Yhteistyöinterventioden vaikuttavuus lapsiperhepalveluissa

Samankaltaiset tiedostot
Rovaniemen lapset ja perheet

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Lapset puheeksi, verkostot suojaksi. Kanta-Hämeen LAPE-hanke

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

Kouvolan päihdestrategia

Lasten, nuorten ja perheiden palveluja yhdistävä johtaminen

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Perheiden palvelujen asiakasprosessi Ritva Olsén

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Lapset puheeksi -menetelmä

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1

KUVAUS 0-6-VUOTIAIDEN LASTEN KUNTOUTUKSEN PALVELURAKENTEESTA SUUPOHJAN ALUEELLA

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere

Kasvu, oppiminen, perheet

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille. Nurmijärvi 11/2006

Terveydenhoitaja, tervetuloa vastaamaan Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) - tiedonkeruuseen!

Lapsen puheeksi ottaminen

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Perhekeskukset Suomessa

kehitä johtamista Iso-Syöte Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

SISÄLLY SISÄLL SL Y UETTEL

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v

VOIMAPERHEET - HAASTEELLISEN LAPSEN VANHEMPIEN TUKEMINEN ARJESSA. erikoistutkija, TtT Marjo Kurki TY Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Perhevalmennuksen kehittämisarviointi Rovaniemen Napero hankkeessa. Kristiina Tirroniemi

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1

Monitoimijainen perhevalmennus

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Päihdepalveluja käyttävien perheiden huolet ja palvelukokemukset

Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA

ARVO. Lohja Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Transkriptio:

Yhteistyöinterventioden vaikuttavuus lapsiperhepalveluissa Sh, TtT, erikoistutkija Nina Halme 24.3.2010 Nina Halme 1

Tutkimusryhmä Projektin johtaja: PERÄLÄ Marja-Leena THT, sh, Tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos marja-leena.perala@thl.fi HALME Nina TtT, sh, Erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos nina.halme@thl.fi LAAKSONEN amilla TtM, jatko-opiskelija, sh, Tutkijakoululainen, Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto 24.3.2010 Sairaanhoitajapäivät 2010/ Nina Halme 2

Miksi toimivia yhteistyökäytäntöjä tarvitaan lapsiperhepalveluissa? Perheiden avun ja tuen tarve on lisääntynyt Perheiden ja arjen monimuotoisuus Terveyskäyttäytyminen Lasten ja perheiden palvelujärjestelmän monimuotoistuminen Palvelurakenteiden pirstoutuneisuus Palveluja tuottavat useat eri tahot, joilla on vähän tai ei lainkaan keskinäistä yhteistyötä (ml. tiedonkulku) eikä vastuista ole sovittu Varhaista tukea tai erityispalveluja saadaan lapsen kasvu- ja kehitysympäristöön vain vähän Vanhempien osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet vaihtelevat 24.3.2010 Nina Halme 3

Erikoissairaanhoito (muu kuin psykiatrinen) Lastenpsykiatrinen erikoissairaanhoito Lääkinnällinen ja mielenterveyskuntoutus Kasvatus- ja perheneuvolan palvelut Terveyskeskuspalvelut Psykososiaalisen oppilashuollon palvelut Äitiys- ja lastenneuvola Kouluterveydenhuolto KOTI JA PERHE Päivähoito Esiopetus Koulu 1 v 2 v 3 v 4 v 5 v 6 v 7 v Avoin varhaiskasvatus Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Kuvio 1. Lasten terveyttä ja hyvinvointia edistäviä palveluja antavien tahojen moninaisuus lapsen ja perheen elämänkulun eri vaiheissa 24.3.2010 Nina Halme 4

Kiinnostuksen kohteena Lapsen elämän taitekohdat (odotus, syntymä, päivähoidon, esikoulun ja koulun aloitus) Yhteistyötä edistävät toimintatavat perheiden ja palveluntuottajien (neuvolat, kouluterveydenhuolto, päivähoito, esiopetus, koulu) välillä 24.3.2010 Nina Halme 5

Tutkimuksen tarkoitus Tavoitteena tuottaa tietoa lapsiperhepalveluissa käytössä olevista yhteistyöinterventioista ja niiden vaikuttavuudesta Tarkastelun kohteena alle 9-v palvelut (äitiys- ja lastenneuvola, kouluth, päivähoito, esiopetus, koulu) 1. Millaisia rakenteita ja toimintatapoja on työntekijöiden ja lapsiperheiden välisessä yhteistyössä ja ovatko ne vaikuttavia 2. Millaisia rakenteita ja toimintatapoja on työntekijöiden keskinäisessä yhteistyössä ja ovatko ne vaikuttavia 3. Millaisia yhteistyötä tukevia palvelujärjestelmään kohdistuvia interventioita on ja ovatko ne vaikuttavia 24.3.2010 Nina Halme 6

Järjestelmällisen katsauksen toteutus Katsauksen toteuttaminen raportoitu tarkemmin Halme N, Perälä M-L, Laaksonen. 2010. Yhteistyöinterventioiden vaikuttavuus lapsiperhepalveluissa. Raportteja 10/ 2010, THL Haut 22 artikkeli- ja lehtitietokannasta 1205 osumaa, joista 88 valikoitui mukaan lopulliseen aineistoon Yhteistyöinterventiot esitetään kolmessa kokonaisuudessa 1. Lapsiperheiden ja työntekijöiden väliset 2. Työntekijöiden keskinäiset 3. Yhteistyötä tukevat organisaatioon kohdistuvat interventiot 24.3.2010 Nina Halme 7

Yhteistyönterventioiden ominaisuudet 1(2) Noin 1/3 yhteistyöintervention kontekstina lapsen kehitysympäristö: koti, päivähoito tai koulu Kotiin vietyjä interventioita 16 % Yhteistyöinterventiot sisälsivät runsaasti erilaisia toiminta- ja työskentelytapoja (yli puolessa muutoksia työmenetelmässä tai prosessissa) Neuvonta, ohjaus, koulutus (36 %) Moniammatillinen tiimi tms. (39 %) Kotikäynnit (22 %) Asiantuntijakonsultaatio (18 %) Kirjallinen materiaali (17 %) Vanhempi-, lapsi- tai muu ryhmätoiminta (16 %) Yksilöllinen hoito- tai palvelusuunnitelma (14 %) 24.3.2010 Nina Halme 8

Yhteistyöinterventioiden ominaisuudet 2(2) Interventioihin osallistui paljon eri henkilöitä Lapset Ainakin toinen vanhemmista Lasta hoitava terveydenhuollon henkilöstö Koulun opettajat Interventioiden kesto vaihteli vuorokaudesta viiteen vuoteen 24.3.2010 Nina Halme 9

Yhteistyöinterventioiden tavoitteet 1(2) Lapseen ja perheeseen liittyvät interventiot Kohdistuivat erityisesti lapsiin, joilla oli kehitykseen, oppimiseen, käyttäytymiseen tai terveyteen liittyviä ongelmia tai vaikeuksia Tavoitteena mm. vähentää lapsen oppimiseen ja käyttäytymiseen liittyviä ongelmia Edistää vanhempien osallisuutta Työntekijöihin liittyvät interventiot Kohdistuivat erilaisten moniammatillisten ryhmien muodostamiseen ja yhteistyön edistämiseen tiimi- ja verkostotyössä Tavoitteena mm. kehittää työntekijöiden yhteistyötaitoja ja yhteistyöhön liittyviä työskentelyprosesseja 24.3.2010 Nina Halme 10

Yhteistyöinterventioiden tavoitteet 2(2) Järjestelmään tai toimintaprosesseihin liittyvät interventiot Kohdistuivat erilaisiin yhteistyötä määrittäviin ohjeisiin tai kehittämishankkeisiin Tavoitteena mm. arvioida palveluja ja kehittäää niihin liittyviä palveluprosesseja 24.3.2010 Nina Halme 11

Yhteistyöinterventioiden sisältö 1(3) Lapsiin ja perheisiin liittyvät interventiot Vanhempien, lasten tai perheiden ryhmätoimintaa Kotona tapahtuvaa harjoittelua Videoavusteinen ohjaus Konsultaatioapu Lastenhoito- ja kotiapu Kotikäynnit Yksilöllinen tuen suunnittelu Kirjalliset ohjeet Vanhempien ohjaus Lasten havainnointi Lapsen myönteinen vahvistaminen ja ohjaus Vanhempien osallistaminen Palveluohjaus 24.3.2010 Nina Halme 12

Yhteistyöinterventioiden sisältö 2(3) Työntekijöihin kohdistuneet interventiot Työntekijöiden koulutus Asiantuntijakonsultaatiot Yhteistyöverkostojen rakentaminen Perhekeskeisen työskentelytavan kehittäminen Työparityöskentely eri ammattiryhmien kesken Näyttöön perustuvien toimintatapojen soveltaminen Teknologian hyödyntäminen Yhteiset lomakkeet Yhtenevät toimintatavat 24.3.2010 Nina Halme 13

Yhteistyöinterventioiden sisältö 3(3) Palvelujärjestelmään kohdistuneet interventiot Moniammatilliset suunnitteluryhmät Organisaatioiden väliset yhteistyöverkostot Hoitosopimukset Oppimis- tai osaamiskeskukset Toimintatapoja ohjaavat viitekehykset ja säädökset Palveluille asetetut laatukriteerit Palvelun tarpeen ja arvioinnin seurantajärjestelmät 24.3.2010 Nina Halme 14

Lapsiin ja perheisiin kohdistuneiden Interventioiden vaikuttavuus Intervention nimi Vaikutukset Näyttö Perheen tukemisen interventiot Vanhemmuutta edistävät interventiot Perheen toiminta*** Itseluottamus vanhempana*** Kotiympäristö, turvallisuus*** Vanhemmuuden taidot, stressi*** Lapsen hyvinvointi*** Lapsen kaltoinkohtelun riski*** Perheen jaksaminen arjessa Parisuhteen vahvistuminen Sosiaalisten tukiverkostojen vahvistuminen Lapsen käyttäytyminen** Vanhemmuuteen liittyvä stressi* Ongelmanratkaisutaidot* Vanhempien depressiivinen oireilu* Yhteistyön edistyminen Vanhempien psykososiaalinen hyvinvointi Lapsen hoidon tukeminen 24.3.2010 Nina Halme 15

Intervention nimi Vaikutukset Näyttö Perhekeskeiset interventiot Varhainen puuttuminen Lapsen kielellinen kehitys** Lapsen käyttäytyminen* Lapsen koulumenestys* Vanhempien sitoutuminen, osallistuminen Lasten kaltoinkohtelun riski Lapsen käyttäytyminen Ennaltaehkäisevä verkosto Fyysiset oireet, QOL, hoito Ei virallinen perheen tuki Lapsen mielenterveys Lapsen käyttäytyminen* Psykomotorinen kehitys Vanhemmuutteen liittyvä stressi Lapsen kaltoinkohtelu Sosiaalinen tuki* Hoitokäyntien määrä Vanhempien mielenterveys Vanhempien välinen väkivalta Lasten sijoitukset Yhteydenotot lastensuojeluviranomaisiin 24.3.2010 Nina Halme 16

Intervention nimi Vaikutukset Näyttö Kouluun liittyvät interventiot Yhteisöön liittyvät interventiot Lapsen käyttäytyminen** Lapsen sosiaaliset taidot** Luokan ilmapiiri*** Poissaolot Sääntöjen noudattaminen** Vastuunotto läksyistä Lapsen kielellinen kehitys Lapsen rohkeus ja itseluottamus Lapsen itseluottamus* Sosiaalinen hyväksyttävyys Lapsen käyttäytyminen Lapsen kaltoinkohtelu Sosiaalinen tuki Vanhempien psykologinen hyvinvointi* Kuulluksi tuleminen Tasavertainen päätöksenteko Yhteinen päämäärä 24.3.2010 Nina Halme 17

Intervention nimi Vaikutukset Näyttö Ryhmäinterventiot Vanhemman ja työntekijän kumppanuus Kotiin tuotavat palvelut Vanhemmuuden taidot*** Lapsen ja vanhemman välinen suhde** Lapsen sosiaaliset taidot* Lapsen käyttäytyminen* Perheen kiinteys Lapsen akateemiset taidot Vanhemmuuteen liittyvä stressi** Lapsen mieliala, sosiaaliset taidot** Vanhempien tyytyväisyys Parisuhdetyytyväisyys Päätöksenteko* Vanhempien huoli* Lapsen kaltoinkohtelu Vanhempien psyykkinen hyvinvointi Ongelmien tunnistaminen, muutoshalukkuus Vanhemmuuteen liittyvä stressi Vanhempien välinen väkivalta Alkoholin käyttö Lapsen psykososiaalinen toimintakyky 24.3.2010 Nina Halme 18

Työntekijöihin liittyvien interventioiden vaikuttavuus Intervention nimi Vaikutukset Näyttö Palveluohjaus Kumppanuuskoulutus Moniammatilliset verkostot Kaltoinkohtelun tunnistaminen Seurausten arviointi Riskin arviointi Palvelun suunnittelu** Kumppanuuden toteutuminen Asiantuntijuuden jakaminen Verkostoituminen Yhteistyö Työtyytyväisyys Dokumentointi Yhteiset tavoitteet Johdon tuki Tiedon kulku Reflektiiviset käytännöt Valmiudet perheiden kohtaamiseen 24.3.2010 Nina Halme 19

Intervention nimi Vaikutukset Näyttö Terveyskäynnit Perhekeskeisen terveyden edistäminen Työparityöskentely Yhteiset käytännöt Yhteinen päämäärä Sitoutuminen yhteistyöhön Yhteiset toimintamallit Yhteistyötä ohjaavat ohjeet Yhteiset tapaamiset Tehokas vuorovaikutus Hallinnon tuki Monipuolinen ymmärrys Yhteisvastaanotot eivät riitä tuottamaan moniammatillista hoitoa Valmiudet perheen kohtaamiseen Yhteisen kielen löytyminen Yhtenevä hoidon arviointi Työntekijöiden toimintatapa Jaettu päätöksenteko 24.3.2010 Nina Halme 20

Organisaatioon tai palvelujärjestelmään liittyvien interventioiden vaikuttavuus Intervention nimi Vaikutukset Näyttö Eri sektorien aluellisen yhteisyön lisääminen Integroidut palvelut Kansalaisfoorumit Kumppanuuskoulut Palveluiden saatavuus ja leimaavuus Asiakkaiden ja palveluntarjoajien tyytyväisyys Laatukriteereiden saavuttaminen Vanhempien osallisuus Yhtenevä hoidon arviointiohjelma Moniammatillisten yhteistyöjärjestelmien luominen Lasten palvelujärjestelmän yhtenäistäminen hallinnollisella ja strategisella tasolla Tuen jatkuvuus Siirtymän helpottuminen Yhteistyö eri toimijoiden välillä 24.3.2010 Nina Halme 21

Intervention nimi Vaikutukset Näyttö Ohjaavat lait, asetukset, ohjeistot Palvelun yhtenevä arviointi Toimijoiden roolin selkiytyminen Palvelujen koordinaatio Yhteistyön edistäminen Sosiaalinen verkosto Näyttöön perustuva toiminta Yhteistoimintamalli Yhteisten menettelytapojen keskeisyys Alueellisesti erilaiset tarpeet Erilaisen tiedon kokoaminen Työnohjaus Suunnitteluryhmät Perhekeskeinen toiminitatapa Selkeät protokollat Keskinäinen vuorovaikutus, kunnioitus Nopeampi hoitoonohjaus Vastuiden selkeys Hoitosoepimus Tiedonkulku Vastavuoroisuus 24.3.2010 Nina Halme 22

Johtopäätökset 1(2) 1. Ehkäiseviin palveluihin liittyviä interventioita oli vain muutamia. Useimmat yhteistyöinterventiot kohdistuivat erilaisiin pulmatilanteisiin: interventiot oli pääasiassa suunnattu perheille, joilla oli alkavia tai jo havaittuja ongelmia 2. Lapsiin ja perheisiin kohdistuneiden yhteistyöinterventioiden ominaispiirteet olivat osallisuus ja sitoutuminen. Tulosten perusteella näillä interventioilla näyttäisi olevan sekä lapsen kasvuun ja kehitykseen, että vanhempana toimimiseen liittyviä vaikutuksia 24.3.2010 Nina Halme 23

Johtopäätökset 2(2) 3. Työntekijöiden keskinäisiä yhteistyökäytäntöjä kuvaisivat yhteistyö, verkostoituminen, kumppanuus, perhekeskeisyys ja moniammatillisuus. Näillä interventioilla näyttäisi olevan vaikutuksia työntekijöiden valmiuksiin perheiden kohtaamiseen, kumppanuuden toteutumiseen sekä yhteisiin toimintakäytäntöihin 4. Palvelujärjestelmään kohdistuneissa yhteistyöinterventioissa keskeistä oli yli sektorirajojen ulottuva työskentely, palvelujen koordinointi ja integrointi. Näillä interventioilla voitiin havaita vähintään lieviä vaikutuksia palvelun jatkuvuuteen ja laatuun, toimintaprosesseihin ja toiminnan verkottumiseen 24.3.2010 Nina Halme 24