S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 20.5.2015 SINGSBY Trollkunibackin asemakaava
S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista (maankäyttö- ja rakennuslaki 63. ). Kaavoituksen lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista tulee tiedottaa. Kaava-alue Asemakaava-alue sijaitsee Singsbyn kylässä noin 5 kilometriä (linnuntietä) Sepänkylän kuntakeskuksesta luoteeseen. Kuva 1. Asemakaava-alueen likimääräinen sijainti. Aloite ja kaavoituspäätös Kiinteistön Bäck RN:o 5:8 omistaja jätti kuntaan maaliskuussa 2013 hakemuksen, jossa toivottiin asemakaavoituksen käynnistämistä kiinteistöllä. Kehittämisjaosto on 26.9.2013 54 päättänyt, että aluetta voidaan pitää yhdyskuntakehityksen näkökulmasta sellaisena alueena, jolle voi rakentaa. Kehittämisjaosto katsoo myös, että alueen asemakaavoittaminen voidaan käynnistää. Alue on mukana kehittämisjaoston 20.3.2014 10 hyväksymässä Mustasaaren kunnan kaavoituskatsauksessa 2014. Kaavoituksen aloitusvaiheessa kunnan on tehtävä yksityisen maanomistajan kanssa asemakaavoitussopimus, ja ennen lopullisen asemakaavan hyväksymistä kunnan ja maanomistajan välillä on tehtävä myös maankäyttösopimus.
S i v u 2 Alueen yleiskuvaus Kaava-alue on noin 10,5 hehtaaria, ja se sijaitsee Singsbyntien länsipuolella noin 1 kilometri Singsbyn keskustasta lounaaseen. Kaava-alue on suurimmaksi osaksi paljaaksi hakattua, hieman kumpuilevaa metsämaata, mutta kaava-alueella on myös pienehkö peltoalue. Lähialuetta leimaavat iältään vaihtelevat pientalot, peltomaisema ja laajat rakentamattomat metsäalueet. Päiväkoti on noin 1 kilometrin ja alakoulu noin 3 kilometrin päässä. Kuva 2. Kaava-alueen likimääräinen rajaus. Tavoitteet Asemakaavalla pyritään luomaan viihtyisä ja vetovoimainen asuinalue terveelliseen, viihtyisään ja turvalliseen ympäristöön käyttäjiensä tarpeisiin. Asemakaava avaa myös mahdollisuuksia saada kylään uusia asukkaita, joita maaseutualueet tarvitsevat kipeästi. Jotta alue sopeutuisi rakennettuun ympäristöön ja alueen erityispiirteisiin, tavoitteena on, että alueelle on mahdollista rakentaa omakoti- ja rivitaloja.
S i v u 3 Kuva 3. Ilmakuva alueesta. Lähtötiedot Suunnittelutilanne, kaavat, selvitykset Maakuntakaava Ympäristöministeriö vahvisti Pohjanmaan maakuntakaavan päätöksellään 21.12.2010. Maakuntakaavan mukaan asemakaava-alueella ovat voimassa seuraavat aluevaraukset: kaupunkikehittämisen vyöhyke (kk) Vaasan kaupunkiseutu (kk-1), kaupunki maaseutu-vuorovaikutusvyöhyke (kmk) ja pyöräilyreitti. Yleiskaava Alue sisältyy Karperön Singsbyn osayleiskaavaan, joka hyväksyttiin 29.9.1992. Kaava ei ole oikeusvaikutteinen. Alue, jolla rakennuspaikka sijaitsee, on merkitty osayleiskaavaan merkinnällä MT (ensisijaisesti maa- ja metsätalouteen varattava alue). Karperön Singbsbyn osayleiskaavan tarkistaminen käynnistetään vuoden 2015 aikana.
S i v u 4 Kuva 4. Ote Pohjanmaan maakuntakaavasta. Kuva 5. Ote Karperön Singsbyn osayleiskaavasta.
S i v u 5 Strateginen yleiskaava Kunnan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleisperiaatteiden ohjaamiseksi laadittu Mustasaaren kunnan strateginen yleiskaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 10.6.2013 85. Nyt kyseessä oleva asemakaava-alue sijaitsee haja-asutusalueella, ja sen aluevarauksena on maa- ja metsätalousalue (M). M-alueilla on muun muassa pienehköjä kyliä, loma-asutusta ja muuta asutusta, jota ei ole osoitettu erikseen kaavassa. M-alueilla saadaan kehittää asutusta ja muita maaseutua palvelevia toimintoja, jos rakennusluvan edellytykset täyttyvät. Strateginen yleiskaava ei ole oikeusvaikutteinen. Kuva 6. Ote Mustasaaren kunnan strategisesta yleiskaavasta. Asemakaava Alueella ei ole aikaisempaa asemakaavaa. Rakennusjärjestys Mustasaaren kunnan tarkistettu rakennusjärjestys on saanut lainvoiman 1.8.2013 kunnanvaltuuston päätöksen 10.6.2013 91 nojalla. Luontoinventointi Alueella on tehty luontoinventointi keväällä kesällä 2014.
S i v u 6 Osalliset Osallisia ovat maanomistajat, rajanaapurit ja kaikki ne, joiden oloihin kaavalla voi olla huomattavaa vaikutusta Mustasaaren kunnan hallintoyksiköt kunnanhallitus yhdyskuntarakentamisen lautakunta rakennuslautakunta ympäristöjaosto sivistyslautakunta sosiaalilautakunta muut Etelä-Pohjanmaan ely-keskus Pohjanmaan liitto Pohjanmaan pelastuslaitos Vaasan Sähköverkko Oy Anvia. Osallistuminen kaavoitusprosessiin ja vuorovaikutus Kaavoitusprosessissa noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslakia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tarkistetaan ja täydennetään tarvittaessa. Kuva 7. Kaavoitusprosessi. Nähtävilläolo Kaavoitusmenettelystä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ilmoitetaan yleisesti paikallislehdissä Pohjalaisessa ja Vasabladetissa sekä kunnan verkkosivuilla www.mustasaari.fi ja kunnan virallisella ilmoitustaululla virastotalossa. Lopullisen kaavaehdotuksen valmistuttua sen nähtäville asettamisesta tiedotetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27. :n mukaisesti. Osallisille varataan mahdollisuus esittää mielipiteensä asiasta kirjallisesti tai suullisesti määräaikana. Kaavasta pyydetään nähtävilläoloaikana lausunnot kunnan toimielimiltä ja asianomaisilta viranomaisilta. Asemakaavan hyväksyy Mustasaaren kunnanvaltuusto.
S i v u 7 Muutoksenhaku Kuntalaisilla ja osallisilla on mahdollisuus hakea muutosta kunnanvaltuuston päätökseen Vaasan hallinto-oikeudelta kuntalain nojalla. Alustava aikataulu Kesä 2015 Syksy 2015 Talvi/kevät 2016 Kesä/syksy 2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville. Kaava hyväksytään kunnanvaltuustossa. Vaikutukset Kaavaa laadittaessa on selvitettävä sen vaikutukset. Tämä tarkoittaa käytännössä, että suunnitellun toiminnan vaikutukset selvitetään ja selostetaan. Selvitysten on annettava alueidenkäytön muutokseen nähden riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida kaavan toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset. Yhteyshenkilöt Kaavoituspäällikkö Barbara Påfs barbara.pafs(at)mustasaari.fi Kaavoittaja Martina Bäckman martina.backman(at)mustasaari.fi Mustasaaren kunta Kaavoitusosasto Keskustie 4 65610 Mustasaari Puhelin 06 327 7111, faksi 06 322 3270