Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista. Palautekysely toteutetaan e-lomakkeella, ja opiskelijat vastaavat kyselyyn jättäessään todistuspyyntölomakkeen. Vastausprosentti oli 60 % vuonna 2012 valmistuneiden osalta. Lähes puolet vastaajista ilmoitti työpaikkansa tai nykyisen asuinkuntansa sijaitsevan Pohjanmaalla (47 %) ja toiseksi suurin osa Etelä-Pohjanmaalla (18 %). Lisäksi työ- tai asuinpaikka oli 15 %:lla pääkaupunkiseudulla ja 15 %:lla Pirkanmaalla. Asuinpaikka ennen opintojen alkua oli 38 %:lla vastaajista Pohjanmaa. Opiskelijoita tuli yliopistoomme lisäksi Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalta sekä Pirkanmaalta. Vastaajista 77 % oli valmistumishetkellä töissä tai jo saanut työpaikan. Suurin työllistäjä oli kuntasektori. Toiseksi eniten valmistuneet olivat työllistyneet yksityiselle sektorille ja kolmeksi eniten valtionhallintoon. Valmistuneiden tehtävänimikkeitä projektisuunnittelija, myyjä, diakoniajohtaja, tohtorikoulutettava, projektipäällikkö, osastonhoitaja, kotihoidon koordinaattori, henkilöstöpäällikkö, kansainvälisten hankkeiden koordinaattori, pankkitoimihenkilö, kiinteistösihteeri, viulunsoitonopettaja, sairaanhoitaja, tuntiopettaja, asiantuntija/konsultti, Junior Advisor, erikoissuunnittelija, ylitarkastaja, vanhempi rikoskonstaapeli, osastonhoitaja, palvelupäällikkö, koordinaattori, päiväkodinopettaja, osastonhoitaja, laatupäällikkö ja kouluttaja 1
Sukupuoli Pääaine 2
Valittiinko sinut Vaasan yliopistoon suorittamaan: Työpaikan sijainti (tai asuinpaikka, mikäli et ole töissä): 3
Asuinpaikkasi sijainti ennen opintojen alkua: Millä perusteella ensisijaisesti valitsit opiskelupaikkasi (max. 3 kohtaa)? 1 1 6 Hyvät vaihto-opiskelumahdollisuudet Laajat opiskelumahdollisuudet / valinnanvara Halu itsenäistyä 3 Ystävien ja/tai sukulaisten vaikutus 12 22 Jokin tietty yksikössä opetettava aineyhdistelmä Yliopiston sijaintipaikkakunta 5 Valintamenettely 1 5 13 Sain siitä enemmän tietoa kuin muista yksiköistä Katsoin sinne opiskelemaan pääsemisen mahdollisuudet hyviksi Yksikön maine 4
Arvioi, kuinka paljon yliopisto-opiskelu on kehittänyt seuraavia tieto- ja taitoalueita: Ammatissa toimimiselle keskeiset tiedolliset ja taidolliset valmiudet Tutkimus- ja ammattietiikan taju 5
Selkeä kuva oman alan työmarkkinoista Luovan ajattelun taito 6
Valmius toimia oman alan asiantuntijana Valmius soveltaa oppimaasi käytännössä 7
Valmius hankkia tarvittavia lisätietoja ja taitoja Omaan alaan liittyvä teoreettinen osaaminen 8
Kielitaito Tietotekniset valmiudet 9
Oman alan tehtävien käytännön taidot Valmiuksia kansainväliseen vuorovaikutukseen 10
Sosiaaliset taidot, joustavuus ja sopeutumiskyky Viestintä- ja kommunikaatiotaidot 11
Yhteiskunnan perusteiden tuntemus Tiimityötaidot 12
Oppimis- ja ongelmanratkaisukyky Analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot 13
Erilaisten tutkimusmenetelmien tuntemus Oma-aloitteisuus 14
Mikä suorittamassasi tutkinnossa / opinnoissa oli erityisen hyvää? Entä huonoa? Hyvää: ajankohtaisen tiedon saaminen, ryhmätyöt, asiantuntijuuden jakaminen, tutkielmien hyvä ohjaus. Huonoa: vähäinen yhteiskeskustelu luennoilla. Laaja-alainen tietämys julkishallinnosta. Mahdollisuudet hakea työpaikkaa laajenivat huomattavasti. Huonoa ehkä liian suuret opiskelijaryhmäkoot? Hyvät työelämään sijoittumismahdollisuudet Eettisen ajattelun sisäistäminen oli asia, joka oikein jysähti mieleen. Huonoa ei mikään ollut, kaikki oli oikein tarpeen. Asioihin syvällinen perehtyminen ja asioiden pohdiskelu. Oman analyyttisen harkinnan kehittäminen. Paras kurssi oli julkisjohtaminen syventäen, jossa harjoiteltiin tiimityötä sekä saatiin ryhmässä harjoitella tutkimuksen tekemistä oikeasta käytännön työelämästä. Käytännön työelämän ja teorian välinen yhteistyö jäi todella vähäiseksi opintojen aikana, toisaalta julkisjohtamisen opintojen luonteen vuoksi tämä oli ymmärrettävää. Hyvää oli mahdollisuus valita kursseja helposti myös muista tiedekunnista. Erityisen hyvää oli opettajat sekä opiskelukaverit ja vuorovaikutus heidän välillään. Kokonaisuudessaan kattava tutkinto. Paljon vaihtoehtoja valita kursseja hyvin erityylisten pääaineiden väliltä, jotka kuitenkin tukevat toisiaan. Hyvää myös se, että vaatimustaso on tarpeeksi korkea. Erityisen hyvää vierailevat luennoitsijat. Huonoa osa luennoitsijoista. Heillä on valtava merkitys. Osaavat sekä innostaa, että latistaa. Huonoa myös se, että monesti kursseilla käydyt asiat jäävät etäiseksi, jos ei ole tietoa, miten ne työelämään liittyvät. Työelämä saattaa monesti pelottaa, kun ei tiedä miten asioita käytännössä hoidetaan. Jos ei ole mitään kosketuspintaa alan työelämään.. Laaja-alaisuus, monimuotoisuus Opetussuunnitelma vaihtunut useasti ja olen joutunut suorittamaan lisäkursseja ja aikaisempaa tutkintoani ei hyväksi luettu ( tänä päivänä voisin hakea suoraan maisterivaiheeseen) 15
Oppi oma-aloitteiseksi ja koulun joustavuus. Kursseilla ei oikeastaan lainkaan kosketuspintaa todelliseen työelämään. Opinnot voisivat olla työelämäsuuntautuneempia ja käytännönläheisempiä, ja opetustavat monipuolisempia. Selkeää kuvaa siitä, mihin lopulta sijoittuu työelämässä, ei ole ja se häiritsee välillä. Hyvää oli se, että teimme yhä lisääntyvissä määrin yhteistyötä talousoikeuden laitoksen ja Helsingin yliopiston oikeustieteellisen koulutuksen kanssa. Antaa laajan teoriapohjan julkisen hallinnon normistosta. Työtehtävät voivat olla niin monilla eri aloilla, joten itselläni oli vaikeuksia havainnollistaa, että mikä se tulevaisuuden työpaikka voisi olla. Opinnoissa oli hyvää joustavuus. Huonoa oli esimerkiksi pääsy kielipalveluiden järjestämälle äidinkielen kurssille (tieteellinen kirjoittaminen), joka oli pakollinen maisterivaiheessa. Kurssille pääsy oli erittäin vaikeaa ja tarkoituksena oli tehdä kurssi ennen gradua. Pääsin kurssille vasta viimeisenä keväänä, joten gradun kannalta kurssi ei ollut hyödyllinen. Muille kielipalveluiden kurssien kanssa ei ole ollut samanlaista ongelmaa. Hyvää oli se, että tietoja piti hankkia laaja-alaisesti ja vaatimustaso oli välillä korkea. Opettajat motivoi. Hyvä työllisyystilanne. Opintojen monipuolisuus oli erittäin hyvä asia. Kannustava ilmapiiri ja monipuoliset opiskelumahdollisuudet. Monipuolinen opintokokonaisuus Hyvää monipuolisuus, tosin enemmän taloushallintoa täytyisi olla Ajanmukaisuus. Loistavat opettajat. Käytännönläheisyys. Hyvää: Itsenäiset opiskelumahdollisuudet ja se, että kursseja pystyi suorittamaan nopeampaan tahtiin. Parhaimmat kurssit olivat ne, jossa tehtiin konkreettinen arviointi hankkeesta ja projektikurssi, jossa suunniteltiin uusia juttuja terveydenhuoltoon. Huonoa: Joidenkin kurssien osalta luentoja olisi voinut olla enemmän ja tehtävät haasteellisempia. Myös vaihtelevampia opetusmenetelmiä olisi voinut olla. Huomattavasti enemmän käytännön läheistä opiskelua ja yhteyksiä/ oppimistehtäviä työelämään. 16
Suorititko osan tutkintoon sisältyvistä opinnoista toisessa kotimaisessa yliopistossa, avoimessa yliopistossa tai kesäyliopistossa? Mitkä olivat kolme viimeisintä opintosuoritustasi? Pro gradu -tutkielma, gradupaja ja aluetieteen erikoiskurssi. Kypsyysnäyte, hops, tilastotiede henkilöstöoikeus,vero-oikeus ja sopimusoikeus Tieteellinen kirjoittaminen suomeksi (5) Tutkimusseminaari (hyv) Julkinen johtaminen syventäen (4) Tieto-oppi Ammattien etiikka Henkilöstöoikeus Johtamisen opinnot 25 op seminaari julkisjohtamisen syventävät Julkisoikeuden aineopintoja Vertaileva tutkimus, gradu seminaari ja nyt en muista kyllä kolmatta. Pro Gradu Julkinen johtaminen syventäen Public Ethics 17
pro gradu, organisaatio-oikeus, tieteellinen kirjoittaminen Kieliharjoittelu, gradu, maisterin tutkinnon kypsyysnäyte Pro gradu, tieteellinen kirjoittaminen ja seminaari Gradu, Tite ja managerial decisions. Gradu vapaavalintaiset Gradu Vaihto-opinnot ja pro gradu -tutkielma. Hallinto-oikeuden syventävät opinnot JOIK3003, Syventävä teemakurssi JOIK3011 ja tutkimusseminaari JOI3006. Pro gradu-tutkielma, Oikeusvertailu, Syventävä teemakurssi. pro gradu -seminaari, äidinkielen kurssi, syventävä kurssi Tieteellinen kirjoittaminen - Näkökulmia julkiseen valtaan ja yhteiskuntaan - Projektiinnovaatiot käytännön uudistajina Gradu, johtaminen ja hyvinvointi sekä tieteellinen kirjoittaminen. Harjoitteluraportti, Graduseminaari ja Gradu Pro gradu, harjoittelu, tieteellinen kirjoittamien suomeksi. Tutkimusseminaari SOTE3001 Tieteellinen kirjoittaminen suomeksi KSUO9211 Johtaminen ja työhyvinvointi SOTE3008 Harjoitteluraportti Kypsyysnäyte Pro gradu Avoimess yliopistossa kieliopintoja sekä korvattavia opintoja gradu harjoittelu tieteellinen kirjoittaminen Pro gradu Johtaminen ja työhyvinvointi Tieteellinen kirjoittaminen Laskentatoimen ja rahoituksen sivuaineopinnot avoimen iltaopintoina. 18
Arvioi seuraavia väittämiä asteikolla 1-4 (1=täysin eri mieltä, 4=täysin samaa mieltä) Opiskeluilmapiiri oli hyvä 2,8 2,9 3,3 3,4 Koulutuksessa huomioitiin kansainvälisyys Koulutus antoi hyvät valmiudet työelämään Opinnot olivat mielenkiintoisia 3,1 Koulutus oli motivoivaa 2,9 Koulutus oli vaativaa 3,3 3,3 Koulutus oli laadukasta Koulutus vastasi niitä odotuksia, joita minulla oli aloittaessani opinnot Arvioi seuraavia väittämiä asteikolla 1-4 (1=täysin eri mieltä, 4=täysin samaa mieltä) Mielestäni yliopistoni: 2,4 2,5 3,1 tarjoaa opiskelijoille yhteistyöprojekteja esim. julkisen sektorin kanssa on kiinnostunut työelämän toiveista, jotka koskevat vastavalmistuneiden taitoja on kansainvälisesti aktiivinen 2,8 huolehtii koulutuksen kilpailukyvystä työmarkkinoilla 2,3 osallistaa opiskelijat kurssien kehitystyöhön merkittävästi 3 3,1 käyttää yliopiston ulkopuolisia asiantuntijoita opetuksessa on kiinnostunut opiskelijoiden mielipiteistä 19
Arvioi, vaikuttiko joku seuraavista syistä hidastavasti opintojesi etenemiseen? 1 1 0 1 1 1 8 ei mikään edellisistä. En koe, että opintojeni eteneminen olisi hidastunut vaihto-opiskelu tutkintoni suorittamiselle välttämättömiä kursseja ei järjestetty riittämätön ohjaus opintojen suunnitteluun opiskelumotivaation puute opiskelijajärjestöissä tai yliopiston hallinnossa toimiminen sairaus tai vamma 4 äitiys- tai isyysloma, vanhempainvapaa 0 8 varusmies- tai siviilipalvelun suorittaminen kotityöt, lastenhoito tmv. 2 vähimmäislaajuuden ylittävät opinnot 9 18 koulutusta vastaavan tai siihen liityvän ansiotyön tekeminen koulutusta vastaamattoman ansiotyön tekeminen Arvioi saamaasi opintojen ohjausta (1=heikko, 4=hyvä) 3,5 Kansainväliset asiat 3,3 tutkielman ohjaus 3 3,2 tutor-toiminta informaatio yliopiston www-sivuilla 3,4 opinto-opas 3,4 3,4 3,9 oman laitoksen/oppiaineen/hopsvastaavan opintojen ohjaus tiedekunnan opintoneuvonta Luotsin opiskelipalveluiden antama ohjaus (esim. kanslia ja opintotuki) 20
Mikä saamassasi opintoneuvonnassa oli mielestäsi erityisen hyvää? Entä huonoa? Hyvää: tiedon ja neuvojen saannin nopeus, rohkaisu ja kannustus Alussa hops tekeminen todella mielekästä ja auttoi opiskelussa eteenpäin. Ehkä useampi tapaaminen ja keskustelu mahdollisuuksista ja kiinnostuksista miten ne voi saavuttaa Opintopäällikkö on oikein ihana ihminen Opintopäällikkö on itse myös aktiivinen ja auttaa opiskelijaa. Oman tiedekunnan opintopäällikkö vastasi aina nopeasti kysymyksiin. Tutkielman ohjauksen loppuvaiheessa olisin ehkä kaivannut enemmän ohjausta, mutta gradu tuli ilman enempää ohjausta kuitenkin valmiiksi. Opintoneuvonta annettiin muutaman kerran kansliasta muun suuntautumisvaihtoehdon edustajan kautta ja heillä on erilainen käytäntö. Palvelu ystävällistä muttei asia selvinnyt. Apu oli aina saatavilla, ja nopeasti. Selkeää ja johdonmukaista neuvontaa. Yksilöllisyys, ystävällisyys, ymmärrys tilanteeseeni Sai aina (vastaanottoajan ulkopuolellakin) oikean tiedon kun tarvitsi. Henkilöihin saa helposti yhteyttä ja he vastaavat nopeasti. Ystävällinen ja nopea vastaus kaikkiin kysymyksiin. Lisäksi opintopäällikkö tiedottaa asioista tehokkaasti, joten ei voi antaa kuin hyvää palautetta. Henkilökohtainen opastus opintojen suunnittelussa. Isot kiitokset! Aina pääsi vastaanotolle ja apu löytyi, oli sitten mitä tahansa asiaa, suurta tai pientä. Minut otettiin yksilönä huomioon ja aina sai apua ja tukea nopeasti. Opintopäälliköltä sai aina tarvittaessa ja todella kattavasti apua! Hyvää: selkeä kurssirakenne. Huonoa: Erilaisista sivuaineista ja niiden mahdollisuuksista suunnata osaamista johonkin erityiseen suuntaan, olisi voinut kertoa enemmän opintojen alussa. 21
Arvioi millaiset mahdollisuudet sinulla on ollut hankkia oman alan työkokemusta opintojesi aikana: Siirsitkö muodollista valmistumistasi, vaikka olit suorittanut kaikki tutkintoon kuuluvat opinnot? Kaksi vastaajaa siirsi valmistumista koulutusta vastaavan työn tekemisen vuoksi ja yksi työpaikan puuttumisen vuoksi. 22
Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Viisi vastaajaa aikoo suorittaa toisen maisterintutkinnon. Lisäksi viisi vastaajaa aikoo hakeutua jatko-opiskelijaksi. Nykyinen työ (vastaa vain jos olet töissä): Mihin ryhmään työnantajasi kuuluu? 23
Onko työsi määräaikainen, vakituinen, harjoittelupaikka/ trainee-ohjelma, oma yritys tai toiminimi/ freelancer? Onko työsi kokoaikainen vai osa-aikainen? 24
Kuinka hyvin työtehtävät vastaavat koulutustasi? Mikä on tehtäväalueesi? 25
Mikä on asemasi työpaikan organisaatiossa? Mikä tekijä mielestäsi vaikuttaa/vaikutti työpaikan saamisessa? 26
Mitkä ovat kuukausitulosi (brutto) nykyisessä työssäsi? 27