Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: humanististen tieteiden kandidaatit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: humanististen tieteiden kandidaatit"

Transkriptio

1 Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: humanististen tieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista. Palautekysely toteutetaan e-lomakkeella, ja opiskelijat vastaavat kyselyyn jättäessään todistuspyyntölomakkeen. 92 % vastaajista aikoi suorittaa filosofian maisterin tutkinnon Vaasan yliopistossa. Toiseen yliopistoon maisteriopintoihin aikoi hakeutua 6 % vastaajista. Humanististen tieteiden kandidaattien mielestä seuraavat tieto- ja taitoalueet olivat opintojen aikana kehittyneet eniten: valmius hankkia tarvittavia lisätietoja ja taitoja, oma-aloitteisuus sekä tutkimus- ja ammattietiikan taju. Vastaajien sukupuoli 1

2 Pääaine/ koulutusohjelma Arvioi, kuinka paljon yliopisto-opiskelu on kehittänyt seuraavia tieto- ja taitoalueitasi? Tutkimus- ja ammattietiikan taju 2

3 Ammatissa toimimiselle keskeiset tiedolliset ja taidolliset valmiudet Luovan ajattelun taito 3

4 Valmius toimia oman alan asiantuntijana Valmius soveltaa oppimaasi käytännössä 4

5 Valmius hankkia tarvittavia lisätietoja ja -taitoja Omaan alaan liittyvä teoreettinen osaaminen 5

6 Kielitaito Tietotekniikan käyttötaito 6

7 Oman alan tehtävien käytännön taidot Valmiuksia kansainväliseen vuorovaikutukseen 7

8 Sosiaaliset taidot, joustavuus ja sopeutumiskyky Viestintä- ja kommunikaatiotaidot 8

9 Tiimityötaidot Oppimis- ja ongelmanratkaisukyky 9

10 Analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot Erilaisten tutkimusmenetelmien tuntemus 10

11 Oma-aloitteisuus Mikä suorittamassasi tutkinnossa / opinnoissa oli erityisen hyvää? Entä huonoa? Tutkinto painottui sellaisiin asioihin, joista ei välttämättä ole hyötyä työelämässä. Sain valita sivuaineet mistä tahansa tiedekunnasta. Hyvää on se, että suorittamastani tutkinnosta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Huonoa se, että opiskelemallani laitoksella ei arvostettu opiskelijoita. Viestintätieteiden opinnot antavat monipuolisesti valmiuksia työskennellä ja jatkaa opintoja viestinnän parissa. Samalla tuo monipuolisuus kuitenkin jättää syvemmän tietotaidon kunkin viestinnän oppiaineen alalta uupumaan. Erityisen hyvää tutkinnossani olivat mielenkiintoiset kurssit, huonoa taas opintopisteiden määrän vähyys työmäärään nähden. Kandidaatinopinnoissa viestintätieteiden opiskelu oli niin laaja-alaista, ettei aina välttämättä ymmärtänyt tietyn opintojakson merkitystä työllistymisen kannalta. Tämä voidaan siis nähdä sekä positiivisena että negatiivisena asiana. Huonoa oli opettajien ns. pedagogisten taitojen puuttuminen. Luentokalvoihin mahdutettiin kaikki mahdollinen tieto, jonka opettaja luki suoraan kalvoilta. Opintojen tarkastusaikaväli (30 päivää) tuntuu toisinaan aika pitkältä ajalta, varsinkin kun isoimmissa yliopistoissa siitä suoriudutaan 14 vrk:n aikana. Näin suuri tarkastusaikaväli luo sellaista tunnetta, ettei 11

12 opinnot pääse kunnolla etenemään. Opintojen kirjautuminen weboodiin tuo opiskelijalle tuo lisämotivaatiota, joten olisi mukava, jos aikaväliä voisi lyhentää. Työelämälähtöisyys on parantunut vuosien mittaan. Pieni pääaine pienessä yliopistossa jää helposti jalkoihin. Olen oppinut paljon oma-aloitteisuutta ja kielitaitoni on kehittynyt ainakin jonkin verran. Opiskelu on ollut liian teoreettista. Viestintä- ja kommunikaatiotaidoissa kehittyminen kursseilla on ollut aivan liian vähäistä. Suuri osa valmistuvista epäröi edelleen puhua opiskelemaansa kieltä, sillä kursseja joissa olisi täytynyt tosissaan harjoitella kommunikointia vieraalla kielellä oli aivan liian vähän. Yksikkö ei ollut valmis joustamaan yhtään opintojen suorittamistavoissa, siitä syystä myöhäinen valmistuminen. Liian suuri työmäärä pisteisiin nähden. Kaikki opettajat ovat kiinnostuneita. Joskus informaatio ei ollut niin hyvää. Hyvää on ollut laaja-alainen perehtyminen viestinnän kenttään ja tiedon syventäminen teoreettisella tasolla. Enemmän olisi voinut olla yksittäisen kurssien merkitystä työelämän kannalta ja niiden nivoutumista toisiinsa. Erityisen hyvää: Laadukas, asiantunteva ja inspiroiva opetus. Huonoa: Mm. tutkintouudistuksesta seuranneet, kurssien suorittamiseen liittyvät epäselvyydet, joihin sai ajoittain vastaukseksi ristiriitaista tietoa. Perusopinnot olivat hyvät. Aineopinnoissa oli minusta turhia kursseja. Toivoin enemmän opintoja käytännön työstä. Esim. käännösjärjestelmien käytöstä. Pidin paljon viestintätieteiden kursseista sekä erityisesti digitaaliset viestintäsovellukset 2 -kurssista. pienehkö tiedekunta, melko suppea kurssitarjonta Erityisen hyvää tutkinnossa oli pääaineen monipuolinen kurssitarjonta ja laajat sivuainemahdollisuudet. Huonoa tutkinnossa oli kurssien epätasapainoinen jakautuminen syys- ja kevätlukukauden suhteen. Hyvää oli se, että kielitaitoni kehittyi kursseilla. Huonoa oli se, että kursseilla toistettiin hieman liikaa samoja asioita edellisiltä kursseilta. Olisin halunnut oppia joka kurssilla mahdollisimman paljon uutta. Hyvää vierailevat luennoitsijat, huonoa tietoteknisten välineiden riittämättömyys. Toivoin, että viestintätieteiden opiskeluun sisältyisi enemmän käytännön taitoja: taittoa ja kuvankäsittelyä, radio- ja televisiotyöskentelyä, äänitekniikkaa, projekteja, mainosten tekemistä ym. Sain tästä tutkinnosta hakiessani sellaisen käsityksen, että ns. mediatutkimuksen lisäksi viestintätieteissä opiskellaan myös eri viestintävälineiden käyttöä. Valinnanvaraa sivuaineeksi on aika vähän. Kauppatieteisiin on tietenkin panostettu aikalailla, mutta kielestä ja kirjallisuudesta kiinnostuneille tarjonta on suppea, ja siten omaa alaa vahvasti tukevia sivuaineita täytyy tehdä Vaasan yliopiston ulkopuolelta. Vaasassa parasta on yliopiston koko ja 12

13 tietynlainen yhteishenki. On siis harmi, että Vaasan humanistiselta puolelta valmistuvia ei arvosteta yhtä paljon kuin muista yliopistoista valmistuneita. Joillakin aloilla saa 7 op siitä, että tekee tentin, kun taas humanistisen tiedekunnan 3-5 op:n kursseissa on ollut läsnäolopakko, lukupäiväkirjaa, moodletehtäviä, esseitä ja tentti - kuulostaa kummalliselle. Opettajien innostava tapa opettaa uudet asiat ja ammattitaitoisuus! Viestinnän kaikenlaisten taitojen oppiminen ja kehittyminen. Kokonaisvaltainen viestinnän ymmärrys. Opinnoissa hyvää oli oppimisen ilo, ystävät ja ne henkilökunnan jäsenet, jotka kannustivat. Huonoa oli loppuvaiheen yksinäisyys ja se, ettei aina saanut apua esim. ohjaajalta. Hyvää: opinnot lisäsivät analyyttisen ajattelun taito ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Yliopistolla vallitsee erinomainen henki. Huonoa: Käytännönläheisyyden vähäisyys. Vähäiset mahdollisuudet esim. sivuaineiden valinnassa. Hyvää: Monipuolinen opintokokonaisuus, jossa yhdistyivät kieli, soveltaminen ja tekniset taidot. Tiimityöskentely. Suorititko osan tutkintoon sisältyvistä opinnoista toisessa kotimaisessa yliopistossa, avoimessa yliopistossa tai kesäyliopistossa? 13

14 Arvioi seuraavia väittämiä asteikolla 1 4 (1=täysin eri mieltä, 4=täysin samaa mieltä) 3,2 3,4 Opiskeluilmapiiri oli hyvä Koulutuksessa huomioitiin kansainvälisyys 2,8 Koulutus antoi hyvät valmiudet työelämän tehtäviin 3 3,1 Opinnot olivat mielenkiintoisia Koulutus oli motivoivaa 3,1 3,1 Koulutus oli vaativaa Koulutus oli laadukasta 2,8 Koulutus vastasi niitä odotuksia, joita minulla oli aloittaessani opinnot Arvioi, vaikuttiko joku seuraavista syistä hidastavasti opintojesi etenemiseen? 4 14 Ei mikään edellisistä. En koe, että opintojeni eteneminen olisi hidastunut. Vaihto-opiskelu Tutkintoni suorittamiselle välttämättömiä kursseja ei järjestetty Riittämätön ohjaus opintojen suunnitteluun 4 Opiskelumotivaation puute Opiskelijajärjestöissä toimiminen Sairaus tai vamma Äitiys-,tai isyysloma, vanhempainvapaa Varusmies- tai siviilipalvelun suorittaminen Kotityöt, lastenhoito tmv. 14

15 Arvioi saamaasi opintojen ohjausta: 3,3 Kansainväliset asiat 3,1 Kandidaatin tutkielman ohjaus 2,7 Tutor-toiminta 3,1 3,2 3,1 3,1 3 Informaatio yliopiston www-sivuilla Opinto-opas Tiedekunnan opintoneuvonta Oman laitoksen/oppiaineen/hopsvastaavan opintojen ohjaus Luotsin opiskelijapalveluiden antama ohjaus (esim. kanslia ja opintotuki) Mikä saamassasi opintoneuvonnassa oli mielestäsi erityisen hyvää? Entä huonoa? Opintoneuvonta oli koulun puolesta monipuolista, mutta tutorien työpanos opintoneuvonnassa oli huomattavan olematonta. Opintopäällikkö on aivan mahtava, vastasi nopeasti kysymyksiin aina jos tuli jotain. Myös amanuenssi on ollut todella avulias, ei mitään huonoa sanottavaa! Ystävällinen palvelu. Peruskysymyksiin sai nopeasti vastauksen, mutta osa asioista jäi epäselviksi. En käyttänyt opintoneuvontaa. Vaikka vastuu opinnoissa edistymiseen onkin opiskelijalla itsellään, silti mielestäni neuvontaan tulisi ottaa työelämälähtöisempi kanta, jotta myös motivaatio ja mielekkyys säilyisi. Sin paljon erilaista informaatiota eri opintoneuvojilta, joka aiheutti paljon ongelmia. Oman oppiaineen Hops-vastaava ei ole kysynyt opinnoistani ensimmäisen vuoden hops-tapaamisen jälkeen sanallakaan, jonka vuoksi mielestäni oman laitoksen opinto-ohjaus on ollut ehdottomasti huonointa. Opintouudistuksesta ilmoitettiin liian vähän ja neuvottiin suorittamaan vääriä kursseja. Yliopiston nettisivut ovat tosi hyviä. Tutor-toiminta minun tutkinnossani ei ollut yhtä hyvää. Tietoa on tarvittaessa hyvin saatavilla ja kysymyksiin on saanut vastauksen. 15

16 Ajoittain tuntui siltä, että kysymyksiin sai monitulkintaisia vastauksia, tai että samassa tilanteessa oleville opiskelukavereille annettiin päinvastaista tietoa. Asiat ovat kuitenkin selvinneet joka kerta, kun niihin on ehditty kunnolla perehtyä opintoneuvonnassa. Kandidaatintutkielmani ohjaus oli erinomaista. Maisteriohjelmista olisin sen sijaan jäänyt kaipaamaan enemmän informaatiota. Tiedekunnan opintoneuvonta hyvää, oman laitoksen sisällä taas tuntui olevan puutteellista tietoa, tai olisivat opintojen alussa voineet ohjata sitten eteenpäin jollekin toiselle jolla on tarvittavat tiedot ohjaukseen. Erityisen hyvää opintoneuvonnassa oli ohjaus urapalveluiden luokse. Erityisen huonoa oli tutkintouudistuksen jälkeinen epäselvän vastaavuustaulukon käyttäminen. Oppiaineeni HOPS-neuvonta oli erinomaista, sillä HOPS-vastaavamme antoi todella hyviä neuvoja. Tutor-toiminta ei mielestäni toiminut kovinkaan hyvin, sillä se loppui kokonaan alkusyksyn tapahtumien jälkeen. Hyvää joustavuus ja helposti lähestyttävyys, huonoa hitaus. Paikan päällä sai hyvää ohjausta, netissä ei. Ymmärrän sen, että yliopisto-opiskelijan täytyy osata etsiä tietoa omin päin netistä. On kuitenkin vaikeaa etsiä tietoa, jollaista ei edes tiedä olevan olemassa, joten siksi toivoisin, että Vaasassa panostettaisiin enemmän erilaisten vaihtoehtojen esittelyyn. Oli kyse vaihto-opinnoista tai työharjoitteluista. Informaation kulkeminen ylipäänsä on tärkeää, ja se ei aina ole toiminut yliopistolla. Hyvää se että joltain voi kysyä, huonoa se ettei tarvittavaa tietoa aina saa ajoissa tai sitä pitää kysyä liian monelta ihmiseltä ennen kuin joku osaa antaa edes arvauksen. Opinto-opas on tevissä SEKAVA. Päivitettyä tietoa oli vaikea löytää, koska tutkintorakenne on muuttunut. Hyvää oli henkilökohtainen ohjaus sekä amanuenssilla että tiedekunnassa. Oman tiedekuntani henkilökunta on uskomattoman joustavaa ja pyrkii aina 100% auttamaan ja tukemaan opiskelijoita. Vaihtoasioita hoitaessa sen sijaan tuntui usein, että on kysymyksineen pelkästään taakka ja henkilökunta ei tuntunut useinkaan olevan paikalla ja vastasi todella huonosti sähköposteihin. Opinto-ohjaajalle hakeutuminen on edelleen harvinaista, mutta kun opinto-ohjaajiin otti yhteyttä, he vastasivat nopeasti. 16

17 Arvioi, millaiset mahdollisuudet sinulla on ollut hankkia oman alan työkokemusta opintojen aikana? Aiotko jatkaa opiskelua? 17

18 Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? 18

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Opintoasiat/ Susan Blomberg Kysely tehtiin e-lomakkeella ajalla 1.9. 31.12.2009, ja siihen vastasi 14 humanististen

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: humanististen tieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: humanististen tieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: humanististen tieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: hallintotieteiden maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: hallintotieteiden maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: hallintotieteiden maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010: HTM

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010: HTM Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010: HTM Opintoasiat/ Susan Blomberg Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2010 ja siihen vastasi 18 hallintotieteiden maisteriksi valmistuvaa.

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: FM

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: FM Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: FM Urapalvelut/ Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2011, ja siihen vastasi 49 filosofian maisteriksi valmistuvaa.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Filosofian maisterin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Filosofian maisterin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Filosofian maisterin tutkinto Opintoasiat/ Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2010, ja siihen vastasi 43 filosofian maisteriksi

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Filosofian maisterin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Filosofian maisterin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Filosofian maisterin tutkinto Opintoasiat/Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2009, ja siihen vastasi 47

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: HTM

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: HTM Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: HTM Urapalvelut/ Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2011, ja siihen vastasi 21 hallintotieteiden maisteriksi

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: filosofian maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: filosofian maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: filosofian maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Hallintotieteiden maisterin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Hallintotieteiden maisterin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Hallintotieteiden maisterin tutkinto Opintoasiat/ Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2009 ja siihen vastasi

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: filosofian maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: filosofian maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: filosofian maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: humanististen tieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: humanististen tieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: humanististen tieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: filosofian maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: filosofian maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: filosofian maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista sekä

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Vastaajien sukupuoli

Vastaajien sukupuoli Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 014: Hallintotieteiden kandidaatit Urapalvelut / Mari Rantamäki Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty. OPISKELIJAPALAUTEKYSYMYKSET 2018 1(6) Vastausasteikko: (5) täysin samaa mieltä (4) jokseenkin samaa mieltä (3) osin samaa osin eri mieltä (2) jokseenkin eri mieltä (1) täysin eri mieltä Punaisella kirjoitettuja

Lisätiedot

Kauppatieteellinen tiedekunta Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto

Kauppatieteellinen tiedekunta Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta TODISTUSPYYNTÖLOMAKE Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto Sukunimi (myös entinen) Etunimet Henkilötunnus Opiskelijanumero Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Urapalvelut/ Susan Blomberg

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Urapalvelut/ Susan Blomberg Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2010 ja siihen vastasi 60 humanististen

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Miten suunnittelen opintoni?

Miten suunnittelen opintoni? Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Miten suunnittelen opintoni? PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 2 SISÄLLYSLUETTELO Opintojen suunnittelu... 3 Tärkeitä

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen 3.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015. Teknillinen tiedekunta

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015. Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015 Teknillinen tiedekunta Ohjelmat ja pääaineet Kauppatieteiden kandidaatti Tietotekniikan ja tuotantotalouden ohjelma Pääaine tietotekniikka

Lisätiedot

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen. OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2.vsk 5.9.2013 Teknillinen tiedekunta 5.9.2013 Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2. vsk Henkilökohtainen opintosuunnitelma opiskelutaidot ehops Mahdollisuus ehopsin tekemiseen

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita

Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Anita Nuopponen Vaasan yliopisto, viestintätieteet Anita.Nuopponen@uv a.f i Sisältö Terminologiaoppia 36 vuotta Vaasan yliopistossa Teknisen

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Urapalvelut/ Susan Blomberg

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Urapalvelut/ Susan Blomberg Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2010 ja siihen vastasi 41 hallintotieteiden

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi Aineenopettajainfo 15.9.2017 - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET

Lisätiedot

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Anne Mähönen 15.9.2016 SISÄLTÖ OPISKELIJAPALVELUT... 1 1. Tiedätkö, kuinka saat tarvittaessa

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

Työelämäyhteydet kielten yhteisissä

Työelämäyhteydet kielten yhteisissä Työelämäyhteydet kielten yhteisissä opinnoissa (MKA) Monialaisen kieliasiantuntijan kandidaattiohjelma Kieli- ja viestintätieteiden laitos JY Sanna Lehtonen Monialaisen kieliasiantuntijan kandidaattiohjelma

Lisätiedot

Ohjaus Oulun yliopistossa

Ohjaus Oulun yliopistossa Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta SIIRTYMÄAIKAINFO To 22.8.2019 Siirtymäaikainfo 22.8.2019 / Porthanian opiskelijapalvelut 24/05/2019 1 SIIRTYMÄAIKA 1.8.2016 tai sitä ennen aloittaneilla opiskelijoilla on siirtymäaika 1.8.2017-31.7.2020.

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA

HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA Abipäivät 2018 MIKSI HISTORIA & OULUN YLIOPISTO? Huippuopetusta Huippututkimusta Kansainvälinen Hyvä henki Tiedeyhteisön jäseneksi heti Verkostoidut tulevaisuutta

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Kansainvälinen politiikka

Kansainvälinen politiikka Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since Psykologian laitos Professori Taru Feldt Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 9.11.2018 1 Psykologian laitos Tehtävä: tuottaa kansainvälisesti arvostettua, korkealaatuista opetusta ja tutkimusta Opiskelijamäärältään

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

VALMISTUMINEN FILOSOFIAN MAISTERIKSI TAI HUMANISTISTEN TIETEIDEN KANDIDAATIKSI

VALMISTUMINEN FILOSOFIAN MAISTERIKSI TAI HUMANISTISTEN TIETEIDEN KANDIDAATIKSI VALMISTUMINEN FILOSOFIAN MAISTERIKSI TAI HUMANISTISTEN TIETEIDEN KANDIDAATIKSI Saadaksesi kandidaatin tai maisterin tutkinnon sinun tulee ilmoittautua publiikkiin. Publiikki on suoritettujen tutkintojen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS Jari Haimi ym. Lentävässä Lähdössä 2016 Mikä on HOPS? Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli jokaisen opiskelijan oman opiskelun strategia, taktiikka ja toimeenpanosuunnitelma

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta 7 Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Yliopisto julkaisee yleisoppaan, jokaista tiedekuntaa varten oman opinto-oppaan sekä kieliopintoja varten on erillisen

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin Sisältö 1. Johdanto...2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?...3 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen...4 4. Väittämien toteutuminen...5 5.

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Espoo. Joulukuu 2016

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Espoo. Joulukuu 2016 Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely 016 Espoo Joulukuu 016 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Helsinki. Joulukuu 2016

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Helsinki. Joulukuu 2016 Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely 201 Helsinki Joulukuu 201 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Tulevaisuuden teologi

Tulevaisuuden teologi Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36

Lisätiedot

Minkälaisissa ammateissa germaanisesta filologiasta valmistunut voi toimia?

Minkälaisissa ammateissa germaanisesta filologiasta valmistunut voi toimia? Lisätietoja germaanisen filologian opiskelusta: Lehtori Satu Selkälä puh. (08) 553 3430 satu.selkala(at)oulu.fi Lisätietoja opiskelijavalinnasta: Humanistisen tiedekunnan kanslia Puh. (08) 553 1011 (vaihde)

Lisätiedot