Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma
|
|
- Johannes Salminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma
2
3 Toimintakulttuuri Koko kylä kasvattaa Kaikilla päiväkodin aikuisilla on vastuu lapsen turvallisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Yhteistyö on voimavaramme, luomme avoimen, positiivisen ja kannustavan ilmapiirin, jossa toimimme osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kunnioittaen. Lämpöä, huumoria ja syliä ei säästellä.
4 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan kykyä käyttää tarvittavia tietoja ja taitoja eri tilanteissa. Tarjoamme lapsille monipuolista toimintaa heidän ikätasonsa ja kehityksensä mukaisesti. Huomioimme lasten kiinnostuksen kohteet oppimisen eri osa-alueita hyväksi käyttäen. Harjoittelemme päivittäin arki- ja leikkitaitoja, omatoimisuutta sekä hyviä tapoja. Kuvat, kirjallisuus, laulut, lorut ja tietotekniikka ovat tärkeitä työvälineitä lapsen laaja-alaisen osaamisen vahvistamisessa.
5 Oppimisen ilo Lapsi on luonnostaan oppimishaluinen, aktiivinen ja luova. Kun lapsi kokee tekemisessään onnistumista ja iloa ja harjoittelee oppimiaan asioita leikkien ja toimien, hän saa vahvistusta taidoilleen ja tiedoilleen. Havainnoimme lapsen kehitystä ja kannustamme ja tuemme lasta oppimaan virikkeellisessä ja kiinnostavassa oppimisympäristössä. Annamme lapsille ikätason mukaisesti haasteita, jotka mahdollistavat oppimisen ja oivaltamisen ilon. Iloitsemme lapsen oppimisesta yhdessä lapsen ja perheen kanssa ja annamme positiivista palautetta.
6 Osallisuus Keskustelu, pohtiminen ja yhdessä ihmettely on tärkeää pienryhmissä. Näissä tilanteissa jokainen lapsi saa kuulluksi tulemisen kokemuksia. Jokaista lasta kuunnellaan ja hänen mielipiteitään ja kiinnostuksen kohteitaan huomioidaan toiminnassa. Lapselle annetaan aikaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa kykyjensä mukaan. Rohkaistaan myös perheitä tuomaan omia ideoita ja toiveita päiväkodin arkeen. Perheet pääsevät osallistumaan päiväkodin juhliin ja tapahtumiin useita kertoja vuodessa. Vanhempaintoimikunta järjestää perheille yhteisiä tempauksia ja pihatapahtumia sekä tapaamisia, joissa vanhemmilla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan.
7 Leikki Leikki on lapsen luontainen tapa oppia. Leikin avulla lapsi tutustuu ympäristöönsä ja opettelee uusia asioita. Annamme lapsen omaehtoiselle, vapaalle leikille aikaa ja tilaa. Näemme kuitenkin myös ohjatun leikin merkityksen lapsen leikin kehityksen ja kasvun tukena. Ohjattua leikkiä toteutamme esim. musiikin, liikunnan, satujen ja lorutuokioiden avulla sekä olemalla mukana leikeissä. Suunnittelemme ja toteutamme ohjattuja vuorovaikutusleikkituokioita ryhmän lasten kehityksen ja tarpeiden mukaisesti lasten leikkitaitojen tukemiseksi. Tärkeää on, että jokaisella lapsella on leikkikavereita ja hänen kokemuksensa ryhmässä olemisesta on positiivista. Tuemme leikkiä tarjoamalla lapselle mahdollisimman monipuolisen ympäristön, välineitä sekä mahdollisuuden pitkäkestoiseen leikkiin.
8 Liikkuminen Liikunnasta saa hyvää oloa ja iloa. Liikunta on osa toiminnallista oppimista. Liikkuminen lisää lapsen kehontuntemusta ja hallintaa sekä motorisia perustaitoja. Lasta kannustetaan ja rohkaistaan liikkumaan päiväkotipäivän aikana ulkona ja sisällä mahdollisimman monipuolisesti. Yhdessä laaditun liikunnan vuosikellon mukaan etenemme tavoitteellisesti vuodenaikoja ja lähialueen liikuntamahdollisuuksia hyödyntäen. Teemme retkiä lähipuistoihin ja Lintulammelle kaikkina vuodenaikoina. Talvisin lapset saavat kehittää taitojaan mäenlaskussa, hiihdossa ja luistelussa. Päiväkodin oma piha sekä lähikoulujen urheilukentät tarjoavat hyvät mahdollisuudet yleisurheiluun ja monenlaisiin lajikokeiluihin läpi vuoden.
9 Oululaisuus Säilytämme ja vaalimme Oululaisuutta, oman kaupungin ainutlaatuisuutta ja paikalliseen lastenkulttuuriin tutustumista päiväkodin opetus-ja kasvatustoiminnassa. Oulun murre, paikalliset musiikin, teatterin ja tanssin taitajat saavat kuulua ja näkyä. Retket lähialueille sekä torille, Ainolan puistoon, taidemuseoon ja teatteriin ovat osa Oululaisuuteen kasvamista. Tiernapoikaperinne ja Oululaiset kertomukset ja lorut sekä perinteiset leikit kuuluvat päiväkodin toimintaan. Kulttuurikasvatusta ja kestävää kehitystä eteenpäin vievä Oululaisen varhaiskasvatusyksikön Alaköökin toiminta näkyy päiväkodissamme mm. Alaköökin luovien kulttuuri-kasvattajien vierailujen ja esitysten muodossa.
10 Lasten toiveita Lasten on tärkeää päästä osaksi toiminnan suunnittelua ja toteuttamista. Lasten mielipiteitä ja toiminta-ajatuksia kuunnellaan, ne kirjataan ylös ja niihin vastataan. Leikki- ja toimintatiloja, oppimisympäristöä muokataan lapsiryhmän toiveiden ja tarpeiden mukaan. Lasten ideoita poimitaan koko toimintakauden ajan. Lasten toiveita ja ideoita keväällä 2018: Enemmän sählypelihommia, että joka päivä sais karkkia, lissää maalausta, enemmän sisäliikuntaa, uusia palloja ja pallopelejä, että enemmän askarreltais, enemmän peliaikaa tabletilla, Minecraft-pelit, enemmän piirustuspaperia joka päivälle, Star Wars-legoja, että ois korkia kiipeilytorni ja iso liukumäki, haluaisin päästä kiipeemään korkeammalle, että vois mennä ulos ja sisälle sillon ku haluaa. Toteutamme lasten toiveita osana varhaiskasvatusta aina kun siihen pystymme
11 Huoltajien odotuksia varhaiskasvatukselle Perheiden toiveita lapsen kasvatuksessa ja opetuksessa kartoitetaan säännöllisesti. Lapsen aloittaessa päivähoidon, on tärkeää kuulla lapsen tavoista, tottumuksista, mielipuuhista ja lapsen varhaisesta kehityksestä. Pari kertaa vuodessa käytävissä varhaiskasvatus- ja esiopetuskeskusteluissa, vanhempainilloissa ja päivittäisissä kuulumisten vaihdossa opimme tuntemaan toisiamme paremmin ja vaihdamme havaintoja lapsen kasvuun, kehitykseen, taitoihin ja tavoitteisiin liittyen. Vanhemmat pitävät tärkeänä mm. turvallisuutta, sosiaalisten taitojen oppimista, leikkiä, kaverisuhteita, ulkoilua ja liikuntaa. Perheiden mielipiteitä ja palautetta otetaan vastaan myös kahden vuoden välein tehtävässä palautetutkimuksessa.
12 Arviointi Varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnin tarkoituksena on tukea eri tason varhaiskasvatussuunnitelmien toteuttamista sekä varhaiskasvatuksen kehittämistä. Varhaiskasvatuksen toimintaa arvioidaan ja kehitetään yksikkö- ja yksilötasolla. Yksilötason arviointi perustuu varhaiskasvatuslakiin ja tarkoittaa lasten varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumisen arviointia. Varhaiskasvatuksen yksikkötason toteuttamisen suunnitelmalliseen ja säännölliseen arviointiin osallistuvat henkilöstö, lasten huoltajat ja lapset. Myös henkilöstön suunnitelmallinen itsearviointi on merkityksellistä varhaiskasvatuksen laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Meillä arviointi on Tavoite- ja kriteeriperusteista Palautteen antamista Kannustusta ja rohkaisua Ymmärrettävää Kuvailevaa Näkyväksi tekevää Suunnittelua kehittävää Avointa
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Teknologiakylän päiväkodissa toimimme leikkiin kannustavassa ja lapset osallistavassa ilmapiirissä. Lapsi ja lapsen etu ovat
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden
Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten
Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,
Voi. Ainolan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voi Ainolan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskiössä on hyvinvoiva lapsi ja lapsen etu. Läsnäolo on tärkeää: missä lapsi, siellä aikuinen. Lasta kunnioitetaan
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme
Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma
Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin
Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma
Sampolassa, Sampolassa tutkitaan ja opitaan. Ihmetellen yhdessä, meidän lähiluonnossa. Leikkien ja iloiten. (säv. Jaakko kulta, san. Liisa Talus) Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma 2017-2018
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme aikuisten keskinäinen vuorovaikutus toimii mallina lapsille. Arvostamme kohtaamista
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan
Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma
Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Suunnittelemme arjen kiireettömäksi. Ennakoimme tilanteita, kokeilemme uusia toimintatapoja, vanhoja hyviä unohtamatta. Osallistavan
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
Kuivasjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kuivasjärven päiväkodissa painotamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyötä sekä käyttäydymme hyvin kaikkia kohtaan (puhutaan
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen
Pienten lasten kerho Tiukuset
Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen
Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018
Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018 Toimintakulttuuri Toimintaamme ohjaa yhteisöllisyys, kulttuuri ja perinteet mm. koko talon yhteiset juhlat (aurinko-, sadonkorjuu-, isovanhempien juhla)
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju
Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME
Hyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu Meillä Linnunlaulussa tehdään töitä laulaen ja nauraen ajatuksella että kaikki on mahdollista! Meille tärkeitä asioita ovat lapsen, vanhempien
Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot
KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Kyöstin päiväkoti Kyöstin päiväkoti on 105-paikkainen yksikkö, joka on kahdessa eri rakennuksessa toimiva kokonaisuus. Idyllisessä Kartano-rakennuksessa
Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma
Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin
Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen
Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme ytimenä on arvostava, sensitiivinen kohtaaminen. Toimintamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien
Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karvikka- Longinoja
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karvikka- Longinoja Toimintakulttuuri Yksikkömme arvot: Vuorovaikutus Turvallisuus Kiireettömyys Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Kannustamme
MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS
MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon