehellisesti tarkastelee omaa asennoitumistaan lapseen ja lapsen kertomaan. Siis luottaako työntekijä lapseen eikä vähättele tai lähtökohtaisesti epäile lapsen kertomaa. Luottamus on siis molemminpuolista. Ei vain siten, että lapsi luottaisi työntekijään vaan että myös työntekijä luottaa lapseen. Lapsen oikeus olla lapsi Lapsella on oikeus tulla kohdatuksi lapsena ja lapselle ominaisilla tavoilla. Siksi lapsen tulisi saada leikkiä, liikkua ja käyttää erilaisia ilmaisun tapoja. Sen sijaan että lapsen tulisi sopeutua aikuisten puheen maailmaan, niin työntekijän tulisi miettiä lapselle sopiva tapa työskentelyyn. Lapsen ei tarvitse ymmärtää asioiden kauaskantoisia vaikutuksia ja osata kielellisesti tuottaa tietoa, jotta voisi tulla kohdatuksi asiakkaana. Lapsen oikeus olla lapsi sisältää myös lapsen oikeuden saada aikuisilta sitä suojelua ja hoivaa mitä hän tarvitsee. Työntekijän uskallus kuulla ja vastaanottaa lapsen kertomaa On tärkeää, että työntekijä jaksaa kuunnella mitä lapsilla on sanottavanaan. Siksi lasta ei tulisi hoputtaa tai painostaa puhumaan. Työntekijöinä saatamme helposti pommittaa lasta kysymyksillä emmekä osaa antaa riittävästi tilaa lapsen omalle rytmille. Lasta ei saa koskaan pakottaa puhumaan, jos hän ei halua puhua. Voin kuitenkin työntekijänä viestittää lapselle, että uskallan kuulla mitä hänellä on sanottavanaan. Kun olen itse omien tunteideni kanssa sinut, niin uskallan kohdata myös lapsen kokemuksen, tunteet ja myös hänen elämässään olevan pahan. Vain siten voin auttaa. Lähteet: Askola, Irja ja Porio, Anja (2002) Lasinen lapsuus. Kuvia suomalaisen lapsen elämästä. Helsinki: Kirjapaja. Ervast, Sari-Anne & Tulensalo, Hanna 2006: Sosiaalityötä lapsen kanssa. Kokemuksia lapsikeskeisen tilannearvion kehittämisestä. SOCCAN ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarja 8/2006. Teksti Riikka Huusko Pesäpuu ry:n koulutuskysely: Uudesta ls-laista toivotaan koulutusta Pesäpuu ry kartoitti kesällä 2007 kuntien lastensuojelutyöntekijöiden koulutustarpeita. Kysely lähetettiin sähköpostitse satunnaisesti lähes neljän sadan kunnan työntekijälle, joista noin joka kahdeksas vastasi. Vastaajista lähes kaikki olivat naisia ja suurin osa (73 %) työskenteli kunnan sosiaalityöntekijänä. Koulutuskyselyn mukaan lastensuojelulain uudistus ja siihen liittyvä alkuarviointi sekä lasten ja nuorten kanssa työskentely koetaan kunnissa tällä hetkellä tärkeimmiksi täydennyskoulutusaiheiksi. Pesäpuu ry:n tämän hetkisestä koulutustarjonnasta (ks. www.pesapuu.fi/koulutus) eniten kiinnostusta herättikin Lapsilähtöinen työskentely välineitä ja menetelmiä lastensuojeluun. Lähes puolet vastaajista toivoi lisätietoja myös Tarinallisuus arkipäivässä elämänkertatyöskentelyn mahdollisuudet arkipäivässä ja Sukulaissijaisvanhemmuus perhekohtainen työskentelymalli sijaisvanhemmaksi haluavien valmennukseen ja valintaan -koulutuksista. Koulutuskyselyyn vastaajat olivat eniten kiinnostuneita päivän tai 2 3 päivän kestoisista koulutuksista. Vastaajat toivoivat koulutuksia järjestettävän ympäri Suomea mahdollisimman lähelle omaa kotikuntaa. Suurin osa koulutuskyselyyn vastaajista toivoi koulutuksista tiedottamista sähköpostitse, mutta myös Pesäpuu ry:n nettisivut sekä perinteinen maaposti koettiin tärkeiksi. Pesäpuu ry:n järjestämät koulutukset ja lasten kanssa työskentelyn välineet saivat vastaajilta kiitosta. Muutamat vastaajat kuitenkin kokivat koulutusten hinnat liian korkeiksi. Haluaisimme tässä yhteydessä muistuttaa, että Pesäpuu ry:n toiminnan menoista Raha-automaattiyhdistyksen avustus kattaa vain puolet, joten toinen puoli menoista katetaan tuloilla, joita saadaan koulutuksien järjestämisestä sekä koulutuspakettien ja -materiaalin myynnistä. Pesäpuu ry ei ole liikeyritys, jonka tavoitteena on tuottaa voittoa. Koulutukset ja tuotteiden markkinointi sekä myynti palvelevat järjestön yleishyödyllistä tehtävää niiden avulla voidaan lisätä lastensuojelun laatua ja juurruttaa kehittämistyön tuloksia osaksi lastensuojelun käytäntöjä. Kiitos kaikille koulutuskyselyyn vastanneille! Pyrimme huomioimaan toiveenne koulutuksia suunnitellessamme ja niistä tiedottaessamme. Vastanneiden kesken suoritetussa arvonnassa Ville Vilkastuksen tunneseikkailu -kirjan voitti Sanna Hyvärinen Kaavilta. Onnittelumme Sannalle! 13
Teksti Riikka Huusko Kuvat Kirsti Pusa Toiminnalliset menetelmät osa 7 Minun kirjani Kolme lastensuojelujärjestöä, Pelastakaa Lapset ry, Perhehoitoliitto ry ja Pesäpuu ry, päättivät vuonna 2003 yhdistää voimansa ja lähteä kehittämään kirjaa, joka auttaisi sijoitettuja ja adoptoituja lapsia sekä heidän perheitään kokoamaan lapsen elämäntarinaa. Kirjasta muotoutui Minun kirjani -kansio, joka julkaistiin vuonna 2005. Kokemukset työkirjan käytöstä ovat olleet hyviä. Kirja on toiminut erinomaisena herättelijänä keskustella lapsen kanssa huostaanotosta, sijoituksesta, adoptiosta, kahdesta perheestä, omista tunteista sekä muista lapsen elämään liittyvistä tapahtumista. Minun kirjani mukana on ohjeet aikuisille -kirjanen, joka helpottaa ja edistää kansion käyttöä. Sirpaleista ehjään elämäntarinaan Minun kirjani käytön keskeinen tavoite on lapsen oikeus omaan elämäntarinaansa. Tarkoituksena on, että kansion avulla lapsi voi läheisen aikuisen kanssa käsitellä ikätasonsa mukaisesti erilaisia elämäntapahtumiaan. Minun kirjaani voidaan täydentää lapsen kasvaessa, mutta se mahdollistaa myös eri-ikäisten lasten ja nuorten menneisyyden sekä tulevaisuuden muistelun. Kansion tehtävät ja kysymykset herättävät erilaisia tunteita. Onnellisista ja iloisista asioista keskusteleminen on lapselle tärkeää, koska ne vahvistavat lapsen myönteistä minäkäsitystä. Myönteisen elämäntarinan muodostumiseen tarvitaan kuitenkin myös hankalien ja vaikeiden ajanjaksojen käsittelyä tällöin lapsen on mahdollista hyväksyä nekin osaksi elämäänsä. Usein huostaanotettujen ja adoptoitujen lasten sekä nuorten mielikuvat menneisyydestään ovat pirstaleisia eikä niistä ole löydettävissä syy-seuraussuhteita, eikä lapsi pysty näkemään asioiden tai tapahtumien välillä olevaa jatkuvuutta. Lapsella on kuitenkin tarve aina selittää itselleen Mitä on tapahtunut?. Jos lapsi ei tiedä eikä kukaan hänelle kerro, miksi hän ei esimerkiksi voi asua syntymävanhempiensa kanssa, voi hän kuvitella asiat pahemmaksi kuin ne todellisuudessa edes ovat. Tämä tapahtuu usein itseä syyllistäen. Minun kirjani avulla pirstaleiset tiedot voidaan kasata sekä liittää ne ja niihin mahdollisesti liittyvät vaikeat ja ristiriitaisetkin tunteet, kysymykset ja ajatukset lapsen elämäntarinaan. Näin lapsi saa mahdollisuuden luoda kokonaiskuvan elämästään, joka vaikuttaa lapsen käsitykseen omasta itsestä: kuka minä olen, mistä minä tulen ja mihin minä kuulun. Minun kirjassani on huomioitu, että vaikeat asiat tarvitsevat konkreettista havainnollistamista ja joihinkin asioihin ja kysymyksiin on tärkeää palata myöhemmin uudelleenkin. Tällöin voidaan täydentää aikaisempia osia tai pohtia, että kokeeko lapsi tai nuori asian myöhemmin eri tavoin. Minun kirjassani on esimerkiksi sijais- tai adoptioperheeseen tai sijaishuoltopaikkaan muuttamisesta useita päivämääräkohtia, joten lapsi voi aika ajoin peilata muuttamiseen liittyneitä ajatuksia. Lisäksi kansioon voi lisätä omia sivuja tärkeille asioille, joita halua piirtää tai kirjoittaa. Aikuisen on tosin tärkeää huomioida, että aina lapsella ei ole kertomusta silloin on hyvä vain kulkea lapsen rinnalla. Kansion esille nostamat asiat saattavat tulla esiin yllättäenkin, kun lapsi on siihen valmis, esimerkiksi saunanlauteilla, automatkalla tai nukkumaan mennessä. Minun kirjani käyttökokemuksia Minun kirjaani on kahden vuoden aikana käytetty eri tavoin ja erilaisissa tilanteissa. Joissain kunnissa Minun kirjani on annettu jokaiselle perhehoitoon menevälle lapselle. 14
Esimerkiksi erään kunnan lastenkodin työntekijät alkavat jo käyttää Minun kirjaani lapsen odottaessa menoaan sijaisperheeseen. Myös lapsen syntymävanhemmille kerrotaan tällöin Minun kirjastani ja osa heistä onkin mielellään osallistunut kansion käyttämiseen. Syntymävanhemmilta on saatettu saada tietoja, joita kellään muulla ei ole. He ovat osallistuneet esimerkiksi sukupuun tekemiseen tai tiedon hankintaan lapsen ensimmäisistä elinvuosista muististaan, lapsen vauvakirjasta ja/tai neuvolakortista. Muidenkin käyttäjien kokemusten mukaan Minun kirjani avulla osa syntymävanhemmista on huomannut ainutlaatuisen tärkeytensä lapsen elämässä ja saattaneet tulla paremmin mukaan yhteistyöhön. Toisaalta aina sijoitettu lapsi ei halua näyttää Minun kirjaani biologisille vanhemmilleen eikä heitä välttämättä se kiinnostaisikaan. Tärkeää Minun kirjan käytössä onkin kuunnella lasta ja tehdä sitä lapsen ehdoilla. Minun kirjani on lapsen oma kirja. Sukupuu / Minun kirjani. Useat sijais- ja adoptiovanhemmat sekä ammatilliset perhekodit ovat ostaneet Minun kirjani heille jo sijoitetulle lapselle, jolloin sen avulla on keskusteltu menneestä, tästä hetkestä ja tulevasta sekä näihin liittyvistä tunteista. Kansion avulla he ovat yhdessä lapsen kanssa alkaneet työstämään lapsen elämänpolkua. Jotkut sijaisvanhemmat ovat ostaneet Minun kirjaani myös sijaisperheen biologisille lapsille, koska he ovat pahoittaneet mielensä siitä, että heillä ei ole tällaista kaunista kissa-kirjaa. Minun kirjaani on käytetty myös nuorten kanssa työskentelyssä. Nuorisokodissa 17-vuotiaan raskaana olevan tytön omaohjaaja kertoi, että kansion avulla he olivat päässeet sukeltamaan tytön elämänhistoriaan, sen herättämiin tunteisiin sekä miettimään myös tulevaisuutta. Ohjaajan mukaan, kirja oli aukaissut tytön silmiä ja herättänyt hänen kiinnostuksena menneisyyteensä. He olivat verkostokartan teon lisäksi myös konkreettisesti tavanneet tytön sukulaisia, tytön isääkin, joka ei ollut aikoihin ollut yhteydessä. Verkostokartta / Minun kirjani. Sijais- ja adoptiovanhempien sekä laitosten ohjaajien lisäksi myös sosiaalityöntekijät ovat käyttäneet Minun kirjaani yhdessä lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijöiden rooli on kokemusten mukaan ollut kuitenkin enemmän sijaisvanhempia ohjaava kuin se, että he olisivat itse aktiivisena tekijänä. Toisinaan sosiaalityöntekijät ovat täydentäneet tietoja lapsen menneisyydestä, jos biologinen vanhempi ei ole tätä halunnut tai voinut tehdä. Sosiaalityöntekijän kalenteriin sopiva hetki ei kuitenkaan ole usein otollisin hetki lapselle. Minun kirjani käyttäminen vaatiikin lapsen ja aikuisen luottamuksellisen suhteen, rauhallisen ja turvallisen kahdenkeskisen hetken, jossa lapsi tietää, että hänellä on lupa tarinaansa ja aikuinen uskaltaa kuunnella sitä kauhistelematta. Myös lapsen oma herkku (tikkari, pillimehu) voi auttaa lasta keskittymisessä. Saatujen kokemusten mukaan Minun kirjani käyttö on positiivisella tavalla raskasta. Matka omaan menneisyyteen ja itseen pysähtyminen saattavat herättää monenlaisia tunteita, jotka keskustelun avulla vielä syventyvät. Tämän takia kansiota ei voi tehdä kiireellä, vaan lasta kuunnellen vaikka vain yksi tehtävä tai sivu kerrallaan. Lisäksi aina sen jälkeen kun lapsen menneisyyteen on sukellettu, on tärkeää palauttaa lapsi nykyhetkeen keskustelemalla esimerkiksi asioista, joista lapsi tykkää. Minun kirjani käyttäminen on prosessi, joka vaatii sekä aikuiselta että lapselta sitoutumista työskentelyyn. Kansion käyttö vie aikaa ja aikuisen sekä lapsen on hyväksyttävä se, että kansio on tavallaan aina kesken. Minun kirjani käytön pitäisi kuitenkin olla aktiivinen prosessi. Jos ei ole sovittu, että sitä tämän tästä yhdessä katsottaisiin, se helposti saattaa unohtua lapsen omiin tavaroihin. Eräs sijaisäiti toivoi, että jos sosiaalityöntekijä antaa kansion sijoitusvaiheessa lapselle, tulisi hänen samalla ohjeistaa sijaisvanhemmat/ohjaajat tämän kansion käyttöön ja vaikka näyttää esimerkkiä, miten kansion kanssa työskennellään. Yksin lapsi ei voi koskaan olla vastuussa Minun kirjani käytöstä sen herättämien voimakkaidenkin ajatusten ja tunteiden takia. Minun kirjani houkuttelee kuitenkin sekä lasta että aikuista etsimiseen. Onko Sinulla kokemusta Minun kirjani käytöstä? Miten olet kansiota käyttänyt? Millaisia ajatuksia tai tunteita Minun kirjani käyttö on Sinussa tai lapsessa/nuoressa herättänyt? Erittäin mielellämme kuulisimme myös Sinun tarinaa käyttökokemuksistasi. Voit kirjoittaa lyhyestikin, mutta lähetä tarinasi riikka.huusko@pesapuu.fi vuoden 2007 loppuun mennessä. Tarinoiden kirjoittajille on luvassa pieni muisto. Nautinnollisia etsimisen hetkiä jokaiselle! Lisätietoja ja välinetilaukset: www. pesapuu.fi. Lähde: Minun kirjani ohjeet aikuiselle. 2005. Pelastakaa Lapset ry, Perhehoitoliitto ry, Pesäpuu ry. 15
Teksti Johanna Barkman ja Riikka Huusko Kuvat Meri-Maaria Kiianmaa ja Julia Marjomäki IKKUNA OMAAN ELÄMÄÄN nuoret lastensuojelun sijaishuollossa Sijoitettujen nuorten kanssa työskentelyn aktiivinen kehittäminen on alkanut Pesäpuu ry:ssä. Kehittämistyössä pyritään hyödyntämään vuosina 2000 2003 toteutuneen Lapsen äänen kuulemiseen liittyvien työmenetelmien kehittäminen lastensuojeluun NORSU-projektin kokemuksia ja soveltamaan jo kehitettyjä toiminnallisia menetelmiä. Tarkoituksena on luoda myös uusia menetelmiä ja välineitä, jotka auttavat sijoitettuja nuoria itseään, sijaisperheitä ja lastensuojelun eri ammattilaisia kohtaamaan murrosiän herättämät erityiskysymykset ja jotka edistävät nuorten osallisuutta omaan elämäänsä. Kehittämistyön maskottina toimii KAMELEONTTI, joka nuoren lailla muuttaa muotoaan ja on vaikeasti kesytettävissä. Useimmat kameleontit eivät vaihda väriään vain taustavärin perusteella, vaan myös fyysisillä ja psyykkisillä toiminnoilla on merkitystä. Kameleontti viestittää väreillään ympäristöönsä aivan niin kuin nuoret viestittävät pukeutumisellaan, koruilla, harrastuksilla jne omaa maailmaansa. Maskotin on piirtänyt 16-vuotias taiteilija Julia Marjomäki. IKKUNA OMAAN ELÄMÄÄN nuoret lastensuojelun sijaishuollossa kehittämistyöstä Pesäpuussa vastaavat Johanna Barkman ja Riikka Huusko. Kehittämistyö jakaantuu kahteen eri osa-alueeseen: työvälineet ja kouluttaminen sekä nuorten oikeus perhesijoituksiin. Nämä osa-alueet ovat kuitenkin jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään. Ajattelemme, että nuorten kanssa tehtävän työn kehittäminen mahdollistaa myös PRIDE-valmennusohjelman soveltamisen, että sijaisvanhemmat olisivat valmiimpia vastaamaan nuorten tarpeisiin. Tätä kautta nuorten, jotka eivät tarvitse laitoshoitoa, olisi mahdollista päästä perheenomaiseen hoitoon. Perhesijoitus voi tarjota nuorelle mallin perhe-elämästä ja näin auttaa nuoren elämänhallintaa ja ehkäistä syrjäytymistä. TIE VIE -työskentelyvalikko Työvälineiden- ja menetelmien kartoittamistyö on aloitettu tänä vuonna sijoitettujen nuorten vertaistukiryhmän sekä nuorten kanssa työskenteleville suunnatun kyselyn avulla. Ensi vuonna keskitymme strukturoidun ja tavoitteellisen, mutta joustavan TIE VIE -työskentelyvalikon luomiseen nuorten kanssa tehtävän työn tueksi. Valikko tarjoaa työskentelypakin, josta työntekijä ja nuori voivat ottaa tarvittavat työvälineet. Työskentelyvalikon kehittämisen lähtöajatuksena on ollut erilaisten vaihtoehtoisten toimintatapojen tarjoaminen, koska jokainen nuori on yksilöllinen elämäntarinansa, tarpeidensa ja toimintamahdollisuuksiensa kautta. TIE VIE -työskentelyvalikko koostuu nuorten elämää koskevista teemoista Näitä työskentelyvalikon teemoja tarkastellaan omaelämäkerrallisen kaaren mukaisesti. Liikkeelle lähdetään nykyhetken tarinoista. Menneisyyden tarinoiden tarkastelun tavoitteena on elämäntapahtumien ja niihin liittyvien tunteiden sekä ajatusten punoutuminen yhtenäiseksi elämäntarinaksi. Kaari päättyy tulevaisuuden vaihtoehtoisiin tarinoihin. Työskentelyvalikkotyön tavoitteena on nuoren identiteettitarinan kartoittaminen ja/tai muotoutuminen siten, että se vahvistaisi nuorten toimijuutta omassa elämässään. Jos nuoren identiteettikertomus on rakentunut kielteiseksi, saattaa tämä silloin rajoittaa tai tukahduttaa nuoren omia toimintamahdollisuuksia. Kielteinen identiteettikertomus saattaa lisätä nuoren syrjäytymisriskiä. Nuori voi tippua useilta eri elä- TIE VIE - työskentelyvalikko - nuoret lastensuojelun sijaishuollossa Toimijuus Identiteetti TIE VIE Elämäntarina Voimavarat Ihmissuhteet Kaavio: TIE VIE -työskentelyvalikko Lupaus lapselle 2006 Pesäpuu ry 16
män osa-alueilta yhtä aikaa. TIE VIE -työskentelyvalikko -koulutus pilotoidaan Mikkelin seudulla kevään 2008 aikana ja loppuvuonna järjestetään kaksi avointa koulutusta sekä Helsingissä että Jyväskylässä. (Kts. www.pesapuu.fi/tulevaakoulutusta). toiveikas Nuorten kortit: Tunne tyypit! Tunne tyypit! -korttien avulla nuori voi kertoa sarjakuvan lailla omista tunteistaan ja niihin liittyvistä viesteistä. Minkä viestin kortin tyyppi välittää sinulle ja muille? Sijoitettujen nuorten vertaistukiryhmässä (nimi nuorten itsensä antama) ovat nuoret työstäneet ja muokanneet uusia tunnekortteja, jotka nuorten toiveiden mukaisesti on piirtänyt 16-vuotias taiteilija Meri-Maaria Kiianmaa. Tunne tyypit! -kortit valmistuvat talvella 2007. Tunnekortteja on kokeiltu myös muissa pienimuotoisissa ryhmissä ja ne ovat saaneet erityisen hyvän palautteen sekä aikuisilta että nuorilta. Kortteja tulee olemaan vain parikymmentä, joten tavoitteena on päästä keskustelemaan perustunteista. Kuitenkin tunnetyyppien monipuolinen ilmeikkyys antaa tilaa myös muille vivahteikkaammille tunteille kuten esimerkiksi surullinen -tyypistä nuoret kertoivat sen olevan myös haavoitettu ja epätoivoinen. Nuorten vertaistukiryhmässä tyttö valitsi ryhmän alussa toiveikas -kortin ja kertoi tyypin sanovan: Toivottavasti tämä menee paremmin kuin hammaslääkärissä. Aurinkokirja ilon ja toivon tarinoita nuorilta nuorille Kehittämistyön yhtenä osa-alueena on pienimuotoinen kirjoituskutsu sijoitetuille nuorille. Kirjoituskutsun tuloksena syntyvän Aurinkokirja ilon ja toivon tarinoita nuorilta nuorille tavoitteena on kerätä sijaishuollossa olevien nuorten tarinoita ja ajatuksia selviytymisestään. Haluamme nostaa sijoitettujen nuorten kokemuksia esille, jotta toiset nuoret saisivat toivoa omaan selviytymiseensä. Aurinkokirja Ilon ja toivon tarinoita nuorilta nuorille Kuvat Julia Marjomäki Hei, kutsumme Sinut kirjoittamaan ja piirtämään ilon ja toivon tarinoita toisille nuorille, jotka asuvat syntymäkotinsa ulkopuolella. Keräämme lyhyitä selviytymisen tarinoita Aurinkokirjaan, joka julkaistaan vuoden 2008 aikana. Jokainen sijaishuollossa oleva nuori on omalla tavallaan oman elämänsä selviytyjä. Kerro Sinäkin tarinasi toisille nuorille? Ja ehkä aikuisillekin, että he paremmin ymmärtäisivät nuoria ja heille tärkeitä asioita? Voit vapaasti kirjoittaa tarinaasi, joka muistuttaa Sinua selviytymisestäsi. Tarina voi olla runo, ajatelma, lyhyt kertomus, kuva tai sarjakuva. Tee tarinastasi itsesi näköinen. Tärkeintä, että tuot ajatuksesi näkyville. Pesäpuun yhtenä tavoitteena on nostaa lasten ja nuorten ääntä kuuluville. Pidämme tärkeänä, että lapset ja nuoret ovat itse myös osallisena kehittämistyössä. Aurinkokirjassa haluamme julkaista nuorten tarinoita tai ajatelmia selviytymisestä, että toiset nuoret saisivat toivoa omaan selviytymiseensä. Julkaistavat tarinat valitsee raati, joka koostuu sekä nuorista että aikuisista. Kaikki kirjoittajat saavat julkaistavan kirjan itselleen ja tämän lisäksi raati palkitsee viisi omaperäisintä tarinaa tai piirustusta. Tarinat julkaistaan haluamallasi nimimerkillä, mutta liitä siihen myös nimesi ja yhteystietosi, jotta voimme ottaa sinuun yhteyttä. Voit lähettää tarinasi 31.12.2007 mennessä sähköpostitse: johanna.barkman@pesapuu.fi / riikka.huusko@pesapuu.fi, tai kirjeitse osoitteeseen: Pesäpuu ry / Aurinkokirja, Kauppakatu 18 C 35, 40100 JYVÄSKYLÄ. Kuulemme erittäin mielellämme ajatuksistasi ja vastaamme mahdollisiin kysymyksiisi! Aurinkoterveisin, Pesäpuu ry Johanna Barkman ja Riikka Huusko kirjoituskutsu 17
Teksti Raili Bäck-Kiianmaa Kuvat Raili Bäck-Kiianmaa Fostering Our Taonga Children are our treasure as are those who care for them. Tuokiokuvia IFCO:n konferenssista Uudesta Seelannista. Helmikuussa minulla oli mahdollisuus osallistua Pesäpuun edustajana IFCO: n ( International Foster Care Organisation) maailmankonferenssiin Uudessa Seelannissa. Samalla sain tilaisuuden kokea myös Uuden Seelannin upean luonnon ja nähdä sen, miten elävä ja voimakas on maorien kulttuuri. Konferenssin teemalla haluttiin korostaa sitä, miten arvokkaita ovat kaikki ammatillisen tiimin jäsenet, jotka toimivat yhdessä sijoitetun lapsen parhaaksi. Vuosi 2006 oli IFCO:n toiminnan 25. juhlavuosi ja konferenssin luennoissa saimmekin vahvan muistutuksen siitä, miksi IFCO aikanaan perustettiin. Se on ainoa kansainvälinen järjestö, jonka tavoitteena on edistää perhehoitoa. IFCO perustaa työnsä myös YK:n lapsen oikeuksien julistukselle, jonka mukaan jokaisella lapsella on oikeus kasvaa perheessä. Saimme taas monin tavoin tuntea ja kokea sen, mistä IFCO:ssa on kysymys. Se ei ole vain järjestö, joka järjestää tieteellisiä konferensseja, joissa esitellään tutkimustuloksia, vaan ennen kaikkea kansainvälinen yhteistyöverkosto. IFCO:n avulla sijaisperheet, sijoitetut lapset ja nuoret, alan ammattilaiset ja tutkijat voivat verkostoitua ja tehdä entistä paremmin työtä sijoitettujen lasten parhaaksi. Konferenssit tarjoavat hienon tilaisuuden jakaa ja antaa muiden käyttöön hyviä käytäntöjä ja kokemuksia. Kuten aina antaessaan myös saa. Jotain vanhaa, paljon uutta Tangata Whenua Tangata Whenua on maorien kielellä läheisneuvonpito. Uudesssa Seelannissa on läheisneuvonpito tullut lakiin jo vuonna 1989 Kun tämän menetelmän kotimaassa oltiin, oli selvää että sitä myös käsiteltiin monissa alustuksissa ja työpajoissa. Läheisneuvonpidolla on saatu aikaan hyviä tuloksia ja lastenkoteja on voitu sulkea ja laitoshoito on kaikista viimesijaisin hoitomuoto Uudessa Seelannissa. Kiinnostuin uusiseelantilaisen Tracie Shiptonin työpajasta, jossa aiheena oli kuitenkin uusiseelantilaisten nuorten kokemukset yksityisestä lastenkodista tai oikeastaan usean talon muodostamasta yhteisöstä. Näillä nuorilla oli samanlaiset taustat kuin monilla meidänkin laitosnuorilla eli useita jopa kymmeniä sijoituksia, keskimääri 6,1 sijoitusta. Erona oli ainoastaan se, että sijoitukset olivat lähiverkostoon. Lähiverkostoon kuului sitten lopulta jo äidin entisiä avomiehiä ja tai siskon entisen miehen sisaruksia. Näin oli muodostunut monimutkainen sijoitusten vyyhti, joka lopulta esti jo lapsen yhteydenpitoa omiin vanhempiinsa ja kuormitti lasten tunteita. Haastatellut lapset kokivat lastenkodissa yhteydenpidon omiin vanhempiin helpommaksi ja myöskin olonsa turvallisemmaksi. Olin kuulevani kritiikkiä myös läheisneuvonpitoa kohtaan. Sitäkin on helppo käyttää säästämiseen. Sijoitus lähiverkostoon on halpaa ja raha voi ohittaa lapsen tarpeet. Mielenkiintoista tietoa Norjasta kertoi Amy Holtan, joka valmistelee laajaa tutkimusta sukulaissijoituksista. Tutkimus perustuu haastatteluihin ja ainakin alustavat tulokset muistuttavat kovasti aikaisempia tuloksia pohjoismaista. Sukulaissijaisvanhemmilla on vähemmän tukea ja koulutusta. Usein yhteydenpito vanhempiin on kuitenkin helpompaa ja sijoitukset pysyvämpiä. Elämäni tarina On tärkeää voida auttaa sijoitettuja lapsia ja nuoria käymään läpi mennei- 18
syyden tapahtumia, pääsemään tasapainoon nykyisyyden kanssa ja ajattelemaan positiivisesti tulevaisuudesta. Usein työntekijät ja sijaisvanhemmat tuntevat itsensä avuttomaksi, kun ei ole oikein keinoja ja välineitä käsitellä näitä asioita. Tämä oli lähtökohtana kun Perhehoitoliitto, Pelastakaa lapset ja Pesäpuu alkoivat suunnitella Minun kirjaani. Mielessämme viivähti tuolloin ajatus vuorovaikutteisesta cdrompusta, tehtävä tuntui kuitenkin haastavalta. Oli siis mielenkiintoista osallistua työpajaan, jossa englantilainen Afshan Ahmad (Family Foster Care Associates) esitteli järjestössään kehitettyä My Life Story cd-romppua. Se on mahtava vuorovaikutteinen peli, joka toimii apuvälineenä lapsen ja nuoren elämän tarinan kokoamisessa. Lisäksi se antaa tietoa monista tärkeistä asioista. Päätimmekin kartoittaa mahdollisuudet tehdä cd-romppu myös suomeksi. Kiinnostuimme tästä järjestöstä, jonka työssä lapsen oma elämäntarina on niin vahvasti esille. Siksipä kävimme myös heidän toisessa työpajassaan, jossa teemana oli team parenting eli hyvän perhehoidon malli. Pian huomasimme jo keskustelevamme yhteistyöstä tämän järjestön työntekijöiden kanssa. Family Foster Care Associates järjestön on perustanut sosiaalityöntekijä Jim Cockburn ja sijaisvanhempi Jan Rees vuonna 1994. Molemmat olivat kokeneet työssään, että palvelujärjestelmässä oli aukko niiden lasten kohdalla, jotka paikalliset viranomaiset luokittelivat vaikeiksi sijoittaa. Monet näistä lapsista oli vastoin heidän etuaan sijoitettu lastenkotiin tai heillä oli takanaan useita katkenneita sijoituksia. Usein kyse oli kuitenkin siitä, että sijaisvanhempi ja lapsi saivat riittämättömästi tukea. Jan Rees ja Jim Cockburn uskoivat vahvasti siihen, että jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus saada positiivinen kokemus perhe-elämästä. He uskoivat myös, että löytyy perheitä, jotka voivat ottaa luokseen myös haastavia lapsia. Tehtävästä ei kuitenkaan selviä yksin. Tarvitaan ammatillinen tiimi, jolla olisi käytössään riittävät resurssit ja keinot vastata joustavasti lapsen ja sijaisperheen tarpeisiin aina kun apua tarvittaisiin. Tätä työtä tekemään he perustivat järjestönsä. Vähän yli kymmenessä vuodessa FCA on kasvaunut Britannian suurimmaksi yksityiseksi sijaishuoltotoimistoksi. Sillä on yli 80 toimistoa Englannissa, Walesissa, Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa. Konferenssin jälkeen on posti kulkenut ja elokuussa järjestön edustajat tulivat Perhehoitoliiton ja Pesäpuun vieraaksi. Yhteistyö jatkuu PRIDE, PRIDE Heti, kun saimme konferenssin ohjelman käsiimme törmäsimme meille tuttuun PRIDE-valmennukseen. Pienoisen salapoliisityön avulla löysimme kaksi herraa, jotka ovat pitkään kouluttaneet PRIDE-kouluttajia ja pitäneet PRIDE-valmennusta Pohjois-Dakotassa. Oma työpajamme sattui heidän työpajansa kanssa päällekkäin, joten emme päässeet kuulemaan, miten he ovat organisoineet pitkien välimatkojen valmennuksen omassa maassaan. Sen sijaan järjestimme PRIDEkokouksen, johon osallistui myös muita PRIDE-ohjelmaa käyttäviä maita. Melko nopeasti syntyi ajatus, että olisi mahtavaa järjestää konferenssi, jossa kaikki PRIDE-ohjelmaa käyttävät maat voisivat kertoa oman tarinansa. Ystävämme Del Hager ja Pete Tunseth ovatkin panneet tuulemaan. Lomien jälkeen löysin sähköpostistani kutsun kansainväliseen konferenssiin, joka pidetään helmikuussa Washingtonissa. Alkusyksystä järjestäjät kartoittavat eri maiden tilanteet ja helmikuussa on mahdollista sitten päästä kuulemaan, millaisia muutoksia Pride on tuonut mukanaan eri maiden perhehoitoon. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, lisää tietoa saa allekirjoittaneelta. FCA:n edustajat Pesäpuun toimistolla. Oikealta Afshan Ahmad, Steve Jaques, Jim Cockburn ja Jan Rees. PRIDE-tunnelmaa: oikealta Pete Tunseth, Del Hager (USA), Ragnar Simonsen (Norja). 19
Jotain annettavaa IFCO-konfrenssien perusajatuksen mukaisesti olemme pyrkineet jokaisessa konferenssissa esittelemään myös omaa työtämme työpajoissa. Tällä kertaa järjestimme työpajan pohjoismaisin voimin. Työpajassa kerroimme pohjoismaiden perhehoidosta ja PRIDE-valmennuksesta. Päätarkoitus oli kuitenkin esitellä yhteistyössä valmistunut filmi Viisi valmiutta, joka on saatavana myös englanniksi tekstitettynä. Kulttuurieroista huolimatta filmi sytytti yleisön ja herätti vilkkaan keskustelun sekä Pride-valmennuksesta että perhehoitajan valmiuksista. Konferenssissa korostui mielestäni aikaisempaa enemmän lasten kanssa työskentely ja sijaisvanhempien tukeminen. Itseäni kiinnosti erityisesti se, miten sijaisvanhempia voitaisiin opettaa auttamaan heille sijoitettua lasta ja millaisia välineitä siihen tarvittaisiin. Trauman käsittelyyn ei aina tarvita terapeuttia, myös theraplayn kaltaiset terapeuttiseen vuorovaikutukseen perustuvat menetelmät voivat auttaa lasta trauman käsittelyssä. Auttamalla traumatisoituneita lapsia kiinnittämään huomionsa mielihyvää tuottaviin toimintoihin, jotka eivät muistuta alkuperäisestä traumasta lapsi voi alkaa tarkastella maailmaa paikkana, joka ei perustu heidän omiin elämänkokemuksiinsa. Tutustuinkin mielenkiintoisiin uusiin työtapoihin ja pyrimme tuomaan niitä tulevaisuudessa myös Suomeen. Viisi valmiutta -filmi herätti vilkasta keskustelua Pohjoismaiden yhteisessä työpajassa. Millaista on arki sijaisperheessä? Pesäpuu ry etsii vapaaehtoisia marraskuussa toteutettavaan päiväkirjatutkimukseen. Ketkä voivat osallistua? Sijaisperheet, joissa on kaksi sijoitettua lasta, joista toinen on 4 7-vuotias. 4 7-vuotias lapsi on ollut sijoitettuna perheeseen vähintään yhden vuoden ajan. Miten tutkimus tehdään? Sijaisvanhemmat vastaavat kumpikin viikon ajan päivittäin lomakemuotoisen päiväkirjan kysymyksiin (kesto n. 15 min.). Tutkimuksen tiedot ovat luottamuksellisia, osallistujien nimet pysyvät salassa. Miten pääsen mukaan? Ilmoittautua voi lähettämällä perheen yhteystiedot sähköpostitse: toimisto@pesapuu.fi tai täyttämällä ilmoittautumislomakkeen sivulla www.pesapuu.fi/ajankohtaista. Perheiden kesken arvotaan 100 euron lahjakortti ja tutkimukseen osallistuvat lapset saavat t-paidan sekä satukirjan. Mitä hyötyä tutkimuksesta? Tutkimus tuottaa tietoa sijaisperheen arjesta sijaisvanhempien ja alle kouluikäisen sijoitetun lapsen näkökulmasta perhehoidon kehittämisen pohjaksi. Tutkimus toteutetaan Pesäpuu ry:ssä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksen sekä Perhehoitoliitto ry:n kanssa. Lisätietoja: www.pesapuu.fi/ajankohtaista tai Christine Välivaara, puh. 040 775 5700 (virka-aikana klo 8 16). 20