LIITTOKOKOUSVAALIT 2016
|
|
|
- Joonas Parviainen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Yhdellä varsinaisista jäsenistä tulee olla äidinkielenään ruotsi. Liittohallituksen jäsenehdokkaat asetetaan näiden vaaliohjeiden mukaisessa järjestyksessä. Liittohallituksen jäsenet valitaan virallisesti liittokokouksessa. 2. Vaalipiirit Vaalipiireinä ovat Ahvenanmaan vaalipiiriä lukuun ottamatta samat vaalipiirit kuin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaaleissa. Äidinkieleltään ruotsinkielisen jäsenehdokkaan vaaleissa vaalipiirinä on koko maa. Liittohallituspaikat jaetaan vaalipiirien kesken jäsenmäärien suhteessa, kuitenkin siten, että kukin vaalipiiri Ahvenanmaan vaalipiiriä lukuun ottamatta saa vähintään yhden liittohallituspaikan ja yhden varapaikan. Ruotsinkieliset jäsenet saavat yhden liittohallituspaikan. Äidinkieleltään ruotsinkielisen liittohallitusehdokkaan varapaikka tulee sille vaalipiirille, joka saisi seuraavan liittohallituksen varsinaisen paikan, jos sellainen jaettaisiin. Vaalipiirin jäsenmäärä lasketaan sääntöjen 11 :n mukaisesti liittokokousvuoden ensimmäisen päivän tilanteen mukaan. Äidinkieleltään ruotsinkielisiä jäseniä ei oteta huomioon. Liittohallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, joita kutsutaan liiton puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi, valitaan liittokokouksessa vaalipiirirajoista riippumatta. 3. Vaalikelpoisuus liittohallituksen jäseneksi Sääntöjen 18 :n mukaan liittohallituksen jäsenen tulee olla jäsenjärjestön eli ammattiosaston äänioikeutettu jäsen. Liittoon toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevaa (liiton vakinaista toimihenkilöä) ei voida valita liittohallituksen jäseneksi.
2 2(5) 4. Ehdokasasettelu Ehdokasasettelu tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vaalipiirin ammattiosastot asettavat ammattiosaston kokouksessa liittohallitusehdokkaat vaalipiirien kaikkien ammattiosastojen yhteistä kokousta varten. Toisessa vaiheessa ammattiosastojen yhteisessä kokouksessa valitaan vaalipiirin yhteinen ehdokas (yhteiset ehdokkaat) liittohallituksen varsinaiseksi jäseneksi ja varajäseneksi (-jäseniksi). Liittohallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan osalta ehdokasasettelu tapahtuu varsinaisesti liittokokouksessa. Äidinkieleltään ruotsinkielinen ehdokas valitaan erillisen, liittohallituksen hyväksymän vaaliohjeen mukaan. 5. Ehdokkaan asettaminen ammattiosaston kokouksessa Ammattiosastot asettavat ehdokkaat liittohallituksen jäseniksi. Ehdokkaita ei siis aseteta erikseen varsinaisiksi tai varajäsenehdokkaiksi. Ammattiosasto asettaa syys- tai ylimääräisessä kokouksessa liittohallituksen jäsenehdokkaiksi ne jäsenet, joita kokouksessa ehdotetaan ja jotka ovat vaalipiirin jonkin ammattiosaston vaalikelpoisia jäseniä. Ellei ehdokas ole itse paikalla ammattiosaston kokouksessa, häneltä on etukäteen hankittava kirjallinen suostumus ehdokkuuteen. Äidinkieleltään ruotsinkieliset jäsenet eivät voi osallistua liittohallitusehdokkaiden asettamiseen ammattiosaston kokouksessa, eikä ammattiosasto voi asettaa tällaisia jäseniä liittohallitusehdokkaiksi. Ääni- ja esitysoikeus on ammattiosaston varsinaisilla ja yrittäjäjäsenillä. Ammattiosaston on asetettava liittohallitusehdokkaiksi kaikki ammattiosaston kokouksessa ehdotetut ehdokkaat. Kokouksessa ei siis äänestetä ehdokkaista. 6. Yhdistelmälista asetetuista ehdokkaista Ammattiosasto, joka on asettanut liittohallituksen jäsenehdokkaan tai -ehdokkaita, ilmoittaa liiton toimistoon liittohallituksen ilmoittamaan päivämäärään mennessä liiton lähettämällä lomakkeella seuraavat tiedot ehdokkaista: vaalipiirin numero, ehdokkaan
3 3(5) nimi, henkilötunnus, tehtävänimike tai ammatti, työpaikka, työnantaja, postiosoite, kotikunta, sähköpostiosoite, puhelinnumero sekä ammattiosasto ja sen numero. Liitossa laaditaan vaalipiireittäin yhdistelmälistat asetetuista ehdokkaista. Kunkin vaalipiirin kaikille ammattiosastoille lähetetään tiedoksi lista kyseisen vaalipiirin ehdokkaista. 7. Ehdokkuudesta luopuminen Jos ehdokas haluaa luopua ehdokkuudestaan ennen vaaleja, hänen tulee ilmoittaa siitä kirjallisesti sille ammattiosastolle, joka on asettanut hänet ehdolle. Ammattiosasto välittää tiedon asiasta viipymättä vaalilautakunnalle niin ikään kirjallisesti. 8. Ammattiosaston vaalipiirikokousedustajien valitseminen Kunkin vaalipiirin ehdokkaat liittohallituksen jäsenehdokkaiksi valitaan kyseisen vaalipiirin ammattiosastojen yhteisessä kokouksessa. Ammattiosaston edustajien määrä Kukin vaalipiirin ammattiosasto voi lähettää yhteiseen kokoukseen kaksi edustajaa. Jos ammattiosaston jäsenmäärä on yli 100 jäsentä, ammattiosastolla on oikeus lähettää lisäksi yksi edustaja kutakin alkavaa sataa jäsentä kohti. Esimerkki: jäsentä = edustajaa jäsentä = edustajaa jäsentä = edustajaa Ammattiosaston jäsenmäärä lasketaan liittokokousvuoden ensimmäisen päivän tilanteen mukaan siten, ettei äidinkieleltään ruotsinkielisiä jäseniä oteta huomioon. Liittohallitus vahvistaa ja ilmoittaa ammattiosastolle sen jäsenmäärän mukaisen edustajamäärän. Ammattiosaston edustajien valitseminen Ammattiosasto valitsee edustajansa ammattiosastojen yhteiseen vaalipiirikokoukseen ammattiosaston syyskokouksessa tai tarvittaessa ammattiosaston ylimääräisessä kokouksessa syksyllä Samalla valitaan riittävä määrä varaedustajia. Ammattiosaston edustajien valintaan eivät voi osallistua äidinkieleltään ruotsinkieliset jäsenet. Heitä ei voida myöskään valita ammattiosaston edustajiksi ammattiosastojen yhteiseen kokoukseen.
4 4(5) Vaalitapa Ammattiosaston kokouksessa noudatetaan enemmistövaalia, mikäli ehdokkaita on enemmän kuin täytettäviä paikkoja. Enemmistövaalissa jokainen äänioikeutettu jäsen antaa äänensä korkeintaan niin monelle ehdokkaalle kuin on täytettäviä paikkoja. Edustajiksi tulevat valituiksi eniten ääniä saaneet ehdokkaat. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. Vaali toimitetaan kuitenkin suhteellisena vaalina vähintään kahden jäsenen sitä vaatiessa (ammattiosaston sääntöjen 9 ). Suhteellista vaalia varten kokous asettaa läsnä olevista jäsenistä viisijäsenisen vaalilautakunnan. Suhteellisessa vaalissa käytetään yhden ehdokkaan ehdokaslistoja. Vähintään kaksi läsnä olevaa jäsentä voi muodostaa valitsijayhdistyksen ehdokkaan asettamista varten. Valitsijayhdistykset voivat yhtyä vaaliliitoksi, jossa saa olla ehdokkaita enintään valittavien kokousedustajien kaksinkertainen määrä. Kaikista asetetuista ehdokkaista laaditaan yhdistelmälista, joka asetetaan nähtäville kokouspaikalla ennen äänestystä. Kukin jäsen saa äänestää yhtä ehdokasta. Vaalituloksen laskemisessa noudatetaan soveltuvin osin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalijärjestyksen määräyksiä. Valtakirja Ammattiosasto antaa valtakirjat valituille kokousedustajille sen jälkeen, kun liitto on ilmoittanut ammattiosastolle jäsenmäärän mukaisen, vahvistetun vaalipiirikokousedustajien määrän. 9. Ammattiosastojen yhteinen vaalipiirikokous Ammattiosastojen yhteinen vaalipiirikokous pidetään keväällä 2016 liittohallituksen määräämänä päivänä. Kullakin ammattiosaston valtuuttamalla edustajalla on kokouksessa yksi ääni. Vaalissa voidaan äänestää vain ammattiosastojen etukäteen asettamia ehdokkaita. Ehdokas voidaan valita samassa vaalissa liittohallituksen varsinaiseksi tai varajäsenehdokkaaksi äänimääränsä mukaisesti seuraavassa selostettavalla tavalla. Vaalit toimitetaan yksi tai kaksivaiheisena enemmistövaalina.
5 5(5) Yksivaiheinen vaali Yksivaiheinen vaali toimitetaan silloin, kun ehdokkaita on enintään kaksi kertaa niin paljon kuin vaalissa valitaan liittohallituksen jäsenehdokkaita (varsinaiset ja varajäsenet) yhteensä. Äänestyksessä ovat mukana kaikki asetetut ehdokkaat. Äänestyksessä varsinaiseksi jäsenehdokkaaksi (ehdokkaiksi) tulee valituksi äänimäärien mukaisessa järjestyksessä eniten ääniä saanut ehdokas (ehdokkaat) ja varajäsenehdokkaaksi (ehdokkaiksi) seuraavaksi eniten ääniä saanut ehdokas (ehdokkaat). Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. Kaksivaiheinen vaali Kaksivaiheinen vaali toimitetaan silloin, kun ehdokkaita on enemmän kuin kaksi kertaa niin paljon kuin vaalissa valitaan liittohallituksen jäsenehdokkaita (varsinaiset ja varajäsenet yhteensä). Ensimmäisessä äänestyksessä ovat mukana kaikki asetetut ehdokkaat. Toiseen äänestykseen pääsee äänestyksen tuloksen perusteella kaksi kertaa se määrä ehdokkaita, kuin vaalipiiristä valitaan liittohallituksen jäsenehdokkaita (varsinaiset ja varajäsenet) yhteensä. Toisessa äänestyksessä liittohallituksen jäsenehdokkaaksi (ehdokkaiksi) tulee valituksi eniten ääniä saanut ehdokas (ehdokkaat) ja varajäsenehdokkaaksi (ehdokkaiksi) seuraavaksi eniten ääniä saanut ehdokas (ehdokkaat). Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. Kokouksen sihteeri ilmoittaa vaalin tuloksen ja valitun varsinaisen jäsenehdokkaan ja varajäsenehdokkaan (ehdokkaat) liiton toimistoon liittohallituksen määräämällä tavalla. Ruotsinkielisen liittohallitusehdokkaan valitseminen tapahtuu erikseen päätetyllä tavalla. Liittohallitus antaa tarkemmat ohjeet ehdokkaan asettamisesta ja valitsemisesta.
SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020
1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14
Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat
SEITSEMÄS VAALIKAUSI (2009 2014) SYYSKUU 2009 PARLAMENTTIEN VÄLISISTÄ SUHTEISTA VASTAAVIEN VALTUUSKUNTIEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSET 1
SEITSEMÄS VAALIKAUSI (2009 2014) SYYSKUU 2009 PARLAMENTTIEN VÄLISISTÄ SUHTEISTA VASTAAVIEN VALTUUSKUNTIEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSET 1 ooo JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSISSA SOVELLETTAVA MENETTELY Työjärjestyksen
Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Vaalijärjestys Hyväksytty 13.5.2014 1 Tämä vaalijärjestys on voimassa liiton sääntöjen 5 :n mukaisissa liittokokousvaaleissa vuonna 2015 sekä liittokokouskaudella 2015-2019
1 Vaalin aika, jäsenalueet ja edustajiston jäsenten lukumäärä
1 SATAKUNNAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalin aika, jäsenalueet ja edustajiston jäsenten lukumäärä Satakunnan Osuuskauppa -nimisen osuuskunnan sääntöjen 11 :ssä mainitun edustajiston jäsenten
Äänestys- ja vaalijärjestys Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:n liittoäänestyksessä ja Tekniikan Akateemiset ry:n jäsenäänestyksessä
1 Äänestys- ja vaalijärjestys Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:n liittoäänestyksessä ja Tekniikan Akateemiset ry:n jäsenäänestyksessä A. VALTUUSTOVAALI I Yleisiä määräyksiä 1 Joka kolmas vuosi toimeenpantavassa
LÄNSI-SUOMEN OSUUSPANKKI 1(6)
LÄNSI-SUOMEN OSUUSPANKKI 1(6) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Länsi-Suomen Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston
Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.
LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen
Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään, auditorio)
ESITYSLISTA 20.10.2014 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään,
VAUHTIA VAALITYÖHÖN EHDOKKAAN OPAS
VAUHTIA VAALITYÖHÖN EHDOKKAAN OPAS SINUSTAKO SUPERIN PÄÄTTÄJÄ? SuPerin 10. 11.6.2020 Helsingissä pidettävää liittokokousta edeltävät kahdet tärkeät vaalit, joissa valitaan SuPerin uudet päättäjät: ehdokkaat
Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET
Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET Sisältö 1... 1 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 1 3 Luottamusmiehen tehtävät... 3 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 4 5 Ehdokkaiden asettaminen...
AURAN SEURAKUNTA 1/2014 PÖYTÄKIRJA 21.1.2014 Kirkkovaltuusto Sivu 1/6
Kirkkovaltuusto Sivu 1/6 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Paikka Läsnä Tiistai 21.1.2014 klo 18.00 Auran seurakunnan virastotalo Laaksonen Marja, pj. Vilén Ari, vpj. Hafrén Leena Isotalo Timo Lindholm Minna
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KIRKKOVALTUUSTO 13.1.2015
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KOKOUSAIKA 13.1.2015 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila, puheenjohtaja Mononen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Lehikoinen
Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön 8.10.2009.
JOHTOSÄÄNTÖ 1(9) HELSINGIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Johtosääntöön on tehty seuraavat muutokset ja lisäykset: 1 :n 1. ja 4. momenttia muutettu
Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt
Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on
SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012
1(5) SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 Yleistä Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen osakkaita ovat sen vakuutuksenottajat. Osakkaiden päättämisvaltaa käyttää yhtiökokouksena toimiva edustajisto,
Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7)
Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) 1 ' VAALITAPA Tehyn... ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 ':ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä valitaan ammattiosaston
Ilmoitamme vaalipiirissä toimivan puolueen vaaliasiamiehen ja hänen varamiehensä nimen sekä yhteystiedot.
2052 ILMOITUS PUOLUEEN VAALIASIAMIEHESTÄ- JA VARAMIEHESTÄ VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE en vaaliasiamies Yhteystiedot 3) Vaaliasiamiehen varamies Yhteystiedot 3) Ilmoitamme vaalipiirissä toimivan puolueen vaaliasiamiehen
Pöytäkirjan tarkastus ÄHTÄRIN SEURAKUNTA
Kirkkovaltuusto 7.1.2015 1/2014 1 ÄHTÄRIN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PIDETÄÄN KESKIVIIKKONA 7.1.2015 KELLO 19.00 SEURAKUNTAKESKUKSESSA. Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144. Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs.
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja
A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO
POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu
2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,
LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleistä 1 Lapin yliopiston yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen yliopiston henkilökuntaa edustavat jäsenet valitaan vaaleilla sen mukaan kuin
JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta
SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä
SUOMEN REUMALIITON RY:N JÄSENYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
1 SUOMEN REUMALIITON RY:N JÄSENYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kirkkonummen Seudun TULES - Kyrkslättnejdens Reumaförening ry ja kotipaikka Kirkkonummi 2 Tarkoitus Yhdistyksen
Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö
Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta
RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkoneuvosto sivut 1-8 KOKOUSAIKA. 7.1.2015 klo 18.00 19.00
KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 sivut 1-8 KOKOUSAIKA klo 18.00 19.00 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Raahen seurakunnan virastotalo, Kirkkokatu 33, RAAHE Matala Tuomo Asplund
Laki. Liikennevakuutuskeskuksesta. Liikennevakuutuskeskus
Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Liikennevakuutuskeskuksesta 1 Liikennevakuutuskeskus Liikennevakuutuskeskus on liikennevakuutuksen toimeenpanon ja kehittämisen yhteiselin. Sen tehtävistä
Kurk Golf ry:n säännöt
Kurk Golf ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kurk Golf ry, ruotsiksi Kurk Golf rf. Yhdistyksen kotipaikka on Kirkkonummi. Yhdistyksen rekisteröimis- ja pöytäkirjakieli on suomi. Yhdistyksestä
Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten. Ohjesääntö 1
Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten Ohjesääntö 1 Paperiliitto r.y:n alaiset ammattiosastot asettavat joka parillisen vuoden loka-marraskuussa pidettävässä
EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Esityslista 1
EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS Esityslista 1 Esityslista, joka toimitetaan edustajiston jäsenille kokouskutsun mukana, laaditaan siten, että siinä kunkin asian kohdalla esitetään edustajistokäsittelyn kannalta
LIITTOKOKOUSVAALIT 2016
LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS VAALIOHJEET ASIAKIRJAMALLIT VAALIN AJANKOHDAT SÄHKÖINEN VAALI 18.3. 28.3.2016 POSTIÄÄNESTYS 18.3. 1.4.2016 VARSINAINEN VAALI 10.4. 12.4.2016 METALLITYÖVÄEN
Paperiliitto r.y:n vaalijärjestys
Paperiliitto r.y:n vaalijärjestys 1 Vaaliaika Paperiliitto r.y:n sääntöjen 11 :ssä mainitut varsinaisen ja ylimääräisen liittokokouksen edustajat valitaan osastojen jäsenten kesken toimeenpantavalla suhteellisella
Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä Alumni. Alumnin kotipaikka on Lappeenranta.
KAPLAAKIN ALUMNI RY:N SÄÄNNÖT (esitettävät muutokset 26/11/2015) I luku Nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä
AMMATTIOSASTON VAALIKÄSIKIRJA
AMMATTIOSASTON VAALIKÄSIKIRJA Sisällysluettelo Alkusanat...4 Sinun liittosi. Sinä päätät...6 Liittokokous...6 Edustajisto...6 Liittohallitus...7 Liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit...
SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
Suomen Apteekkariliiton säännöt
Suomen Apteekkariliiton säännöt Hyväksytty Suomen Apteekkariliiton syyskokouksessa 26.11.2010 Hyväksytty Yhdistysrekisteriin 18.10.2011 SUOMEN APTEEKKARILIITON SÄÄNNÖT 1 - Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017 TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Luottamusmiesvaali 1 (5) Viestintäalan toimihenkilöiden luottamusmiesvaalien
Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat
Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Mitkä vaalit? Kuntasektorilla työskentelevät superilaiset valitsevat itselleen uudet luottamusmiehet kaudelle 2019 2022 Vaalit käydään loka-joulukuulla
Edustajiston vaalit 2018
Edustajiston vaalit 2018 Arvoisat jäsenet ja jäsenyhdistykset ProAgria Pohjois-Savon toiminnassa tuleva talvikausi on vaaliaikaa. Tässä kirjeessä on ohjeet ehdokasasetteluun. ProAgria Pohjois-Savon edustajiston
SÄÄNNÖT. Imatran Purjehdusseura ry SÄÄNNÖT. Korjattu Imatra 3.4.1990 1.(5) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA
Imatra 3.4.1990 1.(5) SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS 3 JÄSENEKSI OTTAMINEN 4 JÄSENEN EROAMINEN Yhdistyksen nimi on Imatran Purjehdusseura ja sen kotipaikka on Imatra.
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.
1 Äänestys- ja vaalijärjestys 1 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 2 Hallitus määrää joka kolmas
ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS / ÄÄNESTYS JA VAALIOHJEET
SÄHKÖALOJEN AMMATTILIITTO RY:N SÄHKÖALOJEN TYÖTTÖMYYSKASSAN ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS / ÄÄNESTYS JA VAALIOHJEET Hyväksytty edustajistossa 21. 22.11.2015 SÄHKÖALOJEN AMMATTILIITTO RY:N JA SÄHKÖALOJEN
Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä)
Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Nro Asiakohta Puoltavat äänet 1 Hallituksen ehdotus osingon jakamisesta Vastustavat äänet Tyhjät äänet 1 943 198 0 0 OKMETIC
ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS
RILin hallituksen hyväksymä 13.3.2014 Sivu 1 (6) ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS I Yleisiä määräyksiä 1 Sen lisäksi mitä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n (jäljempänä Liitto) säännöissä hallituksen
Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.
Kokouksen järjestyssääntö Edustajakokouksen esityslistan 4. kohdassa tehdyn päätöksen mukaisesti kokouksessa noudatetaan järjestäytymismuotojen ja menettelytapojen osalta seuraavaa järjestyssääntöä: 1
VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015)
VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015) 2 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O Sivu 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET... 4
1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tulkinta... 3 Äänestys- ja vaalijärjestyksen muuttaminen...
SUOMEN POLIISIJÄRJESTÖJEN LIITTO RY Äänestys- ja vaalijärjestys Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ 1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 klo 12.00 Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 30, Tampere (kartta) Asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan
Räyskälä Säätiö. Säännöt. Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 www.rayskala.com
Räyskälä Säätiö Säännöt Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 FINLAND www.rayskala.com Räyskälä Säätiön säännöt 2/6 1 Säätiön nimi on Räyskälä-Säätiö ja sen kotipaikka
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Hamarin Puistotie 20 16.06.2016 09:39:47 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.06.2016 Toiminimi: Asunto Oy Hamarin Puistotie 20 Yritys-
OULUN ERÄ- JA KENNELKERHO R.Y.:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
OULUN ERÄ- JA KENNELKERHO R.Y.:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI 1 Yhdistyksen nimi on Oulun Erä- ja Kennelkerho ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN
ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN Tehtävätaulukko Äänioikeutettu jäsen Ehdokasilmoituksen laatija Ehdokasilmoituksen asiamies Ehdokas Jäsenyys Ikä Asuinpaikka 31.12.2017
Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2014. 313/2014 Oikeusministeriön päätös
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2014 313/2014 Oikeusministeriön päätös yleisissä vaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista Annettu Helsingissä 11 päivänä
Osuuskunnan toiminimi on Osuuskauppa PeeÄssä ja sen kotipaikka o n Kuopio. Näissä säännöissä osuuskunnasta käytetään nimitystä osuuskauppa.
OSUUSKAUPPA PEEÄSSÄN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osuuskauppa PeeÄssä ja sen kotipaikka o n Kuopio. Näissä säännöissä osuuskunnasta käytetään nimitystä osuuskauppa. 2 Toiminnan
SUOMEN VINTTIKOIRALIITTO RY Kevätkokous 13.3.2004 1 (6) liite 5
SUOMEN VINTTIKOIRALIITTO RY Kevätkokous 13.3.2004 1 (6) SUOMEN VINTTIKOIRALIITTO ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Vinttikoiraliitto ry, josta käytetään lyhennystä
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,
LIITTOJEN TOIMINTASÄÄNTÖJEN SISÄLTÖ
SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU 22.12.1998 Eettisen toimikunnan teksti tummennettu ja alleviivattu LIITTOJEN TOIMINTASÄÄNTÖJEN SISÄLTÖ 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Liitto - Förbund r.y. Yhdistyksen
I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA
TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas
Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 258 n vaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002995 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudekseen kaupunginvaltuuston
Hallinto ja päätösvalta Hallituksen vastuut ja velvollisuudet. Merja Kaija kyläasiamies
Hallinto ja päätösvalta Hallituksen vastuut ja velvollisuudet Merja Kaija kyläasiamies YHDISTYKSEN HALLINTO Yhdistyksellä oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä. (Yhdistyslaki+säännöt) Linkki
VAALIPIIRI- KOKOUKSET 2016 OHJEET ONNISTUNEISIIN KOKOUKSIIN
VAALIPIIRI- KOKOUKSET 2016 OHJEET ONNISTUNEISIIN KOKOUKSIIN Sisällysluettelo Vaalipiirikokous... 4 Yleistä... 4 Ennen kokousta... 5 Ammattiosaston kokousvalmistelut... 5 Vaalipiirikokouksen vastuuhenkilön
Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014
TEK vaalit 2014 TEK = Tekniikan Akateemiset ja TFiF Tekniikan Akateemisten Liitto TEK on etu- ja palvelujärjestö, johon kuuluu kaksi jäsenjärjestöä: Tekniikan Akateemiset ry edustaa pääasiassa suomenkielisiä
Savonlinnan kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö
Savonlinnan kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Versionhallinta: 19.12.2013 Nuorisovaltuuston toimintasääntö, 264 sivistyslautakunta 14.4.2015 Toimintasuunnitelman muutosehdotukset, valmistelutyöryhmä
AUTOKOULULIITON SÄÄNNÖT
AUTOKOULULIITON SÄÄNNÖT 10 JÄLJENNÖS 1(7) Rekisterinumero: 45.135 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Suomen Autokoululiitto ry, Finlands
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Vaalijärjestys
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Vaalijärjestys 11.11.2014 Sivu 1 / 13 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys I luku Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen
Sähkötarkastusyhdistys SÄTY ry:n
Yhdi Sivu 1/5 Sähkötarkastusyhdistys SÄTY ry:n 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Sähkötarkastusyhdistys Säty ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistys on sähköturvallisuuslaissa
