Kangaskontion päiväkodin toimintasuunnitelma 2020-2021 Oulun kaupungin varhaiskasvatuspalvelut
Oulun varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma
Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Toimintakulttuurimme perustuu pienryhmätyöskentelyyn. Toimimme pienryhmittäin ohjatuilla tuokioilla seka siirtymä- ja ruokailutilanteissa. Tämän vuoden painopistealueemme on positiivisen pedagogiikan vahvistaminen perustaksi kaikelle toiminnallemme. Kirjallisuuden, koulutusten sekä keskustelujen ja toiminnan arvioinnin kautta tavoitteenamme on positiivisuuteen pohjaava toimintakulttuuri. Toimintamme suunnitellussa huomioimme lasten mielenkiinnon kohteita havainnoimalla ja haastattelemalla lapsia. Kannustamme lasta leikkiin osallistumalla leikkitilanteisiin rikastuttaen niitä ja mahdollisten leikin kehittymisen ja jatkuvuuden. Lapset oppivat hyviä käytöstapoja aikuisen esimerkistä. Haluamme, että päiväkotimme on lapselle turvallinen ympäristö, jossa ketään ei kiusata eikä kukaan opi kiusaajaksi. Käytössämme on suunnitelma kiusaamisen ehkäisemiseksi. Olemme Vihreä lippu päiväkoti.
Laaja-alainen osaaminen Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa meillä? Päiväkodissamme on eri kulttuuritaustoista tulleita lapsia. Ohjaamme lapsia kunnioittamaan toisiaan. Erilaisten kulttuurien tavoista keskustellaan ja otetaan tarvittaessa selvää asioista. Opettelemme viittomia tarvittaessa ja käytämme kuvatukea yhteisen kielen löytämiseksi. Pyrimme avoimeen ja ystävälliseen vuorovaikutukseen. Aikuiset sanoittavat ja mallintavat toimintaa omalla esimerkillään. Lapsilla on mahdollisuus harjoitella tärkeitä arjen taitoja kuten pukemista, ruokailua sekä leikki- ja vuorovaikutustaitoja. Tavoittelemme kiireetöntä ilmapiiriä ja toimimme pienryhmittäin. Kannustamme omatoimisuuteen ja opettelemme toimimaan yhdessä toisten kanssa. Huomioimme lasten mielenkiinnon kohteita sekä innostamme tutkimiseen ja kokeilemiseen. Rohkaisemme lapsia keskustelemaan asioista ja pohdimme ongelmia yhdessä ratkaisua etsien. Kohtaamme lapset arvostaen heidän ajatuksiaan ja toiveitaan. Toteutamme ryhmissä lasten isoja ja pieniä toiveita päivittäin. Meille lapsi on arvokas sellaisena kuin on. Tiedostamme, että oppimista ja kehittymistä tapahtuu kaikissa arjen tilanteissa. Hyödynnämme tieto- ja viestintäteknologiaa opettelemalla käyttämään ryhmissä olevia tabletteja ja niiden opetuspelejä sekä internettiä tiedonhaussa. Teemme havaintoja ympäristöstämme retkillä.
Oppimisen ilo Mitä oppimisen ilo tarkoittaa meillä? Päiväkodissamme lapset ovat toiminnan keskiössä. Toimintaa suunnitellaan ja leikkiympäristöjä muokataan lasten mielenkiinnon kohteiden ja toiveiden mukaan. Otamme huomioon lasten ikä -ja kehitystason, tuen tarpeet sekä erilaiset tavat oppia. Löydämme oivaltamisen ja ilon kokemuksia päivittäin leikin, ihmettelyn ja oppimisen kautta ja tuomme niitä näkyväksi lapsille ja vanhemmille. Kerromme myönteisesti päivän tapahtumista ja valokuvaamme toimintaa. Lapset saavat käyttää luovuuttaan kaikessa tekemisessään. Arvostamme jokaisen kädentöitä ja laitamme niitä esille muiden nähtäväksi ja pidämme näyttelyitä. Laulamme, loruttelemme, leivomme, tanssimme ja hassuttelemme. Tutkimme luontoa. Tuemme ja kannustamme lasta oppimisessa, jotta lapsi tuntee ilon ja onnistumisen kokemuksia omasta toiminnastaan. Vaihtoehdot ja valinnan mahdollisuus tuo iloa oppimiseen.
Osallisuus Mitä osallisuus tarkoittaa meillä? Suunnittelemme toimintaamme lasten ideoiden ja toiveiden pohjalta toteutustapojen vaihdellessa lasten iän ja kehitystason mukaan. Havainnoimme, keskustelemme, haastattelemme ja lapset saavat äänestää muun muassa oman pienryhmänsä nimestä syksyn alussa. Lasten ajatuksia ja mielipiteitä dokumentoidaan vanhempien nähtäväksi. Lapset osallistuvat esteettisen ja viihtyisän oppimisympäristön luomiseen töidensä kautta. Lasten tuotokset laitetaan kauniisti esille paitsi yhteiseksi iloksi myös viestiksi lapsille, että heidän tekemänsä työt ovat arvokkaita. Olemme vanhempien kanssa päivittäin yhteydessä lapsen tuonti- ja hakutilanteissa sekä tarvittaessa päivän aikana puhelimitse tai sähköpostitse. Pidämme vanhemmat tietoisina lapsen päiväkotikuulumisista ja olemme kiinnostuneita vanhemman esiin tuomista lapseen liittyvistä asioista, jotka auttavat meitä ymmärtämään lasta ja hänen käytöstään paremmin. Vanhempien kanssa käytettäviä yhteistyömuotojamme ovat myös aloituskeskustelut, vasukeskustelut, leops/wilma, lapset puheeksi keskustelut, vanhempainillat, juhlat ja erilaiset yhteiset tapahtumat. Otamme mielellämme vastaan vanhempien ideoita ja näkemyksiä, joita voimme hyödyntää päiväkodin arjessa. Järjestämme vanhemmille kyselyjä heidän ajatuksiaan kartoittamaan. Korona-ajan asettamat rajoitteet vaativat meitä uusien toimintatapojen löytämistä vanhempien kanssa käytävään yhteistyöhön ulkotiloja hyödyntämällä.
Leikki Mitä leikki tarkoittaa meillä? Oppimisympäristömme ja toimintamme perustuu leikkiin ja sen mahdollisuuteen. Lapset saavat vaikuttaa siihen, millaisia leikkipaikkoja ryhmässä milloinkin on. Havainnoimme lasten välistä leikkiä ja osallistumme leikkiin sitä tarpeen mukaan roolittaen ja rikastuttaen. Turvaamme leikille myös jatkumisen mahdollisuuden ja leikkijöille leikkirauhan. Naamiaisia järjestämällä rikastutamme lasten mielikuvitusta ja annamme lapsille mahdollisuuden roolileikkiin. Ryhmätilojen lisäksi leikimme myös ulkona ja lähimetsässä. Dokumentoimme lasten leikkejä kuvin myös vanhempien nähtäväksi.
Liikkuminen Mitä liikkuminen tarkoittaa meillä? Päiväkodin pihalla lapsilla on käytössään ulkoliikuntavälineitä sekä kiipeilyteline, keinuja ja pyöriä ajettaviksi. Aikuiset ohjaavat lasta hänelle mieluisaan toimintaan ja kokeilemaan uutta ymmärtäen, että myös leikki liikuttaa lasta. Lasten omaehtoista liikkumista pyritään tukemaan ulkoleikkisääntöjä vuosittain tarkistamalla ja turhia liikkumista rajoittavia kieltoja poistamalla. Tänä syksynä muun muassa päätimme, että lapsilla on lupa kiivetä päiväkodin pihalla oleviin puihin aikuisen valvoessa turvallisuutta. Piha-alueen liikuntamahdollisuuksien lisäksi meillä on käytössämme monipuolinen lähiympäristö leikkipuistoineen ja - metsineen. Ulkoilemmekin mahdollisimman paljon lähes säällä kuin säällä. Joka ryhmä myös retkeilee ainakin kerran viikossa. Tällä hetkellä opettelemme puoli päivää pihalla toimintatapaa tavoitteenamme kehittää pedagogista toimintaa myös ulkona. Sisällä liikumme sekä ryhmätiloissa että salissa, jonne jokaiselle ryhmälle on varattu oma saliliikuntapäivä. Kannustamme myös vanhempia liikkumaan yhdessä lastensa kanssa.
Oululaisuus Mitä oululaisuus tarkoittaa meillä? Tutustumme monipuolisesti lähiympäristöömme ja sen luontoon tehden retkiä leikkipuistoon ja päiväkodin viereiseen metsään. Hyödynnämme oman alueemme kirjastoa ja monitoimitaloa. Osallistumme Alaköökin järjestämiin tapahtumiin kuten näyttelyihin ja erilaisiin luontopolkuihin. Tarjoamme perheille mahdollisuuden osallistua seurakunnan tarjoamiin tilaisuuksiin. Osallistutaan tulevaan Oulun varhaiskasvatuksen juhlavuoteen.
Lasten toiveita Miten lasten toiveet otetaan meillä huomioon? Kuuntelemalla, havainnoimalla ja lapsia jututtamalla saamme selville heidän toiveitaan ja mielenkiinnon kohteitaan. Niiden pohjalta suunnittelemme toimintaamme kuten oppimisympäristöä, leikkipaikkoja sekä toimintatuokioiden aihepiirejä. Esimerkiksi askartelujen aiheet valikoituvat usein pienryhmän lasten kiinnostusten mukaan, myös toteutustapaan lapset saavat vaikuttaa mahdollisuuksien mukaan. Kyselemme myös vanhemmilta, mitä kiinnostuksia lapsella on kotona ja huomioimme niitä toiminnan suunnittelussa.
Huoltajien odotuksia varhaiskasvatukselle Miten huoltajien odotukset otetaan meillä huomioon? Huoltajat kertovat omista odotuksistaan ja toiveistaan keskusteluissa sekä vastatessaan kyselyihimme. Vanhemmat kokevat tärkeäksi aamuiset kohtaamiset ja lapsen lämpimän vastaanoton päiväkotiin tultaessa. Tieto siitä, miten lapsella on päivä mennyt; mitä hän on päivän aikana tehnyt ja kenen kanssa leikkinyt, on huoltajalle tärkeää.
Arviointi Mitä arviointi tarkoittaa meillä? Arvioimme toimintaamme ja ympäristöämme yksilöinä, tiimeinä sekä työyhteisönä. Havainnoimme lasten toimintaa ja pohdimme sitä yhdessä lasten kanssa sekä tiimien ja koko työyhteisön kesken. Vanhemmat antavat palautetta päivittäisissä kohtaamisissa sekä vasukeskusteluissa. Työtiimeissä arvioimme ja suunnittelemme toimintaamme päivittäin sekä viikoittain koko talon yhteisissä palavereissa. Pidämme yhteisiä suunnittelu -ja arviointi-iltoja syksyisin ja keväisin. Arvioinnin välineinä käytämme dokumentointia, itse-arviointia, lasten omia varhaiskasvatussuunnitelmia ja esiopetussuunnitelmia, ryhmävasua sekä hyvinvointipäiväkoti- kyselyä.