KUNTALIITOS SAVONLINNA, PUUMALA, PUNKAHARJU JA KERIMÄKI TALOUS/TASE JA TASEEN TUNNUSLUVUT Avaavan taseen muodostaminen Toimintaa jatkavan kunnan avaavan taseen muodostamisessa noudatetaan pääsääntöisesti samoja tase-erien arvostus- ja kirjausperiaatteita riippumatta siitä, onko kyse uuden kunnan perustamisesta, kunnan liittämisestä toimintaa jatkavaan kuntaan tai muusta kuntajaon muutoksesta. Kuntien kuntaliitosta edeltävät taseet yhdistellään rivi riviltä toimintaa jatkavan kunnan avaavaksi taseeksi keskinäiset saamiset ja velat eliminoiden. Yhdistely tehdään kirjanpitoarvoissa. Arvonkorotukset ja -alennukset käsitellään uuden kunnan kirjanpidossa niistä annettujen säännösten ja ohjeiden mukaisesti. Kuntaliitosta edeltävät tilinpäätökset Kuntaliitosta edeltävät tilinpäätökset laaditaan kaikissa liitoskunnissa tilinpäätöksen antamisesta annettujen säännösten ja soveltamisohjeiden mukaisesti ilman kuntaliitosta ennakoivia kirjauksia. Muutoksia oman pääoman rakenteessa tai varaus-luonteisissa erissä ei tehdä siitä poiketen, mitä kunnan olisi toimintaa jatkaessaan muutoin sallittu tehdä. Oman pääoman rakenne ja muutokset Lakkautettavien kuntien oman pääoman erät yhdistellään kirjanpitoarvoissa vastaaviin eriin toimintaa jatkavan kunnan avaavassa taseessa. Kuntaliitosta ennakoivia muutoksia oman pääoman rakenteeseen ei tule tehdä lakkautettavan kunnan tilinpäätöksessä. Muusta syystä tehtävissä siirroissa oman pääoman erien kesken tulee noudattaa kuntalain 65 :n ja sen perustelujen mukaisia perusteita oikean ja riittävän kuvan antamisesta kunnan taloudellisesta asemasta sekä kuntaliitosta edeltävissä tilinpäätöksissä että toimintaa jatkavan kunnan avaavassa taseessa ja kirjanpidossa 1
Kuntien yhdistelty tase vuoden 2010 tilinpäätösten mukaan 2
3
Kertynyt yli-/alijäämä e/asukas TP 2010 200 100 0-100 -200 67-132 -300-400 -500-453 -600-700 -800-601 -689 Kertynyt alijäämä % käyttötuloista: Puumala 7,64 %, Kerimäki 11,7 %, Punkaharju 7,36 % Kuntaliiton asiantuntija-arvion mukaan, jos alijäämiä on kertynyt yli 15 % käyttötuloista, alijäämien kattaminen taloussuunnitelmien ylijäämillä on todennäköisesti vaikeaa. Yhdenkään kunnan alijäämä käyttötuloista ei ylitä 15 %. 4
LAINAT EUROA/ASUKAS TP 2010 3000 2783 2500 2140 2000 1500 1373 1581 1000 816 500 0 Kunnan on mahdollista suoriutua velan maksusta, jos omavaraisuusaste on yli 50 % ja suhteellinen velkaantuneisuus alle 50 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,00 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % 5 Omavaraisuusaste Suhteellinen velkaantuneisuus Raja-arvo
6
Toimintaa jatkavan kunnan talousarvio ja -suunnitelma Uuden tai laajentuvan kunnan talousarvion ja suunnitelman laatimisesta vastaa järjestelytoimikunta tai laajentuvan kunnan kunnanhallitus. Suunnitelmat hyväksyy uusi kunnanvaltuusto. Taloussuunnitelman tasapainottamisen ja toimenpideohjelman laadintavelvoite Kuntalain talouden tasapainottamista ja alijäämän kattamista koskevia säännöksiä sovelletaan myös kuntaliitostilanteessa. Lakkaavan kunnan ei tule tehdä kuntaliitosta ennakoivia muutoksia oman pääoman rakenteessa. Alijäämän kattamisessa tulee noudattaa kuntalain 65 :n ja sen perustelujen mukaisia perusteita oikean ja riittävän kuvan antamisesta kunnan taloudellisesta asemasta sekä kuntaliitosta edeltävissä tilinpäätöksissä että toimintaa jatkavan kunnan avaavassa taseessa. Toimintaa jatkavan kunnan taloussuunnitelman tulee olla tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos avaavaan taseeseen ei arvioida muodostuvan ylijäämää. Kunnan on laadittava toimenpideohjelma, jos avaavan taseen alijäämää ei saada katetuksi talousarviossa ja suunnitelmassa. Toimenpideohjelman valmistelee järjestelytoimikunta tai laajentuvassa kunnassa kunnanhallitus ja hyväksyy kunnanvaltuusto taloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. 7