HAASTEENA MIELENTERVEYS- TAI PÄIHDEONGELMAINEN ASUKAS

HAASTEENA MIELENTERVEYS- TAI PÄIHDEONGELMAINEN ASUKAS Komulainen Katja Opinnäytetyö Syksy 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikkö

TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU/PIEKSÄMÄEN YKSIKKÖ Komulainen Katja, Mörkö se tuli piiriin, Haasteena mielenterveys- tai päihdeongelmainen asukas Pieksämäki lokakuu 2001 Opinnäyte, 41 s., liitteet 8 s. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Niiralan Kulman siivous- ja huoltohenkilökunnan valmiuksia kohdata mielenterveys- tai päihdeongelmainen asukas sekä luoda informatiivinen opas, joka lisää henkilökunnan kohtaamisvalmiuksia. Valmiuksilla tarkoitetaan tiedollisia, taidollisia ja moraalisia eli asenteellisia valmiuksia. Koska asenteet korostuvat kohtaamisessa, oli niiden selvittäminen tärkeintä. Tutkimus on kvantitatiivinen. Aineiston keruun suoritin puolistrukturoidulla kyselylomakkeella. Tutkittavien perusjoukon muodostivat 63 Niiralan Kulman siivous- ja huoltohenkilökunnan edustajaa, joista valitsin satunnaisotannalla 30 työntekijää. Tutkimukseen heistä osallistui 19 (63%). Tulosten perusteella voidaan todeta, että taidolliset ja asenteelliset valmiudet kohdata mielenterveys- tai päihdeongelmainen asukas ovat huomattavasti paremmat kuin tiedolliset valmiudet. Tämä näkyy käytännönläheisen koulutuksen tarpeena. Siivous- ja huoltohenkilökunta tulee hyvin toimeen mielenterveys- tai päihdeongelmaisten asukkaiden kanssa. Asukkaat eivät leimaudu poikkeavan käyttäytymisensä vuoksi vaan henkilökunta huomioi heidät tavallisina asukkaina. Mielenterveysongelmaisen asukkaan elämäntilanne koettiin helpommin ymmärrettäväksi kuin päihdeongelmaisen. Työyhteisön tukea kohtaamistilanteissa pidettiin riittämättömänä. Mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan kohtaamisopas muodostuu kohtaamistilanteen yleistä toimintaohjeista. Lisäksi opas sisältää kuvauksia tilanteista, jolloin työntekijän on oltava varovainen ja hänen on syytä ottaa yhteyttä viranomaisiin. Opas ohjaa siivous- ja huoltohenkilökuntaa kohdentamaan yhteydenottonsa oikealle viranomaiselle. Oppaasta löytyvät myös viranomaisten yhteystiedot. Opas on tehty Niiralan Kulman tilauksesta. Mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan kohtaamisessa korostui asenteellisten valmiuksien tärkeys. Erityisesti avun tarpeen tunnistamisessa muiden työtehtävien ohella painottui asenteiden merkitys. Mikäli siivous- tai huoltohenkilökunta ei miellä omaa rooliaan merkittäväksi asukkaiden asumishäiriöiden/vaikeuksien tunnistajana, kasautuvat niistä aiheutuvat sosiaaliset ongelmat. Mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan kohtaamisessa tapahtuva vuorovaikutus tulee ymmärtää luonnolliseksi osaksi siivous- ja huoltotyötä. ASIASANAT: Asumishäiriö, sosiaalinen ongelma, leimautuminen, poikkeava käyttäytyminen, mielenterveysongelma, päihdeongelma SÄILYTYSPAIKKA: Diakonia-ammattikorkeakoulu/Pieksämäen yksikön kirjasto

ABSTRACT DIACONIA POLYTECHNIC/PIEKSÄMÄKI TRAINING UNIT Komulainen Katja, Who s scared of the bogeyman? The Challenge of Encountering Habitant with Mental Problems and Substance Abuse Pieksämäki, October 2001 Dissertation, 41 p., app. 8 p. The aims of this study were firstly, to examine the capabilities of the cleaning and maintenance personnel of Niiralan Kulma to encounter habitants with mental problems or substance abuse. The capabilities include primarily attitude but also knowledge and skill. Secondly to create an informative guide to enhance the personnel s capabilities. The data were gathered with a semi-structured questionnaire. Out of 63 cleaning and maintenance personnel a sample of 30 was randomly selected. 19 (63%) participated in this study. The result indicated that the personnel s encountering capabilities are lacking in knowledge but were better in attitude and skill. The personnel gets along with these habitants who are not labelled by their abnormal behavior, instead they are regarded as ordinary habitants. The life situation of a mental problem habitant was easier comprehensible than the situation of a substance abusing one. The help from the work community in encountering situations was conceived insufficient. The conclusions are as follows Practical education is needed, particularly concerning the attitude capabilities in encountering situations. Attitudes are especially important when the habitants need for help must be discovered in addition to other duties of work. If the cleaning and maintenance personnel does not realize it s important role in discovering the habitants problems, the consequential social problems will accumulate. The interaction must be regarded as part of the cleaning and maintenance work. Finally, a practical guide for these encountering situations is described. Keywords: living disorder, social problem, labelling, abnormal behavior, mental health problem, substance abuse Deposited: Diaconia Polytechnic/Pieksämäki training unit is library

1 JOHDANTO Niiralan Kulma on Kuopion kaupungin suurin vuokra-asuntojen tuottaja. Yhtiöllä on merkittävä rooli mielenterveys- ja päihdeongelmaisten ihmisten asuttamisessa. Näiden asukasryhmien asuminen ei aina ole ongelmatonta. Mielenterveys- tai päihdeongelmasta johtuva sosiaalisten taitojen kaventuminen näkyy usein häiriökäyttäytymisenä sekä asumiskyvyttömyytenä, jotka alentavat koko asuinyhteisön asumisviihtyvyyttä. Asumisohjeet koskevat kuitenkin kaikkia asukkaita ja niiden rikkomisesta seuraa varoitusten jälkeen häätö, mikäli asukas ei kykene muuttamaan elämäntapaansa. Usein mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan kohdalla häätö kunnallisesta vuokra-asunnosta tarkoittaa asunnottomuutta, koska heillä ei ole resursseja kilpailla yksityisillä asuntomarkkinoilla. Tässä työssä kiinnostukseni kohteena on mielenterveys- tai päihdeongelmaisten ihmisten asumisen problematiikka eli sosiaaliset ongelmat, joita tarkastelen teoriaosassa poikkeavan käyttäytymisen ja leimautumisteorian kautta. Tutkimuksessani selvitän millaisia ovat Niiralan Kulman siivous- ja huoltohenkilökunnan tiedolliset, taidolliset sekä asenteelliset valmiudet kohdata mielenterveys- tai päihdeongelmainen asukas. Tutkimuksen toisena tavoitteena on lisätä siivous- ja huoltohenkilökunnan valmiuksia kohdata mielenterveys- tai päihdeongelmaisia asukkaita. Tätä tarkoitusta varten kokoan informatiivisen oppaan, joka tulee sisältämään kohtaamisen yleisiä ohjeita sekä muita tarkoituksenmukaisia tietoja. Sosiaalisten ongelmien tunnistamista edellyttää kykyä kohdata mielenterveys- tai päihdeongelmainen asukas sekä tietoa siitä, minne heidän ongelmistaan voi ilmoittaa. Niiralan Kulman siivous- ja huoltohenkilökunnan keskuudessa käytäntö on muodostunut varsin kirjavaksi ja työntekijäkohtaiseksi. Tämän vuoksi tulen toteuttamaan opinnäytetyöni yhteistyössä Niiralan Kulman kanssa.

2 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMA 2.1 Mielenterveysongelma Mielenterveyteen kuuluu psyykkinen hyvänolon ja tasapainon tunne, jonka avulla ihminen selviytyy kokemusmaailmassaan ajoittaisista ristiriidoista huolimatta. Samalla ihminen säilyttää kyvyn toteuttaa itseään. Mieleltään terveellä ihmisellä on tasapainoiset tunnesuhteet sekä riittävä todellisuuden taju. (Lahti 1995, 25, 44; Salonen 1997, 69.) Mielenterveysongelmat käsittävät psykoosit, neuroosit sekä erilaiset persoonallisuushäiriöt. Psykoosilla tarkoitetaan tilannetta, missä ihmisen todellisuudentaju on häiriintynyt. Tällöin ihmisellä on harhoja tai epärealistisia kuvitelmia asioista. Psykoosi voi olla äkillinen, uusiutuvasti ilmenevä tai esimerkiksi päihteiden liikakäytön yhteydessä esiintyvä. Pitkittynyt psykoosi eli skitsofrenia voi ilmetä äkillisesti tai hitaasti etenevänä eristäytymisenä. Skitsofreniassa on kuitenkin selvästi aktiivinen harhojen ja hajanaisuuden vaihe, jonka jälkeen ihminen taantuu eikä kykene hoitamaan asioitaan. (Lahti 1995, 49.) Neuroosit ovat eriasteisia ahdistuneisuuden ilmentymiä, jolloin ihminen pelkää muun muassa sosiaalisia tilanteita tai selviytymistään niistä. Tulevien tapahtuminen pelko ilmenee ahdistumisena. Usein ahdistuneisuus liittyy lisäoireena muihin mielenterveysongelmiin kuten depressioon, jonka oireet ilmenevät vakavina masennustiloina tai kroonisena masentuneisuutena. Depression rinnalla saattaa esiintyä myös maanisia reaktioita, joiden aikana ihminen on ylienerginen. Depression ja maanisuuden esiintyminen yhdessä voi johtaa maanisdepressiiviseen psykoosiin. (Lahti 1995, 48.) Persoonallisuushäiriöissä on kyse ylikorostuneista luonteenpiirteistä, jotka vaikuttavat selvästi ihmisen käyttäytymiseen. Persoonallisuushäiriöihin voidaan lukea myös antisosiaalinen käyttäytyminen, esimerkiksi eristäytyminen sekä rajatilapersoonallisuus, jolloin ihminen jaottelee maailman hyvään ja pahaan. (Tillbury 1994, 14; Lahti 1995, 47.)

Tässä työssä mielenterveysongelmaiseksi määritellään ihminen, jolla on sosiaalista toimintakykyä, työkykyä sekä osallistumis- tai selviytymismahdollisuuksia rajoittava psyykkinen oire. Oireiden esiintyminen vaikuttaa sosiaalisten taitojen sekä elämänpiirin kaventumiseen. Mielenterveysongelmaisen ihmisen käyttäytyminen ymmärretään myös osittaisena itsemääräämisoikeuden menettämisenä, jolloin hän on alttiina muiden hyväksikäytölle. (Salonen 1997, 72.) 2.2 Päihdeongelma Päihteiden käyttö on yleismaailmallista, mutta päihtymistarkoituksessa käytetyt aineet vaihtelevat kulttuureittain (Inkinen, Partanen & Sutinen 2000, 37). Päihteet vaikuttavat ihmisen sekä fyysisiin että psyykkisiin toimintoihin ja tajunnan tasoon. Päihdyttävät aineet jaetaan pääsääntöisesti kolmeen pääryhmään: alkoholiin, lääkkeisiin ja huumeisiin. Huumeet voidaan jaotella huumausaineisiin, joita käytetään vain päihtymistarkoituksessa, teknisiin liuottimiin sekä sellaisiin lääkkeisiin, joita käytetään huumeina. (Haavio, Mattila, Sinnemäki & Syysmeri 1994, 83.) Huumausaineilla on päihteiden joukossa oma erityispiirteensä, mikä johtuu niiden kriminalisoinnista (Saarto 1998, 66). Nykyaikana päihteiden käytössä korostuu eri päihdyttävien aineiden rinnakkais- ja perättäiskäyttö. Päihdyttäville aineille on ominaista niiden aiheuttama riippuvuus, jossa on tyypillistä pakonomaisuus sekä päihteiden käytön jatkuessa pitkään mielihyväkokemuksien saavuttamiseksi lisääntyvä päihteiden käyttö. Kun positiiviset käyttökokemukset vähenevät, päihderiippuvaisen ihmisen päihteiden käyttötarkoitus muuttuu. Aiemman mielihyvän tavoittelun tilalle tulee päihteiden tuottamien vieroitusoireiden lievittäminen. (Granström & Kuoppasalmi 1998, 32; Ahtiala & Ruohonen 1998, 145; Inkinen ym. 2000, 26.) Riippuvuus voi olla fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista. Fyysisessä riippuvuudessa elimistö on tottunut päihdyttävään aineeseen niin, että päihteiden puuttuminen aiheuttaa elimistössä eriasteisia toiminnallisia häiriöitä, jotka ilmenevät vieroitusoireina. Psyykkisessä riippuvuudessa päihteiden käyttäjä kokee päihteen ja sen vaikutuksen välttämättömäksi hyvinvoinnilleen. Psyykkinen riippuvuus kehittyy usein jo ennen fyysistä riip-

puvuutta. Päihteiden käyttäjän sosiaalinen riippuvuus ilmenee ihmisen kiinnittymisenä sellaiseen sosiaaliseen verkostoon, jossa päihteiden käytöllä on keskeinen asema. (Huttunen 1996, 243 246; Inkinen ym. 2000, 31.) Tässä työssä päihdeongelmaisella tarkoitetaan ihmistä, jolla on pakonomainen tarve saada ja käyttää päihdettä jatkuvasti tai ajoittain. Pakonomaisuus tarkoittaa myös kyvyttömyyttä lopettaa päihdyttävän aineen käyttö. (Haavio ym. 1994, 31; Inkinen ym. 2000, 31.) Päihdeongelma käsitetään sairautena, jonka seurauksena ongelmat alkavat kasautua ja sitä kautta elämänpiiri kaventua. Keskeistä päihdeongelman määritelmälle on päihteiden käytön ongelmallisuus, joka asumisvaikeuksien muodossa koskettaa myös muita kuin päihdeongelmaista itseään.

3 ASUMISHÄIRIÖ SOSIAALISENA ONGELMANA 3.1 Sosiaalinen ongelma Ymmärrettäessä ja lähestyttäessä sosiaalisia ongelmia voidaan erottaa kaksi pääsuuntaa, objektivistinen ja subjektivistinen. Objektivistinen suuntaus yhdistetään funktionaaliseen teoriaan, jonka mukaan sosiaaliset ongelmat ovat seurausta yhteiskunnan rakenteellisista ristiriidoista. Subjektivistista suuntausta edustaa sosiaalinen konstruktionismi, jolloin sosiaalisia ongelmia pidetään kollektiivisten määrittelyprosessien tuotteena. (Hakkarainen 1998, 196 197.) Konstruktionistisen määritelmän mukaan sosiaalisena ongelmana pidetään jotakin olosuhdetta tai käyttäytymistä silloin, kun se jostakin näkökulmasta katsottuna määritellään niin haitalliseksi, joko asianomaiselle itselleen, muille ihmisille tai yhteiskunnalle, että päädytään tulkintaan asialle pitäisi tehdä jotain. (Jokinen, Juhila & Pösö 1995, 12.) Edellä mainitussa määritelmässä korostuu yhteiskunnallinen tulkinta eli sosiaalisia ongelmia ovat ne, joita yhteiskunnassa pidetään sellaisina. Yksilölliset ongelmat erottuvat sosiaalisista ongelmista vain tulkinnan tason mukaan. (Heikkilä 1990, 137; Hakkarainen 1998, 197 199.) Asuinyhteisössä yksilön mielenterveys- tai päihdeongelma muodostuu sosiaaliseksi ongelmaksi vasta sitten, kun muu yhteisö luokittelee ongelman itselleen haitalliseksi. Vuokrataloyhtiöissä sosiaalisen ongelman yhtenä mittarina voidaan pitää asumissääntöjä, joissa määritellään asuinyhteisöä häiritsevät toimet. Piirainen (1993) kirjoittaa sosiaalisten ongelmien kolmijaosta, jolloin sosiaalinen ongelma luokitellaan köyhyyteen, avuttomuuteen ja poikkeavuuteen. Tutkimuksessaan hän määrittelee köyhyyden ja avuttomuuden aineellisena puutteena sekä tietojen ja taitojen puuttumisena. Poikkeavuutta sosiaalisena ongelmana Piirainen (1993) kuvaa epäsosiaalisuutena. Määritelmää ei hänen mielestään voida pitää ongelmattomana, koska käsitteet köyhyys, avuttomuus ja poikkeavuus eivät ole selvärajaisia. (Piirainen 1993, 74 75.) Aineellisten resurssien puuttuminen voi johtaa syrjäytymiseen eli yhteiskunnassa selviytymistä edellyttävien tietojen ja taitojen vähyyteen. Tämä osaamattomuus ja tietä-

mättömyys voi aiheuttaa poikkeavuutta ja normien rikkomista. Sosiaalisten ongelmien määritteleminen kolmen toisiinsa liittyvän ilmiön kautta kuvaa niiden prosessinomaista luonnetta. (Piirainen 1993, 74 75.) Näitä ongelmia tulisikin tarkastella pidempi kestoisena prosessina kuin yksittäistä ilmiötä tai tilaa käsittelevänä terminä. (Piirainen 1993, 74 75; Hakkarainen 1998, 197, 203.) Sosiaalisten ongelmien taustaolosuhteista on vaikea löytää yhteisiä tekijöitä, joten Spectorin ja Kitsusen (1977) mukaan tulisi tarkastella niitä yhteisöllisiä tiedotusprosesseja, joissa erilaiset haitalliset olosuhteet tulevat määritellyksi sosiaalisiksi ongelmiksi. (Hakkarainen 1998, 197.) Tämä määrittelyprosessi on sidoksissa kunkin toimijan näkemykseen ongelmallista asiantiloista (Jokinen ym. 1995, 13; Hakkarainen 1998, 197). Blumer (1971) on luonut yhden tunnetuimmista malleista, jolla selitetään sosiaalisten ongelmien muodostumista viiden vaiheen kautta. Mallin mukaan asiantilan määritteleminen sosiaaliseksi ongelmaksi alkaa sen julkituonnilla. Jotta asiantilaa ryhdyttäisiin pitämään yleisesti vakavana ongelmana, täytyy sen saada laajempi tunnustus eli legitimointi. Ongelman tarkemman määrittelyn jälkeen suunnataan yhteisöllisiä voimavaroja sen torjumiseen. Tällä toiminnalla tähdätään viralliseen toimenpideohjelman laatimiseen, jolloin sosiaalinen ongelma tulee julkisen kontrollin kohteeksi. Viimeisenä vaiheena Blumerin (1971) mallissa on virallisen toimenpideohjelman toteuttaminen, joka tarkoittaa esimerkiksi uusien käytännön kautta luotujen toimintamallien laajempaa soveltamista. (Hakkarainen 1998, 203 204.) 3.2 Asumishäiriö Asuinyhteisöjen sosiaaliset ongelmat konkretisoituvat usein mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan aiheuttamissa asumishäiriöissä. Asumishäiriöitä ovat kaikki asumiseen ja olemiseen liittyvät asiat, jotka rikkovat taloyhtiön asumisohjeita (liite 1) ja haittaavat muiden asukkaiden asumisviihtyvyyttä. Asumishäiriöksi lasketaan myös vieraiden aiheuttamat häiriöt, joista asunnonhaltija on aina vastuussa. (S. Karjalainen, henkilökohtainen tiedonanto 18.9.2000.)

Asumishäiriöiden määrittely huoneenvuokralaissa (61 ) tapahtuu vuokranantajan vuokrasopimuksen purkuoikeuksien kautta. Huoneenvuokralain (61 ) momenteista 4-6 on selvimmin ymmärrettävissä mitä asumishäiriöllä laissa tarkoitetaan. Näissä momenteissa mainitaan vuokranantajan oikeudesta purkaa vuokrasopimus, mikäli vuokralainen viettää tai sallii vietettävän huoneistossa häiritsevää elämää, vuokralainen hoitaa huoneistoaan huonosti tai vuokralainen asumisellaan huoneistossa rikkoo mitä terveyden tai järjestyksen säilyttämiseksi on säädetty tai määrätty. (Huoneenvuokra 1995, 38.) Niiralan Kulmassa asumishäiriöiden vuoksi varoituskirjeitä kirjoittavat työntekijät ovat muodostaneet oman terminologiansa, jolla he kuvaavat kansankielellä vuokralaisten aiheuttamia asumishäiriöitä. Näistä mielenterveys- tai päihdeongelmaisille osoitetuista häiriövaroituskirjeistä on löydettävissä asumishäiriöille yläkäsitteet; epäsäännöllinen elämä, epäasiallinen käytös, kohtuuton epäsiisteys sekä häiriöt ja yleinen levottomuus rappukäytävissä, piha-alueilla tai muissa taloyhtiön yhteisissä tiloissa. Näitä asumishäiriöitä kuvaillaan häiriövaroituksissa usein joko yksin tai vieraiden kanssa tapahtuvaksi humalaiseksi toikkaroimiseksi, mölyämiseksi, huutamiseksi, uhkailemiseksi, hajuhaitaksi sekä naapureiden ovien ja ikkunoiden takana tapahtuvaksi paukutteluksi, ryskämiseksi ja ovikellojen aiheettomaksi soitteluksi. (Niiralan Kulma Häiriövaroitukset 2000.) Tässä työssä sosiaalisella ongelmalla tarkoitetaan vaikeasti päihde- tai mielenterveysongelmaisen asukkaan henkilökohtaisia ongelmia, joista aiheutuneiden asumishäiriöiden vuoksi on muodostunut muuta asuinyhteisöä käsittävä ongelma. Sosiaalisena ongelmana asumishäiriö on toistuvaa, jatkuvaa ja kestämätöntä. Määritelmä kuvaa myös mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan välttämättömien sosiaalisten taitojen vähyyttä sekä siitä johtuvaa asumiskyvyttömyyttä. Tässä työssä sosiaalinen ongelma on määritelty asuinyhteisön mukaan eli näkökulma sosiaalisiin ongelmiin on konstruktiivinen.

4 MIELENTERVEYS- TAI PÄIHDEONGELMAISEN POIKKEAVA KÄYTTÄY- TYMINEN JA LEIMAUTUMINEN 4.1 Poikkeava käyttäytyminen Poikkeavan käyttäytymisen määritelmä on vaikea, koska se on sidoksissa kulloisenkin määrittelijän normaaliuden käsitteeseen. Normaalius määritellään usein yhteiskunnallisten normien ja sanktioiden kautta. Oleellisinta tässä on normien yhteys sosiaaliseen kontrolliin. (Rubington & Weinberg 1987, 199; Virtanen 1987, 40; Nouko-Juvonen 1998, 231 232; Toivonen 1998, 26 27.) Tavallisessa vuokrataloyhtiössä normeja ovat yleiset käyttäytymissäännöt sekä taloyhtiön asumisohjeet, joiden noudattamista koko asuinyhteisö valvoo. Normit kertovat kuinka yksilön tulisi kussakin tilanteessa käyttäytyä tai kuten tässä yhteydessä asumisohjeet sanelevat kuinka ei tule käyttäytyä. Yhteisö vahvistaa normia myönteisin tai kielteisin sanktioin (palkinnoin tai rangaistuksin). Poikkeavaa käyttäytymistä syntyy vasta sitten, kun joku rikkoo normeja, joiden noudattamista muu asuinyhteisö kontrolloi. (Rubington & Weinberg 1987, 199; Laine 1991, 16; Jokivuori & Vainio 1991, 37 46.) Toisaalta normit edellyttävät normirikkomuksia, jotta yhteisössä päästään selville normirajoista (Allard & Littunen 1972, 191; Lahti 1990, 68; Kyntäjä 1998, 213). Kunnallisessa vuokrataloyhtiössä asukkaan poikkeavuus määritellään pitkälti asumisohjeiden rikkomusten sekä siitä aiheutuneiden sosiaalisten ongelmien kautta. Yhdessä asuinyhteisössä sosiaaliseksi ongelmaksi luokiteltu poikkeava käyttäytyminen saattaa toisessa ympäristössä olla tavanomaista ja hyväksyttyä. Lisäksi on huomioitava, että sosiaalisista ongelmista valittava saattaa itse poiketa vallitsevista normeista. (Nouko- Juvonen 1998, 234.) Länsimaissa useat ongelmat tulkitaan lääketieteellisen, erityisesti psykiatrisen viitekehyksen kautta. Osittain tämän vuoksi poikkeava käyttäytyminen on hyväksytympää, jos se voidaan osoittaa johtuvan sairaudesta eikä henkilökohtaisesta epäonnistumisesta tai riittämättömyydestä. (Granfelt 1992, 97; Nouko-Juvonen 1998, 235.) Conradin ja Schneiderin (1985) mukaan poikkeavan käyttäytymisen medikalisoituminen on johtanut siihen, että poikkeavuuden luokittelussa häiriökäyttäytymisestä on tehty entistä ylei-

semmin sairautta. Tämän seurauksena esimerkiksi päihteiden väärinkäyttö on medikalisoitu. Aikaisemmin poikkeavuuksien edustajat tulkittiin vastuullisiksi teoistaan, mutta sairausnäkökulman myötä heidän välitön vastuullisuutensa on vähentynyt. (Nouko- Juvonen 1998, 235 236; Lahti 1990, 68 69.) Poikkeavuuteen liittyy tietynlaisia etuja, koska tällöin ihmisellä on lupa tehdä asioita, jotka ei ole sallittuja muille ja hulluuteensa vedoten hän voi saada jopa tunnustusta teoistaan. (Lahti 1990, 68 69.) Vaikka päihdeongelma on luokiteltu sairaudeksi, katsotaan sen kuitenkin olevan itse aiheutettu. Näin ollen päihdeongelmaisen poikkeavaa käyttäytymistä ei koeta niin ymmärrettävänä kuin mielenterveysongelmaisen, jolla on osoitettavissa oikea sairaus. Poikkeavuus itsessään ei ole sairaus, vaikka sitä käytetään kuvamaan mielenterveys- tai päihdeongelmaisen käyttäytymistä (Aday 1989, 17 18, 134). 4.2 Leimautuminen Tarkastelen työssäni poikkeavan käyttäytymisen syntyä leimaamisteorian (labelling theory) näkökulmasta. Leimaamisteorian yhteydessä käytetään stigma-käsitettä, jolla tarkoitetaan mitä tahansa yksilön poikkeavuutta ilmaisevaa merkkiä: toiminnallista häiriötä, ulkoisesti havaittavaa fyysistä vammaa tai vain tietoisuutta yksilön aiemmasta normien rikkomuksesta ja poikkeavuudesta esimerkiksi vankilassa tai psykiatrisessa hoidossa oleminen. Olennaista on, että yhteisö suhtautuu yksilöön kielteisesti havaittuaan tämän poikkeavuuden merkin. Mielenterveys- tai päihdeongelmainen asukas on hyvin usein tällaisella stigmalla merkitty, joten hän joutuu helposti yhteisön tarkkailun alaiseksi, eikä hänellä yleensäkään ole mahdollisuutta päästä leimastaan. Yhteisö pelkää jo aiemmin normeja rikkoneen uusivan tekonsa ja suojautuu välttämällä vuorovaikutusta hänen kanssaan. (Rosendan 1973, 183; Jokivuori & Vainio 1991, 48 49.) Mielenterveys- tai päihdeongelmainen asukas leimataan usein kärjistyneiden stereotypioiden pohjalta. Tällöin heidän normien rikkomukset ovat voimakkaamman sosiaalisen kontrollin kohteena. Taloyhteisöissä ja jopa lähitalojen asukkailla on yleisesti tiedossa sosiaalisten ongelmien aiheuttajat. Kuitenkin julkisesti leimautuneiden asuinyhteisöjen sosiaaliset ongelmat eivät näy ohikulkijoille, vaan ne ovat asuinyhteisön sisäisiä ongelmia. (Piirainen 1993, 196 201.)

Leimautumisen jälkeen mielenterveys- tai päihdeongelmainen ei voi olla samanlaisessa vuorovaikutuksessa toisten kanssa kuin aikaisemmin. Hänen on omaksuttava uusi sosiaalinen identiteetti, jonka kautta muut hänet määrittävät. Leimautuminen vaikuttaa ihmisen minäkäsitykseen, koska hänen on luotava uudenlainen kuva itsestään, joka pitää sisällään myös poikkeavuuden merkin eli stigman. (Rubington & Weinberg 1987, 289 291; Aday 1989, 135; Granfelt 1992, 46 47.) Hermanin ja Miallin (1990) mukaan yksilöä ei kuitenkaan tule nähdä leimautumisessa ainoastaan passiivisena uhrina. Leimautumisella ja sen seurauksena tapahtuvalla diskriminoinnilla voi olla myös sosiaalisten ongelmien ratkaisumalleja lisäävä vaikutus kaventavien vaikutusten ohella. He selittävät ratkaisumalleja lisäävää näkemystään sillä, että yksilö ei välttämättä hyväksy muiden antamaa leimaa, jolloin hän pyrkii pois leimaavasta käyttäytymisestä. Herman ja Miall (1990) pitävät leimautumisen positiivisena vaikutuksena myös sitä, mikäli normaalista vuorovaikutuksesta pois suljetut yksilöt muodostavat vuorovaikutussuhteita keskenään. (Granfelt 1992, 48, 57.) Mielenterveys- ja varsinkin päihdeongelmaisille on tyypillistä, että he luovat oman alakulttuurinsa, jossa sosiaaliset ongelmat kasautuvat. Alakulttuurien muodostumista selitetään ihmisten samankaltaisella sosiaalisella asemalla sekä halulla jatkaa poikkeavaa käyttäytymistä ilman yhteisön rangaistuksia. (Rubington & Weinberg 1987, 200.) Mielenterveys- tai päihdeongelmaisten asukkaiden leimautumisessa korostuu usein sosiaalisten ongelmien ratkaisumalleja kaventava vaikutus. Tämä tulee esiin myös Ojasen (1987) tutkimuksesta, jossa painottuu mielenterveys- tai päihdeongelmaisten itse itsenä leimaaminen, joka on yhteydessä välttämättömien sosiaalisten taitojen vähyyteen. Leimautumisella sekä siihen liittyvillä häpeällä ja syyllisyydellä on sosiaalisia taitoja kaventava vaikutus. (Granfelt 1992, 53, 61.) Tässä työssä poikkeavuuskäsitteellä ymmärretään mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan taloyhtiön asumisohjeiden tai asuinyhteisön normien vastainen toiminta. Käsite kuvaa myös häiriökäyttäytymistä. Poikkeava käyttäytyminen on aina sidoksissa asuinyhteisön normaaliuteen sekä sosiaaliseen kontrolliin, jotka määrittävät rajat joiden puitteissa tapahtuva toiminta on normaalia.

4.3 Sosiaalinen kontrolli Sosiaalinen elämä muodostuu normeista, tavoista, käyttäytymissäännöistä, rooliodotuksista ja sanktiojärjestelmistä. (Jokivuori & Vainio 1991, 8.) Sosiaalinen kontrolli voidaan määritellä toiminnaksi, joka ohjaa yhteisön jäsenten toimintaa yleisten normien mukaiseksi. Sosiaalinen kontrolli kohdistuu tavallisesti sellaiseen poikkeavaan käyttäytymiseen, jonka katsotaan olevan vahingoksi joko henkilölle itselleen tai ulkopuoliselle yhteisölle. Mielenterveys- tai päihdeongelmainen asukas poikkeaa ympäristön luomista ja asettamistaan tavoitteista. Käytännön tasolla sosiaalisen kontrollin oikeutuksellisuus on kuitenkin ristiriitainen. Kontrolloitavan poikkeavuuden päämuodot, kuten tässä yhteydessä mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan aiheuttamat sosiaaliset ongelmat, eivät ole selkeästi rajattavia. Niiden poikkeavuudeksi luokiteltavuus vaihtelee yhteiskunnassa eri aikoina tai eri yhteyksissä. (Allard & Littunen 1972, 388; Virtanen 1987, 40; Aday 1989, 82.) Yhteisten normien tai sääntöjen rikkomisen julkituominen on osoitusta sosiaalisesta kontrollista. Tällöin sosiaalinen kontrolli aiheuttaa rikkojan leimaamisen jollakin tavalla yhteisöstä poikkeavaksi, joten sosiaalinen kontrolli tuottaa poikkeavuutta. (Laine 1991, 16.) Puhuttaessa lähiyhteisöjen tuottamasta tuesta tai sosiaalisesta kontrollista, kuvataan yksilöiden muodostamaa järjestelmää. Tällä järjestelmällä on tiettyjä toimintasääntöjä, jotka ovat joko yhteiskunnallisia normeja tai järjestelmän sisäisiä kirjoittamattomia sääntöjä, joilla pyritään yhteiseen päämäärään. (Aday 1989, 67; Jokivuori & Vainio 1991,8.) Asuinyhteisöissä yleiset käyttäytymissäännöt edustavat yhteiskunnallisia normeja ja sisäisiä sääntöjä ovat taloyhtiöiden kirjalliset asumisohjeet. Jokivuoren ja Vainion (1991) mukaan sosiaalista kontrollia tuottavassa järjestelmässä on loppujen lopuksi kuitenkin kyse ihmisistä ja heidän välisistä vuorovaikutussuhteistaan.

5 VUOROVAIKUTUS KOHTAAMISESSA 5.1 Hyvä vuorovaikutus Kohtaaminen on kahden tai useamman ihmisen välistä vuorovaikutusta, vuoropuhelua, vuorokuuntelua eli dialogia, joka edistää osallistujien yksilöllisen ja jaetun tietoisuuden kehittymistä. Vuorovaikutuksen osapuolet haluavat ymmärtää ja huomioida toisiansa sekä tulla ymmärretyiksi ja huomioon otetuiksi. Kohdatessaan vuorovaikutuksen osapuolet tuovat mukaan tilanteeseen oman menneisyytensä ja kokemuksensa, joten vuorovaikutus on enemmän kuin sen hetkinen tilanne. Tällöin ymmärretyksi tuleminen helpottuu mitä enemmän keskustelijoilla on yhteisiä kokemuksia ja mitä enemmän he kykenevät ottamaan huomioon toistensa näkökulmia. (Aarnio 1999, 32 33, 38; Janhonen 1999, 335.) Dialogi kyseenalaistaa perinteiset hierarkkiset vuorovaikutusmallit. Se on vuoropuhelua, jossa ei valita puolia vaan ihmiset ajattelevat yhdessä. Yhdessä ajatteleminen ja uusien näkökulmien etsiminen ei kuitenkaan sulje pois eriäviä mielipiteitä. Kohtaamistilanteissa on tärkeää oppia muuttamaan asenteitaan sekä olemaan tulkitsematta sanomaa omien käsitystensä mukaan. Dialogi syntyy ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. (Isaacs 2001, 27, 40; Aarnio 1999, 37, 41.) Asenteellisuus mielenterveys- tai päihdeongelmaisia kohtaan vaikeuttaa kohtaamistilanteissa avoimen vuorovaikutuksen syntymistä. Kaikki avoin vuorovaikutus ei kuitenkaan ole automaattisesti dialogia, koska vuorovaikutuksen osapuolten varautuneisuus estää sen muodostumisen. Ihmiset pelkäävät, etteivät tule ymmärretyiksi tai huomioiduiksi, joten he ovat puolustusasemissa näkökulmiensa kanssa. (Aarnio 1999, 33.) Tällöin muodostuva vuorovaikutus on asenteellista ja roolisidonnaista. Vuorovaikutustilanteissa tulisikin kiinnittää huomiota omien reaktioiden lisäksi myös niihin syihin, esimerkiksi asenteisiin ja pelkoihin, jotka herättävät meissä näitä reaktioita. Näin ollen dialogi vaatii meitä ottamaan vastuuta myös omasta ajattelustamme reaktioiden lisäksi. (Isaacs 2001, 65, 194; Aarnio 1999, 24.)

Vuorovaikutuksen tutkimuksissa on usein korostettu keskinäisen ymmärryksen muodostumista asiatiedoista. Tällä tarkoitetaan sitä, että kaikki osallistujat tiedostavat puhuvansa samasta asiasta, eli vuorovaikutuksen kohde on jaettu. (Janhonen 1999, 336.) Dialogisen vuorovaikutuksen kehittyminen edellyttää Burbulesin (1993) mukaan ensinnäkin vapaaehtoista, aktiivista osallistumista ja kiinnostusta sekä oikeutta esittää erilaisia näkökulmia ja kysymyksiä. Vuorovaikutuksen osapuolilta edellytetään lisäksi sitoutumista, joka tarkoittaa halua ymmärtää toisen ilmaisemia näkökulmia, tunteita ja ajatuksia sekä vastavuoroisuutta ja osallistujien keskinäistä kunnioitusta. Vuorovaikutuksessa ei kuitenkaan välttämättä pyritä yksimielisyyteen. (Aarnio 1999, 37; Janhonen 1999, 335; Burbules 1993, Huttusen 1995, 5 14 mukaan.) Tässä työssä vuorovaikutuksella tarkoitetaan siivoojien ja huoltomiesten kohtaamisia mielenterveys- tai päihdeongelmaisten asukkaiden kanssa. Asukkaita kohdattaessa siivous- ja huoltotyö sisältää myös vuorovaikutuksen heidän kanssaan. Asiakaspalvelussa mielletään työntekijälle vastuu siitä, kuinka asiakassuhde kehittyy. Työntekijällä on oltava valmiudet kohdata erilaisia ihmisiä, joten hyvän asiakassuhteen kehittämiseen tarvitaan ammattitaitoa. Hyvässä vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kunnioittaminen tarkoittaa myös niiden rajojen hyväksymistä, jotka rajoittavat hänen kykyään viestiä. Mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan kohtaamisessa tämä tarkoittaa työntekijän kykyä johdonmukaiseen ja ymmärrettävään viestintään. 5.2 Vuorovaikutus interaktionismin valossa Jokivuoren ja Vainion (1991) mukaan Mead (1962) määrittelee teon havaittavaksi toiminnaksi, joka näin ollen on sosiaalista. Toisiinsa kytkettyinä sosiaaliset toiminnat muodostavat perustan vuorovaikutukselle eli interaktiolle, joka perustuu ihmisten väliseen kommunikaatioon. Interaktionismi lähestyy yksilön käyttäytymistä ottaen huomioon hänen sosiaalisen ympäristönsä. Meadin (1962) mukaa yhteiskunta luo ihmisen, jolloin yksilön minuuden kehittymien on riippuvainen yhteisöstä. Lähestyttäessä mielenterveys- tai päihdeongelmaisen kanssa tapahtuvaa vuorovaikutusta interaktionismin kautta, huomioidaan yksilöiden psyykkisten toimintojen lisäksi sosiaalinen ympäristö, johon hän kuuluu. (Jokivuori & Vainio 1991, 27 28; ks. myös Hewitt 1991, 8 13.)

Kun poikkeavan käyttäytymisen teoria keskittyy poikkeavuudeksi luokiteltujen ilmiöiden syiden etsimiseen, niin interaktionismi käsittelee asiaa roolinmukaisena toimintana. Tällöin poikkeava käyttäytyminen nähdään sosiaalisen vuorovaikutuksen prosessina, jonka aikana yksilö tai ryhmä luokitellaan poikkeavaksi. Ihmisten toiminta vuorovaikutustilanteissa riippuu siitä, kuinka he ovat luokitelleet toisensa ja minkälaisen merkityksen he sen perusteella antavat vuorovaikutukselle. Poikkeavuuden syntyminen edellyttää interaktionismin mukaan olemassa olevia sääntöjä, niiden rikkomista sekä rikkomisen julkituomista. Tällöin rikkomuksen julkituonti vaikuttaa yksilön tai ryhmän ja muiden väliseen vuorovaikutukseen. (Hewitt 1991, 23 25; Piirainen 1993, 41 43; Trost & Levin 1999, 147.) Interaktionismin mukaan mielenterveys- tai päihdeongelmaisen yksilön käsityksiin itsestään sekä hänen sosiaaliseen puoleensa vaikuttaa vuorovaikutus muiden yhteisön jäsenten kanssa. (Jokivuori & Vainio 1991, 48 49; Trost & Levin 1999, 147 148). Ihmisten välistä vuorovaikutusta sanelevat yksilöiden asenteet, ei vain kohdattavaa henkilöä vaan myös koko ympäristöä kohtaan. Mielenterveys- tai päihdeongelmaisen kohtaaminen tuo esiin ihmisten asenteita, jotka heijastuvat heidän käytöksessään. Interaktionismi keskittyy vuorovaikutuksessa kuitenkin asenteiden sijasta osapuolten näkökulmiin ja rooleihin. Tämä kuvastaa interaktionismin mukaista käsitystä vuorovaikutuksen jatkuvasta uudelleen muodostumisesta vaihtuvien osapuolten, roolien ja näkökulmien kautta. (Charon 1992, 23 24.) Näin ollen mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus hänen kanssaan on sidoksissa siihen, että kohdataanko hänet läheisen, työntekijän vai naapurin näkökulmasta.

6 TEORIODEN YHTEENVETO Oheisessa kuviossa (kuvio 1) kuvaan sosiaalisten ongelmien muodostumista sekä siihen liittyviä keskeisiä käsitteitä, jotka ovat tulleet esille tässä työssä käyttämissäni teoksissa. KUVIO 1. Sosiaalisen ongelman muodostuminen Mielenterveys- tai päihdeongelmainen asukas, joka sairautensa vuoksi käyttäytyy poikkeavasti ja aiheuttaa näin asumishäiriöitä, leimautuu asuinyhteisössään. Leimautuminen tarkoittaa asukkaan ongelmien julkituomista, jolloin tietoisuus hänen ongelmista lisääntyy. Leimautumisen myötä muiden suhtautuminen mielenterveys- tai päihdeongelmaista asukasta kohtaan muuttuu. Tällä on vaikutusta myös vuorovaikutukseen. Koska mielenterveys- tai päihdeongelmaista asukasta pidetään yleisesti asumishäiriöiden aiheuttajana, vältetään tällöin vuorovaikutusta hänen kanssaan. Poikkeavan käyttäytymisen sekä siitä aiheutuneen leimautumisen ja vuorovaikutuksen muutoksen myötä mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan asumishäiriöiden aiheuttamisesta muodostuu sosiaalinen ongelma.

7 TUTKIMUSONGELMAT Tutkimuksen pääongelmana oli selvittää millaisia valmiuksia Niiralan Kulman siivousja huoltohenkilökunnalla on kohdata mielenterveys- tai päihdeongelmainen asukas. Valmiuksista erittelen seuraavat osa-alueet: 1. Tiedolliset valmiudet 2. Taidolliset valmiudet 3. Moraaliset eli asenteelliset valmiudet Mielenterveys- tai päihdeongelmaisia asukkaita kohdattaessa nousevat keskeisiksi siivous- ja huoltohenkilökunnan asenteet, joten asenteellisten valmiuksien selvittäminen korostuu. Tutkimuksen toisena päätavoitteena on lisätä Niiralan Kulman siivous- ja huoltohenkilökunnan kohtaamisvalmiuksia. Tätä tarkoitusta varten kokoan käytännöllisen tietopaketin mielenterveys- tai päihdeongelmaisen asukkaan kohtaamisesta.

8 TUTKIMUSAINEISTON KERUU JA ANALYSOINTI 8.1 Kohderyhmä Tutkimuksen kohderyhmä muodostui Niiralan Kulman siivous- ja huoltohenkilökunnasta. Niiralan Kulma on Kuopion kaupungin omistama vuokrataloyhtiö, jolla on 5354 vuokra-asuntoa eri puolilla Kuopiota. Asukkaita on yhteensä 10100 ja Kuopion asukaslukuun suhteutettuna asuntojen ja asukkaiden lukumäärällä mitaten Niiralan Kulma on Suomen suurin kunnallinen vuokra-asuntoyhteisö. Niiralan Kulman palveluksessa on enemmän omia työntekijöitä (117 henkilöä) kuin millään muulla kunnallisella vuokrataloyhtiöllä, koska Niiralan Kulma ei käytä ulkopuolisia ostopalveluja tai konsultteja siivouksessa, kiinteistönhoidossa, vuosikorjauksissa, isännöinnissä, asukaspalvelussa eikä rakennuttamisessa. (Vuosikertomus 1999; Niiralan Kulma Oy:n strateginen peruslinjaus 2000.) Yhtiön toiminta-ajatuksena on tarjota hyviä asumispalveluita kaupunkilaisille, jotka kaupungin asuntotoimi on asukkaaksi valinnut. Näiden asumispalvelujen osana Niiralan Kulma on jo pitkään tehnyt tuloksellista yhteistyötä erityisryhmien asuttamiseksi kaupungin sosiaali- ja terveys- ja asuntotoimen sekä päihdehuollon asumispalvelujen ja kolmannen sektorin kanssa. Tämä yhteistyö ja yhteistyö asukastoimikuntien kanssa sekä toimiva vuokraseuranta on mahdollistanut, että Niiralan Kulmassa niin vuokrarästit kuin häiriöt ja häiriöhäädöt ovat vähäisempiä kuin vuokrataloissa keskimäärin. (Vuosikertomus 1999; Niiralan Kulma Oy:n strateginen peruslinjaus 2000.) Tutkimuksen suorittamisesta olin sopinut tutkimussuunnitelman laatimisen yhteydessä Niiralan Kulman asumispäällikön kanssa alkusyksyllä 2000. Tutkittavien perusjoukon muodostivat 63 Niiralan Kulman siivous- ja huoltohenkilöä, joista valittiin satunnaisotannalla 30 työntekijää.