Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016

Samankaltaiset tiedostot
UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ. Asetettu uudelleen vuosiksi Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje Dnro UUDELY/2005/00.00.

TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN. Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä

1/5. Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 versio Yleistä

Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari

AJANKOHTAISTA YMPÄRISTÖKASVATUKSESSA

Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu. Aikuiskoulutuksen asiakirjat Helsingin Messukeskus Sari Ellonen

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula

Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA VIRTAIN KAUPUNKI PERUSOPETUS

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Lupauksia mukana olosta antoivat seuraavat tahot (kuhunkin ideaan seminaarissa sitoutuneet tahot on lueteltu kunkin idean kohdalla)

Toimintasuunnitelma

Kestävä kehitys megatrendien maailmassa

Ajankohtaista opetushallinnosta

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/ liikelaitoskuntayhtymä

YK:n Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen alkaa. Taina Kaivola Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

Luonto- ja ympäristökoulut Helsingissä

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut

Lokkiposti. Porvoon luontokoulun uutiskirje varhaiskasvattajille. kevätlukukausi 2017 *****

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2009. Sivistyslautakunta

DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Ohjausryhmä ja verkosto nimetty 3/2014. Lukioiden tvt-strategiat tiedoksi ltk:lle (digabi) 8/2014. Hankintakäytäntö sovittu 9/2014

KUVA (Hirsikampus) Paikallinen oppimaisema- Kasvatusta kestävään elämäntapaan Pudasjärvellä

Lokkiposti. Porvoon luontokoulun uutiskirje kouluille. kevätlukukausi 2017 *****

Toimintasuunnitelma 2015

Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpajat I & II. Opetushallitus ja

TYÖSUUNNITELMA 1(6) Helsinki Vantaa-selvitys Seurantaryhmä Tausta ja tavoitteet

Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin

Eric Rousselle Discendum Oy

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous

OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus. Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Ohjausta kehittämään

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Mitä on kestävä kehitys

TOIMINTASUUNNITELMA. Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry. ja LYKE-verkosto. Sisällys

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.

Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan

Maahanmuuton haasteet ja kolmas sektori

Kestävän kehityksen ohjelma

Oppijan verkkopalvelu Ammatillisen koulutuksen seminaari Pori. Ritva Sammalkivi

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

JÄSENTIEDOTE 2 /

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN

Turku, Pori, Tampere

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön

Muutos on mahdollisuus

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti

Uudistuva varhaiskasvatus ja esiopetuksen opetussuunnitelmaprosessi

Kansallisten kestävää kehitystä edistävien kasvatuksen ja koulutuksen strategioiden toimeenpanon arviointi

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.

Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

ARENEn strategia Helsinki ARENEn hallitus

Toimintasuunnitelma 2016

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere

Varhaiskasvatuksen arviointi

LUKUJÄRJESTYSPOHJA Tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkinto-ohjelma, Ympäristö- ja energiatekniikan opintosuunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM HTO Arrhenius Viveca JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT

Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus?

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen , Ressun lukio

Suomalaisen koulun kehittäminen

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma

Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla. Eric Rousselle Discendum Oy

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari Päivähoidon kestävän kehityksen työ Tampereella

Suomen Telelääketieteen ja e-health seura Finnish Society of Telemedicine and ehealth

KH Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA Johdanto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3220/ /2014. Kaupunginhallitus 19.5.

Rattailla. Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Nuotta-valmennus toimiva työväline nuoren kohtaamiseen Suomen Nuorisokeskukset ry / Heljä Pitkänen

LYKE Luonto- ja Ympäristökasvatusta sekä KEstävän elämän kasvatusta tukeva verkosto

HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus

Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö. Suunnitteluryhmä. Tukijat ja yhteistyökumppanit

Transkriptio:

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ympäristökasvatuksen asiantuntijajärjestö ja FEE:n jäsen Suomessa perustettu v. 1990, 25 vuotta ympäristökasvatustyötä n. 1000 jäsentä, josta yli kolmasosa yhteisöjäseniä kuten kouluja, päiväkoteja, yhdistyksiä Jäsenille toimintaryhmiä, tervetuloa mukaan toimintaan! www.ymparistokasvatus.fi/sykse/yhteystiedot/toimintaryhmat Ympäristökasvatus-lehti: tulossa globaalikasvatuksen teemanumero 1/16 www.ymparistokasvatus.fi/lehti mm. OPS-teemasarja

tukee ja edistää ympäristökasvatusta, toiminnan tavoitteena kestävän elämäntavan edistäminen yhteiskunnallinen vaikuttaminen, alan yhteistyö, tiedotus ja koulutukset FEE:n ohjelmat Green Key, Young Reporters for the Environment ja EcoSchools eli Vihreä lippu

Ajankohtaista Yhteinen maapallo -globaalikasvatushanke Uusi globaalikasvatusmateriaali varhaiskasvatukseen sekä peruskouluille ja toiselle asteelle Koulutuksia eri puolilla Suomea keväällä, ruotsinkieliset koulutukset syksyllä (Natur och Miljö)

Ympäristöreportterit - kilpailu ympäristökasvatusmenetelmä ja journalismikilpailu nuorille (yläkoulut, lukiot ja 5. 6. luokat) rohkaisee nuoria ottamaan kantaa ja vaikuttamaan heitä koskettaviin ympäristökysymyksiin käynnistyy syksyllä 2016 teemalla Yhteinen maapallo. voittajatyöt lähetetään FEE:n kansainväliseen Young Reporters for the Environment kilpailuun www.ymparistokasvatus.fi/yre

Vaikuttamistyö Sykse tekee aktiivista vaikuttamistyötä ympäristökasvatuksen edistämiseksi yhteistyössä muiden ympäristökasvatustyötä tekevien Pyöreän Pöydän järjestöjen kanssa Meneillään monia isoja valtakunnallisia prosesseja Vasu Valtakunnallista varhaiskasvatussuunnitelmaa uudistetaan parhaillaan. Jatkossa suunnitelma on samalla tapaa velvoittava kuin valtakunnalliset esi-, perus- ja lukion opetussuunnitelmat Vaikuttamistyömme tavoitteena: uusi vasu luo vankan pohjan kestävään elämäntapaan kasvamiselle. Tutustu tarkemmin vasu-teeseihin Syksen nettisivuilla (ajankohtaista). Vasu-luonnokset verkossa ajalla 11.-22.4. Sivusto: OPH Vasu2017. Kaikki mukaan kommentoimaan!

Agenda 2030 YK:n uudet kestävän kehityksen tavoitteet hyväksyttiin syksyllä 2015. Agenda 2030 asettaa 17 tavoitetta, joiden toteuttamisessa kasvatuksella ja koulutuksella on tärkeä tehtävä Kestävän kehityksen toimikunta laatii vuoden 2016 aikana kansallisen toimenpideohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi. Sykse on toimikunnan jäsen ja pyrkii yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa varmistamaan, että kasvatuksella on kansallisessa ohjelmassa vahva rooli.

Kansallinen toimenpideohjelma Vuoden 2016 aikana laaditaan kansallinen toimenpideohjelma kestävän kehityksen kasvatuksen edistämiseksi. Ohjelma tullaan laatimaan kentän toimijoita osallistaen, vastuuministeriöt OKM ja YM. Sykse ja Pyöreän pöydän järjestöt työstävät kevään aikana omat teesinsä ohjelmaa varten. Tiedotamme nettisivuilla ja somessa, kun ohjelman laatiminen käynnistyy. Kuntavaikuttaminen Kuntavaikuttamisen suunnittelu alkaa huhtikuussa 2016 (kuntavaalit keväällä 2017)

ULOS - UT - OUT ulkona oppimisen suurtapahtuma 5.-6.6.2017 Kutsumme kaikki luonto-, ympäristö- ja seikkailukasvatuksesta kiinnostuneet kouluttautumaan, verkostoitumaan ja juhlistamaan suomalaista luontoa! Luvassa runsas työpajatarjonta, innostavia luentoja ja kansainvälistä meininkiä upeissa puitteissa! Tapahtumapaikkoina Turun linna ympäristöineen ja nuorisokeskus Ahtela Sauvossa Teemana on suomalainen luonto oppimisympäristönä. Tapahtuma on osa Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 ohjelmaa

Ulos -ut -out! yhdistää ensimmäistä kertaa neljä valtakunnallista tapahtumaa: Ympäristökasvatuspäivät, Seikkailukasvatuspäivät, Kasvatus metsässä -foorumin ja Mitt i naturen -tapahtuman. Tule mukaan toteuttamaan tapahtumaa! Anna ehdotuksesi työpajasta tai luennosta esim. Syksen nettisivuilta löytyvän linkin kautta Yhteistyössä: Sykse, Seikkailukasvatusverkosto, Suomen Nuorisokeskusyhdistys, Suomen Metsäyhdistys, Finlands Svenska Idrott, LYKE-verkosto, Suomen ympäristöopisto Sykli, Haavi, Valonia ja WWF.