KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

Kasvatustieteiden tiedekunta Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö Luokanopettajankoulutus Työn nimi Koulupiha liikunnan mahdollistajana Tiivistelmä opinnäytetyöstä Tekijä Karjalainen Sari ja Käyrä Marjo Pääaine Kasvatustiede Työn laji Pro gradu -tutkielma Aika Elokuu 2007 Sivumäärä 85+2 Tiivistelmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten koulupiha mahdollistaa välitunnilla tapahtuvan liikunnan. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia lapsen näkökulmasta katsottuna koulupihaa liikuntaan motivoivana ympäristönä, sillä onhan lapsi koulupihan pääasiallinen käyttäjä. Lasten koulupihakokemusten kautta pyrittiin lisäksi selvittämään, miten koulupihaa voidaan mahdollisesti kehittää liikkumista motivoivammaksi lapsiystävälliseksi ympäristöksi. Tutkimuksen kohteena oli eräs Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan koulun koulupiha. Tapaustutkimuksen luonteen mukaan aineiston keruu on suoritettu monipuolisia menetelmiä hyväksi käyttäen. Aineisto on kerätty haastattelemalla ja havainnoimalla kuutta 2.luokan oppilasta. Tutkimuksen aineisto on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Aineisto analysoitiin pääasiassa aineistolähtöisesti, mutta analyysissa oli myös yhteyksiä teoriaan, joten analyysissa oli mukana teoriasidonnainen analyysi. Aineiston analyysivaiheessa edettiin ensin aineistolähtöisesti, mutta analyysin loppuvaiheessa tuotiin teorian pohjalta nousseita ajatuksia koulupihasta. Havaintopäiväkirja ja koulupihasta otetut valokuvat ovat toimineet analyysin tukena. Ne ovat tukeneet tai kyseenalaistaneet aineistosta nousseita tulkintoja. Tutkimuksen tulokset osoittavat koulupihan olevan liikuntaolosuhteiltaan heikko, eikä se näin ollen tue lasten välitunnilla tapahtuvaa monipuolista liikkumista. Koulupihalta puuttuivat lähes kokonaan liikuntaan virittävät tarjoumat, kuten perinteiset kiipeilytelineet, kiikut ja erilaiset luonnon materiaalit. Monipuolisten liikuntaan motivoivien tarjoumien puuttuminen näkyi lasten yksipuolisena liikkumisena ja jopa toimettomana olemisena. Parhaimmassa tapauksessa välitunnin aikana tapahtuvalla lasten omaehtoisella liikkumisella voidaan saavuttaa osa päivittäiselle liikunnalle asetetuista suosituksista, mutta tutkimuskohteena oleva koulupiha ei sellaisenaan tarjonnut siihen mahdollisuutta. Tutkimustulokset osoittivat lasten olevan erittäin idearikkaita koulupihan suunnittelijoita, jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Lasten mukaan ottaminen koulupihan suunnitteluun on perusteltua, sillä usein aikuisten mielikuvat poikkeavat lasten mielikuvista ja tavasta liikkua. Lapset liikkuvat usein sellaisissa ympäristöissä, joihin he ovat itse suunnittelullaan päässeet vaikuttamaan ja joka tukee heidän sen hetkistä kehityskauttaan. Saadut tutkimustulokset eivät ole tapaustutkimuksen mukaisesti yleistettävissä. Tutkimustulokset antavat kuitenkin suuntaviivoja siitä, millainen kyseisen koulun koulupiha on ja miten sitä voidaan kehittää siten, että se mahdollistaa monipuolisen lapsen terveyttä ja hyvinvointia sekä kasvua ja kehitystä tukevan ympäristön. Tutkimuksen tarkoituksena on toimia tutkimuskohteena olevan koulun koulupihaa koskevien kehityskeskustelujen tukena. Asiasanat Koulupiha, lapsen kasvu ja kehitys, liikunta, liikuntasuositukset, välitunti

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...1 2 KOULUPIHA...4 2.1 Koulupihaa koskevat suositukset ja pihan suunnittelu...5 2.2 Hyvän koulupihan kriteerit...6 2.2.1 Liikuntaan virittävä koulupiha...9 2.2.2 Koulupihan turvallisuus...10 2.2.3 Koulupihan viihtyisyys...12 3 KOULUPIHA JA VÄLITUNNIT LIIKUNNAN VIRITTÄJINÄ...14 3.1 Välitunnit osana koulupäivää...15 3.2 Terveyttä ja hyvinvointia välitunnilla tapahtuvan liikunnan avulla...17 3.2.1 Liikuntasuositukset...18 3.2.2 Välitunnilla tapahtuvan liikunnan terveydellinen merkitys...21 3.3 Lapsen kehityksen tukeminen välitunnilla tapahtuvan liikunnan avulla...23 3.3.1 Liikunnan merkitys lapsen fyysis-motoriseen kehitykseen...24 3.3.2 Liikunnan merkitys kognitiiviseen ja sosioemotionaaliseen kehitykseen...28 3.4 Lisää liikettä koulupäivään...31 4 AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA KOULUPIHASTA...33 5 TUTKIMUSONGELMAT...38 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...39 6.1 Tutkimuskohde...39 6.2 Tapaustutkimus...42 6.3 Aineiston keruu...43 6.3.1 Haastattelu...43 6.3.2 Havainnointi...46 6.4 Aineiston analyysi...47

7 TULOKSET...51 7.1 Koulupihan liikunnallisuus lapsen kokemana...51 7.2 Koulupihan turvallisuus ja viihtyisyys...57 7.3 Koulupihan kehittäminen lapsen näkökulmasta...61 7.4 Koulun välituntikäytänteet...64 8 POHDINTA...67 8.1 Tutkimustulokset teorian valossa...67 8.2 Luotettavuuden tarkastelua...72 8.3 Jatkotutkimusaiheita...74 LÄHTEET...76 LIITTEET

1 JOHDANTO Koulupiha toimii välituntien viettopaikkana, jossa oppilailla tulee olla mahdollisuus virkistäytymiseen, rauhoittumiseen, liikkumiseen ja leikkimiseen yhdessä koulukavereiden kanssa (Koskinen, 2003, s. 44). Koulussa oleminen on hyvin istumapainotteista, joten lapsi tarvitsee vastapainoksi monipuolisia tarjoumia sisältävää koulupihaa, joka aktivoi lasta liikkumaan välitunnin aikana. Tällöin koulupiha saa lapsen kuin itsestään siirtymään oppitunneilta pihalle virkistäytymään ja purkamaan ylimääräistä energiaa. (Jääskeläinen, Kivimäki, ja Pekkala, 1985, s. 7.) Tarjoumien puute tai liian valmiiksi rakennettu koulupiha voi puolestaan johtaa siihen, että lapsi helposti passivoituu ja tottuu toimettomaan oleskeluun. Tällöin kasvaa mahdollisuus ilkivaltaan ja toisten kiusaamiseen. (Toimiva ja kiinnostava koulunpiha, 1988, s. 7.) Tässä tutkimuksessa tarkastellaan koulupihaa liikunnan mahdollistajana. Onko koulupiha liikuntaan virittävä ympäristö? Tarkoituksena on selvittää, onko koulupiha lasten, eli pääsääntöisesti suurimman käyttäjäryhmän, mielestä liikkumiseen motivoiva välitunnin viettopaikka. Vai olisiko syytä keskittyä koulupihan kehittämiseen sen käyttäjien tarpeiden ja toiveiden mukaiseksi? Viettäähän lapsi arvioiden mukaan perusopetuksen aikana välitunneilla noin 2000 tuntia, mikä on enemmän kuin yhdenkään yksittäisen oppiaineen parissa vietetty aika (Fogelholm & Norra, 2005, s. 10; Nupponen, 1997, s. 65). Joten ei ole yhdentekevää, millainen koulupiha on välitunnin viettopaikkana. Koska lapsi viettää kouluvuosiensa aikana huomattavan osan ajastaan välitunneilla, voisiko osan tästä ajasta valjastaa lapsen terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi hänelle itselleen ja lopulta jopa koko yhteiskunnalle. Liikkumisen määrän lisääminen on tärkeää, sillä tutkimuksien mukaan vain alle puolet kouluikäisistä pojista ja kolmasosa tytöistä liikkuu terveytensä ja kehityksensä kannalta riittävästi. Fyysisen aktiivisuuden väheneminen näkyy lapsen fyysisen kunnon heikentymisenä. Usein ei tulla edes ajatelleeksi, kuinka suuri vaikutus fyysisen kunnon heikkenemisellä on lapsen vireystilaan ja tämän kautta oppimistuloksiin. (Koululaisen ja kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen liikunnan avulla, 2006, s.

2 7.) Lapsen passiivisuus ei myöskään lupaa hyvää hänen aikuisiän terveydelle ja jaksamiselle, koska liikunnallinen elämäntapa opitaan jo lapsena. Liikunnalla on terveyden ja hyvinvoinnin lisäksi tärkeä merkitys lapsen kokonaisvaltaisessa kasvussa ja kehityksessä. Liikunnan avulla lapsi kehittää motorisia perustaitoja, jotka muodostavat perustan lapsen arkipäivän toiminnoille sekä myöhemmin myös harrastusmahdollisuuksille ja niiden edellyttämien lajitaitojen kehittymiselle. Motoriset perustaidot luovat myös edellytyksiä kehittyneemmille ja erikoistuneimmille hienomotorisille taidoille. Näitä taitoja lapsi tarvitsee koulutaipaleellaan lukemisessa, kirjoittamisessa, piirtämisessä ja muussa oppimisessa. (Numminen, 1997, s.31; Numminen, 2005, s. 147.) Perusopetuksen tuntijaon mukaan lapselle tulee tarjota koululiikuntaa vähintään kaksi vuosiviikkotuntia, jonka aikana tulee saavuttaa koululiikunnalle asetetut tavoitteet (Perusopetuslaki, 2006, s. 2286). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2004) mukaan koululiikunnan tavoitteena on lapsen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen sekä liikunnallisen elämäntavan oppiminen (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2004, s. 246). Tavoitteet ovat lapsen kasvun ja kehityksen kannalta erityisen tärkeitä, mutta voidaanko niitä saavuttaa koululiikunnalle asetettujen tuntimäärien puitteissa. Nykyisellä koululiikunnan tuntimäärällä ei ainakaan saada täyteen lapsen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta suositeltavaa liikkumisen määrää, sillä suositusten mukaan lasten liikunnan tulisi olla usein toistuvaa, monipuolista ja lapsen kehitystasolle sopivaa. Jos lapsi ei edes kulje koulumatkojaan kävellen tai pyöräillen, ja hän viettää vapaa-aikansa passiivisten harrastusten parissa, ei lasten liikkumiselle asetetut suositukset voi toteutua. Tärkeää olisikin, että välitunnit toteutettaisiin siten, että liikunnalle asetettuihin tavoitteisiin ja suosituksiin päästäisiin yhdessä liikunnan opetuksen ja välitunnilla tapahtuvan liikunnan avulla. Nuori Suomi ry on osaltaan havahtunut lasten istuvaan elämäntapaan, jossa tietokoneet ja televisio ovat pysäyttäneet monen lapsen liikkeen. Nuori Suomi ry onkin lähtenyt liikuttamaan lapsia erilaisten hankkeiden avulla. Hankkeilla pyritään varmistamaan jokaiselle kouluikäiselle lapselle vähintään tunti liikkumista päivittäin. Norra, Ruokonen & Karvinen (2003) Nuori Suomi ry:stä ovat myös tutkineet koulupihojen kuntoa. Koulupihatutkimuksen tulokset osoittavat, että päivittäisten liikuntamahdollisuuksien näkökulmasta katsottuna suurin osa koulupihoista on välittömän kunnostamisen tarpeessa. Tutkittua tietoa koulupihasta liikunnan mahdollistajana on erittäin vähän. Pro gradu tutkielmien tasolla on löy-

3 dettävissä vain muutamia tutkimuksia, joiden tulokset ovat Nuori Suomi ry:n tekemän tutkimuksen kanssa yhdenmukaisia. Näihin tutkimuksiin luodaan syvällisempi katsaus teoria osuuden lopussa. Lisää tutkimustietoa tarvitaan kuitenkin niin päättäjille kuin opettajille, oppilaille ja heidän vanhemmilleen, jotta voidaan edetä käyttäjiä motivoivaan koulupihaan. Tämän tutkimuksen avulla pyritäänkin välittämään pohjatietoa koulupihan kehittämiseksi siten, että se mahdollistaa lapselle luontaisen liikkumisympäristön, joka tukee näin lapsen kokonaisvaltaista kehitystä, oppimista, elämänhallintataitojen kehittymistä sekä koulussa viihtymistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on myös toimia tutkimuksen kohteena olevan koulun mahdollisien koulupihaa koskevien kehityskeskustelujen tukena. Tässä tutkimuksessa lähdetään liikkeelle esittelemällä koulupihaa liikuntaan virittävänä ympäristönä. Koulupihaa tarkastellaan sitä koskevien suositusten ja kriteerien pohjalta. Lisäksi luodaan katsaus Kytän (2003) määrittelemään lapsiystävälliseen ympäristöön, jossa lapselle tarjotaan liikkumisvapaus ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa. Jotta koulupiha vastaa lasten toiveita ja tarpeita, on syytä perehtyä koulupihan suunnitteluun yhdessä lasten kanssa. Koska lapsi viettää kouluvuosiensa aikana huomattavan osan ajastaan välitunneilla, luodaan tarkempi katsaus välitunnin mahdollisuuksiin liikunnan lisääjänä sekä lapsen terveyden, hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen edistäjänä. Tutkimuksen teoria pohjautuu suurimmaksi osaksi suomalaiseen lähdekirjallisuuteen, sillä aiheeseen liittyvää ulkomaalaista kirjallisuutta oli saatavilla hyvin vähän. Tämä voi osakseen johtua siitä, että välituntikäytänteet ovat hyvin kulttuurisidonnaisia ja poikkeavat näin ollen toisistaan. Toisaalta tutkimus käsittelee suomalaista koulupihaa ja siellä toteutettavia välituntikäytäntöjä, joten suomalaisen kirjallisuuden käyttö on näin ollen perusteltua.

4 2 KOULUPIHA Koulupiha on lapselle merkittävä kasvu- ja toimintaympäristö, jossa lapsella tulee olla oppituntien välissä mahdollisuus liikuntaan ja virkistäytymiseen. Liikunta on tahtoon perustuvaa ja tavoitteisiin tähtäävää, hermoston ohjaamaa lihasten toimintaa, joka saa aikaan liikesuorituksia ja energiankulutuksen kasvua (Vuori, 1994, s. 18). Liikunnan käsite on vuosien aikana laajentunut tutkimustulosten myötä. Liikuntaa ei mielletä vain kilpa-, kunto- tai virkistysliikunnaksi. Nykyään myös kevyt liikunta (syke 120 140 / min.) useina lyhytkestoisina jaksoina (10 20 min.) on terveyttä ja hyvinvointia edistävää toimintaa. Liikunta voidaan näin ollen nähdä erilaisina peleinä ja leikkeinä, ohjattuna liikuntaharrastuksina ja koululiikuntana sekä välitunnilla tapahtuvana liikuntana. Näiden lisäksi liikuntana pidetään myös kaikenlaista hyötyliikuntaa, jossa käytetään lihastyötä. (Virta, 2000, s. 3.) Tässä tutkimuksessa tarkastellaan nimenomaan välitunnilla tapahtuvaa lapsen terveyttä sekä kasvua ja kehitystä edistävää liikuntaa, johon sisällytetään esimerkiksi erilaiset juoksu- ja kiinniottoleikit, keinuminen, kiipeily ja tasapainoilu. Koulupihalla tulee olla riittävästi tarjoumia, jotka tukevat lapsen kehityskautta vastaavaa liikuntaa. Liikuntaan virittävällä, viihtyisällä ja turvallisella koulupihalla tuetaan lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä sekä vastataan lapsen toimintavalmiuksiin. Koulupihan ei kuitenkaan tarvitse olla liian valmiiksi rakennettu, vaan lapselle on annettava mahdollisuus omaan luovaan liikkumiseen ja itsensä toteuttamiseen. (Grönholm, 2004, s. 330 331; Oinonen & Ojala, 2001, s. 10 ja 19.) Tällainen koulupiha houkuttelee liikkumaan siellä myös vapaa-ajalla. Näin ollen koulupihaa voidaan hyödyntää välituntipaikan lisäksi lähiliikuntapaikkana (Norra, Ruokonen, ja Karvinen, 2003, s. 12). Lähiliikuntapaikan tavoitteena on tyydyttää lasten perusliikunnan tarpeet ja samalla tukea lasten ja heidän vanhempiensa vapaa-ajalla tapahtuvaa liikkumista ja yhdessäoloa (Karvinen & Norra, 2001, s. 5). Viime vuosina on alettu yhä enemmän kiinnittämään huomiota koulupihan varustukseen ja yleisilmeeseen, sillä tutkimusten mukaan kolmasosa koulupihoista kaipaa välitöntä kunnostusta. Välittömässä kunnostustarpeessa olevien koulupihojen lisäksi voidaan arvioida

5 olevan useita satoja koulupihoja, joiden edelleen kehittämiselle on selviä tarpeita. Liikuntamahdollisuuksiltaan heikkoja pihoja on havaittu olevan yleisemmin oppilasmääriltään suurissa kouluissa sekä maantieteellisesti tarkasteltuna Lapin ja Oulun lääneissä. Läänikohtaisten erojen taustalla voi kuitenkin olla kuntataloudellisia tekijöitä. (Norra, Ruokonen, ja Karvinen, 2003, s. 32.) 2.1 Koulupihaa koskevat suositukset ja pihan suunnittelu Koulurakentamista ja uudistamista säädetään lainsäädännön avulla. Koulupihojen rakentamista ja mitoitusta ei kuitenkaan ole enää 1990-luvun jälkeen ohjattu valtiohallinnollisin toimenpitein. Muutoksen myötä vastuu koulurakentamisesta siirtyi kuntien itsenäiseen päätäntävaltaan. Tällöin kunnat ja koulujen ylläpitäjät saivat mahdollisuuden vapaammin päättää, millaisia tiloja koulun tarpeiden ja painotusten perusteella rakennetaan. Viimeinen koulurakentamista koskeva valtiohallinnollinen ohjeistus, Peruskoulun tontin suunnitteluohje, julkaistiin vuonna 1979. Vaikka suunnitteluohje menetti asemansa 1990-luvun alussa kouluhallinnon uudistuksessa, on sillä edelleen merkitystä koulupihojen suunnittelua ja mitoitusta koskevana suosituksena. Suositukset koskevat koulutontin ja välituntipihan kokoa. Koulutontin koon tulee olla vähintään 1,5 ha, jota lisätään 20 m² oppilasta kohden. Lisäksi oppilaalla tulee olla välituntipihalla tilaa vähintään 5 m², kuitenkin siten, että pinta-ala on vähintään 500 m². (Norra, Ruokonen, ja Karvinen, 2003, s. 15; Tapaninen, 2003, s. 10.) Näitä edellä mainittuja suosituksia odotetaan löytyvän hyvästä koulupihasta. Koulupihalle tarvitaan liikunnan mahdollistamiseksi paljon erilaisia telineitä ja välineitä. Koulupihakalusteiden osalta on myös löydettävissä suosituksia. Suositusten mukaan koulupihalle tulee hankkia välineistöä koulun omien tarpeidensa mukaan, ja ne tulee sijoittaa sopivan väljästi välituntipihan reuna-alueille, ei sisäänkäyntien eikä opetustilojen välittömään läheisyyteen. Pihalle voidaan hankkia kiipeilytelineitä, keinuja, palloseiniä, puomeja ja liukumäkiä. Telineitä ja välineitä hankittaessa on huomioitava niiden turvallisuus. Suositeltavaa on, että ne ovat puurakenteisia ja rakenteeltaan yksinkertaisia. Myös niiden mitoitukseen ja määrään tulee kiinnittää huomiota siten, että oppilasmäärä ja oppilaiden ikä suhteutetaan niihin. (Norra, Ruokonen, ja Karvinen, 2003, s. 16.)

6 Koulupihaa koskevat suositukset antavat yleisesti ottaen suotuisat lähtökohdat lasten kehitystä tukevien ympäristöjen suunnittelemiseen. Jotta koulupihan todellisten käyttäjien tarpeet voidaan huomioida, tulee koulupihan suunnittelu tapahtua yhteistyössä kouluyhteisön, lasten ja heidän huoltajiensa sekä alan asiantuntijoiden kanssa. (Grönholm, 2004, s. 334; Horelli, 1992, s. 70.) Myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2004) todetaan, että lapsille voidaan antaa mahdollisuus osallistua oppimisympäristönsä suunnitteluun, rakentamiseen ja kehittämiseen (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2004, s. 16). Suunnittelua ei pitäisi näin ollen jättää vain ammattilaisen taiteelliseksi kädenjäljeksi, vaan siinä tulisi ottaa huomioon lasten tarpeet ja niiden kautta luoda eri-ikäisille lapsille heidän kehitystään tukevia kasvu- ja liikuntaympäristöjä (Grönholm, 2004, s. 334; Horelli, 1992, s. 70). Lasten mukaan ottaminen koulupihan suunnitteluun on perusteltua myös siksi, että usein aikuisten mielikuvat siitä, millaista liikuntaa lapset pitävät mielekkäänä, eroaa lasten tavasta liikkua ja leikkiä. Lapset eivät välttämättä vietä aikaansa aikuisten suunnittelemilla liikuntapaikoilla vaan kehittelevät itse kulloiseenkin toimintaan sopivia liikkumisja leikkipaikkoja. (Sjökvist, 2004, s. 8.) Lasten kanssa yhteistyössä suunniteltu koulupiha on osallistuvaa suunnittelua, jossa kehittyvät lapsen ongelmanratkaisutaidot ja kriittinen ajattelu. Kun koulupihan käyttäjät ovat itse mukana suunnitteluvaiheessa, syntyy heissä myönteinen tunne omasta toimijuudestaan ja vaikutusmahdollisuuksistaan. Tasavertainen tunne osallistumisesta koulupihan suunnittelussa johtaa usein positiivisen ympäristösuhteen syntymiseen. Itse suunniteltua pihaa vaalitaan ja ylläpidetään huolella. Mitä enemmän lapset saavat osallistua koulupihan suunnitteluun ja toteutukseen, sitä todennäköisemmin vähentyy pihaan kohdistuva ilkivalta, kuten telineiden ja välineiden töhriminen ja rikkominen. (Kukkonen & Horelli, 2002, s. 28 29.) 2.2 Hyvän koulupihan kriteerit Koulupihojen tarkoitus oli alun perin tarjota niin oppilaille kuin koulun henkilökunnalle ympäristö, jossa oli mahdollisuus rentoutumiseen ja virkistäytymiseen uusia koitoksia varten. Nykyään kuitenkin useiden koulujen pihat ovat aavikkoja asfalttiviidakkoja, joita ympäröi tiili- tai verkkoaita. Pahimmassa tapauksessa koulupihoja käytetään autojen pysä-

7 köintipaikkoina. Välinpitämättömyys koulupihojen käyttäjäkuntaa kohtaan nykyisessä toteutuksessa on selvä. (Gustafson, Stenberg, ja Rinkinen, 1994, s. 32.) Koulujen herääminen pihojensa kehittämiseen on syytä tapahtua pian, sillä koulupiha on lapselle ympäristö, jossa hän viettää paljon aikaansa. Koska lapsi viettää päivittäin aikaansa koulupihalla, muodostuu koulupihasta näin ollen merkittävä paikka lapsen liikuntataitojen harjoittelemiselle. Päivittäinen koulupihalla tapahtuva liikunta mahdollistaa lapsen tulevaisuuden kannalta tärkeiden taitojen harjoittelemisen sekä takaa kaikille lapsille vahvan pohjan liikunnalliselle elämäntavalle. Tämä edellyttää sitä, että koulupiha tarjoaa lapselle monipuolisia mahdollisuuksia taitojensa harjoittelemiseen. Monipuolisten mahdollisuuksien tarjoamista voidaankin pitää hyvän koulupihan kriteerinä. (Tammelin, 2004, s. 25.) Kytän (2003) mukaan hyvä ympäristö on lapselle tarjoutuvan liikkumisvapauden ja ympäristön suomien mahdollisuuksien summa. Hyvässä ympäristössä lapsi voi liikkua omaehtoisesti ja tutkia ympäristöään, seikkailla siellä, ja tällä tavalla muokata omaa ympäristösuhdettaan. Tällaisesta ympäristöstä avautuu mahdollisuuksia, jotka innostavat lasta liikkumaan ja leikkimään. Lapsen kannalta ihanteellisessa ympäristössä liikkumis- ja toimintamahdollisuudet muodostavat positiivisen kehän. Mitä enemmän hän liikkuu, sitä useampia itseään kiinnostavia asioita hän löytää. Mitä enemmän hän löytää niitä, sitä motivoituneempi hän on liikkumaan ympäristössään. (Kyttä, 2003, s. 13 ja 94 95.) Lapsen omaehtoisen liikkumisen mahdollistava ympäristö voidaan määritellä tarjouman (affordance) kautta. Tarjoumalla tarkoitetaan Gibsonin (1986) mukaan ympäristön antamaa toimintamahdollisuutta. Ympäristö tarjoutuu lapselle fyysisten ominaisuuksien, kuten erilaisten pintojen avulla, jotka mahdollistavat esimerkiksi juoksemisen, kiipeämisen tai liukumisen. (Gibson, 1986, s. 127.) Lasten liikunnan mahdollistava ympäristö sisältää lukemattoman määrän potentiaalisia tarjoumia, joista jokainen itse päättää, mitä he kulloinkin havaitsevat ja hyödyntävät. Lapsen näkökulmasta katsottuna tarjoumien havaitsemiseen vaikuttavat yksilölliset ominaisuudet, kuten fyysiset taidot, sekä tilanne. Lapsi huomaa juuri sellaiset tarjoumat, jotka sopivat hänen fyysisiin mittasuhteisiinsa ja kykyihinsä tai jotka sopivasti haastavat häntä kehittämään valmiuksiaan. Erilaisissa tilanteissa ympäristön tarjoumat näyttäytyvät erilaisina: sen hetkiset tavoitteet vaikuttavat siihen, mitkä mahdollisuudet tarjoumien äärettömästä kentästä kulloinkin havaitaan. Myös sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät määrittelevät sen, mitä havaituista tarjoumista hyödynnetään. Tar-

8 jouman havaitseminen vaatii yksilön ja ympäristön välistä vuorovaikutussuhdetta. (Kyttä & Horelli, 2002, s. 15; Kyttä, 2003, s. 54 55.) Kyttä (2003) kuvaa lapsiystävällisen ympäristön arviointimallia (kuvio 1.) lapsen vapaan liikkumisen ja ympäristön tuottamien tarjoumien kautta. Näillä kahdella tekijällä on erityisen suuri vaikutus ympäristön lapsiystävällisyyteen ja laadukkuuteen. Malli rakentuu neljästä ympäristötyypistä: melukylä, aavikko, selli ja akvaario. (Kyttä, 2003, s. 90 91.) Matala Tarjoumien määrä Korkea Vapaan liikkumisen aste Korkea Matala Aavikko Selli Melukylä Akvaario Kuvio 1. Lapsiystävällisen ympäristön arviointimalli (Kyttä, 2003, s. 93). Melukylässä on runsaasti liikkumisvapautta ja toimintamahdollisuuksia. Se muodostaa lapselle ihanteellisen elinympäristön, joka sisältää liikuntaan mahdollistavia tarjoumia. Tällaisessa ympäristössä lapsi voi lukemattomin eri tavoin rakentaa suhdettaan ympäristöön; hän voi tuntea ja muokata esineitä, kiivetä, haistella, kuunnella, juosta sekä ryömiä. Melukylä voi sijaita niin maaseudulla kuin urbaanissakin ympäristössä, vaikka maaseutu yleisesti osoittautuu kaikkein lapsiystävällisimmäksi ympäristöksi. Aavikolla puolestaan on liikkumisen vapautta, mutta jostain syystä tekemistä ei löydy. Ympäristö voi olla liian yksipuolinen, vaikkapa koulun asfalttipiha. Selli on melukylän vastakohta, jossa liikkumisvapautta ja tarjoumia on vain rajoitetusti. Tällainen ympäristö vähentää lasten liikkumismotivaatiota. Akvaariossa lapsi on tietoinen ympäristön mahdollisuuksista, mutta hänellä ei ole vapautta liikkua. Lapsi on ikään kuin lasiseinän takana, hän näkee ympäristön ja tie-

9 tää, että sieltä löytyy kaikenlaisia liikkumiseen motivoivia tarjoumia, mutta hän ei pääse niihin käsiksi. (Kyttä, 2003, s. 90 94.) 2.2.1 Liikuntaan virittävä koulupiha Lapselle tulee tarjota hänen omaa ikä- ja kehitystasoansa vastaavaa liikuntaa ja muuta toimintaa. Lasten liikunnallisuutta voidaan aktivoida lisäämällä koulupihalle monipuolisia tarjoumia. Kun koulupihalla on riittävästi tarjoumia, voi välitunnilla tapahtuva liikunta olla lapsen fyysisen kehityksen kannalta merkityksellisempi kuin koululiikunta. (Helenius, 1993, s. 6; Toimiva ja kiinnostava koulunpiha, 1988, s. 44 45.) Koulupihat tulee suunnitella sellaisiksi, että ne houkuttelevat lapsia liikkumaan. Tällöin monipuolista liikuntaa kertyy lapsille päivittäin kuin itsestään. Koulupihan suunnittelussa tulee myös huomioida lapsen liikunnalliset tarpeet, turvallisuus sekä ennen kaikkea lupa liikkua ja leikkiä. (Manneri, 2001, s. 14.) Lapsen perustaitojen kehittymisen kannalta on tärkeää, että toistoja kertyy tuhansittain eri tavoilla ja erilaisissa ympäristöissä vuodenajasta riippumatta. Koulupihan rakentaminen vain yhtä tarkoitusta varten alentaa nopeasti lapsen mielenkiintoa ja samalla tyrehdyttää monipuolista liikkumista. Hyvällä koulupihalla liikkuminen on luontevaa, ja lapset voivat spontaanisti muuttaa liikkumismuotoja. Kun mielenkiinto liikuntaleikkiä tai -peliä kohtaan loppuu, pitäisi pihalta löytyä luontevia mahdollisuuksia uusiin peleihin ja leikkeihin. Hyvä koulupiha luo mahdollisuudet toimintaan yksin, kaverin kanssa tai isossa porukassa monipuolisia perusliikkeitä kokeillen. Koulupiha muuntuu tarvittaessa myös lapsen tarpeiden mukaan ja tarjoaa hänelle mahdollisuuden itse muokata sitä tilanteiden mukaisesti. Lapsen mielikuvitusta ruokkii myös se, ettei koulupihaa ole rakennettu valmiiksi, vaan sinne on jätetty tilaa lapsen omalle mielikuvitukselle ja luovuudelle. (Lasten liikuntapaikkojen suunnittelu, 2002, s. 33 ja 40; Ylimäinen & Pahtaja, 2003, s. 38.) Koulupihalla tulee olla riittävästi vapaata tilaa liikkumiseen, kuten juoksemiseen, hippaleikkeihin ja erilaisiin pallopeleihin. Pallopelejä varten koulupihalla tulee olla erilaisia palloiluseiniä, koripallotelineitä ja peliareenoita. Vapaata aluetta lapset tarvitsevat myös hypinnarulla ja ruuduilla hyppelyihin. Näitä liikunnallisia leikkejä varten voidaan piirtää asfalttiin erilaisia viivastoja, ruudukkoja ja pienoiskenttiä. Vapaan alueen lisäksi on tärkeää,

10 että koulupihalta löytyy erilaisia kiipeilyyn ja riipuntaan mahdollistavia telineitä ja välineitä. Kiipeilytelineet antavat mahdollisuuksia erilaisiin fyysisiin harjoituksiin, kuten kehonhallinnan harjoitteluun, liike- ja tasapainoaistien kehittymiseen, liikkeen ajoitukseen ja oman kehon hahmottamiseen. Kiipeilytelineet ja -verkot antavat mahdollisuuden myös kokeilla käsivoimia ja omia rajoja. Lapsia miellyttävät kiipeilytelineiden lisäksi tasapainopuomit, tunnelit, penkit ja keinut. Puomit toimivat erinomaisena välineenä tasapainon harjoittamisessa. Keinut puolestaan kehittävät lapsen rytmikykyä ja liikkeen ajoitusta. (Ylimäinen & Pahtaja, 2003, s. 38 39.) Myös luonnon omat materiaalit ovat olennainen osa koulupihaa, sillä ne muodostavat rikkaan tarjoumien kokonaisuuden. Tämän vuoksi koulupihalla tulee olla puita, jotka kestävät kiipeilyn sekä isoja kiviä, joille voi tarpeen tullen kiivetä ja hypätä alas. Valmiiksi tehtyihin telineisiin ja välineisiin on jo valmiiksi koodattu se, mitä niillä voi tehdä. Kun lapsi on liikkunut niiden avulla tarpeeksi monta kertaa, voi hänen mielenkiintonsa sammua. Luonnon elementeillä on puolestaan katsottu olevan kyky herättää lapsen uteliaisuutta ja lisätä motivaatiota uusiin toimintoihin aina uudelleen ja uudelleen. (Toimiva ja kiinnostava koulupiha, 1988, s. 45 46; Kyttä & Horelli, 2002, s. 16.) Olennaisesti lapsen liikunnallisen aktiviteetin määrään koulupihalla vaikuttavat vuodenajat, sääolosuhteet sekä pihan pysyvät maastolliset mahdollisuudet. Myös lapsen iän ja sukupuolen on katsottu olevan yhteydessä liikunnallisen aktiivisuuden määrään ja laatuun. Pojat liikkuvat usein tyttöjä enemmän koulupihalla. Poikien välitunnilla tapahtuva liikunta koostuu erilaisista pallopeleistä, kun taas tytöt mielellään hyppivät hypinnarua, ruutua ja juoksentelevat ympäriinsä. Aikaisemmat tutkimukset osoittavat tyttöjen istuskelevan, seisovan ja kuljeskelevan koulupihalla enemmän kuin pojat. Täten eri sukupuolten mielipide koulun pihaympäristön kunnosta ja sen mahdollisuuksista on oletettavasti suhteessa siihen, mitä se juuri heille itselleen tarjoaa. (Toimiva ja kiinnostava koulupiha, 1988, s. 44 46.) 2.2.2 Koulupihan turvallisuus Nykyisen perusopetuslain 29 :n mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Laki korostaa turvallista, oppilaan terveyttä ja hyvinvointia edistävän kasvuyhteisön merkitystä. Laki myös velvoittaa laatimaan suunnitelman oppilaiden suojaamiseksi

11 väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä valvomaan, että suunnitelma toteutuu käytännössä. Opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt, joilla edistetään kouluyhteisön järjestystä, turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Lisäksi järjestysmääräyksiä voidaan antaa liikkumisesta koulualueella ja koulurakennuksessa. (Launonen & Pulkkinen, 2004, s. 59; Perusopetuslaki, 2006, s. 2289.) Koulupihan turvallisuudella tarkoitetaan turvallisia liikenneratkaisuja, leikkivälineiden turvallisuusvaatimuksia sekä sitä, että lapsi itse kokee ympäristönsä turvalliseksi. Turvallisten liikenneratkaisujen luominen edellyttää lapsen toimintojen ja kykyjen huomioon ottamista, kuten lapsen kykyä hahmottaa vaaratilanteita sekä selviytymistä yksin liikenteestä. Turvallisuuden lisäämiseksi moottoriajoneuvolla ajo koulupihalla ja sen läheisyydessä tulee kieltää koulupäivän aikana. Lisäksi pysäköintialueiden sijoittaminen riittävän kauas koulupihasta luo turvallisuutta. (Allas, Horelli, Kalliokoski, ja Vepsä, 1992, s. 43; Toimiva ja kiinnostava koulunpiha, 1988, s. 63 64.) Välituntitapaturmien ehkäisemiseksi leikkivälineiden ja telineiden suunnittelussa sekä sijoittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota turvallisuustekijöihin, kuten mittasuhteisiin, korkeuksiin, heilumissuuntiin ja telineiden etäisyyksiin toisistaan. Myös välineistön lujuudella ja kestävyydellä on merkitystä turvallisen koulupihan luomisessa. (Helenius, 1989, s. 5.) Suositeltavaa on, että keinujen alla on runsaasti hiekkaa ja alue keinujen ympärillä on aidattu. Samoin kiipeilytelineet tulee sijoittaa hiekka-alustalle. Näin voidaan välttää putoamisista aiheutuvat tapaturmat ja pelot. Myös pintamateriaaleilla voidaan lisätä turvallisuutta. Koulupihan pintamateriaaleista asfaltti aiheuttaa kaikkina vuodenaikoina kaatumisja liukastumistapaturmia välitunneilla, kun taas sorapihalla polvi- ja kyynärpäävammat ovat yleisiä kaatumisesta seuraavia tapaturmia. Myös nurmikolla on tietyt rajoituksensa, mutta se on erittäin turvallinen pelialusta. Lasten suosimien lumikinos- ja liukumäkileikkien tapaturmavaarat on eliminoitavissa ja ehkäistävissä asiallisella välituntivalvonnalla. (Toimiva ja kiinnostava koulupiha, 1988, s. 65.) Tämän vuoksi kouluaikana tapahtuvaa valvontaa ei tule unohtaa lasten turvallisuuden ylläpitämiseksi. Valvonnan tarkoituksena on luoda vapauttava ja turvallinen ilmapiiri, jossa jokainen lapsi voi liikkua ja toimia vapaasti. (Reitti, 2003, s. 33.) Välituntivalvonnalla luodaan turvallisuuden ja viihtyvyyden tunnetta sekä valvotaan koululle laadittujen järjestyssääntöjen toteutumista. Vielä vuoden 1988 koululaissa on tarkoin

12 määritelty opettajien valvontavastuu koulun välituntitoiminnassa, mutta nykyisessä perusopetuslaissa opettajien valvontavastuuta ei enää määritellä. Yleisenä periaatteena pidetään kuitenkin sitä, että opettajalla on yleinen valvontavelvollisuus suhteessa oppilaisiin. Opettajien valvontavelvollisuus ulottuu sekä opetustilanteisiin että opetustilanteiden ulkopuolelle. Koska oppilaat ovat koulupäivänsä aikana koulun vastuulla, tulee valvonnan näin ollen koskea myös välitunteja. Välituntivalvonnan tulee suorittaa henkilö, jolla on pätevyys tehtävään. Myös määrällisesti valvontaa tulee järjestää riittävästi, jotta mahdolliset vahingot saadaan minimoitua. Jos välituntivalvonta ei ole asianmukaisesti järjestetty, jää vastuu valvontajärjestelyistä koulun rehtorille. Rehtorin tehtävänä on huolehtia siitä, että valvonta on asianmukaista ja riittävää. (Turvallista koulupäivää, 2003, s. 13 14.) Turvallisuutta ei kuitenkaan voida aina määritellä yksiselitteisesti. Koulupihan tulee olla turvallinen, mutta samalla tarjota lapselle hänen kehitystään tukevia haasteita niin, että hänestä kasvaisi monitaitoinen ja terve aikuinen. Liian turvallisesta koulupihasta voi helposti tulla lapsen näkökulmasta katsottuna tylsä ja haasteeton, sillä sieltä puuttuvat monipuoliset tarjoumat. Haasteisiin sisältyy aina positiivisesti määritelty riski. Riskitön koulupiha voitaisiin rakentaa, mutta se ei olisi lapselle paras mahdollinen paikka, sillä riskitön ympäristö ei milloinkaan olisi riittävän vaihteleva, monimuotoinen, joustava, muokattava tai muunneltava. Koulupiha ilman riskejä on aikuisten kannalta helpoin ratkaisu, mutta lapsen kehittymisen näkökulmasta huomattavasti tärkeämpää on se, että aikuinen on läsnä silloin, kun riskit ylittävät lapsen kyvyt ja siitä seuraa vaaratilanne. Koulupihan haasteellisuus, rajojen etsiminen ja turvallisuusnäkökohdat saattavat usein olla ristiriidassa toistensa kanssa. Tämän vuoksi koulupihan tavallisimmat vaaratekijät on hyvä tunnistaa ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan välttämään turhia riskejä. (Kaaja, 2002, s. 36.) 2.2.3 Koulupihan viihtyisyys Koulupiha antaa näkyvimmän ensivaikutelman koulusta. Koulupihaa voidaan pitää koulun käyntikorttina. Kaupunki- ja maaseutualueella sijaitsevat kouluympäristöt koulupihoineen voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta ne voivat silti edustaa alueensa esimerkillisiä ympäristöjä. Tarjolla ei siis ole yhtä oikeaa koulupihamallia. Maaseudulle mielletään kuuluvaksi luonnollisuus, kun taas kaupunkiin istutuksilla muodostettu puistomaisuus. (Helenius, 1993, s. 6.) Sijaitseepa kouluympäristö sitten kaupunki- tai maaseutualueella, tärkeintä on,

13 että lapsi voi luoda henkilökohtaisen tunnesuhteensa elinympäristöönsä, siis myös koulun pihaan. Myönteinen paikkatunne tukee lapsen identiteetin syntymistä. Hyvän koulupihan kriteerinä voidaan pitää sitä, että pihalla on oma paikanhenkensä. Paikanhenkeä voidaan luoda esimerkiksi taideteoksilla, veistoksilla, tilanjakajilla tai kasveilla. Koulupihaa elävöittävät teokset voivat olla myös lasten itsetekemiä. (Grönholm, 2004, s. 331.) Suuren ja avaran koulupihan lapsi voi kokea pelottavaksi ja epäviihtyisäksi. Pihan epäviihtyisyyttä voidaan parantaa jakamalla se erilaisiin toimintaympäristöihin, esimerkiksi kiipeily- ja juoksuleikkejä sekä yhdessäoloa varten. Tällöin koulupihasta tulee lapsen mittasuhteiden mukainen. Koulupihan jakaminen pensas- ja puuaidoilla useampaan toimintaympäristöön ei kuitenkaan rajoita opettajien suorittamaa välituntivalvontaa. (Grönholm, 2004, s. 331.) Päinvastoin tällä voi olla myönteinen vaikutus suurten koulujen sisäiseen oppilasliikenteeseen; välitunneilla sattuvat tapaturmat vähenevät (Toimiva ja kiinnostava koulupiha, 1988, s. 71 72). Grönholmin (2004) mukaan koulupihan viihtyisyyttä voidaan parantaa erilaisilla pintamateriaaleilla. Esimerkiksi kivi- ja puulaatoitukset, nurmikentät, hiekka- ja sorapinnan vaihtelut tuovat väriä ja eloa välituntitoimintaan. (Grönholm, 2004, s. 331.) Kasvillisuutta suunniteltaessa tulee huomioida koulupihan toiminnallinen käyttötarkoitus. Suunnitelmallisilla kasvien valinnoilla ja sijoitteluilla voidaan vaikuttaa koulupihan pienilmastoon, kuten tuulen voimakkuuteen, melun vaimentamiseen ja ilman puhtauteen. Kasvillisuuden avulla luodaan myös erilaisia aistielämyksiä ja ympäristöhavaintoja. Istutuksia voidaan sijoittaa siten, että ne luovat rauhallisia ja suojaisia paikkoja sekä peittävät koulupihan häiritsevät tekijät, kuten jäteastiat sekä varasto- ja parkkipaikka-alueet. Koulupihan suunnittelussa tärkeää on huomioida, että maisema ja paikallinen kulttuuri kohtaavat toisensa. Viihtyisä koulupiha on esteettinen, ja sitä on ilo katsella. (Helenius, 1993, s. 6; Toimiva ja kiinnostava koulunpiha, 1988, s. 55 56 ja 62.)

14 3 KOULUPIHA JA VÄLITUNNIT LIIKUNNAN VIRITTÄJINÄ Valtioneuvoston asettaman perusopetuksen tuntijaon mukaan liikuntaa tulee tarjota perusopetuksen aikana kaksi vuosiviikkotuntia (Perusopetuslaki, 2006, s. 2286). Valtakunnallisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2004) mukaan kahdella viikoittaisella 45 minuutin mittaisella liikunnan tunnilla tulee tukea lapsen tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä vaalia hänen fyysistä terveyttään ja hyvinvointiaan (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2004, s. 246). On kuitenkin todettava, ettei koululiikunnalle asetetun tuntimäärän puitteissa kyetä yksinään pääsemään tavoitteisiin ja täyttämään lasten päivittäisen liikunnan tarvetta. Kasvuikäisen lapsen tulee olla fyysisesti aktiivinen joka päivä vähintään tunnin ajan. Tämä ei kuitenkaan ole Telaman (1999) mukaan mahdollista toteuttaa nykyisessä koulussa pelkkien liikuntatuntien avulla, vaan tarvitaan muuta liikuntatoimintaa. Tämä tarkoittaisi sitä, että koululiikunta tulisi muuttumaan koulun liikunnaksi. Termi pitäisi sisällään oppitunnit ja muun koulussa tapahtuvan liikuntatoiminnan. (Telama, 1999, s. 46.) Tämä näkemys vahvistaisi ajatusta siitä, että yhdessä koululiikunnan ja välitunnilla tapahtuvan liikunnan avulla saavutettaisiin koululiikunnalle asetetut tavoitteet ja lisättäisiin lasten päivittäisen liikunnan määrää. Myös Helenius (1993) painottaa välitunnilla tapahtuvan liikunnan tärkeyttä. Välitunnilla tapahtuvalla liikunnalla on katsottu olevan tärkeä asema lapsen fyysisen kehityksen tukijana edellyttäen kuitenkin, että koulupihalta löytyy tarvittavat houkuttimet liikkumiseen. (Helenius, 1993, s. 6.) Lasten liikunnan määrä on noussut keskeiseksi huolenaiheeksi kansallisessa liikunta- ja terveyspolitiikassa, sillä tutkimustulokset osoittavat lasten liikunnan vähentyneen. Teknistyneen yhteiskunnan elinolosuhteet ovat kaventaneet lapsen liikkumatilaa. Tämän seurauksena lapset oppivat istuvan elämäntavan. Televisio, tietokoneet ja videopelit jähmettävät lapset kuvaruudun ääreen ja pysäyttävät näin ollen lapsen liikkeen. Kuitenkaan media ja tietokoneet eivät ole ainoita lasten liikkeen pysäyttäjiä. Koulun päiväjärjestys pitää lapset istumassa pulpeteissaan paikallaan pääosan koulupäivästä. Välitunnin merkitys lapsen päivittäisen liikunnan tarpeen tyydyttäjänä korostuu näin ollen entisestään. Onhan koulu lapsen elämässä keskeinen elinympäristö, jossa hän viettää suuren osan kasvuvuosien ajasta.

15 (Norra, Ruokonen, ja Karvinen, 2003, s. 9 10; Lasten liikuntapaikkojen suunnittelu, 2002, s. 9.) 3.1 Välitunnit osana koulupäivää Välitunnit mielletään lasten tauoiksi, jolloin myös opettajalla on mahdollisuus valmistautua opettajanhuoneessa seuraavaan oppituntiin. Välitunnit eivät ole lasten näkökulmasta katsottuna vain puutuneiden lihasten venyttelyä. On tärkeää, että lapset saavat välitunnin aikana liikkua reippaasti, virkistäytyä viihtyisällä koulupihalla sekä osallistua aktiviteetteihin yhdessä muiden lasten kanssa. (Jääskeläinen, 1976, s. 83.) Välitunnin voidaan katsoa olevan lapsen omaehtoinen tauko opetuksesta, jonka avulla lapsi valmistautuu jaksamaan seuraavan oppitunnin haasteet. Koska välitunnilla on tärkeä merkitys lapsen koulupäivässä, on välitunti huomioitu myös lainsäädännössä. Vaikka välitunnin pituutta ei enää nykyisessä lainsäädännössä säädellä, on selvää, että koulupäivään tulee kuulua riittävä määrä taukoja. (Lahtinen, Lankinen, ja Sulonen, 2006, s. 201.) Vuoden 1988 koululaissa on määritelty tarkasti oppitunnin ja välitunnin pituus. Oppitunnin tuli kestää 60 minuuttia, mistä vähintään 45 minuuttia käytettiin työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja vähintään 10 minuuttia välituntiin. (Toivonen, 1988, s. 68.) Voimassa olevassa lainsäädännössä määritetään oppitunnin pituudeksi vähintään 45 minuuttia. Opetukseen käytettävä aika voidaan jakaa tarkoituksenmukaisiin opetusjaksoihin tai -tuokioihin opettajan haluamalla tavalla. Opetusta tulee kuitenkin antaa säädetty vähimmäismäärä. (Lahtinen, Lankinen, ja Sulonen, 2006, s. 201; Perusopetusasetus, 2006, s. 2295.) Perusopetuksessa vuosiluokkien 1 6 kouluopetuksen minimituntimäärä on luokkatasosta riippuen 19 24 viikkotuntia. Näin ollen yhden koulupäivän pituudeksi tulee 4 6 tuntia. Yleensä opetustuntiin liittyy 15 minuutin mittainen välitunti. Lisäksi koulupäivään kuuluu 30 minuutin mittainen ruokavälitunti. Tästä voidaan päätellä lapsen viettävän 30 60 minuuttia päivittäin välitunneilla. Yhteensä koko perusopetuksen aikana lasten arvioidaan viettävän välitunneilla aikaansa noin 2000 tuntia. Tämä yhteenlaskettu tuntimäärä on suurempi kuin minkään yksittäisen oppiaineen parissa vietetty aika. (Fogelholm & Norra, 2005, s. 10; Nupponen, 1997, s. 65.) Lapselle välitunti on sosiaalista aikaa, jolloin mahdollistuu liikkuminen pelaten ja leikkien, uusien ystävyyssuhteiden luominen sekä fyysisten

16 taitojen kehittäminen (Cheskey, 2001, s. 5). Koska välitunneilla on näin merkittävä rooli lapsen koulupäivässä, sen merkitystä ei tule vähätellä lapsen kasvussa ja kehityksessä. Perusopetuksen tuntijaossa on nykyään nähtävissä jonkin verran poikkeavuutta perinteiseen tuntijakoon, jossa 45 minuutin mittaista oppituntia seuraa 15 minuutin mittainen välitunti. Koulua koskevat uudet säädökset ovat pohjana tällaisen toimintakulttuurin kehittämiselle. Ne antavat tarvittavan perustan hyvän kasvuyhteisön kehittämiselle, mutta kuntien ja koulujen tehtävänä on uudistaa omaa toimintakulttuuriaan uudistettujen säädösten osoittamaan suuntaan. (Launonen & Pulkkinen, 2004, s. 58 64.) Tällaisesta koulua koskevasta kehittämisestä esimerkkinä voidaan pitää Sitran rahoittamaa Mukava-hanketta. Hankkeen tavoitteena on ollut eheyttää koulupäivää rytmittämällä sitä siten, että tiedollinen oppiminen, lepo ja mieluisat harrastuskokemukset vuorottelevat keskenään. Tällöin oppimisen rasitus jakautuu tasaisemmin ja päivän rytmi säännöllistyy. Tämä on eduksi lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle. (Pirttimaa & Pulkkinen, 2004, s. 79.) Eheytetyn koulupäivän pohjan luovat oppitunnit, jotka rytmitetään oppilaiden näkökulmasta kokonaisuuksiksi. Tällöin kahden tunnin ajan kestävien intensiivisten oppimisjaksojen välillä on mahdollisuus rentoutumiseen. Toisin sanoen intensiivistä työskentelyä kevennetään pidentämällä ruokailutaukoa siten, että kootaan 15 minuutin välitunteja yhteen niin sanotuksi siestaksi. On kuitenkin muistettava, että usean tunnin yhtäjaksoinen oleskelu sisätiloissa ei ole lapsen terveyden kannalta suositeltavaa, vaan tällöin on syytä pitää lyhyempi lounastunti ja käydä oppimisjaksojen aikana 10 15 minuutin mittaisella välitunnilla. Eheytetyn koulupäivän myötä koulupäivä voi jatkua iltapäivällä pidempään, mutta vastapainona päivän pitenemiselle on oppilaan kannalta parempi päivärytmi ja harrastusmahdollisuudet. (m.t., 80 81.) Eheytetty koulupäivä luo haasteita muun muassa valvonnan osalta. Opettajalla ei ole mahdollisuutta valvoa oppilaita erilaisissa toiminnoissa yhtä aikaa, vaan koululle tulee hankkia lisää työvoimaa järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi. Pirttimaa & Pulkkinen (2004) mainitsevat koulunkäyntiavustajan ja kouluohjaajan palkkaamisen kokopäivätyöhön. Myös aamu- ja iltapäivätoiminta on mahdollista järjestää useiden eri tahojen, kuten liikunta-, nuoriso-, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen kanssa. (m.t., 82 83.)